lauantai 18. heinäkuuta 2015

Veden alla


Tampereen pääkirjaston eteisessä on Eila Hiltusen vuonna 1960 valmistunut veistos Veden alla. Tampere.fi kertoo:
Tampereen kaupunki järjesti vuonna 1959 kutsukilpailun ja seuraavana vuonna uusintakilpailun suihkukaivoveistoksen hankkimiseksi Uimahallitalon puistikkoon. Kilpailu järjestettiin Rafael Haarlan Säätiön lahjoitusvaroilla ja sen voitti kuvanveistäjä Eila Hiltunen luonnoksellaan Veden alla. Veistos esittää kahta sukeltavaa ihmistä, miestä ja naista.
Veden alla on Suomen ensimmäinen hitsaamalla tehty julkinen taideteos. Hiltunen käytti työssään etupäässä metallisauvoja ja -lankoja, jotka hän yhdisti kimpuiksi tai hitsasi rinnakkain yhteen eräänlaiseksi ruutukuvioksi. Viivoilla ja viivakuvioilla herätettiin liikkeen vaikutelma. 
"Kuparinauhat, joista hahmot on tehty kuin anatomiset mallinuket, lisäävät liukuvan liikkeen ja vedenalaisten heijastusten tuntua. Kokonaisuus on eräänlainen kolmiulotteinen luonnollista kokoa oleva graafinen piirros, mitä tyylikkäintä veistoksellista akrobatiaa, uusi muoto ikivanhoista perinteistä, joita olisi arvostettu sekä hellenismin että barokin aikakaudella." Näin totesi Göran Schildt Hiltusen teoksesta.
Veistos paljastettiin Uimahallitalon puistikossa Tampereen päivänä 1.10.1962. Vesialtaan ja lasiputkirivistön oli suunnitellut arkkitehti Aarno Ruusuvuori. Putkissa virtaavan veden ja valaistuksen oli tarkoitus antaa vaikutelma, että uimarit ovat veden alla. Sittemmin teoksen ympäristö muuttui ja putkiston rikkoonnuttua teos siirrettiin puistikosta pois. Vuonna 1986 teos sijoitettiin Tampereen pääkirjaston sisäänkäynnin yhteydessä olevaan vitriiniin.  


Veden alla


Miten tuo hahmojen asettelu näyttää niin tutulta?


Torni



2 kommenttia:

  1. http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-1437451714087.html :)

    VastaaPoista
  2. "Hanged WoMan" ...unohtui viestistä

    VastaaPoista