Tiistaina 19.8.2025 tuli eduskunnasta tieto, että siellä on tapahtunut kuolemantapaus kello 11. Hieman myöhemmin kävi ilmi, että kuollut on 30-vuotias SDP:n kansanedustaja Eemeli Peltonen.
![]() |
Eemeli Peltonen |
Tapauksen uutisoinnissa on todella kummallisia piirteitä. Alle tunti Peltosen kuolemasta Iltalehti julkaisee ensimmäisenä tiedon, että kyseessä on itsemurha. Siis lähes välittömästi kuoleman jälkeen, ennen kuin kuolleen kansanedustajan nimeä on edes julkaistu.
Juttu on vähintäänkin omituinen. Siinä haastatellaan eduskunnan turvallisuusjohtajaa Aaro Toivosta, joka vahvistaa kuolemantapauksen, mutta ei vahvista sen olleen itsemurha. Leipätekstissä ei sanota, että kyseessä on itsemurha. Väite löytyy ainoastaan otsikosta ja ingressistä, eikä sille anneta mitään lähdettä. Sanotaan vain: "Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja teki itsemurhan."
![]() |
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/2b5869a0-bbee-4e04-847f-9728570d527a |
Mistä nämä tiedot on saatu? Miksei tietojen lähdettä kerrota?
JSN:n journalistien ohjeessa sanotaan: "Otsikoilla, ingresseillä, kansi- ja kuvateksteillä, myyntijulisteilla ja muilla esittelyillä on oltava sisällössä kate." Tässä jutussa tämä ohje sivuutetaan täysin, koska itse jutussa ei kerrota, millä perusteella Iltalehti kertoo kuoleman olleen itsemurha. Jutusta päin vastoin käy ilmi, että Toivonen nimenomaan ei vahvista itsemurhaa. Tekstissä tämä tosin käännetään hyvin manipulatiivisella tavalla muotoon "Ylen kysyessä Toivoselta, onko kyseessä itsemurha, Toivonen ei kiistänyt tietoa", millä selkeästi halutaan ohjata lukijoiden ajattelua tiettyyn suuntaan. Lause "Toivonen ei vahvistanut tietoa" antaisi hyvin erilaisen mielikuvan.
Tämän jälkeen kaikki suomalaiset valtamediat alkavat toistaa samaa tarinaa. Kaikki alkavat puhua itsemurhasta, vaikka viranomaiset eivät asiaa vahvista. Yksikään media ei kerro, mihin nämä tiedot perustuvat. Puhutaan vain "mediatiedoista", "toimituksen saamista tiedoista" tai muista vastaavista epämääräisyyksistä, mutta ei anneta mitään konkreettista lähdettä. Ei edes puhuta "nimettömästä lähteestä", "eduskunnan sisäpiirilähteestä" tai "vahvistamattomista tiedoista".
Toiminta ei todellakaan vastaa normaaleja journalistisia käytäntöjä.
![]() |
https://demokraatti.fi/eduskuntatalossa-on-tanaan-kuollut-ihminen-asiassa-ei-toistaiseksi-epailla-rikosta |
![]() |
https://yle.fi/a/74-20178260 |
![]() |
https://www.ts.fi/uutiset/6741843 |
Peltosen kuolemasta on ehtinyt kulua vain muutama tunti, ja koko valtamedia uutisoi asian itsemurhana - ikään kuin se olisi varma tieto. Miksi koko valtamedia toimii tällä tavalla, jos kerran viranomaiset eivät ole asiaa vahvistaneet? Miksi "mediatietojen" lähdettä ei kerrota?
Iltapäivällä Iltalehti julkaisee irvokkaan kirjoituksen otsikolla "Miksi Iltalehti uutisoi Eemeli Peltosen itsemurhasta?" Jutusta löytyy lause "Peltosen kuolinuutisen liittyviä julkaisuperusteita on syytä avata", mutta juttu ei avaa millään tavalla sitä, miksi media puhuu itsemurhasta, tai mihin lähteisiin tämä mystinen "mediatieto" perustuu.
Samasta jutusta löytyvät myös lauseet:
"Jos yleisölle tulee tunne, että tietoja pimitetään, epäluulo lisääntyy ja epävirallinen ja tarkistamaton tieto sekä sosiaalisen median huhut täyttävät tyhjän tilan."
"Median tehtävä ei ole salata, vaan selittää."
![]() |
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/d52edf04-8d5e-4867-9e0e-042e9e4e9668 |
Yksikään media ei kerro, mihin nämä tiedot itsemurhasta perustuvat, ja mikä niiden lähde on. Toisin sanoen lähde salataan. Kaikki mediat vain toistelevat samaa tarinaa, jonka jälkeen media täyttyy kaikenlaisista itsemurha-aiheisista kirjoituksista, joilla tietenkin saadaan luotua sellainen mielikuva, että tapaus on varmuudella itsemurha.
![]() |
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/3b8154d9-a9c3-4e0b-8c54-027828c3fc8d |
![]() |
https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000011438898.html |
Tämän jälkeen tulee tieto, että Peltosen ruumis on löytynyt portaikosta. Narratiivi muodostuu siis niin, että Peltonen on tappanut itsensä heittäytymällä portaikkoon. Oletteko koskaan kuulleet kenenkään riistäneen omaa henkeään tällä tavalla? Kysyin tekoälyltä, kuinka yleinen tapa tämä on tehdä itsemurha. Sain mielenkiintoisen vastauksen:
"Heittäytyminen portaikkoon itsemurhan keinona on äärimmäisen harvinainen. Itsemurhatilastoissa ja tutkimuksissa portaikosta heittäytymistä ei yleensä mainita yleisenä menetelmänä, sillä se on epävarma ja harvoin johtaa kuolemaan. Suomessa ja maailmanlaajuisesti yleisimmät itsemurhan keinot ovat esimerkiksi hirttäytyminen, lääkkeiden yliannostus, ampuma-aseet (erityisesti joissain maissa) ja hyppääminen korkealta, kuten rakennuksista tai silloilta.
Portaikosta heittäytyminen voi johtaa loukkaantumisiin, mutta kuolemaan johtaminen edellyttäisi poikkeuksellisia olosuhteita, kuten hyvin korkean portaikon tai erityisen vaarallisen ympäristön. Tilastollisesti tällaiset tapaukset ovat marginaalisia, eikä niistä löydy juurikaan erillistä dataa esimerkiksi THL:n tai WHO:n tilastoissa." (Grok)
Itsemurhan tekeminen työpaikalla on myös erittäin harvinaista. Kysyin asiasta tekoälyltä, ja sain vastaukseksi, että USA:ssa 1-3% itsemurhista tehdään työpaikalla. Suomen lukuja tekoäly ei tiennyt.
IS:n jutussa kerrotaan, että poliitikkojen tekemät itsemurhat työpaikalla ovat kansainvälisestikin todella harvinaisia:
![]() |
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011438639.html |
Saman päivän iltana mediat alkavat tuoda esiin tietoja Peltosen terveysongelmista, millä selkeästi pyritään luomaan yhteys itsemurhan mahdolliseen motiiviin. MTV:n jutussa kerrotaan minimal change -taudista ja Peltosen alkukesän bakteeritartunnasta, johon hän tarvitsi suonensisäisen antibioottikuurin Meilahden sairaalassa:
![]() |
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/tallaisesta-sairaudesta-eemeli-peltonen-karsi/9207114 |
Seuraavana aamuna tapahtuu jotain todella kummallista. SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen sanoo Ylen aamussa, että Peltosen itsemurhan motiivi oli munuaissairauden aiheuttama kärsimys: "Se liittyi hänen sairauteensa ja sen tuomiin kärsimyksiin, joista hän ei nähnyt muuta poispääsyä kuin siirtymisen ikuiseen lepoon."
