sunnuntai 23. helmikuuta 2025

Jungilainen unisymboliikka


Minä kiinnostuin jungilaisesta unisymboliikasta jo melko pienenä lapsena. Tajusin jo silloin, että unimaailma on mielenkiintoinen ikkuna piilotajuntaan ja omaan sisäiseen maailmaan. En silloin tietenkään ymmärtänyt aiheesta kovinkaan paljoa, mutta kiinnostus uniin heräsi lähtemättömällä tavalla. 

Kokeilin vähän aikaa sitten Twitter-X:n Grok-tekoälyä omien unieni jungilaiseen analysointiin. Olin todella yllättynyt, miten hienosti Grok osasi tunnistaa symboliikkaa ja avata niiden merkityksiä ymmärrettävästi. Se tunnistaa arkkityyppiset symbolit ja individuaatioprosessiin liittyvät teemat todella hienosti. Ei ehkä ihan täydellisesti ja joka kerta, mutta huomattavan usein. Olen julkaissut Grokin tekemiä analyyseja unistani tässä pitkässä kommenttiketjussa

Vielä yllättyneempi olin, kun tajusin, että Grokilta voi kysyä myös eri unien välisistä yhteyksistä. Kun samassa keskusteluketjussa pyytää ensin analyysin yksittäisille unille, Grokilta voi sen jälkeen pyytää analyysia siitä, millaisen kokonaisuuden nähdyt unet muodostavat. Tässä on Grokin suurin vahvuus - se kykenee näkemään suuria useamman unen muodostamia kokonaisuuksia ja niiden jungilaisia teemoja ja kehityskaaria uskomattoman hyvin. Tämä on erityisen tärkeää varsinkin silloin, kun tarkastellaan unia individuaatioprosessin näkökulmasta. 

Huomasin myös, että jos Grokille tarjoaa kontekstia kertomalla sille, mitä omassa elämässä on viime aikoina tapahtunut, se syventää unianalyysia vielä lisää. Esimerkkinä oma tapaukseni, kun kerroin, että olen käynyt viime vuosina läpi janovlaista primaaliprosessia. Kun kysyin, että näkyykö tämä prosessi unissani, Grok vahvisti tämän ja tarjosi asiasta todella tarkan analyysin.  

Jungilaisessa unisymboliikassa olennaisinta on ymmärtää kaksi asiaa: arkkityypit ja individuaatioprosessi. Jos jungilainen unianalyysi on täysin uusi ja vieras käsite, tässä Grokin yhteenveto aiheesta:

Jungilainen unien analysointi on Carl Gustav Jungin kehittämä tapa tarkastella unia psyyken ilmentyminä, jotka heijastavat tiedostamatonta mieltä ja auttavat yksilön kasvuprosessissa, jota hän kutsui individuaatioksi. Toisin kuin Freud, joka näki unet tukahdutettujen halujen purkauksina, Jung korosti niiden symbolista ja arkkityyppistä luonnetta. Hänen mukaansa unet eivät ole satunnaisia, vaan ne kantavat merkityksiä, jotka liittyvät henkilökohtaisiin ja universaaleihin teemoihin. Esimerkiksi uni pimeästä metsästä ja vanhasta talosta ei ole Jungille pelkkä sattuma – metsä voi symboloida tiedostamatonta, talo taas itseä tai mennyttä. 
Symbolien merkitys on yksilöllinen, ja ne heijastavat sitä, mitä ne herättävät sinussa. Jung uskoi, että unissa esiintyvät hahmot, kuten vihainen vanhus, saattavat edustaa psyyken osia, kuten varjoa (piilotettuja puolia) tai animaa (feminiinistä aspektia). Arkkityypit, kuten sankari tai suuri äiti, ovat kollektiivisia malleja, jotka ilmestyvät unissa ja liittyvät ihmiskunnan yhteiseen kokemukseen. 
Käytännössä analyysi on dialogia unen kanssa: kysyt, miltä se tuntui ja mitä se voisi kertoa elämästäsi juuri nyt. Jung ehdotti myös aktiivista mielikuvitusta, jossa palaat uneen ja jatkat sen tarinaa. Kyse ei ole oikean tulkinnan löytämisestä, vaan matkasta itseen – unet ovat viisaita oppaita, jotka tasapainottavat valve-elämää ja kutsuvat tutkimaan itseä syvemmin.


Kaikissa unissa ei välttämättä ole mitään ihmeellistä symboliikkaa, mutta monissa on. Tekoälyltä kannattaa kysyä tulkintaa erityisesti silloin, kun unissa on seuraavia asioita:

  • Talot ja rakennukset
  • Kulkuneuvoja tai matkustamista jossain muodossa 
  • Eläimiä
  • Luontoa (puut, vuoret, joet, luolat, autiomaa, saaret, myrsky jne.)
  • Mitä tahansa veteen liittyvää (varsinkin sukeltaminen ja pinnan alle meneminen)
  • Pelottavia tai jotenkin muuten inhottavia hahmoja (Varjo)
  • Vastakkaisen sukupuolen hahmoja (Anima/Animus)
  • Syntymistä tai kuolemista
  • Lapsia tai vanhuksia
  • Aarteita (kulta, timantti, jalokivet)


Grokin tai jonkun muun vastaavan tekoälyn käyttö unien analysointiin on hyvin opettavaista. Lukemalla tekoälyn tekemiä analyyseja voi oppia todella paljon unien käyttämästä kielestä, ja siitä miten piilotajunta pyrkii lähettämään meille erilaisia viestejä unien muodossa. Erityisen kiinnostavaa on myös se, mitä unet kertovat omasta individuaatioprosessista ja sen etenemisestä. 

Grok-kokemusteni innoittamana päätin, että nyt minä perustan "unianalyysikerhon" kaikille aiheesta kiinnostuneille EES-lukijoille. Homma toimii niin, että tämän kirjoituksen kommenttiosio on pyhitetty lukijoiden unianalyyseille. Kuka tahansa saa halutessaan jakaa kommenteissa omien uniensa analyyseja - kunhan pysytään määrällisen kohtuuden rajoissa. Sain värvättyä tähän "kerhoon" jo pari kaveria, jotka lupautuivat julkaisemaan omien uniensa tulkintoja. Kaikki muutkin kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan.

Tekoälyn käyttö unianalyyseihin vaatii pientä opettelua, mutta se ei ole erityisen vaikeaa. Tärkeintä on esittää kysymys oikein. Suosittelen käyttämään tällaista formaattia: "Miten analysoisit jungilaisesta näkökulmasta tätä untani: [unen kuvaus]" Grokissa voi samaan ketjuun laittaa myöhemmin pyynnön uuden unen analysoinnista yksikertaisesti: "Viime yön uni: [unen kuvaus]" Samassa ketjussa teköäly kyllä muistaa, että olet kiinnostunut nimenomaan jungilaisesta näkökulmasta. 

Unen kuvauksen ei tarvitse välttämättä olla pitkä. Se voi lyhyimmillään olla vain yhden lauseen mittainen, ja Grok pystyy silti tekemään siitä syvänkin analyysin, jos siinä on sopivasti symbolisia elementtejä. Esimerkkinä omani: "Lapsi löi pahaa miestä kirveellä suuhun." 

Kannattaakin olla unen kuvaamisessa lyhyt ja ytimekäs, ja keskittyä poimimaan unesta olennaiset asiat.  Kaikkea ei tarvitse selittää. Unien kuvaamisessa ei myöskään tarvitse noudattaa logiikkaa. Joskus unet ovat hyvin epäloogisia meidän näkökulmasta, mutta se ei haittaa unien analysointia mitenkään. Unilla on täysin oma logiikkansa. 

Toisaalta voi myös olla hyvä kuvata sitä, millaista unen näkeminen oli kokemuksellisesti. Varsinkin silloin jos joku uni pelottaa todella paljon tai herättää jotain muuta voimakasta tunnetta. Se on tulkinnan kannalta hyödyllistä lisätietoa. 

Kannattaa myös kertoa tekoälylle oma sukupuoli, koska se on Anima/Animus-symboliikan kannalta hyvin olennaista. 

Pienen vertailevan tutkimuksen jälkeen sanoisin kaikille ChatGPT:n käyttäjille, että kannattaa ainakin kokeilla Twitter-X:stä ilmaiseksi löytyvää Grokia. Ainakin suomenkielisissä unianalyyseissä on selkeä laadullinen ero. Kokeilkaa itse, niin näette. 

Kommenttikenttään tulevassa tekstissä tulee olla sekä unen kuvaus että unen tulkinta. Koska analyysit saattavat olla joskus hyvinkin pitkiä, ja Bloggerin kommenttikentän merkkimäärä on rajallinen, tässä ohjeet kolmelle eri julkaisuvaihtoehdolle:

1) Helpoin vaihtoehto on ohjeistaa tekoälyä niin, että unen kuvauksen jälkeen lisää: "Lisää vastaukseen kuvaukseni unesta. Vastauksen maksimipituus saa olla korkeintaan 4 080 merkkiä, mukaan lukien välilyönnit ja välimerkit." Näin saa aikaiseksi vastauksen, joka varmasti mahtuu kommenttikenttään, ja sisältää sekä unen kuvauksen että sen analyysin. Jos vastaus jää jostain syystä liian lyhyeksi (näin saattaa joskus käydä), voi myös kokeilla tätä vaihtoehtoa: "Lisää vastaukseen kuvaukseni unesta. Vastauksen pituus tulee olla 4 080 merkkiä, mukaan lukien välilyönnit ja välimerkit." Näin saa varmasti riittävän pitkän vastauksen. 

