perjantai 3. heinäkuuta 2015

Pohjolan toimitalo


Helsingin keskustassa, Aleksanterinkatu 44:ssä, on rakennus, joka tunnetaan nimellä Pohjolan toimitalo. Wikipedia kertoo:
Pohjolan toimitalo on Helsingin Kluuvissa, osoitteessa Aleksanterinkatu 44 sijaitseva Vakuutusyhtiö Pohjolan entinen liiketalo, jonka julkisivun suunnitteli arkkitehtitoimisto Gesellius-Lindgren-Saarinen ja pohjakaavan Ines ja E. A. Törnvall.
Rakennuksen suunnittelusta järjestettiin kilpailu vuonna 1899 jonka jälkeen sen liike- ja asuintilojen julkisivu sekä tärkeimmät sisätilat tehtiin vuosien 1899–1901 aikana.
Talo on ulkomuodoltaan jykevän linnamainen ja sen julkisivussa on käytetty kotimaista Juuan vuolukiveä. Koristelultaan fasadi on kansallisromanttinen, ja siinä on löydettävissä viitteitä muun muassa Kalevalaan ja suomalaiseen hirsirakentamiseen. Pääoven syvennykseen suunnitteli Hilda Flodin irvisteleviä ukkoja ja joukon karhuja [Arkadialainen Suomi], joka oli Pohjolan liiketunnus. 

Rakennuksen katolla on tuttu symboli - pyramidi irtileikatulla kärjellä. (Symboliikkaan liittyviä kirjoituksia: Illuminatin syntyFounding Fathers, Mannerheimit, Fysiologian laitos)


Pohjolan toimitalo


Rakennuksessa nykyään toimistoaan pitävät muun muassa:

  1. J. P. Morgan Europe Limited
  2. Danske Bank
  3. Aareal Bank Ag
  4. HLP Corporate Finance (Investointipankkitoimintaa harjoittava yritys)
  5. Quorum Oy (Rahastoyhtiö)
  6. Ekepar Oy (Sijoituspalvelut)
  7. Koskelo Holding Oy (Kiinteistösijoitusyhtiö)
  8. Finlandia High Yield (Rahastoyhtiö)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti