lauantai 27. toukokuuta 2023

Mikä homma, Myytinkertojat?


Päivitetty 10.11.2023.

Päivitetty 31.5.2023.

Päivitetty 30.5.2023.

Olen tutkinut yli kymmenen vuotta enemmän tai vähemmän aktiivisesti aihetta narsismi. Se on henkilökohtaisesti kiinnostava aihe oman perhetaustani takia, mutta myös sen takia että "Eliitin" valtahierarkian huipulla olevat ihmiset ovat kaikki joko narsisteja tai psykopaatteja. Valtaapitävää luokkaa ei voi ymmärtää perehtymättä narsismiin. Toisaalta narsisteja on muutenkin yhteiskunnassa niin paljon, että mielestäni narsistin mielenmaiseman tutkimiseen kannattaa käyttää aikaa. 

Kirjoitin joitain kuukausia sitten aiheesta kirjoituksen Alexander Lowen ja nöyryytetyt lapset, jossa käytiin läpi narsististen vaurioiden syntymekanismia. Avuliaan lukijan avustuksella kirjoituksessa käytiin läpi myös tyypillisimpiä narsistien reaktioita ja käyttäytymismalleja, joiden avulla narsistin voi tunnistaa. Mielestäni se on hyödyllinen taito ihan kaikille, koska jokainen ihminen joutuu aivan varmasti joskus tekemisiin narsistin kanssa. Jos narsismia ei tunnista omissa ihmiskontakteissaan, tulee hyvin suurella todennäköisyydellä tavalla tai toisella narsistin hyväksikäyttämäksi. Joskus se tulee todella kalliiksi, niin kuin varmasti monet tämän blogin lukijat omasta kokemuksestaan tietävät. 



Törmäsin eilen hyvin mielenkiintoiseen tapaukseen, joka synnytti inspiraation kirjoittaa jatkokirjoitus aiemmalle narsismikirjoitukselleni. Olin katsomassa yllä olevaa Myytinkertojien Youtube-kanavalla julkaistua Liisa Väisäsen haastattelua. Haastattelijana toimi Jarmo Nevalainen, joka kesken haastattelun sanoi jotain hyvin erikoista. Kohdassa 47:40 hän ottaa itse puheeksi asian nimeltä moraalirelativismi. Samassa yhteydessä hän paheksuu "me, myself and I" -kulttuuria ja ihmisten itsekeskeisyyttä. Tämän jälkeen hän ottaa puheeksi vallalla olevan ilmiön, jossa ne jotka pyrkivät tekemään moraalisesti oikein pyritään leimaamaan, hiljentämään ja sensuroimaan - kuten esimerkiksi Youtube tekee. Mutta se, mitä Nevalainen sanoo seuraavaksi, saa kulmakarvani nousemaan:

"Kuulijoille sen verran, et jotkut on sanonu mulle, et mikset sä laita tätä youtubeen, niin tää on yks syy miks mä en ikinä tuu laittaan tätä youtubeen, koska mä en haluu laittaa sellaseen yritykseen... kytkeä itseäni sellaseen yritykseen, joka toimii moraalisesti väärin. Piste. Se ei tuu ikinä tulee sinne, vaik ne löis mulle mitä kultaa ja mirhaa ja mannaa tohon noin, niin ei, ei tuu, ei tuu olee siellä."


Vai niin? Että ei tule ikinä menemään Youtubeen? Mielenkiintoista. Joku voisi kyseistä Youtube-videota katsoessaan todeta, että nyt ei puheet ihan vastaa tekoja. 

Itse asiassa tämä haastattelu on jo toinen kerta, kun se julkaistaan Youtubessa. Ensimmäinen kerta oli hänen omalla kanavallaan puoli vuotta sitten. Alkuperäinen haastattelu julkaistiin jollain toisella alustalla jo useampi vuosi sitten. En tiedä missä kaikkialla se on julkaistu, mutta sama haastattelu löytyy ainakin Odysee-palvelusta parin vuoden takaa.

Jos analysoidaan tarkemmin Nevalaisen sanoja, voidaan huomata jotain olennaista. Nevalainen puhuu ensin ihmisten itsekeskeisyydestä ja moraalittomuudesta hyvin paheksuvaan sävyyn. Sen jälkeen hän alkaa maalata kuvaa omasta korkeasta moraalistaan sanomalla, että hän ei suostu kytkemään itseään sellaiseen yritykseen, joka toimii moraalisesti väärin. Minulla on näin vahva moraalinen selkäranka!

Paitsi että ei ole. 

Tämä on moraaliposeerausta ilman katetta. Siis sitä, että ihminen esiintyy moraalisesti ylevänä esittämällä itsestään väitteitä, jotka eivät ole totta. Se on hyvin tekopyhää. Tällainen hyvesignalointiin perustuva valheellisen minäkuvan luominen on hyvin tyypillistä narsisteille. Koska he eivät kykene katsomaan omaa Varjoaan, he projisoivat omat kielteiset (tai tarkemmin ottaen kielletyt) ominaisuutensa muihin ihmisiin, ja luovat itselleen päinvastaisella tavalla valheellisen kulissin. Katsokaa noiden muiden moraalittomuutta! Katsokaa miten moraalinen minä olen!  

