torstai 12. maaliskuuta 2015

Aton-kultti - osa 17: Illuminatin synty


Päivitetty 15.12.2020.

Yksi "Eliitin" kaikkein tärkeimmistä organisaatioista kantaa nimeä Illuminati. Moni on kuullut siitä, mutta harva tuntee sen syntytarinaa ja siihen johtaneita taustoja.

Illuminatista on tarjolla vaikka minkälaista informaatiota, mutta valitettavan usein tuo informaatio ei ole kovin tarkkaa tai totuudenmukaista. Asiasta kiinnostuneilla on usein hyvin kirjavia käsityksiä ja näkemyksiä tästä organisaatiosta, mikä tekee asian tutkimisesta jokseenkin hankalaa.





Asian tutkimisessa on toinenkin hankala puoli. Illuminati on sellainen sana, joka laukaisee hyvin monessa agressiivisen "ooksä joku hullu foliohattusalaliittoteoreetikko?!" -reaktion. Asiasta on erittäin vaikea käydä asiallista keskustelua, koska pelkkä sana Illuminati on niin voimakkaasti ladattu kaikenlaisilla ennakkokäsityksillä. Yleensä noiden käsitysten taustalla ei ole minkäänlaista asiaan perehtymistä tai omaa tutkimusta - ainoastaan median ja ryhmäkäyttäytymisen synnyttämiä epämääräisiä mielikuvia. Leimakirveet heiluvat hyvin herkästi, kun joku mainitsee sanan Illuminati. "Salaliittosekopää!"

Sitten on se toinen ääripää. Monet Illuminatin (tai muiden "Eliitin" salaisjärjestöjen) olemassaoloon hiljattain havahtuneet alkavat paasata asiasta valtavalla kiihkolla ja intohimolla - ilman että ottavat riittävästi selvää asiaan liittyvistä faktoista ja perehtyvät siihen isoon kuvaan, jonka nämä organisaatiot muodostavat.

Kun nämä kaksi ääripäätä kohtaavat, syntyy paljon puhetta, mutta vähän asiaa.





Se on jännä juttu - jos me puhumme Illuminatista, kohtaamme todennäköisesti naureskelua ja pilkkaamista. "Et kai sä oikeesti usko tollasiin salaliittoteorioihin? Noihan on ihan huuhaata!" Mutta entäs sitten kun USA:n presidentti puhuu Illuminatista? Oliko George Washingtonkin hullu salaliittoteoreetikko, joka uskoi liian herkästi kaiken mitä internetissä sanottiin?

"I have heard much of the nefarious and dangerous plan of the Illuminati" - George Washington
"It is not my intention to doubt that the doctrine of the Illuminati and the principles of Jacobinism had not spread in the United States. On the contrary, no one is more satisfied of this fact than I am." - George Washington

Oliko Harvardin yliopiston presidentti vuonna 1812 foliohattu?

"There is sufficient evidence that a number of societies of the Illuminati have been established in this land. They are doubtless striving to secretly undermine all our ancient institutions, civil and sacred. These societies are clearly leagued with those of the same order in Europe ... We live in an alarming period. The Enemies of all order are seeking our ruin. Should infidelity generally prevail, our independence would fall, of course. Our republican government would be annihilated." - Joseph Willard (vuonna 1812)




Monet Illuminatiin perehtyneet tuntevat nimen Adam Weishaupt, joka oli virallisesti Illuminatin perustaja. Harva kuitenkaan tuntee tarinaa Weishauptin taustavoimista, jotka olivat Illuminatin todellisia arkkitehtejä.


Adam Weishaupt


Adam Weishaupt syntyi vuonna 1748 Baijerin Ingolstadtissa ja opiskeli nuorena miehenä jesuiittakoulussa. Osan opinnoistaan hän suoritti Ranskassa, jossa hän tutustui Ranskan vallankumousliikkeestä myöhemmin tunnetuksi tulleeseen Maximilien Robespierreen. Weishaupt suoritti opintonsa loppuun vuonna 1768 kotikaupunkinsa Ingolstadtin jesuiittayliopistossa, jossa hän työskenteli seuraavat neljä vuotta. Tänä aikana hän tutustui herraan nimeltä Charles de Lorraine.

"Charles de Lorraine was patron of the Illuminati. Researchers who imagine that the Illuminati were anti-royalist are grievously misinformed. Although this is the impression the secret society's elite members attempted to generate, it is anything but the truth. European royals were, and still are, the power behind the world's prominent secret societies. Their interests have never been the overthrow of orthodox religion or monarchy, or the liberation of humanity. This idea existed only in the mind's of gullible, misinformed lower rank members." - Michael Tsarion (Irish origins of civilization)

De Lorraine oli yksi Illuminatin kulissientakaisista perustajista. Hän oli erittäin vaikutusvaltaisesta ranskalaisesta aatelissuvusta, jonka esi-isät kuuluivat milesialaisten kautta Hyksos-kuninkaiden jälkeläisiin. Charles de Lorraine oli merkittävässä asemassa ruusuristiläisessä veljeskunnassa ja "Eliitin" ritarikunnissa. Hän oli naimisissa Itävaltalaisen prinsessan kanssa ja toimi Itävallan armeijan ylipäällikkönä. Merovingien jälkeläisinä de Lorrainen suku oli yksi tuon ajan mahtavimmista aatelissuvuista.


Charles de Lorraine - yksi todellisista Illuminatin arkkitehdeistä


Lorrainen suvun tunnus Cross of Lorraine


Charles de Lorraine valitsi Weishauptin perustamaan uuden salaisjärjestön, jonka tarkoituksena oli soluttautua temppeliritarien perillisten, vapaamuurariliikkeen, ruusuristiläisyyden ja erilaisten ritarikuntien organisaatioihin.

Illuminatin syntyprosessiin vaikutti merkittävästi myös Jesuiitta-veljeskunta, jonka jäsen Weishaupt oli. Aihetta on käsitelty enemmän kirjoituksessa Jesuiitat.

Virallisesti Illuminati perustettiin 1.5.1776. Toukokuun ensimmäinen on symbolisesti merkittävä. Irlantilaisen mytologian mukaan Tuatha De Danann saapui Irlantiin toukokuun ensimmäinen. Mytologian mukaan myös milesialaiset saapuivat Irlantiin toukokuun ensimmäinen.

Alkuperäisessä vapaamuurariudessa ei ollut mitään pahaa. Korruptio tapahtui vähitellen Illuminatin kasvattaessa vaikutusvaltaansa vapaamuurariliikkeen sisällä. Illuminatista tuli salaisjärjestö salaisjärjestön sisällä, joka ajoi - ja ajaa edelleen - puhtaasti atonististen monarkiasukujen agendaa.


Vapaamuurarien 32. asteen nimi on "Sublime Prince of the Royal Secret". Vapaamuurariliike on valjastattu monarkeja palvelevaksi koneistoksi, vaikka alemmilla asteilla olevat eivät sitä tiedäkään.


Weishaupt on itse todennut vapaamuurariliikkeen soveltuvuudesta Illuminatin "alustaksi" näin:

"The great strength of our Order lies in its concealment; let it never appear in any place in its own name, but always covered be another name, and another occupation... Non is fitter than the three lower degrees of Freemasonry; the public is accustomed to it, expects little from it and therefore takes little notice of it." - Adam Weishaupt

Lisäksi hän totesi Illuminatin strategiasta näin:

"Next to this, the form of a learned or literary society is best suited to our purpose, and had Free Masonry not existed, this cover would have been employed; and it may be much more than a cover, it may be a powerful engine in our hands. By establishing reading societies, and subscription libraries, and taking these under our direction, and supplying them through our labors, we may turn the public mind which way we will.

In like manner we must try to obtain an influence in the military academies (this may be of mighty consequence) the printing-houses, booksellers’ shops, chapters, and in short in all offices which have any effect, either in forming, or in managing, or even in directing the mind of man: painting and engraving are highly worth our care." - Adam Weishaupt


Vuonna 1773 Weishaupt tutustui de Lorrainen kautta Mayer Amschel Rothschildiin, josta tuli Illuminatin päärahoittaja. Rothschildien rooli oli Illuminatin synnyssä merkittävä, mutta he eivät olleet organisaation arkkitehtejä.

Nykyään törmää hyvin usein virheelliseen käsitykseen, että Rothschildit hallitsevat maailmaa ja ovat "Eliitin" valtapyramidin korkeimmalla tasolla. He ovat kyllä korkealla tuossa pyramidissa, mutta eivät suinkaan korkeimmalla pallilla. He ovat pankkiireja, joilla on paljon valtaa, mutta he ovat aina työskennelleet monarkeille. Aateliset tarvitsevat likaisiin töihin palvelijoita. "Eliitin" korkeimmat johtajat pitävät aina hyvin matalaa profiilia - muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta.


Mayer Amschel Rothschild


Kulissien takana Illuminatin perustamiseen johtaneet syyt olivat "Eliitin" sisällä käydyissä valtataisteluissa. Yksi Illuminatin perustamisen suurimmista motiiveista oli päästä eroon Ranskan kuninkaasta, Ludvig XVI:sta.

Illuminatin suunnitelma oli soluttautua Ranskassa eri veljeskuntiin ja salaisjärjestöihin ja muuttaa ne vähitellen vallankumoussoluiksi hallitsevaa kuningasta vastaan. Suunnitelma onnistui vuonna 1789. Ranskassa tapahtui vallankumous, jonka yksi keskeisimmistä hahmoista oli Weishauptin ystävä Robespierre.

If, then, it is said that the Revolution [Ranskan vallankumous] was prepared in the lodges of Freemasons - and many French Masons have boasted of the fact - let it always be added that it was lluminized Freemasonry that made the Revolution, and that the Masons who acclaim it are illuminized Masons, inheritors of the same tradition introduced into the lodges of France in 1787 by the disciples of Weishaupt, "patriarch of the Jacobins." - Nesta H. Webster (Secret Societies and Subversive Movements)




Ranskan vallankumouksen yhteydessä tehty Ihmisoikeuksien julistus vuodelta 1789 - kaikennäkevän silmän alla.


Mutta ei Illuminatin tarina Ranskan vallankumoukseen päättynyt - päinvastoin. Vuonna 1794 saksalainen vapaamuurariliikkeen suurmestari Kaarle Vilhelm Ferdinand, Braunschweigin herttua, totesi vapaamuurariliikkeen korruptiosta näin:

“I have been convinced that we, as an Order, have come under the power of some very evil occult Order, profoundly versed in science, both occult and otherwise, though not infallible, their methods being black magic, that is to say, electromagnetic power, hypnotism, and powerful suggestion. We are convinced that the Order is being controlled by some Sun Order, after the nature of the Illuminati, if not by that Order itself. We see our edifice…crumbling and covering the ground with ruins, we see the destruction that our hands no longer arrest…a great sect arose, which taking for its motto the good and the happiness of man, worked in the darkness of the conspiracy to make the happiness of humanity a prey for itself.

This sect is known to everyone, its brothers are known no less than its name. It is they who have undermined the foundations of the Order to the point of complete overthrow; it is by them that all humanity has been poisoned and led astray for several generations…They began by casting odium on religion…Their masters had nothing less in view than the thrones of the earth, and the governments of the nations was to be directed by their nocturnal clubs…the misuse of our order…has produced all the political and moral troubles with which the world is filled today…we must from this moment dissolve the whole Order” - Kaarle Vilhelm Ferdinand, 1794

Vapaamuurarien suurmestari Saksassa oli huolestunut vapaamuurariuteen pesiytyneestä korruptiosta (Illuminati) niin paljon, että oli valmis lakkauttamaan koko vapaamuurariliikkeen. Hän tiesi, että kyseessä oli satanistinen ("musta magia") Aurinko-kultti (Aton-kultti), joka oli vaaraksi koko ihmiskunnalle. Hän näki mitä tuleman piti.

