Miia Kontro: Portilla

Hieman poikkeuksellinen lukusuosistus: Portilla (Miia Kontro)

Kuolemanrajakokemukset eivät välttämättä ole tämän blogin tyypillisin aihealue, mutta suositukselle on oma syynsä.

Miia Kontron Portilla esittelee 22 suomalaista kuolemanrajakokemusta. Kirjassa annetaan puheenvuoro tavallisille suomalaisille, jotka ovat kokeneet kuolemanrajakokemuksen. Moni haastatelluista on ollut oman kuolemanrajakokemuksen aikana teknisesti ottaen kuolleena, mutta palannut kuoleman portilta takaisin elävien kirjoihin. Erikoista kyllä, ihmisen omilla aiemmilla uskomuksilla suhteessa kuolemaan on hyvin vähän vaikutusta itse kokemukseen. Moni haastatelluista kertoo, että kuolemakokemus olikin aivan erilainen kuin kuvitteli kuoleman etukäteen olevan. Ei ollutkaan taivaan portteja tai helvetin lieskoja.

Kokemusten yhdenmukaisuudessa on hämmästyttävän paljon samankaltaisia piirteitä. Yksi tyypillinen piirre on ns. ruumiista irtautumisen kokemus, jossa kokija siirtyy oman kehonsa ulkopuolelle katsomaan omaa kuollutta ruumistaan katonrajasta tai vastaavalla tavalla pienen etäisyyden päästä. Jotkut tämän kokeneet ovat pystyneet kuvailemaan tarkasti mitä huoneessa on tapahtunut sillä aikaa kun oma keho on ollut kuolleessa tilassa.

Ilmiö ei ole mitenkään harvinainen. Näitä vastaavia kokemuksia löytyy ympäri maailman, mutta jostain syystä moni vaikenee kokemuksistaan. Sosiaalinen paine hulluksi leimautumisesta on niin suuri, että asiasta puhuminen tulee usein mahdolliseksi vasta kymmenien vuosien jälkeen.

Moni kuoleman portilta palannut kertoo, että kokemus poisti heiltä kuoleman pelon. Syy tähän on siinä, että kokija oivaltaa kuoleman olevan vain kehon kuolema - ei itsen kuolema. Kuolema ei olekaan kaiken loppu, vaan oma tietoisuus (henki, sielu, miten vain) jatkaa olemassaoloaan kehon ulkopuolella toisella olemisen tasolla.

Jos peilataan näitä kokemuksia tässä blogissa usein mainittujen muinaisten viisaiden (arjalaiset, arkadialaiset, eli muinaiset druidit) opetuksiin, huomataan näiden välillä selkeä yhdenmukaisuus. Muinaiset viisaat opettivat, että sielu tai henki jatkaa olemassaoloaan kuoleman jälkeen. Jos sielu on erillään kehosta niin, että se jatkaa olemassaoloaan kehon kuoleman jälkeen, tästä seuraa väistämätön looginen päätelmä: Sielu ei pelkästään jatka olemassaoloaan kuoleman jälkeen - se on olemassa jo ennen syntymää. Syntymä ja kuolema ovat vain kehon alku- ja päätepisteitä. Sielulle ne ovat vain välietappeja.

Muinaiset viisaat opettivat, että kun sielu ottaa ihmiskehon, se elää ihmisenä kuolemaan saakka, jatkaa tämän jälkeen olemassaoloaan ilman kehoa, kunnes taas ottaa uuden ihmiskehon. Nykyään tällaista maailmankuvaa kutsutaan jälleensyntymisopiksi, ja virheellisesti sielunvaellukseksi, joka on hieman eri asia.

"The principal point of their doctrine is that the soul does not die and that after death it passes from one body into another." - Julius Ceasar druideista

Näiden druidististen opetusten pohjalta syntyivät parhaiten jälleensyntymisopista tunnetut hindulaisuus ja buddhalaisuus. Mutta jos vanhoja uskontoja ja kulttuureja tutkitaan tarkemmin, jälleensyntymisoppi ei ole aivan vieras asia muuallakaan maailmassa. Eikä ihme, opettivathan druidit aikanaan monessa maailman kolkassa. Esimerkiksi antiikin kreikassa tunnetut filosofit kuten Platon, Socrates ja Pythagoras rakensivat maailmankuvansa jälleensyntymisopin mukaan. Näistä ainakin Platon ja Pythagoras kertoivat oman maailmankuvansa rakentuneen näiltä osin egyptiläisten oppien mukaan.

Wikipedian mukaan jälleensyntymisoppi oli myös germaanisille ja skandinaavisille kansoille tuttu asia:

Surviving North Germanic texts make several references to beliefs in reincarnation. The Poetic Edda poem Helgakviða Hundingsbana II states that belief in reincarnation was once widespread, but was at the time of the composition restricted to folk belief. In addition, scholars have identified a variety of references to reincarnation among the Germanic peoples outside the North Germanic sphere.

