tiistai 11. elokuuta 2015

Fazerin kukko


Päivitetty 22.12.2018.

Helsingin Kluuvikadulla on Björn Weckströmin vuonna 1991 valmistunut veistos Fazerin kukko. Helsingin kaupungin taidemuseo kertoo:
Fazer Oy lahjoitti veistoksen Helsingin kaupungille juhlistaakseen Karl Fazerin Ranskalais-Venäläisen Konditorian 100-vuotista historiaa syyskuussa 1991. Fazerin vuonna 1891 avaama konditoria sijaitsi alun perin puutalossa Kluuvikadulla. 
Taiteilija Björn Weckström suunnitteli veistoksen nykyiselle paikalleen Kluuvikadun kahvilan eteen niin, että teos on tasapainoisessa yhteydessä ympäröivän rakennusmassan kanssa. Yli neljän metrin korkeuteen kurottautuva Fazerin suositusta makeistuotteesta hahmonsa saanut figuuri on pronssia ja sen jalusta on mustaa graniittia. Tyylittely on viety niin pitkälle, että teoksessa voi nähdä muitakin hahmoja, kuten esimerkiksi selkärangan nikaman.

Fazerin kukko




Jaa. Että sellaista vapaamuurarisymboliikkaa.


Karl Fazer ja vapaamuurarien "käsi piilossa"


Vapaamuurarikontekstissa kukko on symboli, joka edustaa kreikkalaista jumalaa Hermes. (Aiheesta enemmän mm. kirjoituksessa Lähde/UKK-muistomerkki)


Hermes ja kukko


Hermes on tietyssä mielessä vapaamuurariuden symboli tai henkilöitymä. Roomassa tämä jumala tunnettiin nimellä Merkurius.

"Mercury, as known to the Romans and as Thoth by the Egyptians, the god Hermes, is considered by Pike to represent the Master of the Lodge."(Russell R. Boedeker, 32 asteen vapaamuurari)
"Manly P. Hall in his work, The Secret Teachings of All Ages, states, “…he [Hermes] was the author of the Masonic initiatory rituals…Nearly all of the Masonic symbols are Hermetic in character" (Russell R. Boedeker)
"In all the old manuscript records which contain the Legend of the Craft, mention is made of Hermes as one of the founders of Freemasonry." (masonicdictionary.com)

Egyptissä samaa arkkityyppiä edusti Thoth, jonka tunnus oli ibis-lintu. Hermes-Merkuriuksen ja Thothin välisestä yhteydestä voi lukea myös Raamatusta, jos vain ymmärtää mitä ibis-lintu ja kukko edustavat.
"Kuka on antanut iibis-linnulle viisauden? Kuka on antanut kukolle ymmärryksen?" (Job. 38:36)

Hermes on perinyt caduceus-sauvan juuri Thothilta.


Thoth (oikealla) ja kaksi caduceus-sauvaa


Hermetismi on kiinteä osa vapaamuurariutta ("Hermetic Order of the Golden Dawn", "Hermetic Degrees",  "Hermetic Rites" jne.) ja "Eliitin" esoteerista filosofiaa. Hermetismin kantaisänä pidetään muinaisegyptiläistä maagia ja ylipappia nimeltä Hermes Trismegistus. Tosiasiassa kyse ei ole historiallisesta henkilöstä, vaan paremminkin jumalhahmon kaltaisesta myytistä, jonka taustalla on kokoelma vanhoja kirjoituksia. (Ks. Hermetica) Tietyssä mielessä Hermes Trismegistus edustaa samaa arkkityyppiä kuin kreikkalainen Hermes ja egyptiläinen Thoth.


Hermes Trismegistus


Vapaamuurareille Hermes Trismegistus on eräälainen "esi-isä".
"Hermes Trismegistus, "thrice-great Hermes," emerged from the amalgamation of the wisdom gods Hermes and Thoth and is one of the most enigmatic figures of intellectual history. Since antiquity, the legendary "wise Egyptian" has been considered the creator of several mystical and magical writings on such topics as alchemy, astrology, medicine, and the transcendence of God. Philosophers of the Renaissance celebrated Hermes Trismegistus as the founder of philosophy, Freemasons called him their forefather, and Enlightenment thinkers championed religious tolerance in his name. To this day, Hermes Trismegistus is one of the central figures of the occult—his name is synonymous with the esoteric." - Florian Ebeling (The Secret History of Hermes Trismegistus)

Tarotissa Hermestä edustaa kortti Taikuri. Kortin hallitseva planeetta on Merkurius (Hermeen nimi Roomassa). Kortti edustaa myös muinaisegyptiläistä Tähdistö-kulttia, jonka viisauden "perillisinä" vapaamuurarit itseään pitävät.


Taikuri ja hermeettinen aksiooma "as above, so below"


Hermeen nimi tulee muinaisirlantilaisesta jumalasta Herne. Tämän jumalan toinen nimi oli Cernunnos. Kyseinen sarvipäinen jumala on prototyyppi temppeliritarien Baphomet-jumalalle. Aiheesta enemmän kirjoituksessa Baphomet ja Cernunnos.


Cernunnos

Baphomet ja hermeettinen aksiooma "as above, so below"


"Eliitti" käyttää Hermes-symboliikkaa vähän joka puolella. Esimerkkejä:


Hermes ja UBS-pankki

Hermes-patsas, Rochester, USA

Hermes, Grand Central Terminal, New York, USA

Golden boy (Hermes), Manitoba legislative building, Winnipeg, Kanada

Hermes, Budapest, Unkari

Freddie Mercury -patsas, Sveitsi

Hermes Helsingin kauppakorkeakoulun julkisivussa

Hermes-logo

Hermes-patsas Bond-elokuvassa Dr. No (oikea yläkulma)


Vapaamuurariaiheista symboliikkaa sisältävä Fazerin kukko muodostaa kartalle suoran linjan kahden muun vapaamuurariaiheisen veistoksen kanssa:  Lönnrotin patsas ja Aleksanterin patsas.


Vasemmalta oikealle: Lönnrotin patsas, Fazerin kukko ja Aleksanterin patsas


Tämän lisäksi Fazerin kukko muodostaa toisen linjan Keisarinnan kiven ja Lasipalatsin kellotornin kanssa.


Vasemmalta oikealle: Lasipalatsin kellotorni, Fazrin kukko ja Keisarinnan kivi


Kolmas linja syntyy Säätytalon Laki-veistoksen ja Taru ja totuus -patsaan kanssa.


Vasemmalta oikealle: Taru ja totuus, Fazerin kukko ja Säätytalon keskipiste


Neljäs linja syntyy Aleksis Kiven patsaan ja Haaksirikkoiset-patsaan kanssa.


Vasemmalta oikealle: Aleksis Kivi, Fazerin kukko ja Haaksirikkoiset


Kaksi jälkimmäistä linjaa muodostaa harkitun kokonaisuuden.

Laki-veistos Säätytalolla esittää tarotin korttia Voima, joka edustaa Leijonan merkkiä. Samalla linjalla oleva Taru ja totuus esittää tarotin korttia Tähti, joka edustaa Vesimiehen merkkiä. Astrologisella eläinratakartalla nämä kaksi merkkiä ovat vastakkaiset.

Aleksis Kiven patsas esittää tarotin korttia Hierofantti, joka edustaa Härän merkkiä. Samalla linjalla oleva Haaksirikkoiset esittää tarotin korttia Kuolema, joka edustaa Skorpionin merkkiä. Astrologisella eläinratakartalla nämä kaksi merkkiä ovat vastakkaiset.

Edellä mainitut neljä merkkiä muodostavat kokonaisuuden, jota kutsutaan astrologiassa termillä kiinteät merkit. Eläinratakiekolla nämä neljä merkkiä muodostaa ristin.

Kiinteät merkit 


Melkoinen "sattuma".


Kiinteät merkit Fazerin kukon ympärillä


Kiinteät merkit on kuvattu moniin vapaamuurarivaakunoihin. Alla olevissa esimerkeissä Vesimiehen paikalla on Johannes Kastaja (="vesimies"), joka kuvataan usein saarnaamassa toinen tai molemmat kädet ylhäällä.


Vapaamuurarivaakuna 1700-luvulta: Kiinteät merkit

 United Grand Lodge of England -vaakuna: Kiinteät merkit

Grand Lodge of New York -vaakuna: Kiinteät merkit


Toinen syy tähän Fazerin kukon ympärille syntyvään astrologiseen muodostelmaan paljastuu tarotin kortista Maailma. Samat neljä eläinratamerkkiä löytyvät kortin nurkista. (Pojan kasvot edustavat vesimiestä. Kotka on vanhempi Skorpionin merkin tunnus.)


Maailma


Maailma-kortin keskellä on useimmissa tarot-pakoissa viisauden jumalatar Sofia. Kuitenkin joissain vanhemmissa pakoissa Sofian tilalla on Hermes.

Kuinkas sattuikaan.


Maailma ja Hermes

Maailma ja Hermes


Maailma-kortin nurkissa olevat kiinteät merkit edustavat neljää elementtiä (tuli, vesi, maa ja ilma). Kortin teemana onkin quintessence, viides elementti, joka syntyy neljän elementin yhdistymisestä. (Aiheesta enemmän: Quintessence)

Neljän elementin symbolina käytetään myös neljää ilmansuuntaa. Aivan kuten Fazerin kukko, suomalaisille hyvin tuttu tuuliviirimalli, jossa on kukko ja neljä ilmansuuntaa, kuvaa Maailma-korttia. Esimerkiksi J. Karjalaisen albumissa Lännen-Jukka on käytetty tätä samaa symboliikkaa levyn kannessa. (Kiitos vinkistä Kummajuttu-blogille.)





11 kommenttia:

  1. Lisätty satelliittikuvat linjoista 28.8.2015.

    VastaaPoista
  2. Lisätty linjojen yhteys eläinrataan 29.8.2015.

    VastaaPoista
  3. Mielessä pyöri aapiskukko sauvoineen ja tännehän sitä taas päädyttiin..

    VastaaPoista
  4. https://store7135315.ecwid.com/Hermes-Trismegistos-Corpus-Hermeticum-Smaragditaulu-ja-muita-hermeettisiä-kirjoituksia-p195361207

    Tilasin kyseisen kirjan suomeksi käännettynä. Jonkun verran perehtynyt jo valmiiksi, mutta ihan innolla odotan.

    VastaaPoista
  5. Jos katsot tota J. Karjalaisen tuuliviiriä tarkemmin, löydät siitä sanan NEWS.

    VastaaPoista
  6. https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/df4f6064-1a8a-4cf1-a6b4-ec09552e2fd8
    Kukot iltalehdessä.

    VastaaPoista