Sivujuonteena edellisestä kirjoituksestani - ja toisaalta tietynlaisena alustuksena tuleville kirjoituksilleni - ajattelin kirjoittaa hieman vapaamuurarien poseerauksista ja käsimerkeistä. Kuten moni vapaamuurareista kiinnostunut tietää, heillä on tiettyjä asentoja ja käsimerkkejä, joita he käyttävät julkisesti valokuvissa ja muotokuvissa. Idea on, että näin voidaan viestittää kanssaveljille informaatiota, jota suuri yleisö ei voi ymmärtää - aivan kuten näissä vapaamuurarien patsaissa ympäri maailman.
Nykyään osa näistä merkeistä on levinnyt suuren yleisön tietouteen jo niin laajalti, että ne eivät enää ole kovin salaisia - tai tarkemmin sanottuna niiden olemassaolo ei ole enää salaista. Mutta esimerkiksi 1800-luvulla tilanne oli vielä sellainen, että oman vapaamuurarijäsenyytensä salaava henkilö pystyi käyttämään tiettyjä nykyään tunnettuja merkkejä melko avoimesti ilman pelkoa paljastumisesta.
Tunnetuin vapaamuurarien käsimerkki on tämä erityisesti Napoleonin tunnetuksi tekemä merkki, jossa käsi laitetaan takin (tai liivin) sisään. Tässä muutama esimerkki tunnettujen vapaamuurarien demonstroimana:
Napoleon ja käsi liivissä.. Tarkkasilmäiset löytävät tästä kuvasta muitakin "Eliitin" symboleja.
George Washington - yksi kuuluisimmista vapaamuurareista koskaan.
Mozart
Kun tämän käsimerkin kanssa poseeraa joku joka on korkeassa poliittisessa asemassa, vaikutusvaltaisessa talousjärjestelmän asemassa, korkeassa koulutusjärjestelmän asemassa, tai muuten "yhteiskunnallista eliittiä" lähellä olevassa asemassa (esim. taiteilijat tai artistit), voidaan olla melko varmoja siitä, että kyseinen henkilö kuuluu vapaamuurareihin. Tässä muutamia esimerkkejä ulkomailta:
Karl Marx
Lenin
Stalin
Andrew Johnson - USA:n presidentti 1865 - 1869.
James Garfield - USA:n presidentti 1881. Ehti olla virassa vain puoli vuotta ennen kuin hänet murhattiin.
Näitä esimerkkejä riittää vaikka kuinka paljon. Ei ole väliä mitä kansallisuutta, poliittista suuntausta, ideologista suuntausta tai uskonnollista suuntausta henkilö edustaa, se on kaikki vain kulissia suurta yleisöä varten. Todellisuudessa he kaikki kuuluvat samaan salaiseen eliittiseuraan. Toki näiden salaisten seurojen sisällä käydään koviakin valtataisteluita, mutta siitä suuri yleisö saa harvemmin tietää mitään.
Vapaamuurarius oli virallisen historiankirjoituksen mukaan kielletty Venäjän keisarikunnassa vuodesta 1822 alkaen. Kuitenkin 1800-luvulta löytyy melko paljon suomalaisista "Eliitin" edustajista kuvia, joissa poseerataan selkeästi vapaamuurarien "käsi piilossa" -asennossa.
J.L. Runeberg ja Sakari Topelius "kädet piilossa".
Jakob Robert Runeberg (Johan Ludvigin poika)
Leo Mechelin - kuuluisa pankkiiri.
Elias Lönnrot - Kalevalan kirjoittaja.
Fredrik Cygnaeus - taide- ja tiede-elämän vaikuttaja.
Jean Sibelius - hänestä tuli "virallisesti" vapaamuurari vasta 1922, mutta tämä kuva on vuodelta 1890. Kaikista Sibeliuksen kuvista juuri tämä valittiin 100 markan seteliin.
