tiistai 3. toukokuuta 2022

Jäitä hattuun - case Tuukka Taipale


Verkossa näkee tällä hetkellä melko paljon keskustelua Tuukka Taipaleen vappukaahailusta. Tapaus herättää ymmärrettävästi voimakkaita tunteita. Näissä tilanteissa on hyvin tyypillistä, että asiasta lähtee leviämään kakikenlaisia näkemyksiä.

En ota kantaa siihen, ovatko nämä verkossa leviävät teoriat totta vai ei. Minulla ei ole asian kokonaisuudesta mielipidettä, koska minulla ei ole asian kokonaisuudesta riittävää määrää tietoa. Mutta kahteen asiaan liittyvään yksityiskohtaan minä voin näkemykseni antaa. Toki voin olla näkemyksissäni väärässä, joten en suosittele kenenkään omaksumaan näkemystäni kritiikittömästi. Kuten aina - tärkeintä on se, että jokainen käyttää itse omaa harkintaansa. Totuutta ei löydetä sillä, että kaikki ajattelee samalla tavalla.

Yksityiskohta A:

Verkossa leviää tällä hetkellä väite, että supon päällikkö Antti Pelttari olisi ilmestynyt salamana paikalle, ja ollut pidätyshetkellä antamassa ohjeita poliiseille. Minä en näe alla olevassa kuvakollaasissa Antti Pelttaria. Kuvien henkilö kieltämättä muistuttaa Pelttaria jonkin verran, mutta kollaasin oikeassa alanurkassa esiintyvän miehen kasvot ovat mielestäni jonkun muun kuin Pelttarin. En ole nähnyt yhtäkään sellaista kuvaa, jossa näkyisi kiistattomasti Pelttarin kasvot. Oletteko te?



Antti Pelttari


Antti Pelttari


Yksityiskohta B:

Verkossa leviää väite, että Taipaleen onnettomuuden jälkeen julkaisemassa some-kuvassa olisi vapaamuurarisymboliikkaa. Minulla on kohtalaisen paljon kokemusta ja dokumentoitua näyttöä "Eliitin" esoteerisen symboliikan tutkimisesta. Tuon kokemukseni perusteella minun on pakko sanoa, että minä en näe tässä alla olevassa kuvassa mitään selkeää viittausta vapaamuurarisymboliikkaan. Kyllähän siitä voi kaivamalla kaivaa kaikenlaisia tulkintoja, mutta minun mielestäni nämä tulkinnat ovat aika kaukaa haettuja. En ole vielä kuullut yhtäkään hyvää perustetta näille tulkinnoille. 

Kuva on kyllä kieltämättä outo, ja pöydällä olevat tavarat on selkeästi aseteltu symmetrisesti. Mutta sille voi olla jokin muukin selitys kuin esoteerinen symboliikka. Taipaleen pidätysvideosta voi jokainen nähdä, että mies oli pidätyshetkellä sekaisin kuin seinäkello. Jos katsotte kuvassa olevan Taipaleen asua, sukkia ja sandaaleja, niistä voisi tehdä oletuksen, että kuva on otettu jonkinlaisesta laitoksesta - todennäköisesti suljetulta osastolta. Sellaisissa paikoissa on usein neuroottisia ihmisiä, joilla voi olla esimerkiksi Hercule Poirot  -elokuvista tuttu symmetrianeuroosi. Sellaisilla ihmisillä on pakottava tarve asetella tavaroita symmetrisiin muotoihin. Ei varmaankaan mitenkään harvinainen ilmiö mielisairaalassa.



Tämä koko episodi ja siitä seurannut reagointi on erittäin hyvä esimerkki siitä, miksi minä noudatan näissä tilanteissa aina "wait and see" -metodia. Ensimmäisen tunnekuohun vallassa tehdyt tulkinnat ovat hyvin harvoin tarkkaan harkittuja näkemyksiä, joissa asioita pyritään arvioimaan perusteellisella kriittisyydellä. Olen sitä mieltä, että nyt olisi jokaisen asiasta kiinnostuneen hyvä laittaa vähän jäitä hattuun, ja analysoida tapaukseen liittyvä aineisto kaikessa rauhassa uudelleen. Muistakaa, että joukkohysterialla on monet kasvot.

14 kommenttia:

  1. Oli Pelttari tai ei, ei kumminkaan mikään randomi, tavan pulliainen olisi poistettu samantien (liian lähellä tilanteessa). Ehkä kaveri koittaa kertoa jotain sommittelullaan tai sitten ei. Yllättävä psykoosi kaikenkaikkiaan, muutama tunti takaperin aivan normimeininki, joidenkin tahojen mukaan jopa selvin päin?

    VastaaPoista
  2. Kuvassa jossa pöytä katettu näyttäisi olevan Sefirot kabbalan elämänpuu. (juutalainen mystiikka = vapaamuurarius)

    Kyllä tuo aika Pelttarilta näyttää kuvassa. Ja jos ei ole niin se onkin isompi kysymys eli kuka toimii tässä rituaalissa ylipappina..?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on taas hyvä esimerkki siitä, kun symboliikan "asiantutijat" pääsevät vauhtiin.

      Jos siihen olisi ollut tarkoitus kuvata elämänpuu, miksei niitä sefiroja sitten laitettu elämänpuussa kuvattuun muotoon?

      Nyt se pää pois perseestä! Ei ole kovin iso operaatio tarkastaa asia itse, ja todeta, että tuo ei ole kabbalan elämänpuu. Jos mentaalinen laiskuus on tuolla asteella, varmaan parempi ettet tule tänne kommentoimaan yhtään mitään.

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Sefirot

      Poista
  3. Mitä Taipaleen käytökseen tulee niin videolta näkee aivan selvästi kuinka hän ennen poliisin paikalle saapumista seisoo aivan rauhassa "Antin" kanssa paikallaan. Seremonia alkaa kun poliisit saapuvat paikalle. Sekaisin oleva psykoosissa oleva ihminen ei todellakaan käyttäydy noin.

    Mitä jatko tilanteeseen tulee niin jos kuva suljetulta on otettu tilanteen jälkeen niin vastaavanlaisen sekoilun jäljiltä ei todellakaan potilaan anneta pitää puhelintaan ja jatkaa hulluttelua instassa. Ja toisekseen vaikka kuva olisi vanha ja Taipale poliisinsäilössä tai osastolla niin tässäkään tapauksessa ei puhelin olisi käytössä ja somettelu mahdollista.

    Miten herra vapautuu moisen tapahtuman jälkeen heti? Tapahtumaa kuvaillaan vain liikenne onettomuutena.

    Espalle oli edellisenä päivänä ilmeisesti asennettu aidat ettei väkeä tulvisi ajoradalle. Tätä ei ole koskaan vappuna aiemmin tehty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höpöhöpö. Matkapuhelimen pois ottaminen suljetulla osastolla ei ole automaatio. Riippuu aina tilanteesta.

      "Yhteydenpitoa sairaalan ulkopuolelle voidaan rajoittaa tai kieltää määräajaksi kokonaan. Omaisuus voidaan takavarikoida, jos epäillään, että potilas hukkaa sen tai käyttää rahojaan holtittomasti. Matkapuhelin voidaan ottaa pois. Mielipiteenvapautta ei saa rajoittaa. Rajoituksia tulee purkaa sitä mukaa kuin potilaan vointi sen sallii ja niistä on tehtävä tarkat kirjalliset merkinnät potilaan papereihin."

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Psykiatrinen_sairaala#Suljettu_osasto_Suomessa

      Onko Taipaleen vapautumisesta mitään oikeita todisteita?