2) Jos unen kuvaus on niin pitkä, että se vie liikaa rajattua merkkimäärää itse analyysilta, kannattaa tehdä näin: Julkaisee kommenttiosiossa ensin unen kuvauksen, sitten jää odottamaan, että minä saan hyväksyttyä kommentin, ja sen jälkeen kun kommentti on julkaistu, liittää sen perään tekoälyn tekemän analyysin. Eli kuvaus ja analyysi eri kommentteihin. Tässä tapauksessa tekoälyä kannattaa ohjeistaa niin, että unen kuvauksen jälkeen lisää: "Vastauksen maksimipituus saa olla korkeintaan 4 080 merkkiä, mukaan lukien välilyönnit ja välimerkit." Tällä tavalla analyysi mahtuu yhteen kommenttiin. 

3) Tekoälyltä voi pyytää analyysia myös ilman minkäänlaista merkkirajoitusta. Tässä tapauksessa saattaa kuitenkin käydä niin, että kommentti on liian pitkä Bloggerille. Se ei kuitenkaan välttämättä ole ongelma. Vastauksen voi julkaista myös kahdessa osassa, mutta siinä tapauksessa pitää odottaa, että minä saan ensin hyväksyttyä ensimmäisen osan, jonka jälkeen voitte liittää sen perään toisen. Hieman hankalaa, mutta ei mahdotonta. 

Pyydän jokaista osallistujaa huolehtimaan siitä, että vastausteksti on muotoilultaan luettavaa. Tekoälyn vastauksessa käyttämät tekstimuotoilut eivät siirry sellaisenaan Bloggeriin, joten kannattaa kopioda teksti ensin mihin tahansa tekstieditoriin (esimerkiksi notepad), ja siistiä se siinä luettavaan muotoon. Turhat, toistuvat tai epäolennaiset kohdat voi myös poistaa. Tyypillisesti tekoälyt muotoilevat vastauksia niin, että niissä käytetään paljon bullet-point-listoja. Koska listoja ei saa Bloggerin kommenttikenttään, kannattaa ehkä antaa ohje: "Älä käytä bullet-point-listoja." 

Luettavuuden kannalta olisi myös toivottavaa, että unen kuvaus laitettaisiin kursiiveihin. Se tapahtuu niin, että laitetaan kuvaustekstiosuus i-tägien väliin: "<i>[unen kuvaus]</i>". Tämä helpottaa pitkien tekstien lukemista huomattavasti. Kun teksti näyttää luettavalta, sen voi lopuksi kopioda kommenttikenttään ja lähettää minulle hyväksyttäväksi. 

Unisymboliikkaan perehtyminen on kiehtova matka niille, jotka ovat kiinnostuneet omasta mielenmaisemasta ja individuoitumisesta. Parhaimmillaan tekoäly voi olla tälle matkalle todella hyvä opas ja opettaja. Kannattaa ehdottomasti kokeilla. 

Lopuksi vielä yksi vinkki: Jos heräät yöllä, ja mietit, että "olipa mielenkiintoinen uni - täytyykin kysyä tuosta teköälyltä aamulla", tulet hyvin todennäköisesti pettymään. Unien muistaminen voi olla joskus todella vaikeaa. Tyypillisesti sitä unta ei enää aamulla muista, jos sitä ei kirjoittanut yöllä ylös. Kun näin käy, se harmittaa melkoisen paljon. Siksi suosittelen pitämään muistiinpanovälineitä lähellä sänkyä, jotta saa unesta heti ylös jotain edes ranskalaisilla viivoilla. Se helpottaa unen muistamista merkittävästi. Muistiinpanojen tekemiseen ei kannata käyttää älypuhelinta, koska puhelimesta lähtevä valo saattaa vaikeuttaa uudelleen nukahtamista. Kynä ja paperi on parempi vaihtoehto. 

21 kommenttia:

  1. Tilhi liittyy unikertsiin.

    Olen nyt jonkin aikaa tehnyt näitä unianalyysejä keinoälyn kanssa ja huomannut sellaisen jännän ilmiön, että mitä enemmän unia koneen kanssa analysoi, sitä enemmän ja useammin unia näkee ja muistaa.
    Omalla kohdalla tällainenkin interaktiivinen ja aktivoiva vaikutus on positiivista ja tervetullutta, koska toisinaan on ollut pitkiäkin aikoja, jolloin en ole muistanut unia ollenkaan.

    Täydellisen muistamattomuuden vastapainona olen toki elämän varrella nähnyt siellä täällä todella vahvoja unia, jotka muistan vielä vuosikymmenien päästäkin, erityisesti niihin liittyvät syvät tunnelataukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unessa raahasin maalla aikoinaan rakentamani puisen laiturin merenrantaan, jossa asuin väliaikaisesti jonkun muun asunnossa. Myöhemmin ikkunasta katsoessani huomasin, että laituri olikin lähtenyt ajelehtimaan merelle. Tajusin, että yksin en voi laituria pelastaa ja muutama ihminen lähti mukaan avuksi, ja heistä tunnistin ainoastaan erään jalkapalloilijan. Ehdin jo vähän soimata itseäni ja miettiä, että mistä ihmeestä saan päähäni siirtää vanhan laiturin valtavaan merenrantaan, jossa joka tapauksessa muutenkin on isoja laitureita. Matkalla vastaan tulee vanha nainen, joka kertoo iloisesti hymyillen, että hän tarvitseekin sen laiturin sängykseen ja ettei hänellä ole vuosikausiin ollut kunnon sänkyä. Tässä kohtaa tuli valtava ”ahaa!”-hetki: "Ai tämän vuoksi sen toin!” Sen jälkeen koko operaatio ei enää tuntunutkaan yhtään väärälle. Matka merenrantaan kulki valtavia kiviportaita, joissa on 180-asteen mutka. Sitten huomaan, että ripsistäni tipahtaa paketti pieniä ruuveja, jotka on teipattu yhteen. Hämmästyn sitä, mutta kun olen saanut sen pois, tipahtaa toinen. Ja sitten taas toinen. Ehdin miettiä, että ”mihin ihmeeseen ylipäätään tarvitaan kolme ruuvia? Jos nämä liittyisi silmälaseihin, niitä pitäisi olla paketissa neljä.” Tähän heräsin.

      Jungilaisesta näkökulmasta unesi on symbolinen matka, joka kietoo yhteen menneisyyden, siirtymän ja alitajunnan viisauden. Puinen laituri, jonka aikoinaan rakensit ja nyt raahaat merenrantaan, edustaa henkilökohtaista saavutusta tai osaa identiteetistäsi – jotain, minkä olet luonut, mutta joka nyt siirtyy uuteen kontekstiin. Väliaikainen asuminen jonkun toisen asunnossa viittaa epävakauteen ja vierauteen, kuin et olisi täysin omalla maaperälläsi. Merenranta, jungilainen alitajunnan symboli, on rajaton ja syvä – laiturin ajelehtiminen merelle ikkunasta katsottuna voi kuvastaa hallinnan menettämistä tai antautumista tiedostamattomille virroille. Yksin et voi sitä pelastaa, mutta jalkapalloilijan ja muiden apu viittaa psyykesi voimiin, kuten Animukseen - maskuliiniseen energiaan, joka tuo toimintaa ja tukea. Itsesoimaus – miksi siirrät vanhan laiturin suurten laitureiden äärelle – heijastaa epäilystä: onko menneisyytesi riittävä nykyhetkessä?

      Vanha nainen, iloisesti hymyillen kertomassa laiturin tarpeesta sängykseen, on keskeinen hahmo. Jungille hän voi olla Viisas Vanha Nainen, arkkityyppi, joka tuo oivalluksen. Sänky symboloi lepoa ja uudistumista, ja hänen vuosien sängyttömyytensä viittaa laiminlyötyyn osaan sinussa, joka kaipaa hoivaa. ”Ahaa!”-hetki on individuaatioprosessin ydinoivallus: näennäinen virhe palvelee suurempaa tarkoitusta, ja ristiriita ratkeaa. Valtavat kiviportaat ja 180 asteen mutka matkalla merenrantaan edustavat henkistä nousua ja käännekohtaa – kivi tuo vakautta, mutka muutosta. Tämä voi viitata siirtymään tietoisesta alitajuntaan, haasteeseen, joka vaatii suunnan tarkistamista.

      Ripsistä tippuvat ruuvipaketit – kolme, ei neljä – ovat unen arvoituksellisin osa. Ripset liittyvät näkemiseen ja suojeluun, ruuvit kiinnittämiseen tai kokoamiseen. Ne voivat symboloida yritystäsi jäsentää elämääsi, mutta kolminaisuus (ego, varjo, itse) versus neljä (kokonaisuus) viittaa epätäydellisyyteen: miksi tavoitella täydellisyyttä, kun kolme riittää? Hämmennyksesi ruuveista kuvastaa pohdintaa perspektiivistäsi – ehkä uni kehottaa näkemään asiat uusin silmin.

      Unesi heijastaa individuaatiota: laituri on menneisyytesi, meri alitajuntasi, ja vanha nainen tuo harmonian. Kiviportaat ja ruuvit viittaavat kasvuun, joka vaatii hidastamista ja oivallusta. Mitä nainen ja ruuvit herättävät sinussa – liittyvätkö ne tarpeeseen löytää tarkoitus vai nähdä toisin?

      Poista
    2. Viime yönä näin unta, jossa minulle tärkeä miespuolinen ystävä sanoi, että hän haluaa lähettää jotain tosi tärkeää postin kautta. Sain häneltä ruskeassa käärepaperissa paketin, jossa oli matkapäiväkirja Skotlannista. Se oli painettu kirjaksi, kuvineen päivineen. Sivuilla oli kuvia hymyilevistä vanhemmista ihmisistä, joista suurimmalla osalla oli silmälasit.

      Jungilaisesta näkökulmasta unesi on merkittävä symbolinen lahja, joka kietoo yhteen ihmissuhteet, menneisyyden viisauden ja sisäisen kasvun. Tärkeä miespuolinen ystävä, joka haluaa lähettää sinulle jotain ”tosi tärkeää” postitse, voi edustaa Animusta – maskuliinista puolta psyykessäsi, joka tuo toimintaa, luottamusta tai luovuutta. Posti viittaa viestiin, joka tulee etäältä – ehkä menneisyydestä, muistosta tai alitajunnasta. Ruskea käärepaperi on vaatimaton ja arkinen, mutta sen sisällä oleva matkapäiväkirja Skotlannista on arvokas ja huolella koottu. Tämä kontrasti heijastaa jungilaista ajatusta, että syvimmät oivallukset piilevät usein yksinkertaisissa muodoissa. Matkapäiväkirja, painettu kirjaksi kuvineen ja teksteineen, symboloi jäsenneltyä tarinaa – henkilökohtaista tai kollektiivista kokemusta, joka on nyt valmis jaettavaksi kanssasi. Skotlanti, karu ja mystinen maa, voi edustaa sisäistä tutkimusmatkaa, yhteyttä alkukantaiseen tai ajattomaan osaan itseäsi. Jungille matkat unissa liittyvät usein individuaatioprosessiin, jossa kuljetaan kohti kokonaisempaa minää.

      Sivuilla hymyilevät vanhemmat ihmiset, joista monilla on silmälasit, ovat unen ydinsymboli. Jungilaisessa kehyksessä vanhat ihmiset voivat ilmentää Viisasta Vanhaa Miestä tai Naista – arkkityyppejä, jotka kantavat elämänkokemusta, kärsivällisyyttä ja syvää ymmärrystä. Heidän hymynsä viittaa rauhaan, tyytyväisyyteen ja levollisuuteen, kuin he olisivat löytäneet merkityksen omalla matkallaan. Silmälasit lisäävät tähän kerroksen: ne symboloivat selkeyttä, tarkkaa näkemistä ja kykyä tarkastella asioita uusin silmin. Tämä voi viitata siihen, että uni tarjoaa sinulle mahdollisuuden nähdä elämäsi – tai kenties suhteesi tähän ystävään – uudesta, viisaammasta perspektiivistä. Vanhemmat ihmiset voivat myös edustaa sukupolvien välistä jatkumoa, yhteyttä esi-isiin tai kollektiiviseen viisauteen, joka nyt välittyy sinulle tämän paketin kautta. Ystäväsi rooli viestinviejänä vahvistaa hänen merkitystään – hän on kanava, joka tuo tämän lahjan tietoisuuteesi, ehkä peilaten hänen rooliaan hereillä ollessasi tai symboloiden sisäistä opastajaa.

      Kokonaisuudessaan unesi tuntuu olevan alitajunnan tarjoama lahja, joka kutsuu sinut pohtimaan mennyttä ja sen viisautta. Matkapäiväkirja Skotlannista voi symboloida tarinaa – omaasi tai laajempaa – joka on valmis avautumaan. Ystäväsi Animus-energia auttaa sinua vastaanottamaan sen, ja hymyilevät vanhukset silmälaseineen tuovat viestin rauhasta ja uudesta näkökulmasta. Jungilaisesti tämä voi heijastaa individuaatioprosessin vaihetta, jossa saat oivalluksen menneisyydestäsi tai suhteistasi, ja se auttaa sinua jäsentämään polkuasi. Skotlannin mystiikka ja vanhojen ihmisten läsnäolo viittaavat ajattomaan viisauteen, joka on nyt käsilläsi. Paketin saaminen postitse korostaa, että tämä viesti on matkannut luoksesi – ehkä se on ollut matkalla pitkään, odottaen oikeaa hetkeä.

      Uni kehottaa sinua ottamaan vastaan tämän symbolisen lahjan ja pohtimaan, mitä se merkitsee. Mitä ystäväsi, Skotlanti tai vanhukset herättävät sinussa? Tuntuuko, että matkapäiväkirja liittyy konkreettiseen muistoon vai laajempaan tarpeeseen löytää selkeys? Tämä uni voi olla kutsu katsoa elämääsi viisauden ja levollisuuden linssin läpi.

      Poista
    3. Näin monivaiheisen unen, josta muistan kaksi osaa: muutan väliaikaisesti asuntoon, joka on tuttu aiemmista unista ja muistuttaa paikkaa, jossa asuin pari vuotta. Asunnon omistaja, rauhallinen mies, selittää: ”Tämä on hankala asunto, pesukone on ulkona ja pohjapiirros haastava.” Hän pohtii, miten käytävä ja seinä pitäisi uusia, mutta ihmettelen kärsimättömänä, miksi hän selittää – tiedän jo kaiken tuon, olenhan asunut siinä aiemmin. Sitten haen nuoruuteni polkupyörän maalta, ihmetellen miksi, koska minulla on hyvä kaupunkipyörä. Ajan vanhalla pyörällä lapsuuden tiellä – aluksi raskasta, sitten nopeaa. Tie mutkistuu jyrkäksi 180 asteen pullonkaulaksi, ja pyörä ei mahdu. Vasemmalla nukkuu ihminen, jonka tummiin hiuksiin etupyörä osuu, mutta hän ei herää. Tähän heräsin.

      Jungilaisesta näkökulmasta unesi on rikas symbolinen kertomus siirtymästä, menneisyydestä ja psyyken syvistä kerroksista. Väliaikainen asunto, joka muistuttaa vanhaa kotiasi ja on tuttu unistasi, edustaa psyykesi osaa – ehkä turvallista mutta rajoittunutta tilaa, johon palaat nyt välivaiheessa. Väliaikaisuus korostaa epävakauden tunnetta, kuin et olisi vielä löytänyt pysyvää paikkaa. Asunnon omistaja, rauhallinen mies, voi symboloida Animusta, maskuliinista puolta, joka pyrkii tuomaan järjestystä ja selityksiä. Hänen puheensa pesukoneen sijainnista ja arkkitehtuurin haasteista – ”hankala käyttää, käytävä uusiksi, seinä purettava” – viittaa jäykkään rakenteeseen, ehkä elämässäsi olevaan esteeseen, jota on vaikea muuttaa. Kärsimättömyytesi ja ihmetyksesi siitä, miksi hän selittää jo tietämääsi, kuvastaa sisäistä ristiriitaa: olet käsitellyt tämän, mutta jokin – alitajunta tai ulkoinen odotus – pakottaa sinut kertaamaan. Tämä voi heijastaa turhautumista toistuviin kaavoihin tai tunnetta, että jokin elämässäsi junnaa paikallaan.

      Toinen osa, polkupyörän haku maalta, vie sinut nuoruuteesi. Ihmettelysi – miksi hakea vanha pyörä, kun sinulla on parempi kaupunkipyörä – korostaa kahtiajakoasi: menneisyyden minä versus nykyinen, sopeutunut minä. Polkupyörä symboloi liikettä ja henkilökohtaista voimaa, ja sen haku lapsuuden kodista on paluu alkulähteille. Alun raskas, kankea ajo lapsuuden tiellä kuvastaa menneisyyden painoa – muistoja tai rooleja, jotka uuvuttavat. Kun ajo kiihtyy valtavaksi vauhdiksi, se voi merkitä vapautumista: löydät energiaa jostain, minkä luulit taakaksi. Jungille tällainen liike unessa viittaa individuaatioprosessiin, vanhan integroimiseen uuteen.

      Pullonkaulamainen, jyrkkä 180 asteen mutka on käännekohta, joka pakottaa hidastamaan. Se symboloi estettä tai siirtymää, jossa suunta muuttuu – ehkä elämässäsi on nyt ahtaus, joka vaatii tarkkaa navigointia. Pyörän sopimattomuus mutkaan viittaa siihen, että menneisyydestä tuomasi ”työkalu” – vanhat tavat tai identiteetti – ei täysin palvele nykyhetkeä. Nukkuva ihminen, jonka tummiin, paksuihin hiuksiin pyörä osuu, on arvoituksellinen. Jungilaisittain hän voi edustaa varjoa – tiedostamatonta osaa, joka on passiivisena, ”nukkumassa”. Hänen heräämättömyytensä kosketuksesta huolimatta viittaa siihen, että tämä puoli on syvällä, elinvoimaisena mutta ei vielä tietoisessa hallinnassasi. Hiukset symboloivat voimaa tai identiteettiä, ja pyörän osuminen voi olla yritys kohdata varjo, mutta prosessi jää kesken.

      Unesi heijastaa individuaatiota: asunto tuo esiin tutun mutta hankalan rakenteen, polkupyörä matkan menneisyyteen, ja mutka sekä nukkuja kutsun tutkia tiedostamatonta. Se kysyy, miksi palaat vanhaan, ja kehottaa hidastamaan varjon herättämiseksi. Mitä tuttuus ja nukkuja herättävät sinussa – liittyvätkö ne muistoihin tai tunteisiin?

