sunnuntai 1. toukokuuta 2022

Mika Aaltola - mies joka loi järjestystä kaaokseen


Päivitetty 19.8.2023.

Ylen ohjelmassa Viimeinen sana keskusteltiin Ulkopoliittisen instituutin Mika Aaltolasta ja hänen Ukrainan sotaan liittyvistä mediaesiintymisistä. Ohjelman toisella minuutilla toimittaja Roosa Kettumäki kysyi Ruben Stilleriltä, että mikä tekee Mika Aaltolasta niin erityisen, että hän ansaitsee näin paljon mediatilaa?

Stillerin vastaus, jonka hän lukee paperista: "Pimeyden hetkellä hän loi järjestystä kaaokseen."

Jännä sattuma, että järjestystä kaaoksesta on ilmaus, joka kuuluu vapaamuurarisymboliikkaan. Vapaamuurarien 33. asteen motto on Ordo ab chao, englanniksi Order out of chaos, eli Järjestystä kaaoksesta. Aiheesta enemmän kirjoituksessa Järjestystä kaaokseen.


Vapaamuurarisymboliikkaa: Order out of chaos


Jännä sattuma sekin, että Mika Aaltola esiintyy TV:ssä usein loosimaisena salaseurana toimivan Maanpuolustuskurssin pinssi takissaan. Tästä hyvä veli -kerhosta enemmän kirjoituksessa Maanpuolustuskurssi.


Mika Aaltola ja Maanpuolustuskurssin pinssi


"Peter Ekholmin tutkimuksen mukaan yli puolet kurssille osallistuneista oli sitä mieltä, että kurssin myötä heille muodostui tärkeä verkosto. Hyödyllisiä kontakteja ja tuttuja myöntää saaneensa käytännössä jokainen. Eniten verkostoja loivat liike-elämän ihmiset.

Kyselytutkimukseen oli uitettu myös provokatiivinen väite siitä, että kurssin käyneet muodostavat ikään kuin sanattoman salaliiton, jossa kukin kurssi on ’oma loosinsa’. Loosi on nimitys, jota vapaamuurarit käyttävät alajaostoistaan.

Vaikka enemmistö vastanneista torjui väitteen, on kiinnostavaa, että joka kolmas kurssilainen oli väitteen kanssa samaa mieltä. Neljäsosa vastaajista ei osannut sanoa, ovatko he osa salaliittoa." (Seura-lehti Maanpuolustuskurssista)


Jännä sattuma sekin, että Mika Aaltolan edustama Ulkopolittinen instituutti on satelliittiorganisaatio brittiläiselle Royal Institute of International Affairs -ajatushautomolle, joka perustettiin julkiseksi kulissiksi Round Table -salaseuralle. Aiheesta enemmän kirjoituksessa RIIA & The Round Table.


FIIA on RIIA:n satelliittiorganisaatio


Kumma miten paljon yhden ihmisen ympärillä voi olla näin paljon salaseurasattumia.

Erikoista Aaltolassa on sekin, että mies on ollut nyt niin paljon TV-ruudussa julistamassa Chatham Housen (RIIA:n toinen nimi) propagandaa, että suomalaiset ovat jo alkaneet kannattaa häntä presidentiksi.

On se niin pätevä asiantuntija!


https://www.is.fi/politiikka/art-2000008713523.html


Hesarin uusi gallup (joka tarjoaa varmasti täysin luotettavaa ja tarkkaa informaatiota, eikä ole yhtään manipuloitu!) näyttää kärkiehdokkaiden "olisi hyvä presidentti" -kannatuksen. Arvatkaa mikä luku Aaltolalle laitettiin? 


https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009792303.html


Sivujuonteena voisi mainita, että John Colemanin kirjassa THE TAVISTOCK INSTITUTE OF HUMAN RELATIONS Shaping the Moral, Spiritual, Cultural, and Political and Economic Decline of the United States of America puhutaan paljon siitä, miten gallupit olivat Tavistockin keksintö. Koko konsepti luotiin propagandatyökaluksi, jolla saadaan muokattua yleistä mielipidettä haluttuun suuntaan. Aiheesta enemmän kirjoituksesssa Tavistock Institute of Human Relations.


39 kommenttia:

  1. "Mika Aaltola: Venäjä on siirtynyt ”rusismiin” – venäläiseen versioon fasismista"

    https://www.uusisuomi.fi/uutiset/us/a96982e2-5e01-46fb-81c0-36cc821c8624

    Kyllä se on sitten niin viisas mies. Presidenttiainesta!

    "Termillä rusismi tarkoitetaan Venäjän muuttumista fasistiseksi tai uusfasistiseksi valtioksi. Kyseessä on sodan aikana syntynyt uudissana.

    Twitterissä Aaltola erittelee Venäjän nykytilaa. Hänen mukaansa Venäjän tuhoamisvimman takana on ukrainalaisten epäinhimillistäminen, ja näin ollen väkivalta nähdään miltei parantavana toimintana. Aaltola tekee epäsuoran rinnastuksen natseihin ironisoimalla: ”samalla se makaaberilla tavalla todistaa Venäjän ’jaloudesta ’ herrakansana”."

    Eli kun Putin haluaa poistaa venäläisiä siviilejä tappavat natsit Ukrainasta, hän on fasisti. Alkaa olla aika erikoisella tasolla näiden Round Table -palvelijoiden logiikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä helppo nähdä tämän teatterin läpi. Venäjä sotii uutta sotaa "natseja" vastaan, molemmilla osapuolilla on "hyvä" syy sotia. Aika "kumma" homma että Putinia ei verrata Staliniin täällä lännessä vaikka kuitenkin saman valtion alueella vaikuttava sotaisa henkilö olikin. Taas kerran nähdään että tavalliset ihmiset uhrataan "eliitin" sota rituaalissa, ja luultavasti molempien osapuolien ihmiset saa palkaksi kommunismin kaltaisen seuranta systeemin jottei vaan pääse uudelleen tapahtumaan. Order out of chaos

      Poista
  2. Jännä otsikko ajatushautomon artikkelissa.

    https://www.brookings.edu/blog/order-from-chaos/2018/07/18/chaos-from-order/

    VastaaPoista
  3. Mika Aaltola puhuu uudesta maailmanjärjestyksestä.

    https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/b9a3a49a-3f00-4f3e-b6bc-eb4b4fdeea66

    "Toinen kylmä sota. Suurvaltablokkien paluu. Uusi maailmanjärjestys.

    Tasavallan presidentti Sauli Niinistön isännöimissä Kultaranta-keskusteluissa käsiteltiin tänä vuonna poikkeuksellisen painavia teemoja ja käsitteitä.

    Suomessa yksi näiden termien keskeisimmistä selittäjistä on ollut kevään aikana Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola, joka oli itseoikeutetusti kutsuvieraana myös keskustelutapahtumassa presidentin kesäasunnolla. Hän kuunteli suurella mielenkiinnolla, kuinka sotilasliitto Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg avasi Kultarannassa näkemyksiään maailmanjärjestyksen muutoksesta."

    VastaaPoista
  4. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/mika-aaltola-bensan-putin-hinnat-vain-alkusoittoa-suomalaisten-varauduttava-tyytymattomyyden-talveen/8469914

    "Suomalaiset kyllä ymmärtävät"

    Kyllä, suomalaiset ymmärtävät oikein hyvin olla kyseenalaistamatta näitä valheita.

    VastaaPoista
  5. Aaltola jakaa taas viisauttaan:

    "Mika Aaltola: Venäjän selkä saattaa katketa"

    https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/6566801b-2ee1-47a5-8ce5-bd0786602030

    Nämä Chatham Housesta annettavat fantasianarratiivit alkavat olla jo aika koomisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaan aikaan Euroopassa:

      "Espanjan pääministeri kehottaa ihmisiä lopettamaan solmioiden käytön energian säästämiseksi"

      https://www.hs.fi/talous/art-2000008975597.html

      Tämän näytelmän käsikirjoittaja taitaa olla surrealismin suuri ystävä.

      Poista
  6. Mika Aaltolan kolumni: Aika tilkitä korruptioreiät

    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009014549.html

    Onhan se melkoisen irvokasta, kun tämä mies esiintyy korruption vastustajana.

    VastaaPoista
  7. Pelottomista Venäjä-lausunnoista tunnettu Mika Aaltola on tuore isä, joka pelkää arjen särkymistä: “Jokaisen ihmisen lohtu on lähimmäiset”

    https://yle.fi/uutiset/74-20000182

    Näin veronmaksajien rahoja käytetään Mika Aaltolan henkilöbrändin rakentamiseen.

    VastaaPoista
  8. Mika Aaltola: En kieltäytyisi presidentti­ehdokkuudesta

    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009139694.html

    "Aaltola kuitenkin korostaa, ettei ehdokkuus ole nyt millään tavalla ajankohtainen. Hän toteaa, ettei yksikään puolue ole kysynyt häntä ehdokkaaksi eikä mitään kampanjaa ole rakenteilla."

    Ei ole mitään kampanjaa rakenteilla? Juu ei tietenkään. Mitä nyt koko valtamedia valjastettu kampanjoimaan miehen puolesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Pelkästään tänään on Aaltolasta julkaistu:

      4 juttua Iltasanomissa
      4 juttua IL:ssä
      1 juttu HS:ssa

      Media, presidentin tekijä."

      https://twitter.com/DarkSid04023221/status/1583466661386260483

      Juu ei ole mitään kampanjaa.

      Poista
    2. "Mika Aaltola pohtii, pitäisikö presidentti­ehdokkuutta sittenkin harkita"

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000009511534.html

      Miten yllättävää.

      Poista
    3. "Mika Aaltola IS:lle: Tästä syystä olen kallistumassa presidentti­ehdokkuuden puolelle"

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000009684580.html

      Miten yllättävää.

      Poista
  9. Mika Aaltola nousi kärkeen Ilta-Sanomien presidenttikyselyssä

    https://yle.fi/uutiset/74-20002021

    Käsikirjoituksen mukaan mennään.

    VastaaPoista
  10. Mika Aaltola: "Muikkari: En ole asettumassa ehdolle nyt yhtään mihinkään. Keskitytään käsillä olevaan sotaan ja talven geopoliittisiin haasteisiin. Paljon töitä tehtävänä ja vauva hoidettavana. PS en ole vapaamuurari, olen ottanut kaikki rokotukset, käytän maskia ja WEF on höpönhöpöä."

    https://twitter.com/MikaAaltola/status/1586978267969511424

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikamoisen pandoran lippaan tosin avasti kommentillaan WEF:stä. Aika moni näyttää tietävän miten homma menee...

      Poista
    2. Wef:n touhu on näkökulma kysymys. Jos kannatat visioita se on totta, jos taasen vastustat se on silkkaa salaliittohöpinää. Asiat eivät muutu, ainoastaan muiden suhtautuminen kokijaan, oletko tulevaisuuden kaaderien kirkasotsainen jäsen vai ummehtunut sekoileva salaliittohörhö.

      Poista
    3. Juuri meinasin itsekkin linkata kyseisen "uutisen" tänne. Kuka edes enää mitään maskia käyttää.. mietin miten tollanen ukko on niin erityinen ominaisuuksiltaan, että siitä nyt presidenttiä leivotaan oikeen urakalla.

      Poista
    4. 2740 kertaa esillä mediassa tänä vuonna, ihan sattumalta syntynyt tällainen "Aaltola ilmio".

