Kansalaiset, medborgare!
Minulla ei ole ollut tapana pitää uudenvuoden puheita, mutta tällä kertaa teen poikkeuksen.
On jo tässä vaiheessa selvää, että edessämme oleva vuosi tulee olemaan hurja. Jokainen, joka on yhtään perillä maailman menosta, voi nähdä sen. Olemme eläneet viime aikoina monta hullua vuotta, mutta pahoin pelkään, että ne tulevat jäämään hulluudessa vuoden 2024 varjoon. Tämä meneillään oleva valheiden, korruption ja pahuuden vastainen sota on kiihtymässä, ja tulee tänä vuonna saavuttamaan aivan uudet mittasuhteet.
Tämä sota on nyt siinä pisteessä, että vastapuolella oleva "Eliitti" on joutunut puolustuskannalle. Se on tietenkin hyvä asia, mutta sen mukana tulee jotain sellaista, joka jokaisen on hyvä ymmärtää. Vihollinen on aina vaarallisimmillaan silloin, kun se on epätoivoinen, eikä sillä ole enää mitään hävittävää. Tässä vaiheessa on jo aivan selvää, että "Eliitti" ei tule vapaaehtoisesti luovuttamaan tai antautumaan. Se tulee taistelemaan viimeiseen asti pitääkseen oman valta-asemansa. Se on kuin nurkkaan ahdistettu villieläin, joka taistelee raivolla ja keinoja kaihtamatta.
On kaksi asiaa, joiden tapahtumisen "Eliitti" haluaa estää hinnalla millä hyvänsä. Tällä hetkellä molempien tapahtuminen näyttää hyvin todennäköiseltä, mikä tarkoittaa sitä, että vastapuolen on pakko tehdä jotain radikaalia niiden estämiseksi. Kaikki keinot ovat pöydällä, eikä mikään niistä ole vastapuolelle liian hullu vaihtoehto.
Ensimmäinen näistä estettävistä asioita on Trumpin vaalivoitto. Tulevat Yhdysvaltain presidentinvaalit tulevat olemaan hulluimmat vaalit ikinä. On päivänselvää, että "Eliitti" tulee tekemään kaikkensa, jotta Trumpista ei tulisi presidenttiä. Se on käynyt jo edellisen vuoden aikana hyvin selväksi, kun Trumpia on yritetty keinoja kaihtamatta saada pois ehdokaslistalta. Trumpin suosio on tällä hetkellä niin ylivoimaista, että reiluissa ja rehellisissä vaaleissa hän tulisi voittamaan selkeästi. "Eliitti" tietää tämän, ja joutuu sen takia turvautumaan hyvin epätoivoisiin siirtoihin.
Väärinkäsitysten välttämiseksi on syytä todeta, että minä en ole Trumpin kannattaja. Minä en luota häneen, koska hän on ilmiselvällä tavalla hyvin narsistinen. Minun on mahdotonta luottaa narsisteihin. En myöskään luota yhteenkään sellaiseen ihmiseen, joka suositteli koronaplandemian aikana koronapiikkejä muille. Tämän takia Trump ei tule koskaan saamaan luottamustani. Mutta samaan aikaan on todettava, että hyvin usein sodassa "viholliseni vihollinen on ystäväni". Jos Trump auttaa olemassaolollaan ihmisiä näkemään "Eliitin" korruption, hyvä niin.
Vähän aikaa sitten Tucker Carlson sanoi julkisesti, että Trumpia vastustavien voimien epätoivo on jo sillä asteella, että seuraava siirto tulee olemaan Trumpin murhayritys. Olen Carlsonin kanssa melko pitkälti samaa mieltä. Kaikki muut keinot ovat epäonnistuneet. Mitä muuta he voisivat tehdä? Se, että onnistuuko tuo murha, on sitten kokonaan toinen kysymys. Vaikea sanoa.
Yhdysvaltojen sisäpoliittinen tilanne on tällä hetkellä kuin valtavan suuri painekattila, joka vain odottaa räjähtämistään. Polarisoituminen on hyvin voimakasta. Tällä hetkellä siellä puhutaan jo aivan avoimesti sisällissodan mahdollisuudesta. Vastakkainasettelu on saavuttanut sellaiset mittasuhteet, että mitä vain voi tapahtua. Kansa näkee, että heidän yhteiskunnallinen järjestelmä on läpensä mätä ja korruptoitunut. Luottamus mediaan, oikeusjärjestelmään, poliisiin, poliitikkoihin ja viranomaisiin on romahtanut. Se synnyttää väistämättä sellaista painetta, joka purkautuessaan saattaa saada hyvin arvaamattomia ilmenemismuotoja. Ihmiset ovat täynnä kytevää vihaa ja raivoa, joka vain odottaa sopivaa kipinää, joka räjäyttää sen kaiken ulos.