Narsisteille on hyvin tyypillistä, että kun joku aiheuttaa särön heidän kulissiminäänsä tuomalla esiin siinä olevan valheellisuuden, heillä laukeaa niin sanottu narsistinen raivo (narcissitic rage). Tämä termi on siinä mielessä vähän huono, että siitä voi saada helposti väärän mielikuvan. Narsistinen raivo ei ole aikuisen ihmisen raivoa, vaan enemmänkin pikkulapseksi taantuvan ihmisen kiukuttelua, joka ei aina välttämättä edes kuulosta raivolta. Paremmin kuvaavia termejä voisivat olla vaikka narsistinen kiukku tai narsistinen känkkäränkkä

Kun valheellinen minäkuva on uhattuna, narsistin lapsuudessa syntyneet nöyryyttämiseen liittyvät traumat aktivoituvat (mikäli uskomme Lowenin narsismiteoriaa) aiheuttaen voimakkaan puolustusreaktion. Koska trauma on syntynyt lapsuudessa, narsisti taantuu näissä tilanteissa pikkulapseksi, joka ei kykene käsittelemään tilannetta aikuismaisella kypsyydellä. 

Nevalainen tarjoaa tästä pikkulapsen kiukuttelusta näytteen videon kommenttikentässä. Kirjoitin alla olevan kommentin, jossa ensin toistin Nevalaisen omat sanat, ja sen jälkeen totean: "Tämä alunperin vuosia sitten jollain toisella alustalla julkaistu haastattelu ei näemmä vanhentunut kovin hyvin. Jos yrittää näytellä moraalisesti selkärankaista, eikä oikeasti ole sellainen, lopputulos voi joskus olla vähän nololla tavalla tekopyhä."



Nevalainen vastaa nimimerkillä Jake Neva. Katsokaa noita vastauksia, ja miettikää kuuluuko tuo reaktio kypsälle aikuiselle vai känkkäränkän vallassa olevalla pikkulapselle.



Tässä on nyt niin paljon loistavaa esimerkkimateriaalia, että tämä kannattaa analysoida tarkemmin. Ensimmäinen kommentti: "On niin helppoo olla onnellinem...eiku kirjoitella nimimerkin takaa. Se on sitä parempaa suoraselkäisyyttä..."

Hän väistää häneen kohdistetun aiheellisen ja perustellun kritiikin, ja ryhtyy vastahyökkäykseen, koska hän kokee tulleensa hyökkäyksen kohteeksi. Narsisteille kaikki kritiikki - oli se sitten miten perusteltua ja aiheellista tahansa - on aina hyökkäys, jota vastaan täytyy puolustautua raivoisasti. Aseenaan Nevalainen käyttää tässä puolustautumisessa narsistien hyvin usein käyttämää projisointia: MINÄ en ole moraalisesti selkärangaton, SINÄ olet! Ihan kuin nimimerkin käyttämisessä ja oman anonymiteetin säilyttämisessä olisi jotain väärää tai moraalitonta. Ihan kuin nimimerkin käyttäminen poistaisi sen tosiasian, että hän jäi nololla tavalla kiinni katteettomasta moraaliposeerauksesta.

Toinen kommentti: "Eliitin esoteerisille symboleille vielä, että tiedät varmaan miten Mtsarille ja Whiteheadille kävi kun heitettiin/lähtivät YTsta. Täällä voidaan keskustella koska et voi heittää minua ulos niinkuin teit omalla sivullasi kun kysyin hankalan kysymyksen."

Tämän kommentin ensimmäistä virkettä en ihan tarkkaan ymmärrä. Michael Tsarion (Mtsar) ja David Whitehead sensuroitiin aikanaan Youtubesta, mutta heillä on ollut jo pitkään oma Unslaved-podcast omalla sivustolla. Heillä on maksavia asiakkaita niin paljon, että pystyvät elättämään itsensä podcasteja tekemällä. Ilmeisesti Nevalainen luulee, että Youtubesta lähteminen oli näille kahdelle jotenkin kohtalokasta? Ei ollut.

Jälkimmäinen virke jatkaa hyökkäys on paras puolustus -linjalla. Hän väittää että minä olisin heittänyt hänet ulos tältä sivustolta. Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa, koska en minä voi estää ketään lukemasta tätä blogia, tai "heittää ulos". Se, että minä jätän hänen kommentin julkaisematta, ei ole ulos heittämistä. Se on oman julkaisun moderointia, johon jokaisella julkaisijalla on oikeus. Minä olen melko tarkka sen suhteen, mitä kommentteja suostun julkaisemaan. Koska kommenttihistoriasta ei löydy yhtään ainoaa kommenttia nimellä Jarmo Nevalainen, on tehtävä oletus, että hänen kysymyksensä on esitetty jollain anonyymillä nimimerkillä. (Niin olikos se Nevalaisen mielestä jotenkin moraalitonta, vai miten se meni?) Vaikea sanoa, millainen kommentti tai kysymys on ollut kyseessä, mutta vähän veikkaan, että se on ollut jollain tavalla lapsellinen tai hölmö. Joka tapauksessa tällä jälkimmäisellä virkkeellä Nevalainen pyrkii jälleen projisoimaan: MINÄ en ole moraaliton, SINÄ olet!

