tiistai 16. kesäkuuta 2015

Kalevala - osa 6: Isä, äiti ja poika


Kalevalan alussa on tarina maailman synnystä. Ilmatar, Ilman Impi, laskeutuu veteen, jossa hän tulee raskaaksi tuulesta ja merestä. Aikansa odotettuaan Ilmatar alkaa ihmetellä miksi synnytys ei ala. Hän pyytää apua Ukolta.

Oi Ukko, ylijumala,
ilman kaiken kannattaja! Tule tänne tarvittaissa,
käy tänne kutsuttaessa!
Päästä piika pintehestä,
vaimo vatsanvääntehestä!  

Tämän pyynnön jälkeen paikalle saapuu sotka, joka on selkeästi vastaus Ilmattaren avunpyyntöön. Sotka on joko Ukon lähettämä edustaja, tai itse Ukko linnun muodossa. Vastaava ylijumalan linnuksi muuttuminen tunnetaan esimerkiksi kreikkalaisessa mytologiassa, jossa Zeus muuttui kotkaksi.


Ilmatar


Sotka munii munansa, munat putoavat polvelta ja munankuorista syntyy maailma. Mutta synnytys ei ole vielä tässä vaiheessa ohi. Ilmattaren kohdussa syntymäänsä odottaa Kalevalan suurin sankari Väinämöinen

Lopulta Väinämöinen syntyy:

Arvelee, ajattelevi, miten olla, kuin eleä pimeässä piilossansa, asunnossa ahtahassa, kuss' ei konsa kuuta nähnyt eikä päiveä havainnut.

Sanovi sanalla tuolla,
lausui tuolla lausehella:
"Kuu, keritä, päivyt, päästä, otava, yhä opeta
miestä ouoilta ovilta,
veräjiltä vierahilta,
näiltä pieniltä pesiltä,
asunnoilta ahtahilta!
Saata maalle matkamiestä,
ilmoillen inehmon lasta,
kuuta taivon katsomahan,
päiveä ihoamahan,
otavaista oppimahan,
tähtiä tähyämähän!"
Kun ei kuu kerittänynnä
eikä päivyt päästänynnä,
ouosteli aikojansa,
tuskastui elämätänsä:
liikahutti linnan portin
sormella nimettömällä,

lukon luisen luikahutti
vasemmalla varpahalla;
tuli kynsin kynnykseltä,
polvin porstuan ovelta.
Siitä suistui suin merehen,
käsin kääntyi lainehesen;
jääpi mies meren varahan,
uros aaltojen sekahan.



Kalevalan maailman syntytarinassa on kolme hahmoa: isä, äiti ja poika - pyhä kolminaisuus. Vastaava pyhä kolminaisuus isän, äidin ja pojan roolijaolla löytyy monesta muustakin mytologiasta.

Esimerkkejä:

  • Kristinusko: Isä, Poika ja Pyhä Henki (jumalan feminiiniaspekti, josta kirkko vaikenee)
  • Egypti: Osiris (isä), Isis (äiti) ja Horus (poika)
  • Babylonia: Nimrod (isä), Semiramis (äiti) ja Tammuz (poika)


Jumaltriadin roolijakona Isä-Äiti-Poika edustaa pääasiallisesti patriarkaalista kautta. Vanhemmissa matriarkaalisissa jumalatartraditioissa triadi muodostettiin yleensä hieman erilaisella roolituksella. Esimerkiksi islamia edeltäneessä arabialaisessa traditiossa triadin muodostivat kolme jumalatarta: Al-‘Uzzá, Manāt ja Allāt.


Arabialainen jumalatartriadi


Muinaisessa Irlannissa triadin muodostivat kolme miespuolista jumalaa, BelEsus ja Taranis, jotka olivat tärkeimmän äitijumalattaren, Danun, lähettiläitä / avustajia.

Vaikka roolijaoissa on eroja, jumalhahmojen muodostama triadi (tai useampi) löytyy lähes kaikista traditioista. Luku kolme oli Muinaisille viisaille pyhä luku.

Jumaltriadeista enemmän kirjoituksessa Pyhä kolminaisuus. Luvusta kolme enemmän kirjoituksessa Druidismi ja luku kolme.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti