Jos lukee Mika Waltarin kirjoja "sillä silmällä", ei voi olla huomaamatta Waltarin viehtymystä mystiikkaan ja esoteerisiin teemoihin. Waltarilla oli ilmiömäinen taito kätkeä ulkonaisesti kepeältä vaikuttavaan tekstiin erilaisia esoteerisia aiheita, joiden poimimiseen vaaditaan kykyä lukea rivien välejä. Waltarilla oli kirjailijana sama taito kuin esimerkiksi kuvanveistäjä Walter Runebergillä - taito luoda monikerroksista taidetta.
Onko ihme, jos Waltarista löytyy tällainen kuva?
 |
| Mika Waltari ja vapaamuurarien "leijonan tassu" |
Jännä "sattuma", että Waltarin kuuluisin kirja Sinuhe Egyptiläinen käsittelee Faarao Akhenatonia ja Aton-kulttia. Jännä "sattuma", että Akhenatonin kuvauksessa on hyvin paljon samaa kuin Jeesuksessa. Jännä "sattuma", että Ihmiskunnan viholliset -kirjassa esitetään hienovarainen vihje Mithras-kultin ja kristinuskon välisestä samankaltaisuudesta. Jännä "sattuma", että useissa Waltarin kirjoissa on viittauksia Venus-kulttiin. Jännä "sattuma", että Turms Kuolematon käsittelee etruskikulttuuria (arkadialainen kulttuuri).
Vuonna 1958 tehdyssä haastattelussa Waltari kertoi Sinuhe Egyptiläisen kirjoitusprosessista:
"Myöskin meidän koiramme oli aikalailla epäluuloinen. Hän ei suostunut tulemaan sinne yläkerran ullakkohuoneeseen, jossa työskentelin. Hän saattoi tulla sinne ovelle ja nostaa karvansa pystyyn ja murista katsellen nurkkiin, aivan kuin hän olisi epäillyt, että siellä on jotain aivan vieraita olentoja."
Oliko tämä Waltarin tapa kertoa, että Sinuhe syntyi yliluonnollisen kokemuksen kautta jonkinlaisten henkiolentojen ohjaamana? (Selvänäköisistä kyvyistä hän kirjoitti myöhemmin kirjassa Turms Kuolematon.) Vai oliko tämä Waltarin tapa kertoa vertauskuvallisesti, että hän sai apua vapaamuurareilta?
Mene ja tiedä. Koko haastattelun voi kuunnella Ylen Elävän arkiston sivuilla.
Yksi Waltarin vähemmän huomiota saanut kirja, Ihmeellinen Joosef, on hieno esimerkki siitä, että myös Waltari tunsi tarotin.
Joosef Huttunen on nuori sielutieteen maisteri ja erikoinen mies kaikinpuolin. Hän on köyhä, pukeutuu mihin sattuu, tiskaa kylpyammeessa ja pitää kanoista - tutkimusmielessä. Ulkokuori tietenkin pettää, tosiasiassa mies on yleisnero. Huttunen osaa arvata ihmisen luonteen hänen käsialastaan, kädenliikkeestä tai niskan asennosta. Hän osaa ohjailla muita taitavasti puheillaan ja sopeutuu tarvittaessa mihin tahansa tilanteeseen. Tällaista ominaisuutta voisi tietysti käyttää ikävin tarkoitusperinkin, mutta Huttunen on toista maata. Hänen intressinsä on innostaa ihmisiä ja auttaa heitä ymmärtämään, että ei elämän ole pakko olla niin vakavaa.
Huomaan aloittaneeni hieman höperösti väärästä henkilöstä, sillä Joosef ei suinkaan ole kirjan kertoja. Sen kunnian on saanut Karin Lauraeus, 19-vuotias miljonäärisuvun tytär. Karinilla on tavallisen hienon naisen murheet ja velvollisuudet. Illanviettoja tylsässä ystäväpiirissä, niin paljon vientiä, että koko hommasta on mennyt maku ja jatkuva pakko sopeutua tiukkaan sovinnaisuuden muottiin, joka hänen arvoiselleen neidilleen kuuluu. Ei hän silti osaa edes kaivata toisenlaista elämää, ei ennen kuin hän törmää ravintolassa Joosefin tutkivaan katseeseen.
Tässä vaiheessa varmaan moni arvaakin jo loput: kuinka Joosef ja Karin rakastuvat ja kaksi erilaista maailmaa törmäävät yhteen aiheuttaen närkästystä, väärinkäsityksiä ja perhedraamaa. Mutta aivan näin yksioikoinen teos ei ole. Sillä Joosef on todella ihmeellinen mies ja hänen vaikutuksensa ympäristöön on niin mielenkiintoisesti ja hauskasti kirjoitettu, että tässä tuntee itsekin kapuavansa henkisen kasvun portaita aimo harppauksin.
Kaikki käy lopulta parhain päin. Eikä vain lopulta vaan koko ajan. Jokainen kohtaus on täysin Joosefin kontrollissa ja hän tekee vain oikeita valintoja. Lukijaa jännittää alussa, kuinkahan mies nyt nolaa itsensä kuokkiessaan vieraiden ihmisten juhlissa tai päivällisellä Karinin perheen kanssa. Pelko on aivan turhaa. Joosef selviää tilanteesta kuin tilanteesta itsevarmuudellaan, puheenlahjoillaan ja pienellä etukäteisvalmistelulla ja saa kaikki rakastamaan itseään. (http://luenmuttaenkirjoita.blogspot.fi/2012/10/mika-waltari-ihmeellinen-joosef.html)
Kirja-arvostelun kirjoittaja osui naulan kantaan puhuessaan henkisestä kasvusta. Juuri siitä kirjan rivien väleihin piilotettu esoteerinen symboliikka kertoo.
Joosef on erinomainen esimerkki tarotin ison arkanan "päähenkilöstä", Narrista. Suosittelen lukemaan Narrin ja ison arkanan symboliikkaa käsittelevän kirjoituksen Kullervon kirous.
 |
| Narri |
Joosefissa on lukuisia Narrin - eli aurinkosankarin - piirteitä. Hän on huoleton seikkailija, jolla on ilmiömäinen kyky selviytyä tilanteesta kuin tilanteesta. Hän ei ota elämää liian vakavasti ja luovii elämässä kameleonttimaisella taidolla. Joosef on yksinkertaisesti suvereeni kaikessa mihin hän ryhtyy.
Kirjassa on useita viittauksia tarotiin. Joosef on yhdessä kohtauksessa Taikuri (luku III). Välillä hän on Erakon roolissa (luku IV). Välillä hänen käytöksensä kuvaa korttia Kohtuus - välillä korttia Voima. Eräässä kohtauksessa (luku XIII) hän uhrautuu (kortti Hirtetty) ja saa teräaseesta vuotavan haavan - aivan kuten toinen uhrautunut aurinkosankari, Jeesus, sai roikkuessaan ristillä (myös kortti Hirtetty). Kun kertojapäähenkilö Kaarina valittaa elämästään, hän puhuu "pyörästä, johon minut syntymästäni asti on sidottu" - viittaus korttiin Kohtalonpyörä.
Vastaavia enemmän tai vähemmän selkeitä tarot-viittauksia voi tarkkasilmäinen lukija poimia sieltä täältä. Kirjan viimeisen luvun viimeisessä kohtauksessa Kaarina sanoo Joosefille: "Sinä olet lapsi, narri, hullu ja petkuttaja ja maailman ihanin mies."
Suosittelen kirjan lukemista kaikille, jotka ovat kiinnostuneita tarot-symboliikan käytöstä kirjallisen taiteen yhteydessä. Kirja on melko lyhyt, hauska ja hyvin kepeää luettavaa.
Muita tarot-esimerkkejä eri taidemuodoissa:
- Esoteeriset patsaat
- Kullervon kirous (kuvataide)
- Poltergeist (elokuvataide)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti