keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Varusmies 2014


(Lukijalta tullut vinkki. Kiitos Joni.)

Vuoden 2014 Varusmies-kirjan kansikuva:


Valan vannominen Helsingin tuomiokirkon edessä 

Suurennos edellisen kuvan taustalla näkyvästä kaikennäkevästä silmästä


Kelle valat vannotaan? Kenen palvelukseen olet astumassa?

”Minä NN lupaan ja vakuutan kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan edessä olevani Suomen valtakunnan luotettava ja uskollinen kansalainen. Tahdon palvella maatani rehellisesti sekä parhaan kykyni mukaan etsiä ja edistää sen hyötyä ja parasta.”

Minä tahdon kaikkialla ja kaikissa tilanteissa, rauhan ja sodan aikana puolustaa isänmaani koskemattomuutta, sen laillista valtiojärjestystä sekä valtakunnan laillista esivaltaa. Jos havaitsen tai saan tietää jotakin olevan tekeillä laillisen esivallan kukistamiseksi tai maan valtiojärjestyksen kumoamiseksi, tahdon sen viipymättä viranomaisille ilmoittaa.

Joukkoa, johon kuulun sekä paikkaani siinä, en jätä missään tilanteessa, vaan niin kauan kuin minussa voimia on, suoritan saamani tehtävän loppuun. Lupaan käyttäytyä kunnollisesti ja ryhdikkäästi, totella esimiehiäni, noudattaa lakeja ja asetuksia sekä säilyttää minulle uskotut palvelussalaisuudet. Tahdon olla suora ja auttavainen myös palvelustovereitani kohtaan. Milloinkaan en sukulaisuuden, ystävyyden, kateuden, vihan tai pelon vuoksi enkä myöskään lahjojen tai muun syyn tähden toimi vastoin palvelusvelvollisuuttani.

Jos minut asetetaan esimiesasemaan, tahdon olla alaisiani kohtaan oikeudenmukainen, pitää huolta heidän hyvinvoinnistaan, hankkia tietoja heidän toiveistaan, olla heidän neuvonantajanaan ja ohjaajanaan sekä omasta puolestani pyrkiä olemaan heille hyvänä ja kannustavana esimerkkinä.

”Kaiken tämän minä tahdon kunniani ja omantuntoni mukaan täyttää.


Sotilaana vannot tottelevasi valtaapitävää "Eliittiä" ja suojella sen valtakoneistoa - Atonin nimeen. Lupaat totella "Eliitin" laatimia lakeja, välittämättä omasta moraalistasi tai oikeuskäsityksestäsi. Lupaat tehdä sen mitä käsketään - "niin kauan kuin sinussa voimia on".

Mieti mitä vannot - ja kenelle vannot.

Lue myös aiheeseen liittyvä kirjoitus Psyyken tasapaino.

Silmän symboliikasta enemmän mm. kirjoituksissa Fysiologian laitos ja Silmän ja käärmeen alkuperä.


Suomen suurloosin tunnukset ja kaikennäkevä silmä


Valan vannomisessa käytettävän käsimerkin symboliikasta enemmän kirjoituksessa Ghostbusters - Aloituskohtaus.





Helsingin tuomiokirkon symboliikasta enemmän kirjoituksissa Helsingin tuomiokirkko ja Helsingin tuomiokirkon reliefit.





7 kommenttia:

  1. Minä seisoin rivissä sormet ristissä :) Taisin tietää jo siinä vaiheessa, ettei kyseistä pöllöilyä viitsi kovin kauaa katsella.

    VastaaPoista
  2. Jumalauta. Minä kun luulin käyneeni armeijan puolustaakseni KANSAA, siis tavallista Mattia ja Liisaa ja heidän poikiaan ja tyttäriään, mutta asia ei näemmä olekaan näin. Sen sijaan olemme vannoneet lojaaliutta VALTIOLLE. Elikkäs jos kansasta on harmia valtiolle, lienee kansanmurhakin jonkun porsaanreijän kautta ihan legitiimi toimenpide.

    On tämä melkoinen firma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Valtio ja kansa on kaksi hyvin eri asiaa.

      Poista
  3. Hyvänä lisäyksenä voisi laittaa, että vala vannotaan aina kohti itää varuskunnasta riippumatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääköhän paikkaansa? Aika usein valatilaisuudessa joukot sijoitetaan aukean eri reunoille.

      http://media.kainuunsanomat.fi/wp-content/uploads/sites/16/2015/08/15020534-1024x682.jpg

      Poista
    2. Minäpä otan tästä selvää, mutta aamusella otin selvää 3 eri varuskunnan valatilaisuudet.. Kainuussa vala vannottiin kirkossa itään, parolassa ulkoaukealla kaikki kohti itää, ja Helsingissä ainakin yksi valapaikka on senaatintorilla kohti itää. Palaan myöhemmin.

      Poista
    3. Elieli. Olin väärässä. Olisi pitänyt tutkia tarkemmin. Katsoin 4 valatilaisuutta eri kaupungeissa, ja kaikissa suunta oli kohti itää. Ilmeisesti kuitenkaan näin ei ole kaikkialla, joten pahoittelen.

      Poista