torstai 31. toukokuuta 2018

Harppi ja tähdet


Reilu viikko sitten Helsingin Toukolan rantapuistossa julkistettiin Riikka Purosen veistos Harppi ja tähdet. Helsingin taidemuseo HAM kertoo:
Kuvanveistäjä Riikka Purosen seitsemänmetrinen veistos Harppi ja tähdet kohosi Toukolan rantapuiston maamerkiksi Kyläsaarenkujan, Roomankadun ja meren väliselle viheralueelle 24.5.2018.

Riikka Purosen mukaan teoksessa kohtaavat kaksi erilaista näkemystä maailmasta: harppi edustaa matemaattista maailmankuvaa, jossa maailman ilmiöitä voi mitata ja todentaa. Harpin keskiakselilla tasapainottelevat kaksi astiaa, joiden sisältö on tuntematonta ja nimeämisen ulottumattomissa.

Omaleimaisesta visuaalisesta kielestä ja taitavasta materiaalien rinnastamisesta tunnettu Puronen on toteuttanut veistoksen erivärisiksi käsitellyistä ja kullatuista teräksestä ja alumiinista. Teoksessa Harppi ja tähdet Puronen on halunnut hyödyntää sähkökemiallisia metallin käsittelytapoja. Veistosta ympäröivä laakea puistoalue on puolestaan ollut lähtökohtana teoksen suurelle kokoluokalle.

Riikka Puronen (s. 1968 Loviisassa) on toteuttanut julkisia teoksia Helsingissä mm. Senaatti-kiinteistön toimistotaloon ja Myllypuron metroaseman edustalle. Myllypuron teos Sirenan kielet (2004) kuuluu HAM Helsingin taidemuseon julkisen taiteen kokoelmaan. Puronen on toiminut kuvanveiston lehtorina Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa vuosina 2007-2017.

Harppi ja tähdet on Helsingin kaupunginkanslian tilaama veistos. Se on neljäs Kalasataman ympäristötaidehankkeen mukainen pysyvä taidehankinta. Hankkeen tavoitteena on asukkaiden viihtyvyyden parantaminen sekä alueellisen identiteetin muodostumisen edistäminen. Ympäristötaide rahoitetaan alueen rakennuttajilta perittävällä kerrosneliökohtaisella maksulla. Hankkeen taideasiantuntijana on toiminut Helsingin taidemuseo HAM.


Harppi ja tähdet


"...tavoitteena on asukkaiden viihtyvyyden parantaminen sekä alueellisen identiteetin muodostumisen edistäminen."

Varmasti.

"Harppi ja tähdet on Helsingin kaupunginkanslian tilaama veistos."

Tarkoitatte varmaan "vapaamuurarien tilaama veistos"? Vai ovatko ne yksi ja sama asia?

Jälleen kerran Helsingin taidemuseo tarjoilee yleisölle eksoteerista hölynpölyä, jolla pyritään peittämään veistoksen todellinen symboliikka ja sen paljastama totuus vapaamuuraritaustaisten Hyvien veljien vaikutuksesta julkiseen veistostaiteeseen.

Harppi ja tähdet on niin selkeää vapaamuurarisymboliikkaa kuin vain olla voi.


Vapaamuurarisymboliikkaa: harppi ja suorakulma


Veistoksen harpin yhteyttä nimenomaisesti vapaamuurarien harppiin alleviivataan teoksen nimivalinnalla. Vapaamuurarisymboliikassa harppi ja suorakulma edustavat egyptiläistä jumaluusparia Geb ja Nut. Harppi on symboli tähtitaivaan Nut-jumalattarelle. Aihetta on käsitelty tarkemmin kirjoituksessa Vapaat muurarit.

