Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaakunat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaakunat. Näytä kaikki tekstit

perjantai 16. helmikuuta 2024

Kanto: Macronin hallitus tekee lääketieteen harjoittamisesta rangaistavaa


Ranska on vähitelleen luisumassa totalitarismiin. Maahan ollaan tekemässä lakia, jonka mukaan valtion hyväksymien lääketieteellisten toimenpiteiden kritisoinnista voi saada 15000 euroa sakkoa tai vuoden vankeutta. Suomeksi: mRNA-injektioiden kritisointi halutaan kieltää. 

Alla Kanto.median raportti aiheesta. Suosittelen myös lukemaan Kannon artikkelin: #kantoraportti – Macronin hallitus tekee lääketieteen harjoittamisesta rangaistavaa



Mielenkiintoista tässä uutisessa on se, että tämä fasistinen laki ollaan ottamassa käyttöön juuri Ranskassa. Kyseisen maan vaakunassa on paljon mielenkiintoista symboliikkaa.


Ranskan vaakuna


Vaakunan keskeisin symboli on fasces, eli kirves jonka ympärillä on vitsakimppu. Kyseinen symboli on kansainvälinen fasismin symboli. Eikö olekin mielenkiintoista, että sitä käytetään aivan avoimesti niin Ranskan vaakunassa kuin USA:n kongressissakin? Julkisuudessa fasismia aina paheksutaan, mutta silti poliitikot toimivat kuin fasistit, ja valtiot käyttävät fasismin symboleja. Päälle vielä valehdellaan, että kollektivismiin pohjautuva fasismi olisi mukamas oikeistolainen aate. Fasces-symboliikasta enemmän kirjoituksessa Kolumbuksen ritarit.


Fasces-kirveet USA:n kongressissa puhemiehen aition oikealla ja vasemmalla puolella


Kirveen ympärillä on atonistien oliivinoksa ja druidismista otettu tammenoksa. Keskellä on teksti "Liberté Égalité Fraternité", eli "Vapaus Veljeys Tasa-arvo". Kyseinen lause tuli tunnetuksi Jakobiinien masinoimasta Ranskan vallankumouksesta 1700-luvun lopulla. Jakobiinit olivat ranskalainen versio Illuminatista, joten kyseessä on Illuminatin luoma motto. Sitä käytetään paljon erityisesti ranskalaisessa vapaamuurariudessa. Aiheesta enemmän kirjoituksessa Vapaus, veljeys ja tasa-arvo.


"Vapaus Veljeys Tasa-arvo" ranskalaisessa vapaamuuraritemppelissä (Grand Orient de France)


Vapaamuurari- / Illuminati-symboliikkaa: "Vapaus Veljeys Tasa-arvo"
Kuvasssa myös: kaikennäkevä silmä, kättelevät kädet, fryygialaismyssy ja ouroboros-käärme


Vapaamuurarisymboliikkaa: "Vapaus Veljeys Tasa-arvo"


Vaakunaa kehystää ketju, joka on täynnä erilaisia symboleja. Tässä mielenkiintoisimmat poiminnat:


Illuminatin symboliikasta tuttu pöllö


Vapaamuurarisymboliikasta tuttu Hermes


Vapaamuurarisymboliikasta tutut kättelevät kädet


maanantai 29. tammikuuta 2024

Symbolien Helsinki - osa 16: Temppeliritarit ja Siionin veljeskunta


Tämä on Liisa Väisäsen Symbolien Helsinki -kirjaa käsittelevän kirjoitussarjan kuudestoista osa. Edelliset osat, jotka kannattaa lukea ensin (erityisesti ensimmäinen):

  1. Portinvartija Liisa Väisänen
  2. Harppi ja suorakulma
  3. Silmä
  4. Jachin & Boaz
  5. Hermes
  6. Pyramidi
  7. Kaksipäinen kotka
  8. Lakikivi
  9. Illuminati
  10. Aurinko
  11. Tarot
  12. Astrologia
  13. Leijona
  14. Karhu
  15. "Kristillinen" symboliikka


https://www.citylehti.fi/liisa-vaisasen-uutuuskirja-symbolien-helsinki-johdattaa-paakaupungin-historiallisten-rakennusten-salaisuuksiin/


Väisäsen kirjasta löytyy vapaamuurarisymboliikan lisäksi myös muihin esoteerisiin veljeskuntiin liittyvää symboliikkaa. Tässä osassa näemme, miten Väisänen sivuuttaa kirjassaan Temppeliherrain ritarikuntaan ja Siionin veljeskuntaan liittyvän symboliikan, ja ohjaa huomion muualle.

