Lasten huonosta kohtelusta seuraa hyvin usein psyykkistä traumatisoitumista. Fyysinen väkivalta, henkinen väkivalta, erilainen hyväksikäyttö, lapsen tarpeiden laiminlyöminen, vauvan itkemään jättäminen ja niin edelleen tuottavat sellaisia psyykkisiä vammoja, joiden kanssa suurin osa ihmisistä joutuu elämään koko elämänsä hautaan saakka. Koska meillä on Suomessa lasten huonosta kohtelusta niin pitkät kulttuuriset perinteet, meillä on satoja tuhansia (ellei jopa miljoonia) eriasteisesti traumatisoituneita ihmisiä. Oireiden kirjoon kuuluu muun muassa masennusta, ahdistuneisuutta, post-traumaattista stressihäiriötä, paniikkioireita ja yleistä neuroottisuutta. Tämän lisäksi psyykkisesti traumatisoituneet ihmiset kärsivät monenlaisista fyysisistä sairauksista ja kehollisista ongelmista. Mieli ja keho ovat saman kolikon kaksi eri puolta, joten traumat vaikuttavat aina koko psykosomaattiseen järjestelmään. Aihetta käsitellään kattavasti Alice Millerin kirjassa The Body Never Lies, jonka lukemista suosittelen jokaiselle.
Kun näiden traumatisoituneiden ihmisten oireilu saavuttaa sen pisteen, että he lähtevät hakemaan apua lääkäristä, he törmäävät kammottavaan todellisuuteen: suomalaiset lääkärit eivät osaa parantaa heitä. Meillä on Suomessa noin 1300 mielenterveysongelmiin erikoistunutta psykiatria (eri asia kuin psykologit), jotka “hoitavat” potilaitaan kirjoittamalla erilaisia reseptejä lääkkeisiin, jotka eivät paranna ketään. Käytännössä koko psykiatriakunta koostuu lääkäreistä, joilla ei ole mitään käsitystä siitä, miten psyykkiset traumat syntyvät, ja miten niistä voi parantua. Tilanne on enemmän kuin absurdi.
Absurdia on myös se, että tietoa psyykkisistä traumoista paranemiseen on ollut tarjolla jo kymmeniä vuosia. Jostain syystä tuota tietoa ei kuitenkaan ole vieläkään saatu mielenterveystyötä tekeville ammattilaisille. Sen sijaan psykiatreista on tehty lääkeyhtiöitä palvelevia pillerikauppiaita, jotka vain robottimaisesti noudattavat Käypä hoito -oppaan ohjeistusta välittämättä siitä, että he saattavat tehdä kymmenien vuosien mittaisen lääkärin uran parantamatta tuona aikana yhtään ainoaa potilasta. Onko lääkäri, joka ei paranna koskaan ketään, hyvä lääkäri? Onko tällaisia lääkäreitä tuottava järjestelmä toimiva? Onhan se, jos asiaa kysytään miljardibisnestä pyörittäviltä lääkeyhtiöiltä. Parannettu potilas on menetetty asiakas.
Miten psyykkiset traumat syntyvät? Miten niistä voi parantua? Vastaus näihin kysymyksiin löytyy psykologian tohtori Arthur Janovin tuotannosta. Kirjassaan Huuto sisimmästä hän esittelee niin sanotun primaaliteorian, joka selittää miten traumat syntyvät ja miten niistä parannutaan. Suosittelen tämän kirjan lukemista jokaiselle mielenterveysongelmista kärsivälle.
Psyykkiset traumat voivat syntyä lukemattomilla eri tavoilla, mutta aivojen kannalta trauman syntymekanismi on aina sama. Kun ihminen joutuu kokemaan jotain traumaattista, hän joutuu kokemaan niin voimakasta tuskan tunnetta, että se on aivoille liikaa. Liian voimakas tuskallinen tunne-energia laukaisee aivoissa eräänlaisen “sulakkeen palamisen”, mikä suojaa aivoja vakavammalta vaurioitumiselta. Tämän seurauksena traumatunne jää jumiin ihmisen psykosomaattiseen järjestelmään luoden eräänlaisen “psyykkisen tulehdustilan”, joka aiheuttaa myöhemmin sekä psyykkistä että fyysistä oireilua.
Lasten ja aikuisten aivot ovat hyvin erilaiset. Pienten lasten aivot ovat vielä niin kehittymättömät, että niillä on melko heikko kyky kestää voimakasta tuskan tunnetta. Tämän takia lapset traumatisoituvat huomattavasti herkemmin kuin aikuiset. Trauman syntyminen ei välttämättä vaadi edes mitään yhtä yksittäistä dramaattista kokemusta. Trauma voi syntyä esimerkiksi sellaisesta kokemussarjasta, jossa lapsi joutuu tuntemaan samaa tuskan tunnetta uudestaan ja uudestaan. Hyvänä esimerkkinä tällaisesta kumulatiivisesta tuskan kokemisesta on toistuva vanhempien raju riitely, joka synnyttää lapsessa voimakasta pelkoa. Vuonna 2011 valmistuneessa suomalaisessa väitöstutkimuksessa todettiin, että 35 prosenttia lapsista saa vakavia psyykkisiä oireita vanhempien riitelystä. Lievempiä oireita saa yli puolet lapsista. Valitettavan harva vanhempi tulee ajatelleeksi, että riitely oman puolison kanssa voi olla lasten terveydelle hyvin vahingollista.
