maanantai 25. huhtikuuta 2022

Mari Kalanne: Pro gradu -tutkielma


Mikko Kempen podcastissa oli alkuvuodesta mielenkiintoinen vieras Mari Kalanne (siis ei Kallanne, kuten Kemppe oli otsikoinut), joka oli tutkinut aihetta uusi maailmanjärjestys (NWO) jo 1990-luvulla. Tuossa haastattelussa Kalanne kertoi kokemuksestaan Turun yliopiston poliittisen historian laitoksella. Kun Kalanne oli tehnyt NWO-aiheista gradua, laitoksen johtajana toiminut Jorma Kalela esti tämän gradun tekemisen. Aihe oli selvästi liian tulenarka akateemiselle tutkimukselle. Gradun ohjaaja professori Timo Soikkanen oli todennut Kalanteelle kahden kesken, että syynä gradun estämiselle oli tutkielman tapa käsitellä vapaamuurareita. Tiettyjä asioita ei saa tutkia.

Kalanne joutui lopulta odottamaan useita vuosia Kalelan eläkkeelle jäämistä, jotta saisi gradunsa hyväksytettyä. Nyt tuo 2000-luvun alussa valmistunut gradu on luettavissa Kalanteen blogista:

https://uutistuotanto.blogspot.com/2022/04/pro-gradu-tutkielma-2005-pat.html 

Kalanne on itse sanonut, että ei pidä tuota gradua tänä päivänä kovinkaan hyvänä tutkielmana. Olen tästä asiasta sekä samaa mieltä että eri mieltä. On totta, että tämän päivän standardeilla tuon gradun sisältö on melko vaatimaton pintaraapaisu valtavan laajaan ja monimutkaiseen aihepiiriin. Siitä myös näkee, että sen tekijä on vielä oman tutkimuspolkunsa alkupäässä. Mutta jos otetaan huomioon se tosiasia, että tuo gradu tehtiin noin 20 vuotta sitten, sen ajan standardeilla tuo tutkielma on hyvinkin ansiokas. Siihen aikaan tiedon kerääminen oli huomattavasti vaikeampaa ja työläämpää, koska internet oli vielä lapsen kengissä. Tuosta aiheesta ei varmastikaan ollut helppo tehdä akateemista tutkimusta - varsinkaan Suomessa.

Vaikka en varmaankaan ole Kalanteen kanssa kaikista asioista samaa mieltä, minun silmissä Kalenne kuitenkin nauttii suurta arvostusta ihan vain sen tosiasian takia, että hän on NWO-tutkimuksen todellinen pioneeri. Minun on vaikea olla arvostamatta henkilöitä, jotka ovat tutkineet näitä asioita jo kauan ennen kuin itse päädyin omalle tutkijan polulleni. Edelläkävijöille täytyy antaa tunnustusta. Kun Kalanne kirjoitti graduaan, minä en ollut koskaan edes kuullut mistään NWO:sta.

Tällä hetkellä Kalanne on kirjoittamassa kirjaa samasta aiheesta. Nyt hänellä on huomattavan pitkä kokemus NWO-aiheisesta tutkimuksesta, joten kirjan kirjoittamisen lähtökohta on aivan eri kuin tuossa gradussa. Olen saanut nähdä tuon kirjan pari ensimmäistä lukua, ja olen melko vakuuttunut siitä, että kun tuo kirja aikanaan valmistuu, se tulee olemaan hyvin mielenkiintoinen. 

Kirja alkaa siitä, mitä silloin reilut 20 vuotta sitten Turun yliopistossa tapahtui. Oli suorastaan kiehtovaa lukea henkilökohtaisesta näkökulmasta kirjoitettu kertomus siitä, miten Kalela esti gradun tekemisen, ja miten Kalanne savustettiin poliittisen historian laitokselta ulos. Kalelan toiminta oli niin uskomattoman pöyristyttävää, että hän tulee jäämään Turun yliopiston historiaan poikkeuksellisen nolona häpeätarhana. 

Jännä nähdä löytyykö tuolle kirjalle koskaan kustantajaa. Jotenkin voisi kuvitella, että se ei tule olemaan helppoa. Onneksi nykyään on mahdollista tehdä omakustanteita tai e-kirjoja, joten kyllä se kirjan sisältö aina jotain kautta yleisönsä löytää.

Suosittelen myös tutustumaan Kalanteen blogiin, josta löytyy paljon mielenkiintoista luettavaa.

5 kommenttia:

  1. suurinpiirtein ukrainan sodan alkamisen aikoihin presidentti Biden julisti jossain puheessaan että NWO on alkanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. https://eliitinesoteerisetsymbolit.blogspot.com/2022/04/joe-biden-ja-new-world-order.html

      Poista
  2. Kalela on entisen pääministeri A.K. Kajanderin lapsenlapsi.

    https://uutistuotanto.blogspot.com/2022/04/vakoilun-maailmasta.html

    Kajanderin kolmannessa hallituksessa istui muuten muuan Eljas Erkko. Miten yllättävää.

    https://eliitinesoteerisetsymbolit.blogspot.com/2020/01/aatos-erkko-ja-viisaiden-kerho.html

    VastaaPoista
  3. Marilta mielenkiintoinen luento Ukrainan kriisin historiallisesta taustasta:

    https://tokentube.net/v/1056087345/Mari-Kalanne-

    VastaaPoista
  4. Marin blogi kadonnut? Myös YouTube:ssa kirjan lukeminen loppunut? Olikohan liian sakeaa sisältöä?

    VastaaPoista