      Toiminut "Skull and Bones Bushin" vaalikampanjassa opiskellessaan lännessä, mikä sattuma. On varmaan paljon jäänyt oppia käteen.

      Erityisesti pidin tästä Aaltola omasta arviosta omalle "osaamiselleen":

      "Itse hän määrittelee, että hänen ekspertiisiään on ison kuvan hallinta, johon liittyvät maailmanjärjestys , suurvallat, alueelliset kriisit, konfliktit ja hätätilat."

      Hauskasti sanottu.

      Henkilö | Mika Aaltola ei enää käyttäydy kuin tutkija, lähteet ihmettelevät: https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000009154696.html?share=6de0782b77c721594c0206bccba45a8b

      Poista
    5. ”Hän selvästi nauttii esillä olemisesta.”

      ”Mika kokee voivansa sanoa jotain joka aiheeseen. Moni tutkija ei tee sellaista”, kollega sanoo.

      "Aaltola esiintyy asiantuntijana, mutta hänen toimintatavassaan on jotain symbolisempaa. Tiedepuhe on väistynyt, ja tilalle on tullut paljon kielikuvia. Aaltola puhuu tunteikkaasti ja tunteista."

      "Faktojen sijaan yhä enemmän korostuu fiilis."

      ”Mielestäni hän käyttää hyväkseen sotatilannetta puheissaan. Hän ampuu usein niin sanotusti lonkalta. Hän puhuu oraakkelimaisesti ja arvoituksellisesti. Hän ei analysoi, miten tästä päästäisiin ulos, vaan julistaa omia näkemyksiään. Se ei ole tutkijan puhetta.”

      ”Aaltola pelaa. Hän katsoo, mitä Niinistö sanoo, ja päivittää näkemyksensä sen mukaan. Ehkä Aaltola ajattelee, että ei kannata joutua hakauksiin suositun presidentin kanssa.”

      Jos nämä kaikki lainaukset laskee yhteen, minä ainakin saan lopputulokseksi narsistin.

      Poista
    6. Mika Aaltolan ”ylimielinen” esiintyminen pöyristytti somessa – ”Ajan Suomen etua, ja se erottaa minut muista ehdokkaista”

      https://www.uusisuomi.fi/uutiset/us/9d1fd842-1a32-4200-a13a-e7426d57d98a

      "Ajan Suomen etua", sanoo Chatham Housea edustava propagandisti, jonka työ on kaasuvalottaa suomalaisia päivästä toiseen.

      http://eliitinesoteerisetsymbolit.blogspot.com/2016/07/aton-kultti-osa-33-riia-round-table.html

      Poista
    7. Yksi lause Mika Aaltolan haastattelusta sai somen repeämään – video­pätkä leviää nyt kulovalkean lailla

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000009765174.html

      Poista
  11. Hmm, varmasti vaatii henkilöltä narsistisia piirteitä, että haluaa presidentiksi paistattelemaan kansakunnan isänä. Varsinkin tällaisen rähmäisen mediakampajan kautta. Meriittejä Aaltolalla vaikuttaa olevan lähinnä yliopistomaailmasta sekä ulkopolitiikan ja kriisien tutkimisesta. Ilmeisesti hänen tutkimuksensa ja tuotantonsa on miellyttänyt ihmisiä joiden avulla hän on päässyt UPI:n johtoon ja nyt mukaan presidenttipeliin. Kuinkahan paljon tällaiset tyypit itse laativat globaaleja strategioita vrt. esim. Klaus Schwabiin vai sanellaanko niitä heille jostain verhon takaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on kotitehtävät tekemättä.

      http://eliitinesoteerisetsymbolit.blogspot.com/2016/07/aton-kultti-osa-33-riia-round-table.html

      Poista
  12. Hah, niin varmasti onkin, ehkä saan hieman seivattua tilannetta jos muotoilen pohdiakeluni eritavalla.

