Viime vuosina moni ihmisten järjenvastaista käytöstä vierestä katsova on varmasti miettinyt kysymystä: "Miten ihmiset voi olla noin sokeita omalle järjettömyydelleen?!"
Vastaus:
Yllä olevassa luennossa Nathaniel Branden kuvailee ihmistä, josta minä käytän termiä joukkoihminen. Tällainen ihminen menee aina joukon mukana ja on aina samaa mieltä kuin muut. Hän ei ajattele itse. Hän ei harkitse asioita itse. Hän ei havainnoi todellisuutta itse. Hän ei punnitse asioita itse. Hänellä ei ole omaa mielipidettä mihinkään. Eikä hänellä ole omia arvoja. Hän on vain osa joukkoa, ja elää joukon kautta ilman minkäänlaista aitoa yksilöllisyyttä.
Kun joukkoihmiseltä kysytään mielipidettä johonkin asiaan, hän ei mieti mitä mieltä hän itse on - hän miettii vain mitä muut ovat asiasta mieltä, ja muodostaa vastauksensa sen mukaan. Tällaisen ihmisen todellisuutta ei määritä tosiasiat tai objektiiviset havainnot todellisuudesta vaan joukon mielipide. Kun elää koko elämänsä muiden ihmisten kautta, voi ihanasti luopua oman yksilöllisyyden taakasta. Joukossa on hyvä olla, kun ei tarvitse vaivata päätään millään asialla.
Hyvä esimerkki joukkoihmisestä on alla oleva kuva:
Kuvan sateenkaari-ihmiset kannattavat Israelin ja Palestiinan välisessä konfliktissa Palestiinaa. He tekevät näin, koska he kuuluvat vasemmistojoukkoon, jossa yleinen mielipide on Palestiinan puolella. Se, että Gazassa homoja vainotaan, kidutetaan ja suljetaan vankilaan, ei estä näitä joukkoihmisiä osoittamasta mieltä Palestiinan puolesta. Jos pitäisivät mielenosoitusta tuon lakanan kanssa Gazassa, heille kävisi todella huonosti.
Kuten jokainen näkee, näiden ihmisten toiminta on täysin järjenvastaista, mutta he eivät kykene näkemään sitä itse. Syy tähän on se, että he ovat hylänneet objektiivisen todellisuuden ja oman rationaalisen ajattelun, ja toistelevat vain robottimaisesti oman joukkonsa iskulauseita. Heitä ei kiinnosta se, mikä on objektiivisesti totta - kuten esimerkiksi se, että Gazassa homoudesta saattaa joutua tapetuksi, tai että Israel on Lähi-Idän ainoa sateenkaari-ihmisiin myönteisesti suhtautuva valtio. Heitä kiinnostaa vain se, mikä on sen joukon mielipide, johon he itse kuuluvat. Kun se oma joukko kannattaa Palestiinaa ja pride-ideologiaa, nämä joukkoihmiset vain seuraavat sokeasti mukana. "Queers for Palestine!"
https://www.newsweek.com/prominent-hamas-commander-was-executed-after-accusations-gay-sex-432343 |
Toinen hyvä esimerkki joukkoihmisen järjenkäytön hylkäämisestä on vasemmistopiireissä suositun kriittisen rotuteorian (critical race theory) kannattaminen. He sanovat vastustavansa rasismia, mutta samaan aikaan kuitenkin kannattavat äärimmäisen rasistista rotuoppia, jonka mukaan valkoihoiset ovat pahoja ihonvärinsä takia. Koska nämä joukkoihmiset ovat hylänneet rationaalisen ajattelun ja korvanneet sen oman joukkonsa yleisellä mielipiteellä, he ovat täysin sokeita kannattamansa ideologian epärationaalisuudelle, järjenvastaisuudelle ja suoranaiselle pahuudelle.