Sivulla 109 Väisänen esittelee osasta 15 tutun Helsingin tuomiokirkon reliefin, jossa on risti, jonka ympärillä on Jeesuksen orjantappurakruunu. Tämä viittaa temppeliritarien "risti ja kruunu" -symboliikkaan, joka tunnetaan myös lausesta "In hoc signo vinces". Symboliikan yhteyden temppeliritareihin Väisänen jättää vähemmän yllättävästi kertomatta. 


Sivu 109


Temppeliritarisymboliikkaa: "In hoc signo vinces" (risti ja kruunu)


Samaa "risti ja kruunu" -symboliikkaa löytyy myös sivulta 111, kun Väisänen esittelee osasta seitsemän tutun Keisarinnankiven. Muistomerkin päällä istuu vapaamuurarisymboliikasta tuttu kaksipäinen kotka, jonka jaloissa olevat symbolit viittaavat temppeliritarien "In hoc signo vinces" -symboliikan ristiin ja kruunuun. Väisänen sivuuttaa asian kokonaan, ja väittää kuvatekstissä, että kotkan jalassa on valtasauva, eli valtikka. Tämä ei ole totta. Yksityiskohtaisempi analyysi teoksen symboliikasta löytyy kirjoituksesta Paluu Keisarinnankivelle.


Sivu 111


Sivulla 161 Väisänen esittelee teoksen Pyhä Yrjänä ja lohikäärme. Kuvatekstissä on pitkä selonteko Pyhän Yrjön symboliikasta, mutta Väisänen "unohtaa" sopivasti mainita, että Pyhä Yrjö on nimenomaan temppeliritareille merkityksellinen hahmo. Temppeliritarien punainen risti on Pyhän Yrjön risti. Pyhästä Yrjöstä ja patsaan symboliikan eri tasoista enemmän kirjoituksessa Pyhä Yrjänä ja lohikäärme.


Sivu 161


Temppeliritarien kuuluisa punainen risti on Pyhän Yrjön risti


Temppeliritarien perillisinä vapaamuurarit käyttävät myös joskus Pyhän Yrjön
symboliikkaa. Kuva lontoolaisesta vapaamuuraritemppelistä.


Sivulla 173 Väisänen esittelee osasta 11 tutun Ehrensvärdin haudan. Teoksessa näkyy serafiimi-ritarikunnan tunnukset, joista Väisänen sanoo näin: "Serafiimi-ritarikunnan ketjuun kuuluvat puttoenkelit, jotka kertovat rakkaudesta, sekä ristit, joissa on kaksi poikkipuuta. Tällä kertaa toinen poikkipuu ei viittaa Jeesuksen ristin nimikylttiin, vaan niiden symboliikka on maa ja taivas."

Maa ja taivas? Sopivasti Väisänen "unohti" taas kertoa, että kahden poikkipuun risti, eli Lorrainen risti (Cross of Lorraine), on temppeliritarien symboli. Aiheesta enemmän kirjoituksessa Tuplaristi ja kala.


Sivu 173


Tuplaristi temppeliritarien tunnuksessa


Sivulla 88 väisänen puhuu Marinadin talon sisäänkäynnin liljasymboleista. Kuvassa näkyvät vaakunaliljat viittaavat Väisäsen mukaan "Neitsyt Mariaan ja hänen puhtauteensa". On totta, että liljaa pidetään Neitysyt Marian symbolina, mutta se vain symboliikan eksoteerinen taso. 

