Alkupuhe - osa 3: Symboliikan tutkimisen haasteet

Symboliikka aiheena ei ole lukijalle helppo. Symboliikka on aina niin moniulotteista ja monitasoista, että samaa symbolia voi periaatteessa tutkia hyvinkin monesta eri näkökulmasta. Symboliikka herättää monesti myös voimakkaita tunteita, joka usein sumentaa symbolin objektiivisen tarkastelun. Kuvittele vaikka sitä patrioottia, joka kantaa kaulassaan hopeista "Suomen Leijonaa": Miten hän reagoisi, jos hänelle sanoisi "Tuo leijona on muuten kuninkaallinen symboli, jonka alkuperällä ei ole mitään tekemistä Suomen tai suomalaisuuden kanssa." Niin. Mitenköhän tosiaan tämä keskustelu etenisi? 

Toinen sudenkuoppa on se harhakäsitys, että symbolit olisivat jotenkin hyviä tai pahoja. Symbolit itsessään eivät koskaan ole negatiivisia tai positiivisia. Ainoastaan symbolien käyttötarkoitus voi olla negatiivinen tai positiivinen. Ajatelkaa vaikka yhtä tunnetuinta symbolia maailmassa - hakaristiä. Symbolilla on todella negatiivinen maine - ihan ymmärrettävästi. Varsinkin Euroopassa kyseinen symboli assosioidaan rasismiin, vihaan, sortoon, tyranniaan, sotaan ja sen kaltaisiin teemoihin. Mutta syy näihin mielikuviin ei ole itse symbolissa, vaan niissä käyttötarkoituksissa, joissa olemme sen oppineet tuntemaan. Jos taas menemme sata vuotta ajasssa taaksepäin, sen ajan eurooppalaiset reagoisivat samaan symboliin todennäköisesti hyvin eri tavalla - neutraalisti tai jopa positiivisesti. Toisaalta jos saman symbolin herättämiä mielikuvia kysytään intialaiselta tai tiibetiläiseltä, he assosioivat tämän pyhän symbolin johonkin positiiviseen. Miksi? Koska symbolia on käytetty siinä kulttuurissa positiivisella tavalla jo tuhansia vuosia. 

Näiden historiallisten viitekehysten takia tiettyjen symbolien tarkastelu on hyvin tulenarkaa. Aiheen tutkijoilta vaaditaan kykyä nähdä asioiden suurempi kuva ja symbolien historian monet eri vaiheet. Jos symboliikkaa tutkii voimakkaiden henkilökohtaisten ennakkoluulojen, agendojen ja muiden vastaavien vaikuttimien alaisina, totuuden näkeminen on mahdotonta. Jos symboliikan tutkija on esimerkiksi syvästi uskovainen, hänen näkökulmansa kirkon käyttämiin symboleihin on niin värittynyt, että hänen mielensä kieltäytyy olemassaolevan uskomusjärjestelmän takia näkemästä sellaista totuutta, joka on hänelle kiusallinen tai kivulias. 

Kun uskomusjärjestelmämme ovat ristiriidassa todellisuuden kanssa, koemme kivuliaan olotilan, jota kutsutaan kognitiiviseksi dissonanssiksi. Tällöin mielemme valitsee mielummin valheellisen uskomuksen kuin kivuliaan totuuden. Keksimme mitä mielikuvituksellisimpia keinoja selittää valhe totuudeksi, kunhan vain emme joudu kohtaamaan sitä totuuden aiheuttamaa viiltävää kipua.

Toisaalta tämä on hyvin inhimillistä, koska jokaiselta ihmiseltä löytyy jonkinlainen uskomusjärjestelmä. Jokaisella meistä on jotain uskomuksia, vaikka emme olisikaan niistä aina niin tietoisia. Yksi nykypäivän esimerkki on tieteeseen uskominen. Moni ihminen ajattelee tiettyjen tieteellisten teorioiden olevan totta, vain koska enemmistö uskoo niiden olevan totta. Jos joku osoittaa jossain teoriassa olevaa aukkoa ja kyseenalaistaa teorian, häneen reagoidaan useasti kuin kerettiläiseen. 

Emme aina tule ajatelleeksi, että aika moni suosittu teoria on kuitenkin vain teoria. Se, että moni uskoo siihen teoriaan, ei tee siitä vielä absoluuttisesti totta. Jos teoria ei kestä tieteellistä testausta, teoria ei voi edustaa totuutta - ei vaikka koko maailma "kannattaisi" kyseistä teoriaa. Totuudesta ei voi äänestää. 

Sama pätee symboliikkaan. Se, että enemmistön mielestä joku symboli edustaa jotain tiettyä asiaa, ei aina tarkoita, että enemmistö on oikeassa. Toisaalta symboliikka on monitasoisuutensa takia sellainen aihe, että näkökulmia ja totuuksia on varmasti monia. Yhtä ainoaa totuutta löytyy hyvin harvasta asiasta. Mutta jos tutkimme symbolien historiaa riittävän pitkälle, voimme hahmottaa nämä symbolien monet eri tasot kehityskaarinen ja sitä kautta nähdä laaja-alaisemmasta kuvasta jotain sellaista, miltä kapeakatseinen näkökulma sulkee silmänsä.