Kriittinen rotuteoria tiivistettynä yhteen kuvaan |
Joukkoihmisten järjettömyys näkyy hyvin myös heidän suhtautumisessaan Ukrainan sotaan. Objektiiviset havainnot todellisuudesta näyttävät, että Ukraina ei ole vapautta kunnioittava demokraattinen maa, ja että Zelensky on demokratiaa halveksuva tyranni. Silti moni joukkoihminen uskoo, että Ukraina taistelee vapauden ja demokratian puolesta. Järki ja logiikka heitetään romukoppaan, kun joukon hyväksynnän hakemisesta tulee tärkein tavoite.
https://twitter.com/karikanala/status/1708717171323334846 |
Samaa joukkoihmisten järjetöntä toimintaa on nähty myös koronaplandemian hulluimmissa käänteissä. Joukkoihmiset kannattavat maskien käyttöä, piikkien ottamista, sulkutoimia ja koronapasseja - ihan vain sen takia, että se on yleinen mielipide siinä joukossa, jolta he hakevat hyväksyntää. Se, onko näiden asioiden kannattamisessa mitään järkeä, on täysin epäolennaista. Joukon hyväksynnän hakeminen menee kaiken edelle - myös oman terveyden edelle.
Tapaus Matthew Perry |
Joukkoihmisen pahin painajainen on joukon hyväksynnän menettäminen. Jos yksilö alkaa ajatella tai toimia itsenäisesti ja joukon mielipiteen vastaisesti, hän tulee ennen pitkää joukon hylkäämäksi. Joukkoihmiselle tämä hylkäys on kuin kuolemantuomio, koska he tarvitsevat joukkoa elämiseen. Heille elämä on mahdollista vain osana joukkoa. Siksi he ovat valmiita tekemään tai sanomaan mitä vain järjetöntä saadakseen joukon hyväksynnän.
Tämä pakonomainen tarve tulla joukon hyväksymäksi on hyvin vaarallista, koska se johtaa aina moraalittomuuteen. Jos joukon hyväksynnän saaminen on tärkeämpää kuin se, mikä on oikein tai väärin, lopputulos on ihminen, joka hylkää moraalin saadakseen joukon hyväksynnän. Kun 1930-luvun Saksassa yleinen mielipide oli, että juutalaiset ovat yhteiskunnan vihollisia, joukkoihmiset antoivat hyväksyntänsä juutalaisten syrjinnälle. Kun 2020-luvun Suomessa yleinen mielipide oli, että rokottamattomat ovat yhteiskunnan vihollisia, joukkoihmiset antoivat hyväksyntänsä rokottamattomien syrjinnälle. Onneksi jälkimmäisessä tapauksessa syrjintä ei päässyt etenemään yhtä pitkälle kuin ensimmäisessä.
Elämme yhteiskunnassa, jossa on hyvin paljon moraalittomuutta. Siihen on varmasti monia syitä, mutta yksi suurimmista on se, että meillä on niin paljon joukkoihmisiä, jotka ovat valmiita luopumaan omasta moraalistaan saadakseen jonkun joukon hyväksynnän. Tässä yhteydessä on myös syytä muistaa, että joukot itsessään ovat aina moraalittomia. (Tämän selitti Gustave Le Bon jo vuonna 1895 kirjassaan Joukkosielu.) Näin ollen miltä tahansa joukolta pakonomaisesti hyväksyntää hakeva joukkoihminen on väkisinkin aina enemmän tai vähemmän moraaliton ihminen.
Le Bon tutki joukkokäyttäytymistä jo 1800-luvulla |
Joukkoihmisen vastakohta on individuoitunut yksilö. Siis ihminen, joka ajattelee itse, tutkii asioita itse, tekee objektiivisia havaintoja todellisuudesta itse, punnitsee asioita itse, haastaa omia ajatuksiaan itse, muodostaa oman arvomaailmansa itse ja ennen kaikkea vähät välittää mistään joukkojen mielipiteistä. Koska hän ei etsi joukon hyväksyntää, hänen ei tarvitse luopua rationaalisesta ajattelusta tai objektiivisesta todellisuuden havainnoinnista. Hän on vapaa päättämään itse omista näkemyksistään ilman joukon kahlitsevaa vaikutusta.
Mytologioissa tällaisesta ihmisestä käytetään termiä Sankari. Lukuisat eri sankaritarinat kuvaavat monomyyttirakenteen mukaisen Sankarin matkan, joka on ikivanha allegorinen kuvaus yksilön oman minuuden etsimisestä ja löytämisestä. Se on vaikea ja kivulias prosessi, jossa joutuu kohtaamaan omat demoninsa. Monomyyttiä on käsitelty kattavasti Joseph Campbellin kirjassa Sankarin tuhannet kasvot.
Monomyytti, eli Sankarin matka on selitetty kirjassa Sankarin tuhannet kasvot |
Suosittelen myös katsomaan tämän loistavan monomyyttiä esittelevän videon:
Tämä sama monomyytin kuvaama prosessi näkyy tarotin ison arkanan Narrin matkassa. Iso arkana koostuu 22 kortista, joka muodostaa kronologisen tarinan. Tuo tarina on monomyytti esitettynä symboliikan kielellä. Asia on selitetty tarkemmin alla olevalla videolla:
Sankarin matkan taustalla olevasta psykologisesta kasvutarinasta käytetään termiä individuaatioprosessi. Kuuluisin asiaa tutkinut psykologi on Carl Jung, joka jakoi individuaatioprosessin kolmeen osaan:
- Varjon integrointi
- Animan/Animuksen integrointi (kontraseksuaali puoli)
- Itsen integrointi
Individuaatioprosessissa kaikki alkaa Varjon integroinnista. Jotta voi löytää oman aidon minuutensa (Itse, Self), on pakko ensin tutustua omaan Varjoon. Se on todella vaikea ja tuskallisen kivulias prosessi, johon hyvin harvalla riittää rohkeus. Se on kuin kohtaisi sen mytologioista tutun hirviön, jonka kanssa Sankarin on pakko taistella. Aiheen perehtymiseen suosittelen Carl Jungin kirjaa Symbolit - Piilotajunnan kieli.
Michael Tsarion on tiivistänyt Varjon integroinnin ydinajatuksen hienosti yhteen lauseeseen: "Shadow work is getting a fuck away from the crowd."
What the Shadow and Shadow Work actually is…
— Joel Rafidi (@joelrafidi) February 28, 2024
From Episode 121 of Here for the Truth with Michael Tsarion. @UnslavedPodcast pic.twitter.com/KwTaCDArh6
Tätä samaa individuoitumisen teemaa voi siis katsoa kolmesta eri näkökulmasta. Monomyyttinäkökulmaan tutustumiseen suosittelen Joseph Campbellin tuotantoa. Tarot-näkökulmaan suosittelen Michael Tsarionin tuotantoa (Unslaved-sivuston Path of the Fool -sarja). Psykologiseen näkökulmaan suosittelen Carl Jungin tuotantoa. Parhain ymmärrys asiasta syntyy tutustumalla näihin kaikkiin kolmeen näkökulmaan, jotka puhuvat samasta asiasta eri kielellä.
Suosittelen myös tutustumaan seuraaviin EES-kirjoituksiin:
- Helvetti
- Vapaus pelottaa
- Sadomasokistinen sosialismi
- HTFF: Michael Tsarion | Archetypes & the Origins of Consciousness
"It’s the truth. All of these climate extremists lives have been made better by oil & they’ve been programmed to hate it."
VastaaPoistahttps://twitter.com/ryangerritsen/status/1726112980880798082
(video)
Case in point.
"Minulta kysytään nykyään usein, olenko pahoillani siitä, että kutsuin rokottamattomia idiooteiksi. Ja pyydänkö anteeksi. No en ole, enkä pyydä. Tietenkään. Hurraa, rokotetut! Go get your jabs, ne ovat pelastaneet miljoonia ihmishenkiä."
VastaaPoistahttps://twitter.com/Sukkola/status/1725931936122626363
Sanna Ukkola ei ole pahoillaan, koska se valtamediauskovaisten joukko johon Sanna kuuluu ei sitä vaadi. Vielä. Heti kun se joukon näkemys muuttuu, muuttuu myös Sannan mielipide. Joukkoihmiset ovat tässä suhteessa tuuliviirejä.
Ovat tuuliviirejä, mutta vain tietyn viitekehyksen sisällä. Kehyksen, jonka rajat määrittelee enemmistön mielipide ja ne tahot jotka luovat, ylläpitävät ja debunkkaavat narratiiveja. Koskaan he eivät astu kehyksen yli, koska sisimmässään he pelkäävät. Työpaikka menee, "ystävät" hylkäävät, en enää kelpaa muille blaa blaa blaa. Surkeita pelkureita kaikki tyynni.