Olisikohan häntä kannattanut kuunnella?


Kaarle Vilhelm Ferdinand


Eikä Ferdinand ollut yksin. Illuminatista varoitti myös 1700-luvun lopussa elänyt journalisti ja kirjailija Jean-Pierre-Louis de Luchet:
"Deluded people ... learn that there exists a conspiracy in favour of despotism against liberty, of incapacity against talent, of vice against virtue, of ignorance against enlightenment.... This society aims at governing the world.... Its object is universal domination. This plan may seem extraordinary, incredible - yes, but not chimerical ... no such calamity has ever yet afflicted the world." - Jean-Pierre-Louis de Luchet (Essai sur la Secte des Illuminés)

"Virallinen historiankirjoitus" väittää vielä tänäkin päivänä, että Illuminatia ei ole ollut enää pitkään aikaan olemassa, ja että koko salaseura lakkasi olemasta sen jälkeen kun Baijerin viranomaiset pääsivät Illuminatin jäljille vuonna 1786. Tuona vuonna Illuminatin perustamisesta oli kulunut kymmenen vuotta. Koko sen ajan Illuminati oli levittäytynyt agressiivisesti vapaamuurarilliikkeen sisällä ja saanut valtavan määrän jäseniä. Uskooko joku tosissaan, että kaikkialle Eurooppaan (ja jopaYhdysvaltoihin) vapaamuurariliikkeen sisällä levittäytynyt salaseura voisi kadota maailmasta sillä, että yksi pieni saksalainen vaaliruhtinaskunta julistaa sen laittomaksi? 

Miksi niin moni sitten uskoo tähän täysin epäloogiseen ja typerään väitteeseen? Illuminatia erittäin syvällisesti tutkinut Nesta Webster antoi tähän kysymykseen vastauksen jo vuonna 1921:

"The great care of the Illuminati after the publication of their secret writings," says Barruel, "was to persuade the whole of Germany that their Order no longer existed, that their adepts had all renounced not only their mysteries and conspiracies but all connection between themselves as members of a secret society."

It is very curious to read these words written more than 120 years ago, for this is precisely the course that has been adopted throughout by the Illuminati. Still at the present day any reference to the role of Illuminism either in the French Revolution or after is immediately met with the assurance that the whole thing is a "mare's nest," and that in reality Illuminism was an unimportant and transitory movement, which finally ended with its suppression in Bavaria in 1786." - Nesta Webster (World Revolution: Plot Against Civilization)

Ja tähän valheeseen ihmiset edelleen sokeasti uskovat.

21 kommenttia:

  1. Lucifer

    `Paavi Damasus I (n.305–384) antoi Hieronymus Stridoniumilaiselle (n.347–420) tehtäväksi vakiinnuttaa latinankielinen tekstin. Hieronymus laati psalmien käännökset Septuagintan pohjalta. Myöhemmin hän vakuuttui varhaisemmista hepreankielisistä teksteistä ja aloitti uuden käännöstyön niiden pohjalta`.
    http://www.ortodoksi.net/index.php/Vulgata

    Vulgata
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Vulgata

    Hieronymos (Eusebios)
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Hieronymus

    Damasus I
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Damasus_I

    Kuningas Jaakon lukutavan mukaan nimi `Lucifer` juonnetaan hebreankielen nimestä Heylel (Helel, Heilel). Tämä nimi (Heylel) esiintyy vain yhden kerran Rtu:ssa. Esimerkiksi Strongin conkordanssissa nimelle Heylel annetaan merkitys `loistava`, `aamutähti` tai `valonkantaja`, jolla viitataan lähiplaneetta Venukseen.

    Lucifer
    http://en.wikipedia.org/wiki/Lucifer

    Nimi Helel ben Shaḥar (הֵילֵל בֶּן-שָׁחַר) tarkoittaa oikeammin varhaisen aamunkoiton/aamuruskon poikaa. Tämän entiteetin nimestä on annettu useita käännösehdotuksia, jotka kaikki viittaavat virheellisesti merkitykseen `aamutähti`, `loistava` tai `loistava tähti`. Mutta hebreankielisessä alkuperätekstissä ei tässä kohtaa mainita sanaa `tähti` (Kohba) lainkaan.

    Alkuaan Hieronymos, käänsi latinannostaan, Vulgataa, Betlehemin lähellä sijaitsevassa luolassa. Tuolloin Hieronymos sijoitti myös UTn kohtaan 2 Pie 1:19 samaisen entiteetin nimen `Lucifer`. Tämä saattaa yllättää monet kristityt fundamentalistit, mutta näin asiat olivat aina uskonpuhdistajiin asti.

    Suluissa `kointähti` suomenkielisen lukutavan mukaan:

    `Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja (kointähti) koittaa teidän sydämissänne` (2Pie 1:19).

    Suluissa `Lucifer` roomankielisen lukutavan mukaan:

    `Et habemus firmiorem propheticum sermonem cui bene facitis adtendentes quasi lucernae lucenti in caliginoso loco donec dies inlucescat et (Lucifer) oriatur in cordibus vestris` (2 Pie 1:19).

    Sanotaan, että vapaamuurariuden ylimmillä asteilla paljastetaan heidän kulttinsa todellinen `jumala`, jonka nimi on `Lucifer`. Mutta mihin olentoon Hieronymus viittaa, koska nimeä `Lucifer` ei esiinny yhtään kertaa alkuperäisteksteissä, jolla hän nimenomaan nimen perustelee?

    Sen sijaan, jostakin syystä, runosepät kaikkialla maailmassa näyttävät tuntevan nimen Heilel ben-Schahar oikean merkityksen, jossa `ben` viittaa poikaan ja `Schahar` varhaiseen aamunkoittoon, mutta `Heilel/Heylel` (Heil-El) jumaluuden ylistykseen, kuten esimerkiksi tervehdyksissä `Heil` (Heylel) Hitler tai `Ave (Heil)` Maria tai Islamin Hamashin tervehdyksissä tai islamilaisissa Halal ruokakaupan nimessä.

    Kuinka Hieronymos valitsi jo tuolloin (400-luvulla) Heylel ben-Schahar (myöhemmin haSatan = syyttäjä) nimen käännökseksi - Lucifer -, valonkantaja, niin kuin nykyisin voidaan löytää opympiasoihdunkantajalla, tai vapaudenpatsaissa? Eikö tämä ole melkoista taiteilijan ottamaa vapautta muuttaa, lisätä, korjata tai poistaa alkuperäisten sanojen merkitystä?

    Mutta mistä Hieronymos on mahtanut lainata käsitteen Lucifer (Phosphorus)? Oikeammin kysymykseni kuuluisi – Miksi?

    VastaaPoista
  2. Koska hän tiesi, että kristinuskossa, eli atonismissa, on kyse auringonpalvonnasta. Jumala on Aurinko = Aton. Tuo nimen Lucifer yhdistäminen Venukseen on hyvin yleinen virhekäsitys. Lucifer on aamunkoin tähti, tähti joka nousee aamulla = Aurinko. Aurinko on tähti - Venus on planeetta. Muun muassa Kalevala käyttää termiä "Koi-jumala" tarkoittaen Aurinkoa. Näemmä Lönnrot ainakin tiesi mistä on kyse.

    Luciferin etymologia liittyy latinan sanaan 'luce' = 'valo'. Sopiva nimi auringonjumalalle. Sana oli senkin takia sopiva, että luce on espanjaksi 'kala'. Kristinusko oli kalojen aikakauteen brändätty uusi atonismin muoto. Varmaan asiaan vaikutti vielä sekin, että rikkaimman atonistisuvun, Merovingien, tunnus oli kala.

    Lucifer-termin käyttöä sotkee vielä se, että ennen kristinuskoa jumalat olivat dualistisisia. Yhdessä jumalassa oli valon ja pimeän puoli, tyyliin Apollo - Dionysos tai Horus - Seth. Kristinusko oli ensimmäinen (tai toinen, en ole ihan varma juutalaisuudesta) uskonto, jossa jumaluuden dualistinen luonne katosi ja pimeästä puolesta tuli oma erillinen entiteetti, Saatana. Astrologisessa mielessä Saatana voi tarkoittaa joko Saturnusta tai Marsia - Auringon "vastustajaa", eli "pimeää puolta".

    Jotkut käyttävät nimeä Lucifer tarkoittaessaan juuri tätä kristinuskon Jumalan pimeää puolta, mutta silloin näkökulma on dualistinen, mikä ei kuulu kristinuskoon. Toisaalta gnostilaisissa versioissa Jumala oli dualistinen, mutta gnostilaisethan Kirkko tappoi jo aikaa sitten.

    Ota tuosta sitten tolkkua.

    Täällä lisää:

    http://eliitinesoteerisetsymbolit.blogspot.fi/2014/12/aton-kultti-osa-8-lucifer.html
    http://eliitinesoteerisetsymbolit.blogspot.fi/2014/12/astro-teologia-osa-3-aikakausien.html

    VastaaPoista
  3. Pisti silmään, Kaarle Vilhelm Ferdinand mainitsee "sähkömagnetismin"... joka on "virallisesti" vasta keksitty 1800-luvun puolella...

    "Vuonna 1794 saksalainen vapaamuurariliikkeen suurmestari Kaarle Vilhelm Ferdinand, Braunschweigin herttua, totesi vapaamuurariliikkeen korruptiosta näin:

    - "niiden menetelmät ovat mustaa magiaa, eli, sähkömagneettiset teho, hypnoosi, ja voimakas ehdotus".

    Esimerkiksi http://www.tieteessatapahtuu.fi/014/nevanlinna.htm mukaan:

    Monistinen näkemys luonnonvoimien ykseydestä sai mullistavan voiton, kun tanskalainen Hans Christian Örsted (1777-1851) keksi vuonna 1820, kuinka Voltan patsaalla aikaansaatu sähkövirta metallijohtimessa poikkeuttaa magneettineulan suunnastaan. Örstedin eksperimentti vaikuttaa ensialkuun varsin triviaalilta - eihän sen demonstrointiin tarvita kuin virtalähde, johtimen pätkä ja kompassineula (kyseinen koe esitetään nykyään fysiikan lukiokursseilla samalla varsin yksinkertaisella laitteistolla). Örstedin havainto, jonka väitetään syntyneen itse asiassa vahingossa, on kuitenkin fysiikan tutkimuksen eräitä riemuvoittoja. Se osoitti, että kaksi aikaisemmin riippumattomana pidettyä ilmiötä, magnetismi ja sähkö, ovatkin saman luonnonvoiman, sähkömagnetismin, ilmentymiä. Monistinen luonnonfilosofia sai näin empiiristä vahvistusta.

    "Örstedin tulkinta magneettineulan liikkeen syystä oli kantilaisen ajatustavan mukaan se, että sähkövirta synnyttää sähköisen "konfliktin", joka heilauttaa magneettineulaa. Nykyterminologian mukaan "konflikti" on yksinkertaisesti sähkövirran synnyttämä magneettikenttä, joka saa kompassineulan poikkeamaan suunnastaan. Näin oli luotu perusta sähkömagnetismille, jonka termin Örsted otti käyttöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun tutkii kunnon okkultti-tiedettä, niin siinä elektromagnetismi on paljon vanhempi termi kuin saattaisi nykyaikana luulla. Esim. Astrologisesti aurinkoa on aina pidetty elektronisena taivaankappaleena kun taas planeettoja magneettisina.

