sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Aton-kultti - osa 28.2: Vapaamuurariprinssit - Princes of Masonry

Kun seuraa vapaamuurarien ympärillä käytävää keskustelua, törmää todella usein argumentteihin, joissa menee puurot ja vellit pahasti sekaisin. Vapaamuurareihin liittyy todella paljon virheellisiä käsityksiä. Hyvin harva jaksaa tutkia aihetta syvemmin, mikä johtaa erilaisiin virhetulkintoihin.

Aiheesta voisi kirjoittaa vaikka kokonaisen kirjan, mutta tässä kirjoituksessa keskitytään teemaan Vapaamuurariprinssit (Princes of Masonry) ja skottilaisen riitin astejärjestelmä.

On olemassa kahdenlaisia vapaamuurareja: niitä jotka tuntevat mysteerit, ja niitkä jotka eivät. Suurin osa vapaamuurareista kuuluu jälkimmäiseen.


"Sokea" oppilas


Aloitetaan alusta. Kun henkilö liittyy vapaamuurareihin (tässä tapauksessa skottilaiseen riittiin), hänet vihitään ensimmäiseen asteeseen. Tällä tasolla hänelle ei kerrota vapaamuurariudesta juuri mitään. Hänet otetaan mukaan salaiseen veljeskuntaan, mutta tosiasiassa hänelle ei paljasteta tästä veljeskunnasta kuin pienen pieni pintaraapaisu. Ensimmäisen asteen vapaamuurarille ei kerrota toisen asteen salaisuuksia. Toisen asteen vapaamuurarille ei kerrota kolmannen asteen salaisuuksia - ja niin edelleen.

Vapaamuurarit kutsuvat kolmea ensimmäistä astetta Siniseksi loosiksi tai Sinisiksi asteiksi. Nämä kolme ensimmäistä astetta voi ajatella eräänlaisena esikouluna, jossa ei opeteta vielä edes lukemaan. He saavat kyllä osallistua heille sallittuihin rituaaleihin ja käyttää vapaamuurarien tunnuksia, mutta heillä ei ole aavistustakaan siitä mitä vapaamuurarien ylemmillä asteilla tapahtuu, millaisia salaisuuksia siellä säilytetään, tai mitä heidän näkemänsä symbolit oikeasti tarkoittavat.

Kuuluisa 33. asteen vapaamuurari Albert Pike kirjoittaa:
"The Blue Degrees are, but the outer court or portico of the temple. Part of the symbols are displayed there to the initiate, but he is intentionally misled by false interpretations. It is not intended that he shall understand them, but it is intended that he shall imagine he understands them... The true explanation is reserved for the Adepts, the Princes of Masonry." - Albert Pike (Morals And Dogma)

Suoraan johtavan vapaamuurarin kirjasta: Sinisillä asteilla ei tiedetä symbolien salaisuuksista mitään. Heidän annetaan ymmärtää näistä symboleista jotain, mutta se on harhaanjohtavaa vääristelyä. Ainoastaan Vapaamuurariprinssit tuntevat vapaamuurarien todelliset salaisuudet.

Vapaamuurarit ovat aikojen saatossa korruptoituneet sellaiseen muotoon, jossa vapaamuurarien sisäinen "pyramidin kärki" tietää missä mennään, mutta kaikki muut pidetään pimennossa.

Kuuluvatko kaikki vapaamuurarit "Eliittiin"? Ei - itseasiassa "Eliittiin" kuuluu lukumääräisesti hyvin pieni vähemmistö. Jos siis tunnet jonkun vapaamuurarin, hän tuskin kuuluu varsinaiseen "Eliittiin", koska on melko pieni todennäköisyys sille, että hän olisi Vapaamuurariprinssi.


Toimitusjohtaja, eläkeläinen Jarkko Marttila esittelee oululaisen vapaamuurariloosin tiloja.