    Usein presidentiksi pääsevät ovat piinkovia poliitikkoja tai korkea-arvoisia upseereja/vallankumousjohtajia. Aaltolalla ei tällaisia meriittejä ole.

    Toisekseen mietin onko Aaltola uransa alkuvaiheissa miellyttänyt tutkimuksillaan oikeita tahoja ja sillätavoin päässyt piireihin, vai onko hänelle alusta asti saneltu mitä tulisi tutkia, kirjoittaa ja sanoa. Siis millä perusteilla ja henkilökohtaisilla ominaisuuksilla tuollaisiin kerhoihin kutsutaan jäseneksi? Tähän liittyen mietin onko nämä julkisuudenhenkilöt vain niitä ulompien renkaiden väkeä, vai onko heillä jotain valtaa sanella tavoitteita ja tapaja saavuttaa niitä. Cecil Rhoads ilmeisesti oli molempia eli kuuluisa ja hyvinkin sisäpiirissä.

    Lähinnä tällaista pohdintaa siitä mikä saa ihmisen lähtemään mukaan tuohon touhuun ja miten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aaltola on psykologinen sadomasokisti samalla tavalla kuin kaikenmaailman sannamarinit ja sauliniinistöt. He haluavat kaikki alistaa ja alistua. Palvelemalla kuuliaisesti "Eliitin" valtapyramidia pääsee toteuttamaan sadomasokistin unelmaa. Alistutaan hierarkiassa ylemmille, ja alistetaan hierarkiassa alempia.

      https://eliitinesoteerisetsymbolit.blogspot.com/2022/06/aton-kultti-osa-254-sadomasokistinen.html

      Kun on oikein tottelevainen ja palvelee valtaverkoston agendoja mallikkaasti, sillä saa varman työpaikan ja aina välillä palkkioksi ylennyksen hierarkiassa. Juuri tällaisia narsistisia sadomasokisteja "Eliitti" pyrkii rekrytoimaan omiin verkostoihinsa, koska tällaiset ihmiset ovat tappaneet oman inhimillisyytensä, eivätkä he välitä pätkääkään totuudesta, vapaudesta tai oikeudenmukaisuudesta. Eihän Mika Aaltolaa kiinnosta se mikä on totta, vaan se mikä on ylhäältä annettujen narratiivien mukaan "totta".

      Vallan määrä taas riippuu puhtaasti siitä, kuinka korkealla hierarkiassa on. Aaltolalla voi olla valtaa UPI:n sisällä, mutta se ei ole paljon. Eihän hänellä ole sellaista valtaa, että hän voisi itse päättää mitään suuria linjoja. Esimerkiksi tämä "Venäjä paha - Ukraina hyvä" -narratiivi tulee paljon Aaltolan hierarkiatasoa ylempää (Chatham House / Round Table). Jos Aaltola sanoisi julkisuudessa jotain tämän narratiivin vastaista, hän olisi hyvin nopeasti entinen UPI:n johtaja.

      Uskottavat ja taitavat propagandistit sijoitetaan sellaisiin tehtäviin, joissa heistä on eniten hyötyä. Epäilemättä Aaltola on ollut UPI:n johtoon hyvä valinta, ja hänet on sijoitettu juuri sellaiseen tehtävään, jossa hänen karismaattisen propagandistin kyvyt pääsevät oikeuksiinsa. Varmasti hän olisi myös presidentin virassa "Eliitille" mieluisa marionetti, mutta vähän veikkaan hänen olevan tässä vaiheessa enemmänkin "plan B" siltä varalta, että nykyiset ykkösvaihtoehdot menettävät uskottavuutensa. "Eliitti" tietää kyllä, että seuraavien vuosien aikana moni poliitikko saattaa menettää koronakusetuksen paljastumisen takia kansan luottamuksen, joten heillä täytyyy olla hyviä varavaihtoehtoja politiikan ulkopuolelta.