![]() |
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/096b3c48-ad6a-4d5a-a89d-9e6f3b91ae42 |
Tuppuraisen väite on vähintäänkin omituinen. Ensinnäkin, miten Tuppurainen voi tietää mahdollisen itsemurhan motiivin? Osaako hän lukea kuolleiden ajatuksia? Toiseksi, miksi Tuppurainen luo kuvan sietämättömän tuskallisesta sairaudesta, kun tosiasiassa Peltosen minimal change -tautiin ei liity minkäänlaista kipua. Oireet ovat lähinnä turvotusta, väsymystä ja vaahtoavaa virtsaa - ei todellakaan mitään sietämätöntä kärsimystä.
![]() |
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011440439.html |
Tuppuraisen väite asettuu vielä entistäkin kyseenalaisempaan valoon, kun Peltosen puoliso tekee some-päivityksen, josta käy ilmi, että Peltosen vointi oli paranemaan päin, ja että pariskunta suunnitteli ensi vuodelle häitä ja häämatkaa.
![]() |
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/eemeli-peltosen-puolisolta-riipaiseva-paivitys-olen-rikki/9207878 |
Miksi kukaan lähtisi tekemään itsemurhaa tuollaisessa tilanteessa - vielä äärimmäisen poikkeuksellisella tavalla? Miksi ihmeessä Tuppurainen väittää tietävänsä, mikä oli Peltosen motiivi, ja tarjoaa selitykseksi jotain sellaista, missä ei ole mitään järkeä?
Jokin tässä haisee.
Lopulta tulee myös tieto, että Peltonen ei jättänyt minkäänlaista itsemurhaviestiä:
![]() |
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/d54d778d-7302-462e-935a-4ffba84a2ba5 |
Yhteenvetona tapauksen todella omituiset yksityiskohdat:
- Media julistaa tapauksen itsemurhaksi tunnin sisällä kuolemasta ilman viranomaisilta vahvistettua tietoa.
- Media ei kerro, mistä se tieto tuli, jonka mukaan kuolema oli itsemurha. Lähde salataan, eikä siitä puhuta edes muodossa "nimettömän lähteen mukaan". Puhutaan vain epämääräisistä "mediatiedoista".
- Yksikään media ei kyseenalaista väitettä itsemurhasta, vaikka sille ei tarjota mitään lähdettä. Kaikki toistavat samaa yhteistä narratiivia - ikään kuin tieto itsemurhasta olisi jotenkin virallisesti vahvistettu tosiasia.
- Itsemurha työpaikalla on todella harvinaista. Itsemurha portaikkoon heittäytymällä on äärimmäisen harvinaista.
- Media tuo esiin Peltosen sairastelun, ja luo mielikuvan, että itsemurhan motiivi liittyy siihen. Seuraavana aamuna Tuppurainen kertoo Ylen aamussa, että Peltonen tappoi itsensä tuskallisen munuaissairauden takia. Todellisuudessa minimal change -sairauteen ei liity mitään kipuja tai muuta äärimmäistä kärsimystä. Lisäksi Peltonen oli toipumassa sairaudestaan.
- Peltonen suunnitteli puolisonsa kanssa ensi vuodelle häitä ja häämatkaa. Puolison tekemästä some-päivityksestä päätellen pariskunta oli hyvin onnellinen yhdessä.
- Peltonen ei jätä itsemurhaviestiä.
Jos tämä kokonaisuus ei herätä minkäänlaista ihmettelyä, se on merkki siitä, että kriittinen ajattelu ei ole käytössä. Tämä juttu haisee - ja se haisee isosti. Koko tapahtumaketju vaikuttaa todella epäilyttävällä tavalla orkestroidulta informaatio-operaatiolta, jonka tavoite on saada koko kansa mahdollisimman nopeasti omaksumaan uskomus, että kuolema oli itsemurha. Siis ennen kuin poliisi ehtii kunnolla edes aloittaa tutkintaa.
On tietenkin mahdollista, että jossain vaiheessa viranomaiset vahvistavat tapauksen itsemurhaksi. Oikeastaan se on kaiken tämän jälkeen melko todennäköistä. Mutta kuinka uskottavana sitä voidaan pitää näin omituisen tapahtumaketjun jälkeen? Tämä kuolemantapaus tapahtui paikassa, jossa on ihmisiä, joilla on hyvin paljon valtaa - myös poliisiin. Ei pidä olla niin naiivi, että kuvittelee Suomen olevan korruptiosta vapaa yhteiskunta. Valta korruptoi - myös Suomessa.
En usko, että tulemme koskaan näkemään mitään sellaista näyttöä, joka todistaisi tapauksen olleen itsemurha. Turvakameran kuvaama video voisi tällainen todiste olla, mutta sellaista tuskin tullaan koskaan julkaisemaan. Jos tapaukselle jossain vaiheessa löytyy silminnäkijä, en pitäisi sitäkään erityisen luotettavana todisteena. Poliittisen vallan huipulla valehteleminen ei ole erityisen harvinaista. Toisaalta on myös syytä todeta, että mikään määrä todistusaineistoa ei selitä pois median (ja Tuppuraisen) todella kummallista toimintaa.
En väitä että tietäisin, mikä on totuus. Mutta jos minun pitäisi tähän asti keräämäni tiedon perusteella veikata mitä oikeasti tapahtui, pohtisin ihan vakavissani murhan mahdollisuutta. Mielestäni ei ole mitenkään mahdoton ajatus, että Peltonen oli aikeissa tehdä jotain sellaista, jonka takia hänestä piti hankkiutua eroon tai tehdä hänestä varoittava esimerkki. Yksi tönäys portaikossa, ja ongelma ratkaistu. Sitten vain Mediapoolin tai jonkun hyvä veli -verkoston kautta haluttu itsemurhanarratiivi mahdollisimman nopeasti valtamediaan, ja koko kansa uskoo asian todeksi enempiä kyselemättä. Uskoihan se sama kansa kaikkiin korona-valheisiinkin. Sinisilmäisten ja valtamediauskovaisten suomalaisten vakuuttaminen ei ole erityisen vaikeaa.
Kirjoituksen tekijä ei ole itsetuhoinen.
"Mikäli poliisi ei julkaise tiedotetta, jossa videotallenteeseen perustuen todetaan että Peltonen kiipesi eduskunnan rappujen kaiteen yli ja hyppäsi omasta tahdostaan, ei ole mitään syytä uskoa että oli itsemurha. Tieto itsemurhasta tuli puoli tuntia kuoleman jälkeen, mutta edelleenkään ei ole tullut mitään tietoa siitä mihin tieto itsemurhasta perustuu.
VastaaPoistaJoka ikinen kohta tarinassa on hämärä ja on täysin epäuskottavaa että Peltonen teki itsemurhan ilman mitään ennakkotietoja, tuossa paikassa ja tuolla tavalla. Kuva tai ei tapahtunut. Ja jos poliisi sanoo että ei ole tietoa kuoleman syystä ja motiivista, sitten on syytä laittaa epäilyksen alaiseksi koko Suomen median toiminta, joka on yksiselitteisesti markkinoinut itsemurhana kuoleman jossa on kaikki syyt epäillä jotain muuta.
Ja niille jotka ajattelee että "Mitä nuo epäilee, eikö nyt kannata luottaa viranomaisiin?" tiedoksi että nimenomaisesti viranomaistietoa tässä odotetaan, Eduskunnan turvallisuuspäällikkö ei ole mikään viranomainen ja edes hän ei ole vahvistanut tiedon lähdettä vaikka hänellä on pääsy kameroihin jne. Tiedot tulee Iltalehdeltä ja Tytti Tuppuraiselta joka edes ei lie ollut paikalla. Nimenomaan odotetaan että kuvasiko kamera vai oliko kamera esim. rikki sillä hetkellä koska kesäapulainen unohti soitaa huoltomiehen. Ja sen tyylistä tietoa.
SDP:n puoluesihteeri sanoo myös että itsemurha. Näkkäläjärvi toistaa lähes sanasta sanaan Tytti Tuppuraisen antamat lauseet, kuin skriptistä.
Hän sanoo että hänellä ei ennen Peltosen kuolemaa ollut mitään ennakkokäsitystä siitä että tämä olisi hautomassa itsemurhaa, ja sanoo keskustelleensa useiden muiden yhteisten kavereiden kanssa eikä kenelläkään muullakaan ollut ennakkoarvausta että itsemurhaa oltaisiin hautomassa. Hän sanoo keskustelleensa perheen kanssa ja sananmukaisesti sanoo että sieltäkään ei ollut mitään readeja että mikään olisi pielessä.
Hyvin vaikea ymmärtää miten tältä pohjalta Näkkäläjärvi on tullut tulokseen että Peltonen on tehnyt itsemurhan, ja varsinkin että miksi hän ja Tuppurainen lukee samasta skriptistä asiassa. Hän nimenomaisesti sanoo että hän ei itse arvellut itsemurhaa eikä kukaan muukaan tehnyt niin.
Eniten merkille pantavaa on mielestäni se, että hän ei kerro nähneensä mitään valvontakameroiden kuvia tai muutakaan evidenssiä itsemurhan puolesta. Eli siis hän on keskustellut kaikkien kanssa ja sen tuloksena hänellä on läjäpäin evidenssiä itsemurhaa vastaan eikä mitään evidenssiä sen puolesta, ja tästä huolimatta hän on vakuuttunut että itsemurhasta on kysymys.
Asian tietysti selittää se, että SDP:ssä on tehty päätös ja linjaus että Peltosen kuolema oli itsemurha. Ja jotta he voi tehdä tällaisen linjauksen ennenkuin heillä on poliisin tai turvakameroiden tietoja, tämä tarkoittaa että heillä on asiasta olemassa poliisia ja turvajärjestelyitä parempi tieto, ja he on käyttäneet tätä tietoa tehdäkseen päätöksen miten Peltosen kuolemasta kommunikoidaan. Heillä on oltava sisäpiiritietoa jota kenelläkään muulla ei ole.
Venäjällähän nämä korkealta putoamiset menee silleen että poliisi ja virkamiehet katsoo sivuun sopivasti, olivat lounastauolla, kamera ei toiminut jne. Niiden kanssa on sovittu että valvonta on tauolla tiettyyn kellonaikaan. Ja ihan vastaava tilanne tietysti Baltian maissa. Suomihan on hallinnollisesti Puolan kanssa samassa Nato-blokissa, ja Suomella on myös isäntämaasopimus jonka puitteissa amerikkalaiset operatiivit saavat tehdä maassa mitä huvittaa ilman oikeudellista vastuuta."
https://x.com/petteri_vaara/status/1959499729915555918
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/6a455f1c-1911-408b-bc94-3e6e5b37a152
MTV: Eemeli Peltosen puolison mukaan kortisonilääkityksen sivuvaikutukset johtivat tämän kuolemaan
VastaaPoistahttps://www.sss.fi/2025/09/mtv-eemeli-peltosen-puolison-mukaan-kortisonilaakityksen-sivuvaikutukset-johtivat-taman-kuolemaan/
"Nevalaisen mukaan Peltosta ei varoitettu munuaissairauden hoitoon käytetyn lääkityksen mahdollisista vaikutuksista mielialaan.
– Hoito aiheutti Eemelin kuoleman, ei sairaus. Se on minun näkemykseni, Nevalainen sanoo.
Puoliso kertoo Peltosen mielialan synkentyneen nopeasti lääkityksen aloittamisen jälkeen. Peltonen oli kärsinyt unettomuudesta, ahdistuksesta, pelkotiloista ja itsetuhoisista ajatuksista. Oireisiin hänelle määrättiin rauhoittavaa lääkitystä ja mielialalääkitys.
Mies ehti olla myös vuorokauden sairaalajakson psykiatrisella osastolla."
"Nevalainen sanoo antaneensa haastattelun, koska haluaa kertoa oman käsityksensä puolisonsa kuolemaan johtaneista syistä. Hänen mukaansa eduskunnan työilmapiiri, kansanedustajien paineet tai mitkään politiikan asiat eivät kaiken parhaan tiedon mukaan liittyneet millään tapaa Peltosen kuolemaan.
MTV on nähnyt asiakirjoja, jotka tukevat Nevalaisen kertomusta tapahtuneesta. Median mukaan myös Peltosen vanhemmat ovat vahvistaneet, että heidän käsityksensä kansanedustajan kuolemaan johtaneista syistä yhtenevät Nevalaisen kanssa."
Eli ensin se oli niin tuskallinen tauti, että se teki itsetuhoiseksi. Sitten kun se kävi liian ilmeiseksi valheeksi, piti keksiä jotain muuta?
Onko omaisille tehty tarjous, josta ei voi kieltäytyä? "Tässä on käsikirjoitus. Opetelkaa se huolella."
Onhan se tietenkin mahdollista, että tämä omaisten kertomus on totta. Ongelma vain on siinä, että suuri yleisö ei pysty mitenkään vahvistamaan sitä. Mutta kun tarina tulee puolison suusta, se on monelle hyvin uskottava tarina.
Ei tämä narratiivimuutos kuitenkaan selitä pois median ja Tuppuraisen toiminnan kummallisuutta.
Vaikea sanoa mikä on totta, mutta tämä juttu haisee edelleen.
MTV:n pitkä haastattelu:
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kesa-joka-muutti-kaiken-eemeli-peltosen-puoliso-kertoo-mtv-lle-mita-tapahtui-ennen-kansanedustajan-kuolemaa/9215526
Itse asiassa tuossa MTV:n jutun videossahan ei kuulu Nevalaisen omaa ääntä. Joten periaatteessa on ihan mahdollista, että juttu on tehty ilman Nevalaisen haastattelua. Siis käsikirjoitettu kuvitteellinen haastattelu, ja sitten sovittu Nevalaisen kanssa, että hän ei juttua kiistä, eikä kommentoi asiaa enää julkisuudessa mitenkään. "Tai muuten..."
Case closed.
Täysin mahdollinen skenaario. Varsinkin kun kyseessä on MTV:
https://eliitinesoteerisetsymbolit.blogspot.com/2021/04/maikkari-ja-cnn.html
https://eliitinesoteerisetsymbolit.blogspot.com/2019/12/mtv-ja-opus-dei.html
https://eliitinesoteerisetsymbolit.blogspot.com/2017/09/pelastakaa-mtv.html
Nyt media täyttyy uutisista, joilla vahvistetaan ihmisten uskoa tähän uuteen "kortisoni sai hänet tekemään itsemurhan" -narratiiviin.
PoistaKortisonilääkettä käyttänyt Janne: Mieleen voi tulla synkkiä tekoja
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kortisonilaaketta-kayttanyt-janne-mieleen-voi-tulla-synkkia-tekoja/9216376
”Kuin extreme-urheilua” – kortisonilääkettä käyttävä Janne kuvailee rajuja haittavaikutuksia
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011473665.html
Nainen hallusinoi ja tunsi yhtäkkistä halua hypätä parvekkeelta – uskoo kortisonia syyksi
https://www.hs.fi/suomi/art-2000011473721.html
Lääkkeiden haittavaikutukset mieleen voivat yllättää – varo näitä hälytysmerkkejä
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/laakkeiden-haittavaikutukset-mieleen-voivat-yllattaa-varo-naita-halytysmerkkeja/9217074
Isot lääkeannokset saattavat saada näkemään näkyjä – kertatesti voi paljastaa, onko lääke sinulle sopiva
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/isot-laakeannokset-saattavat-saada-nakemaan-nakyja-kertatesti-voi-paljastaa-onko-laake-sinulle-sopiva/9217158
Sami Jauhojärvelle määrättiin samaa lääkeainetta kuin Eemeli Peltoselle – synkkä haittavaikutus
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011476618.html
Johanna söi viikon kortisonia ja oli valmis ottamaan avioeron ja myymään talonsa – tällaisia psyykkisia oireita se voi aiheuttaa
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011473971.html