keskiviikko 6. syyskuuta 2017

Elite's Esoteric Symbols


Minulta on tämän blogiprojektin aikana aina välillä kysytty voisinko kirjoittaa myös englanniksi. En ollut ajatuksesta aluksi kovinkaan innostunut, koska se vaatisi liikaa aikaa ja energiaa. Suomenkielisessäkin materiaalissa oli ihan riittävästi työsarkaa. Vaikka aluksi hylkäsinkin ajatuksen, se jäi jollain tavalla roikkumaan mieleni reunoille. Sitkeästi.

Tuossa ajatuksessa oli yksi suuri houkutin. Se antaisi mahdollisuuden kirjoittaa sen olemassaolevan suomenkielisen artikkelikokonaisuuden asiasisällön niin kuin se olisi pitänyt kirjoittaa.

Eliitin Esoteeriset Symbolit syntyi muutama vuosi sitten työpöydälleni kertyneestä kaaoksesta. Henkilökohtainen tutkimusmatkani symboliikkaan oli johtanut tilanteeseen, jossa omien käsin kirjoitettujen muistiinpanojeni määrä oli paisunut hallitsemattoman suureksi. Minulla oli suuria vaikeuksia löytää niistä mitään, koska merkintöjä oli liian paljon sinne tänne ripoteltuna.

Minulla ei ole mitenkään erityisen hyvä muisti. Totesin, että tarvitsen muistiinpanoistani sellaisen sähköisen version, johon voin tehdä hakuja hakusanoilla. Formaattia miettiessäni syntyi ajatus, että mitäpä jos nämä muistiinpanot kirjoittaisi sellaisessa muodossa, että muutkin voisivat niitä lukea? Syntyi Eliitin Esoteeriset Symbolit.

Kun aloitin kirjoittamisen, minulla oli melko hatara ymmärrys siitä millaista kokonaisuutta olin rakentamassa. Alussa kirjoittaminen haki vielä muotoaan. Teksteistä tuli liian usein liian pitkiä, sekavia ja sivupoluille rönsyileviä ajatusoksennuksia. Vähitellen kirjoituksiin alkoi löytyä parempaa selkeyttä paremmalla fokuksella. Alkoi syntyä kirjoitussarjoja joiden avulla löytyi paremmin punaista lankaa kaiken sen sekamelskan keskelle.

Muutaman vuoden kirjoittamisen jälkeen on helppo nähdä artikkelikokonaisuudessa olevat puutteet ja heikkoudet. Ajatus kaiken uudelleen tekemisestä on ollut jo pitkään houkutteleva, mutta sen tarpeellisuus suhteessa siihen tarvittavaan työmäärään on melko kyseenalainen. Itsekriittisyys on aina hyvästä, mutta sillekin pitää osata vetää rajat. On kuin katsoisit rakentamaasi taloa ja huomaisit kaikki ne suunnitteluvirheet tai muut vastaavat harmillisen pienet kömmähdykset, joiden korjaaminen jälkikäteen on joko mahdotonta tai äärimmäisen työlästä. Painit ajatuksen kanssa, että puratko ja korjaatko - vai annatko olla.

Lopulta ratkaisin asian päätöksellä rinnakkaisesta blogista, jonka kielenä olisi englanti. Uusi blogi - uudet tekstit. Syntyi Elite's Esoteric Symbols.

http://elitesesotericsymbols.blogspot.fi/

Tämä blogi käsittelee samoja aiheita kuin suomenkielinen vastineensa, mutta se ei ole yksi yhteen käännöskopio alkuperäisestä. Tekstit ovat uusia, usein uudella näkökulmalla ja rajatummalla fokuksella. Niissä voi myös olla jonkin verran sellaista informaatiota, jota suomenkielisessä versiossa ei ole.

Tavoite on tarjota englanninkieliselle kohdeyleisölle mahdollisimman selkeä ja helposti lähestyttävä artikkelikokonaisuus, joka esittelee "Eliitin" käyttämää esoteerista esille piilotettua (hidden in plain sight) symboliikkaa, sen historiaa ja kontekstia. Tarjolla on myös välilehti Index, jossa on linkkilista symboleista aakkosjärjestyksessä.


4 kommenttia:

  1. Tykkään ajatuksesta että suomen kielinen blogi keskittyisi jatkossa(kin) enemmän kotimaamme esimerkkeihin eliitin touhuilusta, ja vastapainoksi englannin kielinen vastine olisi globaalimpi. Molemmat blogit ikään kuin risteytyisivät samojen symbolien alkuperien selityksissä ja kaikkein merkittävimpien ulkomaisten(miksei joskus kotimaistenkin) tapausten kohdalla.