      Tänään Aaltola ilmoitti, että ei aio asettua ehdolle presidentinvaaleihin. Tämä on osa taitavaa sankaritarinan rakentamista. Tässä käytetään monomyytin rakennetta, johon kuuluu kohta "refusal of the call". Tämä tarkoittaa sitä sankaritarinan vaihetta, jossa sankari kieltäytyy ottamasta vastaan hänelle esitettyä kutsua lähteä sankarin matkalle. Jos "Eliitti" päättää valita Aaltolan ykkösvaihtoehdokseen, he aivan varmasti keksivät jonkun taidokkaan käsikirjoituksen, jossa Aaltola kansan vaatimuksesta sitten kuitenkin suostuu presidentinvaaleihin ja sankarillisesti uhrautuu isänmaan puolesta.

      https://www.youtube.com/watch?v=KHOhHwzO_2Y

      Näin niitä "kansan sankareita" rakennetaan.

      https://eliitinesoteerisetsymbolit.blogspot.com/2015/09/kansan-sankarit.html

      Poista
    2. Hain guugelin kuvahaulla minkälaisia kuvia Mikasta on julkaistu, aikalailla valo(aurinko) vielä roikkuu siellä ristiselän tuntumassa ja muutama kuva kera koiran. Jos ja kun valo nousee sinne pään taakse taitanee Mika olla seuraava pressa.

      Poista
  13. Kiitos kattavasta vastauksesta. Olen muualtakin kuullut tietoa tästä, ns. Vaihdoksesta. Siirretään nämä monien silmissä jo kasvonsa menettäneet kansanmurhaajat sivuun ja nostetaan uutta puhtoista verta tilalle. Muuten hyvä mutta se on vain omanlaisensa Troijalainen hevonen.

    Vaikuttaa siltä, että näitä UPIn "asiantuntijoita" käytetään jatkuvasti enemmån ja enemmän kommentaattoreina mediassa.

    VastaaPoista
  14. Mika tietää, että ylikuolleisuus johtuu koronasta. "Nyt vain rehellinen diagnoosi asiasta."

    https://www.facebook.com/katri.koskinen.5661/posts/pfbid037YFSYrgErCnUfKJg3qA8KmzYd9yfPEf1huRoz6kq5GeHai1e6nTLuKo12T4ViExEl

    VastaaPoista
  15. Mika Aaltola eilen: "Rokotteet toimii. Sitä ei kannata epäillä."

    https://twitter.com/MikaAaltola/status/1610288673639075842

    Twitter-kansa ei ole kovin vakuuttunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mika Aaltola jatkaa:

      "Korona-rokotteet ovat turvallisia. Myös raskauden aikana. Tässä dataa."

      https://twitter.com/MikaAaltola/status/1617194666587217920

      On se kumma, kun Twitter-kansa ei vieläkään osta.

      Jänniä nuo Twitterin tarjoamat luvut. Mikan twiittausta tykkäsi 0.5% sen nähneistä. Asiaa kriittisesti kommentoineen Sami Antinniemen vastaava luku on 6,3%.

      https://twitter.com/SamiAntinniemi/status/1617200568937713664

      Olemme saapuneet siihen pisteeseen, jossa vain pahimmat narsistit jatkavat tätä ihmisten kaasuvalotusta.

      Poista
    2. Mika lisää propagandakierroksia: "Yksi Putinin disinformaation kohde ja vaikutuskanava ovat rokotevastaiset ryhmät. Samalla ryhmille syötetään Venäjän yleisempää propagandaa. Perustana on kyvää epäilystä, että olisi jokin salaliitto, jonka kautta ihmisiä sumutetaan ja jopa tapetaan."

      https://twitter.com/MikaAaltola/status/1617437974513197056

      Kuinkahan monta kertaa näiden "Putinin juoni" -salaliittoteorioiden pitää paljastua perättömäksi, että ne tajuaa vaihtaa taktiikkaa?