Kolmas kommentti näyttää aika karulla tavalla, millainen känkkäränkän vallassa oleva lapsi kulissin takaa paljastuu: "Jos sinulla EES ei ole parempaa tekemistä kun ulista josta nönnönöö asiasta niin voi voi, käy R-kioskilla ja osta tikkari se helpottaa..."

Niin paljon kiukutti, että piti vielä kolmannenkin kerran iskeä joku piikki, jolla välttää katsomasta peiliin. Tuo kommentti ei ole kypsän aikuisen puhetta. Tuo on lapseksi taantuneen ihmisen kiukuttelua, joka tunnetaan psykologiassa termillä narsistinen raivo. Hän pyrkii jälleen projisoimaan omaa Varjoaan: MINÄ en ole lapsellinen, SINÄ olet!

Kypsän ja aikuismaisen ihmisen reaktio olisi ollut se, että olisi myöntänyt puhuneensa paskaa, kun tuli esittäneeksi valheellisen väitteen omista moraalisista periaatteistaan. Kypsä aikuinen olisi tunnustanut oman inhimillisen vajaavaisuutensa, ja todennut saadun kritiikin aiheelliseksi. Tuli puhuttua paskaa, ja moraaliposeerattua ilman katetta. Ei olisi pitänyt. Nyt vähän hävettää. Kypsälle aikuiselle tämä on mahdollista, mutta narsistiselle aikuista näyttelevälle pikkulapselle se ei ole.

Muutama tunti tämän kolmannen kommentin jälkeen, Nevalainen palaa kommentoimaan. Kommentti on kirjoitettu kahdelta yöllä (meili-ilmoitus tullut klo 2:10), mikä vähän viittaa siihen, että aiemmin lauennut narsistinen raivo on mahdollisesti pitänyt häntä valveilla. Nyt hän on kuitenkin saanut pakettinsa taas kasaan, ja näyttelee aikuista onnistuneesti. Kaiken tuon aiemman kiukuttelun jälkeen hän pyytää minut vieraaksi ohjelmaansa. 



Ensin hän käskee narsistisen raivon vallassa menemään R-kioskille ostamaan tikkareita, ja sitten hän kehuu blogin sisältöä ja pyytää vieraaksi keskustelemaan. Kuin kaksi täysin eri persoonaa. Tulee mieleen TSH:n klonkku.



Todellisuudessa tuon kutsun tarkoitus ei tietenkään ollut saada minua vieraaksi. Hän tietää tasan tarkkaan, että minä vastaan tuollaiseen kutsuun kieltäväsi. (Vastaan kaikille kysyjille ei - ainakin toistaiseksi.) Hän vain yrittää saada aikaiseksi tilanteen, jossa hän pääsee käyttämään argumenttia: "Ei se uskalla!" Tämä on hyvin tyypillistä narsismiin kuuluvaa pelien pelaamista. Tai oikeastaan voisi puhua valtataistelusta, koska narsistit tekevät vähän joka asiasta valtataistelun.

Erikoisen lisämausteen tähän koko episodiin antaa Myytinkertojien perustajan Thomas Wirénin reaktio. Myös hän vastasi kommenttiini: "Hahaa, mä niin rakastan jälkiviisautta. Älkää ikinä muuttuko, älkää ikinä muuttaako mieltänne, käsitystänne asioista, tunteita jotakin kohtaan. Pysykää ikuisesti kuopassanne!"

Aika erikoinen vastaus. Jostain syystä hän puhuu jälkiviisaudesta - ikään kuin toisen ihmisen katteettoman moraaliposeerauksen osoittaminen liittyisi jotenkin jälkiviisauteen. Sitten hän luo todella erikoisen olkinukkeargumentin. Hän yrittää luoda mielikuvan, että minä mukamas väitin kommentillani vastustavani ihmisen muuttumista. (Vähän koominen väite, jos miettii miten monta vuotta olen puhunut sankarin matkasta ja individuaatioprosessista.) Samalla Wirén aivan selvästi yrittää vähätellä Nevalaisen paskan puhumisesta kiinni jäämistä - ikään kuin tämä Nevalaisen ikävästi paljastunut tekopyhyys olisikin jotain ihmisenä kasvamista. Tällainen asioiden päälaelleen kääntäminen alkaa lähennellä kaasuvalotusta, joka kuuluu olennaisesti kaikkien narsistien työkalupakkiin. 

Jostain syystä Wirén ei halua ollenkaan nähdä Nevalaisen tekopyhäksi paskapuheeksi paljastunutta moraaliposeerausta. Se on jossain määrin ehkä ymmärrettävää, jos miettii että kyseessä on hänen yhteistyökumppani, mutta siitäkin huolimatta hyvin epärehellistä. Eikä pelkästään epärehellista, vaan myös lapsellista. Ei rehellisyyttä ja totuutta arvostava kypsä aikuinen sorru käyttämään noin lapsellista argumenttia. Ja kun otetaan huomioon, miten älykäs Wirén on, ei varmaankaan ole kyse siitä, että Wirén ei kykenisi ymmärtämään, mitä kommentillani oikeasti tarkoitin. Tässä ei ole kyse tyhmyydestä, vaan jostain ihan muusta.

