keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Pappi ja vapaamuurari


Kumma juttu -blogin kommenteista poimittua.

Yle Areenasta voi käydä vielä vuoden ajan katsomassa ohjelman Pappi ja vapaamuurari. Tässä 26 minuutin ohjelmassa haastatellaan suomenruotsalaista pappia (Henric Schmidt), joka kertoo omasta vapaamuurariudestaan.





Käytännössä tämä ohjelma on taitavasti rakennuttu PR-stuntti luomaan mahdollisimman positiivinen ja harras kuva vapaamuurariudesta. Siis verovaroilla kustannettu vapaamuurarien julkisuuskuvan kiillotusoperaatio. Kun tavallinen mattimeikäläinen katsoo tämän ohjelman, hänelle syntyy melko positiivinen tai vähintään neutraali mielikuva, jossa vapaamuurarit ovat kristillisestä hengellisyydestä kiinnostuneita miehiä, jotka ovat liittyneet vapaamuurareihin uskonnollisista syistä.

Kyseinen ohjelma on klassinen esimerkki vapaamuurarien julkisuuskuvan promotoinnista. Luodaan harras hengellisyyden kulissi, johon on mukava uskoa. "Siellä ne hengelliset miehet juttelevat hengellisistä asioista ja pyrkivät hengelliseen kehitykseen."

Tietyssä mielessä tämä mielikuva perustuu osittaiseen totuuteen. Parhaiten toimivassa valheessa on aina ripaus totuutta. On totta, että vapaamuurareihin kuuluu paljon hengellisyydestä kiinnostuneita sinisilmäisiä ihmisiä, jotka toimivat puhtaista motiiveista. Voi olla, että esimerkiksi tämä haastateltu pappi kuuluu heihin. (Voi olla että ei.) Mutta nämä sinisilmäiset henkisyyden tavoittelijat eivät koskaan nouse vapaamuurariuden korkeimmille asteille. Tyypillisesti he jäävät ns. siniseen loosiin, eli kolmelle ensimmäiselle asteelle. Korkeimmilla asteilla vapaamuurarius on jotain täysin muuta kuin henkisyyden tavoittelua. Se on puhdasta korruptiota. (Aihetta käsitelty enemmän kirjoituksessa Vapaamuurariprinssit)

Albert Pike, yksi kaikkien aikojen kuuluisimmista vapaamurareista, selittää tämän asian kirjassaan Morals and Dogma näin:

"The Blue Degrees are, but the outer court or portico of the temple. Part of the symbols are displayed there to the initiate, but he is intentionally misled by false interpretations. It is not intended that he shall understand them, but it is intended that he shall imagine he understands them... The true explanation is reserved for the Adepts, the Princes of Masonry." - Alber Pike (Morals And Dogma)
"It is only after the initiates have proven themselves willing to accept and do whatever they are told by the "Princes of Masonry" that they are permitted to the higher degrees where the real meaning of the symbols and a true understanding of the teaching is revealed unto them." - ibid

33. asteen vapaamuurariguru Albet Pike


Ylen haastatteleman vapaamuuraripapin haastattelusta voi poimia pari mielenkiintoista yksityiskohtaa. Kun pappi puhuu motiiveistaan liittyä vapaamuurareihin, hän kertoo avoimesti, että liittymispäätöksessään hän turvautui toisten ihmisten harkintakykyyn. Hän kertoo, että hänen isänsä oli vapaamuurari. Hänen esimiehensä oli vapaamuurari ja hän tiesi oman piispansa olevan vapaamuurari, joten hänen vankkumaton luottamuksensa näiden auktoriteettihahmojen arvostelukykyyn oli se ratkaiseva tekijä. Hän siis myöntää melko suoraan, että hän ei käyttänyt omaa ajatteluaan tai arvostelukykyään, vaan turvautui toisten mielipiteisiin - sokeasti luottaen.

Onko tämä aikuisen vai lapsen käytöstä?

Juuri tällaisia ihmisiä "Eliitti" käyttää taitavasti hyväkseen. Ihmisiä, joilla ei ole todellista omaa tahtoa, omaa arvostelukykyä tai kykyä kriittiseen ajatteluun. Tällaiset sokeasti auktoriteetteihin uskovat ihmiset ovat juuri se voima, joka pitää "Eliitin" valtapyramidia pystyssä. He palvelevat isäntiään uskollisesti ja kyseenalaistamatta - oman ajattelunsa, moraalinsa ja tahtonsa sivuuttaen. Heille tärkeintä on "turvallinen" paikka hierarkiassa, halu palvella ylempiään ja toive nousta hierarkiassa toisten yläpuolelle. (Hierarkiasta enemmän kirjoituksessa Yhdistyneet kansakunnat.)





Omilla aivoillaan ajatteleva itsenäinen ihminen ei luovuta tahtoaan hierarkialle, eikä pyri kalifiksi kalifin paikalle. No master above - no slave below.

Vasta kun ihmiset oppivat sanomaan hierarkialle ei, "Eliitin" valta murenee.

Papin haastattelun loppuolella keskustelu siirtyy symboliikkaan. Kuten arvata saattaa, symbolikkakeskustelu on juuri sellaista eksoteerista höpöhöpöä, jota vapaamuurarit selittävät aina julkisissa haastatteluissa. Esoteerisella symboliikalla tulee aina olla kulissi, jonka taakse piiloutua. Jokaiselle symbolille on aina jokin hyväuskoisille hölmöille tarkoitettu satu, jolla ei ole mitään tekemistä symbolin todellisen merkityksen kanssa.

Kuvausryhmä pääsee tekemään haastattelua vapaamuuraritemppelin sisälle. Kuva siirtyy tuttuun vapaamuurari/Illuminati-symboliin: kaikennäkevään silmään - eli Atonin silmään.





Onkohan tällä sinisilmäisellä sinisen loosin papilla mitään käsitystä tämän symbolin esoteerisesta merkityksestä? Onko hänellä mitään käsitystä tämän symbolin historiasta? Tietääkö hän, että tämä vapaamuurarien ja kristittyjen Jumala on todellisuudessa auringonjumala Aton - vain uusiin vaatteisiin puettuna?

Epäilen vahvasti.

Ironisesti hän sanoo tässä kohtaa haastattelua seuraavaa: "Kun siirrymme tällaiseen saliin, niin saamme muistutuksen siitä, että joka asia ja joka kuva kantaa sisällään viestiä. Niin siitä syntyy symboliikka, jonka keskeinen symboli on valo. Valo, joka muistuttaa meitä Jumalasta."

Niinpä niin.


2 kommenttia:

  1. Tuli vastaan ihan mielenkiintoinen haastattelu teatteriohjaaja Seppo Heinolasta. Kovin positiivinen ja harras kuva vapaamuurariudesta jäi tästäkin. Haastateltava ei itse tunnustaudu muurariksi.

    https://mesokosmos.com/tag/vapaamuurarius/

    VastaaPoista
  2. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4fb6a2ce-ec89-40e8-96c6-812c55523115

    VastaaPoista