Väisänen jättää kertomatta, että vaakunalilja (eli ranskanlilja tai fleur de lis) on temppeliritarien sisarorganisaatio Siionin veljeskunnan symboli. Kertomatta myös jää, että symboli kuvaa Niilin Deltan suistoaluetta, jota atonistien esi-isät aikanaan hallitsivat. 


Sivu 88


Vaakunalilja Siionin veljeskunnan nykyisessä logossa


Väisäseltä jää myös kertomatta, että samaisen vaakunaliljakoristeen alla on vapaamuurarisymboliikasta tutut Jachin & Boaz -pylväät, joista oli enemmän puhetta osassa neljä. Voitte itse katsoa sisäänkäyntiä Googlen street view -näkymästä.


Kuvakaappaus Googlen street view -näkymästä paljastaa, että
vaakunaliljojen alapuolella on vapaamuurarien Jachin & Boaz -pylväät.


Sivulla 92 on osista yksi, kaksi, neljä ja kahdeksan tuttu Lönnrotinkatu 3 ja sen ikkuna, jonka ympärillä on tutut Jachin & Boaz -pylväät. Pylväiden vaakunaliljan Väisänen selittää näin: "Granholm oli opiskellut Pariisin taideakatemiassa. Noihin aikoihin arkkitehtuuriopinnot suoritettiin taideakatemiassa ja arkkitehtuuri miellettiin nimenomaan kuvataiteen lajiksi. Pylväiden kapiteeleissa on kuvattuna lilja, joka tuolloin oli Ranskan vaakunatunnuksessa. Talon symboliikka näyttääkin liittyvän vahvasti arkkitehdin omaan elämään ja opiskeluihin Ranskassa."

Väisänen kertoo, että lilja oli Ranskan vaakunatunnuksessa, kun Granholm opiskeli Ranskassa. Muuten hyvä, mutta tämä ei ole totta. Granholm valmistui Pariisissa arkkitehdiksi vuonna 1863. Vuosien 1852 ja 1870 välillä Ranskassa oli käytössä Ranskan toisen keisarikunnan vaakuna, jossa ei ollut liljasymbolia. Lilja on ollut Ranskan vaakunassa viimeksi vuonna 1830.

Jälleen kerran Väisänen keksii asioita päästään, ja valehtelee häpeilemättömästi lukijoilleen. Näistä lukijoista aika harva vaivautuu tarkastamaan, onko Väisäsen esittämä väite totta. Vielä harvempi heistä tietää, että lilja on Siionin veljeskunnan symboli.


Sivu 92


Ranskan vaakuna vuosina 1852-1870


Sivulla 120 Väisänen esittelee osasta neljätoista tutun Kontion talon, jossa on myös Siionin veljeskunnan lilja. Nyt tämä symboli selitetään näin: "Oven yläpuolella on liljatunnus, joka symboloi oikeudenmukaisuutta." 

Oikeudenmukaisuutta? Millä perusteella? Mistä lähtien lilja on ollut oikeudenmukaisuuden symboli? Ja missä kontekstissa? Tämä jää lukijoille mysteeriksi.

Vai olisiko sittenkin niin, että Väisänen vain keksi tähän jonkun sopivalta kuulostavan valheen, jotta ei tarvitsisi mainita Siionin veljeskunnasta mitään?


Sivu 120


Seuraava osa: Epilogi

keskiviikko 3. tammikuuta 2024

Symbolien Helsinki - osa 9: Illuminati


Tämä on Liisa Väisäsen Symbolien Helsinki -kirjaa käsittelevän kirjoitussarjan yhdeksäs osa. Edelliset osat, jotka kannattaa lukea ensin (erityisesti ensimmäinen):

  1. Portinvartija Liisa Väisänen
  2. Harppi ja suorakulma
  3. Silmä
  4. Jachin & Boaz
  5. Hermes
  6. Pyramidi
  7. Kaksipäinen kotka
  8. Lakikivi


https://www.citylehti.fi/liisa-vaisasen-uutuuskirja-symbolien-helsinki-johdattaa-paakaupungin-historiallisten-rakennusten-salaisuuksiin/


Sivuilla 116, 117 ja 118 Väisänen esittelee Panun taloksi kutsutun Kruunuvuorenkatu 3:n. Rakennuksessa on erkkerin alapuolella yhdeksän pöllöä rivissä. Kuvatekstissä Väinen kertoo: "Erkkerin alapuolella olevat pöllöt ovat tiedon symboleita. Rakennuksen boliikka on hyvin optimistinen: se kertoo tiedosta, taidosta ja kehityksestä."