Urho Kekkonen
Tämä "käsi piilossa" -asento tunnetaan nykyään melko hyvin suuren yleisön joukossa. Vapaamuurareilla on monia muitakin merkkejä, joista haluan esitellä vähemmän tunnetun "leijonan tassu" -merkin (Lion's paw). Siinä sormet taivutetaan toisen nivelen kohdalta niin, että käsi muistuttaa vähän leijonan tassua. Kuuluisa vapaamuurari Albert Pike näyttää mallia:
"Leijonan tassu" - vähemmän tunnettu vapaamuurarien käsimerkki.
Jos et ole ennen kuullut tästä käsimerkistä, saatat ajatella että "tuohan nyt on vain puolittaisessa nyrkissä oleva käsi". Niinpä. Näin on tarkoituskin. Mutta katsotaanpa lisää esimerkkejä.
Runeberg ja "leijonan tassu". Usein merkki tehdään niin, että käsi pitelee samalla kiinni takin liepeestä.
Edellisen poika - kuvanveistäjä Walter Runeberg.
J.V. Snellman - Suomen Markan "isä".
Leo Mechelin ja "leijonan tassu".
Piiri pieni pyörii. Koska kyseinen käsimerkki tunnetaan nykyään paljon heikommin kuin tuo "käsi piilossa" -merkki, se on huomattavasti suositumpi merkki nykyajan vapaamuurarien keskuudessa. Tässä muutamia esimerkkejä.
Jyrki Katainen ja "leijonan tassu".
Sauli Niinistö ja "leijonan tassu". Taysin sama asento kuin edellisessä Jyrki Kataisen kuvassa.
Matti Vanhanen ja "leijonan tassu". Näyttääkö luonnolliselta tavalta pitää kiinni julisteesta?
Matti Vanhanen ja "leijonan tassu"
Juha Sipilä ja "leijonan tassu"
Juha Sipilä ja "leijonan tassu"
Alexander Stubb ja "leijonan tassu"
Paavo Lipponen ja "leijonan tassu"
Urho Kekkonen ja "leijonan tassu".
Jos katsotte tarkkaan vaikutusvaltaisten ihmisten kokovartalokuvia, joissa he selkeästi poseeraavat harkitusti taiteilijalle tai valokuvaajalle, huomaatte tämän "leijonan tassun" toistuvan melko usein. Näissä kuvissa kaikki yksityiskohdat ovat tarkkaan harkittuja - mukaan lukien käsien asento.
Jos haluaa selvittää onko joku tietty vaikutusvaltainen henkilö ollut vapaamuurari, suosittelen katsomaan hänestä otettuja studiovalokuvia tai mahdollisia muotokuvamaalauksia. Usein vastaus löytyy niistä. Esimerkiksi: Olikohan Nokian perustaja Fredrik Idestam vapaamuurari? Katsotaanpa mitä muotokuvia hänestä löytyy...
Tiedätkö mikä tarkoitus noilla pinsseillä on ? Niitä näkee tvssä aina kermakastilaisilla sydämen puolella.Lähinnä oon ite aatellu,että tämä on joku uusi ilmoitus tapa. Toinen mikä on kiinnostava aihe kun herrasväki kättelee .Mormooneilla taisi olla samoja otteita.
En nyt ihan ymmärrä, että mistä pinsseistä puhutaan.
Vapaamuurareilla on monensorttisia kättelyotteita, mutta niistäkin on niin monenlaista tietoa tarjolla. Vähän vaikea sanoa varmuudella, että mitä mikäkin ote tarkoittaa, ja mikä niiden taustalla oleva symboliikka on. Tunnetuin lienee se missä painetaan peukalolla etusormen rystystä.
https://www.bing.com/images/search?q=obama+eu+meeting&view=detailv2&&&id=16B1F7A651D85EAC7F775281212F5529CBF1EAC6&selectedIndex=11&ccid=HGmrhuAp&simid=608039727528152267&thid=JN.mg7Lq%2b7m1k2l6GhlR7FIiw&ajaxhist=0 https://www.bing.com/images/search?q=jyrki+katainen&view=detailv2&&&id=CCEEE181636F14FFA749B82330241D648839F786&selectedIndex=98&ccid=yMLO9XT7&simid=607988681836793661&thid=JN.yifwUewCUMdJ9WRZnl9Pow&ajaxhist=0 https://www.bing.com/images/search?q=jyrki+katainen&view=detailv2&&&id=CCEEE181636F14FFA749B82330241D648839F786&selectedIndex=98&ccid=yMLO9XT7&simid=607988681836793661&thid=JN.yifwUewCUMdJ9WRZnl9Pow&ajaxhist=0 Toivottavasti linkit aukeaa. Nämä vaan pistävät aina mun silmään.