      Poista
    4. Analysoituani kolme unta – laiturin raahaamisen, matkapäiväkirjan vastaanottamisen ja nuoruuden polkupyörän ajamisen – huomaan niissä selkeän jatkumon, joka heijastaa psyykkistä matkaasi kohti eheytymistä, erityisesti traumatyöskentelysi kontekstissa Arthur Janovin primaaliteorian ja Carl Jungin individuaatioprosessin valossa. Tämä jatkumo kulkee aktiivisesta menneisyyden käsittelystä sen integroimiseen ja lopulta jäljellä olevien esteiden tunnistamiseen, muodostaen kaaren, joka tuntuu kertovan tarinaa vapautumisesta ja vielä kesken olevasta työstä.

      Ensimmäisessä unessa raahaat puista laituria, omaa luomustasi, maalta merenrantaan, kuljet valtavia kiviportaita pitkin ja kohtaat jyrkän käännöksen, kunnes vanha nainen tuo oivalluksen sen uudesta tarkoituksesta. Tämä tuntuu alkupisteeltä: olet aktiivisesti siirtämässä menneisyyden rakenteita, ehkä lapsuuden selviytymismekanismeja, alitajunnan äärelle, ja prosessi on raskas mutta palkitseva. Ripsistä tippuvat ruuvit vihjaavat jännityksen irtoamiseen, kuin psykosomaattinen taakka alkaisi keventyä, ja vanhan naisen hymyilee tuoma rauha viittaa siihen, että löydät tarkoituksen tälle vaivalle – menneisyys voi palvella jotain suurempaa.

      Sitten toisessa unessa saat tärkeältä miesystävältäsi matkapäiväkirjan Skotlannista, ruskeaan käärepaperiin pakattuna, täynnä hymyileviä vanhuksia silmälaseineen. Tämä tuntuu edistykseltä: matka on jo tehty, tarina on valmis ja kaunis, ja vastaanotat sen passiivisesti, ikään kuin palkintona aiemmasta työstäsi. Skotlannin karu mutta rikas maisema ja vanhusten levollinen selkeys viittaavat siihen, että olet alkanut nähdä menneisyytesi uudessa valossa – ei enää pelkkänä kipuna, vaan osana harmonista narratiivia. Traumasi ovat integroitumassa, ja alitajuntasi juhlii tätä tarjoamalla kuvan viisaudesta ja rauhasta.

      Kolmas uni vie sinut kuitenkin takaisin liikkeeseen: muutat väliaikaisesti tuttuun asuntoon, haet nuoruuden polkupyörän ja ajat lapsuuden tiellä, kunnes tie muuttuu ahtaaksi pullonkaulaksi, ja pyörä osuu nukkuvaan ihmiseen, joka ei herää. Tämä tuntuu paluulta syvemmälle, ehkä traumatyöskentelysi seuraavaan kerrokseen. Asunnon tuttuus ja omistajan selitykset, joita et jaksa kuunnella, vihjaavat, että olet jo käsitellyt näitä vanhoja rakenteita, mutta jokin vetää sinut silti takaisin – nuoruuden pyörä symboloi lapsuutta, ja sen raskas mutta lopulta nopea ajo kuvastaa prosessin dynamiikkaa. Pullonkaula ja nukkuva hahmo kuitenkin pysäyttävät: jokin on vielä lukittuna, tiedostamattomana, odottamassa kohtaamista.

      jatkuu...

      Poista
    5. ...jatkuu:

      Näissä unissa kulkee yhteinen virta. Kaikki alkavat siirtymästä: raahaat laituria, vastaanotat paketin, palaat asuntoon ja pyörään. Menneisyys on läsnä – laituri on vanha luomuksesi, matkapäiväkirja jäsentää kokemuksia, pyörä vie lapsuuteen – mutta sen rooli muuttuu. Ensin työstät sitä aktiivisesti ja löydät sille uuden merkityksen, sitten saat sen valmiina ja kauniina, ja lopulta kohtaat sen uudelleen, huomataksesi, että matka ei ole vielä täysin ohi. Viisaus ilmestyy eri muodoissa: vanha nainen ohjaa, vanhukset hymyilevät, rauhallinen mies puhuu, mutta kolmannessa unessa viisaus on jo sinussa – tiedät asunnon haasteet, mutta pullonkaula estää etenemisen. Irti päästäminen ja vastaanottaminen etenevät myös: ruuvit tippuvat vapauttaen näköäsi, paketti tuo valmiin lahjan, mutta pullonkaulassa jokin pysyy kiinni.

      Tämä kaari tuntuu heijastavan traumatyöskentelyäsi. Ensimmäinen uni on aktiivista purkamista, jossa päästät irti ja löydät tarkoituksen – primaaliteorian mukaista kipuun sukeltamista ja sen muuttamista. Toinen uni on integraation hetki, jolloin näet prosessin hedelmät, rauhan ja selkeyden, kuin palkinnon pitkästä matkasta. Kolmas uni paljastaa, että jokin lapsuuden jäänne odottaa vielä: pullonkaula ja nukkuva hahmo vihjaavat psykosomaattiseen esteeseen, varjoon, jota et ole täysin herättänyt. Jungilaisittain tämä on individuaatiota – matka kohti kokonaisuutta, joka vaatii menneisyyden osien yhdistämistä, ja primaaliteorian valossa se on muistutus, että vapautuminen on käynnissä, mutta ei vielä valmis.

      Unesi kertovat tarinaa edistyksestä ja keskeneräisyydestä, vapautumisesta ja jäljellä olevasta työstä, ja ne kutsuvat sinua pohtimaan, mikä tuo pullonkaula voisi olla – mikä lapsuuden tiellä on vielä herättämättä.

      Poista
  2. Päivitys: Viilasin vähän ohjeita. Lisäsin kohdan: "Tyypillisesti tekoälyt muotoilevat vastauksia niin, että niissä käytetään paljon bullet-point-listoja. Koska listoja ei saa Bloggerin kommenttikenttään, kannattaa ehkä antaa ohje: "Älä käytä bullet-point-listoja." "

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin juuri, että Grok ei muuten osaa laskea merkkien määrää aina oikein. Hankaloittaa vähän tuon merkkimäärän rajauksen suhteen, jos tekstistä tulee liian pitkä.

      Yksi tapa ratkaista tämä on pyytää: "Tiivistä tekstiä 10%:lla." Jos silläkään ei saa riittävän lyhyttä, pyynnon voi toistaa useamman kerran.

      Poista
    2. Päivitys: Lisätty kohdat:

      "Kannattaa myös kertoa tekoälylle oma sukupuoli, koska se on Anima/Animus-symboliikan kannalta hyvin olennaista."

      "Pienen vertailevan tutkimuksen jälkeen sanoisin kaikille ChatGPT:n käyttäjille, että kannattaa ainakin kokeilla Twitter-X:stä ilmaiseksi löytyvää Grokia. Ainakin suomenkielisissä unianalyyseissä on selkeä laadullinen ero. Kokeilkaa itse, niin näette."

      Poista
  3. Okei.. liitytään kerhoon.

    Näin äskettäin hyvin merkittävältä ja piinaavan ahdistavalta ja loputtoman pitkältä tuntuneen unen. Siinä olin ensin ulkomailla perheeni kanssa, mutta muu perhe lähti Suomeen ennen minua. Jäin heidän tavaroiden kanssa ulkomaille ja mietin ihmeissäni miten saisin tavarat mahtumaan järkevämmin vähempiin laukkuihin, jotta selviäisin kantamuksista. Valtavaa ahdistusta aiheutti myös check-innin tekeminen sekä lentokentälle löytäminen. Viimein sinne kuitenkin löysin.

    Seuraavassa unen vaiheessa olin päätynyt tavaroiden kanssa Suomeen, mutta keskelle järveä, sukuni omistaman mökin läheiselle karikolle. Lähdin hakemaan mökiltä venettä, jossa isäni (nyt jo edesmennyt, mutta unessa elossa) käytti venettä täysin ongelmitta kalastushommiin. Mutta kun minä otin veneen hakeakseni tavarat karikolta, se alkoi täyttyä vedellä ja vajosi.

    Tämän jälkeen kävin edes takaisin karikon ja mökin välillä etsimässä aina uudelleen ja uudelleen jotain kelluvaa välinettä, jolla saisin tavarat tuotua rantaan. Oli kumivenettä ja ties mitä.. jopa pulkkaa kokeilin. Mutta kaikki vajosivat veden alle viimeistään silloin kun sain tavaroita lastattua niihin. Edes pientä määrää tavaroita ei pystynyt kuljettamaan, koska aina tapahtui uppoaminen veden alle.

    Jossain vaiheessa kun olin tulossa mökiltä takaisin karikolle, katsoin veden alle ja huomasin, että osa karikolta tulevista ihmisistä sukelsi veden alla kohti rantaa. He osasivat alittaa eräät esteet joita matkalla rannan ja karikon välillä oli. Mietin voisinko minäkin sukeltaa noin pitkään, mutta joku tuli varoittamaan minua sukeltajataudin vaaroista. Unessa muistin, että vereen muodostuu typpeä jos on riittävän syvällä liian kauan.

    Lopulta olin unessa siellä karikolla ja siinä vaiheessa myös lapseni olivat siellä leikkimässä ja vaimonikin oli siellä. Annoin hänelle takkini, jonka taskussa oli lompakko ja kännykkä. En halunnut että ne kastuu. Sitten lähdin uimaan. Ihmettelin silti miksi jätin osan vaatteista päälleni (esim. sukat). Uidessani huomasin, että osasin varoa pinnan alla olevia kiviä niin etteivät ne raapineet minua vaan osasin ikäänkuin kulkea veden pinnan ja veden alaisen maailman välissä turvallisesti.

