perjantai 25. kesäkuuta 2021

Tiihosen linja


Olen jo aiemminkin todennut, että minä en usko nykymuotoiseen edustukselliseen demokratiaan, enkä sen takia äänestä edustuksellisen demokratian vaaleissa. Koska äänestäminen on aina tuki järjestelmälle, minä en tällä hetkellä näe äänestämistä järkevänä valintana. Toisaalta, äänestämällä annetaan aina oma valta jollekin toiselle. Minä en halua antaa valtaani yhdellekään poliitikolle, koska yksikään poliitikko ei nauti täysin varauksetonta luottamustani. Vielä vähemmän luottamustani nauttivat puolueet, jotka minun mielestä muistuttavat vähän turhan paljon rikollisjengejä. 

Oman näkemykseni mukaan ainoa tapa muuttaa tätä korruptoitunutta järjestelmää on saada äänestysprosentti niin alas, että on pakko aloittaa julkinen keskustelu edustuksellisen demokratian ongelmista. Yksikään pääministeri ei voi väittää nauttivansa kansan tukea, jos eduskuntavaalien äänestysprosentti on alle 50%. Niin kauan kuin järjestelmä mahdollistaa korruption - niin kuin se nyt selkeästi tekee - mielestäni järkevin vaihtoehto on olla äänestämättä. 

Mutta äänestäminen on kansalaisvelvollisuus! 

Ei ole. Kenelläkään ei ole velvollisuutta äänestää. Se on täysin vapaaehtoista. Moni on saatu omaksumaan tämä uskomus, mutta kenen etua se palvelee? Niin kauan kuin äänestysprosentti pysyy riittävän korkeana, "Eliitti" saa pyörittää poliittista teatteriaan täysin vapaasti, eikä mikään muutu. "Eliitille" on täysin yhdentekevää kuka voittaa vaalit, koska kaikki suuret puolueet ovat sen saman "Eliitin" kontrollissa. Hallituspuolueet vaihtuvat vaaleista toiseen, mutta mikään ei muutu. Jostain syystä suomalaisten tuntuu olevan kovin vaikea nähdä tätä tosiasiaa.



Minä en usko, että asiat voivat parantua äänestämällä. Olen hyvin pitkälti samaa mieltä kuin Mark Twain tuossa yläpuolella. Toisaalta en myöskään usko siihen, että vaalit ovat rehelliset silloin kuin ehdokkaina on "Eliitille" epämieluisia henkilöitä. Se sama porukka, jolla on resurssit luoda maailmanlaajuinen feikkipandemia, omistaa varmasti riittävät resurssit halutun vaalituloksen varmistamiseen - myös Suomessa.

Olen huomannut, että moni tulkitsee äänestämättömyyteni niin, että minua ei politiikka tai ylipäätään yhteiskunnalliset asiat kiinnosta. Totuus on täysin päinvastainen. Minua nimenomaan kiinnostaa, ja juuri sen kiinnostuksen takia olen päätynyt nykyiseen kantaani. Minä en ole "nukkuva" äänestäjä. Minä olen kriittinen äänestäjä, jolle äänestämättömyys on aktiivinen valinta.

Kuten todettu, luottamukseni poliitikkoihin on käytännössä olematon. Viimeisen vuoden aikana omalle tutkalleni on kuitenkin ilmestynyt hyvin mielenkiintoinen uusi poliittinen hahmo, jossa on jotain hyvin poikkeuksellista. Hänen nimensä on Ossi Tiihonen. (ossitiihonen.com)


Ossi Tiihonen


Tiihonen edustaa Perussuomalaisia, jotka nauttivat omaa luottamustani yhtä vähän kuin kaikki muutkin puolueet. (Minä näen puolueet joukkoina.) Timo Soini ja Jussi Halla-aho ovat onnistuneet huijaamaan valitettavan helposti hyvin monia suomalaisia. Puolue on esiintynyt pitkään "vaihtoehtona" vanhoille puolueille, mutta todellisuudessa tämä on aina ollut vain poliittista teatteria. Soini ja Halla-aho ovat omalla toiminnallaan näyttäneet, että he ovat aivan samalla tavalla "Eliitin" ohjauksessa kuin kaikki muutkin puoluejohtajat. 

