keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Kullervo


Hämeenlinnan kaupunginkirjaston edessä on Nina Ternon vuonna 1983 valmistunut veistos Kullervo. Hameenlinna.fi kertoo:
Ajatuksen uuden kirjastotalon edustalle sijoitettavasta veistoksesta esitti rakennuksen suunnitellut kaupunginarkkitehti Heikki Aitola 1980-luvun alussa. Veistoshanketta ei kilpailutettu, vaan kulttuurilautakunnan kuvataidejaoston esityksen mukaisesti päätettiin hankkia Nina Ternon valmis kipsityö Kullervo.
Veistoksen valoi pronssiin taidevalaja Väinö Kärkkäinen Järvenpäässä. Kullervo paljastettiin Hämeenlinnan uuden kirjastotalon avajaisten yhteydessä 8.8.1983. Teoksen tekijän Nina Ternon mukaan ”paremmasta ympäristöstä Kullervolle ei voisi uneksiakaan”.
Veistos kuvaa Kullervo Kalervonpojan neidonryöstöä. Terno sanoo halunneensa sisällyttää teokseen keväistä tunnelmaa, teos on optimistinen, mutta mukana on häivähdys Kullervon tarinan myöhempää tragiikkaa.
Veistos on kunnianosoitus menneille sukupolville, kansantarujen luojille ja niiden kokoajille.


Kullervo


"Veistos kuvaa Kullervo Kalervonpojan neidonryöstöä." Neidonryöstöä? Mielenkiintoinen sanavalinta, kun ottaa huomioon, että Kalevalassa ei ole kohtausta, jossa Kullervo ryöstäisi neidon.

"Neidonryöstöllä" ilmeisesti viitataan kohtaukseen, jossa Kullervo viettelee neidon, joka paljastuu petipuuhien jälkeen hänen siskokseen. Kohtauksessa Kullervo ei varsinaisesti ryöstä neitoa, vaan koppaa hänet rekensä kyytiin ja viettelee neidon kullalla ja hopealla.

Jos patsas kuvaa tätä Kullervon ja hänen siskonsa kohtaamista, herättää patsaan toteutus omituisen nimivalinnan lisäksi kysymyksen: Miksi patsaassa ei ole hevosrekeä, kuten kyseisessä Kalevalan runossa? Miksi reki on korvattu kahdella hevosella? Ihan kuin Kullervo olisi ensin ratsastellut yksin kahden hevosen kanssa ja sitten antanut niistä toisen siskolleen, johon hän törmäsi sattumalta. Loogista.

Haiskahtaako tuo veistoksen esittelyteksti vähän höpölöpöpuheelta?

Voisiko olla mahdollista, että tämä kahden hevosen ja kahden ratsastajan symboliikka kuvaa jotain aivan muuta kuin Kullervon "neidonryöstöä"? Kenties jotain sellaista, mikä liittyy temppeliritareihin ja on tuttua myös turkulaispatsaasta Kun ystävyyssuhteet solmitaan.


Kun ystävyyssuhteet solmitaan


2 kommenttia:

  1. Kiitokset erittäin mielenkiintoisesta blogista. Erityisesti Helsingin arkkitehtuuria ja veistoksia koskevat artikkelit ovat valtaisan siistiä luettavaa. Haluaisin vain tietää, onko blogin kirjoittaja koskaan itse tehnyt taidetta yms. monestihan vaikutteet tulevat historiasta/muista tutuista ja hyviksi koetuista teemoista. Esim. tietyt muodot ja symbolit rakennusten julkisivuissa ja veistoksissa ovat normaaleja, vaikka suunnittelijalla itsellään ei olisi mitään siteitä "esoteeriseen". Tällä tavoin "tuotteesta" saadaan puhuttelevampi, joka on varmasti monen alan ihmisen tavoitteena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän jokainen ihminen ole joskus elämässään tehnyt jonkinlaista taidetta. Niin minäkin.

      Poista