Näistä esimerkeistä vaikea sanoa mitään, kun ei ihan tarkkaan näe. Mutta kyllä nuo pinssit varmasti aina tarkalla harkinnalla valitaan. Riippuu tilanteesta ja kontekstista.
Joskus näkee, että huippukokouksissa poliitikoilla on samanlaiset pinssit. Usein niiden symboliikassa on joku atonistinen teema, tyypillisesti jotain aurinko- tai saturnussymboliikkaa. Eksoteerisella tasolla selitys on "tässä on tämän kokouksen/instituution logo". Esoteerinen taso on enemmänkin "omistaja merkkaa omaisuutensa".
Täytyy ymmärtää, että poliitikoilla ei ole todellista valtaa. He ovat palvelijoita. Tavallaan hekin ovat "orjia", vain vähän paremmassa asemassa olevia orjia. Vähän kuin aikanaan puuvillaplantaaseilla oli pelto-orjia ja siisteissä sisätöissä palvelevia orjia. Ja orjathan piti aina merkata omistajan tunnuksella -polttomerkeillä tai tatuoinneilla. Sitä tuo pinssitouhu on.
-Ei Vapaamuurarius ole, kuin oman henkisen kasvun tie, jokaiselle siis oma ja erilainen, siinä ei ole mitään pahaa! Suurin osa vapaamuurareista kuuluvat kirkkoon ja harjoittavat henkistä kasvuaan, looseissa, jossa käydään läpi jokaisen oma tulkinta kasvustaan tehtävien kautta. Vapaamuurari voi kieltäytyä ilmoittamasta omaa järjestöön kuulumisiaan, joka on tietenkin oikeuskin. Mistään salaseurasta, ei tänä päivänä enää ole kysymys, vain vihkimiseen ja tiettyihin allergioihin, vain todelliset seuraan kuuluvat saavat kasvun myötä tietoa/ taitoa. DIXI EST .
Tämä on juuri se mantra, jota alempien asteiden vapaamuurarit hokevat itselleen ja muille. "Ei se ole salaseura!" "Siinä on kyse henkisestä kasvusta!" "Ei siinä ole mitään pahaa!"
Jep jep. Tällaiset henkilöt eivät itsekään tiedä mistä vapaamuurariudessa on kyse. Eivätkä omassa sinisilmäisyydessään edes halua nähdä oman organisaationsa korruptiota. He eivät edes tiedä, että vapaamuurarius on haara tuhansia vuosia vanhasta Aton-kultista.
Ismo hyvä, ennen kuin tulet tänne huutelemaan tuollaista lapsellista höpönlöpöä, tee ensin kotiläksysi. Aloita vaikka Albert Piken Morals and Dogmasta.
"The Blue Degrees are, but the outer court or portico of the temple. Part of the symbols are displayed there to the initiate, but he is intentionally misled by false interpretations. It is not intended that he shall understand them, but it is intended that he shall imagine he understands them... The true explanation is reserved for the Adepts, the Princes of Masonry." - Albert Pike
"It is only after the initiates have proven themselves willing to accept and do whatever they are told by the "Princes of Masonry" that they are permitted to the higher degrees where the real meaning of the symbols and a true understanding of the teaching is revealed unto them." - Albert Pike
Tai lue edes tämä: http://eliitinesoteerisetsymbolit.blogspot.fi/2014/12/vapaamuurariprinssit-princes-of-masonry.html
Anteroinen, kaikki olemme samalla tasolla, jos olet YV, sinun tulisi muistaa: We meet on the level..Jos et kuulu järjestöön, olet itse, niinkuin kirjoituksesi lapsellinen. Vapaamuurariuksessa: Synnyt,elät,kuolet ja heräät totuuden valoon.. Tietämättömyystäsi en korjaa, vain Itseäni!