    Sitten yleisempää kritiikkiä: En ole aina täysin samaa mieltä analyyseistäsi, uskon sinun osittain näkevän esoteriikkaa sielläkin missä sitä ei tarkoituksella ole, mutta mielenkiintoista blogia teet siitäkin huolimatta. Horjutit pizzagate skeptisyyttänikin, josta en kyllä ole kovin mielissäni koska en halua elää maailmassa missä lasten hyväksikäyttö on eliitin masinoimaa. Toivon todella että olet siinä asiassa väärässä, vaikka paljon epäilyttäviä aihetodisteita asiaan valitettavasti liittyy. Lisäksi, jos uskot tuollaisiin teorioihin ja levität tietoa niistä, niin toivoisin sinun miettivän myös kongreettisia ratkaisuja. Lukijakuntasi on potentiaalinen joukkovoima, yritä keksiä tapoja käyttää sitä. Koita antaa neuvoja että mitä tässä pitäisi asioille tehdä.

    Yhtä kaikki, blogisi on todella mielenkiintoista ja selkeästi ajalla ja työllä panostettua luettavaa, jatka samaa rataa!

    PS: On minulla pari kysymystäkin Antero. Kun olet esoteriikkaa paljon tutkinut, niin millaisiin aatteisiin olet henkilökohtaisesti päätynyt uskontojen ja metafyysisen saralla? Entä oletko törmännyt yhteenkään näitä asioita tutkivaan (sala)seuraan jolla ei olisi haitallista agendaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikuttaa vähän siltä, että yrität nostaa minua sellaiselle jalustalle, jolta huudellaan ohjeita ja johdetaan joukkoja. Olen pahoillani, mutta en aio tällaiselle jalustalle nousta(*). Miksi? Koska ongelmia ei ratkaista samalla ajattelulla kuin millä ne syntyivät.

      "Koita antaa neuvoja" -lause tarkoittaa tässä kontekstissa sitä, että nostat jonkun toisen ihmisen auktoriteettihahmoksi. Se on oman vastuun ja ennen kaikkea oman vallan siirtämistä toiselle. Se on master-slave-paradigman mukaista ajattelua.

      Michael Tsarion käyttää tästä hienoa termiä "freedom from freedom". Elämme yhteiskunnassa, jossa ihmiset väittävät, että vapaus on heille tärkeää, mutta tosiasiassa aika harva haluaa oikeasti olla vapaa. Suurin osa ihmisistä haluaa olla "vapaita vapaudesta". Vapaus kun on siitä inhottava juttu, että sen mukana tulee sellaisia asioita kuin omien päätösten tekeminen tai vastuun kantaminen omista valinnoista. Orjan asemassa ei tarvitse tällaisilla asioilla päätään vaivata. Orjan asemassa vain kysytään "mitä pitäisi tehdä?"

      Niin kauan kuin ihmiset kaipaavat jonkun auktoriteettihahmon kertomaan mitä pitäisi tehdä, ihmiset pitävät kiinni master-slave-paradigmasta, joka on "Eliitin" vallan yksi tärkeimmistä kulmakivistä. Kun yksi auktoriteettihahmo paljastuu korruptoituneeksi, uusia on aina jonoksi asti tarjolla. "Eliitin" strategiassa on aina ollut tarjota säännöllisin väliajoin uusi "vaihtoehto" - uusi master - johon slave-ajatteluun taipuvaiset ihmiset turvautuvat vanhan auktoriteettihahmon menetettyä suosiotaan.

      Käytännöllisin esimerkki tästä on politiikka. Ihmiset lataavat toivonsa johonkin poliitikkoon tai puolueeseen, pettyvät kun vaalilupaukset petetään, etsivät uuden kohteen uudelle toivolle, pettyvät jälleen... ja kiertävät tätä samaa kehää vaaleista toiseen. Sitten kun jossain vaiheessa kysytään "ketä tässä pitäisi sitten äänestää?!" en tiedä itkeäkö vai nauraa.

      Ainoa neuvo jonka suostun lukijoilleni antamaan on tämä: Käytä omaa päätäsi. Älä nosta ketään auktoriteetiksi, vaan ota itse vastuu omasta ajattelustasi. Murtaudu ulos master-slave-paradigmasta.

      Tässä blogissa on tarjolla informaatiota, josta jokaisen on ihan itse muodostettava oma mielipiteensä ja tehtävä ihan itse omat johtopäätöksensä. Jos mieleesi tulee kysymys "mitä tässä pitäisi tehdä?", esitä se itsellesi.


      ^^ (*) Tein tähän kerran harkitun poikkeuksen pyytäessäni lukijoita antamaan pizzagatesta kirjoittaneille toimittajille palautetta [http://eliitinesoteerisetsymbolit.blogspot.fi/2016/12/pizzagate-ja-tutkiva-journalismi.html] Linjasta poikkeamiselle oli mielestäni riittävän painavat syyt.)

      Poista
  2. Mainitsit master-slave-hierarkian, oletko lukenut Hegeliä? Se että kertoisit oman mielipiteesi siitä mitä on tehtävä, olisi mielestäni enemmänkin teesi+antiteesi=synteesi ajattelua, täällä kun voi ajatuksiasi kommentoida eikä sinulla ole muuta auktoriteettia ihmisiin kuin omien ajatustesi voima(ja tietysti mahdollisuus moderoida kommentteja, mutta se on hyvin minimaalinen auktoriteetti jos ajatellaan laajemmassa skaalassa).

    VastaaPoista