Tämä olkinukkeargumentti on siinä määrin lapsellinen, että sen myötä herää väkisinkin kysymys, että laukesiko narsistinen raivo myös Wirénissä? Kokiko Wirén kommenttini hyökkäykseksi hänen julkaisuaan (ja sitä kautta häntä itseään) kohtaan? Iskikö känkkäränkkä? En tiedä, mutta jokin syy tuolle reaktiolle täytyy olla. Hän olisi voinut vastata jotain aikuismaista, kuten vaikka: Onhan tuossa havaittavissa sanojen ja tekojen välillä iso ristiriita, joka kieltämättä antaa tekopyhän vaikutelman. Jarmon kannattaa varmaan harkita jatkossa vähän tarkemmin, mitä tulee uhonneeksi. Sen sijaan hän valitsi toisin. Ihmisen tekemät valinnat kertovat ihmisestä paljon. 

Wirénin tapa esiintyä videoillaan on sellainen, että hänestä saa kuvan totuutta arvostavasta kypsästä aikuisesta. Tämän tapauksen perusteella minulla ainkin herää kysymys, että onko se vain näyttelemistä? Todella moni narsisti osaa esittää hyvin taitavasti aikuismaista ja kypsää ihmistä, vaikka todellisuus kulissin takana olisikin jotain aivan muuta. 

Minä en tiedä ovatko Nevalainen ja Wirén narsisteja, tai voiko heidän tapauksessaan puhua narsistisesta persoonallisuushäiriöstä. Mutta sen minä tiedän, että heidän molempien käytöksessä on havaittavissa  enemmän tai vähemmän narsisteille tyypillisiä käytösmalleja. Sellainen on minulle aina suuri punainen varoituslippu. 

Minulla on jo pitkään ollut hyvin ristiriitainen suhde Myytinkertojien kanavaan. Siellä on todella paljon erittäin laadukasta ja mielenkiintoista materiaalia, jota olen jakanut tässä blogissa usein. Mutta eräs asia kiinnitti huomioni Myytinkertojien logoon jo vuosia sitten. Ehkäpä nyt on hyvä hetki käydä tämäkin asia läpi.



Logossa on viittaus vapaamuurarien lukuun 33. Se on tehty on poikkeuksellisen taitavalla ja huomaamattomalla tavalla. Tuota ei varmaankaan kovin moni ole vielä tajunnut.

Eksoteerisella tasolla kyse on Wirénin yrityksestä Vita Aeterna Oy. Kuten näette, logossa on V- ja A-kirjaimet päällekäin. Mutta erikoiseksi tämän asettelun tekee se, että kun logon kääntää ylösalaisin, se muodostaa arsenikin (nykyään arseeni) alkemiallisen merkin. Arsenikin/arseenin järjestysluku on 33.




Vapaamuurarisymboliikkaa: 33


Myytinkertojat vaihtoi logoaan vähän aikaa sitten. Tässä uudessa logossa on myös vapaamuurarisymboliikasta tuttuja elementtejä. Uusi logo on kolmionmuotoiseksi play-merkiksi tyylitelty M-kirjain. Aiheesta voi lukea enemmän kirjoituksista Kolmio ja luku kolme ja M-logot.


Myytinkertojien uusi logo


Ja kun nyt vapaamuurarisymboliikasta on puhe, niin mainittakoon sekin, että tämä Nevalaisen podcastin nimi on The Great Work. Se on vapaamuurariudessa hyvin tunnettu konsepti. Heidän mukaan vapaamuurarien astejärjestelmässä eteneminen on "itsensä kehittämistä", ja sen yhteydessä käytetään hermetiikasta tuttua termiä Suuri Työ. Kuuluisa vapaamuurariguru ja 33. asteen vapaamuurari Albert Pike kirjoitti kirjan The Magnum Opus or the Great Work.



Näin monta vapaamuurareihin liittyvää asiaa. Herää kysymys, että onko näillä kahdella herralla jokin sellainen kytkös vapaamuurareihin, jota he eivät ole yleisölleen kertoneet? He voivat sen toki kiistää, mutta voimmeko muut silloin luottaa siihen, että he puhuvat totta? Rehellisyys kun ei näytä olevan näille kahdelle ihan se suurin mahdollinen arvo.

Jos laskee kaikki nämä edellä mainitut asiat yhteen, on ikävä kyllä pakko todeta, että Myytinkertojiin liittyy tällä hetkellä aika paljon punaisia varoituslippuja. En tiedä mikä on totuus, mutta jatkossa suhtaudun tähän kanavaan ja sen sisällöntuottajiin hyvin suurella varauksella - monestakin syystä.

Päivitys 30.5.2023:

Sain Wiréniltä sähköpostia. Mielenkiintoinen viesti.

Viesti on niin valtavan pitkä, että sen käsittely kokonaisuudessaan ei ole tämän kirjoituksen kannalta järkevää. Toisaalta viesti on myös yksityiseksi tarkoitettu, joten en viitsi sitä sellaisenaan ilman lupaa julkaista. Mutta voin kuitenkin kertoa siitä jotain, ja nostaa sieltä esiin pari näytettä, jotka liittyvät olennaisesti tämän kirjoituksen sisältöön. 

