torstai 28. heinäkuuta 2016

Aton-kultti - osa 34: Bilderberg & Trilateral Commission


Päivitetty 23.6.2022.





Suosittelen lukemaan ensin kirjoituksen RIIA & The Round Table.

Atonistisen "Eliitin" valtakoneistoon kuuluu vuonna 1954 perustettu Bilderberg Group. Tämä Round Table -verkostoon kuuluva organisaatio on saanut viime vuosina paljon huomiota, jopa valtamediassa.





Suuren yleisön tietoisuuteen Bilderbergin koko olemassolo on murtautunut vasta aivan viime vuosina. Tätä ennen Bilderbergistä puhuvia pidettiin lähinnä mielenvikaisina salaliittoteoreetikkoina, joiden väitteet rikkaiden ja vaikutusvaltaisten ihmisten suljettujen ovien takana tapahtuvalle salamyhkäiselle kokoukselle olivat pelkkää mielikuvituksen tuotetta. "Jos sellainen olisi olemassa, kyllähän siitä olisi ollut uutisissa!" 

Kiitos toimittaja Hannu Sokalan kaltaisten ihmisten, Bilderberg ei ole enää pelkkä "foliohattupäisten sekopäiden mielikuvitusorganisaatio", vaan suuren yleisön tietoisuuteen noussut tosiasia. Vaikka jokainen Bilderberg-kävijä tekee kaikkensa vähätelläkseen kyseisen organisaation merkitystä, kukaan ei kuitenkaan enää pysty kieltämään sitä tosiasiaa, että suuryritysten, pankkien, finanssijärjestelmän, poliittisen järjestelmän ja median ja kuninkaallisten edustajat kokoontunvat vuosittain suljettujen ovien takana puhumaan jostain sellaisesta, mistä heillä ei ole lupa kertoa kenellekään yhtään mitään.
Juuri Bilderbergin yleiseen tietoisuuten nouseminen on ollut monelle se naivin sinisilmäisyyden karistaja, joka on avannut silmät globaalille yhteiskunnan kaikilla tasoilla vaikuttavalle korruptiolle.

Tämä tosiasioihin havahtuminen on ollut tietenkin hyvin positiivinen kehistyssuunta, mutta se on myös samalla synnyttänyt paljon tunnepitoisia reaktoita, jotka johtavat helposti väärinkäsityksiin. Bilderbergiin liittyvässä keskustelussa törmää hyvin usein virheelliseen käsitykseen, että Bilderberg olisi jonkinlainen maailmanhallitus, jolla on ylin päätöksentekovalta koko maailmassa. Toki Bilderbergillä on oma roolinsa "Eliitin" valtaokoneistossa, mutta se ei missään nimessä ole se kaikkein vaikutusvaltaisin ja merkittävin organisaatio. Iso kuva on paljon isompi kuin pelkkä Bilderberg, joka on vain yksi osa laajaa "Eliitin" valtaverkostoa.