Voi olla, että USA:n sisällissota (minkä muodon se nyt sitten ottaakaan) on tässä tilanteessa juuri se, mitä vastapuoli yrittää saada aikaiseksi. Voi olla, että Trump onkin kontrolloitu oppositio, jonka rooli on edesauttaa kaaoksen luomista. Vaikea sanoa varmuudella. "Eliitin" strategiaan on aina kuulunut motto "ordo ab chao". Sillä tarkoitetaan sitä, että he luovat tarkoituksellisesti kaaosta, jotta ihmiset saataisiin haluamaan heidän tarjoamaa järjestystä.
Näin kävi esimerkiksi 1930-luvun Saksassa, jossa yhteiskunta ajettiin ensin hyvin kaaottiseen tilaan, jonka jälkeen kansa halusi antaa vallan sille porukalle, joka lupasi järjestystä. Kansa sai järjestyksen - ja vähän jotain muutakin. Lopputuloksen tunnemme kaikki. Harva vain ymmärtää, että sama "Eliitti" loi tässä esimerkissä sekä kaaoksen että järjestyksen. Professori Anthony C. Sutton on kirjoissaan esittänyt kiistattomat todisteet siitä, että Wall Street rahoitti natseja.
Mitä tahansa Trump sitten onkaan, yksi asia on varma. Ei ole olemassa sellaista skenaariota, jossa USA:n vaalit vietäisiin läpi nätisti ja rauhallisesti, niin kuin tulemme näkemään tulevissa Suomen presidentinvaaleissa. Kysymys ei ole: näemmekö kaaosta vai emme? Kysymys on: miten pahaksi kaaos tulee menemään?
Koska USA on supervalta, sen sisäpoliittinen kaaos tulee väistämättä vaikuttamaan koko maailmaan. Emme tiedä vielä miten, mutta hyvin suurella todennäköisyydellä jotenkin. Kaaosta on vaikea hallita - ja vielä vaikeampi ennustaa.
Toinen asia, jonka tapahtumisen "Eliitti" haluaa estää hinnalla millä hyvänsä, on koronapiikkirikoksen paljastuminen. Olemme viimeisten kuukausien aikana nähneet, miten paine koronapiikkien vaarallisuuden paljastumiselle kasvaa kiihtyvällä tahdilla. Koska kyseessä on valtava rikos ihmisyyttä vastaan, "Eliitin" on pakko tehdä kaikkensa, jotta hirvittävä totuus pysyisi mahdollisimman hyvin piilossa. Nyt näyttää siltä, että se ei ole enää kovin pitkään mahdollista, koska todistusaineistoa kertyy jatkuvasti niin valtavia määriä.
Tämä tilanne on siinä mielessä hyvin vaarallinen, että se voi pakottaa vastapuolen tekemään jotain hyvin epätoivoista. En pidä mitenkään mahdottomana sitä, että "Eliitti" luo tulevan vuoden aikana jonkun uuden kriisin, jolla saadaan huomio pois piikkirikoksista. Se voi olla uusi sota, uusi pandemia, laajamittainen cyber-hyökkäys tai joku muu sellainen megaluokan kriisi, joka jyrää alleen kaikki muut uutiset.
Vastapuoli tietää, että heidän on pakko tehdä jotain, koska jos enemmistö planeetan ihmisistä tajuaa totuuden koronapiikeistä, koko globaalin järjestelmän korruptoituneisuus tulee väistämättä päivänvaloon. "Eliitin" valta on riippuvainen ihmisten luottamuksesta sen instituutioihin ja auktoriteetteihin. Koronapiikkirikosten paljastuminen tulee romahduttamaan tuon luottamuksen. Siksi tulemme myös hyvin suurella todennäköisyydellä näkemään sensuurin lisääntymistä. Varsinkin Twitterin ja Rumblen käyttöä yritetään varmasti rajoittaa. Vastapuolen on pakko turvautua hyvin epätoivoisiin keinoihin. Nähtäväksi jää, mitä ne tulevat olemaan.
Ruman totuuden paljastuminen tulee aiheuttamaan myös sitä, että monen horkkaunessa tähän asti nukkuneen ihmisen mieli tulee järkkymään. Auktoriteetit ovat hyvin monelle ihmiselle vähän kuin isä- ja äitihahmoja, joihin luotetaan kyseenalaistamatta. Jos tuo luottamus romahtaa, se on monelle psykologisesti hyvin kivuliasta. Siinä voi mieli järkkyä niin, että ihmiset menettävät kykynsä rationaaliseen ajatteluun. Kun tunne lähtee viemään, järki ei ole puikoissa. Panikoivat ihmiset voivat olla hyvin arvaamattomia.