Sivu 118


Väisänen jättää mainitsematta, että pöllö on Illuminatin käyttämä tunnus. Asia kerrotaan jopa Wikipediassa. Illuminati otti pöllön tunnuksekseen, koska se on atonismia edustavan Minervan/Athenen symboli. 

Nämä Panun talon yhdeksän pöllöä edustavat Illuminatin astejärjestelmää, jossa on yhdeksän astetta: Novice, Minerval, Illuminatus Minor, Illuminates Major, Illuminates Diligent, Presbyter, Prince, Magus ja Rex. 

Talon toinen suunnittelija oli Georg Axel Wasastjerna, jonka sukuvaakunassa on vapaamuurarien ja Illuminatin (joka on vapaamuurariuden sisällä toimiva salaseura) symboliikasta tuttu kaikennäkevä silmä. Panun talosta enemmän kirjoituksessa Panun talo ja yhdeksän pöllöä. 


"On 1 May 1776 Weishaupt and four students formed the Perfectibilists, 
taking the Owl of Minerva as their symbol." - Wikipedia



Wasastjernan sukuvaakunan yläosassa on
vapaamuurarien kaikennäkevä silmä


Kun puhutaan Illuminatista, kaikki "Eliitin" palkkaamat propagandistit takertuvat joka kerta siihen samaan väitteeseen, että Illuminati olisi mukamas lakkautettu 1784. Väisänen esitti tämän väitteen Ylen Merkkien salat -ohjelmassa vuonna 2019. Tämä on lapsellisen hölmö valhe, joka on helppo kumota. 

Se on totta, että Illuminati julistettiin laittomaksi Baijerin vaaliruhtinaskunnassa vuonna 1784 - siis kahdeksan vuotta perustamisensa jälkeen. Mutta miten ihmeessä Baijerin viranomaiset voisivat lakkauttaa lukuisiin maihin levinneen kansainvälisen salaseuran? Millä ihmeen logiikalla Baijerin viranomaiset voisivat lakkauttaa Illuminatin Baijerin rajojen ulkopuolella? 

Vuonna 1784 Illuminatilla oli ollut perustamisensa jälkeen kahdeksan vuotta aikaa levittäytyä vapaamuurariveljeskunnan suojissa ympäri maailman kaikkialle, missä oli vapaamuurarilooseja. Tuossa ajassa looseja oli ehditty perustaa lukuisiin maihin ympäri maailman - jopa Suomeen.

Illuminati levisi Yhdysvaltiohin Benjamin Frankilin ja Thomas Jeffersonin kautta, kun nämä rekrytoitiin Illuminatiin heidän viettäessään aikaa ranskalaisten jakobiinien (Illuminati-seura) kanssa Pariisissa 1770- ja 1780-luvuilla. Vuonna 1785 Yhdysvalloissa oli 15 Illuminati-loosia.

"So the Illuminati's attitudes were taken back to America by the two ambassadors to France in the 1780s, Franklin (in 1785) and Jefferson (in 1789), hense the gift (in 1885-6) of the Statue of Liberty to the American people from the people of France to symbolize the revolutionary links between America and France. 

By 1785 there were 15 Illuminati lodges in the 13 colonies. The Columbian Lodge of the Order of the Illuminati was established in New York City and its members included Clinton Roosevelt, an ancestor of Franklin D. Roosevelt. A lodge in Virginia was identified with Thomas Jefferson. The Illuminati were now entrenched in America, and the men most responsible for bringing them there were Franklin, Jefferson and John Adams." - Nicholas Hagger (The Secret Founding of America)


Illuminatin leviämisen Yhdysvaltoihin vahvistaa vapaamuurari ja presidentti George Washington kirjeessä, jonka kuka tahansa voi lukea USA:n kongressin kirjaston viralliselta sivustolta. Kirje on vuodelta 1798 - siis 14 vuotta sen jälkeen, kun Illuminati oli mukamas lakkautettu. Silti nämä Liisa Väisäsen kaltaiset propagandistit edelleen häpeilemättömästi valehtelevat, että Illuminati lakkautettiin 1780-luvulla, ja että sitä ole ollut enää sen jälkeen olemassa. Tämä ei yksinkertaisesti ole totta. Illuminatia ei oikeasti koskaan lakkautettu - se meni vain "maan alle" sen saaman negatiivisen huomion takia. 

"It is not my intention to doubt that the doctrine of the Illuminati and the principles of Jacobinism had not spread in the United States. On the contrary, no one is more satisfied of this fact than I am." - George Washington


Vapaamuurari George Washington


Sivulla 52 puhutaan Walhalla-seurasta. Väisänen unohtaa sopivasti mainita, että kyseinen seura oli erittäin suurella todennäköisyydellä Illuminati-loosi. Aiheesta enemmän kirjoituksessa Illuminati saapuu Suomeen.


Sivu 52


Kun Väisänen esittelee sivulla 153 Kansallismuseon seinässä olevan pöllön, hän vakuuttelee lukijoilleen, että tämä "siivet levällään oleva pöllö on kuvattu suojelun merkkinä". Vapaamuurareista ja Illuminatista ei mainita mitään.


Sivu 153


Sivulla 59 esitellään Kansallisteatterin pöllöjä. Tällä kertaa sentään mainitaan Minerva-jumala, mutta ei sitä, että Minerva oli Illuminatin suojelijajumalatar. Alkuperäisessä Illuminatin astejärjestelmässä oli vain kolme astetta: Novice, Minerval ja Illuminated Minerval. 

Samassa rakennuksessa on myös osassa neljä esitellyt vapaamuurarien Jachin & Boaz -pylväät. Vapaamuurareista tai Illuminatista ei kuitenkaan mainita mitään.


Sivu 59


Sivuilla 106 ja 107 Väisänen puhuu Lundqvistin talosta ja sen naispatsaista. Jälleen tarjoillaan eksoteerista höpöhöpöä: "Kuvanveistäjä Robert Stigell on tehnyt pronssiveistokset rakennuksen seinään. Allegoriset naishahmot esittävät metsästystä ja kehruuta. Ne kertovat kasvavasta kaupungista ja kulttuurin murroksesta ajassa, jolloin maaseutukulttuuri, jota edustaa metsästys, on siirtymässä kaupungin teolliseksi ja kauppakulttuuriksi, jota edustaa kehruu."

Todellisuudessa näiden naispatsaiden symboliikka viittaa egyptiläiseen Neith-jumalattareen, joka oli egyptiläinen esikuva kreikkalaiselle Athenelle ja roomalaiselle Minervalle. Aiheesta enemmän kirjoituksessa Kehruu ja metsästys.


Sivu 106


Sivu 107


Sivulla 51 esitellään Fysiologian laitoksen pöllö. Vaikka samassa rakennuksessa on pyramidi- ja silmäsymboliikkaa, vapaamuurareista tai Illuminatista ei mainita mitään. 


Sivu 51


Sivulla 101 Väisänen esittelee Uuden ylioppilastalon pöllön. Hän mainitsee kyllä Minervan, mutta ei Illuminatia. 


Sivu 101


Sivulla 49 Väisänen puhuu Hakaniemen Pitkäsillan pöllökoristeista. Väisäsen mukaan nämä pöllöt ovat "kunnianosoitus rakentamisen taidolle". 

Varmasti.

Illuminatin lisäksi mainitsematta jää, että pöllöjä on molemmilla puolilla siltaa 30 kappaletta. Luvun 30 numerologinen arvo on 3. Kaksi puolta - 3 ja 3. Luvun 33 symboliikasta enemmän kirjoituksessa Vapaamuurariprinssit.

  

Sivu 49


Sivulla 124 Väisänen esittelee Katajanokan Norman talon, jonka seinässä on pöllö. Taas vedetään selityksiä hatusta. Tällä kertaa pöllö viittaa "kansanperinteeseen" ja "ylijumaluuksiin liittyvään tietoon, taitoon ja pyhyyteen". Mysteeriksi jää, että millä perusteella. Mutta eihän Väisäsen tarvitse mitään perustella, koska hän on auktoriteetti. Suomessa se riittää, koska lähes koko kansa on niin auttamattoman auktoriteettiuskovaista, että mikä tahansa auktoriteetin kirjoittama hölynpöly menee läpi. 

Illuminatin lisäksi Väisänen jättää mainitsematta, että yksi Norman talon suunnittelijoista, Werner von Essen, suunnitteli RKL:n logon, jossa on vapaamuurarien harppi ja suorakulma ylösalaisin käännettynä.


Sivu 124


Von Essenin suunnittelemassa RKL:n logossa on vapaamuurarien
harppi ja suorakulma ylösalaisin käännettynä


Seuraava osa: Aurinko

torstai 30. marraskuuta 2023

Panun talo ja yhdeksän pöllöä


Päivitetty 6.12.2023

Päivitetty 4.12.2023

Syksyllä 2022 Kirkko ja kaupunki -lehdessä julkaistiin juttu Helsingin kaupungin runsaasta pöllösymboliikasta. Jutun asiantuntijana toimii Suomen suosituin symboliikka-asiantuntija Liisa "vapaamuurarit ei käytä silmää" Väisänen. Kuten arvata saattaa, juttu on ehtaa liisaväisäslaatua.


https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/tiesitko-etta-helsinki-on-johtava-pollokaupunki-euroopassa-bongasimme-symbolitutkijan-opastuksella-polloja-kalliosta-keskustaan-1


Pöllö on kreikkalaisen Athene-jumalattaren symboli. Roomassa hänet tunnettiin nimellä Minerva. Koska Athene on eräänlainen Aton-kultin henkilöitymä, pöllöstä on tullut atonistisen "Eliitin" symboli, jota erityisesti Illuminati käyttää paljon. 

Adam Weishauptin perustama Illuminati on käyttänyt Minervan pöllösymboliikkaa aivan salaseuran perustamisesta saakka. Illuminatin alkuperäisessä kolmiasteisessa järjestelmässä asteiden nimet olivat: Novice, Minerval ja Illuminated Minerval. Illuminatin pöllösymboliikka on niin yleistä tietoa, että se löytyy jopa Wikipediasta. 


"On 1 May 1776 Weishaupt and four students formed the Perfectibilists, 
taking the Owl of Minerva as their symbol." - Wikipedia


Mainitseeko Liisa Väisänen tässä jutussa kertaakaan sanaa Illuminati? No ei tietenkään! Väisäsen tehtävä on puhua pöllösymboliikasta niin, että sen yhteys Illuminatiin, salaseuroihin tai atonismiin sivuutetaan kokonaan. Sen sijaan jutussa toistellaan sitä perinteistä eksoteeristä diipadaapaa, jolla huomio siirretään pois symboliikan todellisesta merkityksestä. Tässä lyhyt näyte:

"Pöllön, salaperäisen ja myyttisen yön linnun, symbolitaustaa tutkiessa saa vaeltaa esihistoriallisiin kulttuureihin saakka. Kun ihminen oli vielä metsästäjä-keräilijä, olivat pöllömäiset ominaisuudet elinehto – kyky liikkua liki äänettömästi, nähdä hämärässä ja ennenkaikkea tarkka kuulo. 