Wirén kiistää, että Myytinkertojien logossa olisi vapaamuurarisymboliikkaa. Hän kertoo, että logoon on kuvattu Maan ja Auringon kohtaavat energiat. Lainaus: "Logossa kohtaavat Auringon ja Maan energiat. Ne luovat ikuisen solmukohdan symbioosillaan. Tämä tuo dualismiin kolmannen ulottuvuuden, joka usein unohdetaan. Yhteistyön. Siitä tulee myös yritykseni nimi, Vita Aeterna, ikuinen elämä, ikuinen symbioosi, ikuinen yhteistyö. Ja kirjaimet V ja A sointuvat nätisti peileinä logossa."

Tämän jälkeen Wirén esittää näkemyksensä symboliikan tulkinnasta: "Se mikä symbolitulkinnoissa on yleensä harhauttavaa on ymmärtämättömyys siitä, että meillä on hyvin rajallinen määrä muotoja käytössä. Siksi logot myös muistuttavat ennen pitkää ominaisuuksiltaan toisiaan, vaikka niillä ei olisi mitään tekemistä toistensa kanssa."

Eli Wirénin selitys sille, että Myytinkertojien logossa on arsenikkimerkki, on se on vain sattumaa. Siis kaikista mahdollisista V+A-yhdistelmistä ihan vain sattumalta tuli valittua sellainen, jossa V ja A lomittuvat sillä tavalla päällekkäin, että lopputulokseksi tulee 33. alkuaineen alkemiallinen merkki. Syy tälle sattumalle on Wirénin mukaan se, että "meillä on hyvin rajallinen määrä muotoja käytössä".

Jostain syystä sisäinen kaasuvalotustunnistimeni alkoi juuri lähettää varoitussignaalia.

Wirénin mielestä esittämäni analyysi Myytinkertojien logosta on väärä. Hän jatkaa: "Mä voisin tehdä samanlaisen sivustoltasi. Huomasin, että sinulla on 33 lukijaa. Ahaa. Mitäs tämä tarkoittaa? Selkeästi valittu määrä, osa ilman profiilikuvia, joten ovatko ne sinun tekemiäsi, jotta tuo luku täyttyy? Ja sitten, nehän muodostavat 3 kertaa 6 rivit! 666, mitä ihmettä!"



Wirén ei tietenkään oikeasti ajattele näin, mutta tällä luomallaan karikatyyrillä hän yrittää viestittää, että tekemäni tulkinta on yhtä hölmö kuin tämä hänen karikatyyri. Herää kysymys: onko tämä vertaus reilu? Karikatyyriin rinnastamisessahan ei sinänsä ole mitään pahaa, silloin kun se tehdään reilulla tavalla. Mutta ovatko nämä kaksi eri tulkintaa todellakin rinnastettavissa toisiinsa? Onko tällainen argumentaatio älyllisesti rehellistä vai älyllisesti epärehellistä

Jokainen tehköön omat johtopäätöksensä. 

Ei tämä Wirénin viesti nyt varsinaisesti vähennä niitä aiemmin mainittuja punaisia varoituslippuja.


Päivitys 31.5.2023:

Nevalainen jatkaa Youtuben kommenttikentässä, ja toistaa aiemmin esittämänsä kutsun. Saamme tästäkin hyvää opintomateriaalia.



Kun narsistin kulissiin tulee särö, narsistille tulee pakottava tarve saada se korjatuksi. Tässä Nevalaisen tapauksessa hän yrittää päästä korjaamaan tapahtunutta vahinkoa uudella "tulisitko keskustelemaan" -pyynnöllä. Siitäkin huolimatta, että hän on jo lukenut tämän kirjoituksen (Wirén kertoi saaneensa linkin tähän kirjoitukseen Nevalaiselta), ja tietää että kieltäydyn podcast-kutsuista. 

Pyynnön sanavalinnoista näkee, että hän yrittää vedota miehisyyteen: "Lets talk like men do". Jotenkin huvittavaa, että ensin hän kiukuttelee kuin pikkulapsi, ja sen jälkeen pyytää puhumaan niin kuin miehet. Missä on se mies, jonka kanssa olisi tarkoitus keskustella? Minä näen vain pienen, kamalaa nöyryytystä kokeneen lapsen, joka pitää huonosti päällään pysyvää aikuisen miehen naamiota. 



Otin jo aiemmassa narsismikirjoituksessani esiin sen, miten narsisteille kaikki ihmissuhteet perustuvat enemmän tai vähemmän valtataisteluun - erityisesti ristiriitatilanteissa. Näissä tilanteissa valtataistelun voittaminen on narsistille vähän kuin pakkomielle, koska sillä narsisti suojautuu nöyryytetyksi tulemisen peloltaan. Narsistin on pakko saada se tunne, että hän voitti - välittämättä keinoista. Jos voittoa ei tule, hän tuntee itsensä suojattomaksi toisten nöyryytyksiltä. Sen takia narsistit hyvin usein pyrkivät pääsemään tilanteeseen, jossa he pääsevät käymään tuota valtataistelua niillä aseilla, joilla he ovat tottuneet voittamaan: kaasuvalottamisella, projisoinnilla, uhriutumisella ja kaikilla muilla manipulatiivisilla keinoilla. Tärkeintä on vain päästä siihen tilanteeseen, jossa näitä aseita pääsee käyttämään - eli "keskustelemaan". 

