Tässä kaksi lyhyttä videota, jotka paljastavat karun totuuden koronakusetuksesta. THL:n toiminta alkaa olla jo melkoisen härskiä.
Totuudenjälkeinen aika, salaliittoteoriat, valeuutiset, tiedevastaisuus, rokotevastaisuus, infodemia. Koronaviruspandemian aikana julkinen keskustelu näistä teemoista ja niihin liittyvistä uhkakuvista on vilkastunut. Taustalla on pelko siitä, että luottamus tutkittuun tietoon olisi romahtanut äkillisesti ja voimakkaasti.Erityisen paljon ovat puhuttaneet erilaiset salaliittoteoriat. Vaikka ne ovat ääriesimerkki väärästä tiedosta, joka perustuu epäluuloon ja luottamuksen puutteeseen, salaliittoteoriat auttavat ymmärtämään myös lievempiä informaatioympäristöön liittyviä ilmiöitä.Salaliittoteoriat ovat koukuttavia – ennen kaikkea hyviä tarinoita. Ei silti ole olemassa yhtä yksinkertaista selitystä siihen, miksi ne vetoavat ihmisiin. Salaliittoteoriat rakentuvat useista elementeistä, ja ne vetoavat ihmisiin monella tavalla eri tilanteissa.Salaliittoteoriat saattavat antaa kätevän selityksen hankaliin kysymyksiin. Ne voivat tehdä monimutkaisesta maailmasta yksinkertaisemman ja näennäisesti järjestäytyneemmän.
Salaliittoteoriat liittyvät usein johonkin isoon tapahtumaan tai asiaan, joka saa paljon tilaa mediassa. Terveys on kaikille tärkeä asia. Koronaviruspandemia on siksi mitä otollisin kasvualusta erilaisille salaliittoteorioille.Salaliittoteoriat rakentuvat usein hyvin jyrkälle ajattelutavalle tai vastakkainasettelulle, jossa nähdään vain väärin ymmärrettyjä sankareita tai läpeensä pahoja roistoja.Tieteeseen perustuvan tiedon ja sen viestinnän näkökulmasta tällainen ajattelumalli on hankala, sillä yksinkertaistava ja polarisoiva selitys voi olla helpommin sisäistettävä, vetävämpi ja siten tehokkaampi kuin usein monimutkainen tieteellinen selitys.Salaliittoteoriat voivat pitää myös paikkansa. Maailmassa on myös tapahtunut vääryyksiä ja vehkeilty kulisseissa. Tämä ei silti tarkoita, että epäily salaliitosta olisi aina aiheellinen.



















