tiistai 31. tammikuuta 2023

Asko Järvinen: "Rokottamattomat eivät ole uhka muulle väestölle."


Niinhän siinä sitten lopulta kävi, että plandemia-ajan suuri asiantuntija Asko Järvinen taipui ja viimein myönsi, että ne kamalan vaaralliset foliohattuantivaxerit olivat koko ajan olleet oikeassa: "Rokottamattomat eivät ole uhka muulle väestölle."


https://www.verkkouutiset.fi/a/ylilaakari-hbllle-pandemian-loppukiri-on-nyt-ohi/


Jutusta:

"Vieläkin suomalaisista noin 400 000 on rokottamattomia. Tästä rokotettujen ei kuitenkaan pidä olla huolissaan, Järvinen sanoo, sillä vaikka virus voikin olla vaaraksi rokottamattomalle, ei ryhmä kuitenkaan vaaranna muita.

Rokottamattomat eivät ole uhka muulle väestölle. Siitä huolimatta moni voi niin kokea. Tämä liittyy siihen, että poliittiselta taholta annettiin pandemian aikaisemmassa vaiheessa ymmärtää, että pandemia saada rokotteilla pysäytettyä."


Huomatkaa tuon lainauksen viimeinen virke. Järvinen siirtää vastuun rokottamattomien demonisoinnista poliitikoille. Ihan kuin nämä kaikenmaailman askojärviset eivät olisi olleet samassa veneessä koko ajan. Vaikuttaa vähän siltä, että syyttelypeli on alkamaisillaan.

Joku voisi tietenkin ihmetellä, että miksi Asko Järvinen kannatti koronapassia, jos kerran "rokottamattomat eivät ole uhka muulle väestölle"? Mikäs järki siinä oli? Jos uhkaa ei ollut, miksi rokottamattomat piti sulkea yhteiskunnan ulkopuolelle? 


https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008436008.html


Tieto siitä, että koronan leviämistä ei saada pysäytettyä piikeillä, oli olemassa jo marraskuussa 2020. Silti viimeisen kahden vuoden aikana kaikkia tätä tosiasiaa esiin nostavia haukuttiin kaikenlaisilla halventavilla nimillä. Jokainen, joka ei halunnut ottaa kehoonsa uuden teknologian heikosti testattua geeniterapiainjektiota, joka ei estä taudin leviämistä, leimattiin itsekkääksi ja välinpitämättömäksi ihmiseksi, joka on vaaraksi muille. Se oli valhe. Koko tämän demonisointikampanjan ajan Asko Järvinen ja muut totuuden aivan varmasti tietävät asiantuntijat olivat hiljaa.

Ihmetellä voisi myös sitä, että miksei tämä rokottamattomien vaarattomuus ole iso uutinen jokaisessa suuressa mediassa? Kahden vuoden rokottamattomien demonisoinnin jälkeen tämä asia kerrotaan vain parissa pienemmässä julkaisussa ikään kuin sivulauseessa. Silläkö se syyllistämiskampanja kuitataan?



torstai 26. tammikuuta 2023

keskiviikko 25. tammikuuta 2023

Truth Warrior: The Fear of Freedom


David Whitehead käy läpi samaa Erich Frommin kirjaa, jonka esittelin kirjoituksessa Sadomasokistinen sosialismi - toki vähän eri kulmasta. Hänen tulokulmansa on ehkä enemmän se, jonka otin kirjoitukseen Vapaus pelottaa.

Erittäin hyvä video, joka kannattaa katsoa ajatuksella. Kuvauskentästä:

"Why is freedom hated and feared by so many in the world today? Why are there so many advocates for totalitarianism and collectivism? Is there perhaps a certain kind of comfort to be found in tyranny...? In today's show I will be exploring these interesting questions & more..."


tiistai 24. tammikuuta 2023

Suomalaiset luottaa - ja pulinat pois!


Oletteko kiinnittäneet huomiota, miten meidän naamalle jatkuvasti tungetaan "Suomalaiset luottavat..." -propagandaa? Jutuissa toistuu uudestaan ja uudestaan väite, että suomalaiset luottavat hallitukseen, valtionhallintoon, mediaan, asiantuntijoihin, poliitikkoihin ja koronapiikkeihin. Toisin sanoen meille väitetään, että suomalaiset luottavat kaikkiin niihin ihmisiin, jotka ovat viimeiset kolme vuotta kertoneet meille mm. seuraavia asioita:

  • Korona on poikkeuksellisen vaarallinen flunssatauti, jota pitää pelätä
  • Rajoitustoimet ovat välttämättömiä
  • Maskit suojaavat
  • Turvavälit auttavat 
  • PCR-testi on toimiva tapa tehdä koronadiagnoosi
  • Ivermektiini ja hydroksiklorokiini ovat vaarallisia
  • Koronakuolemien tilastointi on luotettavaa
  • Koronapiikit ovat tie ulos pandemiasta
  • Koronapiikit ovat tehokkaita
  • Koronapiikit ovat turvallisia
  • Koronapiikit toimivat vain, jos kaikki ottavat ne useampaan kertaan
  • Pfizeriin ja muihin piikkivalmistajiin voi luottaa
  • Piikkien toimivuuden kyseenalaistajat ovat salaliittoteoreetikkoja
  • Piikittämättömät (eli noin 20% väestöstä) ovat vaaraksi muille
  • Hoitajien pakkopiikittäminen on oikein
  • Koronapassin käyttöönotto vähentää tartuntoja
  • Kesällä 2021 alkanut ylikuolleisuus johtuu koronasta 
  • Great Reset on perätön salaliittoteoria
  • Jokainen edellä mainitut asiat kyseenalaistava on vaarallinen koronadenialisti
  • Ja tärkein: Lasse Lehtonen on ehdottoman luotettava auktoriteetti


https://valtioneuvosto.fi/-/10623/kysely-valtaosa-suomalaisista-luottaa-valtionhallintoon


https://yle.fi/a/74-20013488


https://kaks.fi/uutiset/enemmisto-suomalaisista-luottaa-hallituksen-kyvykkyyteen/


https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/talous/suomalaiset-luottavat-koronauutisoinnissa-asiantuntijoihin-viranomaisiin-ja-uutismediaan


https://www.uusisuomi.fi/uutiset/mittaushistorian-korkein-lukema-51-suomalaisista-luottaa-poliitikkojen-antamaan-tietoon/862bedd0-ed37-4c80-8357-c3835ef6c884


https://www.medialiitto.fi/uutiset/suomalaisten-luottamus-uutisiin-suurempaa-kuin-koskaan/


https://journalisti.fi/uutiset/2022/06/suomalaiset-luottavat-uutisiin-aina-vain-enemman-eivatka-juuri-kiinnita-huomiota-toimittajabrandeihin/


https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/a3cb112e-cc66-4038-b52d-b025e749e892


https://www.karjalainen.fi/kotimaa/lm-sanna-marinin-hallituksen-suosio-huipussaan-yli-kolme-viidesta-suomalaisesta-vahintaan-melko-tyytyvaisia


https://sfp.fi/fi/artikkelit/rehn-kivi-suomalaisilla-vahva-luottamus-rokotteisiin-rokotteiden-arvo-yhteiskunnalle-moninkertainen-kustannuksiin-nahden/


Mistähän tällainen epätoivoinen hokemisvimma johtuu?

Muistatteko, mitä Joseph Göbbels (väitetysti) sanoi toistamisen voimasta?



The Origins of America's Secret Police: Ancient Roots of Occult Societies & Intelligence Operations





sunnuntai 22. tammikuuta 2023

Sami Antinniemi: Luottamus, kontrolli ja Goldstein


Sami Antinniemi julkaisi uutta materiaalia. Kannattaa katsoa.

"Ohjelma kertoo viimeaikojen tapahtumien kautta siitä, miten propagandan luoma pelko, korruption luoma valhe sekä sananvapauden rajoittamisen luoma tietämättömyys, kallistavat yhteiskuntaa kohti totalitarismin kuilua."


lauantai 21. tammikuuta 2023

perjantai 20. tammikuuta 2023

Klaus ja kapinakellojen kaiku


Mielenkiintoinen uutinen Klaus Schwabista ja World Economic Forumin sisäisestä kapinasta:


https://www.theguardian.com/business/2023/jan/18/mutiny-erupts-among-wef-staff-over-role-of-mr-davos-klaus-schwab


Uutisessa kerrotaan, miten WEF:n sisällä kuohuu. Klaus Schwab on jo 82-vuotias, joten hän ei oletettavasti pysty olemaan WEF:n johdossa enää kovin kauaa. Nyt hänen alaiset ovat huolestuneita siitä, mitä tapahtuu kun Schwab jättää tehtävänsä. Koska seuraajaa ei ole nimetty, ja koko muu WEF:n johtoporukka on vallasta taistelevia pyrkyreitä, tilanne on melko elokuvamainen. Lapseton kuningas on vanha, ja kaikki tietävät, että tuleva taistelu kruunusta alkaa välittömästi kuninkaan kuoltua. Asia tiivistyy näihin jutun kohtiin:

“There isn’t much of a future for the WEF beyond Klaus not just because there isn’t a clear successor but also because his managing board is such a viper’s nest that senior leadership will be at each other’s throats the moment the old man pops off.”

"In most organisations the next generation of top leadership is faintly visible at the higher levels of management but at the WEF Klaus has surrounded himself with such a group of nobodies at the top that it’s hard to see how any of them could be taken seriously by anyone of consequence inside or outside the organisation."

“Klaus picks his leaders using the same criteria Putin uses to pick deputies for the state duma: loyalty, guile, sex appeal. The quality of people at the top is reflective of the type of people who work for the rest of the organisation.”


Tämä uutinen on hyvin mielenkiintoinen, jos ottaa tarkastelukulmaksi tässä blogissa viime päivinä paljon esillä olleen narsistinäkökulman.

Olin itse aikanaan töissä suuressa kansainvälisessä pörssiyrityksessä, jossa oli tuhansia työntekijöitä. Se oli hyvin silmiä avaava kokemus, koska ne yrityksen palveluksessa vietetyt vuodet antoivat erittäin hyvän näkymän siihen, millaista huumetta valta voi monelle olla. 

Kun astuin tuon yrityksen palvelukseen, firmalla meni todella hyvin. Kauppa kävi ja rahaa tuli sisään ovista ja ikkunoista. Ilmapiiri oli rento ja mukava. Oli kaiken maailman hienoja illallisia ja tiimipäiviä. Firma järjesti suuria hulppeita juhlia työntekijöilleen, ja kaikesta näki, että tässä firmassa ei ole pikkurahasta puutetta. 

Mutta nämä hyvät vuodet eivät kestäneet ikuisesti, ja lopulta alkoivat huonot ajat. Ilmapiiri kiristyi. Tunnelma muuttui ahdistavaksi, ja työntekijöiden pahoinvointi näkyi kaikkialla. Alkoi valtava YT-neuvottelujen sarja, kun väkeä vähennettiin ja kuluja yritettiin epätoivoisesti leikata. Juhlat eivät olleetkaan enää niin hulppeita kuin ennen, ja kaikki tajusivat, että enää ei edes ollut mitään juhlittavaa. Asiat olivat menossa oikein kunnolla päin persettä.

Tässä murrosvaiheessa ihmisten pimeät puolet alkoivat tulla koko ajan pahemmin ja pahemmin esiin. Olin itse valtahierarkian pohjalla - siis työntekijä jolla ei ollut alaisia - mutta minulla oli melko hyvä näkymä siihen, millaista peliä valtahierarkiassa ylempänä olevat pelasivat. Se oli suoraan kuin Game of Thrones -sarjasta. Brutaalia ja rumaa. Kaikki johtaja-asemassa olevat alkoivat käydä raivoisaa selviytymistaistelua säilyttääkseen valtansa. Jokainen pelkäsi oman asemansa puolesta, kun osastoja ja yksikköjä lakkautettiin oikealta ja vasemmalta. 

Tein tässä murrosvaiheessa mielenkiintoisen havainnon. Hyvin monet johtajat, jotka vaikuttivat olevan edes jollain tasolla hyviä johtajia, ottivat ja lähtivät juuri vähän ennen huonojen aikojen alkamista. Yksi toisensa jälkeen he vähin äänin vaihtoivat työpaikkaa, ja jäljelle jäi vain ne kaikkein huonoimmat ja vallanhimoisimmat johtajat, jotka usein tekivät alaistensa elämästä enemmän tai vähemmän helvettiä. 

Havaitsin seuraavan kaavan: Hyvät johtajat luovat menestystä. Menestynyt yritys kasvaa. Suuremmaksi kasvanut yritys tarjoaa enemmän johtajapaikkoja, joissa on tarjolla paljon valtaa. Valta vetää puoleensa vallanhimoisia narsisteja. Kasvun edetessä johtajistoon alkaa kerääntyä koko ajan enemmän ja enemmän narsisteja. Narsistit ovat huonoja johtajia. Huonosta johtamisesta seuraa hyvien johtajien turhautuminen. Hyvät johtajat saavat tarpeekseen ja lähtevät yksitellen. Jäljelle jää vain huonoja johtajia. Lopulta huonot johtajat tuhoavat sen menestyksen, jonka hyvät johtajat rakensivat.

Mitä enemmän organisaatiossa on tarjolla valtaa, sitä enemmän se houkuttelee puoleensa vallanhimoisia ihmisiä. On melko ilmeistä, että WEF:n kaltainen organisaatio vetää narsisteja puoleensa kuin paska kärpäsiä. Näin ollen on päivänselvää, että WEF:n sisällä käydään jatkuvasti häikäilemättömien ihmisten valtataisteluja, joissa vain ne kaikkein pahimmat psykopaatit pärjäävät. Tällaisen organisaation on hyvin vaikea menestyä kovin pitkään. Kuten Michael Tsarion on usein sanonut: "Evil has the seeds of its own destruction within itself."

WEF on juuri nyt siinä aiemmin kuvaamassani murrosvaiheessa, jossa pitkään jatkunut menestys päättyy, ja alkaa se huonon johtamisen aiheuttama vääjäämätön alamäki. Tämä on juuri se kohta, kun käärmeet alkavat kunnolla taistella keskenään. WEF on tällä hetkellä valtavan suuren kansainvälisen huomion kohteena - eikä se huomio ole ollenkaan positiivista. Paine kasvaa viikko viikolta, kun ihmiset ympäri maailman alkavat vähitellen tajuta, millainen roisto-organisaatio WEF on, ja millaisissa moraalittomuuksissa se on mukana. Kaikki tämä vain lisää WEF:n sisällä olevia jännitteitä. Tämä Guardianin uutinen on vasta esimakua siitä mitä tuleman pitää.


Yli kaksi miljoonaa annettua ääntä. WEF on nyt enemmän julkisessa keskustelussa kuin koskaan aiemmin - eikä mitenkään positiivisessa valossa.


Näyttää siltä, että WEF:n nykytilanne on koko "Eliitin" valtapyramidi pienoiskoossa. Koronakusetus on osoittautunut katastrofaaliseksi virheeksi, koska sen seurauksena valtavan suuret määrät ihmisiä ympäri maailman ovat havahtuneet uskomattoman laajan yhteiskunnallisen korruption olemassaoloon. Median uskottavuus on romahtanut. Viranomaisiin ei enää luoteta. Poliitikkojen häikäilemättömyys ei pysy enää piilossa. Some-yhtiöiden sensuuri on nyt kaikkien tiedossa. Lääketeollisuuden maine on romahtanut. Ihmiset heräävät koko ajan enemmän ja enemmän siihen tosiasiaan, että maailmaamme hallitsee valtavan laaja verkosto häikäilemättömiä psykopaatteja, jotka ovat valmiita tappamaan ja vammauttamaan suuria määriä ihmisiä ilman minkäänlaisia tunnontuskia. Monet ovat tajunneet, että tällaista pahuutta vastaan on ryhdyttävä taisteluun. Jos pahalle ei tee vastarintaa, paha voittaa.

