sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Astro-teologia - osa 25: Joulukuusi


Joulu on tulossa ja joulukuusikauppiaat ovat ilmestyneet katukuvaan.

Muistatteko sen Raamatun kohdan, jossa Jeesus puhui joulukuusen tärkeydestä? Tai sen kun apostolit viettivät joulujuhlaa joulukuusta koristellen?

En minäkään.





Miksi ihmeessä kristillisessä perinteessä on joulukuusi, jolla ei ole mitään tekemistä Raamatun tai kristinuskon opetusten kanssa? Syy löytyy siitä tosiasiasta, että kristinusko on uskontona paljon pakanallisempi kuin kirkko haluaisi myöntää. Kristinusko on täynnä uudelleenkierrätettyjä pakanallisia symboleja, rituaaleja ja myyttejä.

Joulukuusi - kuten kaikki muukin puusymboliikka - on druidismia puhtaimmillaan.

Joulukuusen / joulupuun symboliikka tulee druisistisesta maailmanpuusta. Joulukuusen latvaan laitetaan tähti, koska maailmanpuu oli astronomisen viisauden ymmärtäneiden Muinaisten viisaiden symboli maapallon napa-akselille. Napa-akseli on maapallon pohjois- ja etelänavan kautta kulkeva akseli, joka osoittaa kohti napatähteä. Maan pinnalta näyttää siltä kuin taivaankansi kääntyisi napatähden ympärillä.

Maailmanpuusta enemmän kirjoituksessa Pyhät puut.






Tietyssä mielessä joulukuusi on "sukulainen" caduceukselle. Molemmat ovat napa-akselin symboleja. Aiheesta enemmän kirjoituksessa Käärme ja sauva.

Napa-akseli tunnetaan myös nimellä napapylväs. Pylvässymboliikasta enemmän kirjoituksessa Pyhät pylväät.

Entäpä sana joulu - mistä se tulee?

Sana on tullut ruotsinkielisestä sanasta jul, joka puolestaan tulee sanasta yule. Wikipedian mukaan yule oli muinaisten germaanien keskitalven juhla. Tämä pitää kyllä paikkaansa, mutta jättää jälleen kerran kertomatta jotain hyvin oleellista. Yule oli druidistinen talvipäivänseisauksen juhla.

Yule tarkoittaa pyörää.
"Joseph, Julio, Julius, etc., derive from the word "Yule," which comes is better understood as "Wheel." The Yule referred, as it still does today, with the winter solstice. The zodiac was always likened to a rotating wheel, that began moving at the time of the winter solstice." (Michael Tsarion) 





Lue myös toinen talvipäivänseisaukseen liittyvä kirjoitus Kuolleista noussut.



2 kommenttia:

  1. Kun nyt on käynyt selväksi, että Suomessa ei tavallinen ihminen voi ottaa askeltakaan ilman Tarot-pakkaa, tilasin Crowleyn Thoth pakan. Nyt olen sitten ihmetellyt sen kuvien sisältöä. Taikurilta puuttuu sauva, kuukortista rapu, hallitsijattarelta viljat. Tilalla on tyhjää tyylittelyä, taiteilua ja poikien viettelyä, joka ei lämmitä suomalaista totuutta etsivää mieltä. Mites tässä nyt näin kävi? Ei herätä Crowley toistaiseksi luottamusta. Peruspakka on hankittava, jos aikoo Suomessa vapaana kävellä. Mikä oma tuntumasi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kieltämättä outo pakka. Mutta sitä ei missään nimessä pidä jättää kokonaan huomiotta. Crowley tiesi mitä teki, vaikka pakan tyylistä tulikin varsin poikkeava. Se voi alkuun vaikuttaa tyhjältä tyylittelyltä, mutta sitä se ei suinkaan ole. Kaikki on harkittua ja perusteltua - joskaan ei ihan helposti ymmärrettävää.

      Kannattaa varmasti ensin perehtyä perinteisempään Rider-Waite-pakkaan, jota on huomattavasti helpompi tulkita. Se tuntuu olevan tarot-maailmassa se de-facto-pakka, jota käytetään eniten. Thoth-pakkaan kannattaa tutustua sitten kun siirtyy omassa tarot-opiskelussa syvempiin tasoihin.

      Suosittelen Linkkejä-sivulta löytyvään Michael Tsarionin Path of the Fool -sarjaan, jossa esitellään jokainen ison arkanan kortti. Tsarion analysoi usein myös Thoth-pakan kuvitusta.

      Videot eivät ole ihan kevyttä kamaa, joten ei tarvitse pelästyä jos ei ymmärrä ihan kaikkea. Tsarion liikkuu tarotin suhteen niin syvissä vesissä, että minäkään en aina pysy kärryillä.

      Poista