maanantai 25. toukokuuta 2015

Svinhufvud





YLE:n uutisesta:
Vanhan kolmostien varresta on vain kivenheitto Rapolan kartanon pihalle, jossa Suomen kolmas presidentti Pehr Evind Svinhufvud syntyi yli 150 vuotta sitten. Pian 80 vuotta kartanon pihalla on nököttänyt asiasta kertova patsas.
- Patsas paljastettiin Svinhufvudin 75-vuotissyntymäpäivän kunniaksi ja sen on tehnyt sääksmäkeläinen taiteilija Aukusti Veuro, kertoo Museoviraston erikoistutkija, arkeologi Olli Soininen.
Patsaan pystytti Hämeen heimoliitto vuonna 1937. Svinhufvud oli patsaan ansainnut, vaikka asui Rapolassa vain kolme vuotta lapsuudestaan.
- Kyllä hän syntyään on hämäläinen ja sääksmäkeläinen. Svinhufvudin suku on siirtyessään Suomeen 1725 asettunut Rapolan kartanoon, Soininen kertoo. Patsaan julkistamistilaisuus oli aikanaan merkittävä tapahtuma. Presidenttipari on itse paikalla ja tilaisuus myös radioitiin.
Graniittisen kivipaaden kyljessä on pronssinen profiilikuva Svinhufvudista ja teksti ”P.E.Svinhufvud, syntynyt Rapolassa 15/12-1861”. Paaden päälle on asettunut ylväs leijona.
- Luulen, että Aukusti Veuro on halunnut siinä korostaa tätä presidenttiyttä ja sitä luonnetta, mikä Ukko-Pekalla oli silloin kun hän toimi Suomen itsenäisyyden takuumiehenä ja itsenäisyyden puolesta esitaistelijana, arvelee Soininen.

Ai se leijona kuvaa Ukko-Pekan luonnetta?

Varmasti.

Enemmän leijonasymboliikasta kirjoituksessa Aton-kultti - osa 3: Leijona.

Svinhufvudin suvun vaakunassa on lisää viittauksia suvun atonistisesta taustasta. Vaakunasta löytyy heksagrammi, joka on yleinen atonistien tunnus. Kypärä on "ritarin kypärä", millä viitataan ritarikuntiin, jotka ovat kaikki enemmän tai vähemmän jatkumoa temppeliritarien perinteille. Kypärästä lähtee kolme sulkaa, joiden kärjessä voi nähdä Illuminatista ja vapaamuurariudesta tutun silmän.


Svinhufvudin suvun vaakuna


Vaakunan sian pää ei ole mikään kotipossun pää, vaan villisian pää. Villisika on melko yleinen aihe Britteinsaarten atonistien vaakunoissa, joista ehkä parhaiten tunnetaan Englannin Kuningas Richard III:n vaakuna.


Richard III:n vaakuna ja villisiat


Villisian symboliikan alkuperä juontaa juurensa arkadialaiseen kulttuuriin, josta se on periytynyt muodossa tai toisessa hyvin moneen mytologiaan ympäri maailman.


Piktien (kelttiläinen kansa Skotlannista) villisikataidetta

Herakles taistelee villisian kanssa

Intialainen Indra ja villisika


Yhteistä näille mytologioille on se, että villisika on hyvin usein myologian aurinkosankarin (solar hero) tappaja. Esimerkiksi foinikialaisessa jumaltarustossa auringonjumala Adonis kuolee villisian tappamana.

Adonis liittyy atonisteihin etymologian kautta. Adonis tunnettiin myös nimellä Adon, joka tarkoitti "Herraa". (Kristittyjen Jumala on "Herra") Kun Hyksos-kuninkaat lanseerasivat oman Aurinko-kulttinsa, aurinkojumalan nimi otettiin suoraan foinikialaisesta tarustosta - Adon / Aton.

Adoniksen tarinan kreikkalaisessa versiossa kuun jumalatar Artemis (Diana) lähettää villisian tappamaan auringonjumala Adoniksen. Kun Adonis kuolee ja joutuu manalaan, jumalten kuningas Zeus määrää, että Adonis voi poistua manalasta vain kevät- ja kesäkausiksi.


Adonis ja villisika


Tässä kontekstissa villisika on kuoleman ja syyspäiväntasauksen symboli. Svinhufvud-vaakunassa tätä alleviivataan niin, että vaakunassa on pelkkä villisian pää. Tämä viittaa astro-teologiseen symboliikkaan, jossa irtileikattu pää edustaa "auringon kuolemaa" - syyspäiväntasausta. Aurinko "kuolee", kun päivästä tulee yötä lyhyempi. Kuoleman jälkeen aurinko on "manalassa" seuraavat puoli vuotta, kunnes se taas "syntyy uudelleen" kevätpäivantasauksena.

Vastaava villisian aiheuttama aurinkokuninkaan kuolema löytyy egyptiläisestä mytologiasta. Joissain versioissa Seth tappaa Osirisin (auringonjumala) villisiaksi muuttuneena. Sethin merkityksestä "Eliitille" enemmän kirjoituksessa Sininen ja punainen.


3 kommenttia:

  1. "Piktien (kelttiläinen kansa Skotlannista) villisikataidetta"

    "Kelttiläinen populaatio Euroopassa oli 1000 BC vielä liian vähäinen tarvitakseen uutta maata Britanniasta. Tämä ajallinen välimatka 1000 - 700 BC antaa meille hyvän syyn torjua ne jotka pitävät piktejä kelttiläisenä heimona."

    http://pakana.greatnow.com/nuragh3.htm

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ketkä oli kelttejä ja ketkä ei on loputon suo hiustenhalkomiselle ja päättymättömälle väittelylle. Termille "keltti" on mahdotonta löytää kaikkia miellyttävää määritelmää, koska ei ollut olemassakaan mitään yhtenäistä kelttiläistä kansaa, vaan erittäin hajanainen ja monessa eri aallossa Britteinsaaria (ja montaa muutakin paikkaa) asuttanut kansojen joukko, joista käytetään yleisesti termiä "keltit".

      Lisäksi ongelmia aiheuttaa historiankirjoista puuttuvat vanhemmat muuttoliikkeet _pois_ Britteinsaarilta. Historiankirjat jättävät mainitsematta, että Britteinsaarille muuttaneet keltit olivat itse asiassa "kotiin palaavia" kelttejä, jotka olivat lähteneet Britteinsaarilta tuhansia vuosia aiemmin. Milesialaiset halusivat valloittaa Irlannin mm. siksi, että se oli "kaukaisten esi-isien pyhä maa", josta milesialaisten keskuudessa kerrottiin ennen Irlantiin saapumista myyttisiä tarinoita.

      Joten, Martti, ei ehkä kannata takertua tuohon sanaan "keltti".

      Poista
  2. Kuten linkin tekstissä mainitaan: - "Varoitan teitä siitä, että historian ja kielitieteen tutkijat ovat erimielisiä käytännössä jokaisesta pienestäkin asiasta, mitä tulee pikteihin. Se mitä kerromme seuraavaksi, on siis yritys tavoittaa totuutta."

    Saamelaisten esi-isiksi on myös esitetty ajatuksia, että he olisivat olleet samaa heimoa kuin piktit ja baskit ja muinainen alkukoti olisi Iberian niemimaalla.

    https://friedfoo.files.wordpress.com/2011/01/doggerland2.jpg

    Se että olivatko piktit kelttejä, siihen minä olen väärä ihminen vastaamaan. Kysyin Northumberlandiassa asuvalta tuttavaltani mikä se "kiinan muuri" siellä on:

    "The wall is Hadrian’s Wall, not quite in the same league as the Great Wall of China! It was built by the Roman emperor Hadrian in AD122, and is almost 80 miles/117 km long, separating England from the Pictish tribes in Scotland. It runs east-west from coast to coast starting at Wallsend (near Newcastle) to Bowness-on-Solway in Cumbria.

    http://www.visithadrianswall.co.uk/

    It is a very special place, and the nearest section is 15 kilometres from my house."

    Tanskan ja Englannin välillä kerrotaan olleen muinoin Doggerland. Mikäli Doggerland on ollut olemassa ja aikoinaan vajonnut mereen, se on saanut siellä asuneet "muinaiset viisaat" muuttamaan muualle kuten Egyptiin ja mahdollisesti tyhjiön on täyttänyt myöhemmin heidän jälkeensä tulleet muut kansat...

    Tämä selittäisi mielestäni hyvinkin - "Lisäksi ongelmia aiheuttaa historiankirjoista puuttuvat vanhemmat muuttoliikkeet _pois_ Britteinsaarilta. Historiankirjat jättävät mainitsematta, että Britteinsaarille muuttaneet keltit olivat itse asiassa "kotiin palaavia" kelttejä, jotka olivat lähteneet "Doggerlandiasta" tuhansia vuosia aiemmin."

    VastaaPoista