Kun henkilö etenee vapaamuurarihierarkiassa Sinisiltä asteilta ylemmäs, hänelle aletaan paljastaa salaisuuksia vähitellen enemmän ja enemmän, mutta kuitenkin edelleen hyvin rajoitetusti. Skottilaisen riitin tapauksessa asteita on 33. Voisi kuvitella, että kun henkilö kohoaa 31. asteelle, hän olisi jo syvälle vapaamuurareiden salaisuuksiin vihitty. Näin ei kuitenkaan ole.
"It is only after the initiates have proven themselves willing to accept and do whatever they are told by the "Princes of Masonry" that they are permitted to the higher degrees where the real meaning of the symbols and a true understanding of the teaching is revealed unto them." - Albert Pike (Morals and Dogma)

Vapaamuurariprinssit ovat 32. ja 33. asteen vapaamuurareita - vapaamuurarien eliitti. Ero 31. asteen ja 32. asteen välillä on valtava. Vasta 32. asteella henkilölle paljastetaan mistä vapaamuurariudessa on oikeasti kyse. Kaikki tätä astetta edeltäneet asteet ovat vain tietynlaista "valmistelua" tai "seulontaa", jossa varmistetaan henkilön "sopivuus" 32. asteelle. Tämä "sopivuus" tarkoittaa käytännössä sitä, että henkilön luonteesta ja persoonasta on löydetty tietynlaista "moraalista joustavuutta". Vapaamuurariprinssien salaisuudet ovat sen verran synkkiä ja inhimillisessä mielessä kyseenalaisia, että niitä ei voi paljastaa ihan kenelle tahansa.


33. asteen vapaamuurari Colin Powell ja satuhetki YK:ssa


Aina kun media "paljastaa" vapaamuurarien "salaisuuksia", puhutaan Sinisen loosin rituaaleista, joilla ei ole mitään tekemistä todellisten vapaamuurarisalaisuuksien kanssa. Vapaamuurariprinssit on median suhteen varmassa suojassa. Hassut maljapuheet tai munientervaamiset ovat viatonta hupsuttelua, joita sitten "vuodetaan" lehdistölle. "Vapaamuurarien salaisuudet paljastuivat! Katso kuvat!" 

Niinpä niin.

Miettikää nyt itsekin: Kaikki mediayhtiöt ovat "Eliitin" omistuksessa tai kontrollissa. Luuletteko tosiaan, että he paljastaisivat salaisuutensa? He paljastavat tasan sen verran kuin sopivaksi katsovat. Sama pätee näihin vapaamuurarilistoihin, joissa "paljastetaan" mukamas kaikki suomalaiset vapaamuurarit. Kuinka monta korkean profiilin poliitikkoa, virkamiestä tai yritysjohtajaa näiltä listoilta on löytynyt? Listoilta löytyy vain alempien asteiden henkilöitä - sinisilmäisiä Sinisen loosin jäseniä. Silti monet ihmiset luottavat edelleen mediaan niin sokeasti, että kun media tekee näitä "paljastuksia", uskotaan sen olevan oikea paljastus. Se on teatteria, jolle on ihan oma nimikin: kontrolloitu oppositio.


Lisää vapaamuurareita! Ja tissit!


Kaksipäisen kotkan logo löytyy vain kahdelle ylimmälle vapaamuurariasteelle - Vapaamuurariprinsseille. Mielenkiintoinen symbolinen "sattuma" on veden sulamispiste. Suomalaisille tuntemattomammassa Fahrenheit-asteikossa vesi sulaa 32 asteessa. Tämä symbolinen "olomuodon muutos" tapahtuu vastaavasti 32. vapaamuurariasteessa.


33. asteen kotka

32. asteen kotka


Luvut 32 ja 33 löytyy monesta "Eliitille" tärkeästä paikasta. Muun muassa Senaatintorin ruudukko on 33 ruutua leveä. Luku 33 ei ole vapaamuurarien "keksintö", vaan astroteologinen pyhä luku, jota käytetään monessa muussakin yhteydessä. Atonistit ymmärtävät luvun esoteerisen voiman, joten se toistuu heidän symboliikassaan usein.


Dollarin vaakunassa kotkalla on 32 sulkaa vasemmalla ja 33 sulkaa oikealla. Ylhäällä Daavidin tähti , jonka ympärillä auringonsäteet. Kotkan toisessa jalassa oliivinoksa.

The House of the Temple - skottilaisen riitin päämaja ja 33 pylvästä.

City of London (erikoistalousalue) ja ympärillä olevat 32 kaupunginosaa

Jeesus oli kuollessaan 33-vuotias. Tarina on astroteologinen vertauskuva: Jeesus on symboli auringolle. Auringon "elinikä" yhden eläinratamerkin läpi siirtymiseen on 33 astetta (2376 vuotta) (Virheellistä tietoa.