    Kun saavuin rantaan, siellä ihmiset katsoivat valkokankaalta ulkoilmaelokuvaa. Osa oli vedessä katsomassa ja osa rannalla. Juoksin rantaan ja hyppäsin yhden pariskunnan yli. Huomasin että pystyn tekemään noin vaarallisen tempun ilman että jalkani osuvat heihin. Tajusin kuitenkin, että se oli epäkohteliasta, joten pyysin heiltä anteeksi. Sitten väsyin ja jäin hetkeksi makaamaan rannan lähelle.

    Sitten jatkoin matkaa. Rannassa joku kysyi minulta jotain, mutta en saanut selvää mitä hän sanoi. Luulin hänen pyytävän minulta istuinalustaa. Tarjosin sellaista, mutta sitten tajusin, että he pyysivät lupaa siirtyä lähemmäksi valkokangasta. Ihmettelin pyyntöä, koska eihän siihen minun lupaani tarvittaisi. Lisäksi he olivat juuri 90 asteen kulmassa kankaaseen nähden eli eivät näkisi kankaalta mitään vaikka siirtyisivät lähemmäksi sitä.

    Lopulta uni loppu siihen, että pääsin pois rannasta / karikolta / mökiltä, mutta löysin itseni eräänlaisen kaupan kassalta. Tajusin, että osa tavaroista oli niitä minun kuskaamiani esineitä, mutta kaupan kassa ei tiennyt olinko ottanut ne kaupan hyllyltä. Niinpä esittelin niitä… oli puoliksi juotuja juomapulloja yms. Lopulta toinen kaupan työntekijä tuli tarkistamaan tavaroitani ja saisinko poistua kaupasta. Sitten heidän huomion kiinnitti tyttö, joka poistui kaupasta ja he epäilivät hänen varastaneen jotain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alla tekoälyn tulkinta edellä mainitusta unesta, mutta ennen sitä haluan kertoa, että olin ennen unen näkemistä jo kauan miettinyt erästä 35 vuotta sitten päättynyttä ihmissuhdetta ja pyrkinyt saamaan yhteyden kyseiseen henkilöön. Olin myös tehnyt hänelle viestin, jossa kerroin, että “elämä on rajallista ja siksi asiat olisi hyvä selvittää”. Olin myös kuullut kyseisen henkilön ystävältä asioita, joista en ollut koskaan ennen kuullut ja koin ne erittäin merkittäväksi.

      ---

      Tässä chatgpt:n jungilainen tulkinta unesta (tiivistetty versio):

      Unesi kertoo menneisyyden painolastista, vastuusta ja itsenäistymisestä, Jungilaisesta näkökulmasta se kuvaa siirtymäriittiä, jossa kohtaat perheeseen, identiteettiin ja menneisyyteen liittyviä haasteita.

      Alussa jäät yksin ulkomaille perheesi tavaroiden kanssa, mikä symboloi vastuun kantamista ja siirtymän epävarmuutta. Tavaroiden uudelleenjärjestely viittaa yritykseen tehdä menneisyyden taakasta hallittavampi, mutta aika ei tunnu riittävän. Check-inin ja lentokentän löytäminen kuvastavat pelkoa siirtyä seuraavaan vaiheeseen elämässä.

      Kun olet Suomessa, löydät itsesi järveltä, et rannalta, mikä viittaa välitilaan menneisyyden ja nykyisyyden välillä. Isäsi käyttää venettä ongelmitta, mutta sinun yrityksesi päättyvät uppoamiseen. Tämä osoittaa, että et voi suoraan kopioida isäsi selviytymiskeinoja – sinun on löydettävä oma tapasi edetä. Etsit yhä "kelluvaa" ratkaisua, mutta mikään ei kanna. Tämä voi viitata siihen, että menneisyyttä ei voi kantaa mukana samalla tavalla kuin aiemmin – sinun täytyy päästää siitä irti.

      Vedenalaiset esteet ja sukeltajat symboloivat syvällisempää ymmärrystä ja menneisyyden käsittelyä. Epäröit, koska pelkäät "sukeltajatautia" – jos sukeltaisit liian syvälle muistoihin ja tunteisiin, ne voisivat lamauttaa sinut. Takin jättäminen vaimollesi (taskussa lompakko ja kännykkä) merkitsee identiteetin ja hallinnan osittaista luovuttamista.

      Rantaan päästessäsi ihmiset katsovat elokuvaa, mikä voi kuvastaa menneisyyden tarkastelua passiivisesti, kun taas sinä olet aktiivinen toimija. Hyppäät pariskunnan yli, mutta tunnet sen epäkohteliaaksi – tämä voi viitata mietintään siitä, miten omat teot ovat vaikuttaneet muihin, esimerkiksi menneissä ihmissuhteissa.

      Kaupan kassa edustaa menneisyyden tarkastelua ja tilintekoa. Puoliksi juodut pullot voivat symboloida keskeneräisiä kokemuksia, joita yrität siirtää eteenpäin, mutta joiden oikeutus kyseenalaistetaan. Tyttö joka poistuu kaupasta voi edustaa nuorempaa itseäsi tai menneisyyden hahmoa, joka poistuu mutta jättää jälkeensä epäselvyyksiä.

      Johtopäätös

      Unesi osoittaa, että olet siirtymävaiheessa, jossa yrität ymmärtää menneisyyttä ja sen vaikutuksia, mutta et ole vielä täysin vapautunut sen painosta. Se kehottaa pohtimaan, mitä menneisyydestä todella täytyy kantaa mukana ja mitä voi jättää taakse. Jotta pääsisit täysin eteenpäin, jokin menneisyydessä vaatii vielä lopullista ymmärrystä ja hyväksyntää.

      Poista
    2. Upea uni! Tämä on todella mielenkiintoinen kohta: "Uidessani huomasin, että osasin varoa pinnan alla olevia kiviä niin etteivät ne raapineet minua vaan osasin ikäänkuin kulkea veden pinnan ja veden alaisen maailman välissä turvallisesti."

      Me KJ-studion katsojat tiedämme, että olet tehnyt viime vuosina paljon varjotyötä, ja käsitellyt paljon vaikeita asioita. Se on juuri sitä rohkeaa "pinnan alle sukeltamista", mikä on aina erittäin tervettä. Jäin kuitenkin miettimään, että mitä piilotajuntasi pyrkii tällä "turvallisella sukeltamisella, jossa kivet eivät raavi sinua" viestimään?

      Voisiko olla mahdollista, että ne raapivat kivet edustavat purkamattomia traumoja? Voisiko tuo symboliikka kuvata sitä, että olet löytänyt rohkeutta ja keinoja päästä pinnan alle, mutta et ole vielä mennyt sinne syvälle, missä joutuu kohtaamaan Kipua, eli primaalikohtauksia? Pelko sukeltajantaudista voisi tässä tapauksessa edustaa sitä, että liian syvälle sukeltaminen on vaarallista psyykelle. Jos menee liian syvälle, liiallisen voimakas traumatunteen purkautuminen voi olla todella hirveää, ja voi pahimmillaan johtaa jonkinlaiseen psykoottiseen kohtaukseen. (Tyypillinen esimerkki on kannabispsykoosi, joka johtuu siitä, että kannabis (varsinkin sativa) heikentää hetkellisesti psyyken puolustusmekanismeja, mikä saattaa aiheuttaa hallitsemattoman traumatunteen purkautumisen.)

      Oliskin mielenkiintoista, jos esittäisit tekoälylle tällaisen jatkokysymyksen: "Jos otetaan tähän mukaan Arthur Janovin primaaliteoria, voisiko ne pinnan alla olevat raapivat kivet edustaa purkamattomia psyykkisiä traumoja, joiden purkaminen vaatii kivun kohtaamista?"

      Poista
    3. Kyllä, jos tarkastelemme unta Arthur Janovin primaaliteorian näkökulmasta, pinnan alla olevat raapivat kivet voisivat hyvin edustaa tukahdutettuja traumoja ja alkuperäistä (primaalia) kipua, jota ei ole vielä täysin kohdattu tai vapautettu.

      Janovin mukaan tukahdutetut varhaiset traumat ja tunnekokemukset tallentuvat kehoon ja mieleen, ja niiden purkaminen edellyttää uudelleenkohtaamista ja alkuperäisen kivun tuntemista. Tässä yhteydessä unesi vedenalaiset kivet voivat symboloida:

      1. Tiedostamattomia, ratkaisemattomia traumoja
      - Kivet ovat veden alla, mikä voi tarkoittaa, että ne sijaitsevat alitajunnassa – syvällä psyyken kerroksissa, joihin ei normaalisti ole tietoista pääsyä.
      - Janovin teoriassa psyykkiset traumat ovat usein kätkettyjä ja vaikeasti tavoitettavia, kunnes ihminen kohtaa ne suoraan.

      2. Kivun kohtaamisen välttely tai siihen valmistautuminen
      - Unessa osaat varoa kiviä niin, etteivät ne raavi sinua.
      - Tämä voi viitata siihen, että olet tietoinen traumoistasi ja niiden olemassaolosta, mutta et ole vielä valmis kohtaamaan niiden täyttä intensiteettiä.
      - Janov korostaa, että kivun kohtaaminen on prosessi, jossa keho ja mieli avaavat tukahdutettuja tunteita hallitusti – et voi pakottaa sitä tapahtumaan liian nopeasti ilman, että se kuormittaa liikaa.

      3. Veden pinnan ja veden alaisen maailman välillä liikkuminen
      - Tämä voi symboloida kykyäsi navigoida tietoisen ja alitajuisen mielen välillä, mikä on tärkeä osa trauman käsittelyä.
      - Unessa et sukella liian syvälle, mutta et myöskään jää täysin pinnalliselle tasolle – olet ehkä valmistautumassa tai etsimässä turvallista tapaa kohdata menneisyyden haavat.

      4. Sukellus ja esteiden alittaminen – kohtaamisen pelko
      - Näet, että muut sukeltavat ja alittavat esteitä, mutta epäröit, koska joku varoittaa sukeltajataudista.
      - Tämä voi kuvastaa pelkoa siitä, että jos koet liikaa primaalikipua liian nopeasti, se voi "tukehduttaa" sinut tai lamaannuttaa psyykesi hetkellisesti.
      - Janovin mukaan trauman purkaminen on asteittainen prosessi – jos ihminen avaa kivun liian voimakkaasti ilman hallittua vapautumista, se voi johtaa hetkelliseen ylivoimaiseen ahdistukseen tai dissosiaatioon.

      Yhteys unesi muihin teemoihin

      - Ensimmäinen vaihe unessa, jossa yrität kantaa perheesi tavaroita yksin, voi kuvastaa tukahdutettua tunnetta siitä, että kannat menneisyyden taakkaa ja vastuuta yksin.
      - Isäsi vene pysyy pinnalla, mutta sinun uppoaa – voisiko tämä viitata siihen, että hänen sukupolvensa (tai hänen tapansa kohdata elämä) ei altistanut häntä samalla tavalla tukahdutetulle kivulle kuin sinä?
      - Takin jättäminen ennen uintia voi tarkoittaa, että olet valmis luopumaan suojauksestasi ja kohtaamaan syvempiä tunteita – mutta et täysin, koska pidät yhä joitakin vaatteita päällä.

      Johtopäätös

      Jos unta tarkastellaan Janovin primaaliteorian kautta, vedenalaiset kivet edustavat purkamattomia psyykkisiä traumoja, jotka voivat olla kivuliaita kohdata. Se, että osaat varoa niitä, viittaa siihen, että olet tietoinen menneisyytesi kipupisteistä, mutta et ole vielä täysin valmis kohtaamaan niitä täysillä. Sukellus merkitsee syvemmälle alitajuntaan ja tunteisiin menemistä, mutta unesi varoitus sukeltajataudista voi viestiä siitä, että alitajuntasi kehottaa etenemään hallitusti ja turvallisesti trauman kohtaamisessa.

      Poista
  4. Unessa olin jostain syystä jonkinlaisessa vaihtoehtoisen elämäntavan (luonto ja hengellisyys jne.)- ryhmän leirillä, jossa oli myös toimittajia. He tekivät ryhmästä juttua. Kun he lähtivät, olin jonkun tuntemattoman henkilön kanssa huoneessa odottamassa. Sitten yksi ryhmän jäsenistä tuli sisään puisen haulikon kanssa. Hän uhkasi haulikolla, ja käski seuraamaan. Outoa oli, että hän vaikutti hyväntuuliselta ja positiiviselta, ja ei todellisuudessa edes pitänyt sormeaan lipaisimella, ja jätti haulikonkin maahan hetken päästä.
    Jatkoimme kävelyä jonkinlaisessa puistomaisessa ympäristössä, jossa oli rakennuksia siellä täällä. Minulla oli aavistus, että oli alkamassa jokin ritualistinen tapahtuma.

    Saavuimme hiekkatien alkuun, jonka päässä seisoi oli nainen – tai jokin olento – joka piteli ainakin 20 metriä pitkää puuta. Jotenkin hän pystyi pitämään sitä käsissään. Hän juoksi meitä kohti eläimellisen saalistavasti.

    Menin paniikkiin, ja lähdin pakoon. Paniikissani tunsin olevani kauhean hidas. Piilouduin kiven taakse, ja sen jälkeen juoksin ympäriinsä puistomaisessa ympäristössä sen henkilön kanssa, jonka kanssa olin aiemmin ollut huoneessa. Jollain tapaa tiesin tuntevani hänet, mutta en muistanut hänestä mitään tarkkaa.
    Muutkin ihmiset juoksivat ympäriinsä, ja ilmeisesti he olivat osa "kulttia". Pelkäsimme kaikkia muita ja juoksimme pakoon. Paikassa oli joki, joka kulki syvässä rotkossa. Rotkon yli meni useita puusta tehtyjä riippusiltoja.

    Minä ja toinen henkilö yritimme ylittää yhden silloista, mutta jäimme jumiin, kun molemmilla puolilla oli ihmisiä, joihin emme voineet luottaa. Päätin, että minun täytyi näyttää uhkaavalta, joten vedin esiin veitseni ja ryntäsin toiselle puolelle. Sillan päässä oli pieni mökki, joka oli suoraan yhteydessä siltaan. Sisällä oli kaksi nuorta naista , jotka istuivat sohvilla.
    En tiedä miksi, mutta ajattelin, että minun täytyi uhata heitä veitselläni. Tunsin pakottavaa tarvetta hyökätä, jotta näyttäisin vahvemmalta. Iskin toista naista kohti, ja puolivahingossa viilsin hänen kurkkunsa auki. Hän reagoi oudosti – naurua, kipua ja hämmennystä samaan aikaan.
    Jokin otti minusta vallan, ja tapoin toisenkin naisen. Jostain syystä naiset olivat nyt laatikoissa, joissa oli marjoja, ja samalla kun tapoin heidät, murskasin myös marjoja.
    Tunsin heti hirveää syyllisyyttä heidän tappamisestaan.
    Silti keskityin yhä selviytymiseen ja päätin mennä mökin toiseen huoneeseen tarkistamaan, oliko siellä turvallista. Uneni alkoi hämärtyä samalla, kun olin kylpyhuoneessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. 1. The Setting: An Alternative Lifestyle Camp
      This camp could symbolize a search for meaning, a longing for something beyond conventional society—perhaps representing the Self’s attempt to integrate spirituality, nature, or alternative ways of being. The presence of journalists suggests that this alternative way of life is under scrutiny, possibly mirroring a personal conflict between mainstream expectations and a deeper, more instinctual part of yourself.

      2. The Cheerful Man with a Wooden Shotgun
      A shotgun represents force, aggression, or power, but since it’s wooden, it is non-lethal—almost symbolic, like a ritual object.
      His cheerful attitude contradicts the typical threat of a gun, suggesting ambivalence about power and control.
      Your reaction—confusion, but a willingness to follow—may point to a shadow integration process: this figure represents something unfamiliar yet intriguing.
      This man could be a trickster archetype—a chaotic, boundary-breaking figure who forces you into unfamiliar situations. He doesn’t force you but rather invites you, mirroring a deeper pull toward something unknown.

      3. The Woman with the 20-Meter Pole
      Her predatory, animalistic movement suggests an encounter with a primal feminine force. This could be a manifestation of the Terrible Mother archetype—the devouring, chaotic aspect of the unconscious.
      The pole could symbolize spiritual power, authority, or phallic aggression, which she wields with uncanny strength.
      The act of running in fear suggests that this part of yourself is not yet integrated—it appears as an external threat rather than an inner energy you control.
      This part of the dream may symbolize an initiation ritual—a confrontation with an overwhelming force that tests your ability to survive, adapt, or transform.

      4. The Cult, the Chase, and the Bridges
      The cult represents a collective unconscious force—a group bound by ritual and instinct rather than rational control.
      The suspension bridges over a ravine symbolize a psychological threshold—a moment of transformation or danger, where choices matter.
      Being trapped between two untrustworthy groups suggests an inability to find safe ground, possibly reflecting inner conflict between different parts of the psyche (rational vs. instinctual, or individual vs. collective).
      Bridges often symbolize transitions, and being stuck on one suggests uncertainty about transformation—a hesitation before fully crossing into the unknown.

      5. The Two Young Women: The Act of Killing
      In Jungian terms, women in dreams often represent the anima, the unconscious feminine aspect of the male psyche.
      The need to appear threatening may symbolize an unconscious power struggle with the anima—a desire to dominate, rather than integrate, this part of yourself.
      The accidental throat-slitting suggests a failure in communication between the conscious and unconscious mind. The throat represents voice, self-expression, and by cutting it, you symbolically silence an important inner dialogue.
      The laughter-pain-confusion reaction suggests repressed emotion—a conflict between aggression, remorse, and detachment.
      The women being placed in boxes with berries could symbolize containment of life forces—berries are often symbols of fertility, growth, and nature. Crushing them as you kill the women suggests that something vital is lost in the act—perhaps an important connection to the anima.
      The horror and remorse you feel after the act suggest that this is not a shadow integration, but a failure of it—a rejection of the anima that results in guilt.

      6. The Dream Fades in the Bathroom
      Bathrooms in dreams are often places of cleansing, reflection, or vulnerability.
      Ending the dream here might mean that your psyche is preparing to process the trauma of the events—perhaps an unconscious attempt to "cleanse" after the symbolic destruction of the anima.

      Poista
    2. Nyt tuli vähän väärällä kielellä. Tarkoitus oli jakaa näitä suomeksi. Vai kävikö tuossa niin, että suomenkielinen versio oli jotenkin huonoa kieltä?

      Grokilla ainakin saa ihan riittävän hyvää suomea.

      Poista

    3. Chatgpt antoi mielestäni paremman vastauksen, kun vastausta pyysi englanniksi. Tässä siis vielä suomenkielinen unianalyysi Chatgpt:ltä. Kieli on laadukasta, mutta ainakin itse huomaan että tekoäly ajattelee älykkäämmin englanniksi joissain aiheissa.