Nyt kun Halla-aho ilmoitti, että hän ei aio jatkaa puheenjohtajana, elokuun puoluekokouksen yhteydessä pidettävästä puheenjohtajavaalista tulee ennennäkemättömän mielenkiintoinen. Koronakusetuksesta hyvin avoimesti puhuva Ossi Tiihonen on ilmoittautunut mukaan kisaan. Voin hyvin kuvitella, että vallan varjoissa tällä hetkellä mietitään kuumeisesti, miten tästä kaverista päästään eroon. Sen verran ikävästi Tiihonen on ollut piikkinä koronakusettajien lihassa.

Tiihonen on ainoa perussuomalainen poliitikko, joka on näkyvästi kritisoinut koronaplandemiaan liittyviä järjettömyyksiä. Hän on ollut yksi niistä harvoista suomalaisista, jotka ovat uskaltaneet käydä aktiivista taistelua koronakusetusta vastaan paljastamalle meille syötettyjä valheita analyyttisella järjestelmällisyydellä. Minun on hyvin vaikea olla pitämättä Tiihosen kaltaisista selkärankaisista ihmisistä, joilta löytyy sitä kuuluisaa munaa. Tässä pelkureiden ja massan mukana menevien hännystelijöiden valtakunnassa vastavirtaan pelottomasti uivat totuuden puolustajat erottuvat muista hyvin selkeästi. Jos ette vielä tiedä kuka Ossi Tiihonen on, käykää tutustumassa miehen blogiin. Tämä kaveri uskaltaa puolustaa totuutta, vapautta ja oikeudenmukaisuutta, ja uskaltaa tehdä sen vielä poikkeuksellisella jämäkkyydellä.

Tiihonen esittelee näkemyksiään videosarjassa Tiihosen linja, jonka ensimmäinen osa julkaistiin eilen. Lisään uusia osia tähän alle sitä mukaa kun ne ilmestyvät. Tässä ensimmäisessä osassa Tiihonen ampuu heti kovilla. Jos hän on ainoa ehdokas, joka uskaltaa puhua näin, hän on ainoa tarjolla oleva järjen ääni kaiken tämän järjettömyyden keskellä. Mielenkiintoista nähdä, löytyykö persujen jäsenistöstä järjen äänen tunnistavia ihmisiä. 







On aivan varmaa, että "Eliitti" yrittää tehdä kaikkensa, että Tiihosta ei valita puheenjohtajaksi. Tähän tullaan hyvin todennäköisesti käyttämään useita keinoja. Yhtenä vaihtoehtona todennäköisesti käytetään täydellistä mediapimentoa. Vaikka Tiihonen on tällä hetkellä ainoa puheenjohtajakisaan ilmoittautunut, valtamedia ei puhu hänestä kuin korkeintaan sivulauseessa, ja silloinkin leimakirveen säestyksellä.

Jos mediapimento ei onnistu, ja Tiihonen alkaa saada huomiota, tulemme hyvin todennäköisesti näkemään Tiihoseen kohdistuvan ruman lokakampanjan. Hänet tullaan leimaamaan valtamediassa salaliittohörhöksi, kulkutautimyönteiseksi, rokotedenialistiksi, tiedevastaiseksi, ilmastodenialistiksi ja ties miksi. Voi myös olla, että hänen yksityiselämästään aletaan kaivella asioita sensaatiohakuisesti, tai jostain ilmestyy joku nainen, jolla on joku tekaistu tarina seksuaalisesta häirinnästä tai vastaavasta. Likaiseen peliin kuuluu kaikenlaiset keinot. Nähtäväksi jää miten pitkälle tässä tullaan menemään.

Huvittavasti "Eliitin" hallitsema media on jo ehtinyt ilmoittamaan, että Riikka Purra tulee olemaan seuraava puheenjohtaja, eikä mitään kisaa edes synny. Tämä siitäkin huolimatta, että Purra ei ole edes vielä ilmoittautunut mukaan kisaan. Tästä voi aistia pienoista panikointia.


"Ei tässä ole mitään kisaa!"


Paniikkiin onkin aihetta. Tiihonen on ollut viimeisen vuoden ajan argumentaatiossaan erittäin vahva. Hän ei ole mikään puskista huutelija, vaan älykäs rationaaliseen ajatteluun kykenevä henkilö, joka osaa perustella näkemyksensä selkeästi ja ymmärrettävästi. Näin vahvaa argumentoijaa, jolla on faktat hallussa, on vaikea voittaa älyllisessä debatissa. Voin kuvitella, että tällä hetkellä Riikka Purrakin miettii hyvin tarkkaan kannattaako Tiihosta lähteä haastamaan. Se ei välttämättä näyttäydy kovin houkuttelevana skenaariona, koska tällä hetkellä Tiihonen saa kaikki vastaehdokkaat näyttäytymään selkärangattomina pelkureina, jotka ovat vain olleet hiljaa kaiken tämän koronakusetuksen keskellä. En yhtään ihmettelisi, jos Halla-ahon todellinen syy jäädä puheenjohtajavaalista pois olisi ollut juuri Ossi Tiihonen.