Jopa juutalaisuudessa, joka syntyi egyptissä, on esoteerinen suuntaus, jossa on piirteitä samasta asiasta:

The belief in reincarnation had first existed amongst Jewish mystics in the Ancient World, among whom differing explanations were given of the after-life, although with a universal belief in an immortal soul. Today, reincarnation is an esoteric belief within many streams of modern Judaism. Kabbalah (Jewish mysticism), teaches a belief in gilgul, transmigration of souls, and hence the belief in reincarnation is universal in Hasidic Judaism, which regards the Kabbalah as sacred and authoritative, and is also held as an esoteric belief within Modern Orthodox Judaism. [Wikipedia]

Jos tarkastellaan kristinuson suhdetta jälleensyntymisoppiin, voidaan huomata jotain erikoista. Virallisesti kirkko opettaa, että jälleensyntymistä ei ole olemassa, mutta jostain kumman syystä valtavat määrät kristittyjä uskovat jälleensyntymiseen kirkon oppien vastaisesti.

However, in a survey by the Pew Forum in 2009, 24% of American Christians expressed a belief in reincarnation and in a 1981 survey 31% of regular churchgoing European Catholics expressed a belief in reincarnation. [Wikipedia]

Voisiko olla mahdollista, että se muinainen kulttuuri, joka kykeni rakentamaan uskomattomat muinaiset rakennelmat kuten Egyptin pyramidit, Irlannin Newgrangen, Petran kiveen louhitun kaupungin, Pumapunkun ja Gobekli Tepen (kaikki täysin käsittämättömiä suorituksia "primitiivikulttuureilta") tiesi jotain ihmisen tietoisuudesta? Että jälleensyntymisoppi olikin jotain muuta kuin vain "uskoa" - siis enemmänkin tietoa?

Mutta jos muinaisille kulttuureille jälleensyntymisoppi oli yleistä, miksi se katosi suurimmaksi osaksi länsimaisesta kulttuurista?

Vastaus löyty "Eliitin" historiasta ja Aton-kultin synnystä. Massoille suunnatut eksoteeriset monoteistiset versiot atonismista, kuten juutalaisuus, kristinusko ja islam lanseerasivat jälleensyntymisopin tilalle uskomuksen, että ihminen elää vain kerran, ja kuoleman jälkeen hän pääsee joko taivaaseen, tai joutuu helvettiin. Syntyi uskomus, että on persoonallinen Jumala, jolla on mielipide siitä miten pitää elää, ja jota ihmisen pitää kaikin tavoin miellyttää välttääksen helvettituomion.

Kenen etua tällainen uskomus palvelee? Tavallisten kansalaisten vai valtaapitävän luokan?

"Eliitin" yksi tehokkaimmista tavoista orjuuttaa suuria määriä ihmisiä oli korvata jälleensyntymisoppi rankaisevalla Jumalalla ja taivas-helvetti-konseptilla. Tarkemmin ajateltuna, sille on on aivan looginen syy.

Kuten Miia Kontron Portilla-kirjassa todetaan, ihminen joka tietää, että tietoisuus ei voi kuolla (tässä tapauksessa kuolemanrajakokemuksen takia), ei pelkää kuolemaa. Jos ei olekaan rankaisevaa Jumalaa eikä helvettiä, kuolemassa ei ole mitään pelottavaa. (Tai jos ateisti tajuaa, että kuolema ei olekaan kaiken loppu, siinä ei ole mitään pelättävää.)

Jos ihminen ei pelkää kuolemaa, miten hänet voi orjuuttaa? Jos et alistu, tapan sinut ei oikein toimi. Jos et alistu, Jumala tuomitsee sinut helvettiin ei myöskään toimi. Toisaalta ihmisen orjuuttaminen materialistisilla arvoilla tulee myös mahdottomaksi, jos ihminen lakkaa pelkäämästä kuolemaa ja ajattelemasta "elät vain kerran" -mallin mukaisesti. Jos asiaa tarkemmin miettii, juuri kuoleman pelko on se asia, jonka varaan "Eliitin" valtapyramidi on hyvin pitkälti rakennettu.

Ei ole väliä onko uskovainen vai ateisti - "Eliitille" tärkeintä on, että pelkää kuolemaa. Tuo pelko on se näkymätön kahle, joka pitää kiinni orjamentaliteetissa.

Suosittelen lämpimästi Portilla-kirjaa. Se on hyvin kirjoitettu ja helppolukuinen kokonaisuus, joka herättää varmasti ajatuksia.

"Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että pelkkä kuolemanrajakokemuksista lukeminen vaikuttaa, vaikka omakohtaista kokemusta kuoleman rajalta ei olisikaan. Tutkimukseen osallistuneista opiskelijoista tuli aiempaa empaattisempia ja henkisempiä tutustuttuaan kuolemanrajakokemusten sanomaan: kuolemaa ei tarvitse pelätä, elämä jatkuu rajan toisella puolen, rakkaus on materiaalista omaisuutta tärkeämpää ja kaikella on tarkoitus." - Miia Kontro (Portilla)