Sen takia on äärimmäisen tärkeää, että te jotka olette nähneet totuuden "Eliitin" korruptiosta jo pidemmän aikaa, pysytte tulevan myrskyn keskellä tyynenä ja rauhallisena. Moni teistä pystyy aivan varmasti tarjoamaan epävakaassa tilassa oleville kavereille, tutuille ja sukulaisille sellaista tukea, jota he tulevana vuonna tarvitsevat. Mutta te ette pysty tekemään sitä, jos te ette panosta omaan hyvinvointiinne. Teidän pitää olla fyysisesti ja henkisesti siinä kunnossa, että te itse pystytte ottamaan vastaan sen tulevan kaaoksen, joka voi pahimmillaan laittaa meidät kaikki koville. Perusasiat täytyy olla kunnossa: nukkuminen, syöminen, liikunta ja ennen kaikkea oman pääkopan kylmänä pitäminen.
Sitten on tietenkin se porukka, jota me emme pysty auttamaan. Varsinkin länsimaissa on tällä hetkellä aika paljon sellaisia ihmisiä, jotka ovat ajautuneet niin syvään hulluuden tilaan, että he ovat jo menetettyjä tapauksia. He uskovat, että hiilidioksidi tuhoaa maapallon, miehet voi olla naisia, valkoiset ovat syntyjään pahoja, sosialismi tekee yhteiskunnasta oikeudenmukaisen, kahdeksas koronapiikki pelastaa, Nato tuo turvaa ja niin edelleen. Mitä kiihkeämpää näihin valheisiin uskominen on, sitä syvemmässä hulluudessa nämä ihmiset elävät. Heistä kannattaa pysytellä kaukana, koska he eivät elä tässä todellisuudessa. Heidän kanssaan te kulutatte vain omia voimavarojanne - ja täysin turhaan.
Tästä tulee hullu vuosi. Pitäkää hatuistanne kiinni.
"CBS "predicts" a Black Swan Event in 2024 - a high impact national security event. (By definition, black swans can not be predicted)
VastaaPoistaSounds like a threat."
https://twitter.com/BlokkiMedia/status/1742101781268644058
(video)
Ja juuri hiljattain julkaistiin elokuva Leave the World Behind.
PJW: They know something's coming.
Poistahttps://www.youtube.com/watch?v=vEk79bjYnv0
SUV Attack With EXPLOSIVES May Be TERROR ATTACK, Civil War & Black Swan Event Looming As 2024 Begins
VastaaPoistahttps://www.youtube.com/watch?v=SYbUwouQthM
MASS BOMB THREATS For 2ND DAY Force Government Evacuations Across Country, 2024, Civil War 2.0
Poistahttps://www.youtube.com/watch?v=aLMXCKVkqio
Biden Launches Ad Calling YOU A Dangerous Extremist, Biden Blames VOTERS And Says WE Must be Stopped
Poistahttps://www.youtube.com/watch?v=e2yGCp3kEXk
Elon Musk Warns Of Something WORSE THAN 9/11 After Biden ADMITS To Smuggling 320k Illegal Immigrants
Poistahttps://www.youtube.com/watch?v=BPGA8BCfrCs
"FIRST MUST-WATCH CLIP OF 2024
VastaaPoista4-minute truth bomb video
Here is @MargaretAnnaAl1 's landmark compelling poetic description of the COVID oppression campaign, read by Mike Yeadon."
https://twitter.com/denisrancourt/status/1741893857455857867
(video)
Former vice president at Pfizer, Dr. Mike Yeadon: "You have to be brave now".
Poista"We're in the middle of the biggest crime in history. It's global. It has the intent of control, removing everybody's freedom, and will involve killing further millions, if not billions of people. It is long planned."
"If you comply with this tyranny, it will end with the loss of your liberty, and probably your life. That's what's going to happen if you and everybody else choose to do nothing at all."
https://twitter.com/wideawake_media/status/1745802202508124334
(video)
"We will expose your global agenda."
PoistaAustralian senator, Malcolm Roberts: The so-called "pandemic" was planned and globally co-ordinated, decades in advance.
"But we are going to hound you down, the people that are guilty. We are going to hound you down and hold you accountable."
https://twitter.com/wideawake_media/status/1748376027246576021
(video)
Kanto: "Macronin hallitus tekee lääketieteen harjoittamisesta rangaistavaa"
Poistahttps://kanto.media/2024/02/16/kantoraportti-macronin-hallitus-tekee-laaketieteen-harjoittamisesta-rangaistavaa/
"To my old employers: @MailOnline @LBC @BBCNews @FoxNews @itvnews
VastaaPoistaWho bought your silence on EXCESS DEATHS?
Boys - I don’t want to start asking you in person, and by name, but be assured, I will. #ExcessDeaths"
https://twitter.com/KTHopkins/status/1742493981026419163
(video)
Jarno Limnell: Maailmalla kiehuu ainekset laajempaankin katastrofiin
VastaaPoistahttps://www.verkkouutiset.fi/a/jarno-limnell-maailmalla-kiehuu-ainekset-laajempaankin-katastrofiin/
Pohjois-Korea tulitti Etelä-Korean kaukaisia saaria
Poistahttps://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000010102968.html
Sota laajenee: Yhdysvallat iski liittolaisineen huthikapinallisia vastaan Jemenissä
Poistahttps://www.satakunnankansa.fi/maailma/art-2000010116382.html
Asiakirjavuoto Saksassa: Nato ja Venäjä ajautuvat sotaan kesällä 2025
Poistahttps://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/888d47a9-d114-4fe1-8669-6b3e6db63087
Iran Backed Houthis MISSILE STRIKE US Cargo Ship, FIRE ON US Warship Inching Us To World War Three
Poistahttps://www.youtube.com/watch?v=aaOL7WRo8iI
WW3 Has ALREADY BEGUN Claims Russian Media, Iran FIRES MISSILES At Pakistan, US BOMB Yemen AGAIN
Poistahttps://www.youtube.com/watch?v=QX6YcLXD4pU
USA vedettiin rajusti mukaan – Nytkö hanskat putoavat Iranin kanssa?
Poistahttps://www.uusisuomi.fi/uutiset/us/becfad0f-60ee-4dd4-b1e3-7712f86aa90a
"Britain MUST prepare for war with Russia" U.K. General calls for conscription | Redacted News
Poistahttps://www.youtube.com/watch?v=EVm9b10YyXA
Australia should consider CONSCRIPTION 'while we still have time' warns national security expert
Poistahttps://www.dailymail.co.uk/news/article-13017845/Australia-conscription-Dr-Alexey-Muraviev-World-War.html
Biden May Ignite WORLD WAR THREE, Plans DIRECT STRIKE On Iran Navy Over Drone Attack On US Troops
Poistahttps://www.youtube.com/watch?v=KqG-lWBliJk
US Army May be RECRUITING Illegal Immigrants As Fear Of WW3 Grows, Several Countries Call For DRAFT
Poistahttps://www.youtube.com/watch?v=SrE_boeqjgA
Yhdysvallat iski yli 85 kohteeseen Irakissa ja Syyriassa – Biden sanoo iskujen saavan jatkoa
Poistahttps://www.aamulehti.fi/ulkomaat/art-2000010202125.html
Iran suunnitellut useita iskuja Ruotsiin
Poistahttps://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/ba4bcf43-abb2-43ac-9d4b-10efe770ac42
PJW: Poland issues alarming warning.
Poistahttps://www.youtube.com/watch?v=wpl1GfjSTiY
WW3 IS COMING, Russia Warns WAR WITH NATO After France Says NATO May Send Troops To Fight Russia
Poistahttps://www.youtube.com/watch?v=xL8W36N9XIw
Macronin ehdotukselle joukkojen lähettämisestä Ukrainaan täysteilaus länsimailta
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000010257383.html
Nyt leimahti Ukrainan rajanaapurissa: Separatistit pyytävät ”suojelua” Venäjältä
Poistahttps://www.uusisuomi.fi/uutiset/us/915a7d12-d274-4ede-a071-8c88adb700a2
Putin Threatens To NUKE THE WEST If NATO Invades, WW3 Escalation At The BRINK, May Start BY NOVEMBER
Poistahttps://www.youtube.com/watch?v=oe4cHXkQgSM
Venäjän media vihjaa: Pietarin drooni-isku saatettiin tehdä Suomesta
Poistahttps://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/16113184-7fdd-4a76-bc45-dc223919ebf3
Tämä kaikki tiedetään Iranin hyökkäyksestä Israeliin – ”Vakava uhka maailmanlaajuiselle rauhalle”
Poistahttps://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/f6d69b5c-0752-4424-9f81-76d855a07822
Mika Aaltola: Nyt on seurauksien aika
Poistahttps://www.verkkouutiset.fi/a/mika-aaltola-iranin-hyokkayksesta-nyt-on-seurauksien-aika/
Sotatieteiden tohtori Limnéll iskusta Iraniin: Koston kierre syvenee
Poistahttps://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/sotatieteiden-tohtori-limnell-iskusta-iraniin-koston-kierre-syvenee/8921534
"Brace for Impact" - Trump Attorney Discusses Removal from Maine & Colorado Ballot
VastaaPoistahttps://www.youtube.com/watch?v=9vWc0vizTZk
Nikki Haley Is PAID BY DEMOCRATS, Dems Are Voting Haley To STOP Donald Trump In Primary
Poistahttps://www.youtube.com/watch?v=cUNLca_IsCE
Eli demokraattien strategia Trumpin voittamiseen on nyt se, että he liittyvät suurella joukolla republikaanipuolueeseen, ja Nikky Haley saa heidän äänensä.
