perjantai 12. tammikuuta 2018

Astro-teologia - osa 35: Helvetti


Helvetti!

Tuttu kirosana monelle. Mutta mitä se oikeasti tarkoittaa?

Kun kristinusko aikanaan levittäytyi uusille alueille, esimerkiksi Suomeen, se kohtasi hankalan ongelman. Vanhojen pakanauskontojen asema oli uusilla alueilla niin vahva, että sitä oli hyvin vaikea haastaa. Kirkko levitti kristinuskon ilosanomaa miekalla, mutta sen tehokkuus osoittautui melko rajalliseksi. Ihmiset voivat kuoleman pelossa julkisesti väittää olevansa kristittyjä, mutta yksityisesti harjoittaa jotain muuta uskontoa. Kun kristinusko levisi Suomeen, se ei tullut kilpailemaan paikallisten uskontojen kanssa. Se tuli valloittamaan ja (väkivaltaisesti) korvaamaan vanhat pakanauskonnot - aivan kuten se teki muuallakin maailmassa. Uuden uskonnon leviäminen oli riippuvainen siitä miten hyvin vanhoista uskonnoista päästäisiin eroon.

Yhtenä keinona kristinusko käytti vanhojen palvontapaikkojen "päivittämistä". Uhrilehdot ja vastaavat pyhät paikat tuhottiin ja päälle rakennettiin kirkko. Samalla uusi uskonto pyrittiin myymään kansalle edes jossain määrin samankaltaisena kuin vanha, jotta kristinuskoon kääntymisen kynnystä saataisiin madallettua. Tästä on lukuisia esimerkkejä kirjoitussarjassa Astro-teologia.

Vanhan korvaaminen uudella ei koskenut pelkästään palvontapaikkoja - se koski myös sanoja. Yksi esimerkki tästä on sana helvetti.

Suomen kielen sana helvetti tulee ruotsinkielisestä sanasta helvete. Tämän sanan alkuperä tulee muinaisskandinaavisesta sanasta hel, joka on myös alkuperä englanninkieliselle sanalle hell. Hel tarkoitti paikkaa, joka tunnetaan suomen kielessä nimellä manala tai tuonela.

Kristillinen helvetti on kuolemanjälkeinen rangaistuspaikka niille, jotka eivät suostu uskomaan kirkon opettamalla tavalla. Voit olla vaikka murhamies ja välttää helvetin, kunhan vain kadut syntejäsi ja uskot Jeesukseen - ja maksat tietenkin verosi kirkolle. Mutta auta armias jos uskot "väärällä tavalla" tai jätät verosi maksamatta. Se on helvettituomio saman tien - ihan sama miten olet elämäsi elänyt. Jostain kumman syystä Jumala on tuomioita jaellessaan kiinnostunut enemmän jäsenrekistereistä ja maksetuista veroista kuin moraalista. Jännä kaveri tuo Jumala.


Kahden kerroksen väkeä: oikeinajattelijat ja väärinajattelijat


Pakanallinen hel oli alkuperäisessä muodossaan jotain aivan muuta kuin rangaistuspaikka, joka odotti väärinajattelijoita kuoleman jälkeen. Se oli kyllä paikka, mutta vain vertauskuvallisesti. Se kuvasti enemmän mentaalista tai psykologista prosessia kuin konkreettista paikkaa. Hel oli "paikka" jonne mentiin kohtaamaan itsensä.

Helin vertauskuva tulee Auringon vuotuisen syklin vaiheesta, jolloin aurinko "laskeutuu manalaan" syyspäiväntasauksessa. Vuoden pimeällä puoliskolla päivä on yötä lyhyempi - se vaikuttaa niin luontoon kuin myös ihmismieleen. Jokaisella on varmasti kokemusta siitä miten erilainen oma mielenmaisema voi olla talvella verrattuna kesään.

Kun ihmisen mieli vetäytyy "talvehtimaan" (toki periaatteessa vuodenajasta riippumatta, mutta usein juuri talvella), mieli "laskeutuu manalaan" pohtimaan vaikeita ja kivuliaita asioita. Se on itsetutkiskelua, jossa kohdataan oma varjopuoli - se osa itsestä, jota emme mielellämme näytä toisille tai edes itsellemme. Kun mieli on tässä tilassa, se on paikassa jota muinaisskandinaavit kutsuivat nimellä hel.

Lääketieteessä tätä täysin luonnollista ihmisen aikuistumisprosessin kannalta välttämätöntä tilaa kutsutaan kaamosmasennukseksi*.  Koska se on epämiellyttävää, tuntuu pahalta ja vie voimia, se on "sairaus", josta täytyy päästä eroon. Pilleriä purkista! Mielialalääkkeet eivät ole pelkästään "Eliitin" iso bisnes, se on myös keino saada ihmiset välttelemään oman varjon kohtaamista. Aikuiseksi kasvaminen kun ikävästi vähentää auktoriteettiuskovaisuutta.

(* Termissä on sana "masennus", ihan kuin se olisi sama asia kuin esimerkiksi lapsuuden traumaattisista kokemuksista johtuva masennus.)


There's no business like medical business!


Maailmalta löytyy lukuisia esimerkkejä mytologioista, joissa auringonjumala "laskeutuu manalaan" (kuten esimerkiksi luolaan), kohtaa hirviön ja taistelee sen kanssa (oma varjo) ja lopulta palaa takaisin uudestisyntyneenä oman voimansa löytäneenä sankarina. Meille tutuimpia esimerkkejä ovat mm. kreikkalaismytologian Herakles ja Perseus, jotka taistelivat luolassa hirviöiden kanssa.


Perseus on kukistanut Medusan


Kalevalan versio aurinkosankari Väinämöisen manalaan laskeutumisesta on aika erikoinen. Väinämöinen joutuu tekemään kaksi peräkkäistä reissua manalaan, koska hän ei "taistele hirviötä vastaan" (varjon kohtaaminen) ensimmäisellä kerralla, vaan pakenee käärmeeksi muuttuneena paikalta. Toisella yrityksellä manalaa edustaa Antero Vipusen vatsa, johon Väinämöinen jää vangiksi. Tällä kertaa Väinämöinen ei luiki pakoon, vaan "taistelee" Antero Vipusta vastaan takomalla vasaralla tämän vatsassa niin kovaa että Vipunen lopulta luovuttaa Väinämöiselle salatut sanat ja vapauttaa aurinkosankarin "luolastaan". Nämä kaksi eri manalavisiittiä kertovat siitä miten pelkkä manalaan laskeutuminen ei vielä riitä - siellä täytyy myös "taistella".





George Lucas käytti Tähtien Sodassa aivan samaa varjon kohtaamisen teemaa kun Luke Skywalker oli kouluttautumassa Jedi-ritariksi. Pimeästä luolasta Luke löytää Darth Vaderin näköisen hahmon, taistelee tämän kanssa, voittaa tämän, mutta löytääkin tämän maskin takaa omat kasvonsa.


Luken varjo


Entä muistatteko millainen takakansi on Lucky Luke -sarjakuvakirjoissa?


Lucky Luke ja varjo


Ruotsinkielinen sana helvete koostuu kahdesta sanasta hel ja vete, eli vehnä. Tämä johtuu siitä, että manalan hallitsijattarena oli usein jumalatar, joka oli myös kasvun ja hedelmällisyyden jumalatar. Esimerkiksi kreikkalainen manalan jumalatar Demeter oli myös hedelmällisyyden jumalatar ja kuvattiin usein viljalyhteen kanssa. Vertauskuvallisuus on helppo nähdä: Kasvua ei tapahdu, ellei mennä "pinnan alle". Siemenen täytyy aloittaa kasvunsa maaperästä ja kasvattaa vahvat juuret. Sama pätee myös ihmiseen. Kasvu alkaa pinnan alle menemisestä - omaan varjoon tutustumisesta.


Demeter Senaatintorilla


Jungilaisessa käsitteistössä persoona on se puoli itsestä, jonka näytämme maailmalle ja jonka ympäristömme kokee hyväksyttävänä. Vastaavasti varjo on se se puoli itsestä, jota joudumme piilottelemaan itseltämme ja ympäristöltämme. Se ei varsinaisesti ole paha, vaan enemmänkin "kielletty". Se puoli itsestä jota on kaikkein vaikeinta hyväksyä, tai jolle on kaikkein vaikeinta saada hyväksyntää muilta.

Varjo on se unissamme esiintyvä roisto tai epämiellyttävä hahmo, jonka koemme vastenmielisenä tai pelottavana. Olen esimerkiksi itse nähnyt kerran unta, jossa pelottava hahmo osoitti minua aseella. Nappasin revolverista kiinni ja käänsin piipun kohti taivasta. Alkoi painimainen vääntö ja olin juuri avaamassa revolverin rullaa tiputtaakseni luodit maahan kun heräsin. Ei ihan Lucky Luken tasoa, mutta melkein. Jos näet tämänkaltaisia unia, se on ihan positiivinen merkki oman varjon työstämisestä.

Ihminen, joka kieltää oman varjonsa olemassaolon eikä omaa minkäänlaista kosketuspintaa omaan pimeään puoleensa, on puolikas ihminen. Hän samaistuu vain persoonaansa, julkiseen versioon itsestään. Jokaisella meistä - joka ikisellä - on varjo. Jos ei tunne omaa varjoaan, ei tunne itseään. Jos ei tunne itseään, ei tunne omaa voimaansa. Jos ei ole löytänyt omaa voimaansa, jää puolustuskyvyttömäksi. Jos jäät puolustuskyvyttömäksi, jäät kynnysmaton kaltaiseen asemaan, jossa muut polkevat ylitsesi. Kuten professori Jordan Peterson Leijonakuningas-elokuvan analyysissään sanoo: "You gotta grow some teeth!"