Se, mitä maailma käy nyt läpi, on jotain täysin ennennäkemätöntä. Tämä on ihmiskunnan historiassa niin poikkeuksellinen aika, että sitä ei ole tuntemamme historian aikana koskaan ennen nähty. Tulevaisuuden historiankirjat tulevat perkaamaan tämän ajanjakson tapahtumia niin tiheällä "mitä oikein tapahtui" -kammalla, että siinä jää toisen maailmansodan tapahtumatkin kakkoseksi. Tästä meidän "kolmannesta maailmasodasta" tullaan kirjoittamaan enemmän väitöskirjoja kuin mistään toisesta historiallisesta tapahtumasarjasta.

Minun kysymykseni teille on: Millaisen roolin te haluatte ottaa tulevaisuuden historiankirjoissa? Haluatteko olla yksi niistä sivustakatsojista, jotka vain pitivät päätä pensaassa, ja jättivät osallistumatta tähän ihmiskunnan historian suurimpaan pahuuden vastaiseen taisteluun? Vai haluatteko olla yksi niistä suurista sotureista, jotka osallistuivat kaikkien aikojen suurimpaan taisteluun totuuden, vapauden ja oikeudenmukaisuuden puolesta? 

Jonain päivänä kymmenien vuosien päästä lapsenlapsenne kysyy teiltä: "Mitä sinä teit silloin 2020-luvun suuressa pahuuden vastaisessa sodassa?" Mitä te haluatte vastata tuohon kysymykseen? Teidän on pakko valita, ja se valinta on pakko tehdä nyt. 

Vielä ei ole liian myöhästä laittaa itseään likoon. Mutta kohta on. Ei tämä sota loputtomiin jatku.

torstai 19. tammikuuta 2023

tiistai 17. tammikuuta 2023

Hi-Rez - 2+2=5


Vastarintamusiikkia maailmalta. Siellä on näköjään "Amerikan Kivivuori" kehissä. Hyvä niin.


sunnuntai 15. tammikuuta 2023

Alexander Lowen ja nöyryytetyt lapset


Päivitetty 18.1.2023.

Päivitetty 17.1.2023.

Päivitetty 16.1.2023.



Yllä oleva video on hyvin mielenkiintoinen psykologiasta kiinnostuneille. Siinä David Whitehead ja Josh Reid yrittävät käydä debattia litteän maan teoriaan uskovien Nathan Oakleyn ja Patrick Gunnelsin kanssa. Siis yrittävät. Valitettavasti se jää yritykseksi, koska harhaisten ihmisten kanssa käyty asiallinen ja argumentoiva väittely ei yleensä ole mahdollista. Mutta tämä video kannattaa silti katsoa (ensimmäinen vartti riittää), koska se on erittäin hyvä esimerkki siitä psykologisesta ilmiöstä, jota me kaikki saamme jatkuvasti todistaa. Kun harhaisella maailmankuvalla varustetut ihmiset joutuvat kohtaamaan harhaansa kohdistettua kritiikkiä, he muuttuvat joskus erittäin hyökkääviksi ja vihamielisiksi, ja taantuvat pienen lapsen tasolle. Nathan Oakley antaa tästä hienon demonstraation.

Me elämme tällä hetkellä maailmassa, jossa on paljon ihmisiä, joiden maailmankuva on täysin harhainen. Todella moni ihminen uskoo johonkin harhaan. Todella moni ihminen uskoo, että korona on poikkeuksellisen vaarallinen kulkutauti, koronapiikit ovat turvallisia, planeettaa uhkaa ilmastonmuutoskatastrofi, Raamatun kertomukset ovat historiallisia tosiasioita, Jeesuksen opetukset edustavat hyvyyttä, poliitikot edustavat kansaa, lääketeollisuus edistää terveyttä, sosialismi edistää oikeudenmukaisuutta ja niin edelleen. Kaikki nämä asiat ovat täysin harhaisia todellisuudesta irrallaan olevia uskomuksia, mutta silti niihin uskovien ihmisten määrä on hämmästyttävän suuri. Se maailma, jossa me juuri nyt elämme, on yksi valtavan suuri avomielisairaala, joka on täynnä enemmän tai vähemmän harhaisia potilaita, jotka ovat usein valmiita puolustamaan harhaista maailmankuvaansa hyvinkin agressiivisesti. 

Psykologiassa tämä voimakas puolustusreaktio selitetään termillä kognitiivinen dissonanssi. Se on ihan hyvä lähtökohta asian selittämiselle, mutta mielestäni se ei kerro koko totuutta. Se selittää kyllä sen, miksi ihminen menee puolustusmoodiin, mutta ei sitä miksi ihminen taantuu pikkulapsen tasolle, ja alkaa käyttäytyä kuin viisivuotias. Kaikkien ihmisten kognitiivisessa dissonanssissa ei ilmene tätä lapseksi taantumista, joten syy siihen täytyy olla jossain muualla. Mutta missä?

Mielenkiintoisen vastauksen tähän kysymykseen tarjoaa Alexander Lowen kirjassaan Narcissism: Denial Of The True Self. Suosittelen tätä kirjaa lämpimästi jokaiselle, koska se tarkastelee narsimiin liittyviä syitä ja seurauksia täysin eri tavalla kuin suurin osa muista narsismikirjoista. 



Yllä olevalla videolla Nathan Oakleyn käyttäytyminen demonstroi sen, mitä psykologiassa kutsutaan nimellä narsistinen raivo. Hänellä aivan selvästi laukeaa kognitiivinen dissonanssi, ja hän on silminnähden raivostunut, kun David ja Josh kyseenalaistavat hänen harhaisen maailmankuvansa. Sen takia hänen on täysin mahdotonta käydä keskustelua asiallisesti ilman lapsellista kiukuttelua. Hyvänä kontrastina tälle toimii Davidin ja Joshin aikuismainen ja rauhallinen käytös, mikä kertoo siitä, että he eivät ole samanlaisen raivon vallassa kuin Nathan - siitäkin huolimatta, että heidän väittelykumppani uskoo eri todellisuuteen kuin he. Keskustelun neljäs osapuoli Patrick näyttää myös siltä, että hänen sisällään kiehuu (kehonkieli puhuu voimakkaasta epämukavuuden tunteesta), mutta hän osaa pidätellä raivoaan huomattavasti paremmin kuin Nathan. 

Jos ihminen on kokenut lapsuudessaan vanhempien (tai vanhempiin rinnastettavien aikuisten) huonoa kohtelua, hän traumatisoituu, ja hänelle syntyy narsistinen vamma. Nämä narsistiset vammat voivat olla monenkirjavia, mutta ne kaikki aiheuttavat suuria psykologisia ongelmia, joista kärsitään usein koko elämä. Lowenin mukaan yksi pahimmista narsistisista vammoista syntyy silloin, kun lapsi joutuu kokemaan toistuvasti ja usein julmaa nöyryyttämistä. Juuri tämä on juurisyy sille, miksi joidenkin ihmisten kognitiivinen dissonanssi saa ihmisen narsistisen raivon valtaan. 

Hyvin moni ihminen joutuu kokemaan lapsuudessaan vanhempiensa nöyryyttämistä. Alice Miller on kirjoittanut monia kirjoja siitä, miten helposti vanhemmat sortuvat siirtämään lapsuustraumojaan omille lapsilleen kohtelemalla heitä samalla tavalla kuin heitä itseään kohdeltiin lapsina. Jos lasta nöyryytetään, hän hyvin suurella todennäköisyydellä tulee myöhemmin itse nöyryyttämään omia lapsiaan täysin samalla tavalla. Olen käynyt asiaa läpi tarkemmin tässä pitkässä keskustelussa

Lowen kertoo narsismikirjassaan, miten lapsen toistuvat julmat nöyryytykset johtavat siihen, että lapselle syntyy valtava nöyryytetyksi tulemisen pelko. Tällä tavalla narsistisesti vammautunut ihminen suojaa itseään niin, että hänelle tulee pakottava tarve saada kontrolloida ja hallita toisia ihmisiä. Jos muut ihmiset ovat kontrollissa, hän voi olla suojassa mahdolliselta nöyryytyksen uhalta. Paras tapa kontrolloida toisia ihmisiä on saada mahdollisimman paljon valtaa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että nöyryyttämällä vammautettu ihminen pyrkii pääsemään dominanssihierarkian huipulle, jotta kenelläkään ei olisi häneen sellaista valtaa, jota hänen toistuvia nöyryytyksiä tuottaneella vanhemmalla oli hänen lapsuudessaan. Nöyryyttämisen kohteeksi joutuminen siis ajaa ihmiset etsimään valtaa, koska valta on paras suoja nöyryytyksiä vastaan. 

Viattoman lapsen nöyryyttäminen on alistamista. Erich Frommin mukaan pakottava tarve alistaa toisia ihmisiä on psykologista sadismia. Kun lapsi joutuu kokemaan toistuvaa alistamista, hän oppii lapsuudenkodissaan, että kaikki ihmissuhteet ovat valtataisteluja. Kaikissa ihmissuhteissa pitää kilpailla siitä, kuka saa olla dominanssihierarkiassa ylimpänä. Tällaisella maailmankuvalla varustettu sadistinen alistaja tunnetaan arkikielessä nimellä narsisti, ja hänen vakavasta narsistisesta vammautumisesta käytetään termiä narsistinen persoonallisuushäiriö. Vammautumisen aste määrittelee sen, kuinka vakavasta persoonallisuushäiriöstä on kyse.

Koska hyvin harva narsisti oikeasti kykenee saavuttamaan sellaista asemaa, että hän kykenisi hallitsemaan ja alistamaan kaikkia ihmisiä, joutuu narsisti kompensoimaan tämän "puutteen" luomalla keinotekoisen ja valheellisen minäkuvan, jonka avulla hän voi ylläpitää uskomustaan omasta valta-asemastaan. "Minä olen muiden yläpuolella!" Kaikki narsistit eivät sano sitä ääneen (piilonarsistit), mutta kaikki narsistit ajattelevat niin. Tuo valheellinen minäkuva on kuin roolihahmo, jonka narsisti on käsikirjoittanut itse itselleen. Hän uskoo sen olevan totta, vaikka oikeasti se on usein hyvin kaukana todellisuudesta, koska sen tarkoitus on nimenomaan peittää se, mikä on oikeasti totta.

Narsistin valheelliseen minäkuvaan kuuluu aina se, että he uskovat olevansa erehtymättömiä. Narsisti ei ole koskaan väärässä, eikä narsisti tee koskaan mitään väärää - siis omasta mielestään. Jos narsistilla on jostain asiasta joku näkemys, sen on pakko olla oikea näkemys, koska mikään muu ei ole mahdollista. "Olen tässä asiassa oikeassa, koska MINÄ olen aina oikeassa." Totuudella ja todistusaineistolla ei ole narsistille mitään merkitystä, koska hän on hylännyt sen todellisuuden, jossa me muut elämme. Hän on luonut itse itselleen harhaisen ylivertaisuusfantasian, johon hän järkkymättä uskoo. Jos joku uhkaa tätä fantasiaa, narsisti reagoi siihen narsistisella raivolla. 

Jos lapsena nöyryytetty narsisti omaksuu maailmasta jonkun harhaisen uskomuksen - vaikka nyt sitten litteän Maan teorian - mikään määrä todistusaineistoa tai tieteellistä näyttöä ei saa häntä myöntämään omaa erehtyväisyyttään. Se ei yksinkertaisesti vain ole mahdollista, koska hän ei pysty luopumaan siitä valheellisesta roolihahmostaan, joka on aina erehtymätön. Väärässä oleminen olisi nöyryyttävää. Sen myöntäminen ei ole lapsuuden nöyryytystraumojen takia narsistille vaihtoehto. Sen sijaan narsisti puolustaa valheellista minäkuvaansa sillä narsistisella raivolla, jonka ne lukuisat lapsuuden nöyryytykset ovat synnyttäneet. 

Jos päädytte väittelemään tällaisen narsistin kanssa jostain tunteita herättävästä asiasta, on hyvin todennäköistä, että väittelykumppaninne ajautuu ennen pitkää narsistiseen raivoon - varsinkin silloin kun he kokevat olevansa väittelyssä heikoilla. Kaikkien ihmisten raivo ei tietenkään ole joka tilanteessa narsistista raivoa, mutta narsistisen raivon tunnistaminen ei ole erityisen vaikeaa. Jos huomaatte, että harhaiseeen todellisuuteen uskova ihminen raivostuu ja taantuu samalla pikkulapsen tasolle, olette erittäin suurella todennäköisyydellä tekemisissä lapsena nöyryytetyn valtaa etsivät narsistin kanssa. Tällaisten ihmisten kanssa väittelyyn ei kannata tuhlata aikaansa ja energiaansa. He eivät elä samassa todellisuudessa kuin sinä.

Maailmassa on todella paljon lapsena nöyryytettyjä ihmisiä. Hyvin monet heistä uskovat tällä hetkellä johonkin sellaiseen valheeseen, johon uskominen tulee käymään lähitulevaisuudessa koko ajan vaikeammaksi. (Koronapiikkien "turvallisuus" on varmaankin ykkösenä tuolla listalla.) Tämä tulee väistämättä johtamaan siihen, että tulemme lähivuosina näkemään todella paljon narsistisen raivon valtaan joutuvia ihmisiä, jotka yrittävät väkisin ylläpitää sitä valheellista erehtymättömän ihmisen kulissia, jota he ovat koko elämänsä rakentaneet. Tällaiset ihmiset ovat kuin kyteviä tulivuoria, jotka vain odottavat syytä päästä purkautumaan. Heistä kannattaa pysytellä mahdollisimman kaukana, koska he saattavat tehdä raivon vallassa aivan uskomattomia asioita. 

Päivitys 16.1.2023:

Eräs ystävällinen lukija halusi auttaa, ja antaa oman demonstraationsa narsistisesta raivosta. Sen verran paljon kiukutti, että piti laittaa oikein kolme kommenttia 12 minuutin sisään. Kiitän tästä kontribuutiosta, joka tarjoaa varsin valaisevan esimerkin narsistin tavasta reagoida, kun blogitekstin sisältö on uhka omalle maailmankuvalle. Vielä kesällä samainen nimimerkki esitti minulle kiitokset "loistavasta blogista", mutta nyt on hieman eri ääni kellossa.






Päivitys 17.1.2023:

Avulias lukijamme tarjoutui demonstroimaan lisää opetusmateriaalia narsistin toimintamalleista. Otamme tämänkin kiitollisuudella vastaan.

Narsistin työkalupakista löytyy kaksi tärkeää työkalua, jota narsistit käyttävät hyvin usein: projisointi ja kaasuvalotus

Edellisessä kolmen viestin ryppäässä näkyi hienosti se, miten narsistit projisoivat itseään toisiin. Koska he ovat täysin kykenemättömiä näkemään itse itsessään mitään kielteistä, heidän on pakko projisoida omat ominaisuutensa ja oma käytöksensä toisiin ihmisiin. Vaikka tässä meidän todellisuudessa eläville on täysin päivänselvää, että noiden yllä olevien kommenttien kirjoittajan kognitiivinen dissonanssi laukesi oikein kunnolla, siellä kirjoittajan fantasiatodellisuudessa asia on tietenkin päinvastoin. "MINÄ en ole tuollainen! SINÄ olet tuollainen!" Jos totuus itsestä uhkaa tuottaa nöyryytetyksi tulemisen tunteen, on pakko suojata itsensä projisoinnilla.

Jos projisoinnin tarjoama suoja ei riitä, narsisti ottaa usein sen rinnalle avuksi myös perinteisen kaasuvalotuksen, jossa yksinkertaisesti kielletään jonkin itselle ikävän tosiasian olemassaolo, ja käännetään asia jotenkin täysin päälaelleen. Avulias lukijamme antaa tästä näytteen uusimmassa kommentissaan:



Tässä meidän todellisuudessa eläville oli melko ilmeistä, että hänen kiukuttelu oli seurausta narsistisesta raivosta. Mutta sillä ei ole tälle narsistille mitään merkitystä, koska hänen itse itselleen luomassa fantasiatodellisuudessa tätä ei yksinkertaisesti tapahtunut. Riittää kun vain väittää, että ei se niin mennyt, ja asia on sillä selvä. Vaikka nuo viestit kiistatta todistavat, että "känkkäränkkä tuli kylään", sillä ei ole mitään merkitystä. Narsistin mielessä musta kääntyy valkoiseksi käden käänteessä. Hyvin moni narsisti onkin harjoitellut kaasuvalottamista koko elämänsä, ja heillä on siitä niin paljon kokemusta, että he ovat siinä todella taitavia. Varsinkin poliitikot ovat tämän taidon todellisia mestareita.

Todella monet ihmiset tekevät sen virheen, että kun narsisti sanoo jotain pöyristyttävän valheellista, he alkavat väitellä narsistin kanssa. Näin toimivat ihmiset eivät ymmärrä sitä, että heidän väittelykumppaninsa on hylännyt sen todellisuuden, jossa me muut elämme. Näin ollen narsistin kanssa väittelemisessä ei ole mitään järkeä, koska se ei johda mihinkään muuhun kuin oman ajan ja energian tuhlaamiseen. Mikään, mitä te sanotte, ei saa narsistia luopumaan omasta fantasiatodellisuudestaan. 

Narsistia ei kiinnosta totuus. Narsistia kiinnostaa vain väittelyn voittaminen ja sitä kautta itsensä suojaaminen mahdolliselta nöyryytetyksi tulemisen tunteelta. Sen takia he pyrkivät ristiriitatilanteissa aina saamaan aikaiseksi väittelyn, koska heidän totuudesta piittaamaton väittelytaktiikkansa antaa heille joka kerta erinomaisen mahdollisuuden "voittamiseen". Projisointi ja kaasuvalotus toimii aina. "Siitäs sait! Minä voitin!" 

Narsistin kanssa väittelyyn ryhtyminen on ansa. Siihen ei kannata astua. 


Päivitys 18.1.2023: 

Kun narsisti ajautuu narsistiseen raivoon, ja aloittaa valtataistelun toista ihmistä vastaan, hän on valmis tekemään mitä tahansa voittaakseen. Narsistille on hyvin tyypillistä, että hän ei luovuta helpolla, ja kokeilee kaikkia mahdollisia temppuja, joilla hän uskoo voittavansa elämää tärkeämmäksi muodostuneen taistelunsa. Tyypillisesti narsistilla on pakottava tarve päästä sanomaan viimeinen sana, jotta hän voisi poistua taistelusta "Minä voitin!" -uskomuksen kanssa. Vähemmän yllättävästi edellisten päivitysten avulias lukijamme jatkaa edelleen opetusmateriaalin tuottamista.

Aiemmat kommentit esimerkkinarsistimme kirjoitti nimimerkillä MT. Nyt kyseinen MT ei kommentoinut viimeisintä päivitystä mitenkään, mutta hänen tilalleen ilmestyi "uusi lukija" MA, joka asettuu puolustamaan MT:tä ja littumaateoriaa. 

"Siis IHAN eri tyyppi hei!"



Narsistit ovat siitä hassuja, että heidän minäkuvansa sisältää hyvin usein ajatuksen, että he ovat paljon älykkäämpiä ja ovelampia kuin muut. (Narsistit rakastavat ihmisten huijaamista!) Joskus tuo käsitys vastaa todellisuutta - joskus ei. Tämän esimerkkinarsistimme tapauksessa voidaan varmaan melko luottavaisesti tehdä päätelmä, että kyseessä ei ole ihan penaalin terävin kynä. Jos luulee, että tuollainen nimimerkin vaihtaminen ja toisena henkilönä esiintyminen (larppaus) menee muille läpi, täytyy olla vähän yksinkertainen. 

Tällainen käytös ei ole mitenkään uutta meille, jotka olemme olleet paljon narsistien kanssa tekemisissä. Tuota nimimerkin vaihtamistahan näkee Twitterissä jatkuvasti. Esimerkiksi meidän kaikkien suosikkikorona-asiantuntijamme Lasse Lehtonen kirjoittelee Twitterissä ahkerasti useammalla nimimerkillä. Muistaakseni myös ulkopolitiikan erityisasiantuntija Rysky Riiheläinen harrastaa samaa. Molempia miehiä yhdistää vahva rakkaus valheellisen propagandan tuottamiseen.


Lasse unohti ikävästi vaihtaa profiilia ennen kommentointia.
Narsistinen raivo sumentaa mielen, mikä altistaa virheille. (Lähde)


Höpsis-Lasse ja alteregot


Jos katsomme tuon esimerkkinarsistimme viimeisintä kommenttia, voimme nähdä sen sisällössä jotain uutta ja jotain vanhaa. Näemme siellä jälleen ennestään tuttua projisointia: "MINÄ en... Tai siis... HÄN ei ole narsisti! SINÄ olet narsisti!" Larppauksen ja projisoinnin lisäksi hän käyttää myös kaikkien narsistien suosimaa uhriutumista. "MINÄ olen... Tai siis... HÄN on SINUN vihamielisyytesi uhri!" 

Jokainen narsisti rakastaa uhriutumista, ja monet ovatkin tehneet siitä todellista taidetta. Tässä Sanna Marinin hieno tyylinäyte, kun hänen kokkelibilevideot vuotivat ikävästi julkisuuteen:



On hyvä ymmärtää, että narsistit kokevat heidän harhaisen todellisuuden kyseenalaistamisen aina vihamielisyytenä. He kokevat, että heidän kimppuun on hyökätty, kun joku uhkaa heidän kulssiminänsä pystyssä pysymistä ikävillä tosiasioilla. Tämä antaa narsisteille syyn uhriutumiseen ja oikeutuksen "puolustautumiseen", mikä voi välillä saada aivan uskomattomia ilmenemismuotoja. 

Jos olette samassa tilassa narsistin kanssa, kun tuhoatte heidän valheellisen minäkuvansa tosiasioilla, varautukaa siihen, että narsistisen raivon vallassa syntyvä vastareaktio voi olla ihan mitä tahansa - myös silmitöntä väkivaltaa. Oman valheellisen minäkuvan ylläpitäminen on narsisteille kuin elämän ja kuoleman kysymys. Olkaa varovaisia. 

keskiviikko 11. tammikuuta 2023

Narrit taiteessa - osa 26: Severance



Uuden Severance-sarjan ensimmäinen kausi oli erittäin mielenkiintoinen. Harvasta elokuvasta tai sarjasta löytyy näin kiinnostava idea käsikirjoitukselle. Kuten niin usein, tähänkin Hollywood-tuotantoon on upotettu metatasolle Narrin matka, eli tarotin ison arkanan 22 korttia kronologisessa järjestyksessä. Sarjasta löytyy myös vähemmän yllättävästi vapaamuurarisymboliikkaa.

Jos et ole vielä nähnyt tämän sarjan ensimmäistä kautta, tätä kirjoitusta ei kannata lukea sen sisältämien juonipaljastusten takia. Toisaalta, tätä kirjoitusta voi olla vähän vaikea edes ymmärtää, jos sarja ei ole tuttu. Tarina liikkuu sen verran erikoisessa todellisuudessa.

Kirjoituksessa on jätetty osa tarot-viittauksista tietoisesti pois luettavuuden takia. Joidenkin korttien kohdalla viittauksia tulee useita, mutta niiden kaikkien selittäminen olisi tehnyt kirjoituksesta liian sekavan ja pitkän. Tiivistin joidenkin korttien kohdalla sisältöä niin, että vain selkeimmät ja helpoimmin selitettävät viittaukset on otettu mukaan.


0 Narri

Ensimmäinen kortti tulee heti ensimmäisen jakson ensimmäisessä kohtauksessa: Sarjan naispäähenkilö Helly herää ilman minkäänlaista muistikuvaa itsestään pöydältä. Tämä on se hetki, kun Helly R (tämän naisen "sisäminä") syntyy. Häntä ei ole koskaan aiemmin ollut olemassa. 

Narri on aurinkosankari ja tarotin päähenkilö. Narri on nuori ja naiivi matkalle lähtijä, jolla on koko elämä edessä. Hän on ikään kuin tyhjä taulu, tabula rasa. 


Helly R "syntyy"


Kun Helly herää, hän ensimmäiseksi kiertää pöydän ympäri. Pöydän ympärillä on 12 tuolia

Tarotin iso arkana kuvaa narrin matkaa, joka on allegoria auringon matkalle 12 eläinradan merkin läpi. Aiheesta enemmän täällä.


Helly lähtee kiertämään pöytää ympäri.


Myöhemmin jaksossa nähdä kohtaus, jossa Helly kantaa valkoisia ruusuja. Kortissa Narri pitelee valkoista ruusua kädessään.


Helly ja valkoiset ruusut


Narri


1 Taikuri

Toisessa kohtauksessa esitellään sarjan miespäähenkilö Mark, joka menee työpaikalleen. Hän on niin sanottu severed employee, eli työntekijä jolle on tehty aivokirurginen operaatio, joka erottaa Markin työminän ja työn ulkopuolisen minän toisistaan. Nämä kaksi eri minuutta ("sisäminä" = työminä ja "ulkominä" = työn ulkopuolella) eivät tiedä toisistaan mitään. He ovat sama henkilö jaettuna kahtia. 

Kun Mark menee töihin, hän laskeutuu hissillä alas siihen kerrokseen, jossa kaikki saman kirurgisen operaation läpikäyneet ihmiset työskentelevät. Hissimatkan aikana ulkominä astuu syrjään ja sisäminä aktivoituu. Vastaavasti työpäivän päätyttyä hän nousee hissillä ylös, ja sama tapahtuu päinvastoin. Mark on siis sama ihminen niin ylhäällä kuin alhaallakin, vaikka hänen sisäminä ja ulkominä eivät tiedä toisistaan mitään. Tämä jako kahteen muistuttaa ihmisen miltä - tajunta ja alitajunta. 

Taikurin käsien asento edustaa teemaa hermeettinen aksiooma, eli "niin ylhäällä kuin alhaallakin" ("as above, so below")


Hississä Markin ulkominä poistuu, ja tilalle tulee sisäminä. 
Hissimatka on "as above, so below".


Taikurin kädet ovat "niin ylhäällä kuin alhaallakin" -asennossa


2 Ylipapitar

Mark kutsutaan pomon toimistoon. Pomo on siniseen vaatteeseen pukeutunut nainen, joka istuu sinisen taustan edessä. Pomo paljastuu myöhemmin henkilöksi, joka suhtautuu työhönsä uskonnollisella kiihkomielisyydellä - vähän kuin hän olisi osa jotain kulttia. Pöydällä on mustaan ja valkoiseen jaettu muki.

Tarotin Ylipapitar on uskonnollinen auktoriteetti, joka on pukeutunut siniseen vaatteeseen. Lisäksi hän istuu sinisen taustan edessä. Sivuilla on musta ja valkoinen pylväs.


Ms Cobel on Markin pomo


Ylipapitar


3 Hallitsijatar

Hallitsijatar on tarotin universaali äiti, joka edustaa kaikkia äitijumalattaria. 

Mark menee työpäivän jälkeen kotiin, ja alkaa lievittää pahaa oloaan alkoholilla. Ovikello soi, ja ovella on vastassa hänen siskonsa, joka on raskaana. Markin ja siskon välinen dialogi näyttää, miten sisko suhtautuu Markiin äidillisellä huolenpidolla.


Raskaana oleva äidillinen sisko ilmestyy Markin ovelle.


Hallitsijatar on tarotin universaali äiti


4 Hallitsija

Hallitsija on tarotin universaali isä. Hallitsijatar ja Hallitsija ovat pari. Thoth-pakassa tätä on alleviivattu sillä, että he katsovat toisiaan. 

Mark päätyy siskonsa kotiin, jossa hän tapaa siskonsa miehen, joka on Markin tulevan siskontyttären isä. Myöhemmin Ricken paljastuu henkilöksi, joka ottaa isyyden hyvin vakavasti.


Lankomies Ricken


Hallitsija on universaali isä


5 Hierofantti

Toisen jakson alussa näytetään se mitä tapahtui ennen kuin Helly heräsi kokoushuoneen pöydältä (Narri-kortti). Helly ja Mr. Milchick kävelevät Lumonin toimistolla, ja pysähtyvät Kier Eganin kasvokuvan edessä selkä katsojaan päin. Kier Egan on jo edesmennyt Lumonin perustaja, joka on sarjan "uskonnollinen johtaja", jonka kirjoittamia "pyhiä tekstejä" sarjan hahmot ovat tankanneet päähänsä. 

Hierofantti on tarotin uskonnollinen johtaja, jonka edessä on kaksi hahmoa selkä katsojaan päin


Helly ja Michick Kier Eganin kasvokuvan edessä


Kun Helly ja Milchick jatkavat matkaa, Milchick ottaa puheeksi Kier Eganin suosikkiaamiaisen, johon kuului kolme kananmunaa. Tällä viitataan paavin kananmunaa muistuttavaan tiaraan, jossa on kolme kruunua. Sama tiara on Hierofantin päässä.


"Kolme kananmunaa"


Paavin tiara


Hierofantti ja tiara


6 Rakastavaiset

Noin jakson puolivälissä MDR-osaston työntekijät pelaavat tutustumisleikkiä, jonka aikana keskustelu siirtyy Hellyn edeltäjään (Petey), joka muiden MDR-osaston työntekijöiden näkökulmasta vain yhtäkkiä katosi ilman minkäänlaista ennakkoilmoitusta. Mark kertoo muille, että hän tunsi surua pyyhkiessään pölyjä ryhmäkuvista, joissa hän näki työstään eronneen Peteyn. 

Rakastavaiset on nimestään huolimatta tarotin eroa ja ihmissuhteiden päättymistä edustava kortti. 




Rakastavaiset edustaa eroa ja vaikeaa valintaa.


7 Sotavaunut

Helly on niin ahdistunut, että hän haluaa irtisanoutua. Hän kirjoittaa siniselle lapulle "I quit" ja säntää lapun kanssa hissille. Hissit on varustettu koodinpaljastimilla, jotka laukaisevat hälytyksen, jos jonkun sisäminä yrittää lähettää ulkominälle kirjallisen viestin. Hälytys laukeaa, ja katsojille esitellään Lumonin turvallisuusjohtaja (käytännössä työntekijöiden kurinpitäjä) Mr. Graner, joka ottaa Hellyltä lapun pois.

Graner edustaa tyypillistä elokuvien ja sarjojen kätyrihahmoa, joka on valtaapitävää pääpahista palveleva "upseeri".  (Vertaa esim. Gods of Egypt. Mieleen tulee myös Bond-elokuvien Rautahammas.) Tarotissa tätä hahmoa edustaa Sotavaunut, jossa on haarniskaan pukeutunut sotilas, joka palvelee kuuliaisesti ylempiä auktoriteettejä.


Graner takavarikoi Hellyn viestilapun.


Sotavaunut


8 Voima

Voima-kortissa on naispuolinen leijonankesyttäjä, joka katsoo pedon suuhun.

Mark on treffeillä naisen kanssa ravintolassa, ja on ilmiselvästi hermostunut. Hän lievittää jännitystään alkoholilla, ja tulee humalaan. Kun Mark ja Alexa lähtevät ravintolasta, he näkevät kadulla aktivistinuoria. Humalainen Mark menee haastamaan nuorten kanssa riitaa, ja antaa sisäisen öykkärinsä  ("peto") tulla esiin. Alexa saa Markin lopettamaan öykkäröinnin yhdellä sanattomalla katseella. Alexa siis kesyttää Markin sisäisen pedon vain katsomalla häntä.


Mark öykkäröi kännissä.


Katse riittää hiljentämään Markin pään aukomisen.


Voima-kortin nainen on leijonankesyttäjä, joka katsoo pedon suuhun.