      Elektromagnetismi okkultismissa kuvastaa henkisten virtojen positiivista (valo) ja negatiivista (pimeys) napaa.

      Suuri osa nykyajan tieteestä ja teorioista perustuu okkultteihin totuuksiin, mutta niistä voidaan kertoa vain se mateerinen tämän hetkiseen ajanhenkeen sopiva puoli. Esim. Charles Darwinin isoisä, Erasmus Darwin, oli vapaamuurari, joka jo tiesi evoluutiosta. No tottakai, kun ihmisen spirituaalinen evoluutio on vanhimpia okkultistisia käsitteitä ja Darwinismi on vain irvikuva ja puolitotuus siitä.

      Poista
    2. Juurikin okkulttiksi luokitellun tietämättömyys tai huuhaana pitäminen on se joka ylläpitää kapea- ja lyhytkatseisuutta, vaikka olisikin ymmärtänyt jotain olevan hieman vialla tässä maailmassa. Ihmisen ulkoisen (ja sisäisenkin) maailman, etenkin aineettoman toimintaa ja sen lainalaisuuksia on vaikea ymmärtää laisinkaan ilman juurikin näitä okkultti-tieteenä pidettyjä juttuja.

      Ja totta kai ne perustuu niihin, ja pitää osin paikkansakkin, koska vastaavuuden laki.

      Antaa tosin mahdollisuuden tuon kaltaiselle korruptoinnille. Tuntuu että uskonnot noudattavat samaa kaavaa, ripotellaan muutamia totuuksia sinne tänne, mieluiten hieman kryptattuna, jotta ihmiset tuntevat ikään kuin vetoa sitä kohtaan, ja niin sanotusti ostavat koko paskan.

      Poista
    3. Suuri osa näistä ateisteina ja tiedeuskovaisina itsensä esittävistä henkilöistä on oikeasti vapaamuurareita tai jonkun muun eliitin esoteerisen seuran jäseniä. Miettii vaikka Marxia, Stalinia ja Leniniä. Kaikista löytyy kuvia toinen käsi tungettuna takin alle. Kaikki kolme vain poseerasivat massoille ateisteina, koska kommunismin ”uskontona” toimii ateismi. Ateistista kansaa on helpompi hallita esimerkiksi pelolla ja uhkailulla. Ateismi myös johtaa usein pitkällä aikavälillä nihilismiin ja nihilisoitutunut ihminen taas on helppo saada tekemään hirmutekoja muita ihmisiä vastaan eliitin puolesta. Ateismikaan ei ole mikään itsestään syntynyt elämänkatsomus, vaan eliitin keksimä hallintaväline. Massoille tarjoillaan kahta vaihtoehtoa: joko uskot pilven päällä istuvaan valkopartaiseen homo-vastaiseen rankaisijaan, tai sitten et usko. Harva syventyy miettimään tai tutkimaan asiaa sen syvemmin esoteerisestä näkökulmasta.

      Poista
  4. Hesari opastaa lukijoitaan ihailemaan Rothschild-sukua:

    https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005495217.html

    Suuria taiteen ystäviä ja mahtavia finanssineroja! Ah, miten upea suku! Auttoivat vielä köyhiä juutalaisiakin. Mitä humanisteja!

    VastaaPoista
  5. Yksi kysymys on herännyt tässä lähiaikoina, jos osaisit ohjata johonkin materiaaliin päin. Mikä on ''Bavarian Illuminati''? Mistä kannattaa lähteä aloittamaan, vai ovatko ne yksi ja sama asia? Jotkut väittävät Weishauptin olevan mustamaalattu.

    Niin paljon luettavaa. Välillä tuntuu olevansa hukassa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. https://www.google.fi/search?q=bavarian+illuminati

      Poista
  6. Päivitetty 27.2.2019. Lisätty de Luchet ja Webster -lainaukset.

    VastaaPoista
  7. Illuminati: Fact Or Fiction?

    https://vimeo.com/324027352

    VastaaPoista
  8. Illuminaateista löytyy myös kolme videota Suomenneksi tekstitettyinä. Ex. Illuminaatti Svalin Radiohaastattelu (v. 2006) https://youtu.be/P5FBLmTOBbQ

    Ex. Illuminaatti Carolyn Hammetin radiohaastattelu
    https://youtu.be/mV6G8VH6BLU

    Ja ex. Illuminaatti "Mary Ann" Henry Makovin haastattelussa.
    https://youtu.be/ZDP9cJPnf8o

    VastaaPoista
  9. Päivitetty: Lisätty loppuun Nesta Webster -lainaus.

    VastaaPoista
  10. Oletteko kuulleet tästä Illuminati korttipelistä? Mielenkiintoista kuinka monta korteista on tullut jo toteen.
    https://aminoapps.com/c/conspiracytheory/page/blog/the-illuminati-card-game/kwJ4_86xuGuJ61JJvkPBr3ox5aPgzw2wrN

    VastaaPoista
  11. https://i.pinimg.com/originals/10/f4/86/10f486393880e5a18919593e31e7a40f.jpg

    Kelatkaa fiilistä kun oot ollu hereillä jo vuonna 1900 ja nyt sadankahdenkymmenen vuoden kuluttua alkaa näyttää siltä, että lampaat alkaa pikkuhiljaa heräilemään :D kuva on todiste siitä, että on ollut aina ihmisiä, jotka ovat tienneet pelin todellisen hengen. Idea maailmaa hallitsevasta eliitistä ei siis olekaan QAnoneiden parin viime vuoden aikana keksimä ”villi salaliittoteoria”?

    VastaaPoista
  12. Biden on viimein avannut sanallisen arkkunsa :D Ja mitäs sieltä tuli ulos... Toukokuun 1. päivään mennessä kaikille rokotteet! Jännä päivävalinta totta tosiaan (kohdassa 1:45 tuo puheen kohta): https://www.cbsnews.com/live/video/20210312115930-biden-may-1st-every-adult-will-be-eligible-to-get-their-shot/#x

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Menee vähän samaan kategoriaan kuin se rokotepiikki ihon alle tasan klo 3:22.

      http://eliitinesoteerisetsymbolit.blogspot.com/2020/12/joe-biden-ja-322.html

      Poista
  13. Oletteko kuulleet illuminati korttipelistä?
    https://www.youtube.com/watch?v=tdwGgQakMk0&ab_channel=MrAlanC

    Liikaa yhtäläisyyksiä todellisuuteen että olisi sattumaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen. Aivan käsittämätöntä. Menee kategoriaan: Ei pysty järjellä selittämään. Löytyy epidemiat, iskut pentagoniin, WTC-tornit, feikki-presidentit ja muut. Kaikista kreisein on kortti ”enough is enough”. Sen lisäksi, että tuo on Trumpin suusta kuultu lause, kyseisessä kortissa on myös aivan selvästi hänen kasvonsa. Pakka tehty joskus 90-luvun puolessa välissä. Pahoittelen jos hoin jotain samaa kuin tuossa linkkaamassasi videossa. Katson sen vasta nyt.

      ”Enough is enough”

      https://i.ebayimg.com/images/g/rikAAOSw6qpenZf8/s-l400.jpg

      Poista
    2. Niimpä, ja lisaykseksi vielä tuo "Thousand points of light". Trump sanoo myös nuo kuuluisat sanat, ja taustalla on henkilö työkypärässä niinkuin kortissa.

      Poista
  14. Oletteko koskaan lukeneet tätä Hidden Hand 2008 vuoden haastattelua? En usko että on aito, mutta ihan mielenkiintoista luetteavaa.

    https://www.wanttoknow.info/secret_societies/hidden_hand_bloodlines?gclid=Cj0KCQjwpdqDBhCSARIsAEUJ0hOacBnV8ApCFb_zKenrwvVWSgLtxsDrnopAvvCQXJKhhiUeXPFG9VgaAr3IEALw_wcB

    VastaaPoista