      Poista
  4. Pakko myös mainita, että suljetulla ei ole rikkoutuvia kukkavaaseja saati kyniä oleskelutiloissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löydätkö tuolle väitteelle jotain todisteita? Askarrella saa, mutta kyniä ei voi olla? Hieman epäilen tuota sinun väitettä.

      "Psykiatrisen sairaalan suljetun osaston päiväohjelma muodostuu tyypillisesti television katselusta, lehtien ja kirjojen lueskelusta, kortinpeluusta ja kuntosalilla käynnistä. Lisäksi potilailla saattaa olla mahdollisuus askarrella ja osallistua ohjattuihin harrasteryhmiin."

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Psykiatrinen_sairaala#Suljettu_osasto_Suomessa

      Poista
  5. Oma mielipide tällä hetkellä on että ainutta supoa tässä taitaa olla tuo jatkuva symboliikan ja salaliittojen näkeminen joka kohdassa, hyvin heikolla näytöllä ja analysoinnilla, ja ilman kontekstin huomioon ottamista. Sillähän saadaan kätevästi inflatoitua keskustelua niistä, kun niitä nähdään suorilta joka paikassa, niin kohta asiaan "vihkiytymättömiä" ei kiinnosta enää sitäkään vähään vaikka kuinka olisi todellinen false flag tai okkultti rituaali kyseessä; "Aa taas tota höpötystä mitä oli netti täynnä silloin vapun jälkeenkin..."

    No, katsotaan kuinka asia etenee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on hyvä pointti. On ihan mahdollista, että vastapuolen strategiaan kuuluu tuollaiset inflaatio-operaatiot. Mene ja tiedä.

      Se on ihan hyvä, että ihmiset pohtii voisiko tällaisessa oudossa tapauksessa olla jotain outoa taustalla. Se on ihan hyvä, että ihmiset ovat kiinnostuneita symboliikasta. Se on ihan hyvä, että mietitään erilaisia teorioita. Mutta se ei ole hyvä, että tämä kaikki tehdään kiireellä tunteen vallassa ilman kunnollista kriittistä ajattelua ja kokonaisanalyysia. Siinä käy helposti niin, että se oma teoria rakentuu enemmän uskomuksen varaan kuin tosiasioista koostuvan näytön varaan. Se ei ole hyvä, koska silloin pelataan vastapuolen pussiin.

      Malttia ihmiset. Malttia. Jokaiseen bandwagoniin ei kannata hypätä mukaan.

      https://effectiviology.com/bandwagon/

      Poista
    2. "Esplanadin kaahari päätyi salaliittoteorioihin – Tällainen on vainoamisesta epäilty mies"

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/dd8d8c78-ef5d-4435-8dd6-df944bd8a53c

      Poista
  6. Noin epätarkoissa kuvissa voi kyllä nähdä vaikka kenen kasvot ja perussetämieheltähän tuo näyttää. Mutta jos vertaa ruumiinrakennetta, ei jää kyllä epäselvyyksiä. Kuvan kaveri näyttää tosi lyhyeltä (vrt. muihin ihmisiin + takki näyttää siltä, että normimittaisella se olisi puoleen reiteen), Pelttari taas kuvien perusteella näyttää huomattavasti pitemmältä ja vähemmän pyöreältä.

    Enkä äkkiä keksi, miksi tunnistettava supon päällikkö menisi "sattumalta" vappulenkkareissa neuvomaan poliisia kesken toiminnan, jos kyseessä olisi jokin salainen operaatio, edes hämäyksen vuoksi? Ja varsinkaan, jos kyseessä EI ole salainen operaatio.

    Mutta muuten oli sen verran kummallinen tapaus tämä, että piti minunkin pistää uutispimento tauolle, käydä lukemassa aiheesta ja tulla jopa kommentoimaan.

    VastaaPoista
  7. Ilmeisesti hän hokee tuota

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Vade_retro,_satana

    VastaaPoista
  8. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/7511cc93-b224-450a-a6de-31826fc90aac

    Minkä ikäinen epäilty nyt olikaan?

    VastaaPoista