PoistaEn ole koskaan ollut erityisen suuri runopoika, mutta joskus nuorempana niitäkin tuli välillä tehtyä. Tuli mieleen yksi runo ajalta, kun olin tekemässä suuria muutoksia elämääni etsiessäni omaa polkuani.(*) Olkoon tämä runo rohkaisuksi kaikille teille Narreille, jotka olette lähteneet matkalle kohti omaa aitoa minuuttanne. Se on vaikea polku, koska siinä täytyy sietää sitä, että on erilainen kuin muut. Että ei kuulu joukkoon. Se on kaikille vaikeaa - varsinkin nuorempana. Nostan hattua kaikille teille, jotka kuljette omaa polkuanne kaikista haasteista huolimatta.
VastaaPoistaTammenterholla
on kaksi vaihtoehtoa
Kasvaa tammeksi
tai olla kasvamatta
Se ei voi kasvaa kuuseksi
ei lepäksi, ei tuomeksi
ei männyksi, eikä koivuksi
Minä synnyin tammenterhoksi
keskelle kuusimetsää
(*) https://eliitinesoteerisetsymbolit.blogspot.com/2021/05/michael-tsarion-sotureista-suurin.html
On se hyvä juttu ettei Anterosta kehittynyt runopoikaa, jos se runosuoli olisi alkanut voimalla sykkimään, oltaisiin jääty vaille yhtä Suomen parhaimmista blogeista.
PoistaTätä yksilöllisyyttä ja yhteisöllisyyttä on tullut pyöritettyä päässään lähes niin kauan kun on jotain tullut oikeasti ajateltua. Tiedä sitten onko pohdinnoissa järjen hiventäkään, mutta tähän olen päätynyt: yksilön pitää kehittää itseään niin pitkään että viihtyy omissa nahoissaan, pystyy katsomaan peiliin ja kantamaan vastuun tekemisistään tai tekemättä jättämisistään. Muut voivat kutsua sitä miksi haluavat, minä kutsun sitä ihmisyyden löytämiseksi, kuitenkin oli yksilö kuinka valaistunut tahansa hänen merkityksensä on isossa kuvassa on marginaalinen, todellista vipuvoimaa alkaa muodostumaan vasta siinä vaiheessa kun itsensä löytäneet ihmiset muodostavat joukon, kukin vapaasta tahdostaan ajaakseen päämäärää jonka katsovat olevan ajamisen arvoinen, ei seuraten ketään vaan kulkien rinnakkain, tälläinen joukko vailla joukkomieltä on ainoa mahdollisuus muuttaa maailmaa.
Valitettavasti vaikuttaa siltä että suurin osa ihmisistä vallitsee orjan osan aivan mielellään, kunhan isäntä muistaa luoda edes auttavan illuusion vapaudesta.
Joukko vailla joukkomieltä ei ole joukko. Parempi sana olisi vaikka 'ryhmä' tai joku muu vastaava. Eli yksilöiden muodostama ryhmä, jossa kukaan ei luovu omasta ajattelusta tai omasta yksilöllisyydestään. Esimerkki tällaisesta voisi olla vaikka MCU-maailman Avengers - eli sankarihahmojen muodostama liittouma, tai ryhmä. Mutta joukko se ei ole, koska yksikään heistä ei ole joukkoihminen.
PoistaVoi kuulostaa hiusten halkomiselta, mutta minä olen näissä sanavalinnoissa tarkka, koska tässä kontekstissa 'joukko' (crowd) viittaa nimenomaan joukkoihmisiin, joilla ei ole yksilöllisyyttä.
Mutta tuosta termistä 'ihmisyyden löytäminen' minä pidän hyvin paljon. Ja myös tuosta kuvauksestasi. Ostan.
Ihan hyvä että haloit hiuksia, en ollut ajatellut näin tarkkaan sanojen merkityksiä, aukesi kyllä kun asian selvensit.
PoistaJoskus nuorempana ja sekavampana aikana kun minuus heitteli pedon ja orjan välillä tunsin vanhemman jäärän joka yritti jotenkin ohjata tuuliajolla kieppuvaa ihmisriepua oikeaan suuntaan vaikka ymmärrykseni ei riittänyt ymmärtämään murto-osaakaan äijän höpinöistä.