Tällä hetkellä Tiihonen edustaa näkemyksiä, joita kukaan muu puheenjohtajaksi haluava ei uskalla näkyvästi edustaa. Jos persujen jäsenistöstä löytyy riittävä määrä koronakusetukseen heränneitä, Tiihosella on erittäin hyvä mahdollisuus tulla valituksi. Mutta löytyykö näitä heränneitä, se onkin sitten kokonaan toinen kysymys. Sitä on tällä hetkellä hyvin vaikea ennustaa. Valitettavasti historia on todistanut, että persuistakin löytyy melkoisen paljon hyväuskoisia hölmöjä. 

Oli puheenjohtajavaalin voittaja kuka tahansa, hänestä tulee automaattisesti pääministeriehdokas seuraaviin eduskuntavaaleihin. Vaikka en vaaleissa äänestäkään, pakko myöntää, että toivon Tiihosen olevan seuraava Perussuomalaisten puheenjohtaja. Saataisiin politiikkaan ainakin uudenlaista keskustelua ja hyvin mielenkiintoiset eduskuntavaalit. 

Koska en tunne Tiihosta henkilökohtaisesti, minä en voi varmuudella tietää onko hän hyvä, moraalinen tai luotettava ihminen. Mutta se, miten selkärankaisella tavalla hän on puolustanut totuutta, vapautta ja oikeudenmukaisuutta, antaa hänestä tällä hetkellä erittäin hyvän vaikutelman. Toivottavasti tämä vaikutelma kestää aikaa.

keskiviikko 23. kesäkuuta 2021

Project Veritas: CBS 62 Insider GOES PUBLIC Exposing Network's Forced Vaccination Rhetoric and Bias


Project Veritas löysi jälleen uuden valtamedian edustajan, joka sai propagandasta ja painostuksesta tarpeekseen:



Tämä tapaus alkoi tästä:



Pomo suuttui:



Yhdysvalloissa journalistien on nyt helpompi puhaltaa pilliin, koska siellä voi saada yleisöltä riittävää tukea. Tämäkin nainen on kerännyt lahjoituksina muutamassa tunnissa kymmeniä tuhansia dollareita. Edellinen Project Veritasin pillinviheltäjätoimittaja onnistui keräämään yli 100 000 dollaria. Siellä toimittajat ovat nähneet sen, että totuuden puhuminen ei välttämättä olekaan niin paha taloudellinen katastrofi. Toki työmahdollisuudet omalla alalla ovat tuon jälkeen menneet, mutta lahjoitusten avulla ihmiset kyllä pärjäävät taloudellisesti jonkin aikaa. 

Valitettavasti tämä sama ei onnistu Suomessa. Suomessa ei ole riittävän suurta yleisöä, joka pystyisi tukemaan totuutta puolustavia toimittajia taloudellisesti. Sen takia en usko, että tätä samaa ilmiötä tullaan näkemään Suomessa. Ellei sitten joku eläkkeen kynnyksellä oleva toimittaja löydä jostain oman selkärankansa. 

tiistai 22. kesäkuuta 2021

Here For The Truth: David Whitehead | The Way of the Truth Warrior


Erittäin mielenkiintoinen keskustelu. 



 

Haastattelun lopussa he keskustelevat Trumpista ja Q:sta. David osoittaa tässä keskustelussa sitä kypsää asennetta, jota toivoisin näkeväni totuustaistelijoiden joukossa enemmän. Siihen törmää vähän turhan usein, että omat näkemykset muodostetaan tunteen ohjaamana liian hätäisesti liian vähäisten tietojen varaan. Se on vähän kuin päättäisi mikä on totta lanttia heittämällä. Toki se on inhimillistä, ja olemme varmasti kaikki joskus sortuneet siihen, mutta järkevää se ei ole.