"Kaikki olemme samalla tasolla" sanoi henkilö, joka kuuluu yltiöhierarkiseen organisaatioon, jonka pohjana on astejärjestelmä ja siinä yleneminen.
Tämä kommentti on klassinen esimerkki kognitiivisesta dissonanssista. Mieli tekee melkoisen akrobaattisia suorituksia puolustaakseen omia uskomuksiaan.
Moi...onko sulla tarkempaa tietoa "four finger salute" tervehdyksen merkityksestä. Tätähän viljelee Turkin presidentti Erdogan jatkuvasti. Merkin alkuperästä ei tunnu löytyvän mitään tietoa.
Vapaamuurariuden perusolemus ja varsinainen totuus tulee ilmi vasta viimeisessä asteessa. Siellä saatetaan jäsenen tietoisuuteen se todellinen "jumala", jota he palvovat ja rukoilevat "henkisen kasvun" toivossa. Sen nimi on Valon Tuoja. Luciferus. Lienee ei kellekään maallisemmankin ajatustavan omaavalle ole epäselvää, kenestä on kysymys...
Loin pikasilmäyksen illan juhlauutisiin ja silmään pisti tämä (toistaiseksi) kukalie leijonatakkeineen.
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005924340.html
Seuraavassa uutisessa oli taas kuva samasta tyypistä. Poseeraus ei enää yllättänyt kun pelkän asun perusteella oli "asioiden laita" ollut arvattavissa. Jään mielenkiinnolla odottamaan nouseeko tämä vaasalaisherra tulevaisuudessa kuinka nopeasti tunnettujen joukkoon.
Mielenkiintoinen uutinen Kekkosen "Napolenon kuvaan" liittyen: https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/valokuvaaja-caj-bremerin-kuvat-koskettavat-vuosikymmenten-jalkeenkin/7290396#gs.ha21tm
Uurisessa on mielenkiintoinen vuoropuhelu valokuvaajan ja kekkosen välillä: "Kuulkaa nyt valokuvaaja Bremer. Minä etsin vain nenäliinaani". Sanoin ihan rohkeasti siihen: "Herra tasavallan presidentti, en oikein usko siihen. En nähnyt mitään nenäliinaa, eikä nenäliinaa pidetä siinä taskussa yleensä." Hän katsoi minua tuimasti silmiin ja sanoi: "Saattaa olla, että olette oikeassa. Saattaa olla."
Tiedätkö mistä tuo käsi piilossa symboli tulee? Lueskelin Koraania ja tästä jakeesta muistui mieleen tämä juttusi. Piti ihan etsiä tämä, oliko jokin kuva missä käsi on valkoinen. "And put your hand into the opening of your garment [at the breast]; it will come out white without disease. [These are] among the nine signs [you will take] to Pharaoh and his people. Indeed, they have been a people defiantly disobedient."
Matti Haapojalla myös käsipiilossa, vaikea kyllä kuvitella että olisi kuulunut vapaamuurareihin. Ehkä jossakin kuvassa nähnyt tuon asennon tai sitten nuin vanhoista asioista mahdoton sanoa edes kuinka totta nuo teot yms on https://fi.wikipedia.org/wiki/Matti_Haapoja
Siinä on vielä ruutulattiakin. Haapoja palveli kaksi vuotta Suomen kaartissa, joten vapaamuurarijäsenyys ei ole mitenkään mahdoton. Itse asiassa se on tuohon kuvaan yhdistettynä hyvin todennäköinen, koska tuohon aikaan vapaamuurarius oli varsinkin sotilaiden keskuudessa suosittua. Meillähän on Suomessa vieläkin melko yleisessä käytössä oleva termi "aseveli", mikä todennäköisesti juontaa juurensa siitä, että sotilaat olivat tyypillisesti keskenään veljiä jossain vapaamuurariloosissa.
Armeijassa palvelevat "hyvät veljet" ovat olleet 1800-luvulla monessa mukana:
Tiedätkö mikä tarkoitus noilla pinsseillä on ? Niitä näkee tvssä aina kermakastilaisilla sydämen puolella.Lähinnä oon ite aatellu,että tämä on joku uusi ilmoitus tapa. Toinen mikä on kiinnostava aihe kun herrasväki kättelee .Mormooneilla taisi olla samoja otteita.