Kertoo jotain epätoivon tasosta.
Mikä Trumpia vaivaa?
Poistahttps://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/a69993ef-b0d7-4857-b318-d3634997c95e
Trumpilla joku pieni iho-ongelma sormissa, ja Iltalehti kirjoittaa pitkän jutun Trumpin terveysongelmista. Kaiken huippu on tämä kappale:
"Daily Mail on haastatellut useita lääketieteen asiantuntijoita, joiden mukaan Trump vaikuttaa uuvahtaneelta, riutuneelta ja epävakaalta. Iowan Des Moines’ssa Trump vaikutti lehden mukaan poikkeuksellisen hauraalta ja tasapainonsa kadottaneelta."
Trumpista kommentoidaan näin, ja Joe Bidenin ilmiselvästä seniiliydestä, joka pahenee vuosi vuodelta, ei koskaan puhuta mitään.
Irvokasta.
Trump Wins HISTORIC VICTORY, SHATTERS NH Primary Vote Record, Democrat ADMITS Cheating To STEAL 2024
Poistahttps://www.youtube.com/watch?v=y00zD-nUcx0
Tämä demokraattien likainen peli alkaa saada jo sellaisia piirteitä, että republikaanienemmistöiset osavaltiot eivät välttämättä viihdy enää kovin kauaa osana liittovaltiota.
"The Kari Lake/Dewitt phone call is confirmation that:
Poista1- A swamp/deep state exists
2- They fear Trump and his allies
3- They have financial interest in preventing Trump and his allies from holding office
4- They are capable of assassination
This isn’t an election. It’s a war."
https://twitter.com/WarClandestine/status/1749913410802757992
(äänite)
The Democrats' Latest Scheme To Take Down Trump Is a Beyond a Farce!
Poistahttps://www.youtube.com/watch?v=6SB7bQ6H114
USA:n oikeusjärjestelmä on täysi vitsi.
Obama CIA Engaged In SEDITIOUS CONSPIRACY Against Trump new Report Reveals, This Was A COUP ATTEMPT
Poistahttps://www.youtube.com/watch?v=kSiRsVWOfOU
"Robert Kennedy Jr. on viemässä Bidenin hallinnon oikeuteen, koska tämä on tehnyt yhteistyötä sosiaalisen median yritysten kanssa sensuroidakseen häntä ja muita.
PoistaTuomari Doughty sanoi Kennedyn esittäneen huomattavia todisteita siitä, että Bidenin hallinto oli pakottanut yritykset tukahduttamaan sananvapauden, joka liittyi Covidiin, vaaleihin, kaasun hintaan, ilmastonmuutokseen, sukupuoleen ja aborttiin.
"On varmasti todennäköistä, että vastaajat voisivat käyttää valtaansa miljooniin ihmisiin tukahduttaakseen vaihtoehtoisia näkemyksiä tai maltillistaakseen sisältöä, josta he eivät ole samaa mieltä tulevissa vuoden 2024 kansallisissa vaaleissa", tuomari lisäsi."
https://twitter.com/MediaKanto/status/1758435555337982025
"Postiäänissä petosta 2020 USA:n vaaleissa
PoistaHeartland instituutin tekemän tutkimuksen mukaan noin viidesosa postilla äänestäneistä myönsi syyllistyneensä jonkinlaiseen vaalivilppiin.
https://heartland.org/publications/mail-in-voter-fraud-was-rampant-in-2020-heres-how-to-stop-it-in-future-elections/
Trump kyseenalaisti postiäänestämisen."
https://twitter.com/MediaKanto/status/1759487986876772658
(video)
Vaalivilpistä oli kolme vuotta sitten runsaasti todistusaineistoa, mutta niitä ei päästy esittelemään yhdessäkään oikeusasteessa. USA:n oikeusjärjestelmä on iso vitsi, ja kansa tietää sen.
Korkein oikeus: Osavaltiot eivät voi heittää Trumpia ulos
Poistahttps://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/5bbde44f-5908-4c72-ae63-0c83d1e8c081
Onko keinovalikoimassa enää mitään muuta kuin salamurha?
"Trump is banned from talking about the judge's family. Why? Because the judge's family was paid by the Biden campaign. The judge's family is currently being paid by Adam Schiff over $10 million."
Poista"The judge is threatening to put Trump in jail for pointing out that his liberal family is getting rich off this trial and richer if he's convicted."
"The judge's daughter isn't seven. She's 34. He's not attacking her. He's just saying what she does for a living. How's that an attack? He just wants a new judge. One whose family isn't funded by Democrats."
https://twitter.com/KanekoaTheGreat/status/1775385743684415843
(video)
INSANE Video Shows Biden Brain BREAK Live, Biden SHOCKING Senility Exposes Democrat Voter Ignorance
Poistahttps://www.youtube.com/watch?v=L7xfGABF-Gw
Tucker Carlson: Ep. 60 Is the lesson of the Covid disaster that we should give its architects more power? Bret Weinstein on the WHO’s plans for you.
VastaaPoistahttps://twitter.com/TuckerCarlson/status/1743405833667371329
(video)
Sama suomennettuna:
Poistahttps://twitter.com/SamiAntinniemi/status/1744089789513552101
"Harva ymmärtää Saksan maanviljelijöiden protestin laajuutta. Loputtomat traktorisaattueet saartavat kaupunkeja kaikkialla Saksassa.
VastaaPoistaValtavirta piilottaa mielenosoitusten laajuuden, totta kai piilottaa > sillä vallankumousta ei voi televisioida."
https://twitter.com/varastoduunarit/status/1744590117094691258
(video)
Posi TV: Erikoisuutislähetys Saksan mielenosoituksista
Poistahttps://positv.fi/videot/erikoisuutislahetys_64/
Alkaa olla jo aika laaja kansanliike. Näyttää hyvältä.
"WE ARE FED UP"
PoistaThe German farmers line up their tractors to show their message.
They are now protesting for the 6th day in a row.
https://twitter.com/PeterSweden7/status/1746269819417100692
(video)
Kantomedia: "Mielenosoitukset Euroopassa laajenevat.
PoistaTraktoreita ja rekkoja lähtee liikkeelle mm. Romaniasta ja Tsekistä. 🚜
Kuvakooste X:stä poimitusta materiaalista👇"
https://twitter.com/SamiAntinniemi/status/1747207950001647808
(video)
Kantomedia: "Saksan valtiovarainministerin puhe joutuu huutelun alaiseksi Brandenburgin portilla 15.1.2024
PoistaLopulta ministeri Lindner pakeni poliisien juostessa auton vierellä"
https://twitter.com/SamiAntinniemi/status/1747185272905674894
(video)
French Revolution
PoistaWatch as locals are now turning out en-mass to support the Farmers - they are setting fires outside Government Buildings.
You won’t see this on the BBC Or CNN
‘The Revolution will not be televised’
https://twitter.com/BGatesIsaPyscho/status/1750616681964294496
(video)
Alkaa olla jo aika monessa Euroopan maassa farmariprotesteja.
"Ranskalaiset farmarit ovat suuttuneet ulkomaisten tuotteiden halpatuontiin ja siihen, ettei heidän työtään arvosteta ja se tehdään taloudellisesti mahdottomaksi."
Poistahttps://twitter.com/MediaKanto/status/1751253084532080900
(video)
BELGIUM - BREAKING!! - Here come the farmers!
Poistasolidarity spreading now all over Europe as farmers in Belgium join the protests.
The people can play at lockstep as well
https://twitter.com/persephvoice/status/1751637131615768725
(video)
Politician forced to flee after farmer protests turn hostile in Belgium
Poistahttps://www.youtube.com/watch?v=3Kcdh26uxMg
Farmers throw eggs and dump manure in Belgium protest
https://www.youtube.com/watch?v=QjXE8JMgRMc
How French farmers evaded police to block world's biggest food market | Dispatch
https://www.youtube.com/watch?v=uu_hBBrT7So
Farmers from Belgium, Spain, Italy join French farmers' movement | WION Race to Power
https://www.youtube.com/watch?v=TRW64_Gy2_E
PJW: Why are they so angry?
Poistahttps://www.youtube.com/watch?v=Z3M6XLhTZjU
Spain OVERRIDES EU's Desperate U-Turn
Poistahttps://www.youtube.com/watch?v=pSVZoN36fbk
Antinniemi: Farmarien kapina tehoaa
Poistahttps://kanto.media/2024/02/08/farmarien-kapina-tehoaa/
"Viljelijät piirittävät Madridissa maatalousministeriötä
PoistaPiiritys on alkanut 21.2. keskiviikkona."
https://twitter.com/MediaKanto/status/1761296683676103058
Kanto: Videokooste – Macron pakeni mielenosoittajia maatalousnäyttelyssä
Poistahttps://kanto.media/2024/02/25/kantoraportti-videokooste-macron-pakeni-mielenosoittajia-maatalousnayttelyssa/
NOW - Farmers break through police roadblocks in Brussels.
Poistahttps://twitter.com/disclosetv/status/1762048897898193274
(video)
Poliisi vähän vaikeuksissa maajussien kanssa.
German MEP, Christine Anderson: EU technocrats are in panic mode, as millions awaken to the "climate crisis" hoax.
Poista"They're frightened at this point... People no longer believe in [man-made climate change], and I think they're catching on to the fact that it's a gigantic lie."
https://twitter.com/wideawake_media/status/1763546675577041104
(video)
Antinniemi: Alkaako EU taipua farmarien edessä?
Poistahttps://kanto.media/2024/03/07/alkaako-eu-taipua-farmarien-edessa/
"BREAKING: Rebel News reporter David Menzies (@TheMenzoid) was brutally arrested by police after he tried to ask Chrystia Freeland questions."
VastaaPoistahttps://twitter.com/RebelNewsOnline/status/1744501137183777006
(video)
Vastapuolen on pakko turvautua tällaisiin keinoihin. Kertoo epätoivosta.
BREAKING: David Menzies sues Chrystia Freeland’s bodyguards
Poistahttps://www.youtube.com/watch?v=YIDXmriD-0w
Tucker Carlson: "Ep. 82 Joe Biden has put hundreds of his political opponents in jail. Here’s the latest, a working journalist who’s exposed the fraudulence of the January 6th myth."
Poistahttps://twitter.com/TuckerCarlson/status/1770571020983824433
(video)
Elon Musk Warns Illegal Immigrants WILL TAKE YOUR HOMES NEXT As Migrants TAKE OVER NYC School
VastaaPoistahttps://www.youtube.com/watch?v=-uj-vNIy8EE
Kaaoksen kylvämistä.
Texas National Guard Deploys ARMED SOLDIERS To STOP Biden’s Border Patrol
Poistahttps://www.youtube.com/watch?v=ixDk5bZxf7Y
Texas Begins ARRESTING Illegal Immigrants, Directly Opposing Federal Govt, CIVIL WAR FEARS GROW
Poistahttps://www.youtube.com/watch?v=WnhW0AW9AbI
Texas VOWS To DEFY Supreme Court, Rep Says Biden Staging CIVIL WAR As Eagle Pass Becomes Fort Sumter
Poistahttps://www.youtube.com/watch?v=KEGHQXsZ1C4
Sisällissota ei todellakaan ole enää kovin kaukana.
"Texasin kuvernööriltä tiukkaa tekstiä.
PoistaSanoisin, että Trump valitaan presidentiksi ja hän korjaa USA:n pahimmat ongelmat tai sitten sekopäädemokraattien hallinto (Bidenhan ei ole ruorissa) jatkaa, jolloin USA päätyy sisällissotaan tai hajoaa republikaani- ja demokraattiosavaltioihin.
Tässä kannattaa lisäksi muistaa, että Texas oli 1800-luvun alussa kymmenen vuotta itsenäinen valtio."
https://twitter.com/OssiTiihonen/status/1750432391758262297
(kuva)
Texas Declares SUPREMACY Over Federal Authority, Several States ALIGN With Texas, CIVIL WAR Trending
Poistahttps://www.youtube.com/watch?v=YsxqAV4nKWk
Tilanne on eskaloitumassa. Pahasti. Maa on kovaa vauhtia jakautumassa kahteen leiriin.
BREAKING: Trump calls for all 'willing' states to deploy National Guard to Texas border and start the deportations
Poistahttps://thepostmillennial.com/breaking-trump-calls-for-all-willing-states-to-deploy-national-guard-to-texas-border
Teksasia tukevassa liittoumassa on nyt yli 20 osavaltiota.
https://twitter.com/bennyjohnson/status/1750659919940931921
(kuva)
Tällä tavalla sisällissodat alkavat. Ensin syntyy kaksi eri leiriä, joilla molemmilla on kyky sotilaalliseen voimankäyttöön. Sitten uhotaan puolin ja toisin, jännitteet kasvavat, ja lopulta tulee se yksi kipinä.
Tucker Carlson: Greg Abbott “Prepared” for Conflict With Federal Authorities
Poistahttps://www.youtube.com/watch?v=shkBKszYpZ8
Kumpi antaa periksi, Texas vai liittovaltio? Näyttää siltä, että ei ainakaan Texas.
"700,000 Vehicles & Truckers
PoistaEstimates on Fox News that 700,000 Patriots have mobilised in order to take back their country.
This will end in Civil War - make no mistake."
https://twitter.com/BGatesIsaPyscho/status/1751356328339980552
(video)
Kantoraportti: "Miksi Bidenin hallinto ei ota rajaa hallintaan?
PoistaOtteita Tucker Carlsonin haastattelusta Teksasin oikeusministeri Ken Paxtonin sekä Tri. Pete Chambersin kanssa.
Bidenin hallinto toimii heidän mukaansa laittomasti ja tilanne on ikävä rajan kummallakin puolen."
https://twitter.com/MediaKanto/status/1751868655879549337
(video)
Kanto.media: Sisällissodan uhka Teksasin rajalla
Poistahttps://kanto.media/2024/01/29/kantoraportti-sisallissodan-uhka-teksasin-rajalla/
Biden LOSING Over Border Crisis, Pushing Us Closer To WW3, Democrats PANIC
Poistahttps://www.youtube.com/watch?v=0FLgsF8D7CM
Liittovaltion Border Patrolin työntekijöiden liiton edustaja ilmoitti vähän aikaa sitten julkisesti, että rajavartijat (rank and file, miehistö) eivät halua konfliktia kansalliskaartin kanssa, ja nyt tilanne on toistaiseksi hieman viilentynyt. Johtuiko tuo ilmoitus siitä, että rajavartijat ovat tässä kiistassa periaatteellisesti Texasin puolella (rajaa pitää valvoa), vai siitä että he näkivät itsensä alivoimaisena kansalliskaartiin verrattuna? Mene ja tiedä. Mediapeliä pelataan varmasti molemmin puolin.
Mutta mehän emme tiedä mitä kulisseissa tapahtuu. Todennäköisesti liittovaltion johto yrittää seuraavaksi jotain muuta keinoa konfliktin lietsomiseksi. Kuten Tim Pool tällä videolla sanoo, on mahdollista, että näemme jonkinlaisen false flag -iskun, jolla kahakka saadaan aloitettua. Tilanne on niin absurdi, että mikä vain on mahdollista.
NBC News Says Border Convoy Heading To Texas Has Called For Civil War
Poistahttps://www.youtube.com/watch?v=2kc3RL3ebbw
Alex Jones WARNS About IMMINENT Attacks At Texas Border, Possible False Flag
Poistahttps://www.youtube.com/watch?v=TI_dUJD6bdg
OMG Infiltrates SECRET Converted Illegal Immigrant Compound CASA ALITAS Ramada Hotel
Poistahttps://www.youtube.com/watch?v=s1w2meSEQIE
Lawlessness Will RISE As Americans Lose Faith In The Federal Govt, The System Is COLLAPSING
Poistahttps://www.youtube.com/watch?v=ao6lcq1ybQQ
BREAKING: The World Economic Forum will be discussing “Disease X” on January 17, 2024 as part of their annual meeting in Davos.
VastaaPoista“With fresh warnings from the World Health Organization that an unknown “Disease X” could result in 20 times more fatalities than the coronavirus pandemic, what novel efforts are needed?”
https://twitter.com/RealPatrickWebb/status/1745441957671731315
Riskianalyytikolta jäätävä ennuste: Vuosi 2024 on ”annus horribilis” – ”Tämä on vakavaa”
VastaaPoistahttps://www.uusisuomi.fi/uutiset/us/ec0410c2-dc6f-45c5-8f8d-7311118deb64
"Entinen BlackRock yhtiön anayytikko ja pandemian korruption taustaa hyvin ymmärtävä Ed Dowd, ennustaa vuodesta 2024 erittäin vaikeaa, sillä lähes kaikki instituutiot kokevat täyden luottamuspulan ja ne on siksi rakennettava uudestaan.
PoistaMyös media."
https://twitter.com/MediaKanto/status/1750947755646669222
(video)
"Viraaliksi levinnyt video paljastaa CIA:n
VastaaPoistaKansalaisjournalistin kuvaama video paljastaa CIA:n epäeettisiä menetelmiä."
https://twitter.com/MediaKanto/status/1777729508822388844
(video)