"The SQUARE, therefore, is a natural and appropriate Symbol of this Earth and the things that belong to it, are of it, or concern it. The Compass is an equally natural and appropriate Symbol of the Heavens, and of all celestial things and celestial natures." - Albert Pike (Morals and Dogma)


Nut-jumalatar tähtitaivaana


Suorakulma on puolestaan maan jumala Gebin symboli. (Makaa maassa yllä olevassa kuvassa jalka suorakulmaa muistuttavassa asennossa.) Jos katsotte Harppi ja tähdet -teosta, huomaatte miten teokselta puuttuu jalusta. Harppi on suoraan pystyssä maata vasten. Aivan kuten Geb ja Nut - aivan kuten harppi ja suorakulma vapaamuurarien logossa.

Teos siis kuvaa vapaamuurarien logoa. Eikä muuten ole ensimmäinen kerta suomalaisen veistostaiteen historiassa:


Viivain ja harppi Raahessa


Entäs ne Harppi ja tähdet -veistoksen "kaksi tasapainottelevaa astiaa"? Kyse on tietenkin astrologiasta ja Vaa'an merkistä.



Vapaamuurarisymboliikkaa: vaaka

Vaaka-symboliikan alkuperä: Egyptiläinen jumalatar Maat


Vaaka edustaa esoteerisessa symboliikassa syyspäiväntasausta ja kuolemaa. Kun aurinko siirtyy Vaa'an merkkiin on syyspäiväntasaus. Tuona päivänä aurinko "kuolee". Vaa'an symbolimerkissä on kuvattuna aurinko, joka laskeutuu horisonttiin. Tämä kuvaa auringon "manalaan laskeutumista", eli siirtymistä vuoden pimeälle puoliskolle, jolloin päivä on yötä lyhyempi. Syyspäiväntasauksesta enemmän kirjoituksessa Johannes Kastaja.


Vaaka - aurinko laskeutuu horisonttiin


Vaaka on eräänlainen "symbolisynonyymi" pääkallolle. Molemmat edustavat syyspäiväntasausta ja kuolemaa. Pääkallo kuuluu "Eliitin" ja vapaamuurarien tunnetuimpiin symboleihin. Aiheesta enemmän kirjoituksessa Skull and Bones.


Vapaamuurarisymboliikkaa: pääkallo


Veistoksen sijainti on myös mielenkiintoinen. Alueen satelliittikuvasta näkee, että maastoon on muotoiltu hiekkapolkujen avulla suuri käärme. Käärmesymboliikan alkuperä juontaa juurensa egyptiläiseen Wadjet-jumalattareen, joka on alkuperä myös vapaamuurarien silmäsymboliikalle. Silmä ja käärme ovat "symbolisynonyymeja" samalla tavalla kuin vaaka ja pääkallo. Aiheesta enemmän kirjoituksessa Silmän ja käärmeen alkuperä.


Arabianrannan käärme. Harppi ja tähdet sijaitsee kartan vasemmassa alakulmassa.

Vapaamuurarisymboliikkaa: silmä


10 kommenttia:

  1. Hei, pidin erityisesti kohdasta jossa selvisi vaa'an symbolin merkitys. Olenkin joskus ihmetellyt että mikä omega se on. Onko täällä jo aiemmin käsitelty muita horoskooppisymboleja? En ainakaan itse löytänyt listausta. Kiinnostaisi lukea näistäkin :)

    Ja kun nyt kerran asiaan päästiin, niin olisin kovasti kiinnostunut, että mahtaakohan Kalojen symbolilla olla minkäänlaista yhteyttä jin ja jang -symboliin? Ehkä vähän hankala ja aiheen vierestä menevä kysymys koska symboli tulee eri kulttuurialueelta, eikä taida olla eliitinkään käyttämä, mutta sattuneesta syystä tulee tämmöisiä asioita pohdittua ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän vaikea tarjota mitään listaa. Varmasti osasta on jotain mainintaa. Aika moni merkeistä on aika itsestäänselviä. Jousimiehen nuoli, Skorpionin häntä, Oinaan sarvet, Härän sarvet, Ravun sakset, Vesimiehen aallot, Kaksosten roomalainen luku II. Mutta en minäkään kaikista merkeistä tiedä mitä ne kuvaavat. Onko Leijonan merkissä häntä? Jonkun selityksen mukaan Neitsyen merkissä on nainen (tai Maiden -->M) kannattelemassa viljalyhdettä? Kalojen merkissä on oudosti "käänteinen" vesica piscis? Kauriin merkistä en osaa sanoa mitään.

      Ehkäpä joku lukijoista tietää paremmin?

      Jing ja jang ei käsittääkseni ole yhteydessä länsimaissa tunnettuun astrologiaan. Mutta merkissä on jotain samaa Ravun merkin kanssa. Merkittävä ero tosin on ne kaksi pistettä.

      http://eliitinesoteerisetsymbolit.blogspot.com/2015/03/puolueiden-logot-osa-6-rkp.html

      Poista
    2. Niin ja se Omega.

      Alfa ja Omega - alku ja loppu. Alku = syntymä = kevätpäiväntasaus. Loppu = kuolema = syyspäiväntasaus.

      Poista
    3. Kiitos :) Ajattelin vain kysyä, jos vaikka nämä olisivat jotakin perusasioita tms. Joo, Ravun symbolihan se enemmän sitä jingjangia muistuttaa, pahoittelut että kirjoittelin taas vähän liian innokkaasti. Löysin täältä Kaloja esittävän _kuvion_ ja mielikuvitus alkoi lentää: https://eliitinesoteerisetsymbolit.blogspot.com/2018/02/ykn-agenda-2030-ja-symbolibingo.html

      Jos muuten satut tietämään eliitin toiminnasta muuallakin kuin länsimaissa niin mielelläni lukisin siitäkin:) Onhan vieraaseen kulttuuriin tietenkin vaikea perehtyä, mutta jos on tullut jotakin mielenkiintoisia esimerkkejä jotain kautta vastaan. Olihan täällä ainakin japanilaisten automerkkien logoja, että ehkä sieltä jotain vielä löytyy. Kaukoitäspesiaali joskus? :D

      Muistin juuri, olenkohan nähnyt unta vai mitä, mutta muistelen nähneeni jossakin kuvan Trumpista ja Kim Jong-unista istuttamassa puuta valkoiset hansikkaat kädessä. Hmmm.

      Poista
  2. Kampintorin satellittikuvassa erottuu hyvin suuri harppi ja suorakulma,jonka tori ja sitä ympäröivät kadut muodostavat.
    Onpa mukana jopa "shriner"-tyylinen sapelikin.
    Torin keskellä (harpin yläosassa) on outo veistos.
    Ernst Billgrenin "kohtauspaikat".
    Kerran havaitsin ison määrän virkapukuisia poliiseja torilla, he kiersivät "veistoksen" kävellen kolme kertaa myötäpäivään ja poistuivat autoilla. Mahtoikohan kyseessä olla jokin rituaali?

    https://www.google.com/maps/place/Kampintori/@60.1676089,24.9319725,445m/data=!3m1!1e3!4m5!3m4!1s0x0:0xb6f24ca77e9c3fa4!8m2!3d60.1678224!4d24.9321549?hl=fi

    https://en.wikipedia.org/wiki/Shriners

    https://www.hamhelsinki.fi/sculpture/kohtauspaikat-ernst-billgren/

    VastaaPoista
  3. Visa on jättänyt lohkoketjuun liittyvän patenttihakemuksen. Hakemuksen kuvitus sisältää mielenkiintoista symboliikkaa. Artikkelin alin kuva.
    https://www.forbes.com/sites/jasonbrett/2020/05/14/visa-submits-patent-application-for-digital-dollar-using-blockchain/#38c2e22a5b63

    VastaaPoista
  4. Entisessä DDR:n, eli Itä-Saksan lipussa näkyy olevan myös harppi ja suorakulma. Eikä sitä edes yritetä peitellä mitenkään.

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Saksan_demokraattinen_tasavalta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. https://eliitinesoteerisetsymbolit.blogspot.com/2014/12/kolmen-sepan-patsas.html

      Poista
  5. Tämmöinen logoluomus osui silmään:

    https://verstashelsinki.fi/

    VastaaPoista