33 ja kabbala

Daavidin tähti - kaksi kolmiota = 33


On syytä muistaa, että suurin osa vapaamuurareista on hyviä ihmisiä, jotka ovat liittyneet tähän salaiseen veljeskuntaan puhtaista motiiveista. Moni vapaamuurari etsii vilpittömästi henkisyyttä, tai tekee vapaamuurarien kautta hyväntekeväisyyttä hyvästä sydämestään. He eivät tiedä mihin he ryhtyivät liittyessään vapaamuurareihin, eivätkä tule tietämäänkään ennen 32. astetta. Koko organisaatio perustuu hierarkiaan ja salailuun.

Valitettavasti joukkoon kuitenkin aina mahtuu niitä joiden motiivit eivät ole niin puhtaat. Juuri tämä "sopiva aines" valikoidaan vapaamuurarien korkeimmille asteille, josta koko organisaatiota johdetaan.

Jos olet itse vapaamuurari ja liittynyt heihin etsiessäsi henkistä kehitystä, kysyn sinulta: Tarvitsetko vapaamuurareita omaan henkiseen kehitykseesi? Millainen henkinen kehitys perustuu salailulle ja hierarkialle?


56 kommenttia:

  1. Muokattu 7.6. 2015: Lisätty Daavidin tähti -kuva.

    VastaaPoista
  2. Tiedätkö enemmän näistä ylemmistä asteista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En voi vastata kysymykseen, josta ei käy ilmi mitä oikein kysytään.

      Poista
  3. Viittasin laajahkolla kysymyksellä esimerkiksi mustan magian rituaalejen sisältöön, ns. salaisuuksiin, tarkemmin eliitin tavoitteisiin ja muuhun sellaiseen mistä olet maininnut täällä ohimennen. Voisitko valaista näitä asioita syvällisemmin? Ymmärsin kyllä, että eliitti on hyvin laaja käsite, siksi on oikeastaan aika vaikeaa muotoilla kovin täsmällisesti kysymystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosiaan aika laaja kysymys, johon ei ihan kommenttilaatikko taida riittää.

      Mustan magian rituaaleista en mielelläni kirjoita yksityiskohtaisella tasolla. Se on niin sairasta kamaa, että ei mitään järkeä. Aika harva pystyy edes kuvittelemaan millaiseen julmuuteen nämä psykopaatit kykenevät.

      "Eliitin" tavoitteet on hyvin monisyinen kysymys. Täytyy muistaa, että "Eliitin" sisällä on omat valtataistelunsa ja eri ryhmittymillä voi olla hyvinkin erilaiset tavoitteet. Yleistämällä voisi sanoa, että tavoite on absoluuttinen valta, mutta näkemykset keinoista sen saavuttamiseen voivat vaihdella ryhmittymästä toiseen.

      Ymmärrän kyllä, että tuollaisia kysymyksiä nousee mieleen, varsinkin jos on havahtunut koko "Eliitin" olemassaoloon vasta hiljattain. Onkin hyvä laittaa asiat perspektiiviin: Noin laajaan kysymykseen vastausten löytäminen on vuosien prosessi, joka vaatii aika paljon enemmän kuin vain tämän blogin lukemista.

      Se on loistava juttu, että tuollaiset kysymykset nousevat pintaan, mutta jos kaninkoloa haluaa oikeasti tutkia, on hyvä ymmärtää, että se vaatii satojen ja tuhansien tuntien omaehtoista opiskelua. Mitään oikotietä ei ole. Tässä blogissa on satoja kirjoituksia, joiden lukeminen ja sisäistäminen vaatii hirvittävän määrän aikaa. Eikä tämä blogi ole kuin kevyt pintaraapaisu aiheeseen.

      Ongelma ei ole siinä etteikö tutkittavaa materiaalia löytyisi. Ongelma on enemmänkin siinä, että materiaalia on niin paljon ja niin monentasoista, että jyvien erottaminen akanoista on välillä aika vaikeaa. Välillä vaan on pakko kahlata siinä heikommassakin materiaalissa ja yrittää suodattaa asioita oman filtterin läpi.

      Toki voin antaa vinkkejä millaiseen materiaaliin minun mielestäni kannattaa tutustua - ja millaiseen ei. Mutta sekin on vain minun mielipiteeni, sinun täytyy muodostaa omasi.

      Youtubesta löytyy todella paljon videomateriaalia, joka perustuu ns. "kristilliseen putkikatseisuuteen". Usein näkee, että ei esimerkiksi ymmärretä että saatana ja lucifer eivät ole sama asia, että Raamattu on "Eliitin" kirjoittama, tai että kristinusko, vapaamuurarius, juutalaisuus, islam ja kaikki monoteistisest uskonnot ovat saman aurinkokultin eri haaroja. Tällainen materiaali on usein vain uskonnollista julistamista ja näkökulmaltaan niin kapeakatseista, että en välttämättä käyttäisi aikaani sellaisen tutkimiseen. Toki sieltä voi joskus poimia joitain ihan hyviäkin yksityiskohtia, mutta pääsääntöisesti näkökulmaa ohjaa uskonnollinen ohjelmointi.

      Sitten on paljon sellaisia blogeja tai sivustoja, joissa on paljon hyvää asiaa, mutta välillä kirjoittaja sortuu uskomaan joitain hupsuja asioita ilman mitään kritiikkiä. Hyvä esimerkki tästä on hiljattain syntynyt ilmiö, jossa monet ovat täysin vakuuttuneita siitä, että Maa onkin oikeasti litteä. No, onhan se ihan tervettä, että mieli kykenee olemaan avoin erilaisille mahdollisuuksille, mutta ehkäpä maalaisjärkeä ei kannata heittää kokonaan pois.

      Sieltä materiaalin paremmasta päästä voisin aihealueesta riippuen suositella moniakin lähteitä, mutta mainittakoon yhtenä esimerkkinä Michael Tsarion. Häneltä löytyy tuntitolkulla videoluentomateriaalia. Suosittelen erityisesti näitä:

      https://www.youtube.com/watch?v=maRhn9FpNDo

      https://www.youtube.com/watch?v=OM67669KXNk

      Suosittelen myös perehtymään esimerkiksi Ralph Ellisin, Jordan Maxwellin, Sigmund Freudin, Carl Jungin, John Colemanin, G. Edward Griffinin ja David Icken ajatuksiin. Tämä ei tarkoita sitä, että olisin jokaisen kanssa jokaisesta asiasta samaa mieltä, tai että suhtautuisin heidän näkemyksiinsä kritiikittömästi. Mainitsen heidät sen takia, että heidän tuottamassa materiaalissa on paljon tutustumisen arvoista asiaa.

      Poista
  4. Kiitos vastauksesta ja vinkeistä :)

    VastaaPoista
  5. http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201708262200352194_u0.shtml
    Vai niin. Nyt sitä saa, za za za zaa. ;)

    VastaaPoista
  6. "Herttuatar Meghanilta yllättävä valinta seurapiirihäihin – kutreilla komeili halpismerkin hattu: hintaa vain vaivaiset 33 euroa"

    https://www.is.fi/kuninkaalliset/art-2000005725139.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ihmiset kyllä typeriä kun kannattaa näitä "kuninkaallisia". Sillä että joku on syntynyt tiettyyn asemaan ihmiset laittavat nämä itsensä edelle. Auktoriteetti-usko on hyvin onnistuttu iskostamaan ihmistenmieliin. Sitten vielä itsellä ottaa se vielä plussana päähän kun tietää näistä "kuninkaallisista" vähän enemmän kuin media kertoo.

      Poista
  7. Että sellainen otsikko.

    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005757438.html

    VastaaPoista
  8. https://tekniikanmaailma.fi/matemaatikko-onnistui-ratkaisemaan-ikivanhan-matemaattisen-ongelma-joka-koskee-numeroa-33/

    Liittyykö jotenkin tähän? Vaikea sanoa, menee oman matemaattisen ymmärrykseni ulkopuolelle:)

    Mutta toinen Tekniikan Maailman artikkeli laittaa myös hieman pohtimaan asioita:
    https://tekniikanmaailma.fi/arkeologit-loysivat-nyljetylle-jumalalle-omistetun-temppelin-meksikossa-papit-nylkivat-brutaalisti-ihmisuhreja-ja-pukivat-niiden-ihon-paalleen/

    Ainakin tuo media haluaa kertoa meille, että muinaiset papit nylkivät ihmisiä ja pukeutuivat heidän nahkoihinsa. On tietysti mahdollista että tuollaistakin on joskus puuhattu, varsinkin kun kulttuuri on alkanut rappeutua. Mutta mistä me pystymme sanomaan varmasti, miten muinaiset kansat ovat eläneet? Miten muinaiset viisaat aikoinaan kehittivät viisautensa? Elämällä jonkinlaisessa hippikommuunissa ja halailemalla puita, vai tappamalla ja uhraamalla kaiken liikkuvan? Jostakin olen lukenut miten muinaiskansat mm. harrastivat vangittujen vihollistensa elävältä polttamista. Luultavasti tuollaiset tarinat ovat propagandaa, jolla on tarkoitus korostaa miten korkeasti sivistynyt yhteiskuntamme nykyään on. Sekä myös osaltaan kehottaa uskomaan nykypäivän auktoriteettejä, ettemme enää vajoaisi muinaisten barbaarien tasolle. Mutta mistäpä näitä koskaan varmaksi tietää? Pitäisi ehkä juoda vähemmän kahvia ja alkaa vaikka suunnittelemaan aikakonetta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Viranomaisten mukaan temppeli on rakennettu vuosien 1000–1260 välillä."

      Alle tuhat vuotta? En käyttäisi näiden pappien yhteydessä termiä "muinainen".

      Kun tässä blogissa puhutaan "muinaisista", puhun huomattavasti vanhemmista sivilisaatiosta.

      Jos olet oikeasti kiinnostunut mistä muinaisten viisaus oli peräisin, sinun on pakko tutkia tätä aihetta:

      http://eliitinesoteerisetsymbolit.blogspot.com/2016/03/kalevala-osa-12-sammon-sirpaleet.html

      Nuo artikkelin videot on poistettu, mutta sama asiasisältö on tiivistettynä tässä Michael Tsarionin haastattelussa:

      https://www.youtube.com/watch?v=aK7MDJeCEMc

      Laita kahvit porisemaan ja kuuntele.

      Teoria on kieltämättä hyvin kiistanalainen, mutta Tsarionin tapauksessa erittäin hyvin perusteltu. Mielestäni hän on ehdottomasti uskottavin asiantuntija tällä hetkellä tästä aiheesta. Joskin yksityiskohdista voi olla montaa mieltä.

      Poista
    2. Liittyen TM:n artikkelin kohtaan:" Nyt tutkijat ovat löytäneet ratkaisun kaikkiin alle 100:n arvoihin yhtälössä k:lle – paitsi 42:lle."

      Miksiköhän linnunradan käsikirjassa liftareille ilmenee tuo 42?

      Poista
    3. https://eliitinesoteerisetsymbolit.blogspot.com/2019/06/aton-kultti-osa-71-sateenkaari-ja-42.html

      Poista
    4. Kivoin selitys, minkä olen kuullut, on se että koska Douglas Adams kuulemma osasi tietokoneohjelmointia, hän valitsi numeron 42, sillä ASCII-kielellä se viittaa asteriskiin (*), jonka merkitys on "what ever you want".

      Poista
  9. Kiitos linkeistä, näitä täytyy tutkia ihan ajan kanssa.

    Anteeksi että selitin edellisessä viestissäni vähän mitä sattuu, ongelmanani on että väsyneenä innostun herkästi, mutta sitten myös saatan eksyä helposti asiasta tai unohdan jotain oleellista tms. Toisaalta virkeänä sitten taas kynnys kirjoitella esim. tänne on usein liian korkealla liiallisen itsekriittisyyden vuoksi.

    Mutta niin, ihmettelin median tapaa kertoa vanhoista sivilisaatioista ("ne olivat kamalia villejä!") enemmänkin retorisesti, lisäksi harmittaa että jopa konkreettisia todisteita kehittyneestä muinaisista kulttuureista on olemassa, mutta kunnon tietoa niistä on hankala löytää. Esimerkiksi video mitä tarkoitan:
    https://www.youtube.com/watch?v=DbBmTKaXoYk
    Inkat olivat näppäriä rakentamaan, mutta he rakensivat tuon pyhän laaksonsa ilmeisesti jo aikaisempien ja vieläpä edistyneempien rakennelmien päälle! Mitä ihmettä? Eihän meille koulussa tuollaista opetettu?

    Tuolla kanavalla on muuten muitakin mielestäni tutustumisen arvoisia videoita, mikäli muinaisten mysteerien käsittely suomeksi kiinnostaa niin suosittelen (ei ole oma kanavani). Laitan nyt vielä toisen videon, blogin aihepiiriin ehkä paremmin sopivan, missä käsitellään mm. silmää sekä pyramidia:)
    https://www.youtube.com/watch?v=8dKFL-YQMYk

    VastaaPoista
  10. Maailmassa on 8 maata joiden nimet englanniksi numeroiksi muutettuna = 33, Suomi on yksi niistä

    VastaaPoista
  11. Ensimmäisen maailmansodan aselepo astui voimaan 11.11. klo 11, saahan noista luvuista 33.

    VastaaPoista
  12. Aika mielenkiintoinen logo
    https://www.google.com/search?q=ice+peak+logo&rlz=1C1CHBH_fiFI803FI803&sxsrf=ALeKk008iDmlgFpIlnjU4k17Ezls4ZyS3w:1608221925732&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ved=2ahUKEwi3mOnEtdXtAhWM-yoKHeuYBpgQ_AUoAXoECBIQAw&biw=1366&bih=625#imgrc=UtvqLCk6SoraRM

    VastaaPoista
  13. "Uho mureni 32 tunnissa" - En saanut itse tekstistä selville, miksi tämä luku tuli lisätä otsikkoon. Eikä siinä kyllä kerrottu edes sitä, mistä ajankohdasta tämä tarkalleen oli laskettu. https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000007728592.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 32 = yhtä vaille 33 = epäonnistuminen ennen loppuun tai tavoitteeseen pääsyä voisin arvella tämän symboliseksi merkitykseksi niin että tätä pitää otsikossa ns. hieroa päin naamaa?

      Poista
    2. Mitäs jos HO lukisit tämän EES-artikkelin ihan ajatuksella?

      Poista
  14. https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/1e63d57d-b0af-487d-bfa8-ad080568b0a4

    VastaaPoista
  15. https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000007805473.html

    Karanteeniin 33:sta maasta.

    VastaaPoista
  16. https://youtu.be/ZJjZxG3FtCY

    Tuossa hyvä esimerkki uutisoinnista vapaamuurareihin liittyen. Denverin lentokentällä on vapaamuurareiden tunnuksilla varustettu timecapsule. Miksi? No kun ne nyt vaan on hyväntekeväisyysjärjestö ja auttoivat meitä rakentamaan tämän 4,8 miljardia maksaneen kentän, jossa työskentelee 33 000 ihmistä. Tuossa timecapsulessa lukee myös "New World Airport Commission" - kai ihan huvin vuoksi vaan koska sellaista ei oikeasti ole olemassa... Ja kai ne maailmanlopun muraalit ja 32 jalkaa korkea hevosveistoskin on vaan taidetta. Case closed. Hyväntekeväisyysjärjestö.

    VastaaPoista
  17. Intian merivoimat yrittää pelastaa 80 ihmistä keskeltä valtavaa aallokkoa – Tauktae-sykloni tappoi 33

    https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/8f95df2c-df9a-4a3d-a380-74b8ed05d2eb

    https://indianexpress.com/article/india/cyclone-tauktae-batters-saurashtra-gujarat-deaths-damages-7319803/

    Hirveän paljon vaihtelee tuo kuolleiden määrä, en nyt jokaista lähtenyt träkkäämään, mutta jostain syystä Iltalehti on saanut juuri 33 tuonne. Itse asiassa näitä 33 uutisia on ihan kyllästymiseen asti.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus löytyi lista numeroista jotka esiintyvät uutisissa (en löytänyt enään) 33 piti kärkisijaa 😂

      Poista
  18. Ylivieskan kirkon vihkimismessu keräsi yli 330 000 katsojaa: "Luku on todella hieno ja onnittelemisen arvoinen"

    https://www.kalajokilaakso.fi/uutinen/614806

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja ihan vain sattumalta pihassa seisoo Mooseksen palava pensas (veistos).

      http://eliitinesoteerisetsymbolit.blogspot.com/2018/01/martinkirkko-ja-kaikennakeva-silma.html

      Poista
  19. "Koronarokotteen ensimmäinen annos antaa noin 33 prosentin suojan Intian varianttia vastaan – voiko variantti muuntua entistä vaarallisemmaksi?"

    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008007655.html

    No niinpä tietysti, mites sattuikaan.

    VastaaPoista
  20. "Harvinainen tilanne: Lauantain lotto­arvonta siirtyy"

    Https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008009359.html

    Mites se juuri pallo 33 pääsikin tuohon keskelle kuvaan. Näitä 33:sia tulee kyllä tiuhaan.

    VastaaPoista
  21. Haluaisin selventää tuolla ylempänä Jeesuksen kuvan yhteydessä olevaa toteamusta "Auringon 'elinikä' yhden eläinratamerkin läpi siirtymiseen on 33 astetta (2376 vuotta)".

    Eläinratamerkkejä on 12 kpl ja kierroksen ollessa 360 astetta, eikö jokaisen erillisen eläinratamerkin osuus silloin olisi 360/12 = 30 astetta, mikä vuosissa tekee 2160 vuotta (25920/12)?

    Yllä oleva luku 2376 täsmää 25920 vuoden kiertoon, jos kierros tosiaan olisi jaettu 33 osaan (360/33 = 10,9090..., mikä 2376 kertaa on juuri 25920). Mutta eikö eläinratakuvioita pitäisi silloin olla vain tuo vajaa yksitoista kappaletta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä näkemys perustuu siihen, että Aurinko on niin suuri taivaankappale, että ollessaan kahden merkin välissä se on samanaikaisesti molemmissa merkeissä. Kun Aurinko liikkuu kokonaan yhden merkin läpi, se liikkuu 33 astetta. Jos Aurinko ajateltaisiin vain pisteenä, silloin liike olisi vain se 30 astetta.

      Poista
    2. Haluan vielä palata tähän, nyt kun sattumalta kuulin Tsarionin omasta suusta https://www.youtube.com/watch?v=s_sDoZUHJzw (Astroteologia e Mitologia Sideral - Michael Tsarion, kohta 3:15:30), että auringon läpimitta olisi kolme astetta. Näin pitäisi olla, jotta saataisiin luku 33, eli puolitoista astetta merkkiin tultaessa ja toiset puolitoista siitä etäännyttäessä (koska keskipisteestä toiseen matka on 30 astetta).

      Nyt kuitenkin auringon kulmaläpimitta on vain puoli astetta (https://fi.wikipedia.org/wiki/Kulmal%C3%A4pimitta), jolloin laskukykyni mukaan aurinko viipyy jokaisessa eläinratamerkissä vain 30,5 asteen verran. Ero ei käytännössä ole suuren suuri, mutta merkittävä, jos vapaamuurarit ovat käyttäneet juuri tätä 33:sta omien asteidensa perustana. Olisihan ikävää, jos nämä "valaistuneet" eivät olisi saaneet edes näin perustavaa asiaa oikein.

      Poista
    3. Ihan yhtä hyvin Tsarionilla on voinut olla väärää tietoa. Joka tapauksessa, hyvä kun tämä tuli korjattua.

      Poista
    4. Tämä on omanäkemykseni, ja sitä ei moni jaa mutta en luota mihinkään näihin Nasan ja muiden nykyajan vapaamuurareiden avaruusjuttuihin. En ole flätäri, mutta ihmetyttää että ulkoavaruudesta ei ole yhtään aitoa kuvaa otettu. Sanon mielummin aina että en tiedä mielummin kuin että tiedän jos se perustuu näiden hämärien Nasan tyyppien juttuihin.

      (Ei nyt kyllä varsinaisesti liittynyt tähän aste juttuun, mutta Aurinkoon ja muihin taivaankappaleisiin kuitenkin)

      Poista
  22. "Britanniassa on annettu Astra Zenecan rokotetta yli 33 miljoonalle ihmiselle"
    https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/cfbb9ff5-60cc-45f8-b904-87c7fa2bc48c

    (Onnistuinko nappaamaan kommenttinumeron 33...? :D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko tämä muuten ensimmäinen uutinen Suomessa, jossa annetaan edes ajatuksentasolla sellainen mahdollisuudenpoikanen, että joku kuolisi koronarokotteeseen? Eikös tähän mennessä tällainen idea ole ollut ihan mahdoton - suomalaisen uutisoinnin mukaan? Mistäs nyt puhaltaa?
      Vai ihanko tuon luvun 33 miljoonaa (joka luultavasti on jotain ihan muuta oikeasti) tultiin hönkäisemään tällainen totuudenpoikanen...?

      Ikävä tapaus jokatapauksessa, kevyet mullat kuolleelle juontajalle ja osanotto sureville!

      Poista
    2. Niin, no nyt on minusta hieman harhaanjohtavaa, että puhutaan vaan tästä Astra Zenecan rokotteesta. Kaikkihan noista ovat vaarallisia. Nyt kun keltaan aikaa taaksepäin ja muistellaan mitä vaikka Mika Rämet ja Fimean Kaukonen sanoivat alussa: rokotteet ovat turvallisia. Itsekin laitoin Fimealle kysymyksen, mutta eivät ne vastaa. Eli pakotetaan ottamaan noita piikkejä ja suunnitellaan jopa pakkorokotuksia, mutta kysymyksiin ei vastata. Missä meidän terveysministeri?