Se on ihan ok myöntää, että ei tiedä totuutta jostain monimutkaisesta asiasta. Näissä tilanteissa totuuden löytäminen vaatii usein aikaa ja rohkeutta tarkastella eri hypoteeseja avoimin mielin. Jos joku hypoteesi vaikuttaa järkevältä, sen voi toki valita mielipiteekseen asenteella "voin olla väärässä tämän suhteen" - kuten David tässä tekee. Mutta silloin pitää ymmärtää, että se oma mielipide perustuu vasta hypoteesiin. Hypoteesi ei ole vielä totuus - se on vasta ehdotus totuudeksi. 

Malttia hyvät ihmiset, malttia. Kyllä se totuus sieltä vielä jonain päivänä tulee esiin. 

keskiviikko 16. kesäkuuta 2021

Project Veritas: Fox 26 Reporter Ivory Hecker Releases Tape of Bosses; Sounds Alarm on 'Corruption' & 'Censorship'


Toimittaja sai tarpeekseen propagandan levittämisestä:




Tämä rohkea nainen sanoi Fox 26:n suorassa lähetyksessä näin:



Pomo ei tykännyt siitä, että katsojille kerrottiin totuus:



Tätä samaa propagandaa levitetään myös Suomessa. Kuka suomalainen valtamedian toimittaja on se ensimmäinen, joka uskaltaa paljastaa median agendan tässä koronakusetuksessa?

Kyllä, siitä saa potkut. Mitä sitten?

Kyllä, sen jälkeen on vaikea saada alalta töitä. Mitä sitten?

Kyllä, sen jälkeen joutuu hylkiöksi, ja menettää ystäviä. Mitä sitten?

Kyllä, siitä saa paskaa niskaansa oikein urakalla. Mitä sitten?

Valheiden valtakunnassa totuutta ei voi palvella ilman uhrauksia

sunnuntai 13. kesäkuuta 2021

Sanna Marin ja auringonsäteet


Sanna Marin kertoi omasta koronapiikin ottamisestaan näin:



 

Ihan vain sattumalta kuvaan tuli tuollaiset auringonsäteet? 

Ihan kuin olisin nähnyt tätä samaa symboliikkaa jossain aiemminkin.


Akhenaton ja Atonin auringonsäteet.

Kuninkaallinen perhe ja Atonin auringonsäteet

Vapaamuurarisymboliikkaa: Atonin silmä ja auringonsäteet


Aihetta on käsitelty enemmän kirjoituksessa Auringonsäteet.

Jännä sattuma tämäkin:


CDC ja auringonsäteet


maanantai 7. kesäkuuta 2021

Vapaus pelottaa


Olen huomannut, että moni tällä hetkellä ihmettelee tätä ihmisten sokeutta meneillään olevaan järjettömyyteen. Erityisesti ihmetystä herättää koronapiikkien ympärillä oleva sirkus. Miten on mahdollista, että niin moni järkevältä vaikuttava ihminen on niin sokea tälle hulluudelle? Moni on varmasti huomannut, että aiheesta käytävä järkevä keskustelu on usein hyvin vaikeaa. 

Suomessa koronapandemia ei ole nostanut flunssatauteihin kuolleiden määrää, eikä ole aiheuttanut sairaaloihin ruuhkaa. Suomeksi tämä tarkoittaa, että meillä on käsillä aivan tavallinen influenssan kaltainen nuhatauti, joka on vaarallinen vain huonossa kunnossa oleville vanhuksille - aivan kuten influenssa on joka talvi. Ihmiset ovat silti halukkaita ottamaan kokeellisen testaamattoman geeniterapiainjektion, joka on todistettavasti aiheuttanut suuren määrän kuolemia ja vammautumisia. Miksi? Sen takia, että he pelkäävät sairastuvansa koronaan? Ei, sillä ei ole asian kanssa mitään tekemistä. 

Joku voisi väittää, että ihmiset ovat tulleet hulluiksi. Ihan ymmärrettävä päätelmä, mutta se ei ihan pidä paikkaansa. Eivät nämä ihmiset ole tämän pandemian aikana miksikään muuttuneet, he ovat juuri sellaisia kuin he ovat aina olleet. Muutos on tapahtunut ainoastaan siinä, että nyt tuo hulluus on paremmin näkyvillä.

Enemmistö ihmisistä on ollut aina auktoriteettiuskovaisia. Ei siinä ole mitään uutta, että uskotaan sokeasti uutisten, THL:n ja WHO:n satuja koronapiikkien hyödyistä. Enemmistö ihmisistä on aina ollut kykenemätön käyttämään omaa kriittistä ajatteluaan. Ei siinä ole mitään uutta, että toimitaan täysin järjenvastaisesti. Enemmistö ihmisistä on aina ollut kykenemätön vastustamaan joukkokäyttäytymistä. Ei siinä ole mitään uutta, että tehdään niin kuin kaikki muutkin tekee - vaikka se sitten veisi omaan hautaan.

Se hulluus, joka nyt on niin selkeästi nähtävänä, on aina ollut osa ihmiskuntaa. Se on vain ollut aiemmin paremmin piilossa. Ihmiset ovat aina olleet sokean auktoriteettiuskovaisia joukkoihmisiä, joilla ei ole kykyä kriittiseen itsenäiseen ajatteluun. Mutta mistä tämä johtuu?

Kyse on modernista orjuudesta. Kirjoitin aiheesta jo vuonna 2016. Ihmiskunta on jo pitkään elänyt sellaisessa illuusiossa, että orjuutta ei enää ole. Tämä on kyllä totta siinä mielessä, että orjuus on nykyään laitonta, mutta asia ei ole ihan niin yksinkertainen. Valitettavasti orjuus on sellainen asia, jota ei poisteta lainsäädännöllä. Ei orjuus ole mihinkään kadonnut, se on vain muuttanut muotoaan. 

Modernin orjan kahleet eivät ole ranteissa - ne ovat mielessä. Tarotin kortti Paholainen kuvaa tätä erittäin hyvin. Kuvassa olevat mies ja nainen ovat kyllä näennäisesti kahleissa, mutta täysin omasta tahdostaan. Kahleet ovat niin löysällä, että ne olisi helppo vain nostaa pois kaulan ympäriltä. Tämä on juuri se mielentila, jossa suurin osa ihmisistä tällä hetkellä on. He ovat orjia omasta tahdostaan. 




Meidän, jotka arvostamme vapautta, on hyvin vaikea ymmärtää tätä. Tuntuu täysin uskomattomalta, että on olemassa niin paljon ihmisiä, jotka haluavat olla orjia. Miksi ihmeessä kukaan haluaisi sellaista? 

Asiaa kannattaa katsoa toisesta näkökulmasta. Ihmiset haluavat olla orjia, koska he eivät halua olla vapaita. On vain kaksi vaihtoehtoa: orjuus tai vapaus. Jos vapaus ei kiinnosta, on pakko olla orja. Kuten Michael Tsarion usein toteaa: "People don't want freedom, they want freedom from freedom." 

Vapaus on pelottavaa. Jos on vapaa, joutuu ihan itse ottamaan vastuun itsestään. Vapaus on vaikeaa. Jos on vapaa, joutuu ihan itse käyttämään omaa ajatteluaan. Ei ole ketään kertomassa mitä tehdä ja mitä ajatella. Elämä on mukavaa ja helppoa, kun ei tarvitse itse ottaa vastuuta mistään, eikä tarvitse vaivata päätään hankalilla asioilla. Nyt nämä koronapiikkejä vapaaehtoisesti hakevat ihmiset maksavat tuosta mukavuudenhalustaan kovaa hintaa. 

Millainen ihminen ei halua ottaa vastuuta itse itsestään? Sellainen joka ei halua kasvaa aikuiseksi. Elämme maailmassa, jossa enemmistö ei ole kiinnostunut aikuistumisesta. He ovat kuin vauvoja, jotka eivät halua poistua lämpimästä ja mukavasta kohdusta. Psykologinen aikuiseksi kasvaminen on vaikeaa ja pelottavaa, ja se vaatii epämukavuusalueelle menemistä. Pelkureille se on aivan liian suuri vaatimus.

Moni kyllä rakentaa itselleen sellaisen kulissin, että he pystyvät näyttelemään aikuista. Siihen kulissiin voi kuulua montakin sellaista asiaa, jotka näennäisesti edustavat aikuisuutta. Kun on työpaikka, asuntolaina, puoliso ja lapset, sitä on helppo ajatella olevansa aikuinen. Mutta jos ei ole valmis tekemään sitä aikuistumiseen vaadittavaa sisäistä työtä, jää oikeasti vain aikuista näytteleväksi lapseksi.

Kuuluisa psykologi Carl Jung varmaankin sanoisi tähän, että kyse on haluttomuudesta rakentaa oma minuus. Hän käytti termiä individuaatioprosessi, jolla hän tarkoitti sitä psykologista kehitystä, jota oman itseyden rakentaminen vaatii. Se on pitkä ja vaikea matka, joka ei ole ihan kivuton. Suuri enemmistö ihmisistä välttelee tätä prosessia kuin ruttoa, koska se vaatii oman varjon kohtaamisen. Aihetta on käsitelty enemmän kirjoituksessa Helvetti.

