maanantai 26. lokakuuta 2020

Bidenin rikokset paljastumassa - valtamedia vaikenee täysin

Joe Bidenin ympärillä on viimeiset pari viikkoa vellonut valtava poliittinen skandaali, jota demokraattipuoluetta suojeleva media (mukaan lukien koko suomalainen valtamedia) ei suostu käsittelemään. Yksikään suomalainen valtamediaa edustava taho ei ole käsitellyt tätä korruptiovyytiä, joka alkoi paljastua Hunter Bidenin (Joen poika) läppäriltä löytyneestä sisällöstä. 

Median täydellinen vaikeneminen aiheesta paljastaa valtamedian puolueellisuuden ja epärehellisyyden todella selkeästi. Jos tarina koskisi Trumpia ja hänen poikaansa, median toiminta olisi takuuvarmasti täysin päinvastaistaista. Kaava on selkeä: Trumpista kaivetaan väkisin kaikkea negatiivista, mutta Bidenin ilmiselvästä korruptiosta ollaan täysin hiljaa.

Koska valtamedia ei aihetta käsittele, se on jäänyt muiden harteille. Olen jo pitkään pitänyt yhtenä Suomen parhaana journalistina Riikka Söyringiä, joka kirjoitti Avoin Media -sivustolle pitkän, hyvin lähteistetyn ja laadukkaasti laaditun raportin tästä hyvin laajasta ja monimutkaisesta Bidenin perheen ympärille syntyneestä kuviosta. 

Suosittelen perehtymään huolella:

https://avoin.media/2020/10/24/bidengate-politiikan-harmaa-talous/

Jäämme mielenkiinnolla odottamaan, miten kauan valtamedian täydellinen radiohiljaisuus tästä aiheesta jatkuu. 

Söyringin raportti käsittelee vain Bidenin korruptiota. Toinen täysin oma lukunsa on Hunter Bidenin läppäriltä löytyneet kuvat ja videot seksistä alaikäisten kanssa. Moni materiaalin nähnyt toimittaja on kuvannut sisältöä kuvottavaksi. FBI:llä on ollut tämä sama materiaali vuoden, mutta jostain syystä asialle ei ole tehty mitään. 


45 kommenttia:

  1. Hiljaisuus jatkuu tappiin asti, nyt on liian myöhäistä kääntää kelkkaa.
    Riikasta et voisi olla enempää oikeassa, yksi tämän hetken parhaimpia journalisteja, valtava työmäärä jokaisen jutun takia, ymmärrettävää tekstiä, lähteet esillä, ei voi kuin vuosia hänen juttujaan lukeneena ihmetellä miten hän jaksaa kerta toisensa jälkeen ryhtyä kaivelemaan paskakasoja joihin ns.palkkaa nauttivat toimittelijat eivät suostu koskemaan.

    VastaaPoista
  2. No nyt ilmestyi toinen hyvä juttu aiheesta:

    https://www.suomenuutiset.fi/liikekumppani-vahvistaa-joe-biden-oli-mukana-poikansa-kiina-diileissa/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jatkoa jutulle, josta muu suomalainen media ei halua puhua:

      https://www.suomenuutiset.fi/vaalit-ovella-bobulinski-kohu-kiihtyy-bidenin-perheen-kiina-suhteet-paivanvaloon-pulizer-voittajaa-vaadittiin-poistamaan-jutustaan-biden-kritiikki-irtisanoutui/

      Poista
  3. Sentään jotain löytyy tästä aiheesta:

    https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/lasse-karkkainen/maailman-suurin-poliittinen-skandaali/

    VastaaPoista
  4. Isä ja poika:

    https://twitter.com/bennyjohnson/status/1420195710750838792

    VastaaPoista
  5. NY Times makes stunning admission about Hunter Biden

    https://www.youtube.com/watch?v=VAtHvufktrU

    Nyt varmaan Ylekin uutisoi tästä?

    VastaaPoista
  6. White House is refusing to acknowledge the ‘cover up of the century’

    https://www.youtube.com/watch?v=SAvHLddiPZY

    VastaaPoista
  7. Hunter Biden's former business partner 'confesses': Watters

    https://www.youtube.com/watch?v=26IgNQ4RaCQ

    VastaaPoista
  8. Media 'can't turn away' from the Hunter Biden laptop scandal any longer

    https://www.youtube.com/watch?v=J57YQOlNb_Y

    VastaaPoista
  9. Hunter Biden's laptop 'potentially biggest scandal' in US history: Huckabee

    https://www.youtube.com/watch?v=kWCB3M905f4

    VastaaPoista
  10. Gutfeld: There were no witnesses

    https://www.youtube.com/watch?v=ntjOVfcZYWY

    VastaaPoista
  11. Joe Biden 'needs to be investigated'

    https://www.youtube.com/watch?v=R9qJ48x8afw

    VastaaPoista
  12. EXCLUSIVE: Whistleblower who handed Hunter's abandoned laptop to congressmen and DailyMail.com reveals he has 450 gigabytes of DELETED material including 80,000 images and videos - and has fled to Switzerland fearing retaliation from White House

    https://www.dailymail.co.uk/news/article-10689445/Whistleblower-handed-Hunter-Bidens-laptop-congressmen-fled-Switzerland.html

    VastaaPoista
  13. MSNBC host claims Hunter Biden was covered before election

    https://www.youtube.com/watch?v=yoqz8Td3dmc

    Hauska tämäkin:

    Barack Obama tries to defend 'sad' Joe Biden after 'awkward' White House event

    https://www.youtube.com/watch?v=kWhhT_Zy0PQ

    VastaaPoista
  14. College student rips into CNN anchor over the network’s ‘disinformation’

    https://www.youtube.com/watch?v=TkXH8ewWPSE

    VastaaPoista
  15. ‘Corrupt to the core’: World reacts to Joe Biden’s bombshell voicemail to Hunter

    https://www.youtube.com/watch?v=SWzpFwWd95U

    VastaaPoista
  16. Hunter Biden could face federal sex trafficking charges

    https://www.youtube.com/watch?v=a9coneVCP2U

    VastaaPoista
  17. ‘He’s lost control’: FBI agents call for director to quit

    https://www.youtube.com/watch?v=UUGAuZjYikk

    VastaaPoista
  18. Jimmy Dore: Hunter Biden Laptop AUTHENTICATED – Media Pretends They Didn’t Lie About It

    https://www.youtube.com/watch?v=3zZdIdxhuuY

    VastaaPoista
  19. Elon Musk to expose Twitter's Hunter Biden story cover-up

    https://www.youtube.com/watch?v=VohY_EKRzlg

    VastaaPoista
  20. Tucker Carlson: Twitter was permanently censoring users at the request of the DNC and Biden campaign

    https://www.youtube.com/watch?v=fzc7o1zdhYw

    Tämä uutinen on ollut jo aamusta asti ulkona. Suomalainen media ei ole maininnut asiasta vieläkään mitään. Ilmeisesti kaikkien aikojen suurin some-yhtiötä koskeva skandaali, johon istuva presidentti on sotkeutunut, ei ole uutisen arvoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Twitter Leaks EXPOSE Twitter Making Up Fake Rules To Justify Censoring Hunter Biden Laptop

      https://www.youtube.com/watch?v=E0JJc-vIyCY

      Suomi-media odottelee edelleen spinnausohjeita USA:n medialta. Eiköhän siihen joku kulma keksitä, miten tuo kaikki on Trumpin tai Putinin syytä.

      Poista
    2. PJW: A jaw-dropping bombshell.

      https://www.youtube.com/watch?v=agE3ixxYQFg

      Poista
    3. Ylen toimittaja demonstroi miten hän on sitoutunut rehelliseen ja puolueettomaan uutisointiin:

      https://twitter.com/EganRichardson/status/1599083576045490177

      Poista
    4. En tiedä lasketaanko tätä julkaisua valtamediaksi, mutta erittäin hyvin kirjoitettu juttu:

      https://www.suomenuutiset.fi/musk-julkaisi-todisteet-twitterin-puolueellisuudesta-presidentinvaalien-alla-lisapaljastuksia-tulossa/

      Poista
    5. Elon Musk Fires Former FBI Who Was Blocking Twitter Leaks In SHOCKING Revelation

      https://www.youtube.com/watch?v=MDemlRRkxO8

      On tämä melkoinen elokuva.

      Poista
    6. 'Twitter Files' expose secret conservative blacklist

      https://www.youtube.com/watch?v=0EL82Ul28_w

      Nyt se shadow banning on vahvistettu. Se ei ollut salaliittoteoriaa, vaan ihan oikea salaliitto. Onko suomalainen valtamedia vieläkään uutisoinut tästä?

      Poista
    7. The Twitter Files: The Corporate Media Ignores The Biggest Story Of The Decade

      https://www.zerohedge.com/political/twitter-files-corporate-media-ignores-biggest-story-decade

      Poista
  21. JP: My Interview with Hunter Biden! Laptop and Twitter Cover Up

    https://www.youtube.com/watch?v=3Jhb8eRnwnA

    VastaaPoista
  22. He DOESN'T want you to know this about Hunter Biden laptop story and Ukraine

    https://www.youtube.com/watch?v=kvb9tdaj2WE

    Bidenin perheen rikosten peittelyyn on käytetty melkoisen paljon aikaa, rahaa ja energiaa.

    VastaaPoista
  23. 'Joe Biden is a criminal': Obama-era staffer blows whistle on Biden's business deals

    https://www.youtube.com/watch?v=sqAFhPx0SxU

    VastaaPoista
  24. PJW: It's a mystery.

    https://www.youtube.com/watch?v=XLFctyDRldc

    VastaaPoista
  25. "First on CNN: Secret Service concludes cocaine investigation, no suspect identified"

    https://edition.cnn.com/2023/07/13/politics/white-house-cocaine-investigation/index.html

    "Joo siis me tutkittiin tää homma tosi perusteellisesti, ja sit kävi silleen, et ei vaan löytyny ketään. Et ihan jäi nyt sellaseks mysteeriks tää homma. Yhtään ei tiedetä kuka se olis voinu olla. Ja muutenkin, sehän oli vaan tosi pieni pussukka, joten eihän sillä nyt mitään väliä ole. Case closed!"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 'CocaineGate' Investigation Ends: "Nothing To See Here, Folks!"

      https://www.youtube.com/watch?v=W2Iow0OFEUI

      Poista
  26. "Jännä miten Jenkkien pressan julkinen lastenahdistelu ei aiheuta mitään pahennusta aikana jolloin nostetaan kohu ties mistä mitättömyyksistä."

    https://twitter.com/kHellstr/status/1679922980015489033

    "Biden nibbles child’s shoulder while leaving Finland: ‘Creepiest moment yet’"

    https://nypost.com/2023/07/14/joe-biden-creepily-nibbles-childs-shoulder-in-finland/

    VastaaPoista
  27. "Journalist Emma-Jo Morris (@EmmaJoNYC), who broke the Hunter Biden laptop story for @NYPost but was immediately censored by the state on social media in an attempt to influence the 2020 election, just delivered a mind-boggling testimony on the extent of censorship in America."

    https://twitter.com/simonateba/status/1682032928124174336

    (video)

    VastaaPoista
  28. SCANDAL ERUPTS IN Hunter Biden Hearing, SHADY DEAL May Have Been EXPOSED, DOJ Corruption

    https://www.youtube.com/watch?v=NP7uCyw-P1w

    Miten yllättävää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hunter Biden Tried To SCAM Judge, Judge EXPOSES DOJ Scamming Court With HIDDEN IMMUNITY For Hunter

      https://www.youtube.com/watch?v=Nem6za4z-oM

      Poista
  29. Yle näyttää, mitä valkopesu tarkoittaa:

    "Joe Biden ehti jo toivoa poikansa katoavan julkisuudesta, mutta Hunter Bidenin oikeussotkut nousevat väkisin vaalikamppailun osaksi"

    https://yle.fi/a/74-20046399

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iltalehti pistää vielä paremmaksi. Näin räikeäksi tämä propagandan suoltaminen on mennyt:

      "Kahjot kaappasivat vallan USA:ssa – Bidenin virkarikostutkinta on pelkkää pelleilyä"

      https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/c0feea2d-f122-4aea-98c2-660f8ac107b2

      Tämä toimittaja Jari Himasen kirjoitus tulee jäämään historiaan. Tulevaisuuden mediatutkijat saavat tästä loistavan esimerkin 2020-luvun toimittajien uskomattoman röyhkeästä epärehellisyydestä, jolla Bidenin rikollisperhettä pyrittiin suojelemaan kaikin keinoin.

      Poista
    2. Democrats IN PANIC Over Impeachment, Send DEMAND To Press To HELP THEM, THE END IS NEAR FOR BIDEN

      https://www.youtube.com/watch?v=bHEfp3eEFRQ

      Poista
    3. CNN ACCIDENTALLY CONFIRMS Biden Corruption, Democrat MOCKED For PROVING GOP Impeachment Argument

      https://www.youtube.com/watch?v=_sVWKXwc2-s

      Poista
    4. Tämäkin propagandatuotos on hyvä laittaa muistiin:

      https://yle.fi/a/74-20049966

      "Todellisuudessa todisteita korruptiosta ei ole toistaiseksi löydetty oikeuslaitoksen tai kongressin tutkinnoissa."

      Toki tuo lause voi olla teknisesti totta. En ole tapauksen kaikista yksityiskohdista niin kartalla, että voisin sanoa varmuudella, mutta onhan se mahdollista, että tähän asti esitetyt todisteet on löydetty muilla keinoilla kuin "oikeuslaitoksen tai kongressin tutkinnoissa". Yhtä kaikki, vaikka asia olisikin näin, tuollainen lause on todella törkeää lukijan harhauttamista. Jos toimittaja Ilmari Reunamäki olisi rehellinen journalisti, hän kertoisi mitä kaikkia todisteita tähän mennessä on löytynyt. Ja niitähän on aika reippaasti. Löytyy todistajia, sähköposteja ("10% for the big guy") ja vielä videomateriaalia, jossa Joe Biden itse kehuskelee tekemällään rikoksella. ("I'm leaving in six hours. If the prosecutor is not fired, you're not getting the money.")

      Poista
  30. Päivän vitsi: "We will keep standing up to Big Pharma, and we won’t back down." - Joe Biden

    https://twitter.com/JoeBiden/status/1696682261339320469

    Ei taida mennä ihan kaikille läpi.

    VastaaPoista
  31. Joe Bidenilta suora varoitus: ”Jotain vaarallista tapahtuu Amerikassa nyt”

    https://www.uusisuomi.fi/uutiset/us/20e5f730-6b7c-4a7c-bd54-60294b4ca76c

    Melkoisen irvokasta roskaa. Toimittaja Teppo Ovaskainen tässä näyttää, miten toimitaan epätoivoisessa asemassa olevan korruptoituneen poliitikon propagandaäänitorvena. Saattaa Teppoakin nämä jutut jonain päivänä vähän hävettää.

    Olen muuten joskus kauan sitten tavannut Tepon. Vaikutti silloin ihan fiksulta tyypiltä. Enää ei voi sanoa samaa.

    VastaaPoista