lauantai 20. tammikuuta 2018

Narrit taiteessa - osa 18: Fool on the hill


Nimimerkki Joni Luuppala antoi hienon vinkin:
"Onko kukaan pannut merkille että Beatlesillä on biisi jonka nimi on Fool on the hill? Lueskelutuani täällä asioita en ole voinut miettimättä ilmeistä yhteyttä korttiin Fool..."

Kappale sanoituksineen:





Havainto on aivan oikea - kyse on tarotin Narrista. Mutta kappale ei kerro kortista Narri, vaan kortista Erakko. Katsokaa tarkkaan lyriikoita.


Erakko


Narri on tarotin päähenkilö. Tarot-pakka koostuu 22:sta ison arkanan kortista ja 56:sta pienen arkanan kortista. Iso arkana on tarina ja kuvaus aurinkosankari Narrin matkasta. Aiheesta enemmän kirjoituksessa Kullervon kirous.

Ison arkanan yhdeksännen kortin kohdalla Narri on vaiheessa Erakko. Hän on noussut vuoren huipulle, jossa hän on saavuttanut suuren määrän tietoa. Hän on huipulla, josta näkee koko maailman. Tätä maailmaa hän tarkastelee etäältä ja eristyksissä. ("The eyes in his head see the world spinning round.")

Matka huipulle on ollut vaikea ja yksinäinen. Erakko-Narri on joutunut tietoa etsiessään uimaan vastavirtaan ja eristäytymään muista ihmisistä. Hän on toisten silmissä yksinäinen outolintu, jota kartetaan, ihmetellään ja ehkä jopa vähän pelätään. ("Nobody wants to know him." "Nobody seems to like him.")

Erakko ymmärtää olevansa syrjitty ja kartettu. Hän ei edes yritä jakaa viisauttaan muille, koska ei usko toisten ymmärtävän. Helmiä sioille. ("He never gives an answer." "He knows that they're the fools.") 

Kappaleessa viitataan myös ison arkanan seuraavaan vaiheeseen, eli kortteihin Kohtalonpyörä ja Oikeudenmukaisuus.

"Round, round, round, round..."


Kohtalonpyörä


Oikeudenmukaisuus on Vaa'an merkin kortti. Kun aurinko siirtyy Vaa'an merkkiin, on syyspäiväntasaus. Tämä on se hetki jolloin aurinko "laskeutuu manalaan". Vaa'an merkin symbolissa on aurinko, joka laskeutuu horisonttiin. Aiheesta enemmän kirjoituksessa Johannes Kastaja.

"Sees the sun going down"


Oikeudenmukaisuus

Vaaka - aurinko laskeutuu horisonttiin, eli "astuu manalaan"


Suomalaistaiteilijoista ainakin Akseli Gallen-Kallela oli erittäin kiinnostunut tarotin Erakosta. Aiheesta enemmän kirjoituksessa Nina Kokkinen ja totuudenetsijä.


Gallen-Kallela Erakkona


Mutta miksi tällainen kiinnostus korttiin Erakko? Vastaus saattaa löytyä nimimerkin Aino Aksi tekemästä mielenkiintoisesta havainnosta. Kuuluisa esoteerinen salaseura Ordo Templi Orientis jakaa vihkimysasteensa kolmeen luokkaan. Näistä korkein on nimeltään Erakko (The Hermit triad).


OTO-asteita


OTO on Illuminati-organisaatio, joka toimii muun muassa Skull and Bones -salaseuran taustalla. OTO jopa aivan avoimesti käyttää termiä Illuminati vihkimysasteidensa nimissä ja muissa termeissä. Tämän voi todeta vaikka lukemalla Wikipediaa. Eikös sen Illuminatin pitänyt olla vain huuhaa-foliohattu-salaliittoteoria?

OTO:n logossa on muuten kyyhkynen ja sydän. (Ja ensimmäinen aste on Minerval, pöllö) Kukas veijari se on viime aikoina käyttänyt näitä symboleja?








Mutta sehän on vain sattumaa! Ihan niin kuin tämä Beatlesin Erakko-teemakin, eikö?


Paul, John ja "käsi piilossa"

"Se on vain taidetta!"




2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista totisesti. Täällä blogissa aiheiden selailu on pakottanut katsomaan vanhoja suosikkeja hieman eri näkökulmista. Mikä ei suinkaan ole mielestäni huono asia. En tiedä olenko täysin hakoteillä, mutta myös samalla levyllä on kappale nimeltä Hello Goodbye ja näin jossain kuvan ouija laudasta jossa oli nuo samat sanat Hello Goodbye. Myös yes ja no -sanat löytyy niin ouija laudasta kuin biisistäkin ja tuntuis käyvän aika hyvin yksiin koko okkultisen teeman kanssa. Voin toki olla väärässäkin.

    VastaaPoista
  2. Hauskaa, että Sauli mainitsee lempibändikseen Beatlesin
    https://youtu.be/ZQ3ylc3GA_0

    VastaaPoista