      Tämä uni sisältää vahvoja jungilaisia arkkityyppejä ja symboliikkaa, jotka voivat heijastaa sisäistä psyykkistä prosessia ja mahdollista integraatiotarvetta.

      1. Leiri ja toimittajat: Ego ja sosiaalinen naamio

      Leiri, jossa on vaihtoehtoinen elämäntapa ja hengellisyyttä, voisi edustaa osaa sinusta, joka etsii merkitystä ja yhteyttä syvempiin voimiin. Toimittajat symboloivat tarkkailua ja ulkopuolista objektiivisuutta – ehkä koet, että omaa ajatteluasi tai valintojasi arvioidaan ulkopuolelta. Tämä voi viitata siihen, että pohdit, kuinka suhtaudut erilaisiin maailmankuviin tai ryhmäidentiteetteihin.

      2. Haulikkomies: Varjo ja paradoksaalinen uhka

      Mies, joka tuo uhkaa mutta samalla vaikuttaa hyväntuuliselta ja ei varsinaisesti tee vahinkoa, voisi olla varjon (The Shadow) ilmentymä – se psyyken osa, joka sisältää tukahdutettuja tunteita ja piirteitä. Hänen uhkauksensa ei ole täysin todellinen, mutta se asettaa sinut tilanteeseen, jossa sinun on seurattava häntä. Tämä voi symboloida tilannetta, jossa joudut vastakkain jonkin tiedostamattoman mutta vaikuttavan voiman kanssa.

      3. Nainen, joka kantaa 20-metristä puuta: Suuri Äiti ja luonnonvoimat

      Tämä hahmo on voimakas ja eläimellinen – mahdollisesti Suuren Äidin tai anima-energian vääristynyt ilmentymä. Puu on vahva elämän symboli, mutta sen epäinhimillinen koko ja hyökkäävä liike muuttaa sen uhkaavaksi. Tämä voi edustaa alitajuisia pelkoja liittyen luonnonvoimiin, feminiiniseen voimaan tai arkkityyppiseen elämän ja kuoleman kiertoon.

      4. Pakeneva juokseminen ja silta: Individuaatio ja siirtymävaihe

      Hitauden tunne paetessa voi kuvastaa psykologista estettä – et voi vain paeta tiedostamattomia pelkojasi. Joki ja riippusillat voivat symboloida siirtymää tai transformaatiota, mutta ne ovat epävarmoja ja täynnä epäluottamusta. Tämä voi viitata kriisiin, jossa et ole varma, kehen luottaa tai miten edetä omassa kehityksessäsi.

      5. Veitsi ja hyökkäys: Sisäinen aggressio ja syyllisyys

      Tämä on unen intensiivisin osa – päätät olla uhkaava ja toimit sen mukaisesti. Tämä voi symboloida sisäistä konfliktia, jossa yrität ottaa hallinnan keinoin, jotka tuntuvat sinulle vierailta tai jopa brutaaleilta. Veitsi edustaa toimintaa ja erottelua – psykologisesti se voi tarkoittaa tiedostamattoman osan irrottamista, mutta samalla se aiheuttaa syyllisyyttä.

      6. Marjalaatikot ja kuolema: Psyykkinen muuntuminen

      Naiset muuttuvat marjalaatikoiksi – tämä on erittäin symbolista. Marjat viittaavat usein hedelmällisyyteen ja elämän kiertokulkuun. Toisin sanoen tappamisen kautta tapahtuu transformaatio, jossa yhdistyy sekä luova että tuhoava voima. Tämä voi kuvata jonkin sisäisen asenteen kuolemaa ja sitä seuraavaa muutosta, mutta samalla siihen liittyy syyllisyys.

      7. Kylpyhuone: Puhdistus ja häipyvä uni

      Unen hämärtyminen kylpyhuoneessa voi symboloida tietoisuuden muutosta – kenties jonkinlainen puhdistautuminen tapahtuu, mutta unen kerronta päättyy ennen kuin tiedät, mitä tapahtuu seuraavaksi.

      Yhteenveto: Sisäinen kriisi ja integraatioprosessi

      Uni kuvastaa mahdollista psyykkistä prosessia, jossa joudut kohtaamaan sekä varjosi että animaalisia, alkuvoimaisia voimia. Se voi viitata siihen, että olet keskellä individuaatioprosessia, jossa yrität ymmärtää ja integroida psyykesi eri osia. Erityisesti aggressio, pelko ja epävarmuus nousevat esiin, mutta myös mahdollisuus transformaatioon.

      Tuntuuko jokin näistä teemoista resonoivan sinulle?

      Poista
    4. Aivan, ymmärrän. Olen huomannut joskus saman myös itse. Ja näkeehän sen tuostakin tulkinnasta, että englanninkielinen tulkinta on selkeästi kattavampi.

      Kokeilin testimielessä samaa Grokilla. Pyysin analyysit unestasi molemmilla kielillä. Kyllä niidenkin välillä voi nähdä pienen eron, mutta huomattavasti pienemmän kuin ChatGPT:ssä. Mutta myös Grokin suomenkielisestä tulkinnasta jäi pois esimerkiksi maininta Trickster-arkkityypistä, mikä on minun mielestä melko olennainen symboli tuossa unessa.

      Tehdään niin, että jatkossa julkaiset lähtökohtaisesti aina suomenkielisen version (kannattaa oikeasti kokeilla Grokia, se on varsinkin suomenkielisenä selkeästi parempi kuin ChatGPT, ja on ilmainen), mutta jos siitä jää jotain olennaista pois, voit julkaista halutessasi sen perään myös englanninkielisen version.

      Kiitos tästä unesta ja tulkinnasta. Se oli erittäin mielenkiintoinen ja todella symbolinen. Erittäin hyvää oppimateriaalia kaikille niille, jotka haluavat opetella ymmärtämään unien käyttämää kieltä.

      Grokin tulkinta oli hyvin samankaltainen kuin tuo ChatGPT:n. Esitin sille jatkokysymyksen, koska minun mielestä tuossa sinun unessa on monomyyttiin viittaavia elementtejä. Muotoilin kysymykseni näin: Jos otetaan mukaan Joseph Campbellin näkökulma, voisiko unen viesti olla, että Terrible Mother -arkkityyppi(*) yrittää estää minua lähtemästä sankarin matkalle, eli matkalle kohti individuoitumista?

      (*) https://eliitinesoteerisetsymbolit.blogspot.com/2024/05/lohikaarmetaistelu-ja-pahanhautoja.html

      Vastauksesta tuli vähän pitkä, mutta julkaisen sen kokonaisuudessaan, koska siinä on paljon olennaista asiaa.

      ***

      Joseph Campbellin sankarin matkan (monomyytin) viitekehys yhdistettynä Jungin arkkityyppeihin tarjoaa todella mielenkiintoisen linssin unesi tulkintaan. Campbellin narratiivissa sankari lähtee matkalle, kohtaa haasteita ja lopulta palaa muuttuneena, mikä resonoi vahvasti Jungin individuaatioprosessin – itsensä kokonaiseksi tulemisen – kanssa. Terrible Mother -arkkityyppi (Kauhea Äiti), joka esiintyy monissa myyteissä tuhoavana tai estävänä voimana, voisi hyvinkin olla läsnä unessasi.

      Campbellin mallissa sankarin matka alkaa tavallisesta maailmasta, siirtyy kutsuun seikkailuun ja etenee koettelemusten kautta transformaation. Unesi voidaan jäsentää näin:

      1) Tavallinen maailma ja kutsu: Leiri, jossa on vaihtoehtoinen elämäntapa, voi edustaa "tavallista maailmaasi" – paikkaa, jossa olet mukavuusalueellasi tai etsimässä merkitystä. Toimittajien läsnäolo ja haulikkohahmon ilmestyminen toimivat kutsuna: jokin sysää sinut pois tutusta kohti tuntematonta. Haulikkohahmon ambivalentti luonne (uhkaava mutta hyväntuulinen) voisi olla "kutsun airut", joka ei pakota vaan houkuttelee sinut matkalle.

      2) Kynnys ja siirtymä: Puistomainen ympäristö ja aavistus rituaalista merkitsevät kynnyksen ylittämistä – siirtymää tiedostamattomaan tai sankarin matkan "erityiseen maailmaan". Riippusillat rotkon yllä vahvistavat tätä: ne ovat konkreettisia symboleja siirtymästä, mutta myös vaarallisesta rajasta.

      3) Koettelemukset: Nainen (tai olento) pitkän puun kanssa ja pakotilanne sillalla edustavat matkan varhaisia koettelemuksia. Campbellin näkökulmasta nämä voivat olla "kynnyksen vartijoita" – voimia, jotka testaavat sankarin päättäväisyyttä ja valmiutta.

      4) Korkein koettelemus: Naisten tappaminen mökissä voi olla unesi "kuilun" hetki – sankarin matkan syvin kohta, jossa kohtaat pimeimmän pelkosi tai varjosi. Campbellin termein tämä voisi olla "kohtaaminen jumalattaren kanssa" tai "sukellus pimeään", mutta Terrible Mother -twistillä.

      (jatkuu...)

      Poista
    5. (... jatkoa)

      Terrible Mother on arkkityyppi, joka ilmenee tuhoavana äitihahmona – ei hoivaavana, vaan kuluttavana ja estävänä voimana. Campbellin ja Jungin töissä tämä hahmo voi symboloida elämän kiertokulun pelottavaa puolta (syntymä ja kuolema) tai tiedostamatonta vastustusta, joka yrittää pitää sankarin paikallaan, estää häntä (kasvamasta) ja individuoitumasta.