9 Erakko

Erakko-kortissa on vanha harmaantunut mies, joka seisoo yksin harmaassa kaavussaan vuoren huipulla. Erakko on viisaampi kuin muut, ja tietää enemmän kuin muut, ja on juuri sen takia yksin

Mark menee tapaamaan yksinäistä vanhempaa harmaantunutta miestä harmaassa takissa, joka majailee ränsistyneessä kasvihuoneessa. Hän on Petey, joka on juuri jättänyt työnsä Lumonilla, koska hän on käynyt läpi "erotuksen" (severance) peruuttavan toimenpiteen (reintegration). Hän on tutkinut Lumonin hämäriä puuhia pitkään ja tietää paljon sellaista, mitä Mark ja muut työntekijät eivät tiedä. Tämän hinta on ollut se, että Petey on joutunut kulkemaan hyvin yksinäistä polkua.


Petey - erakko


Erakko


Tämän kohtauksen jälkeen muuten näkyy pieni viittaus Narrin matkaan. Irving katselee Lumonin toimistolla taulua, jossa on narri.


Narri taulussa


Kolmannen jakson alussa tulee vielä lisää viittauksia Erakko-korttiin. Mark on tuonut Peteyn kotiinsa. Petey kysyy Markilta, asuuko naapurissa ketään. Mark vastaa, että naapurustossa on paljon tyhjiä asuntoja. Petey toteaa tähän: "Yksinäisyyden linnake."


Naapurusto on hiljainen.


"Yksinäisyyden linnake."


10 Kohtalonpyörä

Kohtalonpyörä on kortti, jonka teemana on asioiden kehämäinen kiertäminen

Mark on taas töissä ja pitää Lumonilla alaisilleen "aamun ilmoitukset". Ensimmäinen mainittava asia koskee kierrättämistä. Samaan aikaan Markin takana on suuri kello, jonka viisarit kiertävät kehää. Ilmoitusten lopussa Mark kertoo, että Hellyn irtisanoutumispyyntö on hylätty. Hän käyttää tässä yhteydessä termiä turnaround.


Puhetta kierrättämisestä.


"Turnaround"


Kohtalonpyörä


11 Oikeudenmukaisuus

Oikeudenmukaisuus-kortissa on vaakaa kannatteleva nainen, joka on pukeutunut punaiseen.

Tämä kortti esitellään vähemmän hienovaraisesti. Mark vie alaisensa Lumonin yhtiön historiaa esittelevään siipeen. Ensin näytetään lähikuvassa vaaka, ja sen jälkeen naisvahanukke punaisissa vaatteissa.


Vaaka


Myrtle Egan -nukke ja punaiset vaatteet


Oikeudenmukaisuus


12 Hirtetty

Seuraavan kortin ilmestymiseen tulee pitempi tauko. Koko neljäs jakso valmistelee hyvin ilmiselvää viittausta Hirtetty-korttiin. Jakson lopussa epätoivoon ajautunut Helly yrittää itsemurhaa hirttäytymällä. Samaan aikaan, kun Helly on valmistelemassa itsemurhayritystään, kuullaan taustalla Hellyn ja Markin keskustelu, jossa Mark sanoo: "Seems like you're gettin the hang of stuff here."


Helly valmistelee hirttosilmukkaansa.


Helly roikkuu hississä hirttäytyneenä.


Hirtetty


13 Kuolema

Kuolema-kortti edustaa sekä kuolemaa että uudelleensyntymistä. Joissain tarot-pakoissa sitä kutsutaan nimellä Rebirth tai Death-Rebirth. Taustalla oleva aurinko horisontissa on tulkinnasta riippuen joko laskeva tai nouseva aurinko.

Viidennen jakson alussa Markin sisko aloittaa synnytyksen. Kun vauva syntyy, kamera näyttää laiturilla istuvaa Markia, joka katsoo auringonnousua samalla kun ääniraidalta kuuluu hänen siskon synnytykseen liittyviä ääniä. Istuessaan laiturilla Markin mieli palaa aiemmin tapahtuneeseen tilanteeseen, jossa Petey sai sairauskohtauksen ja kuoli. Syntymä ja kuolema samassa kohtauksessa.


Mark katsoo auringonnousua samalla kun katsoja kuuntelee hänen siskon synnytystä.


Peteyn kuolema vilahtaa Markin mielessä.


Kuolema


14 Kohtuus

Kohtuus-kortissa enkelihahmo kaataa nestettä kupista toiseen. Wikipedian mukaan tämä edustaa veden ja viinin sekoittamista (eli alkoholijuoman laimentamista), millä viitataan yhteen neljästä kardinaalihyveestä: temperance. Sana tarkoittaa sekä kohtuutta että raittiutta.

Ms. Casey on tullut tarkkailemaan Hellyn vointia tämän palattua töihin itsemurhayrityksen jälkeen. Kun Casey ja Helly juttelevat, Mark tekee harhautuksen ja kaataa kahvit Caseyn muistivihkon päälle. Dylan reagoi tähän sanomalla, että Mark on varmaankin humalassa, ja kysyy miltä hänen suu maistui hänen tullessaan töihin. Oikeasti Mark on kuitenkin vesiselvä, ja hän kaatoi mukin tahallaan.


Mark kaataa kahvin Ms. Caseyn muistivihkon päälle.


Dylan epäilee Markin olevan humalassa.


Kohtuus


15 Paholainen

Paholainen-kortissa on kuvattuna temppeliritarien Baphomet, mutta sillä erolla että hahmon otsalla oleva pentagrammi on ylösalaisin. Baphomet tunnetaan myös nimellä "Sabbatic Goat" (goat = vuohi). Kortin hallitseva merkki on Kauris, jonka hallitseva planeetta on Saturnus. Roomalaisen mytologian Saturnus on ajan jumala.

Mark ja Helly ovat kävelyllä Lumonin käytävillä. Seuraa absurdi kohtaus, jossa he löytävät huoneen, jossa on mies syöttämässä vuohia. Mies sanoo: "Ei ole vielä aika!"

Katsoja jätetään kunnon WTF-hämmästykseen. 


Mies syöttämässä vuohia.


"Ei ole vielä aika!"


Paholainen


Kuudennen jakson alussa tulee muuten taas yksi viittaus Narrin matkaan. Lähikuvassa vilahtaa narrinaamio.



16 Torni

Kuudennessa jaksossa Dylanin lapsi katsoo piirrettyjä televisiosta. Piirretystä näytetään kohta, jossa näkyy ensin salama ja sen jälkeen puu

Rider-Waite-pakan Torni-kortissa on torni, johon iskee salama. Joissain vanhemmissa pakoissa tornin tilalla on puu


Ensin salama...


... sitten puu. Huomatkaa myös sadepisarat.


Belgian Tarot: Tornia vastaava kortti "Salama"


Torni


Torni edustaa korttina yllättävää suurta muutosta, ja vanhojen mallien romahtamista. 

Kohtaus jatkuu niin, että Dylanin sisäminä herätetään Dylanin ulkominän kotona Lumonin työntekijöiden toimesta. Tämän poikkeuksellisen hätätoimenpiteen seurauksena Dylanin sisäminä näkee vahingossa poikansa, jonka olemassaolosta hän ei luonnollisesti tiennyt mitään. Tämä kokemus muuttaa Dylanin sisäminää peruuttamattomasti, eikä hän ole enää sen jälkeen entisensä. Hän ei voi saada poikansa tapaamista pois mielestään, mikä johtaa siihen, että hän muuttuu alistuvasta ja sopeutuvasta työntekijästä hankalaksi kapinalliseksi.


Dylanin sisäminä herätetään vaatehuoneessa.


Dylanin poika halaa isäänsä, mikä yllättää Dylanin sisäminän täydellisesti.


17 Tähti

Seitsemännen jakson alussa Mark tapaa Regabhin salaisessa kellarilaboratoriossa. Regabhi kertoo Markille, että hän oli se lääkäri, joka teki Markin erotustoimenpiteen kaksi vuotta aiemmin. Samalla Markille selviää, että Regabhi teki Peteyn uudelleenintegroinnin (erotustoimenpiteen purkaminen) ennen tämän kuolemaa. Mark sanoo, että ei ole innostunut uudelleenintegroinnista, minkä seurauksena näiden kahden välille syntyy keskustelu erotuksen ja uudelleenintegroinnin moraalisesta puolesta. 