Joitain vuosia takaperin tapasin jäärän uudestaan, käytiin sumpilla ja joristiin vakavia ja vähemmän vakavia, lähtiessään taputti olkapäälle ja sanoi: "äijähän on löytänyt ihmisen sisältään, älä ikinä hukkaa sitä, se on arvokkain aarre mitä voi löytää." ja lähti menemään. Piti tovi kasailla itseään huoltiksen pöydässä ennenkuin kykeni matkaansa jatkamaan.
MSNBC Says Trump Will EXECUTE Political Rivals In UNHINGED RANT, Democrats In TOTAL PANIC Over 2024
VastaaPoistahttps://www.youtube.com/watch?v=0XVHyafpWK8
Trump Derangement Syndrome on myös hyvä esimerkki joukkoihmisten järjettömyydestä.
David Whitehead käsittelee tätä samaa aihetta:
VastaaPoistahttps://rumble.com/v3wc4cd-the-psychology-of-dependence-truth-warrior.html
"World Economic Forum "agenda contributor", Maria Leptin: It's not necessary for governments to persuade their citizens into taking experimental mRNA injections using science, when they can use outright warfare instead."
VastaaPoistahttps://twitter.com/wideawake_media/status/1726921581555859549
(video)
Case in point. Warfare tarkoittaa tässä tapauksessa psykologista sodankäyntiä, jossa käytetään hyväksi joukkoihmisten kyvyttömyyttä ajatteluun ja järjenkäyttöön. Joukkoihmiset (eli valtaosa väestöstä) eivät ole kiinnostuneita tieteestä tai rationaalisesta järjenkäytöstä vaan muiden ihmisten mielipiteistä ja joukon hyväksynnän hakemisesta. Joka hallitsee yleistä mielipidettä, hallitsee ihmisten käyttäytymistä.
"Eliitti" tietää mitä tekee, koska he ovat tutkineet ihmismielen mekanismeja hyvin syvällisesti hyvin pitkään.
http://eliitinesoteerisetsymbolit.blogspot.com/2023/08/aton-kultti-osa-39-tavistock-institute.html
Wokeness IS DEAD, Cringe Activists Claim WATER Is TRAPPED After Leftist FAILS To Cancel NFL Fan
VastaaPoistahttps://www.youtube.com/watch?v=ZoRJPObZefQ
Tämä joukkoihmisten sekoilu alkaa olla jo aika koomista.
"Today I attended a wedding & a birthday party
VastaaPoistaI met 3 doctors who said they admired what I was doing & agreed with me
But NONE was willing to speak out because they weren't in a position to lose it all
What, like I am?
For fracks sake colleagues, speak up and do something"
https://twitter.com/DocAhmadMalik/status/1731083313878577489
Enemmän kuin työpaikan menetystä joukkoihminen pelkää joukon hyväksynnän menettämistä. Ilman sitä ei voi elää.
Kun joukon miellyttäminen on tärkeämpää kuin moraali:
VastaaPoistahttps://twitter.com/BillAckman/status/1732179418787783089
(video)
"Helsinki ilman natseja -mielenosoituksessa on annettu täyttä tukea esimerkiksi Hamasille joka murhaa juutalaisia ja Kiinalle, joka sitten kansanmurhaa uiguureja.
VastaaPoistaHivenen on kyllä maalaismiehen haastavaa ymmärtää, miten natseja vastustetaan tukemalla näitä murhapyrkimyksiä?"
https://twitter.com/KarnaMikko/status/1732471520436322600
Joukkoihmisillä ei ole logiikkaa. Jopa Mikko Kärnä pystyy näkemään sen - silloin kun se ei koske itseä.
Psychological Dependence, Truth Movement Shortcomings, & "Victory" Definitions
VastaaPoistahttps://rumble.com/v4186o7-psychological-dependence-truth-movement-shortcomings-and-victory-definition.html
Pakko sanoa, että tämä Vivek Ramaswamy on nostanut osakkeitaan minun silmissä viime aikoina. Hän puhuu paljon tärkeistä asioista suoraan, ja ui rohkeasti vastavirtaan. Sitä on pakko arvostaa. Tässä hän rohkaisee nuorta kulkemaan eri suuntaan kuin joukko. Eli käytännössä sanoo: "Älä ole joukkoihminen."
VastaaPoistahttps://twitter.com/VivekGRamaswamy/status/1737570370767495664
(video)
Vivek Embarrasses NBC News Airhead, Makes Her MELT DOWN!
Poistahttps://www.youtube.com/watch?v=WZfgkqoONNk
Joukkoihmiset eivät pidä niistä, jotka paljastavat joukkoihmisten järjettömyyden ja tekopyhyyden.
Vivek on ollut näiden esivaalien mielenkiintoisin hahmo.
Teemu Selänne: "Hyvät naiset ja herrat: presidentinvaaleissa No:8 Alex Stubb, good luck"
VastaaPoistahttps://twitter.com/TeemuSel8nne/status/1738080892470612392
Huvittavaa miten Selänteen julkisuuskuva on luonut hänestä sankarihahmon. Todellisuudessa hänessä ei ole mitään sankarillista. Hän on joukkoihminen, joka menee joukon mukana.
Tulee mieleen se Selänteen dokumentin kohta, jossa hänen isänsä kuvailee poikaansa yhdellä sanalla: "Narsisti."
PJW: Incels rejoice.
VastaaPoistahttps://www.youtube.com/watch?v=yGUowPfQ3Io
Joukkoihmiset.
Sanni Berg: Kanto.
VastaaPoistahttps://kanto.media/2024/01/23/kanto/
"Toisinajattelijoiden perspektiivistä se näyttäisi olevan valtamedia, joka nykyään tarjoilee ihmisille yhden sallitun ajatusmallin, jonka avulla someprofiileissa sitten porukalla moraaliposeerataan. Ruodusta poikkeaviin kohdistetaan julkisesti vihaa, heidät erotetaan laumasta ja ajetaan omiin nurkkauksiinsa häpeämään."
"Viraalivideo kriittisestä ajattelusta suomeksi
VastaaPoistaKatso kuinka opettaja puhdistaa wokeviruksen oppilaansa mielestä!"
https://twitter.com/MediaKanto/status/1754502789298835571
Klassinen esimerkki joukkoihmisestä, joka ei itse ajattele, vaan robottimaisesti toistelee joukon sanelemia näkemyksiä. Kun opettaja haastaa hänet ajattelemaan, hän havahtuu joukon mielipiteen typeryyteen. Hieno video.
"Nykyinen koulujärjestelmä luo hyviä tottelijoita ja muiden hyväksyntää kipeästi janoavia yksilöitä, jotka sopeutuvat annettuihin normeihin ja sääntöihin kyseenalaistamatta niitä lainkaan.
VastaaPoistaTärkeintä on saada muiden hyväksyntää ja varoa erottumasta liikaa joukosta. Jopa niin merkittävästi stressaten, että motivaatiota syvällisempään ajatteluun ei riitä.
Nykyinen koulujärjestelmä johtaa luovuuden ja itsenäisen ajattelun tukahduttamiseen, kun painotetaan enemmän olemassa olevien sääntöjen noudattamista mukisematta kuin uusien ideoiden kehittämistä ja kriittistä pohdintaa olemassa olevasta."
https://twitter.com/lundeee/status/1757551926672064782
(video)
Michael Tsarion puhuu varjosta ja joukoista:
VastaaPoistahttps://twitter.com/joelrafidi/status/1762875586345607623
(video)
Lisätty kirjoituksen loppuun.
Sannilta hieno kirjoitus ajankohtaiseen aiheeseen:
VastaaPoistahttps://kanto.media/2024/04/04/kaikkien-vanhempien-painajainen/
"Tuomas Enbuske kirjoitti viimeisimmässä Kirkko ja kaupunki -lehden kolumnissaan ilmiöstä nimeltä ”audience capture”. Suomennan tuon muotoon ”yleisöloukku”.
VastaaPoistaIlmiö on todellinen, ja voisinkin lisätä Enbusken huomioihin muutaman oman huomioni."
https://x.com/ivanpuopolo/status/1865064098897035675
(kirjoitus)