tiistai 8. joulukuuta 2015

Astro-teologia - osa 24: Pyhä ovi


YLE:n uutinen tänään:
Paavi avasi Pietarinkirkossa vuosia tiukasti suljettuna olleen pyhän oven
Ovi on avoinna tänään tiistaina alkaneen laupeuden riemuvuoden ajan. Edellisen kerran ovi avattiin vuonna 2000.
Katolisen kirkon johtajan paavi Franciscuksen julistama laupeuden riemuvuosi on alkanut. Marraskuun 20. päivänä päättyvä ylimääräinen riemuvuosi alkoi tänään tiistaina juhlallisesti, kun paavi avasi Pietarinkirkon pyhän oven. Ovi on tavallisesti tiukasti lukittu ja kirkon sisäpuolelta umpeen muurattu.
Juhlallista tapahtumaa Vatikaanissa oli kokoontunut seuraamaan kymmeniä tuhansia ihmisiä. Juhlavieraiden joukossa oli myös edellinen paavi Benedictus XVI.
Pyhä ovi avataan ainoastaan riemuvuosina. Edellisen kerran ovi oli auki vuonna 2000.
Riemuvuotta vietetään katolisessa kirkossa nyt 29. kerran. 


Pyhä ovi


Pyhän oven symboliikka on yksi lukuisista esimerkeistä kristinuskon pakanallisille juurille. Pyhällä ovella tai sen rituaalisella avaamisella ei ole mitään tekemistä Jeesuksen opetusten tai Raamatun kanssa - se on puhdasta astro-teologiaa.

Vatikaanin pyhän oven avaamisrituaali ajoittuu aina talveen, yleensä lähelle talvipäivänseisausta. Kyseessä on vertauskuvallinen tarina talvipäivänseisauksessa "kuolevalle" auringolle, joka vertauskuvallisesti laskeutuu manalaan. Kulku manalaan käy pyhän oven tai portin kautta.


Aurinkosankari Gilgamesh laskeutuu manalaan aurinkoportin kautta


Kuten käytännössä kaikki astrologinen symboliikka, pyhä ovikin juontaa juurensa druidismiin. Sanalla druidi on (ainakin) kaksi merkitystä "totuuden palvelija" ja "oviaukko".

Druidien (eli arkadialaisten, eli arjalaisten) mukana pyhän oven / portin symboliikka levisi ympäri maailman. Joka puolella maailmaa pyhiin temppeleihin kuljetaan pyhän portin kautta. Portista kulkeva astuu ikään kuin toiseen maailmaan näytellen mytologioista tuttua aurinkosankaria, joka käy manalassa - vain palatakseen takaisin uudestisyntyneenä kuoleman voittaneena sankarina. Kokemus puhuttelee voimakkaasti alitajuntaa.


Gate of the Sun -megaliitti Tiwanakussa (Bolivia)

Shintolainen torii (Japani)

Paifang / pailou (Kiina)

Buddhalainen torana (Intia)

Kungfutselainen hongsalmun (Korea)

Tituksen riemukaari (Rooma, Italia)

Pylon (Egypti)

Druiditemppelin portti (Iso-Britannia)

Dolmen - porttihauta (Irlanti)
Lue myös: Kivikehät ja dolmenit


Pyhän portin symboliikkaa nykypäivänä:


Pariisin riemukaari
Riemukaarissa on porttisymboliikan lisäksi kaarisymboliikkaa

Berliinin Brandenburg Gate

Pariisin La Grande Arche - Ranskan vallankumouksen 200-vuotisjuhlan yhteydessä vihitty

Moskovan riemukaari

Barcelonan riemukaari

India gate

Yhdistymisen riemukaari Pohjois-Koreassa

Eduskuntatalon vieraat kulkevat egyptiläisen pylonin läpi.

Disney worldiin mennään portin kautta.

Jalkapallo-ottelu on monelle uskonnollista rituaalia vastaava kokemus. Kuvassa kuuluisa Liverpoolin Anfield-stadionin portti.



2 kommenttia:

  1. Ei liity tähän merkintään, mutta mitäs ajattelet tästä? Olisiko Novorossijan vaakunassa:

    1) Rotchildin viisi nuolta (viisi poikaa jotka hallitsevat maailmaa)
    2) Vapaamuurarien vasara
    3) Vapaamuurarien ankkuri
    4) Vapaamuurarien muurattu kruunu kaksoiskotkalla


    Miksi? Mistä Ukrainan kriisissä on mielestäsi kysymys?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Samaa olen minäkin ihmetellyt.

      Koko Ukrainan kriisi on liian tuore, liian keskeneräinen ja luotettavaa tietoa on liian vähän saatavilla, että sen isosta kuvasta voisi sanoa vielä mitään varmaa. Täytyy muistaa, että sodissa ja konflikteissa on aina salattuja tasoja, joista me tavalliset tallaajat emme tiedä mitään. Se, että Novorossijan vaakunassa on noin paljon vapaamuurarisymboliikkaa, on iso signaali siitä, että kulissien takana kuhisee. Mutta mistä todellisuudessa on kyse, siitä on liian varhaista sanoa vielä mitään.

      Sama pätee ns. dollarin vastaiseen sotaan, jota Venäjä, Kiina ja BRICS-maat liittolaisineen käyvät. Onko kyseessä aito dollari-imperiumin vastustaminen, vai onko koko juttu suurta teatteria? Mitkä ovat uusien haastajien todelliset motiivit? Onko kyseessä vain "Eliitin" sisäinen valtataistelu, jossa yksi mafiaperhe haastaa toista mafiaperhettä? Onko kyseessä vain harhautus, jolla koko maailman huomio saadaan pois jostain tärkeämmästä? jne..

      Näiden kysymysten suhteen noudatan "wait and see" -metodia. Tällä hetkellä idän ja lännen välinen vastakkainasettelu vaikuttaa päällisin puolin aidolta, mutta se ei todellakaan tarkoita sitä, että se olisi sitä varmuudella. Jos ensimmäinen kylmä sota oli suurta teatteria, miksi tämä ei olisi myös?

      Mieli haluaisi usein valita puolen ja mennä mustavalkoiseen "hyvät vs. pahat" -ajatteluun, mutta todellisuudessa isojen poikien valtataisteluissa on hyvin harvoin "hyviksiä".

      Poista