– Pöllön symbolimerkitys lähtee siis käytännön viisaudesta, ihmisen toimeentulosta. Vasta myöhemmin, kaupunkikulttuureihin tultaessa siihen on alettu liittää oppineen viisauden kuvaa. Pöllön perusmerkitys viisauden symbolina on kuitenkin säilynyt, vaikka meidän käsityksemme viisaudesta on muuttunut, Väisänen kertoo."


Aina kun tällaiset Väisäsen kaltaiset kaasuvalottajat puhuvat pöllösymboliikasta, he alkavat puhua viisauden symbolista. Se on tietenkin totta, että pöllö on viisauden symboli. Mutta se ei ole totta, että pöllösymboliikkaa käytettäsiin sen takia, että se on viisauden symboli. Sitä käytetään ihan muista syistä - ja näiden syiden salaamiseen "Eliitti" palkkaa näitä kaiken maailman liisaväisäsiä harhauttamaan suurta yleisöä. Tässä tapauksessa Väisänen antaa ymmärtää, että Helsingin pöllöt ovat vain koristeellisia elementtejä:

"Pöllöjä Helsingissä todella on Väisäsen mukaan poikkeuksellisen paljon verrattuna muihin Euroopan kaupunkeihin.

– Helsinki on vahva jugendkaupunki ja tuo aikakausi suosii nimenomaan tämän tyyppisten symbolien käyttöä koristeellisina elementteinä rakennuksissa. Muissa, vanhemmissa Euroopan kaupungeissa pöllöjä löytää ehkä enemmän patsaista ja taidemaalauksista."


Jutussa käydään läpi kahdeksan esimerkkiä rakennuksista löytyvistä pöllöistä. Ne ovat Helsingin työväenopisto, Pitkäsilta, Fysiologian laitos, Kansallisteatteri, Uusi ylioppilastalo, Panun talo, Norman talo ja Kansallismuseo. Näistä kiinnostavin on Panun talo, jonka pöllösymboliikka paljastaa jotain hyvin mielenkiintoista.


Panun talon pöllöt ja Väisäsen kaasuvalotus


Kruunuvuorenkadun Panun talossa pöllöjä on yhdeksän. Miksi juuri yhdeksän? Vastaus on melko ilmeinen. Illuminatin nykyisessä astejärjestelmässä on yhdeksän astetta: Novice, Minerval, Illuminatus Minor, Illuminates Major, Illuminates Diligent, Presbyter, Prince, Magus ja Rex. Silti Väisänen vakuuttelee lukijoille, että nämä pöllöt tässä ovat vain tiedon symboleja. 

Varmasti.


Yhdeksän varsinaisen Illuminati-asteen lisäksi järjestelmä ottaa huomioon vapaamuurarien kolme alinta astetta (kuvassa 'Symbolic'), mikä hieman sekoittaa pakkaa. Illuminati käyttää vapaamuurariutta alustanaan ja on ikään kuin salaseura salaseuran sisällä. En ole asiasta varma, mutta ilmeisesti järjestelmässä etenemisessä kolme alinta Illuminati-asteita ('nursery') voi korvata kolmella alimmalla vapaamuurariasteella. Kuvassa näkyvä 'Preparation' ei ole varsinainen aste vaan enemmänkin jäseneksi ehdolla olevien valmistava esiaste. Kuva on John Robisonin vuonna 1798 ilmestyneestä kirjasta Proofs of a Conspiracy.


Panun talon suunnitteli Georg Axel Wasastjerna. Hän kuului Wasastjernan aatelissukuun, joka on historian saatossa ollut täynnä rikkaita ja vaikutusvaltaisia suomalaisia. Suvun vaakunassa on vapaamuurarien kaikennäkevä silmä. Silmästä enemmän kirjoituksessa Silmän ja käärmeen alkuperä.


Wasastjernan sukuvaakunan yläosassa on 
vapaamuurarien kaikennäkevä silmä


Vapaamuurarien kaikennäkevä silmä Suomen suurloosin logossa. 
Liisa Väisäsen mukaan vapaamuurarit eivät käytä silmää kolmion sisällä.
Tämä on röyhkeä valhe, niin kuin moni muukin Väisäsen väite.