Suomalaisia Bilderberg-kävijöitä:
  • Sirkka Hämäläinen (1994, Suomen Pankin pääjohtaja)
  • Pertti Voutilainen (1995, Meritan tj)
  • Matti Vanhala (1999, Suomen Pankin pääjohtaja)
  • Erkki Liikanen (1999, EU-komission jäsen & 2005, Suomen Pankin pääjohtaja)
  • Björn Wahlroos (2003, Sammon konserninjohtaja & 2010, 2014, 2016 Nordean hallituksen varapj)
  • Seppo Honkapohja (2003, Suomen Pankin johtokunnan jäsen)
  • Olli Heinonen (2013, Harvardin yliopiston asiantuntija)
  • Jaakko Iloniemi (1991-1997, EVA:n tj)
  • Jarl Köhler (1992-1994, Metsäteollisuuden keskusliiton tj)
  • Johannes Koroma (1993, Teollisuuden ja työnantajien keskusliiton tj)
  • Max Jakobson (1994, eläkkeellä EVA:sta)
  • Pentti Vartia (1999, Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tj)
  • Sixten Korkman (2006, Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tj)
  • Matti Apunen (2011-2016, EVA:n johtaja, entinen Aamulehden päätoimittaja)
  • Aatos Erkko (1994, Sanoman hallituksen pj)
  • Janne Virkkunen (1998, 2001, HS:n vastaava päätoimittaja)
  • Olli Kivinen (2003, HS:n pääkirjoitustoimittaja)
  • Mikael Pentikäinen (2005, Sanoma Newsin tj & 2011 HS:n vastaava päätoimittaja)
  • Atte Jääskeläinen (2007, Ylen uutistoiminnan päätoimittaja)
  • Antti Blåfeld (2008, 2010 HS:n pääkirjoitustoimittaja)
  • Hanna Rajalahti (2009, Talouselämän toimituspäällikkö)
  • Johan Nykopp (1962, 1964, Tampellan tj)
  • Jorma Ollila (1994, 1997–2014, Nokian tj, hallituksen pj, Shellin hallituksen pj)
  • Krister Ahlström (1994, Ahlströmin pääjohtaja)
  • Georg Ehrnrooth (1994, Metran konsernijohtaja)
  • Jaakko Ihamuotila (1994, Nesteen tj)
  • Gerhard Wendt (1994, Koneen toimitusjohtaja)
  • Björn Mattsson (1995, Cultorin tj)
  • Jukka Härmälä (1995, Enso-Gutzeitin tj)
  • Christoffer Taxell (2002, eronnut Partekin konsernijohtajan toimesta)
  • Ole Johansson (2011, Wärtsilän konsernijohtaja)
  • Risto Siilasmaa (2012, 2014, Nokian hallituksen pj)
  • Ulf Sundqvist (1992, Sdp:n puheenjohtaja)
  • Esko Aho (1994, pääministeri, kesk)
  • Martti Ahtisaari (1994–1996, presidentti)
  • Sauli Niinistö (1997, valtiovarainministeri, kok)
  • Paavo Lipponen (1998, 2000–2001 pääministeri, 2003–2004 Sdp:n puheenjohtaja)
  • Olli-Pekka Heinonen (2001, liikenne- ja viestintäministeri, kok)
  • Paula Lehtomäki (2004, ulkomaankauppa- ja kehitysministeri, kesk)
  • Eero Heinäluoma (2006, valtiovarainministeri, sdp)
  • Jyrki Katainen (2007, 2009–2010, valtiovarainministeri, kok)
  • Matti Vanhanen (2009, pääministeri, kesk)
  • Jutta Urpilainen (2012–2013, valtiovarainministeri, sdp)
  • Klaus Waris (1980, Helsingin kauppakorkeakoulun kansleri)
  • Teija Tiilikainen (2002 pääministerin erityisavustaja EU:n tulevaisuuskonventissa, 2005 Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuksen verkoston johtaja, 2007 poliittinen valtiosihteeri)
  • Raimo Väyrynen (2008, Ulkopoliittisen instituutin johtaja)
  • Matti Alahuhta (2014, Koneen hallituksen jäsen)
  • Henrik Ehrnrooth (2014, Pöyryn, Caverionin ja Otavan hallituksen puheenjohtaja
  • Kari Stadigh (2014, Sammon toimitusjohtaja)
  • Alexander Stubb (2015, valtiovarainministeri ja entinen pääministeri, kok)
  • Leena Mörttinen (2015, Perheyritysten liiton tj)

Vapaamuurarit ovat häärineet Bilderbergin taustalla jo sen perustamisesta asti. Aloite tämän salamyhkäisen kerhon perustamisesta tuli vapaamuurari Józef Retingerilta

"Retinger was the initiator and architect of the informal Bilderberg conferences in 1952-54 and was their permanent secretary until his premature death in London in 1960. The original group which met in the eponymous Dutch hotel in 1954 was gathered by Retinger and included David Rockefeller, Denis Healey with Prince Bernhard of the Netherlands, as chairman. The purpose was to stimulate understanding between Europe and the US as the Cold War developed by bringing together financiers, industrialists, politicians and opinion formers. All discussions were to be strictly under Chatham House Rules. A founding member of the group, later British Labour Foreign Secretary, Healey, described the secretive Bilderberg meetings as the "brainchild" of Retinger." [Wikipedia]

"A Freemason with a reputation as a grey eminence, after World War II he [Retinger] went on to cofound the European Movement, which led to the establishment of the European Union, and was instrumental in forming the secretive Bilderberg Group." [Wikipedia]

"What prompted the foundation of the Bilderberg Group? In his book The Global Manipulators Robert Eringer links them with the CIA and international Freemasonry. According to Eringer, the first Bilderberg conference was organized by a mysterious personage called Dr. Joseph Retinger. He had been involved in secret activities for nearly half a century and was reputed to be the top agent for international Freemasonry." - Michael Howard (The Occult Conspiracy)

Bilderbergin kanssa samaan Round Table -verkostoon kuuluu sen sisarorganisaatio Trilateral Commission. Organisaation perustivat David Rockefeller ja Zbigniew Brzezinski vuonna 1973.

Trilateraalisen komission logossa on tuttua symboliikkaa.


Trilater Commission -logo


Logossa voi nähdä tyypillisen esimerkin "Eliitin" druidismista ottamalle kolminaisuusteemalle. Toisaalta logoon on myös piilotettu astrologinen 666-viittaus. Logo muodostuu kolmesta kutosesta, jotka toisaalta näyttävät myös G-kirjaimelta - viittaus vapaamuurareihin.





Suomalaisia Trilateral Commision -osallistujia:
  • Krister Ahlström, (Ahlström-yhtiö)
  • Esko Aho, (East Office, keskustapuolue, Nokia)
  • Martti Ahtisaari, (Suomen entinen presidentti)
  • Aatos Erkko, (Sanoma Oy)
  • Gustav Hägglund, (puolustusvoimat)
  • Sirkka Hämäläinen, (Euroopan keskuspankki- EKP)
  • Juhani Kaskela
  • Jyrki Katainen, (EU-komissaari)
  • Lauri Kivinen, (Ylen toimitusjohtaja)
  • Sixten Korkman, (Elinkeinoelämän keskusliitto- EK)
  • Erkki Liikanen, (Suomen pankki)
  • Pekka Sutela
  • Vesa Vihriälä
  • Antti Herlin, (Sanoma Oy)
  • Juha Rantanen
  • Janne Virkkunen, (Sanoma Oy)
  • Max Jakobson
  • Arne Wessberg, (YLE)

Bilderbergistä ja Trilateraalisesta komissiosta enemmän kiinnostuneille suosittelen seuraavia videoita:












10 kommenttia:

  1. "Jos jostain riittää salaliittoteorioita, niin huippuvaikuttajien Bilderbergistä - nyt puhuu kokoukseen osallistunut Erkki Liikanen: ”Ei ole enää salaseura”"

    https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/fa9e0e73-84a7-4ab9-a126-997160391c36

    Eli logiikka on nyt se, että koska julkisuuteen annetaan asialista, jossa on muutamia otsikkosanoja, koko touhu on nyt niin avointa, että kritiikki salamyhkäisyydestä ei ole enää aiheellista.

    Samaa logiikkaa käyttävät vapaamuurarit: "Emme me ole salaseura, kaikkihan tietävät että olemme olemassa ja että harjoitamme hyväntekeväisyyttä ja itsemme kehittämistä."

    Mielenkiintoista tuossa Liikasen kommentissa on, että hän sanoo "ei ENÄÄ salaseura". Eli siis hän myöntää, että Bilderberg oli aiemmin kyllä salaseura, mutta nyt kun virallisen osuuden käsiteltävien asioiden otsikot on julkaistu, se ei enää ole salaseura.

    Loogista.

    Vielä pari vuosikymmentä sitten Bilderbergistä puhuvat tuomittiin hulluiksi salaliittoteoreetikoiksi, koska suuri yleisö ei tiennyt asiasta mitään, eikä uskonut, että tällainen kokous voisi olla olemassa. Mutta sitten kun kansalaisjournalistit paljastivat koko jutun olemassaolon, "Eliitti" muutti taktiikkaa: "Joo, onhan se olemassa, mutta ei siinä mitään salaista ole. Katsokaa nyt, ihan avoimesti kerromme käsiteltävien asioiden otsikot:'Venäjä', 'Kiina', 'brexit'... Katsokaa nyt miten avoimia me olemme!"

    VastaaPoista
  2. Uusi EU-komission puheenjohtaja valittiin yhden ehdokkaan "vaaleissa" niukalla 9 äänen enemmistöllä.

    https://summit.news/2019/07/16/new-eu-commission-president-wins-election-in-which-she-was-the-only-candidate-by-just-9-votes/

    Aikanaan naureskeltiin Irakin ja Saddam Husseinin "vaaleista", mutta tässä EU-touhussa ei nähdä mitään ongelmaa?

    Ei ainakaan suomalaisen median "asiantuntijoiden" mielestä: https://www.kauppalehti.fi/uutiset/kl/3ae0de76-6955-4f6f-93df-c0914c5e726b

    Osaatteko arvata mikä johti Ursula von der Leyenin valintaan?

    Vinkki: Katsokaa Bilderberg-kokouksien osallistujalistaa vuosilta 2019, 2018, 2016 ja 2015. Jännä "sattuma".

    EU-komissio on ylin valtaa käyttävä instanssi EU:n sisällä. Komissiolla on esimerkiksi enemmän valtaaa Suomessa kuin Suomen eduskunnalla tai hallituksella. Ja kun "Eliitti" valitsee komission johtoon oman marionettinsa, tätä irvokasta näytelmää kutsumme "demokratiaksi".

    VastaaPoista
  3. Terve,

    itse olen tutustunut aiheisiin prof. Walter Veightin laajan ja tarkan tuotannon välityksellä. Suosittelen, jollei lähtökohtaisesti tyrmää sitä Jumalaa, joka on tämän kaikkeuden takana.

    Kiitoksia tarinoista; kiintoisaa ja antoisaa lukemista.

    VastaaPoista
  4. Bombshell: Dr. Fauci Flip-Flopped On Masks AFTER MEETING WITH THE TRILATERAL COMMISSION

    https://www.youtube.com/watch?v=KdCdep2ncXo

    Miten yllättävää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännää seurata miten tämä koko juttu lähtee hiljalleen purkautumaan, Kumma jutun blogissa maikkarin artikkeli, samana päivänä is:ssa vähän samanlainen juttu jossa haastateltiin pääliskotarta😂
      Ei tarvinnut edes rivien välistä lukea, ettei kyseessä ole normiflunssaa kummenpi tauti, kummatkaan mediat eivät tosin vilkaisseetkaan peiliin huomatakseen oman osansa pelonlietsonnassa 😂
      Kaikki se mitä kulkutautimyönteiset,rokotevastaiset Putlerin rahoittamat salaliitto hörhöt ovat toitottaneet kaiken aikaa alkaa vähitellen muuttumaan totuudeksi 😂
      Nyt pitäisi pukata nopsasti jotain uutta, muuten tämä saattaa levitä käsiin, tai sitten tämäkin on vain pala"suunnitelmaa"🤔

      Poista
    2. Tässä siis tuo Kumma juttu blogin
      hyvä nosto.

      https://mtvgo.fi/l/sLuXuJcS

      Omin aika hämmästynyt ja tässäkin nähdään juuri se, mitä olen yrittänyt ihmisille sanoa, rajoitukset eivät ole ikinä tarkoituskaan loppua. Nyt merkittävää tuossa jutussa on, että valtamediasta alkaa jo kuulua soraääniä. Eikö uusi normaali olekaan niin kivaa?

      Poista
  5. Päivitetty: Józef Retinger -osuus.

    VastaaPoista
  6. Mitenköhän Heikelä ja Koskelo tulevat jatkossa käsittelemään aihetta Bilderberg?

    https://www.is.fi/viihde/art-2000009249257.html

    Elina Valtonen:

    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008860347.html

    VastaaPoista
  7. Mark Dice: What Fox News Will Never Tell You About The

    https://www.youtube.com/watch?v=n80w7gtZrGw

    VastaaPoista
  8. https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/b1a826c4-cf16-4600-a83e-7192705ec563

    VastaaPoista