Tässä kohtauksessa Regabhi edustaa Tähti-kortin naista, jolla on käsissään vesikannut. Toisesta kannusta kaadetaan vettä lampeen, toisesta maalle. Tämä symboliikka edustaa tervettä mieltä, jossa tajunta ja alitajunta molemmat virtaavat ja toimivat yhteistyössä. Regabhin tarjoama uudelleenintegrointi edustaa juuri tätä - mahdollisuutta saada Markin ulkominä (tajunta) ja sisäminä (alitajunta) yhdistämään voimansa.

Kohtauksen lopussa paikalle ilmestyy Lumonin turvallisuuspäällikkö Graner, jonka Regabhi tappaa brutaalisti baseball-mailalla. Regabhi ottaa Granerin kulkukortin, ja antaa sen Markille. Tästä alkaa Markin ulkominän ja sisäminän välinen yhteistyö.


Regabhi yrittää saada Markin tajuamaan, miten sairasta mielen jakaminen erotuksella on.


Regabhi antaa Markille Granerin kulkukortin ja sanoo, että Markin sisäminä tietää kyllä mitä tehdä.


Tähti


18 Kuu

Kuu-kortissa on kuun jumalatar Isis suremassa kuollutta puolisoaan Osirista. Etualalla nähdään susi ja koira.

Seitsemännen jakson lopussa Mark suree kuollutta puolisoaan, ja teippaa kasaan repimäänsä valokuvaa edesmenneestä vaimostaan. Hän kertoo katsojalle millainen hänen vaimonsa oli. Yhtenä asiana hän mainitsee sen, että hänen vaimonsa piti toisten ihmisten koirista. Samalla taustalla soi kappale, jonka sanoissa puhutaan kuusta.


Mark suree edesmennyttä vaimoaan.


Taustalla soivassa laulussa puhutaan kuusta.


Kuu


19 Aurinko

Aurinko-kortti edustaa kevätpäiväntasausta ja niin sanottua auringon syntymää. Pitkän talven jälkeen aurinko nousee manalasta, ja syntyy uudestaan tuoden mukanaan kevään ja luonnon kasvun. Aurinko on kiertänyt koko eläinradan läpi, ja "tullut maaliin". (Edellinen kortti edustaa astrologisen vuoden viimeistä merkkiä Kalat.) Aurinko-kortti edustaa pitkän uurastuksen jälkeistä palkintoa, kun ihminen onnistuu saavuttamaan tavoitteensa. Se on juhlan ja riemun kortti. Kortissa näkyy lapsi, joka on hevosen selässä. 

Kahdeksannessa jaksossa MDR-osasto saavuttaa vuosineljänneksen tavoitteen, minkä takia koko osasto on juhlatuulella. Palkinnoksi tavoitteen saavuttamisesta Lumon tarjoaa yhdelle MDR-osaston työntekijälle erityisen ja kaikkein tavoitelluimman palkinnon - Vohvelibileet (Waffle Party). 

Kyseinen palkinto on vähintääkin hämmentävä tapahtuma. Se on hyvin lapsenomainen (vohvelit on lasten herkku), mutta samalla myös hyvin seksuaalissävytteinen. Mark valitsee Dylanin palkinnon saajaksi, ja tämä menee ottamaan palkinnon vastaan Kier Eganin replica-talossa. Ensin Dylan syö pinon vohveleita, ja sen jälkeen hän asettuu sängylle Kier Egan -naamio päässään katsomaan neljän alusvaatteissa olevan tanssijan eroottista esitystä. 

Sarjan luoja Dan Erickson on sanonut Varietyn haastattelussa, että Vohvelibileiden ideana oli tekijöiden halu pohtia, mitä seksi olisi Lumonin alakerrassa, jossa kaikki ovat erotuksen läpi käyneitä. Haastattelussa sanotaan, että Vohvelibileiden tarkoitus on tarjota palkinnon vastaanottajalle mahdollisuus harrastaa seksiä prostituoitujen kanssa. Tässä on pieni sanaleikki, joka on tuttu kirjoituksesta Ratsastajapatsaat. Sana 'whores' (huorat) lausutaan samalla tavalla kuin 'horse' (hevonen). Dylan ei kuitenkaan ota tätä palkinnon seksiosuutta vastaan, vaan pakenee paikalta kesken kaiken.


Ensin vohveleita...


... ja sitten "hevosten" eroottinen tanssi. Yhdellä on tietenkin narrinaamio päässään.
Huomatkaa myös vapaamuurarien ruutulattia.


Aurinko


Tässä kohtauksessa on myös hyvin selkeää vapaamuurarisymboliikkaa. Vohvelibileet pidetään vapaamuurarien ruutulattian päällä, ja samaan aikaan katsojalle näytetään toista kohtausta (limittäin), jossa Cobel huutaa ja raivoaa samanlaisen ruutulattian päällä. Cobelin ympärillä näkyy myös vapaamuurarien symboliikasta tutut kolme korkeaa kynttilänjalkaa. (Monissa looseissa kynttilät on korvattu sähkölampuilla.)


Dylan syö vohveleita ruutulattian päällä.


Cobel ruutulattian päällä. Ympärillä on vapaamuurarien kolme korkeaa kynttilänjalkaa.


Vapaamuurarien loosista löytyy yleensä ruutulattia ja kolme korkeaa kynttilänjalkaa.


20 Tuomio

Yhdeksännen jakson alussa Dylan käynnistää Lumonin alakerrassa hätäkäyttöprotokollan, jonka avulla Irvingin, Hellyn ja Markin sisäminät herätetään heidän ollessaan Lumonin ulkopuolella. Normaalisti sisäminät ovat Lumonin ulkopuolella "kuolleita", mutta nyt heidät "herätetään kuolleista".

Kun Markin sisäminä herää, hän on siskonsa kotona, mutta ei tiedä missä on. Hän lähtee etsimään vessaa, ja matkalla kulkee taulun ohi, jossa on harmaa pilvi.

Tuomio-kortissa tuomiopäivän enkeli herättää ihmiset kuolleista. Enkeli on harmaassa pilvessä.


Sisäminät heräävät yhtä aikaa. Jokainen heistä on hyvin hämmentynyt, koska he eivät ole koskaan olleet elossa Lumonin tilojen ulkopuolella, eivätkä he tiedä oman ulkominänsä elämästä mitään.


Markin siskon kotona on taulu, jossa on harmaa pilvi.


Tuomio


Vähän myöhemmin tulee vielä yksi viittaus Tuomio-korttiin, jossa enkeli soittaa torvea (trumpet). Kun Irving herää kotonaan, hän löytää ulkominänsä koiran, jonka nimi on Radar - suomeksi 'tutka'. Ensimmäisessä maailmansodassa käytettiin tutkan esiastetta, jota kutsuttiin nimellä 'sound trumpet', koska se näytti ulkoisesti torvelta.


Irving tapaa ulkominänsä koiran, ja saa selville tämän nimen: Radar (tutka).


"Sound trumpet" oli modernin tutkan esiaste ensimmäisessä maailmansodassa,
jolla pyrittiin havaitsemaan vihollisen ilma-aluksia.


21 Maailma

Ison arkanan viimeinen kortti on nimeltään Maailma. Kortissa on viisauden jumalatar Sophia.

Jakson puolivälissä Mark käy keskustelun lankonsa kanssa tämän uudesta kirjasta. Mark kehuu kirjaa, ja sanoo: "Sinun kirjasi avasi maailman minulle." Samassa keskustelussa Ricken mainitsee mehiläiset. Kelttiläisessä mytologiassa mehiläiset olivat viisauden symboli.


Mark kehuu Rickenin kirjaa.


Puhetta mehiläisistä.


Maailma


Tämänkin kohtauksen jälkeen tulee vielä pieniä viittauksia Maailma-korttin. Esimerkiksi Hellyn vuorosanoissa vilahtaa sana "world". 



Jakson lopussa Mark katsoo omaa hääkuvaansa. Maailma-kortti edustaa niin sanottua viidettä elementtiä, josta käytetään myös termejä Hieros Gamos ja Sacred Marriage.


Markin ja Gemman hääkuva


Jälleen kerran Hollywood-tuotannosta löytyi tarotin ison arkanan kaikki 22 korttia kronologisessa järjestyksessä. Lisää tarot-koodattuja elokuvia välilehdellä Narrit taiteessa.