Georg Wasastjerna on suunnitellut myös Rauhankatu 4:n rakennuksen, jonka julkisivussa on naishahmoja. Tällä kaksikolla on käsissään vapaamuurarisymboliikasta tutut työkalut harppi ja mittatikku. Harpista enemmän kirjoituksessa Harppi ja tähdet. Mittatikusta enemmän kirjoituksessa Stadionin torni.


Rauhankatu 4:n naishahmot:
Vasemmanpuoleisella kädessään mittatikku - oikeanpuoleisella harppi


Vapaamuurarisymboliikkaa: harppi (ja suorakulma)


Vapaamuurarisymboliikkaa: 24 tuuman mittatikku


Lue myös Liisa Väisäsen aiemmista kaasuvalotusoperaatiosta:


Päivitys 4.12.2023:

Tässä Kirkko ja kaupunki -lehden artikkelissa esitellään myös Norman talon pöllö. Tämän pöllön kohdalla Väisänen puhuu kansanperinteestä, ylijumaluuksista, tiedosta, taidosta ja pyhyydestä:



Yksi tämän talon arkkitehdeistä oli Werner von Essen. Hän on tunnettu myös siitä, että hän suunnitteli RKL:n logon, jossa on vapaamuurarien logo ylösalaisin käännettynä. Wikipedian selitys logon symboliikalle on samanlaista kaasuvalotusta kuin nämä Väisäsen pöllösadut:

"[Werner] von Essen on mm. suunnitellut RKL:n liiton virallisen merkin ikivanhojen ammattikuntaesikuvien mukaan. Merkki hyväksyttiin RKL:n viralliseksi merkiksi liiton perustamisvuonna 1905. Merkin harppi kuvaa mittausvälineenä sitä tarkkuutta, jolla rakentajan on työnsä suoritettava ja kolmio sitä täsmällisyyttä ja suoraviivaisuutta, joka on rakentajan työn edellytyksenä. Merkin aihe muodostaa perusaiheen kaikille järjestön merkeille." (Wikipedia)


RKL:n logo


Voimme siis olla varmoja siitä, että von Essen oli vapaamuurari. Eli kun vapaamuurarin suunnitteleman talon seinässä on pöllö, se on Väisäsen mukaan vain kansanperinnettä, joka kuvaa tietoa, taitoa ja pyhyyttä.

Ja tällaiseen soopaan ihmiset uskoo.


Päivitys 6.12.2023:

Jutussa mainitaan myös Fysiologian laitoksen pöllöt, joista näkyvin on katonrajassa oleva pöllöviestos. 



Jälleen kerran Väisänen puhuu vain viisauden symbolista, vaikka rakennuksen symboliikka viittaa vahvasti vapaamuurareihin ja Illuminatiin. Rakennuksen julkisivussa on iso kolmio, jonka keskellä on pyöreä oculus-ikkuna. 'Oculus' on latinaa, ja se on suomeksi 'silmä'. Silmä kolmion sisällä - eli vapaamuurarien kaikennäkevä silmä. Aiheesta enemmän kirjoituksessa Ihantola ja oculus.


Pyöreä oculus-ikkuna kolmion keskellä.
'Oculus' = 'silmä'


Vapaamuurarisymboliikkaa: kaikennäkevä silmä


Julkisivussa näkyy myös viittaus vapaamuurarisymboliikasta tuttuun pyramidiin, jossa on irrallinen kärkikolmio. Tämä symboliikka tulee näkyviin, kun rakennusta katsoo kauempaa.


Kauempaa katsottuna katto muodostaa pyramidin, jonka kärki on "irrallaan"


Vapaamuurarisymboliikkaa: pyramidi kärkikolmiolla


Sopivasti Väisänen jättää mainitsematta myös se, että rakennus on osa Helsingin yliopiston Oppimiskeskus Minervaa. Nimi viittaa Illuminatiin niin suoraan kuin vain ikinä voi käyttämättä sanaa 'Illuminati'. Kompleksiin kuuluu myös uudempi Minerva-talo.