Tämä planeetta on ollut jo pitkään yksi iso lastentarha. Lapset eivät ole kykeneviä puolustamaan itseään, joten ihmiskunnan orjuuttaminen ei ole ollut "Eliitille" mitenkään erityisen vaikea tehtävä. Tarjotaan vain riittävästi leipää ja sirkushuveja, niin ihmiset alistuvat orjan asemaansa ilomielin. 

Vaikuttaa kuitenkin siltä, että ajat ovat muuttumassa. Jos nämä geeniterapiainjektioiden vaaroista varoittavat asiantuntijat ovat oikeassa, mukava orjan elämä ei välttämättä ole enää kovin pitkään mahdollista. Emme voi sitä vielä varmuudella tietää, mutta koronapiikit saattavat hyvinkin aiheuttaa lähivuosina merkittävää kuolleisuuden lisääntymistä. Ehkä tässä on joku kosminen suunnitelma taustalla? Ehkä tämä on ainoa tapa saada ihmiskunta haluamaan vapautta? Mene ja tiedä. 

Sitä on varmasti vaikea katsoa vierestä, kun omasta lähipiiristä ihmiset vapaaehtoisesti menevät myrkyttämään itsensä koronapiikeillä. Mutta se on heidän valintansa, emmekä me sille mitään mahda. Jos ihminen ei ole valmis luopumaan omasta orjamentaliteetistaan, mikään määrä esille nostettuja tosiasioita ei tule hänen ajatteluaan muuttamaan. 

Tätä joukkoitsemurhaa ei estetä järkipuheella.

lauantai 5. kesäkuuta 2021

Rähinä Records ja symboliikka


Rähinä Recordsin logo - mitä siihen on piilotettu?



 

Luku 13 ja M-kirjain. Molempia on käsitelty tässä blogissa aiemmin: Founding Fathers ja M-logot.

Tällainen symboliikka tuskin yllätti ketään.




Kiitos vinkistä Ilkka T. (Vai pitäisikö sanoa Ike?)

torstai 3. kesäkuuta 2021

Seitsemän ylhäällä


Kaikki tietää tämän brändin:



 

Mihin tuo nimi viittaa? Wikipedia:

"7 Up was created by Charles Leiper Grigg, who launched his St. Louis–based company The Howdy Corporation in 1920. Grigg came up with the formula for a lemon-lime soft drink in 1929. The product, originally named "Bib-Label Lithiated Lemon-Lime Soda", was launched two weeks before the Wall Street Crash of 1929. It contained lithium citrate, a mood-stabilizing drug, until 1948. It was one of a number of patent medicine products popular in the late-19th and early-20th centuries. Its name was later shortened to "7 Up Lithiated Lemon Soda" before being further shortened to just "7 Up" by 1936.

A myth exists that the 7 Up name comes from the drink having a pH over 7. That would make it neutral or basic on the scale; however, this is not the case, as the 7 Up pH is close to 3.79, making it acidic on the pH scale and similar to other drinks of this type. The real origin of the name is unclear, though Britvic claims that the name comes from the seven main ingredients in the drink, while others have claimed that the number was a coded reference to the lithium contained in the original recipe, which has an atomic mass around 7. Britvic also claims that the name is a result of the fact that 7 Up was bottled in 7-ounce bottles (Coca-Cola and most other soft drinks were bottled in 6-ounce bottles)."


Kaikenlaisia teorioita. Mutta esoteerisesta tasosta ei tietenkään puhuta mitään.

"Seitsemän ylhäällä" - mihin sillä viitataan?

Vinkki 1: Liittyy astrologiaan

Vinkki 2: Kalevala - osa 5: Seitsemän munaa

Toki voi liittyä myös Ison Karhun tähdistöön.

tiistai 1. kesäkuuta 2021

Moi ja symboliikka


Tähän aikaan vuodesta tämä hahmo esiintyy TV:ssä melko tiheään.


Moi-mörkö


Mitähän lienee ollut mainostoimistolla mielessä?


Vapaamuurarisymboliikkaa: pyramidi ja silmä


Huomatkaa myös mörön hampaat. Kolme kolmiota (33)


Vapaamuurarisymboliikkaa: 33


Liittyypä tähän pieni sanaleikkikin. "Moi" on ranskaksi sama kuin englanniksi "I", eli "minä". 

Miten "I" lausutaan?