keskiviikko 31. tammikuuta 2024

Ivan Puopolo: Tutkimus: Koronarajoituksia vastustaneet leimattiin mediassa kelvottomiksi!



Tämä on hyvä video. On erittäin hyvä, että Ivan Puopolo ottaa asian esiin. Mutta minua ihmetyttää, että miksi hän tekee sen vasta näin monen vuoden jälkeen? 

Puopololla olisi ollut mahdollisuus nostaa tämä median moraaliton toiminta esiin jo vuosia sitten. Mutta sitä hän ei tehnyt, koska se olisi ollut silloin hänen uralleen haitallista. Nyt kun tämän asian käsittelystä ei enää ole vaaraa hänen uralleen, hän jälkikäteen arvostelee median toimintaa. Puopolo kritisoi tällä videolla mediaa ikään kuin hän ei itse maikkarin toimittajana olisi ollut osa sitä. Sen takia tästä sinänsä ihan hyvästä puheenvuorosta tulee hieman tekopyhä käry. 

Selkärankainen toimittaja olisi tehnyt tämän videon hieman itsekrittisemmällä otteella, ja pahoitellut sitä, että ei uskaltanut puhua näistä asioista aiemmin. 

Puopolo voi tietenkin vedota siihen, että asiasta tehtiin tutkimus vasta hiljattain. Kuitenkin tästä hänen videosta käy ilmi, että hän havaitsi nämä median järjettömyydet jo monta vuotta sitten - ja pysyi silloin hiljaa. Kansalaisaktivistit ja vaihtoehtomediat nostivat tätä median moraalitonta ja järjenvastaista toimintaa esiin koko pandemian ajan, joten ei voi väittää, etteikö asiasta olisi voinut puhua aiemmin. Ei siihen median moraalittomuuden näkemiseen mitään tutkimuksia tarvittu - riitti kun luki uutisia

Puopolon esittelemä Maarit Mäkisen tutkimus julkaistiin jo yli neljä kuukautta sitten. Miksi Puopolo ottaa aiheen käsittelyyn juuri nyt? Ehkäpä sen takia, että pari päivää sitten 23-media teki asiasta jakson, joka sai paljon positiivista huomiota. Kyseinen jakso sai Youtubessa reilusti enemmän tykkäyksiä kuin muut 23 minuuttia -ohjelman jaksot yleensä. Toisin sanoen NYT tämän asian käsittely on tykkäyksiä keräävää ja oman uran kannalta turvallista, kun taas aiemmin se oli omalle uralle haitallista. NYT kommenttikenttä täyttyy positiivisista ja kannustavista viesteistä. NYT tästä asiasta puhumisella saa joukon hyväksynnän:


"Hyvä Ivan!"


Ei tämä video vielä Puopolosta sankaria tee. Korkeintaan vähän vähemmän suuren pelkurin kuin valtamedian toimittajat keskimäärin. Valitettavasti sen parempaa ei valtamedian toimittajakunnasta irtoa.


Mäkisen tutkimus: Kansalaisaktivistit vai pandemiankieltäjät? Vaihtoehtoiset äänet journalistisessa mediassa COVID-19-pandemian aikana


2 kommenttia:

  1. Sanni Berg: “Senhetkisen tiedon valossa…”

    https://kanto.media/2024/02/07/senhetkisen-tiedon-valossa/

    VastaaPoista
  2. Puopolo paljastaa:

    https://twitter.com/_M_I_N_T_T_U/status/1781587606737707311

    (video)

    Minusta olennainen kysymys tällä hetkellä on: Miksi Puopolo suojelee näitä selkärangattomia pelkureita? Miksei hän voi kertoa heidän nimiään? Koska he kielsivät kertomasta? Sekö on riittävän hyvä syy olla kertomatta?

    Nämä auktoriteettiasemassa olevat ihmiset TIESIVÄT korona-aikana, että meneillään on valtavan iso kusetus, jonka varjolla tehtiin kaikenlaista rikollista, mutta olivat hiljaa. Eikö nämä neljä ihmistä syyllistyneet hiljaa olemisella rikokseen?

    "Joka tietää rikoksen olevan hankkeilla eikä ajoissa, kun rikos vielä olisi estettävissä, anna siitä tietoa viranomaiselle tai sille, jota vaara uhkaa, syyllistyy törkeään rikoksen ilmoittamatta jättämiseen."

    https://www.minilex.fi/a/t%C3%B6rke%C3%A4n-rikoksen-ilmoittamatta-j%C3%A4tt%C3%A4minen-edesauttaa-rikollista

    Ja nyt Puopolo ei halua pahoittaa heidän mieltään kertomalla heidän nimiään julkisuuteen.

    VastaaPoista