      Poista
    3. Todellakin. Ilmeisesti tässä on menossa jonkunlainen rokotteiden välinen kilpailu?
      Näyttäisi että Pfizerin rokotetta nostetaan ja jos koronarokotteesta annetaan jotain negatiivista tietoa, niin se on sitten ehdottomasti joku muu kuin Pfizer, kuten tässä Astra Zeneca.
      Selvästi siis Pfizer jakaa enemmän hilloa valtiojohdolle ja mediaan. Muuta eroa näillä kuolemanpiikeillä ei varmasti ole.

      Poista
    4. Pfizerhan on mm. THL:n rahoittajia. Tämän voi jokainen halutessaan käydä toteamassa THL:n vuosikertomuksista, jotka löytyvät lafkan nettisivuilta. Tätä "yleishyödyllistä" virastoa rahoittaa myös lääkefirma GlaxoSmithKline, jonka entinen myyntijohtaja THL:n Taneli Puumalainen on. Mutta Suomessahan ei ole korruptiota. Ei meillä. Ehkä jossain muualla muttei meillä. Ei missään nimessä.

      Poista
  23. "33 asteen helteiden ollessa päällä, Rubanovitsch istui sisällä potemassa koronatautia"
    Ja ihan sattumalta tämä mystinen 'lauluntekijä' on 32-vuotias.

    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/helsinkilainen-sharon-32-sai-rajun-koronataudin-katuu-nyt-ettei-ottanut-heti-rokotetta-tein-ison-virheen/8198534

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyyhän sitä jotenkin päästä piireihin, jos haluaa menestyväksi artistiksi.

      Poista
  24. Aamulehti: "WTC-iskujen kauhu painui myös suomalaisten mieliin – lue tästä 33 riipaisevaa muistoa: ”Koko illan katsoin kuin jotakin kauhuelokuvaa”"

    "Yli sata lukijaa kertoi oman muistonsa. Tässä jutussa niistä julkaistaan 33."

    https://www.aamulehti.fi/ulkomaat/art-2000008254710.html

    VastaaPoista
  25. Tilastokeskus: Suomen väkiluku lähtee laskuun vuonna 2033

    https://www.suomenmaa.fi/uutiset/vakiluvun-lakipiste-siirtyi-hieman-myohemmaksi-edellisesta-ennusteesta/

    VastaaPoista
  26. Päivitetty otsikkoa, ja liitetty osaksi Aton-kultti-sarjaa.

    VastaaPoista
  27. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/venajan-aloittama-sota-sai-sm-liiga-seuran-pohtimaan-logonsa-kayttoa-rakas-osa-identiteettia/8367350

    Miksei kukaan vaadi vapaamuurareita luopumaan kaksipäisestä kotkasta? Sillähän on myös yhteys Venäjään.

    VastaaPoista
  28. https://www.hs.fi/kotimaa/turku/art-2000008675035.html

    "Kymmenen suosituinta salaliittoteoriaa"

    "2. Vapaamuurarit vaikuttavat salaisesti liike-elämässä ja politiikassa. (32,2 prosenttia)"

    32,2% ? Oho.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunnon v*ttuilua päin näköä. Asian tiimoilta olkaahan lukijat tarkkana, 22.3.22 päivä lähestyy. Voi tapahtua ties mitä tuolloin, firman logokin sen kertoo...

      Poista
    2. Tossa vielä gematriaa huomisesta. Tää gematria on kyllä mielenkiintoista, kaikki löytyy sieltä. Huikea blogi tämäkin käykää tsekkaa: https://bartoll.se/2022/03/march22-2022-order-322-skull-and-bones/

      Poista
  29. Mietinkin tässä, että kuinkas monta tohtoriohjelmaa siellä Helsingin yliopistossa yhteensä nyt olikaan.
    https://www.helsinki.fi/fi/hakeminen-ja-opetus/hae-tohtoriohjelmiin

    VastaaPoista
  30. Ilmestyskirjan luvussa 12 kuvataan ”suuri, tulipunainen lohikäärme, jolla oli seitsemän päätä ja kymmenen sarvea, ja sen päissä seitsemän kruunua; ja sen pyrstö pyyhkäisi pois kolmannen osan taivaan tähtiä ja heitti ne maan päälle.” Lohikäärme on tässä Saatana, ja langenneita enkeleitä kolmannes. Tämänkin voisi ajatella edustavan lukua 33 (%)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, muistan joskus kuulleeni saman jossain podcastissa. Taisi olla Unslaved. Eli siis amerikkalaisittain ".33". Ihan mielenkiintoinen yksityiskohta.

      Poista