VastaaPoistaEn nyt ihan ymmärrä, että mistä pinsseistä puhutaan.
PoistaVapaamuurareilla on monensorttisia kättelyotteita, mutta niistäkin on niin monenlaista tietoa tarjolla. Vähän vaikea sanoa varmuudella, että mitä mikäkin ote tarkoittaa, ja mikä niiden taustalla oleva symboliikka on. Tunnetuin lienee se missä painetaan peukalolla etusormen rystystä.
https://www.bing.com/images/search?q=obama+eu+meeting&view=detailv2&&&id=16B1F7A651D85EAC7F775281212F5529CBF1EAC6&selectedIndex=11&ccid=HGmrhuAp&simid=608039727528152267&thid=JN.mg7Lq%2b7m1k2l6GhlR7FIiw&ajaxhist=0
VastaaPoistahttps://www.bing.com/images/search?q=jyrki+katainen&view=detailv2&&&id=CCEEE181636F14FFA749B82330241D648839F786&selectedIndex=98&ccid=yMLO9XT7&simid=607988681836793661&thid=JN.yifwUewCUMdJ9WRZnl9Pow&ajaxhist=0
https://www.bing.com/images/search?q=jyrki+katainen&view=detailv2&&&id=CCEEE181636F14FFA749B82330241D648839F786&selectedIndex=98&ccid=yMLO9XT7&simid=607988681836793661&thid=JN.yifwUewCUMdJ9WRZnl9Pow&ajaxhist=0
Toivottavasti linkit aukeaa. Nämä vaan pistävät aina mun silmään.
https://www.bing.com/images/search?q=obama+eu+meeting&view=detailv2&&&id=16B1F7A651D85EAC7F775281212F5529CBF1EAC6&selectedIndex=11&ccid=HGmrhuAp&simid=608039727528152267&thid=JN.mg7Lq%2b7m1k2l6GhlR7FIiw&ajaxhist=0
VastaaPoistahttps://www.bing.com/images/search?q=jyrki+katainen&view=detailv2&&&id=CCEEE181636F14FFA749B82330241D648839F786&selectedIndex=98&ccid=yMLO9XT7&simid=607988681836793661&thid=JN.yifwUewCUMdJ9WRZnl9Pow&ajaxhist=0
Näistä esimerkeistä vaikea sanoa mitään, kun ei ihan tarkkaan näe. Mutta kyllä nuo pinssit varmasti aina tarkalla harkinnalla valitaan. Riippuu tilanteesta ja kontekstista.
VastaaPoistaJoskus näkee, että huippukokouksissa poliitikoilla on samanlaiset pinssit. Usein niiden symboliikassa on joku atonistinen teema, tyypillisesti jotain aurinko- tai saturnussymboliikkaa. Eksoteerisella tasolla selitys on "tässä on tämän kokouksen/instituution logo". Esoteerinen taso on enemmänkin "omistaja merkkaa omaisuutensa".
Täytyy ymmärtää, että poliitikoilla ei ole todellista valtaa. He ovat palvelijoita. Tavallaan hekin ovat "orjia", vain vähän paremmassa asemassa olevia orjia. Vähän kuin aikanaan puuvillaplantaaseilla oli pelto-orjia ja siisteissä sisätöissä palvelevia orjia. Ja orjathan piti aina merkata omistajan tunnuksella -polttomerkeillä tai tatuoinneilla. Sitä tuo pinssitouhu on.
Ydinvoimakonferenssin kolmiopinssit maailman johtajilla oli kyllä kylmäävä signaali - paitsi Obamalla ei ollut...
VastaaPoista-Ei Vapaamuurarius ole, kuin oman henkisen kasvun tie, jokaiselle siis oma ja erilainen, siinä ei ole mitään pahaa!
VastaaPoistaSuurin osa vapaamuurareista kuuluvat kirkkoon ja harjoittavat henkistä kasvuaan, looseissa, jossa käydään läpi jokaisen oma tulkinta kasvustaan tehtävien kautta. Vapaamuurari voi kieltäytyä ilmoittamasta omaa järjestöön kuulumisiaan, joka on tietenkin oikeuskin. Mistään salaseurasta, ei tänä päivänä enää ole kysymys, vain vihkimiseen ja tiettyihin allergioihin, vain todelliset seuraan kuuluvat saavat kasvun myötä tietoa/ taitoa. DIXI EST .
Tämä on juuri se mantra, jota alempien asteiden vapaamuurarit hokevat itselleen ja muille. "Ei se ole salaseura!" "Siinä on kyse henkisestä kasvusta!" "Ei siinä ole mitään pahaa!"
PoistaJep jep. Tällaiset henkilöt eivät itsekään tiedä mistä vapaamuurariudessa on kyse. Eivätkä omassa sinisilmäisyydessään edes halua nähdä oman organisaationsa korruptiota. He eivät edes tiedä, että vapaamuurarius on haara tuhansia vuosia vanhasta Aton-kultista.
http://eliitinesoteerisetsymbolit.blogspot.fi/p/blog-page_2.html
Ismo hyvä, ennen kuin tulet tänne huutelemaan tuollaista lapsellista höpönlöpöä, tee ensin kotiläksysi. Aloita vaikka Albert Piken Morals and Dogmasta.
"The Blue Degrees are, but the outer court or portico of the temple. Part of the symbols are displayed there to the initiate, but he is intentionally misled by false interpretations. It is not intended that he shall understand them, but it is intended that he shall imagine he understands them... The true explanation is reserved for the Adepts, the Princes of Masonry." - Albert Pike
"It is only after the initiates have proven themselves willing to accept and do whatever they are told by the "Princes of Masonry" that they are permitted to the higher degrees where the real meaning of the symbols and a true understanding of the teaching is revealed unto them." - Albert Pike
Tai lue edes tämä:
http://eliitinesoteerisetsymbolit.blogspot.fi/2014/12/vapaamuurariprinssit-princes-of-masonry.html
Anteroinen, kaikki olemme samalla tasolla, jos olet YV, sinun tulisi muistaa: We meet on the level..Jos et kuulu järjestöön, olet itse, niinkuin kirjoituksesi lapsellinen.
PoistaVapaamuurariuksessa: Synnyt,elät,kuolet ja heräät totuuden valoon.. Tietämättömyystäsi en korjaa, vain Itseäni!
"Kaikki olemme samalla tasolla" sanoi henkilö, joka kuuluu yltiöhierarkiseen organisaatioon, jonka pohjana on astejärjestelmä ja siinä yleneminen.
PoistaTämä kommentti on klassinen esimerkki kognitiivisesta dissonanssista. Mieli tekee melkoisen akrobaattisia suorituksia puolustaakseen omia uskomuksiaan.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kognitiivinen_dissonanssi
"Niin niin, mutta kun siitä laulussa sanottiin..."
https://www.youtube.com/watch?v=iO0hVhbauDk
Uskon voi rakentaa monenlaiselle perustalle.
Nyt ihmetellään, miksi prinssi Harry tunkee kättään takkinsa alle! http://www.iltalehti.fi/kuninkaalliset/201711282200565495_kg.shtml
VastaaPoistaÖöö...
Poistahttp://weknowmemes.com/generator/uploads/generated/g1359166629958441808.jpg
Hyvä poiminta. Kiitos.
Moi...onko sulla tarkempaa tietoa "four finger salute" tervehdyksen merkityksestä. Tätähän viljelee Turkin presidentti Erdogan jatkuvasti. Merkin alkuperästä ei tunnu löytyvän mitään tietoa.
VastaaPoistaEn ole varma, mutta vähän veikkaan, että menee tälle suunnalle: http://eliitinesoteerisetsymbolit.blogspot.fi/2015/03/quintessence.html
PoistaVapaamuurariuden perusolemus ja varsinainen totuus tulee ilmi vasta viimeisessä asteessa. Siellä saatetaan jäsenen tietoisuuteen se todellinen "jumala", jota he palvovat ja rukoilevat "henkisen kasvun" toivossa. Sen nimi on Valon Tuoja. Luciferus. Lienee ei kellekään maallisemmankin ajatustavan omaavalle ole epäselvää, kenestä on kysymys...
VastaaPoistaVielä kerran:
Poistahttp://eliitinesoteerisetsymbolit.blogspot.com/2014/12/aton-kultti-osa-8-lucifer.html
Loin pikasilmäyksen illan juhlauutisiin ja silmään pisti tämä (toistaiseksi) kukalie leijonatakkeineen.
VastaaPoistahttps://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005924340.html
Seuraavassa uutisessa oli taas kuva samasta tyypistä. Poseeraus ei enää yllättänyt kun pelkän asun perusteella oli "asioiden laita" ollut arvattavissa. Jään mielenkiinnolla odottamaan nouseeko tämä vaasalaisherra tulevaisuudessa kuinka nopeasti tunnettujen joukkoon.
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005924056.html
Mielenkiintoinen uutinen Kekkosen "Napolenon kuvaan" liittyen: https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/valokuvaaja-caj-bremerin-kuvat-koskettavat-vuosikymmenten-jalkeenkin/7290396#gs.ha21tm
VastaaPoistaUurisessa on mielenkiintoinen vuoropuhelu valokuvaajan ja kekkosen välillä: "Kuulkaa nyt valokuvaaja Bremer. Minä etsin vain nenäliinaani". Sanoin ihan rohkeasti siihen: "Herra tasavallan presidentti, en oikein usko siihen. En nähnyt mitään nenäliinaa, eikä nenäliinaa pidetä siinä taskussa yleensä." Hän katsoi minua tuimasti silmiin ja sanoi: "Saattaa olla, että olette oikeassa. Saattaa olla."
Tutkiipa Lars Leevi Lestadiuksen henkilö kuvia ja hauta monumettejaan!
VastaaPoistaTiedätkö mistä tuo käsi piilossa symboli tulee? Lueskelin Koraania ja tästä jakeesta muistui mieleen tämä juttusi. Piti ihan etsiä tämä, oliko jokin kuva missä käsi on valkoinen.
VastaaPoista"And put your hand into the opening of your garment [at the breast]; it will come out white without disease. [These are] among the nine signs [you will take] to Pharaoh and his people. Indeed, they have been a people defiantly disobedient."
https://eliitinesoteerisetsymbolit.blogspot.com/2015/04/kasi-lumivalkoinen.html
Poistahttps://vastavalkea.fi/2017/04/27/valkeus-paljastaa-pimeyden-tyot/
VastaaPoistaTuli tästä postauksesta mieleen tämä kohtalaisen tuore kuva. Voiko selkeämpää olla? Tämmöinen märkäkorvakin löytää kuvasta niin paljon symboliikkaa.
VastaaPoistahttps://im.mtv.fi/image/8009132/landscape16_9/1024/576/c07fdb1433cfe67202198c9571de982c/Le/hallitusviisikko-2.jpg
Matti Haapojalla myös käsipiilossa, vaikea kyllä kuvitella että olisi kuulunut vapaamuurareihin. Ehkä jossakin kuvassa nähnyt tuon asennon tai sitten nuin vanhoista asioista mahdoton sanoa edes kuinka totta nuo teot yms on https://fi.wikipedia.org/wiki/Matti_Haapoja
VastaaPoistaSiinä on vielä ruutulattiakin. Haapoja palveli kaksi vuotta Suomen kaartissa, joten vapaamuurarijäsenyys ei ole mitenkään mahdoton. Itse asiassa se on tuohon kuvaan yhdistettynä hyvin todennäköinen, koska tuohon aikaan vapaamuurarius oli varsinkin sotilaiden keskuudessa suosittua. Meillähän on Suomessa vieläkin melko yleisessä käytössä oleva termi "aseveli", mikä todennäköisesti juontaa juurensa siitä, että sotilaat olivat tyypillisesti keskenään veljiä jossain vapaamuurariloosissa.
PoistaArmeijassa palvelevat "hyvät veljet" ovat olleet 1800-luvulla monessa mukana:
http://eliitinesoteerisetsymbolit.blogspot.com/2015/03/aton-kultti-osa-20-illuminati-saapuu.html