Todella moni tekee sen virheen, että astuu tähän ansaan suostumalla keskusteluyhteyteen - vain huomatakseen, että vastapuolen "keskusteleminen" onkin häikäilemättömän vilpillisellä ja epärehellisellä tavalla käytävää valtataistelua, jossa totuudella ei ole mitään arvoa. Syy tähän on se, että narsisti ei kykene prosessoimaan sellaista todellisuutta, joka on ristiriidassa hänen narsistisen kulissiminänsä kanssa. Tuota kulissia hän on valmis puolustamaan kaikilla mahdollisilla keinoilla - moraalista ja totuudesta välittämättä. 

Minun neuvoni kaikille näihin tilanteisiin joutuville on, että tuohon keskusteluansaan ei kannata astua. On hyvä ymmärtää, että näissä tilanteissa teillä ei ole vastassanne kypsä aikuinen, vaan nöyryytetyksi tulemisen pelolta hyvin kyseenalaisilla keinoilla suojautuva pikkulapsi, joka elää täysin eri todellisuudessa kuin te. Kenenkään ei ole mikään pakko ryhtyä keskusteluun tai väittelyyn epärehellisen tai harhaisen ihmisen kanssa. Siinä ei ole mitään pahaa, jos kieltäytyy. Totta kai narsisti voi yrittää väittää jotain päinvastaista, mutta ei se ole totta. Jokaisella on oikeus itse päättää kenen kanssa suostuu keskustelemaan ja kenen kanssa ei. 

Narsistin kanssa väittelemällä ei voi saavuttaa mitään positiivista. Te ette voi saada häntä tajuamaan hänen omaa lapsellisuuttaan, epärehellisyyttään, moraalittomuuttaan tai ihan vain väärässä olemistaan.  Hän kieltää kaiken. Hän ei pysty hyväksymään mitään sellaista totuutta, joka uhkaa hänen kulissiminäänsä. Tämä tosiasia jokaisen olisi hyvä ymmärtää. 

Myös Wirén toivoi omassa minulle lähettämässään viestissä, että vastaisin hänelle. Wiréniä ja Nevalaista näyttää yhdistävän se, että heillä molemmilla on kova tarve päästä keskustelemaan kanssani. Varmaan aika harmillista, kun se ei olekaan mahdollista. 


Päivitys 10.11.2023:

Thomas Wirén otti kantaa vapaamuurarisymboliikkaan uusimmassa Realistit-jaksossa (kohdassa 18:18):

"Mun pitää ottaa vähän kantaa tähän vapaamuurariusjuttuun. Ihmiset on niin harhautuneita. Tääkin on niinku tällanen savuverho, joka on rakennettu tohon noin, et ihmiset keskittyy tällaseen salaliittoiluun vapaamuurareiden ympärillä."

Pelkkä savuverho! Harhautuneiden ihmisten juttuja! Mitään vapaamuurareihin liittyvää salaliittoa ei ole!

Eiköhän se nyt viimeistään tässä kohtaa ole kaikille selvää, mihin leiriin tämä kaasuvalottaja kuuluu.

Tuon kommentin jälkeen Wirén esittää hieman vaivaannuttavalta kuulostavan vitsin siitä, miten hän on Suomen ainoa 34. asteen vapaamuurari - ja nauraa omalle jutulleen. Katsokaa tuota naurua, ja miettikää mitä tuo kehonkieli kertoo. Täysin sama ilmiö, joka nähtiin Iso H:n tapauksessa, kun hän oli Nea Lundströmin haastattelussa kaksi vuotta sitten

Oliko tuo Wirénin vitsi tosiaan niin hauska, että se aidosti naurattaa häntä noin paljon? Vai onko kyse jostain muusta? Kehonkielen asiantuntijoiden mukaan ylimitoitettu nauru on yksi tapa peittää oma epärehellisyys. Jokainen tehköön asiasta omat päätelmänsä.



sunnuntai 21. toukokuuta 2023

AwakenWithJP: Deception is Safe and Effective!


Ei voi olla mitään korruptiota!


Ylellä on taas suuri tarve vakuuttaa suomalaiset siitä, että vapaamuurariuteen ei liity mitään korruptiivista:

https://yle.fi/a/74-20032369



"Vapaamuurareiden on epäilty myös esimerkiksi harjoittaneen niin sanottua Hyvä veli -toimintaa, eli soluttautuneen korkeisiin asemiin edistääkseen omaa etuaan.

Nylanderin mukaan tämän kaltainen toiminta ei heidän sääntöjensä mukaan ole sallittua.

– Jos ajatellaan näitä meidän opetuksia, niin kaikki tuonkaltainen toiminta on kiellettyä. Meidän näkemyksemme mukaan tällaiset luulot eivät voi pitää paikkaansa."


Alkaako olla jo vähän noloa?

Hyvä veli -toiminta on meidän säännöissä kielletty! Ei tuollaiset luulot voi pitää paikkaansa! Ei mitenkään voi! Eihän nyt kukaan voisi sääntöjä rikkoa! USKOKAA NYT, EI VOI OLLA MITÄÄN VAPAAMUURARIUTEEN LIITTYVÄÄ KORRUPTOITA!

Ja tämä valkopesupropaganda tuotetaan veronmaksajien rahoilla. 

Ylen valitsemassa otiskkokuvassa on mielenkiintoinen yksityiskohta. G-kirjaimen yläkaari muodostaa vasaran, alakaari alasimen, ja väliin jää pallo. Tämä on suora viittaus kuuluisaan taideteokseen Fabian Window, jossa on sosialistisen Fabian Societyn perustajajäsenet vasaroimassa maapalloa. He, eli Edward Pease, Sidney Webb ja George Shaw, olivat kaikki vapaamuurareita, joilla oli kytkökset Round Table -salaseuraan. Teoksessa lukee "Muokatkaa se (maailma) haluamaksenne." ("Remould it nearer to the hearts desire.") Aiheesta enemmän kirjoituksessa Fabian Society.


Fabian Window


Mainittakoon vielä sekin, että Fabian Societyn vaakunassa on susi lampaan vaatteissa.

Ei voi olla mitään korruptiota! Uskooka nyt! Ihan oikeasti!


Fabian Societyn vaakuna


Vapaamuurareihin liittyvää vasarointisymboliikkaa löytyy myös Senaatintorilta. Aleksanterin patsaan yhteen jalustapatsaaseen on piilotettu vapaamuurarilogon harppi ja vasara. Niiden keskellä on vasara. Kun patsasta katsoo paikan päällä, taustalla näkyy Helsingin yliopisto, jonka osoite on Fabianinkatu 33. Luvun 33 symboliikasta enemmän kirjoituksessa Vapaamuurariprinssit - Princes of Masonry.



Aleksanterinpatsaan harppi, suorakulma ja vasara


Vapaamuurarilogo ja vasara


lauantai 20. toukokuuta 2023

Lumme Energia ja Auringon säteet


TV:ssä pyörivä Lumme Energian uusi mainos Auringon säteet:



Mistähän tällainen idea tuli?


Akhenaton ja Atonin auringonsäteet


Aiheesta enemmän kirjoituksessa Auringonsäteet.

LISÄYS klo 21: Mielenkiintoinen sattuma sekin, että mainoksesta löytyy valkoisia hevosia ja auringonkukkia. 



torstai 18. toukokuuta 2023

Austrian World Summit ja symboliikka


Itävallassa pidettiin hiljattain ilmastohuijaukseen liittyvä konferenssi Austrian World Summit. Järjestäjänä oli The Schwarzenegger Climate Initiative. Kyllä, se sama Schwarzenegger, joka tuli koronaplandemian aikana kuuluisaksi lauseesta "Screw your freedom!".

The AUSTRIAN WORLD SUMMIT is back on May 16th 2023 and this year´s motto is “We have the power” because we truly believe that we do. Each and every one of us has more power than we know, and together, we can terminate pollution and build a clean future for us and the next generation.

The insecure geopolitical situation affects the lives of everyone on different levels: Our supply of energy is threatened and inflation is roaring. The climate crisis seems to fall behind even though climate change showed its devastating effects in many regions in the last years. Some of us feel overwhelmed – however, we have the power to solve these challenges and change the way we live and produce towards the better. No more “we could”, “we should” or “someone would need to…” but rather use the momentum to implement and put those concrete climate actions and solutions in motion is the way forward. Join us and feel empowered to overcome the challenges of our time at the 7th AUSTRIAN WORLD SUMMIT on May 16th 2023. 



Kiva logo. Mistähän ne keksi tuollaisen idean?


Vapaamuurarisymboliikkaa: pyramidi kärkikolmiolla


Tuossa logossa on toinenkin symbolinen taso. Logon alempaa osaa kutsutaan nimellä trapetsoidi, joka on erityisen merkityksellinen symboli satanisteille.


Satanismisymboliikkaa: trapetsoidi


Kuvakaappaus kirjasta The Satanic Apocrypha


"The trapezoid has long been regarded in by occultists as the most satanic of shapes, especially adapted to enhance demonic manifestation. Indeed, the middle order of the Satanic brotherhood is called 'The Order of the Trapezoid'. Anton LaVey, the founder of the Church of Satan, refers to an occult principle known as the 'Law of the Trapezoid'. His writings underscore the existence of a magical science of geometric angles and spaces which is very prevalent in the U.N. Meditation Room ... LaVey says architecture can enhave an evil, spiritual atmosphere.

The bottom line of all this is that the consummate architectural form of the Satan-worshipper is the trapezoid; and he believes that this shape will create a spiritual 'cloud-chamber' of sorts across which he may track the hoofprints of the demons he wishes to invoke. It is believed to be the perfect atmosphere for the manifestation of the unholy and the cursed." - Bill Schnoebelen

 

Mielenkiintoinen sattuma, että Schwarzenegger tähditti aikanaan satanistisia teemoja sisältävää elokuvaa End Of Days.



Meillä on tästä symboliikasta myös hyvä suomalainen esimerkki. Trapetsoidi löytyy Helsingin asemakaavasta:


Hakaniemen trapetsoidi Kaisaniemenlahdella 
(karttaa käännetty 90 astetta)


Kiitos vinkistä A-4.6.

keskiviikko 17. toukokuuta 2023

HFTT: Michael Tsarion | Archetypes & the Origins of Consciousness


Kuvauskentästä:

Michael Tsarion is a name which requires no introduction on this platform. On his third appearance we address questions such as: 

  • What are archetypes? 
  • What is the relationship between the ego and the unconscious? 
  • How can mythology and symbolism guide us to a deeper understanding of self?  
  • What impact did ancient cataclysms have on the psyche of man?



"Shadow work is getting a fuck away from the crowd." - Michael Tsarion


Lue myös:


lauantai 6. toukokuuta 2023

Kuninkaan kruunajaiset ja valkoinen käsine


Charles III:n kruunajaisissa nähtiin tänään valtava määrä symboliikkaa. Niistä ehdottomasti mielenkiintoisin liittyy Charlesille annettuun valkoiseen käsineeseen.


Charles sai kruunajaisrituaalissa oikeaan käteensä valkoisen käsineen


Virallinen, eli eksoteerinen, selitys kruunajaiskäsineelle (Coronation glove) kuuluu seuraavasti:

"The glove has been part of the coronation ceremony since that of Richard II in 1377. A single white glove is worn on the right hand only. It is presented and worn after the monarch puts on the Sovereign's Ring, symbolising a marriage-like commitment to the kingdom. The gloved hand holds the Sceptre with Cross during the crowning. The glove remains in place while the monarch moves to the throne, to receive the homage from bishops and peers of the realm. The glove is removed before the first homage, that of the Archbishop of Canterbury, is paid. The clergyman and historian Thomas Fuller, writing in 1655, stated that the white colour of the glove is a symbol of purity and integrity and intended to recall the virtues of Anglo-Saxon king Edward the Confessor." (Wikipedia)


Puhtauden ja rehellisyyden symboli? Puhutaanko nyt tosiaan siitä samasta Charlesista, jonka ympärillä pyörii jatkuvasti pedofiileja? Charles oli hyvä ystävä pedofiili Jimmy Savilen kanssa, ja Charlesin veli Andrew on ollut jo pitkään pedofiilikohun keskellä.


Jimmy Savile: "Muista Charles - puhtaus ja rehellisyys!"


Todellisuudessa valkoisen käsineen esoteerinen selitys viittaa johonkin aivan muuhun. Moni katsoja varmasti ihmetteli, miksi käsineitä oli vain yksi. Tälle on hyvä selitys. Symboliikalla viitataan Mooseksen "lumivalkoiseen käteen".

Herra sanoi hänelle vielä: "Työnnä kätesi poveesi." Mooses työnsi käden poveensa, ja kun hän veti sen takaisin, se oli spitaalista lumivalkoinen. Sitten Herra sanoi: "Pane kätesi uudelleen poveesi." Mooses pani kätensä taas poveensa, ja kun hän veti sen esiin, sen iho oli kuin hänen muu ihonsa. Herra sanoi: "Elleivät he usko sinua ja ellei ensimmäinen merkki heille riitä, niin toista merkkiä he kyllä uskovat." - (2 Moos. 4:6-8)


Mooses ja "lumivalkoinen käsi"


Tämän blogin aktiivilukijat varmasti ymmärtävät hyvin, miksi kruunajaisrituaaliin sisältyy viittaus Moosekseen. Juutalaismytologia on onnistunut taitavasti peittämään Mooseksen todellisen identiteetin. Todellisuudessa hän oli faarao Akhenaton, joka karkotettiin seuraajineen Egyptistä. Aiheesta enemmän kirjoituksessa Hyksos-kuninkaat.

Akhenaton on atonistiselle "Eliitille" tärkeä ideologinen (ja mahdollisesti jopa biologinen) kantaisä, joka tunnetaan monoteismin luojana. Se, että kruunajaisrituaaliin kuuluu kohta, jossa Charles laittaa käteensä yhden valkoisen käsineen, tarkoittaa Charlesin olevan "uusi Akhenaton" - eli "Eliitin" sisäisen valtahierarkian johtaja. Valitettavan moni totuusliikkeeseen kuuluva uskoo vieläkin, että pankkiirit (tai juutalaiset) johtavat "Eliittiä" - ymmärtämättä sitä tosiasiaa, että pankkiirit ovat vain juoksupoikia kuninkaallisille (ja Vatikaanille), joiden intressejä kaikki "Eliitin" valtahierarkiaan kuuluvat palvelevat. Aihe on valtavan laaja ja monimutkainen, mutta se voi aueta paremmin tutustumalla kirjoitussarjaan Aton-kultti.


Mooseksen todellinen identiteetti on faarao Akhenaton


Myös vapaamuurarien "käsi piilossa" -käsimerkki viittaa Mooseksen käden poveen laittamiseen. Aiheesta enemmän kirjoituksessa Käsi lumivalkoinen.


Vapaamuurarien "käsi piilossa" tulee Mooseksen käden poveen laittamisesta


Kuten todettu, kruunajaisissa nähtiin valtavasti erilaista symboliikkaa. Tämä lista voi auttaa symboliikan tulkitsemisessa: