perjantai 25. kesäkuuta 2021

Tiihosen linja


Olen jo aiemminkin todennut, että minä en usko nykymuotoiseen edustukselliseen demokratiaan, enkä sen takia äänestä edustuksellisen demokratian vaaleissa. Koska äänestäminen on aina tuki järjestelmälle, minä en tällä hetkellä näe äänestämistä järkevänä valintana. Toisaalta, äänestämällä annetaan aina oma valta jollekin toiselle. Minä en halua antaa valtaani yhdellekään poliitikolle, koska yksikään poliitikko ei nauti täysin varauksetonta luottamustani. Vielä vähemmän luottamustani nauttivat puolueet, jotka minun mielestä muistuttavat vähän turhan paljon rikollisjengejä. 

Oman näkemykseni mukaan ainoa tapa muuttaa tätä korruptoitunutta järjestelmää on saada äänestysprosentti niin alas, että on pakko aloittaa julkinen keskustelu edustuksellisen demokratian ongelmista. Yksikään pääministeri ei voi väittää nauttivansa kansan tukea, jos eduskuntavaalien äänestysprosentti on alle 50%. Niin kauan kuin järjestelmä mahdollistaa korruption - niin kuin se nyt selkeästi tekee - mielestäni järkevin vaihtoehto on olla äänestämättä. 

Mutta äänestäminen on kansalaisvelvollisuus! 

Ei ole. Kenelläkään ei ole velvollisuutta äänestää. Se on täysin vapaaehtoista. Moni on saatu omaksumaan tämä uskomus, mutta kenen etua se palvelee? Niin kauan kuin äänestysprosentti pysyy riittävän korkeana, "Eliitti" saa pyörittää poliittista teatteriaan täysin vapaasti, eikä mikään muutu. "Eliitille" on täysin yhdentekevää kuka voittaa vaalit, koska kaikki suuret puolueet ovat sen saman "Eliitin" kontrollissa. Hallituspuolueet vaihtuvat vaaleista toiseen, mutta mikään ei muutu. Jostain syystä suomalaisten tuntuu olevan kovin vaikea nähdä tätä tosiasiaa.



Minä en usko, että asiat voivat parantua äänestämällä. Olen hyvin pitkälti samaa mieltä kuin Mark Twain tuossa yläpuolella. Toisaalta en myöskään usko siihen, että vaalit ovat rehelliset silloin kuin ehdokkaina on "Eliitille" epämieluisia henkilöitä. Se sama porukka, jolla on resurssit luoda maailmanlaajuinen feikkipandemia, omistaa varmasti riittävät resurssit halutun vaalituloksen varmistamiseen - myös Suomessa.

Olen huomannut, että moni tulkitsee äänestämättömyyteni niin, että minua ei politiikka tai ylipäätään yhteiskunnalliset asiat kiinnosta. Totuus on täysin päinvastainen. Minua nimenomaan kiinnostaa, ja juuri sen kiinnostuksen takia olen päätynyt nykyiseen kantaani. Minä en ole "nukkuva" äänestäjä. Minä olen kriittinen äänestäjä, jolle äänestämättömyys on aktiivinen valinta.

Kuten todettu, luottamukseni poliitikkoihin on käytännössä olematon. Viimeisen vuoden aikana omalle tutkalleni on kuitenkin ilmestynyt hyvin mielenkiintoinen uusi poliittinen hahmo, jossa on jotain hyvin poikkeuksellista. Hänen nimensä on Ossi Tiihonen. (ossitiihonen.com)


Ossi Tiihonen


Tiihonen edustaa Perussuomalaisia, jotka nauttivat omaa luottamustani yhtä vähän kuin kaikki muutkin puolueet. (Minä näen puolueet joukkoina.) Timo Soini ja Jussi Halla-aho ovat onnistuneet huijaamaan valitettavan helposti hyvin monia suomalaisia. Puolue on esiintynyt pitkään "vaihtoehtona" vanhoille puolueille, mutta todellisuudessa tämä on aina ollut vain poliittista teatteria. Soini ja Halla-aho ovat omalla toiminnallaan näyttäneet, että he ovat aivan samalla tavalla "Eliitin" ohjauksessa kuin kaikki muutkin puoluejohtajat. 

Nyt kun Halla-aho ilmoitti, että hän ei aio jatkaa puheenjohtajana, elokuun puoluekokouksen yhteydessä pidettävästä puheenjohtajavaalista tulee ennennäkemättömän mielenkiintoinen. Koronakusetuksesta hyvin avoimesti puhuva Ossi Tiihonen on ilmoittautunut mukaan kisaan. Voin hyvin kuvitella, että vallan varjoissa tällä hetkellä mietitään kuumeisesti, miten tästä kaverista päästään eroon. Sen verran ikävästi Tiihonen on ollut piikkinä koronakusettajien lihassa.

Tiihonen on ainoa perussuomalainen poliitikko, joka on näkyvästi kritisoinut koronaplandemiaan liittyviä järjettömyyksiä. Hän on ollut yksi niistä harvoista suomalaisista, jotka ovat uskaltaneet käydä aktiivista taistelua koronakusetusta vastaan paljastamalle meille syötettyjä valheita analyyttisella järjestelmällisyydellä. Minun on hyvin vaikea olla pitämättä Tiihosen kaltaisista selkärankaisista ihmisistä, joilta löytyy sitä kuuluisaa munaa. Tässä pelkureiden ja massan mukana menevien hännystelijöiden valtakunnassa vastavirtaan pelottomasti uivat totuuden puolustajat erottuvat muista hyvin selkeästi. Jos ette vielä tiedä kuka Ossi Tiihonen on, käykää tutustumassa miehen blogiin. Tämä kaveri uskaltaa puolustaa totuutta, vapautta ja oikeudenmukaisuutta, ja uskaltaa tehdä sen vielä poikkeuksellisella jämäkkyydellä.

Tiihonen esittelee näkemyksiään videosarjassa Tiihosen linja, jonka ensimmäinen osa julkaistiin eilen. Lisään uusia osia tähän alle sitä mukaa kun ne ilmestyvät. Tässä ensimmäisessä osassa Tiihonen ampuu heti kovilla. Jos hän on ainoa ehdokas, joka uskaltaa puhua näin, hän on ainoa tarjolla oleva järjen ääni kaiken tämän järjettömyyden keskellä. Mielenkiintoista nähdä, löytyykö persujen jäsenistöstä järjen äänen tunnistavia ihmisiä. 







On aivan varmaa, että "Eliitti" yrittää tehdä kaikkensa, että Tiihosta ei valita puheenjohtajaksi. Tähän tullaan hyvin todennäköisesti käyttämään useita keinoja. Yhtenä vaihtoehtona todennäköisesti käytetään täydellistä mediapimentoa. Vaikka Tiihonen on tällä hetkellä ainoa puheenjohtajakisaan ilmoittautunut, valtamedia ei puhu hänestä kuin korkeintaan sivulauseessa, ja silloinkin leimakirveen säestyksellä.

Jos mediapimento ei onnistu, ja Tiihonen alkaa saada huomiota, tulemme hyvin todennäköisesti näkemään Tiihoseen kohdistuvan ruman lokakampanjan. Hänet tullaan leimaamaan valtamediassa salaliittohörhöksi, kulkutautimyönteiseksi, rokotedenialistiksi, tiedevastaiseksi, ilmastodenialistiksi ja ties miksi. Voi myös olla, että hänen yksityiselämästään aletaan kaivella asioita sensaatiohakuisesti, tai jostain ilmestyy joku nainen, jolla on joku tekaistu tarina seksuaalisesta häirinnästä tai vastaavasta. Likaiseen peliin kuuluu kaikenlaiset keinot. Nähtäväksi jää miten pitkälle tässä tullaan menemään.

Huvittavasti "Eliitin" hallitsema media on jo ehtinyt ilmoittamaan, että Riikka Purra tulee olemaan seuraava puheenjohtaja, eikä mitään kisaa edes synny. Tämä siitäkin huolimatta, että Purra ei ole edes vielä ilmoittautunut mukaan kisaan. Tästä voi aistia pienoista panikointia.


"Ei tässä ole mitään kisaa!"


Paniikkiin onkin aihetta. Tiihonen on ollut viimeisen vuoden ajan argumentaatiossaan erittäin vahva. Hän ei ole mikään puskista huutelija, vaan älykäs rationaaliseen ajatteluun kykenevä henkilö, joka osaa perustella näkemyksensä selkeästi ja ymmärrettävästi. Näin vahvaa argumentoijaa, jolla on faktat hallussa, on vaikea voittaa älyllisessä debatissa. Voin kuvitella, että tällä hetkellä Riikka Purrakin miettii hyvin tarkkaan kannattaako Tiihosta lähteä haastamaan. Se ei välttämättä näyttäydy kovin houkuttelevana skenaariona, koska tällä hetkellä Tiihonen saa kaikki vastaehdokkaat näyttäytymään selkärangattomina pelkureina, jotka ovat vain olleet hiljaa kaiken tämän koronakusetuksen keskellä. En yhtään ihmettelisi, jos Halla-ahon todellinen syy jäädä puheenjohtajavaalista pois olisi ollut juuri Ossi Tiihonen.

Tällä hetkellä Tiihonen edustaa näkemyksiä, joita kukaan muu puheenjohtajaksi haluava ei uskalla näkyvästi edustaa. Jos persujen jäsenistöstä löytyy riittävä määrä koronakusetukseen heränneitä, Tiihosella on erittäin hyvä mahdollisuus tulla valituksi. Mutta löytyykö näitä heränneitä, se onkin sitten kokonaan toinen kysymys. Sitä on tällä hetkellä hyvin vaikea ennustaa. Valitettavasti historia on todistanut, että persuistakin löytyy melkoisen paljon hyväuskoisia hölmöjä. 

Oli puheenjohtajavaalin voittaja kuka tahansa, hänestä tulee automaattisesti pääministeriehdokas seuraaviin eduskuntavaaleihin. Vaikka en vaaleissa äänestäkään, pakko myöntää, että toivon Tiihosen olevan seuraava Perussuomalaisten puheenjohtaja. Saataisiin politiikkaan ainakin uudenlaista keskustelua ja hyvin mielenkiintoiset eduskuntavaalit. 

Koska en tunne Tiihosta henkilökohtaisesti, minä en voi varmuudella tietää onko hän hyvä, moraalinen tai luotettava ihminen. Mutta se, miten selkärankaisella tavalla hän on puolustanut totuutta, vapautta ja oikeudenmukaisuutta, antaa hänestä tällä hetkellä erittäin hyvän vaikutelman. Toivottavasti tämä vaikutelma kestää aikaa.

33 kommenttia:

  1. Tuossa Ukkolan ohjelmassa oli aika hauska kun Matti Virtanen sanoi, että oletteko ottaneet huomioon Ossi Tiihosen, hän on muuten aika kova jätkä. Luotan itse kyllä täysin Ossiin ja olen hänen kanssaan muutaman viestin vaihtanut, toisin kuin muut vastasi minulle.

    En usko silti että Ossi valitaan puheenjohtajaksi, koska suurin osa persuista on avopestyjä robotteja, mutta varmana on kuten Antero sanoo aika vaikea pala eliitille tämä kaveri.

    VastaaPoista
  2. Ossi harjataan ulos perseideistä, löytänee poliittisen kodin Anon puolue viritelmästä jos haluaa politiikassa jatkaa. Niin kuin Jukan blogissa olen kommentoinut, äänestän eduskunta vaaleissa persuja, en sen takia että uskoisin heidän saavan mitään aikaiseksi vaan sen takia että valtaan päästyään tekevät"Soinit" ja sitä kautta useammalle ihmiselle selkiytysi koko vitun teatteri.
    Niin kauan kuin saavat oppositiosta huudella, näyttäytyvät suurimmalle osalle vaihtoehtona.
    Olen samaa mieltä että koko järjestelmä on mätä eikä sitä voi sisältä korjata.

    VastaaPoista
  3. Minäkin lopetin äänistämistä noin 10 vuotta sitten, kun tulin samaan tulokseen kuin sinäkin olet tullut: järjestelmä ei toimii, eikä demokratia ole olemassa nykyisellä järjestelmällä.
    Ajattelin joskus perustaa äänestämättömien puolue: Suomen suurin puolue!

    VastaaPoista
  4. Paljon tärkeää asiaa Levelissä jälleen. Lisäksi Ossi mainitsee EES-blogin ja tämän artikkelin kohdassa n. 2:48.
    https://www.youtube.com/watch?v=gfuo14HNBhA

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ja nyt valtamedia tai ainakin YLE on paniikissa, koska ei edes noteeraa Tiihosta

      https://yle.fi/uutiset/3-11999748

      päät kuumana varmaan mietitään seuraavia askelia. Hyvä puoli Ossin ehdokkuudessa on, että ihmiset menevät lukemaan Ossin blogia/twitteriä että kukas tämä kaveri on jos hänet mainitaan.

      Poista
    2. Valtamedia tullee pitämään Ossin pimennossa, se ei kai yllätä ketään, se miten Persut itse tulevat kohtelemaan ehdokasta onkin sitten paljon mielenkiintoisempaa ja tulee kertomaan paljon heidän organisaatiostaan. Luultavasti persujen puoluetoimistossa on tällä hetkellä täysi paniikki päällä Ossin ehdokkuuden johdosta.

      Poista
    3. Voihan siinä toisaalta käydä niinkin että vallanmediassa haistetaan "tuhannen taalan paikka", Ossista rakennetaan kuva harhaisena salaliittoteoreetikkona ja tällä lyödään persuja edestä ja takaa.

      Poista
  5. https://twitter.com/OssiTiihonen/status/1409826445266980864

    Miten yllättävää.

    VastaaPoista
  6. Ossi tykittää taas:

    https://www.ossitiihonen.com/2021/06/29/avoin-kirje-lohjan-terveyspalvelujen-virkahenkiloille/

    VastaaPoista
  7. En tiedä kuinka järkevää oli ja tein sen hetken mielijohteesta.

    Liityin Perussuomalaisiin ihan sen takia, että voin äänestää Ossia puheenjohtajaksi.

    Sinällään en usko politiikkaan ja politiikkoihin sekä oma uskomukseni on nimenomaan se, että ei pidä tukea korruptoitunutta järjestelmää kuten äänestää.

    Olen Anteron kanssa samaa mieltä siitä, että jos äänestysprosentti laskee, niin järjestelmän on muututtava ja jos ihmiset ylipäätään käyttäytyvät samalla lailla kuin ennen niin järjestelmän ja siitä riippuvien ihmisten ei kannata muuttaa yhtään mitään.

    Tavallaan toimin oman arvomaaimani vastaisesti kun liityin isoon puolueeseen.

    Puolustuksena kuitenkin niin...Ossi aiheuttaa korruptoituneelle järjestelmälle harmaita hiuksia ja mä haluan nähdä kuinka pitkälle Ossi pääsee.

    Joten Ossin matkaa pitää tukea.

    Oliko tämä oma "tukimuotoni" sitten järkevää koska samalla myös Perusuomalaiset hyötyvät tästä, niin se on toinen juttu.

    Elämä on kuitenkin perustuu kokemuksiin ja joskus kun toimitaan voidaan toimia väärin vaikka motiivit sinällään olisivatkin oikeita tai puhtaita.

    Se vaan voisi olla aika moinen näky jos Ossista tulisikin puheenjohtaja ja Persuista vaalien jälkeen suurin puolue.

    ...edelleen: voi tämä olla mokakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perussuomalaisten jäsenyys ja eduskuntavaaleissa äänestäminen ovat kaksi eri asiaa. Voihan sitä liittyä puolueen jäseneksi vain tuota puheenjohtajavaalia varten, ja erota puolueesta sen jälkeen. En minä tuossa ratkaisussa mitään ongelmaa näe. Jos riittävän moni tekee saman ratkaisun, Ossin mahdollisuudet paranevat.

      Miten tuo puheenjohtajavaali muuten menee käytännössä? Onko äänestäminen mahdollista vain menemällä Seinäjoelle? Mietin vain, että se on varmaan monelle aika kaukana.

      Poista
    2. Puheenjohtajisto valitaan puoluekokouksessa suoralla vaalilla, joten pakko olla pelipaikalla jos meinaa äänestää.
      Pakko nostaa Anargialle hattua, siirryit sanoista tekoihin, vaikka taisi hieman sielua raapia 😂
      Tärkeintä Ossin ehdokkuudessa on nostaa koronahässäkkä keskusteluun, se miten se onnistuu jää nähtäväksi, onhan kaveri toki muutenkin särmä ja vielä valtiomiehen näköinen 😂, en vaan jaksa uskoa puolueeseen jossa vaikuttavat laarditankin käskytykseen alistuneet edustajat.
      Päästessään hallitukseen pettivät KAIKKI äänestäjilleen annetut lupaukset, keneltäkään edustajalta ei löytynyt selkärankaa asettua poikkiteloin, Halal-Ahon valinnan jälkeen päästiin oppositioon länkyttämään osan porukasta osoittaessa jonkunlaista moraalia ja lähtiessä nostelemaan, muille ilmeisesti kelpaa kuka tahansa kunhan oma palli ei huoju.
      Alusta lähtien Persut ovat esittäneet olevansa vaihtoehto korruptoituneille vanhoille puolueille ja heidän kannatusta tarkastellessa huomaa useiden laskevan toivonsa heihin. Siksi, riippumatta siitä kuka sitä nuijaa tulee heiluttamaan, tämä porukka pitää saada vallankahvaan näyttämään todellisen karvansa, äänestäjien pitää päästä pettymään vielä kerran, ehkä se jo avaisi silmiä.
      En oikein ymmärrä miten äänestysprosentin putoaminen vaikuttaisi mihinkään, vaikka se olisi 20% mitä siitä, media voivottelisi politrukkien kanssa miten vähän politiikka kiinnostaa ja sama paska jatkuisi entistä pienemmän porukan valitsemana, katsokaa vaikka seurakunta vaalien äänestysprosenttia, onko mitään muuttunut, mikä on se taho joka sanoo että nyt on rosentit niin alhaalla että koko järjestelmä pitää uudistaa? Mitä vähemmän porukkaa äänestää, sitä helpommin vanhat säilyttää valtansa.
      Joka kerta ehdolla on myös sekalainen valikoima pienpuolueita, jos kaikki nukkuvat hilaisivat prosentit Pohjois-Korean tasolle ja äänestäisivät eduskunnan puolilleen uusia toimijoita, siinä saattaisi vanhojen puolueiden puntit alkaa tutisemaan.

      Poista
    3. Eikös puolueen puheenjohtajan valitse puoluekokous? Eli paikalla tulisi varmaankin olla.

      Poista
    4. Seurakunnalla ja eduskunnalla ei ole mitään tekemistä keskeneään. Ei niiden vaaleja voi verrata.

      Tätä järjestelmää ei muuteta millään pikaratkaisulla. Se on pitkä prosessi, joka pitää aloittaa siitä, että lakkaa tukemasta nykyjärjestelmää. Sen ensimmäinen askel on, että lakkaa äänestämästä.

      Tällä hetkellä kansa tukee eduskuntaa, koska kansan enemmistö äänesti eduskuntavaaleissa. Jos kansan enemmistö ottaa tukensa pois, ja lakkaa äänestämästä, paine muutokselle kasvaa. Ei se muutos tietenkään heti tapahdu, koska se on pitkä prosessi. Jostain se on kuitenkin aloitettava. Jos kansa jatkaa eduskunnan tukemista, eli jatkaa äänestämistä, painetta järjestelmän muuttamiselle ei synny, eikä järjestelmä varmuudella muutu miksikään. Siitä meillä on jo ihan riittävästi näyttöä.

      Ymmärrän kyllä, että tämä näkökulma voi olla hieman vaikea hahmottaa niille, jotka ovat aina uskoneet äänestämiseen. Kyllä sitä piti itsekin aika pitkään pohtia.

      Poista
    5. Käytin seurakuntavaaleja esimerkkinä vaaleista jossa prosentit ovat olleet jo pitkän aikaa todella alhaalla, muissakin"jämä" vaaleissa sama tilanne, firmassa taidettiin valita luottari alle 10% äänillä, edelleen näissä kaikissa toimitaan samalla tavalla joka vuosi valittaen alhaista kiinnostusta vaaleihin.
      Siinä olet oikeassa että uskon äänestämiseen, se on kelpo tapa kartoittaa isomman joukon mielipiteitä, EN usko edustukselliseen demokratiaan ja de'hontin metodi on suoraan saatanasta.
      Koko suomalainen järjestelmä on mätä demokratian irvikuva ja se tulisi päivittää pikimmiten. Kaikki puolueviritelmät jotka tähtäävät yhteiskuntajärjästelmän muutokseen kielletään ennen kuin kukaan pääsee edes äänestämään. Muutos tapahtuu ainoastaan vallankumouksen kautta oli se sitten väkivaltainen tahi rauhanomainen tai jonkun suuren katastrofin jälkimainingeissa.
      Sillä tavalla voin hatarasti uskoa että äänestysprosentin pudotessa 10 tietämiin kriittistä massaa saattaa vituttaa tarpeeksi 6% hallinta ja he polkaisevat vallankumouksen alkuun, me tavalliset ihmiset sen kumminkin teemme, toivottavasti omista lähtökohdistamme emmekä kenenkään kiihottamina.

      Poista
    6. Mikäli olen ymmärtänyt oikein, jätti viime eduskuntavaaleissa 2019 äänestämättä noin 28 % Suomen kansalaisista (lähde: Tilastokeskus https://www.stat.fi/til/evaa/2019/evaa_2019_2019-04-24_tie_001_fi.html). Tämä on reilusti enemmän kuin mitä suurin puolue sai ääniä. Nämä äänestämättä jättäneet ovat siis valtava käyttämätön ”luonnonvara”. Jos jokin ihme saisi nämä hiljaiset äänet äänestämään jotakin tiettyä kohdetta valtavirtapuolueiden ulkopuolelta, se voisi olla huomattava mahdollisuus nopeaan muutokseen. Olisiko Ano Turtiaisen ”Valta Kuuluu Kansalle” tällainen mahdollisuus? (https://www.youtube.com/watch?v=m-hl872xHGo)

      Mielestäni äänestämättä jättäminen ei ole mikään ratkaisu, sillä kuten yllä jo todettiin pyörät pyörivät vaikka sora irtoaisi renkaiden urista. Niin kauan kun valtapuolueiden kannattajat äänestävät puolueitaan, mikään ei tule muuttumaan. Systeemiä vastaan pitäisi voida taistella sen omin keinoin.
      Uuden pienpuolueen luominen ei myöskään ole mikään ratkaisu, sillä näiden varsinainen tehtävä on vain hajaannuttaa valtapuolueiden vastaiset äänet. Jos kaikki pienpuolueille annetut äänet sen sijaan lyötäisiin yhteen, siitä tulisi jo huomattava lisäys systeeminvastaiseen pottiin (”muut” 2019 oli 5 %), sekä lisänä suurten puolueiden parista ne, jotka itse puolueohjelmia enemmän arvostaisivat muutosta (mikä ymmärtääkseni pääasiassa koskee persujen kannattajia, jonne systeemin vastustajat nähtävästi ovat paljolti kerääntyneet).

      Niin kauan kuin muutosta haluaville ei ole tarjolla yhtä ainoata vakavasti otettavaa vaihtoehtoa antaa ääntänsä, ei äänestäminenkään ole mikään vaihtoehto. Demokratia itsessään toimii enemmistön ehdoilla, ja tunnetusti tämä lammaslauma on helposti johdettavissa. Persujen alkuaikojen menestys perustui juuri tähän muutoksen tarpeeseen, sillä se koettiin muutoksen airueena, mitä se puolueena valitettavasti sitten ei ollutkaan. Siitä tehtiin valtavirtapuolue muiden joukkoon, joka hyppii pillipiiparin tahtiin.

      Puolue instituutiona on itsenäisesti ajattelevalle ihmiselle mahdottomuus, sillä vaikka se ajaisikin jossakin asiassa toivottuun suuntaan, se ei kuitenkaan tee sitä kaikkien moninaisten asiayhteyksien kanssa. Ne puolueet, jotka sitten ovat pelkästään yhden asian puolueita, ovat juuri niitä pienpuolueita, jotka eivät koskaan nouse kilpailussa näkyvälle sijalle. Iloisen poikkeuksen voisi kuitenkin muodostaa puolue, joka vakuuttavasti keskittyy ajamaan kansalaisten valtaa, sillä tämä on niin keskeinen asia muutosta haluaville.

      Ongelma on sitten siinä, tietääkö enemmistö kansasta kuitenkaan, mikä sille olisi hyväksi? Ratkaisisivatko suorat kansanäänestykset ongelmia, joita edustuksellinen (lue: ylhäältä ohjattu) demokratia aiheuttaa? Etuna suorassa äänestyksessä olisi, että jokaiseen erilliseen päätöksentekoon saataisiin kansan mielipide (olettaen tietenkin, ettei äänestyksen järjestäjä ole vilpillinen). Mitä jos enemmistö kuitenkin on valtavirran ohjailtavana? Niin kauan kuin virallinen media on puolueellinen (lue: propagandaa), suurin osa lammaslaumasta kulkee ulkoisen ohjauksen alaisena. Tämä nähtiin selvästi esim. äänestyksessä Euroopan Unioniin liittymisen yhteydessä. Propaganda upposi ratkaisevaan kansanjoukkoon.

      Poista
    7. Mitä taas Ossi Tiihoseen tulee, vaikuttaa siltä, että häneen sovelletaan täysin samaa politiikkaa (ehkä vain pienemmässä mittakaavassa) kuin aikoinaan USA:n presidenttiehdokasta Ron Paulia vastaan:

      How Ron Paul Was Cheated Out Of Presidency
      https://www.youtube.com/watch?v=si4GaQWmdrQ

      Poista
    8. Hyviä pohdintoja. Minäkään en usko että äänestämällä, ainakaan nykyisiä vaihtoehtoja, voitaisiin päästä ainakaan nopeasti mihinkään ratkaisevaan muutokseen. Meissä ihmisissä tahtoo olla se vika, että periaatteessa olemme samaa mieltä siitä että muutos tarvitaan asioiden korjaamiseksi, mutta emme ole valmiita uhraamaan itse mitään sen eteen. Odotamme aina jotain ulkopuolelta tulevaa Messiasta, joka korjaa kaiken puolestamme kunhan vain käymme äänestämässä tai muutoin tuemme häntä. Äänestyskopissa käyminen on pieni vaiva siihen nähden, että oikeasti asettuisi systeemiä vastaan ja nielisi siitä koituvat seuraukset.

      On todella hienoa että näitä ihmisiä kuten Ano ja Ossi nousee politiikassa esille, mutta se ei yksin riitä kääntämään laivaa. Muutos lähtee ruohonjuuritasolta, jos on lähteäkseen, toki keulakuviakin tarvitaan. Jos me alkaisimme miettiä ihan jokapäiväisessä elämässämme tapahtuvia valintoja, ihan pieneltäkin tuntuvia, kuten mistä sen maitopurkin ostaa, eliitin hallitsemasta ketjumarketista vai jostain muualta, niin isossa mittakaavassa näillä voi olla suuriakin vaikutuksia. Laitatko sen maskin naamallesi, otatko sen piikin, myötäiletkö kahvipöytäkeskusteluissa enemmistöä vai sanotko oikeasti mitä ajattelet, nämä on niitä pikku juttuja joita me jokainen voidaan tehdä. Kyse on loppujen lopuksi siitä, onko meissä munaa siihen.

      Paljonko sinulle merkitsee sosiaalinen, taloudellinen tai ammatillinen statuksesi, ja oletko valmis panemaan sen kaiken peliin vain sen vuoksi että teet niin kuin koet oikeaksi?
      Tässä vaiheessa ikävä kyllä monen selkäranka pettää. Tarve tulla hyväksytyksi ja kuulua johonkin ryhmään on niin kova. Lisäksi aika monet ovat niin turvallisuushakuisia ja mukavuudenhaluisia että ovat valmiita lähes mihin tahansa ettei saavutettu asema heikkene.

      Summa summarum, politiikka on varmasti yksi keino vaikuttaa, mutta jokaisen on kannettava kortensa kekoon, kukin tavallaan. Asiat kyllä muuttuvat, jos halua ja uskallusta on siihen riittävästi.

      Poista
  8. Lisätty: Tiihosen linja osa 2

    https://www.youtube.com/watch?v=BPewBJPru0M

    Ihan hyviä kysymyksiä puolueen johdolle.

    VastaaPoista
  9. Lisätty: Tiihosen linja osa 3

    https://www.youtube.com/watch?v=-z9Gpra3TFM

    VastaaPoista
  10. Jännästi se Tiihonen unohtuu aina mainita:

    https://twitter.com/JaniMakelaFi/status/1413051044783960068

    Ja kun siitä huomautetaan, turvaudutaan tällaisiin lapsellisuuksiin:

    https://twitter.com/JaniMakelaFi/status/1413070298988097536

    Kovin on epätoivoista.

    VastaaPoista
  11. Ville Veikko Elomaa varapuheenjohtajaksi - Tiihosen tiimissä

    https://www.youtube.com/watch?v=6IFisxYpXEA

    VastaaPoista
  12. Eliisa Panttila varapuheenjohtajaksi - Tiihosen linjalla

    https://www.youtube.com/watch?v=7bIbUmra0TU

    VastaaPoista
  13. Tässä on hyvä esimerkki juuri siitä median propagandasta, jota kirjoituksessani ennustin:

    https://yle.fi/uutiset/3-12022409

    He tekivät "ehdottoman puolueettoman ja luotettavan" kyselyn persupoliitikoille, jonka perusteella Purra on ylivoimainen suosikki. Kyselyn mukaan kannatusta ovat saaneet jopa henkilöt, jotka eivät ole edes ilmoittautuneet kisaan. Mutta entäs Tiihonen?

    "Puheenjohtajakisassa on mukana myös valtakunnanpolitiikassa tuntemattomampi haastaja, Ossi Tiihonen.

    Hän ei saa kyselyssä lainkaan kannatusta."

    Miten yllättävää.

    VastaaPoista
  14. https://laitonlehti.net/2021/07/16/miksei-persut-jarjesta-puheenjohtajatentteja-ja-paneeleita/

    Miten yllättävää.

    VastaaPoista
  15. Hyvä Tiihosen haastattelu (Juha Korhonen, 18.7.2021):

    https://www.youtube.com/watch?v=K7a8DzcnmyU

    VastaaPoista
  16. Media on näköjään siirtynyt "ollaan vaan hiljaa" -moodista hyökkäysmoodiin. Toimittaja Marko Junkkari kirjoitti Tiihosesta täysin odetetunlaisen mustamaalauskirjoituksen:

    https://www.hs.fi/junkkari/art-2000008156435.html

    Ossi kirjoitti tästä jutusta omaan blogiinsa:

    https://www.ossitiihonen.com/2021/08/01/hs-kuolonkouristuksia-marko-junkkarin-parjausjuttu-ossi-tiihosesta/

    Selkeästi Ossi on tehnyt jotain oikein, kun median täytyy toimia tällä tavalla.

    VastaaPoista
  17. Suomen suunta PJ vaali special Ossi Tiihonen

    https://www.youtube.com/watch?v=7oMjtwsr_Cc

    VastaaPoista
  18. ”Tiihonen ilmoitti jo helmikuussa, että hän hakee puheenjohtajan paikkaa. Hänen kampanjansa on keskittynyt koronadenialismiin ja ”kuntavaalivilpin” paljastamiseen yhdessä Johan Bäckmanin kanssa. Hänellä ei ole mahdollisuutta voittoon. Mutta hän kampanjoi vakavasti ja raivokkaasti. Hänen liittolaisiinsa voi törmätä somessa, jossa he levittävät korona- ja rokotedenialistista propagandaa.”

    https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/4570550-sunnuntaivieras-perussuomalaisten-puheenjohtajapeli-on-teatteria

    Miten yllättävää.

    VastaaPoista
  19. "Minusta levitellään tällä hetkellä kaikenlaisia huhuja.
    @talouselama toimittaja soitti juuri ja kysyi, että pitääkö paikkansa, että mikäli häviän @persut pj-vaalin, niin perustan paikan päällä uuden puolueen. Asiassa ei ole mitään perää."

    https://twitter.com/OssiTiihonen/status/1424989944716668937

    Mitähän kaikkea ne vielä keksii?

    VastaaPoista
  20. Kuten oli ennustettavissa:

    https://twitter.com/OssiTiihonen/status/1426063182548946944

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noinhan siinä kävi kuten ennusti. Ilmeisesti Tiihosella on aika paljonkin kannatusta. Ei sitä ikinä tiedä vaikka valittaisiin.

      Poista
  21. Tiihosen tiimiin on liittynyt tämä Vanessa:

    https://twitter.com/Terrrieri/status/1544387207485693957

    Jos julkiset ulostulot ovat tuollaisia, kannattaa varmaan laittaa some-tilit seurantaan.

    VastaaPoista