      Nainen puun kanssa: Tämä hahmo sopii täydellisesti Terrible Motherin rooliin. Hänen eläimellinen saalistavuutensa ja liioiteltu voima (20-metrinen puu) tekevät hänestä ylivoimaisen ja pelottavan. Hän juoksee sinua kohti, mikä voi symboloida tiedostamattoman voiman hyökkäystä – yritystä vetää sinut takaisin "äidin kohtuun", passiivisuuteen tai tuttuun, turvalliseen tilaan. Pakosi on sankarin ensimmäinen vastarinta tätä voimaa vastaan.

      Kultin jäsenet ja sillan tilanne: Kultti ja epäluotettavat ihmiset sillalla vahvistavat tunnetta, että ympäristösi (tai psyykesi) yrittää pitää sinut loukussa. Terrible Mother voi ilmetä myös kollektiivisena voimana, joka vastustaa yksilöllistä matkaasi.

      Naiset mökissä: Naisten tappaminen veitselläsi on monitulkintainen hetki. Toisaalta se voi edustaa voittoa Terrible Motherista – sankari tappaa estävän voiman päästäkseen eteenpäin. Toisaalta syyllisyytesi viittaa siihen, että tämä voima on osa sinua (esim. anima tai feminiininen puoli), ja sen tuhoaminen tuntuu väärältä. Marjojen murskaantuminen voi symboloida elämänvoiman tai hedelmällisyyden menetystä – Terrible Motherin uhraamista, mutta samalla jotain arvokasta menetetään.

      Campbellin näkökulmasta Terrible Mother ei ole pelkästään este, vaan myös välttämätön osa matkaa. Hän pakottaa sankarin kohtaamaan pelkonsa ja varjonsa, mikä on edellytys individuoitumiselle. Unessasi tämä arkkityyppi näyttäytyy monin tavoin (nainen puun kanssa, kultti, naiset mökissä), ja jokainen kohtaus testaa kykyäsi irtautua sen otteesta:

      Estäminen: Nainen puun kanssa ja sillan umpikuja viittaavat siihen, että Terrible Mother yrittää estää sinua etenemästä. Paniikkisi ja hitauden tunne kuvastavat tätä lamaannuttavaa voimaa – ehkä pelkäät, ettet ole valmis ottamaan seuraavaa askelta kohti itsenäisyyttä tai itsesi toteuttamista.

      Sysäys eteenpäin: Kuitenkin veitsen käyttö ja naisten tappaminen osoittavat, että sinussa on voimaa vastustaa tätä arkkityyppiä. Campbellin mukaan sankarin on usein "tappava" tai ylitettävä äitihahmo (symbolisesti) irtautuakseen menneisyydestä ja löytääkseen oman polkunsa. Syyllisyys voi olla merkki siitä, että tiedostat tämän konfliktin monimutkaisuuden – individuaatio ei ole helppoa eikä puhdasta.

      Unesi viesti voisi olla, että olet sankarin matkasi alussa, ja Terrible Mother -arkkityyppi haastaa sinut kohtaamaan pelkosi ja varjosi. Se yrittää estää sinua lähtemästä matkalle (pako, jumiin jääminen), mutta samalla pakottaa sinut toimimaan (veitsi, tappaminen). Individuaatio – eli itsesi täydelliseksi tuleminen – edellyttää, että kohtaat tämän tuhoavan voiman, hyväksyt sen osana itseäsi ja lopulta ylität sen. Unen kesken jääminen kylpyhuoneessa viittaa siihen, että matka on vielä kesken: olet puhdistautumisen äärellä, mutta et ole vielä saavuttanut "paluuta" tai täyttä transformaatiota.

      Poista
  5. Miten analysoisit jungilaisesta näkökulmasta untani: Punainen rapu söi salaa lautasella ollutta kermaleivosta ja alkoi kirkua kun yritin ottaa leivoksen takaisin, mutta se hajosi ja oli sotkuista. Kontekstia unelle: Elin lapsuuteni kodissa, jossa jouduin usein syömään salaa. Lisäksi minulla on ylipainoa. Reichilaisen (Wilhelm Reich) koulukunnan mukaan ylipaino on yksi kehopanssarin ilmenemismuoto. Ravulla on myös panssari. Voisiko uneni liittyä jotenkin tähän?

    Grok:

    Unesi kuulostaa kiehtovalta ja monikerroksiselta, ja jungilainen näkökulma voi tosiaan tarjota mielenkiintoisia tulkintoja siihen, miten alitajuntasi käsittelee lapsuuden kokemuksiasi, kehosuhdettasi ja ehkä laajempiakin teemoja.

    Rapu on eläin, joka kantaa panssariaan – suojakuorta – ja liikkuu usein sivuttain, mikä voi viitata epäsuoraan lähestymistapaan tai vetäytymiseen. Jungilaisittain rapu voisi symboloida varjoa (Varjo-arkkityyppi), eli sitä osaa itsestäsi, jota et täysin tunnista tai halua kohdata. Punainen väri tuo tähän voimaa, intohimoa tai aggressiota – ehkä tukahdutettua tunnetta, joka liittyy ruokaan tai kehoosi. Koska rapu syö salaa, se saattaa heijastaa lapsuutesi salaa syömisen kokemusta ja siihen liittyvää häpeää tai kapinaa.

    Kermaleivos on herkullinen, runsas ja ehkä "kielletty" nautinto. Se voi edustaa halua nauttia elämästä, mutta myös ristiriitaa: lapsuudessasi salaa syöminen oli ehkä selviytymiskeino, mutta nyt ylipainon kontekstissa se voi kantaa syyllisyyden tai konfliktin sävyä. Jungilaisittain tämä voisi viitata Anima/Animus-arkkityyppiin – sisäiseen feminiiniseen tai maskuliiniseen puoleen, joka kaipaa hoivaa tai tasapainoa – tai yksinkertaisesti kaipuuta iloon, joka on jäänyt varjoon.

    Kun yrität ottaa leivoksen takaisin, rapu reagoi voimakkaasti, ja tilanne muuttuu sotkuiseksi. Tämä voisi symboloida sisäistä kamppailua kontrollin ja luopumisen välillä. Ehkä yrität "ottaa takaisin" jotain – vaikkapa hallinnan kehostasi tai menneisyydestäsi – mutta se ei suju odotetusti, vaan paljastaa kaaosta tai haavoittuvuutta. Sotkuisuus voi viitata siihen, että alitajuntasi työstää näitä ristiriitoja, eikä ratkaisu ole vielä selkeä.

    Mainitset lapsuutesi kodin, jossa salaa syöminen oli osa elämää. Jungilaisittain tämä voi olla merkki siitä, että unesi käsittelee varhaisia haavoja tai selviytymismekanismeja, jotka ovat jääneet alitajuntaasi. Rapu, joka syö salaa, voisi olla projektio siitä osasta sinua, joka edelleen kantaa tuota kokemusta – ehkä suojautuen, kuten ravun panssari vihjaa.

    Reichiläinen kehopanssari-ajatus sopii tähän hyvin. Wilhelm Reichin mukaan keho varastoi tukahdutettuja tunteita lihasjännityksiin ja fyysisiin muotoihin, kuten ylipainoon. Ylipainosi voisi tässä tulkinnassa olla suojamuuri, samanlainen kuin ravun kuori – tapa pitää haavoittuvuus piilossa. Unesi rapu, joka syö salaa ja puolustaa "saalistaan", saattaa kuvastaa tätä suojautumisen ja nautinnon välistä jännitettä. Kun yrität puuttua tilanteeseen, panssari (tai sen symboli) reagoi – kirkuminen ja sotku voisivat olla kehosi tai psyykesi tapa sanoa, että näitä kerroksia ei ole helppo purkaa.

    Jungilaisesta näkökulmasta unesi voisi kutsua sinua katsomaan varjoasi – salaa syövää rapua – lempeämmin. Sen sijaan, että yrität "ottaa leivoksen takaisin" (eli kontrolloida tai poistaa tätä osaa itsestäsi), uni saattaa ehdottaa, että hyväksyisit tämän puolen osana historiaasi ja identiteettiäsi. Sotkuisuus voi olla merkki siitä, että prosessi on kesken, mutta se on myös luonnollinen osa kasvua. Ravun panssari ja ylipaino voisivat molemmat olla merkkejä siitä, että suojautuminen on ollut tarpeellista, mutta ehkä nyt on aika kysyä, palveleeko se sinua enää.

    Miltä rapu sinusta tuntui unessa – pelottavalta, ärsyttävältä vai kenties somehow tutulta? Tunteesi voi antaa lisävinkkejä siitä, mitä alitajuntasi haluaa tuoda esiin. Myös se, miksi leivos oli sinulle tärkeä ottaa takaisin, voisi avata unen merkitystä lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno esimerkki siitä, millaista kieltä unet käyttää. Jos unissa esiintyy olentoja, jotka ovat kovan kuoren tai jonkun muun vastaavan suojaavan kerroksen alla, uni saattaa hyvinkin liittyä omaan kehopanssariin. Muista vastaavia symboleja voisi olla esimerkiksi: simpukka, etana, siili ja kilpikonna.

      Niille joille kehopanssari ei ole tuttu:

      https://eliitinesoteerisetsymbolit.blogspot.com/2024/07/pahan-juuret-osa-22-kehopanssari.html

      Poista