      Poista
  16. "Valtiollinen propaganda on suuri ongelma Suomessa."

    https://twitter.com/Juha_Korh2/status/1623687865971494913

    VastaaPoista
  17. Päivitys: Lisätty Hesarin gallup-tulosten 33-viittaus.

    VastaaPoista
  18. KL: Mika Aaltolalla hurja asunto­laina – ”Eilen ostimme tölkki­herne­keittoa”

    https://www.is.fi/politiikka/art-2000009879017.html

    "Lehti kysyi Aaltolalta, miten hän rahoittaa elämänsä, kun hän on vaaleihin asti vapaalla UPI:sta.

    – Se onkin mielenkiintoista. Kai sitä joutuu pankinjohtajan puheille menemään. Elämme lapsiperheen arkea, eikä tässä ylimääräistä rahaa hirveästi pyöri. Kampanjoidessa päivät ovat ympäripyöreitä, ja kiusaus käydä illalla väsyneenä ulkona syömässä on suuri. Eilen ostimme tölkkihernekeittoa kaupasta ja säästimme siinä, Aaltola vastasi.

    UPI:N kirjaamosta kerrottiin IS:lle, että Aaltola on vuosilomalla 28. marraskuuta saakka, minkä jälkeen hän ”hakenee” virkavapaata.

    Aaltolan palkka on 12 424 euroa kuukaudessa. Virkavapaan ajalta Aaltolalle ei makseta palkkaa."

    Siis tämä propagandisti tienaa yli 12 000€ kuussa - tienannut jo vuosikausia. Hän oletettavasti menettää kampanjoinnin takia parin kuukauden palkan vuodenvaihteessa. Ja nyt se on mediassa kerjäämässä sympatiaa sillä, että talous on jo nyt (siis kaksi kuukautta ennen virkavapaata) niin tiukilla, että täytyy ostaa tölkkihernekeittoa.

    Melko irvokasta.

    Tämä on jälleen yksi esimerkki "Plain folks" -propagandasta.

    https://en.wikipedia.org/wiki/Plain_folks

    "Plain folks" is a form of propaganda and a logical fallacy. A plain folks argument is one in which the speaker presents themselves as an average Joe — a common person who can understand and empathize with a listener's concerns.

    The most important part of this appeal is the speaker's portrayal of themselves as someone who has had a similar experience to the listener and knows why they may be skeptical or cautious about accepting the speaker's point of view. In this way, the speaker gives the audience a sense of trust and comfort, believing that the speaker and the audience share common goals and that they thus should agree with the speaker. Also using an "ordinary background," such as a park or a building, depending on the item you are advertising, will usually give it a higher possibility of more customers.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sauli Niinistökin oli uutisissa niin kuin tavallinen naapurin setä aikoinaan: https://www.is.fi/presidentinvaalit2012/art-2000000475167.html

      Poista
    2. Ja sitten oli se Tarja Halosen tuulipuku. Onhan näitä esimerkkejä vaikka kuinka paljon.

      Poista
    3. Kuningas Charleskin täällä patikoimassa ihan muina miehinä niin kuin kuka tahansa luontoa rakastava engelsmanni:
      https://www.youtube.com/watch?v=q97gUrw3ib4

      Poista
    4. Tasavallan presidentti kuljeskeli muina kansalaisina silakkamarkkinoilla – vitsaili toimittajalle "valepuvustaan"

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/tasavallan-presidentti-kuljeskeli-muina-kansalaisina-silakkamarkkinoilla-vitsaili-toimittajalle-valepuvustaan/8789816

      Taas muuten hävinnyt yksi kommentti. Aiemmin tässä ketjussa oli A-4.6:n kommentti 25.9.2023 klo 20:27:

      "Sauli Niinistökin oli uutisissa niin kuin tavallinen naapurin setä aikoinaan: https://www.is.fi/presidentinvaalit2012/art-2000000475167.html"

      Hieman erikoinen ilmiö tämä kommenttien katoaminen. Näitä on ollut jo aika paljon.

      Poista