Kulmahampaat kasvattanut osaa puolustaa itseään ja laittaa toisille rajat. Loistava esimerkki tästä on kohtaus Taru Sormusten Herrasta -elokuvasta, jossa Gandalf huutaa Balrogille "You shall not pass!" Muistatteko miten tuo huuto nostatti kylmät väreet? Siihen on syynsä - tuo kohtaus puhuttelee todella voimakkaasti alitajuntaa. Gandalf päättää pakenemisen sijaan kohdata varjonsa (luolassa) ja syöksyy tämän kanssa taistellen syvyyksiin - syntyäkseen uudelleen varjonsa integroineena. Gandalf Harmaasta tulee Gandalf Valkoinen. Hän on itsensä ja voimansa löytänyt sankari, jonka yli ei enää kävellä, kuten tarinan alkupuolella Saruman teki pyyhkiessään Gandalfilla konkreettisesti lattiaa.


"You shall not pass!"




Samassa tarinassa on useampikin varjon integrointi -kohtaus. Aragorn menee Kuolleiden polulle (luolaan) ja kohtaa Kuolleiden Kuninkaan saaden kuolleiden armeijan puolelleen. Tämä on osa hänen henkilökohtaista kehitystään kohti kuninkuutta. Elokuvan lopussa Frodo kohtaa varjonsa taistelussa Klonkun kanssa (luolassa), minkä seurauksena sormus ja Sauron tuhoutuvat ja koko Keski-Maa pelastuu.


Aragorn Kuolleiden polulla

Frodo ja Klonkku Tuomiovuoren uumenissa


Erittäin kattava kuvaus varjon integroinnista on uudehko elokuva Black Swan. Koko elokuva rakentuu tämän teeman ympärille. Black Swan on hyvin symbolinen, sisäistä ja ulkoista todellisuuta sekoittava, ja kuvaa hienosti ihmisen mentaalista matkaa tutustuessaan omaan varjopuoleensa. Valitettavan yleinen tulkinta elokuvasta on, että päähenkilö "sekoaa". Ei, hän kasvaa aikuiseksi - ja se kasvuprosessi on raju ja kivulias.

Elokuvan alussa ylisuojelevan äidin hallitsema päähenkilö Nina on lapsen asteelle jäänyt nainen, joka on herkkä, hauras, naivi ja ylikäveltävä. Hän on äitinsä toteutumattomien unelmien projektio ja kynnysmatto. Nina asuu äitinsä kanssa, joka pitää tytärtään otteessaan hallitsevalla holhoamisellaan. Elokuvassa jungilaista animus-arkkityyppiä edustava balettiohjaaja tarjoaa Ninalle mahdollisuuden tutustua omaan varjopuoleensa. Alkaa kivulias aikuistumisprosessi, jossa nallet lentää roskiin ja äidille opetellaan sanomaan "Ei!" Tyttärensä mentaalisesti orjuuttanut äiti tekee kaikkensa estääkseen Ninan varjotyöskentelystä seuraavan aikuistumisen - tietenkin, orjuuttajat eivät halua menettää orjiaan.

Elokuvan lopussa on kohtaus, jossa Nina käy lopullisen taistelunsa varjonsa kanssa. Seuraus on transformaatio pikkutytöstä naiseksi, äidin hallitsevasta otteesta irtautuminen ja oman voiman löytäminen. Jos tuntuu hankalalta hahmottaa mitä varjon integrointi on, suosittelen katsomaan tämän elokuvan ja sen jälkeen lukemaan tämän analyysin.





Varjon välttely ja kynnysmatoksi jääminen synnyttää mentaalista orjuutta. Auktoriteettiuskovaisuus on hyvä esimerkki siitä miten helposti alistumme orjan asemaan. Jos varjoamme ei ole integroitu, vanhemmat, opettajat, lääkärit, poliitikot, media - kaikki superegoa edustavat auktoriteetit - antavat meille käskyjä, ja me tottelemme kiltisti kuin alistuneet orjat. Saatamme ehkä vähän valittaa ja jupista orjan asemastamme toisille orjille, mutta emme ole oikeasti valmiita tekemään asialle mitään. Tai vielä pahempaa; puolustelemme orjuuttajaamme Tukholman syndrooman mukaisesti.

Maailma on valitettavasti sellainen, että jos et etsi ja löydä omaa voimaasi ja puolusta omia rajojasi, joku tulee ja tavalla tai toisella orjuuttaa sinut. Se voi olla puoliso, isä, äiti (Black Swan), ystävä, pomo, työkaveri, guru, tai joku auktoriteetti, joka käyttää mentaalista puolustuskyvyttömyyttäsi hyväksi. Etkä usein edes tajua sitä - tai halua tajuta sitä. Aikuistuminen ja itsenäistyminen voi tuntua pelottavalta.

Yksi karmea esimerkki varjon välttelystä on New Age -piireihin pesiytynyt tapa keskittyä vain ja ainoastaan positiivisiin asioihin ja pyrkiä kieltämään kaikki negatiivisuus. Toki voit meditoida lotusasennossa kristallikivet käsissäsi tai harrastaa joogaa ja positiivista ajattelua - niistä on varmasti hyötyä. Mutta jos teet kaiken tämän vain vältelläksesi omaa varjoasi, henkinen kasvusi ei etene mihinkään. On helppoa jäädä kiertämään kivaa kehää tehden kivoja asioita. Tällainen ihminen jää aikuistumista vältteleväksi "massaihmiseksi" - osaksi kollektiivia.

"To remain a man without a shadow is to live as a mass man projecting onto others the wrongs of the world, supported by a shallow righteousness, easily subject to the collective forces of life. Without his shadow, modern man has no ground, no individual sense on meaning. "Modern man," Jung argued, "must rediscover a deeper source of his own spiritual life. To do this, he is obliged to struggle with evil, to confront his shadow, to integrate the devil. There is no other choice."" - John P. Conger (Jung and Reich - The Body as Shadow)

Mikään määrä meditointia, positiivista ajattelua tai "rakkautta ja valoa" -hokemista ei korvaa sitä kivuliasta ja raskasta itseensä tutustumisen prosessia, jota kutsutaan varjotyöskentelyksi tai varjon integroinniksi. Ja se ei ole kivaa. Se on hel-veten rankkaa. Kysy vaikka Gandalfilta, Aragornilta, Frodolta tai Ninalta.

Minulta kysytään välillä kysymys "Mitä tässä pitäisi tehdä?" kun havahdutaan siihen tosiasiaan, että elämiemme niin monia eri osa-alueita hallitsee valtaapitävä "Eliitti". Ongelman ratkaisu alkaa ongelman ymmärtämisestä. Entä jos se vaatii vähän peiliin katsomista?

Jos et tiedä mitä tehdä, et ole vielä löytänyt omaa voimaasi. Jos et ole löytänyt omaa voimaasi, et ole käynyt hel-vetessä. Luuletko, että joku voi käydä siellä puolestasi?


https://www.youtube.com/watch?v=uhAeXyVDDTc


Negatiivisuuden välttelyn problematiikasta laajemmin Michael Blackin hienossa videossa:





Hyvä video aiheesta:




70 kommenttia:

  1. Milloin oma henkinen heräämisesi alkoi? Mikä oli asia/tapahtuma joka sai sinut näkemään maailman sellaisena kuin se on (herääminen todellisuuteen, eliitin olemassaolon havaitseminen ja koulussa/mediassa opitun tiedon tajuaminen propagandaksi)?. Itsellä meni 2vuotta ennenkuin viimeiset henkiset muurit murtuivat (kognitiivisen dissonanssin kokonaan häviäminen). Monet totuuden etsijät takertuvat johonkin yhteen osa-alueeseen, ja heillä jää maailman tilanteen suurikuva näkemättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei siihen ole mitään yhtä tiettyä hetkeä. Mutta se prosessi alkoi 5-vuotiaana.

      Joulun alla vanhemmat sanoivat "Tule katsomaan, pihalla on tonttu!" Näin ikkunasta pimeällä pihamaalla hiippailevan sukulaisen, joka oli pukeutunut tonttulakkiin. Sanoin vanhemmilleni, että eihän tuo ole mikään tonttu, kyllähän minä näen kuka se on. Seurasi absurdi väittely siitä oliko kyseessä tonttu vai ei. Vanhempani päättivät, että olin väärässä ja että olin nähnyt väärin. Ihmettelin suuresti, että miksi minua yritetään vedättää tällä tavalla? Miksi tällainen salaliitto, johon kuului vanhempani ja kyseinen sukulainen? Miksi tällainen teatteri?

      Kaikilla pienillä lapsilla on uskomus, että vanhemmat (superego) ovat yli-inhimillisiä hahmoja, jotka osaavat kaiken ja tietävät kaiken. Jos vanhempi sanoo jotain, se on totta. Tämä uskomukseni ajautui tonttugaten myötä ristiriitaan havaintojeni kanssa. Syntyi kognitiivinen dissonanssi, joka pakotti minut valintatilanteeseen: Joko hyväksyä että näin väärin, tai uskoin väärin. Päädyin jälkimmäiseen.

      Se oli ensimmäinen kerta kun minä tunnistin auktoriteettien propagandan, jolla oli jokin tietty agenda (tontut kurkkii, pitää olla kiltti). Näin selkeästi valheen ja ymmärsin sen taustalla olevan syyn. Siitä alkoi minun kyseenalaistamiseni ja kriittinen suhtautuminen auktoriteettien tarjoamaan versioon maailmasta. Sen jälkeen propagandan tunnistaminen on ollut helpompaa.

      Poista
    2. Tulin tähän blogitekstiin tuolta toisen kirjoituksen kommenttikentän linkistä ja ei helvetti. Mä ajattelin just eilen, että ne ihmiset jotka uskoivat joulupukkiin niin kauan, kunnes vanhemmat paljastivat hänelle, että joulupukkia ei ole olemassa, ovat luultavasti niitä samoja ihmisiä jotka uskovat esimerkiksi tähän viralliseen koronanarratiiviin. Itsehän sain tämän katalan salaliiton selville ihan itse ja paljastin vanhemmat valehtelusta :) Muistan kuinka itselläni joulupukin ympärillä pyörivät epäloogisuudet vain alkoivat kasaantua ja aiheuttivat kognitiivista dissonanssia. Jouluelokuvien ja -TV-ohjelmien propaganda joulupukista, joka matkustaa lentävällä reellä ja jakaa lahjat kaikille maailman lapsille yhden päivän aikana ei vain käynyt järkeen ja oli ristiriidassa omien kokemuksieni kanssa. Meille joulupukki tuli aina autolla milloin mistäkin tekosyystä, sekä näytti ja kuulosti erilaiselta kuin muutama tunti aiemmin aamulla joulupukin kuumassa linjassa. Yksi joulu sitten aloin todenteolla epäillä, että vanhemmat oikeasti ostavat kaikki lahjat. Miksi olin nähnyt äitin kauppakassissa joululahjapapereita ja miksen saanut joulun alla lähteä hänen mukanaan city marketiin, vaikka aina muulloin sain olla mukana? Yksi päivä sitten aloin kollata varastoja ja lopulta löysinkin lahjapiilon. Siinä nousi kyllä ihan mielenkiintoisia ajatuksia. Miksi minua on huijattu? Ketkä kaikki tästä tietää? Onko tämä vain minun vanhempieni ja joulupukin välinen salaliitto vai toimitaanko näin kaikissa muissakin perheissä? Olenko ensimmäinen lapsi maailmassa joka sai tämän selville? Seuraavana jouluna ei voinut muutaku kuin naama virneessä katsoa joulupukin kuumaa linjaa ja pyöritellä päätä lampaille jotka edelleen uskoivat joulupukkiin ja soittelivat sinne :D

      Poista
    3. Gematria:

      Jos pohtii sitä kysymystä, että miksi meillä on kulttuurissa sellainen tapa, että vanhemmat valehtelevat lapsilleen myymällä heille tarinan joulupukista, sitä on ihan mielenkiintoista pohtia Alice Millerin teorioiden pohjalta. Tämä voi kuulostaa alkuun vähän kaukaa haetulta, mutta minulla on tässä pointti.

      Alice Miller on kirjoittanut todella monta kirjaa lapselle vahingollisten kasvatusmetodien syistä ja seurauksista. Todella hyviä pointteja, joihin suosittelen tutustumaan. Hän näkee esimerkiksi lapsiin kohdistuvan väkivallan, kuten lyömisen, piiskaamisen, tukistamisen, nöyryyttämisen jne. sukupolvien välisenä kierteenä, jota on vaikea saada katkaistua. Kierre syntyy siitä, että omat vanhemmat tekevät jotain väkivaltaista, jonka itseään suojeleva mieli omaksuu "normaaliksi" tai "hyväksyttäväksi" tai pahimmillaan "hyväksi kasvatukseksi". Todellisuudessa kukaan ei tietenkään halua olla väkivallan kohde, joten kaikki se väkivallan aiheuttama viha, katkeruus ja muut tunteet on pakko tukahduttaa ja sulkea alitajunnan puolelle. ("Eihän nyt vanhempia voi kritisoida! Raamattukin sen kieltää!") Tästä tulee ongelmia.

      Kun lapsi kasvaa aikuiseksi ja saa omia lapsia, ne alitajuntaan tukahdutetut tunteet, joita ei voinut purkaa omiin vanhempiin, saavat vihdoin "oikeutetun" purkautumiskanavan - omat lapset. Ihminen ikään kuin kokee, että se sisällä oleva käsittelemätön tuska mukamas helpottaa, jos purkaa sen omiin lapsiin niillä samoilla keinoilla joita oma vanhemmat käyttivät sinuun. Oikeutuskin on olemassa, jos on omaksunut, että kaikki se itse koettu väkivalta "oli minulle hyväksi". Näin se paska siirretään seuraavalle sukupolvelle, joka sitten toistaa tätä samaa kierrettä siirtämällä sen edelleen seuraavalle sukupolvelle. Näin tämä kierre vain jatkuu ja jatkuu. Ei ole sattumaa, että esimerkiksi hyvin moni pedofiili on ollut itse pedofilian uhri.

      Todellisuudessahan lapsiin kohdistettu fyysinen tai henkinen väkivalta ei ole koskaan ollut yhdellekään lapselle hyväksi. Se aiheuttaa aina traumoja, vaikka suurin osa tämän kokeneista ihmisistä kieltää sen, ja ylläpitää valheellista uskomusta kokemansa väkivallan kasvatuksellisesta tarpeellisuudesta. Tämän taustalla on halu uskoa johonkin sellaiseen mikä ei ehkä olekaan totta. "Minä haluan uskoa, että minulla oli hyvät vanhemmat, ja että he rakastivat minua!" Ai se kun sinua lyötiin tai nöyryytettiin oli rakkautta? Oletko aivan varma?

      (jatkuu)

      Poista
    4. (jatkoa)

      Mietin tuota joulupukkikuviota tästä samasta sukupolvien välisen kierteen näkökulmasta. Valehteleminenhan on yleisen oikeuskäsityksen mukaan väärin. Miksi joulupukista valehteleminen on sitten hyväksyttävää? Valehtelevatko vanhemmat lapsilleen sen takia, että he joutuivat lapsena kokemaan sen saman itse? "Koska minuakin huijattiin, minulla on oikeutus tehdä se sama omille lapsilleni."

      Jos muistelen omaa kokemustani tuosta tonttugatesta, sehän oli hyvin nöyryyttävää. Miettikää sitä hetkeä kun tajusitte, että teille oli valehdeltu. Eikö se tuntunut pahalta tajuta, että omat vanhemmat täysin tarkoituksellisesti huijasivat sinua? Eikö se tuottanut psyykkistä kipua, kun tajusi että omien vanhempien rehellisyyteen ei voikaan luottaa? Eikö siitä tullut petetty olo? Eikö se tuntunut nöyryyttävältä, kun tajusi olleensa tyhmä ja hyväuskoinen?

      Nöyryytyshän on hyvin yleinen lapsiin kohdistetun väkivallan muoto. Jatketaanko tätä joulupukista valehtelemisen perinnettä sen takia, että siihen liittyy jollain tiedostamattomalla tasolla kivulias nöyryytetyksi tulemisen tunne, jonka ihmiset vain mitään ajattelematta siirtävät seuraavalle sukupolvelle? Mene ja tiedä.

      Se on helppo ajatella, että joulupukkivalhe on vain sellainen harmiton asia, jolla on hyvä tarkoitus. "Sehän tuottaa lapsille iloa!" Kyllä, mutta se perustuu valheeseen. Mitä se tekee lapselle, kun valhe paljastuu? Onko se lapselle hyväksi?

      Onko tämä joulupukkivalhe sittenkään niin hyvä asia? Faktahan on se, että vanhemmat hyötyvät joulupukkivalheesta, koska sitä voi käyttää lasten uhkailemiseen: "Jos et nyt ole kiltisti (= käyttäydy minun haluamalla tavalla), tontut näkevät ja kertovat joulupukille!" Onko se sittenkään totta, että joulupukkivalhetta ylläpidetään lasten iloksi?

      Olen itsekin osallistunut tämän joulupukkivalheen ylläpitämiseen, joten sen suhteen minulla ei ole varaa arvostella ketään. Mutta välillä on hyvä pysähtyä pohtimaan, että miksi me toimimme niin kuin me toimimme.

      (Tiedoksi teille joissa heräsi tämän kommentin lukemisen jälkeen pakottavat tarve puolustaa omien vanhempien käyttämää väkivaltaa argumentilla "Se oli minulle hyväksi!" En suostu julkaisemaan yhtäkään sellaista kommenttia, jossa puolustetaan lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa. Sen suhteen minulla on nollatoleranssi.)

      Poista
    5. Julkaise tai jätä julkaisematta, pakko kumminkin avautua. En hyväksy väkivaltaa tai nöyryyttämistä kasvatusmetodina tai rangaistuksena, olen silti joutunut jonkinlaiseen väkivaltaan turvautumaan kolmen lapseni kanssa, jokaisen olen joutunut kantamaan sätkivänä kaupasta autoon vastoin heidän tahtoaan, on haluttu jotain ja puhe ei ole mennyt perille, jokaisen olen joutunut ottamaan väkisin syliin ja pitämään siinä kunnes raivokohtaus on hellittänyt(useampaan kertaan), kaikki olen joutunut eristämään vuoron perään omaan huoneeseensa kun sisarusten välinen mellakka on mennyt liian pitkälle.
      Niillä eväillä mitä silloin oli toimin kuten toimin, myös näin minun kanssa toimittiin lapsuudestani.

      Poista
    6. Kyllä tosi hyvää pohdintaa ja olen samaa mieltä. Suurimpana tekijänä pidän itse juuri sitä, että kyseessä on kulttuuriin juurtunut yleisesti hyväksytty tapa huijata lapsia joulupukilla. Valtaosa ihmisistä kun ei edelleenkään hirveästi ajattele tai kyseenalaista omaa kulttuuriaan ja sen tuomia moraaleja. Koko oma maailmankuva ja henkilökohtainen identiteetti on rakennettu yhteiskunnan normien pohjalle. Halutaan olla ”vakavasti otettavia kansalaisia” muiden silmissä. Tähän kuuluu myöskin länsimaissa se, että vietetään joulua ja huijataan lapsia joulupukilla eikä olla sen enempää mietitty sitä onko se välttämättä viisasta lapsen kehityksen kannalta. Tämän nykyisen yhteiskunnan ongelmat ovat niin laajamittaiset ja ihan sielä ruohonjuuritasolla, että niitä ruotiessa kirjoittaisi useammankin kirjan. Pelkästään tästä joulupukkigatesta voisi kirjoittaa oman kirjan.

      Poista
    7. Mito: Ihan hyvä että nostit tuon esiin.

      Tuo ei ole väkivaltaa. Tuo on rajojen laittamista. Ne on kaksi täysin eri asiaa.

      Väkivaltaa olisi ollut esimerkiksi se, että olisit vetänyt hiuksista, ja käskenyt olemaan hiljaa. Tai olisit uhannut lyömisellä tai piiskaamisella. Tai jos olisit haukkunut ja nöyryyttänyt.

      Jos et olisi ottanut raivokohtausta saanutta lasta syliin rauhoittumaan, tai et olisi eristänyt riiteleviä lapsia toisistaan, se olisi ollut huonoa vanhemmuutta. Vanhemman tehtävä on laittaa rajat, mutta niin että se ei vahingoita lasta.

      Poista
    8. Niin sen olin itsekin ajatellut, piti vain tarkistaa 😀. Monta surullista esimerkkiä lasten ystävistä jotka on kasvatettu ilman rajoja ns.vapaan kasvatuksen hengessä parhaimmille/pahimmille ei sana oli kielletty. Nyt aikuisina aivan hukassa kykenemättömiä käsittelemään pienimpiäkin vastoinkäymisiä.

      Poista
    9. Siitä joulupukista sen verran, itseäni ei koskaan kusetettu pukilla kehotettiin toisaalta menemään tarinan mukana ettei nuorempi serkkupoika järkyttyisi😂
      Omille lapsillekaan ei ole pukkia hehkuteltu, vanhin sai kyllä tarhassa ja ystäviltään tietää mokoman olemassaolosta ja kun kotona koitettiin kertoa että kyse on vähän niinkuin sadusta, kilarithan siitä seurasi joten annettiin pitää uskonsa siihen asti kunnes pukin kädessä oli yllättäen tädin miehen kello. Nuoremmat eivät koskaan uskoneet pukkiin. Helpotti kovasti persaukisen lapsiperheen joulua kun tajusivat että lahjat tulee vanhemmilta ja sukulaisilta, jäi ne ponit ja helikopterit pyytämättä.

      Poista
    10. Mito: Vanhemman tehtävä on huolehtia lapsen tarpeista. Lapsi tarvitsee rajat. "Vapaa kasvatus" on tämän tarpeen laiminlyöntiä, ja usein erittäin vahingollista lapsen kehitykselle.

      Poista
    11. Tämä onkin hieman kaksiteräinen miekka, että mitä kaikkea lapsille kannattaa opettaa ja mitä ei. Onko valkoinen valhe joskus paikallaan? Onko se omankaan lapsen eduksi, että hän esimerkiksi kyseenalaistaa opettajia ja koulussa opetettavia asioita kokoajan? Tällainen lapsi jää helposti ulkopuoliseksi, koska hän saattaa olla muiden lasten ja heidän vanhempiensa mielestä ärsyttävä, omituinen tai jopa ”vaarallinen”. Lapselle on kuitenkin tärkeää, että hänellä on kavereita. Lasta joka esimerkiksi uskonnon tunnilla väittää opettajalle, että Jeesus on allegoria auringolle ja kirkot ainoastaan ihmisten hallitsemisvälineitä ei välttämättä katsota kovin hyvällä. Nämä on tiedostaville vanhemmille vaikeita asioita pohdittavaksi, kun vielä ainakin toistaiseksi elämme tässä nykyisessä lammas-matrixissa.

      Poista
    12. Jos tässä vielä voi lapsenkasvatuksesta jotain sanoa (ennen passitusta Suoli24:seen😂), yksi raskaimmista asioista oli kun pienten lasten myötä muistui myös oma lapsuus mieleen, ja tajusi kuinka paljon lähempänä lapset ovat maailman suurta mysteeriä heille se maailma maailman takana on konkreettinen, vaikkeivat sitä osaa jäsentää tai selittää, vanhempien raskas velvollisuus on kasvattaa lapset tähän konkreettiseen maailmaan ja nähdessäni vuosi vuodelta heidän siirtyvän hiljaa tälle puolelle missä merkityksetön on nostettu merkitseväksi se söi miestä.

      Poista
    13. Sitä vaihetta lapsen kehityksessä, jossa hän alkaa todenteolla ihmetellä ympäröivää maailmaa ja kyseenalaistaa sen ilmiöitä kutsutaan ”kyselyiäksi”. Vanhemmilta pitäisi saada vastauksia esimerkiksi kysymyksiin: Mihin avaruus päättyy? Mitä oli ennen sitä kun ei ollut mitään? Jos Jumala loi kaiken niin mistä Jumala sitten tuli? Mitä tapahtuu kun minä kuolen? Tämä ”kyselyikä” monesti päättyy siinä vaiheessa kun lapsi istahtaa koulunpenkille ja hänelle aletaan opettaa yhteiskunnan nykyisten normien mukaista versiota todellisuudesta ja elämän suuriin kysymyksiin ei edes pyritä antamaan mitään vastauksia, vaan ne sivuutetaan kokonaan ja luokitellaan turhiksi asioiksi. Oma näkemykseni on, että tämän niinkutsutun ”kyselyiän” ei pitäisi missään vaiheessa päättyä, mutta se pakotetaan päättymään vanhempien ja muiden auktoriteetin asemassa olevien tahojen toimesta. Maailmankaikkeuden mysteerejä ja yhteiskunnan epäkohtia syvällisesti pohtivat ja niihin ratkaisuja etsivät yksilöt ovat äärimmäisen huonoja orjia ja vaaraksi valtaapitävien valta-aseman säilymisen kannalta.

      Poista
    14. Gematria71 on asian ytimessä se oli todella veitsenterällä taiteilua ettei kasvata lapsistaan lampaita eikä syrjittyjä hörhöjä. Olen niin onnellinen että lapset tuli tehtyä kauan sitten, jos se oli hankalaa silloin, nykyään se on moninverroin hankalampaa, ilmastonmuutos, miljoonat sukupuolet, intersektionaalinen feminismi, monikulttuurisuuden ihanuus, valkoisenmiehen häpeä ja korona muutamia mainitakseni, puhumattakaan älypuhelimista.
      Jos nyt olisi pieniä lapsia ne otettaisiin huostaan ennen kuin ehtisin kissaa sanoa.

      Poista
    15. Itsekin olen ihan tyytyväinen, että sain syntyä edes niinkin aikaisin kuin 90-luvun puolessa välissä (71 nimimerkin perässä ei tule syntymävuodesta). Vaikka kouluissa oli silloinkin ja on aina ollut eliitin propagandaa ja ohjelmointia, ei se ollut siltikään samalla tasolla mihin se on mennyt viimeisen kymmenen vuoden aikana. Nykyäänhän yläasteen biologian kirjoissa opetetaan, että ihmisellä on erilaisia ”tyyppivikoja”, kuten aivojen toiminta ja hankala, sekä kivulias tapa lisääntyä. Kyseisen kirjan nimikin on ”koodi ihminen”. Ihan silkkaa transhumanismin lobbausta. Yhdistetään aivot tekoälyyn ja ruvetaan lisääntymään naisten kohtujen sijaan joissain kasvatustankeissa niin saadaan nämä väitetyt tyyppiviat korjattua. Ihan helpottavaa silti huomata, että monet nykypäivän teinit kaikesta ohjelmoinnista huolimatta kuitenkin ovat kiinnostuneita myös ”esoteeriseksi” luokiteltavista asioista. Katsoo vaikka jonkun Finntop5 -kanavan videoiden katsojamääriä niin aika hyvin sielä on porukkaa, ja nimeomaan tätä nuorempaa sukupolvea. Ei olla pelkästään netissä kyttäämässä Kanye Westin uusia lenkkareita tai jonoteta jotain Supremen viidensadan euron arvoista sorkkarautaa.

      Poista
    16. Poika joka on syntynyt varmaan vähän teikäläisen jälkeen, kertoi ettei teinien suosimissa alustoissa esim.jodel tai tik tok, suhtauduta läheskään niin vihamielisesti"salaliittoteorioihin" kuin vanhemman väen vastaavissa.
      Olen antanut itseni ymmärtää että osasyynä voi olla se käteen kiinni kasvanut hivellin, josta voi opettajan alkaessa höperehtimään katsoa myös vaihtoehtoisia tulkintoja aiheesta. Ehkäpä nuorissa todella on toivoa😀

      Poista
  2. hyvää uuttavuotta antero! taas aivan kultaista tekstiä..suorastaan kannustaa käymään siellä manalassa.. pitäis saada sellaista kannus-rummun rummutusta upotettua tähän saittiin..hoho.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin. Hyvä jos viesti välittyi.

      Tarkkaile uniasi, ne kertovat paljon missä mennään. Jos arkkityypit eivät ole tuttuja, kannattaa tutustua niihin, esimerkiksi tämän tiivistelmän kautta:

      https://www.youtube.com/watch?v=uhAeXyVDDTc

      Lisäsin jutun loppuun yhden oleellisen screenshotin tuosta videosta.

      Poista
  3. Välillä on helvetin raskasta huomata seisovansa suorassa,kun koko maailma on vinossa. Synkimpinä hetkinä toivoo ettei olisi koskaan herännyt näkemään todellisuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohon voi varmasti moni samaistua.

      "Why oh why didn't I take the blue pill?"

      Poista
    2. En kyllä itse toivo hetkeäkään etten olisi herännyt näkemään todellisuutta. Muistan sillon tietämättömä kun vitutti monet asiat tässä maailmanmenossa, mutta ei silloin vielä ymmärtänyt mistä tämä tunne johtui. Siitähän juuri tämä Lännen eskapismi johtuu kun ihmiset tekevät juuri sen mikä heiltä odotetaan, ja alitajuisesti huomataan tämän meille rakennetun systeemin olevan läpeensä paska.

      Poista
    3. Onneksi synkkyys iskee vain kerran vuodessa, talvipäivän seisauksen tienoilla, kun valo on vähissä. Itsellä rapeat puoli vuosisataa mittarissa, joista lähes 40 hereillä. Päivääkään ei mene ettenkö toivoisi/luottaisi ihmisten tietoisuuden kasvuun, että ylittäisimme kriittisen pisteen minkä jälkeen meitä ei voisi enään orjuuttaa. Internetin myötä tietoa on saatavilla runsaasti, toisaalta koneisto lisää kierroksia vuosi vuodelta. Toivon näkeväni toisenlaisen maailman ennenkuin aikani on työntää koiranputkea.

      Poista
  4. Vähän erilainen elokuva varjon integroinnista: Railway Man

    https://areena.yle.fi/1-2534615

    Katsottavissa vielä 13 päivää.

    Tässäkin elokuvassa prosessi lähtee liikkeelle animan kautta. Jotta päähenkilö voisi tulla kokonaiseksi, hänen on pakko kohdata varjonsa. Tämä tarkoittaa erittäin kivuliasta "manalaan laskeutumista", joka huipentuu siihen kun hän astuu pimeään kauhujen kammioon.

    Pieni mutta paljon kertova yksityiskohta: Viikset.

    Mitä elokuvan alussa oleva kohtaus viiksistä kertoo päähenkilöstä? Ja mitä katsojalle näytetään aivan elokuvan lopussa?

    Ennen ja jälkeen.

    VastaaPoista
  5. "The more dangerous you are, the better. And then you should control that."

    Kuuntelemisen arvoinen keskustelu:

    https://youtu.be/E6qBxn_hFDQ?t=2545

    Linkki alkaa puolivälistä haastattelua. Alkukin on mielenkiintoinen, mutta ei niinkään tähän kirjoitukseen liittyvä. Lisää varjosta aivan keskustelun lopussa, joten kannattaa katsoa loppuun asti.

    "You're not moral, if you are just harmless."

    "Those who have swords and know how to use them, but choose to keep them sheat, will inherit the world."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä linkki siihen Cathy Newman -videoon, josta tuon haastattelun alussa puhuttiin.

      https://www.youtube.com/watch?v=aMcjxSThD54

      Jos katsotte tämän videon, seuratkaa miten Newman käyttäytyy ja miten Peterson käyttäytyy. Newman tekee kaikkensa saadakseen Petersonin näyttämään huonolta käyttäen agressiivista ja ala-arvoisen surkeaa olkinukkeargumentaatiota, jolla hän laittaa jatkuvasti sanoja Petersonin suuhun. Peterson osoittaa poikkeuksellisen suurta kärsivällisyyttä näiden hyökkäysten alla. Dialogia on suorastaan kiusallista kuunnella, koska toimittaja käyttäytyy niin lapsellisella tavalla.

      Videon helmi tulee kohdassa 22:10. Tämä on huikea esimerkki kognitiivisen dissonanssin laukeamistesta. Toimittaja Newman hyökkää Petersonia vastaan tavalla, joka kääntyy häntä itseään vastaan. Seuraus on se että Newmanin "järjestelmä kaatuu".

      Tämä video on katsomisen arvoinen siksi, että se demonstroi erittäin hyvin miltä näyttää ihminen, joka on integroinut varjonsa. Peterson on kykenevä puolustamaan itseään Newmanin hyökkäyksiltä malttinsä säilyttäen, siitäkin huolimatta, että Newman sortuu jatkuvasti lapselliseen "ai sä sanot että..." -argumentaatioon. Tämänkaltainen itsensä puolustaminen ei olisi mahdollista, jos Peterson ei olisi integroinut varjoaan.

      Maailma on täynnä cathynewmaneja, joita jokainen joutuu elämänsä varrella kohtaamaan. Jos haluat selviytyä näistä kohtaamisista Petersonin demonstroimalla tavalla, sinun on pakko työstää varjoasi ja "laskeutua manalaan".

      Toki voit myös jäädä ovimatoksi, jos niin haluat. Mutta millaista on ovimaton elämä?

      Poista
  6. Kiva silmä tuossa elokuvajulisteessa ;)

    Kysymyksiin "mitä nyt pitäisi tehdä" ja "miten voin työstää varjoani" en osaa antaa vastausta. Voin kyllä kertoa, mitä itse olen tehnyt. Ehkä tästä avautumisesta on apua jollekin.

    Miettikääpä ensiksi, miten ja miksi jo peruskoulussa tyrkytettiin tietynlaiset käyttäytymismallit. Myöskin liikuntatunnilla. Olitko niitä jotka harrastivat koulun ulkopuolella jotakin lajia, ja tämän takia liikunnanopettaja mainosti sinua koulutovereillesi tulevaisuuden olympiatoivona? Vai olitko se joka valittiin viimeisenä joukkueeseen? Luultavasti kummassakin tapauksessa koulu opetti, että liikuntaa ei kannata harrastaa jos ei satu olemaan huippu-urheilija. Moni onkin lopettanut liikuntatuntien traumojen takia terveelliset elämäntavat ja keskittynyt itsensä hitaaseen tuhoamiseen.

    Miksi media syöttää mielikuvaa, että älykäs ihminen, esim. tietokonenörtti, on joko alipainoinen hiirulainen, tai reilusti ylipainoinen? Entä miksi markkinoidaan esimerkkinä valaistuneesta ihmisestä ylipainoista Buddhaa? Miksi muinaiset roomalaiset sanoivat "terve sielu terveessä ruumiissa"? Miksi kaikenlaiseen henkiseen kasvuun, olipa se kristin- tai muuta uskontoa, meditaatiota, tai tiedonhakua netissä, vaikuttaisi kuuluvan että istutaan hiljaa paikoillaan ja annetaan pelkästään aivojen tehdä töitä? Miksi taas mielikuva urheilua harrastavista on joko vähä-älyinen hormonihiiri tai joku trendipelle? Miksi joskus vaikuttaa, että aivan kuin tarkoituksella ihmisen pitäisi valita joko liikunta tai henkinen kehitys?

    Alatko jo arvata..? Hyvä. Kysypä itseltäsi, haluatko olla jatkossa pelkkä kynnysmatto, vai kykenevä puolustamaan itseäsi.

    Mikäli päätät valita jälkimmäisen vaihtoehdon, lähde ulos ja lenkille. Lyhyt kävelylenkki riittää alkuun.

    Seuraavana päivänä mene kuntosalille. Eikä millekään trendisalille, missä kauniit nuoret ihmiset keskittyvät ottamaan selfieitä ja välillä ehkä treenaavat jotakin lihasryhmää jollakin hienolla koneella. (mistähän tämäkin trendi on peräisin?) Etsi jokin ns. kellarisali, missä on kunnon valikoima käsipainoja.

    Pahin vaihe on se, kun kävelet ovesta sisään. Muista, että olet itse pahin vihollisesi. Jos joku katsoo sinua, niin hän luultavasti vain vilkaisee että tulikos joku tuttu ja jatkaa omaa treeniään. Eikä niitä pakettiauton kokoisia bodareita kannata pelätä, ovat oikeasti tosi leppoisaa porukkaa, kun saavat purkaa energiansa ja aggressionsa rautaan :)

    Sitten jos vain löydät itsestäsi henkisiä voimia jatkaa lenkkeilyä ja salikäyntejä säännöllisesti, niin alat huomata sen lisäksi että treenitulokset kohenevat nopeasti, että myös henkinen vointikin alkaa piristyä. Tämä on vaikea selittää sellaiselle joka sitä ei ole kokenut, mutta ruumis ja mieli nyt kumminkin ovat yhteydessä. Kummasti kohentaa itsetuntoa kun treenitulokset paranevat ja ulkomuotokin alkaa sivutuotteena kohenemaan. Jännä juttu sekin, että pääkin alkaa toimimaan paremmin. Enää ei vello kaikenmaailman joutavien ajatusten parissa koko ajan ja näkee asioita aivan uudessa valossa.

    Ja jos ei muuta, niin voin taata sataprosenttisesti että tulet kohtaamaan omia varjopuoliasi. Omat ennakkokäsitykset ja omat negatiiviset tunteet kyllä tulevat tutuiksi. Tätä on mielestäni aika hyvin käsitelty tässä nettisarjakuvassa:
    http://theoatmeal.com/comics/running

    Enempää en voi auttaa. Voit toki etsiä netistä hienoja treeniohjelmia, mutta kukaan muu ei voi mennä liikkumaan puolestasi. Ai niin, ja kannattaa myöskin jättää sokerituotteet kauppaan. Tiedän, se ON vaikeaa. Ainakin aluksi.

    Tulipas avautuminen :o Joo tiedän, tämä ei ole liikuntablogi:)

    VastaaPoista
  7. Haluan korjata muutaman vakavan asiavirheen kirjoituksessasi. Kirjoitat mm. "Jostain kumman syystä Jumala on tuomioita jaellessaan kiinnostunut enemmän jäsenrekistereistä ja maksetuista veroista kuin moraalista. Jännä kaveri tuo Jumala."

    Sinulla on täysin väärä kuva kristinuskosta ja Jumalasta, ja näistä vääristä näkemyksistäsi kirjoitat valheellisen todistuksen kristinuskosta.

    Ensimmäiseksi, kirkolla ja kristinuskolla ei ole mitään tekemistä keskenään! Kirkko on perustettu, on ollut olemassa ja on olemassa ainoastaan hävittääkseen kristinuskon maailmasta! Kirkko on aina ollut kristittyjen pahin vihamies ja on sitä edelleenkin! Jos otat sen raamatun kristinuskon järjestelmän ja kirkon järjestelmän, ja ryhdyt niitä kohta kohdalta vertaamaan, on kysymyksessä kaksi täysin erilaista järjestelmää! Kirkko sai lopullisen muotonsa vuonna 325, ja siitä lähtien sen ainoa tarkoitus on ollut kristittyjen hävittäminen, ja ihmisten pakottaminen kirkkoon jopa miekan avulla.

    Raamatun kristinuskossa ketään ei pakoteta mihinkään, sillä Jeesuskin sanoi, "jos joku tahtoo perässäni kulkea, hän ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua".

    Kristinusko alkoi leviämään 12 apostolin toimesta ensimmäisinä vuosisatoina kuin kulovalkea ja sen tähden valtion päämiehille tuli hätä. Kristityt kun eivät kumarra ja palvo keisaria joka haluaa kaiken vallan, sillä kristityillä on Jeesus jolla on jo kaikki valta.

    Sen tähden perustettiin kirkko, koska tiedettiin että yksikään kristitty ei voi kirkkoon liittyä, ja heidät voitiin kieltäytymisen jälkeen teloittaa kerettiläisinä.
    Bonuksena saatiin vielä kansa maksamaan veroja kirkolle ja kun taivaspaikkaakin ryhdyttiin kauppaamaan anekaupan muodossa, saavutti kirkon perverssi bisnes kukoistuksensa.

    Kirjoitat sivuillasi paljon asiaa, mutta jos kristinuskosta kirjoitat, pyydän sinua ottamaan edes alkeista selvää, eteenkin ennen kuin ryhdyt kristinuskoa pilkkaamaan. Toistan vielä kerran että kristityt eivät edusta kirkkoa, eikä kirkko edusta kristittyjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai Raamatun kristinuskossa ei pakoteta ketään mihinkään?

      Vai niin.

      Apostolien teoissa on tarina miehestä nimeltä Ananias. Ananias on varakas mies, joka omistaa maatilan. Hän myy maatilansa ja antaa tästä myyntisummasta osan apostoleille. Osan hän pitää itsellään.

      Kun Pietari ottaa vastaan nämä Ananiaksen rahat, hän soimaa tätä siitä ettei luovuttanut apostoleille koko summaa myymästään maatilasta, vaan piti osan itsellään. Miten julkeaa! Saatanan kätyri! Senkin petturi! Raamatun mukaan Ananias kuolee välittömästi näiden Pietarin sanojen jälkeen.

      Tarina ei suoranaisesti kerro kuka Ananiaksen tappaa, mutta vaihtoehdot ovat samassa leirissä. Tappaja oli joko Pietari, joku Pietarin seuralaisista tai itse Jumala.

      Huolimatta siitä kuka tappaja oli, viesti on sama: "Kaikki rahat tänne, tai henki lähtee!"

      "Mutta ei se ole pakottamista. Se on vain tarjous josta ei voi kieltäytyä." - Don Corleone

      Apt.5:1-5

      "Muuan Ananias-niminen mies myi yhdessä vaimonsa Safiran kanssa maatilan, 2 mutta pani vaimonsa tieten osan kauppahinnasta syrjään. Loput hän luovutti apostolien haltuun. 3 Silloin Pietari sanoi: "Ananias, miksi olet antanut sydämesi Saatanan valtaan? Miksi yritit pettää Pyhää Henkeä ja jättää maatilan hinnasta osan itsellesi? 4 Tilahan oli sinun, kun et vielä ollut myynyt sitä, ja sinun olivat myös rahat, kun sen myit. Kuinka saatoit ryhtyä tällaiseen tekoon? Et sinä ole valehdellut ihmisille, vaan Jumalalle." 5 Nämä sanat kuullessaan Ananias lyyhistyi kuolleena maahan, ja kaikki, jotka olivat tätä kuulemassa, joutuivat kauhun valtaan. "

      Erkki hyvä, minun puolestani sinä saat uskoa ihan millaisiin satuihin haluat. Se on sinun oikeutesi. Mutta minun oikeuteni on näyttää typerien uskomusjärjestelmien, ideologioiden ja "pyhien" kirjojen moraalittomuus, tekopyhyys, epäloogisuus ja kaksoistandardit. Jos et kestä sitä lukea, varmaan parempi että luet sitten jotain muuta. Vaikka sitä Raamattua - kun näemmä ihan kokonaan et sitä vielä ole lukenut.

      Poista
    2. Heippa!

      Itse näen tuon kohdan vertauskuvallisesti. Raamatun tarinoita ei varmaan kuulu ottaa kirjaimellisesti, silloin mennään metsään ja pahasti. Esim kun Jeesus muutti veden viiniksi, tuskinpa kyse oli vaan siitä, että bileistä loppui viina ja Jeesus järkkäsi sitä lisää. Vai mitä luulet ;)

      Poista
    3. http://eliitinesoteerisetsymbolit.blogspot.com/2015/12/astro-teologia-osa-28-vesi-viiniksi.html

      Ei olisi kovin suuri vaiva klikata välilehteä Astro-teologia ja katsoa otsikoita ennen kommentointia.

      Jos Ananias-tarina on vertauskuvallinen, niin mitä se opettaa? Kuullostaa aika paljon kommunismilta, joka on äärettömän moraaliton ideologia, jossa ei kunnioiteta Ananias-tarinan tapaan yksilön oikeuksia.

      Jos uskonto opettaa moraalittomuutta, se on moraaliton uskonto. Tätä Ananias-tarinaa ei pysty millään mentaaliakrobatialla kääntämään moraaliseksi opetukseksi.

      Poista
  8. Lisätty aihetta käsittelevä video kirjoituksen loppuun.

    VastaaPoista
  9. "Radical honesty"

    https://www.youtube.com/watch?v=ictUbyRBW6Y

    VastaaPoista
  10. Uuden Muumi-tuotannon avausjaksossa teemana on varjon integrointi. Tai ehkä oikeammin varjon integroinnin puute.

    https://areena.yle.fi/1-4265502

    "Ei tarvitse olla iso osatakseen pitää puoliaan."

    VastaaPoista
  11. Aika hyvää pohdintaa.

    https://www.youtube.com/watch?v=cGQ7LSAQwo4

    VastaaPoista
  12. https://kummajuttu.fi/2019/10/us-elokuva/

    VastaaPoista
  13. Kaikenlaista sitä voikin sattua kun tutustuu itseensä. Jokainen varmasti tietää horoskoopista oman aurinkomerkkinsä, mutta kuinka moni tietää oman Kuumerkkinsä?

    Astrologia on aika laaja alue, mutta joidenkin mielestä kuumerkki olisi jopa tärkeämpi kuin se aurinkomerkki. En ole asiantuntija, mutta itselleni selvisi, että kuumerkkini on oinas. Ja aurinkomerkki siis kalat. Jokainen joka on vilkaissut astrologisia parisuhdeoppaita tietää, etteivät nämä merkit ole välttämättä ne kaikkein yhteensopivimmat.

    Mutta koska en voi erota itsestäni, niin ei auttanut kuin tutustua itseensä astrologisesta näkökulmasta. Miksi juuri oinas, se ADHD:stä kärsivä narsisti?

    No, voisi olla pahemmminkin. Voisin olla ylisentimentaalinen rapu :p

    Olisi mielenkiintoista kuulla muita näkemyksiä, miten tärkeä tuo kuumerkki on, ja myöskin voisiko sen nähdä myös ainakin osittain omana varjonaan? Meillehän ei ole koulussa kerrottu mitään astologiasta, korkeintaan joku opettaja maininnut ohimennen miten horoskoopit ovat huuhaata. Myöskään nykypäivän yhteiskunta ei tarjoa keinoja tutustua tunteisiinsa, mutta tarjoaa kyllä keinoja turruttaa ne. Otapa rööki niin se rauhoittaa. Otahan kahvia niin pysyt skarppina. Ryyppää murheesi pois! Ai eikö auta? No otapa tästä mielialalääkeresepti, jos silmät vielä liikkuu niin annostus on ollut liian pieni.

    Ainakin itselleni uusi tilanne tuotti hieman sopeutumisvaikeuksia, mutta kun lopulta kala-puoleni tajusi että tässähän on tilaisuus nähdä maailma aivan uudesta näkökulmasta, oinaspuoleni todetessa vain että "tällä mennään", niin elämä muuttui paljon ymmärrettävämmäksi ja kiinnostavammaksi. Kykenen uimaan ajatusten ja tunteiden valtameressä kuin kala vedessä, ja turbovauhdilla. Loppujen lopuksi vaikeinta oli hyväksyä ajatus, että luultavasti tulen aina olemaan se tyyppi, joka ympäristönsä mielestä varsinkin innostuessaan vaikuttaa juoneen liikaa kahvia;)

    Jos olisimme muinaisten viisaiden mysteerikoulussa, olisin se oppilas joka koko ajan puuhailee omiaan. "Nyt se heiluri pois ja kirjoita papyrykselle ylös mitä sanotaan tarotista, tämä on tärkeää! No niin, tässä olisi näitä tiibetiläisiä soivia kulhoja.
    - Todellisuus, on hetkittäin piinaa, ilman hauskaakin voi olla viinaa...
    - Ei niillä saa soittaa Petri Nygårdia!"
    :D

    Kuten sanoin, astrologia on laaja alue ja varmasti omaan tähtikarttaansa tutustuminen voisi paljastaa paljon uusia puolia. Mutta aina täytyy lähteä jostakin liikkeelle, voisiko se kuumerkin selvittäminen olla hyvä alku?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole kuumerkkeihin niin tutustunut, että osaisin siitä sanoa mitään. Mutta poimin tuosta kommentistasi tämän mielenkiintoisen kohdan:

      "Myöskään nykypäivän yhteiskunta ei tarjoa keinoja tutustua tunteisiinsa, mutta tarjoaa kyllä keinoja turruttaa ne. Otapa rööki niin se rauhoittaa. Otahan kahvia niin pysyt skarppina. Ryyppää murheesi pois! Ai eikö auta? No otapa tästä mielialalääkeresepti, jos silmät vielä liikkuu niin annostus on ollut liian pieni."

      Pitää paikkaansa. Tarkemmin kun ajattelee, ihmiset turruttavat itseään hyvin monilla asioilla. Keinoja on mm. seksi, överiksi vedetty urheilu, some, videopelit, TV:n tuijotus jne. Kuten Jung totesi, "People will do anything, no matter how absurd, in order to avoid facing their own souls. One does not become enlightened by imagining figures of light, but by making the darkness conscious."

      Olen myös huomannut, että meillä on usein todella vinoutunut suhde tunteiden kokemiseen - kiitos vanhempien kasvatusmetodien. Ihmisen perustunteisiin kuulluu mm. viha. Todella monet vanhemmat kasvattavat lapsensa niin, että lapselta kielletään tavalla tai toisella vihan ilmaiseminen. Usein myös koulussa vihan ilmaiseminen on enemmän tai vähemmän kiellettyä. Ole kiltti (eli älä ilmaise vihaa) ja sinut hyväksytään. Tämän seurauksena lapsi oppii, että vihaa ei saisi tuntea. Siitä tulee kiellettyä, mikä on ihan sairasta, koska kyseessä on ihmisyyteen kuuluva perustunne, jonka kokeminen on oikeasti ihan tervettä.

      Kun lapsi oppii, että vihaa ei saisi tuntea, hän alkaa padota vihaa. Seuraus tästä on mielenterveysongelmat vanhempana. Paha olo paisuu, ja tartutaan pulloon. Sitten mennään lääkäriin ja saadaan kouraan mielialalääkkeet. Ja turruttaminenhan se vasta auttaakin tuohon ongelmaan!

      Lopputulos on se, että viha sisällä patoutuu ja patoutuu vuosia tai vuosikymmeniä. Se on kuin ilmapallo, joka paisuu paisumistaan, kunnes räjähtää. Ja sitten ihmetellään, miten jollakin saattoi pimahtaa niin pahasti, että päätyi tappamaan perheensä tai vastaavaa.

      Varjon kohtaaminen on juuri sitä, että tutustuu itsessään niihin puoliin, jotka sinut on saatu uskomaan olevan kiellettyjä - ja hyväksyy ne. Niitä voi olla moniakin (esimerkiksi omat seksuaaliset tarpeet), mutta monelle se suurin asia on juuri vihan tunteminen. Monet vanhemmat haluaa lapsistaan "kilttejä". Monille kiltti lapsi tarkoittaa, että on helppo ja vaivaton, eli sellainen josta ei ole ylimääräistä vaivaa. Iloa ilmaiseva lapsi on vanhemmille helppo, mutta vihaa ilmaiseva on vaivalloinen. Jos sinulle on hoettu lapsena, että "voi kun sinä olet niin kiltti lapsi", ja sinut on saatu uskomaan, että vain olemalla kiltti sinut hyväksytään, voi olla että olet ollut todella sairaan manipulaation kohteena. Ihan vain sen takia, että vanhemmat eivät halunneet nähdä sitä vaivaa, mikä lapsen koko tunteiden kirjon ilmaisemisesta vanhemmille aiheutuu.

      Vihan tunteminen on yhtä luonnollista kuin surun tai ilon tunteminen. Se on kiinteä osa ihmisyyttä, jota ei voi kitkeä pois. Oikeasti vihan kokemisessa ei ole mitään väärää tai pahaa, mutta hyvin moni uskoo (usein tiedostamatta) niin. Tunteita tulee ja tunteita menee, ei niitä voi kontrolloida. Omaa käytöstä ja toimintaa voi kontrolloida, ja siitähän juuri varjon integroinnissa on kyse. Hyväksyy itsestään sen puolen, että joskus tuntee esimerkiksi vihaa, ja oppii ilmaisemaan sitä hallitusti, niin ettei vahingoita muita tai itseään.

      Sama pätee mihin tahansa muuhun piirteeseen itsessään. Jos sinut on saatu uskomaan, että persoonallisuutesi "turbopiirteet" on jotenkin kiellettyjä tai epätoivottuja, siinä on sinun varjo. Kun tutustut tuohon piirteeseen itsessäsi, näet siinä omat hyvät ja huonot puolensa, ja lopulta hyväksyt sen itsessäsi, on helvettireissusi jo melko onnistunut.

      Poista
    2. "Äidin epäillään surmanneen lapsensa ja itsensä Raisiossa"

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/6efc5d78-def2-4c77-b996-643a77262319

      "Perhesurma järkyttää Raisiota – viranomaisten toiminta ihmetyttää: ”Jotain on ollut systeemissä vikana”"

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/ec0e1461-a691-46bf-8c49-758ab9007efa

      Poista
  14. Harry Potterissa on hieno esimerkki varjon integroimisen vaikeudesta.

    Elokuvassa Puoliverinen prinssi on kohtaus, jossa Harry ja Dumbledore menevät luolaan. Tässä on alussa hassu kohta. He ovat tulleet luolan suulle teleportaatiolla, mutta jostain kumman syystä luolan sisällä heidän täytyy matkata veneellä. Eihän siinä ole logiikkaa, voisi joku sanoa, mutta logiikka onkin symboliikassa. Veneellä veden yli matkaaminen korostaa, että kohtauksessa on kyse manalasta. Tilanne viittaa kreikkalaisen mytologian Styx-virran ylittämiseen.

    Dumbledore joutuu kohtaaman oman varjonsa juoman juomisen muodossa. Tästä klipistä näkee miten elokuvan/kirjan tekijät ovat kuvanneet hienosti miten kivuliasta varjon integroiminen voi olla:

    https://www.youtube.com/watch?v=0nVQPwH2m4s

    "Kill me!"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja sama asia selitettynä:

      For Freud self-knowledge means that man becomes conscious of what is unconscious; this is a most difficult process, because it encounters the energy of resistance by which the unconscious is defended against the attempt to make it conscious.

      Freud found that if the analyst touched on repressed material the patient would “resist” his therapeutic approach. This is not a matter of conscious unwillingness on the part of the patient or of dishonesty or of secretiveness; he is defending himself against the discovery of the unconscious material without being aware either of the material or of his resistance…The patient can turn away from the sensitive topic and talk about something else; he can feel sleepy and tired; he can find a reason not to come to the interview – or he can become very angry against the analyst and find some reason to quit the analysis - Erich Fromm (Anatomy of Human Destructiveness)

      http://www.michaeltsarion.com/jesus-meets-jung.html

      "Kill me!"

      Poista
  15. Olisko tässä suomalainen versio luolaan laskeutumisesta :) https://youtu.be/9csbnDcRHEA

    VastaaPoista
  16. https://areena.yle.fi/1-2314938

    http://www.iveybarr.com/persona-shadow-jungian-archetype-as-character/

    VastaaPoista
  17. Päivitetty: Lisätty lainaus:

    "To remain a man without a shadow is to live as a mass man projecting onto others the wrongs of the world, supported by a shallow righteouness, easily subject to the collective forces of life. Without his shadow, modern man has no ground, no individual sense on meaning. "Modern man," Jung argued, "must rediscover a deeper source of his own spiritual life. To do this, he is obliged to struggle with evil, to confront his shadow, to integrate the devil. There is no other choice."" - John P. Conger (Jung and Reich - The Body as Shadow)

    VastaaPoista
  18. Journey Into The Underworld - Loralee Scaife (Truth Warrior)

    https://www.youtube.com/watch?v=1jV871mkOLY

    VastaaPoista
  19. Oisin jakanu tän feis(hum)buukkiin mut oot näköjään jo bannattu niien toimesta. Eisiin kaikkee hyvää ja upea blogi on kyl tullu tovi seurailtua,kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. https://eliitinesoteerisetsymbolit.blogspot.com/2019/10/facebook-eston-kierto.html

      Toinen tapa on jakaa Web Archiven linkkejä:

      https://web.archive.org/web/*/http://eliitinesoteerisetsymbolit.blogspot.com/

      https://web.archive.org/web/20180717135755/https://eliitinesoteerisetsymbolit.blogspot.com/2018/01/astro-teologia-osa-35-helvetti.html

      Poista
  20. The Imperial Self: A conversation with Michael Tsarion & Sarah DeHaven

    https://www.youtube.com/watch?v=blOFgqPLllI

    VastaaPoista
  21. https://yle.fi/uutiset/3-12329950

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selviämättä jäi tuosta onko kyseessä kuvaus siitä kuinka varjo kyetään integroimaan positiiviseksi voimavaraksi osaksi itseä, vai siitä kuinka varjo saavuttaa niin valtaisat mitat että se lopulta ottaa isäntänsä valtaansa ja korruptoi sen.

      Poista
  22. How To Integrate Your Shadow Self | Robert Greene & Jordan Peterson

    https://www.youtube.com/watch?v=VuBATf-hxT0

    VastaaPoista
  23. Xavier Dagba | Shadow Work & Reclaiming the Heart

    https://www.youtube.com/watch?v=4eY5l-43NUQ

    Todella mielenkiintoinen keskustelu varjon integroinnista.

    VastaaPoista
  24. Serotoniinikusetus alkaa vähitellen paljastua. Kaikkien aikojen suurin tutkimus aiheesta paljastaa mielialalääkkeiden käytön täysin hyödyttömäksi, koska serotoniinin ja masennuksen väliselle yhteydelle ei ole mitään tieteellistä näyttöä.

    "The main areas of serotonin research provide no consistent evidence of there being an association between serotonin and depression, and no support for the hypothesis that depression is caused by lowered serotonin activity or concentrations."

    https://www.nature.com/articles/s41380-022-01661-0

    Sam Vaknin käy läpi asiaa:

    https://www.youtube.com/watch?v=4hGleMOGO-8

    Mutta tämähän ei tietenkään muuta mitään. Lääkärit tulevat jatkamaan SSRI-lääkkeiden suosittelua jatkossakin, ja sadat tuhannet suomalaiset tulevat syömään niitä jatkossakin täysin turhaan. Eihän sitä nyt voi hyvää bisnestä tuhota.

    VastaaPoista
  25. https://kummajuttu.fi/2022/08/19/turning-red-punainen-by-pixar/

    Katsoin myös, ja suosittelen myös. Lisäisin tuohon Prisonerin kommenttiin vielä sekin mielenkiintoisen seikan, että tässä elokuvassa käsitellään myös Alice Millerin kirjoista tuttua sukupolvelta toiselle siirrettävää lapsen hyvinvoinnin laiminlyöntiä. Elokuvassa on hieno kohta, kun lapsi tajuaa, että hän ei pidäkään vanhempiaan ihmisinä, joita hän rakastaa eniten. Niinhän siinä käy, kun vanhemmat kostavat lapselleen omien vanhempiensa synnit. Elokuva on onnistunut käsittelemään vaikeita aiheita sopivalla keveydellä.

    VastaaPoista
  26. https://www.is.fi/viihde/art-2000009077705.html

    Mielenkiintoisia "piru figuureja" nähtävillä Tampereella.. Teoksen nimi on ilmeisesti "The Devil - a Life" :(https://www.instagram.com/p/CinFmfcroVH/)

    Ensimmäisen pirun nimi: "Devil separated from the world".

    Tätä seuraa joukko mielenkiintoisia figuureita. Muutamia mainitakseni: "Devil bleeds to death", "Devil fights a lion", "Devil rides to war", "Devil returns from the war", "Devil forgiven" ja "Devil kills his first child".

    Viimeiset kaksi figuuria: "Devil inherits the world" ja "Devil awakens".

    Pelkkää taidetta vai jotakin muuta? Oman varjon kohtaamista? (Mikäli figuurit siis ovat oikeassa järjestyksessä tuossa jutussa, tai niillä mitään tarkoitettua järjestystä on ylipäätään...) Tuli vain mieleen tämä symboliikka tuosta is:n jutusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika monessa on myös tarotiin viittaavaa symboliikkaa, mutta ei kaikissa.

      Poista
  27. Onko Väinämöisen mytologiassa jotain vikaa, kun tämä taisi olla jo kolmas kerta, kun et julkaise aiheeseen liittyvää kommenttiani, joka sisältää Bockin saagan asioita? Tsarionkin on ymmärtänyt sen arvon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En yleensä halua julkaista kommentteja, joissa jaetaan informaatiota, jonka minä luokittelen huuhaaksi. Sinä ja Tsarion saatte olla Bockin saagasta kanssani eri mieltä - ei ole minulle ongelma.

      Olen perehtynyt Bockin saagaan melko kattavasti jo vuosia sitten, ja suhtauduin alussa siihen kiinnostuneesti ja avoimin mielin. Mutta mitä enemmän tutkin asiaa, sitä enemmän se alkoi haista. En vain yksinkertaisesti voi pitää sellaista saagaa uskottavana, jonka lähteenä on vain yhden hyvin kyseenalaisen henkilön fantasianomaiset väitteet. Koko juttu perustuu siihen, että meidän pitäisi vain uskoa se mitä Bock väittää. Valitan, ei riitä minulle. En ole kovin innokas operoimaan uskon varassa.

      Minun silmiin Bock muistutti vähän turhan paljon kulttijohtajaa, joka keräsi ympärilleen narsistille tyypillisen "hovin" seuraajia. Kokemukseni mukaan tuollaiset henkilöt ovat hyvin usein hyvin epärehellisiä. Toki voin olla väärässä, mutta näin minä tämän asian tällä hetkellä näen. Jokainen muodostakoon asiasta oman mielipiteensä.

      Poista
    2. Joskus naskalina faijan kanssa suokissa kuunneltiin Iorin tarinoita, oli kyllä mielenkiintoisia, vaikka taisi olla aikalailla lapinlisää 😂. Nuorena muutama tuttava pyöri Bockin ympärillä ja tätäkautta tutustuin"suureen tarinaan", kuulosti tosi hyvältä ja voimaannuttavalta joten pakkohan tätä äijää oli mennä kuulemaan, ei vaan enään karisma purrut en millään kyennyt näkemään mitä muut näki tässä väsyneessä hörhössä, tuli fiilis kaverista joka on rakentanut oman todellisuuden ja uskoo siihen vankasti. Niinpä Bockin saaga jäi itselleni tarinaksi muiden joukkoon. Bockin ja"opetuslasten" touhuissa oli kyllä vahvasti kulttimaisia piirteitä ja luultavasti ne olisivat viimeistään tökkineet vaikka tarinat olisivat menneet läpi.
      Tuli areenasta katsottua dokkarisarja elämäntapaintiaaneista, monta kertaa tuli Ior mieleen, oli vähän samaa vibaa.
      Toisaalta taitaa kulttitouhu olla tällä hetkellä massojen meininki kun ennen se oli pienen piirin hupia😂

      Poista
  28. Carl Jung - The Power of Knowing Your Dark Side (Written by Eternalised)

    https://www.youtube.com/watch?v=rgLQWutNxKc

    VastaaPoista
  29. Carl Jung - How to Find Your Soul (written by Eternalised)

    https://www.youtube.com/watch?v=Q5J9i97Cyc8

    VastaaPoista
  30. Face Your Dark Side - Carl Jung and the Shadow

    https://www.youtube.com/watch?v=8S__1h2Z2xI

    Teksti: https://academyofideas.com/2023/04/face-your-dark-side-carl-jung-and-the-shadow/

    "Too many people see all the problems in society, and all the problems of other people, but fail to notice the much more serious problem that lies within themselves. They fail to see they are a character split in two and until they confront the shadow side, they will only amplify the hostility and divisiveness of the modern world."

    VastaaPoista
  31. Varjon integroimisesta hyvin väkevä ja jungilainen tutkielma on Ursula le Guinin Maameren velho (Ursula le Guin: A Wizard of Earthsea).

    VastaaPoista
  32. Journey to Hell - The Path to Self-Knowledge

    https://www.youtube.com/watch?v=2KKEFYjdmTQ

    VastaaPoista
  33. Olen lukenut varmaan jokaisen tämän blogin postauksen ja oppinut valtavasti, kiitos siitä. Lähiaikoina olen tajunnut, että Eliitti on ollut itselleni jonkinlainen varjo, ja tämän blogin lukeminen varjotyöskentelyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokaisen? Iso urakka. Kauanko siihen meni?

      Poista
    2. 2016 alkoi hommat kiinnostaa. En muista koska löysin tämän, mutta varovaisen arvion mukaan viimeiset neljä vuotta joka päivä tätä blogia. Laskin käyttäneeni myös yli 3000h numerologiaan, gematriaan, geometriaan ja kabbalaan :D Tarotiin ja astrologiaan hieman vähemmän.

      Poista
    3. Sen se vaatii, jos haluaa oikeasti johonkin asiaan syventyä. Tässä "mulle kaikki heti nyt" -ajassa monen on vähän vaikea sitä tajuta. Hienoa että sentään joillain on kärsivällisyyttä.

      Poista
  34. Hi-Rez - Hometown (Official Lyric Video) ft. Rick Lynn

    https://www.youtube.com/watch?v=7JR5VtAdNgc

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. https://youtu.be/1TXN98Ug0s0?si=y-YhbYf-Tkez0uac

      HDN&DKU käännä kolmio

      Poista