Toinen hyvä esimerkki kumulatiivisesta tuskan kokemisesta on sylivauva, jolle annetaan rintamaitoa vain silloin kun se sopii äidille (tai äidin luomaan ruokinta-aikatauluun), sen sijaan että häntä ruokittaisiin silloin kun hänellä on nälkä. Kun vauva tuntee nälkää, hän ilmaisee tämän tarpeen aina itkemällä. Jos näissä tilanteissa äiti jättää toistuvasti tämän tarpeen tyydyttämättä, vauvan kokema kumulatiivinen tuskan tunne on jossain vaiheessa liikaa, minkä seurauksena aivojen on pakko sulkea tuskan tunne pois. Seurauksena on traumatisoituminen, jonka synnystä lapsella ei ole myöhemmin aikuisena minkäänlaista muistikuvaa. Valitettavan harva vanhempi tulee ajatelleeksi, että toistuva lapsen tarpeiden laiminlyönti voi vammauttaa lapsen koko hänen loppuelämäkseen.
Kun ihminen traumatisoituu, hänestä tulee aina jonkinasteinen neurootikko. Neuroottinen käytös johtuu siitä, että aivoja liian tuskalliselta tunteelta suojaava “sulakkeen palaminen” on jättänyt tuskan tunteen jumiin syvälle tiedostamattoman mielen syövereihin. Ihminen ei yleensä ole tämän trauman olemassaolosta edes tietoinen, mutta tuntee sen vaikutukset sekä fyysisesti että psyykkisesti. Tyypillisesti psykosomaattiseen järjestelmään jumiin jäänyt traumatunne aiheuttaa sellaista hermostuneisuutta ja jännittyneisyyttä, jota on pakko purkaa jollain tavalla. Yleensä tämä näkyy niin, että ihminen tekee jotain jännittyneisyyttä purkavaa asiaa liiallisia määriä. Esimerkiksi tupakointi, juopottelu, urheileminen, siivoaminen (esimerkkinä Sanna Marin), syöminen, shoppailu, seksi, TV:n katsominen ja videopelien pelaaminen ovat kaikki oloa helpottavaa jännittyneisyyttä purkavaa toimintaa. Neurootikko joutuu turvautumaan näihin keinoihin epäterveellisiä määriä. Pahimmillaan näihin keinoihin syntyy voimakas addiktio, joka voi olla terveydelle tai sosiaaliselle elämälle erittäin haitallista.
Suomi on täynnä eriasteisia neurootikkoja. Tämän voi kuka tahansa todeta menemällä julkiseen kulkuneuvoon, jossa on paljon ihmisiä. Jos katsoo ympärilleen, voi nähdä miten lähes kaikki kanssamatkustajat istuvat älypuhelin kädessä tuijottaen sen ruutua neuroottisesti. Saman kännykkää jatkuvasti tuijottavan “ruutu-zombi-joukon” voi nähdä lähes kaikilla julkisilla paikoilla. Paikallaan oleminen tekemättä mitään on neurootikolle hyvin vaikeaa.
Neuroottisen toiminnan tarkoitus on myös pitää traumaan liittyvä tuskan tunne loitolla. Neuroottisella toiminnalla ihminen ikään kuin pakenee sitä alkuperäistä tuskaa, jonka aivot joutuivat trauman syntyhetkellä sulkemaan pois. Janovin primaaliteorian mukaan traumoista parannutaan juuri päinvastaisella tavalla. Paraneminen tapahtuu menemällä kohti sitä tuskallista tunnetta, joka trauman aikanaan aiheutti.
Janovin mukaan traumoista paraneminen vaati psykosomaattiseen järjestelmään jumiin jääneen traumatunteen ulos päästämistä niin sanotun primaalikohtauksen (tai lyhyemmin primaalin) kautta. Käytännössä tämä on eräänlaista “psyykkistä oksentamista”, jossa järjestelmään jumiin jäänyt traumatunne ikään kuin purskahtaa paineella ulos. Usein tämä tunnepurkaus on voimakasta itkua, joka jäi lapsena trauman syntyhetkellä itkemättä. Traumat puretaan siis viemällä loppuun se aivoissa tapahtuva prosessi, jonka “sulakkeen palaminen” trauman syntyhetkellä keskeytti. (Aivojen toimintaa koskeva osuus avataan yksityiskohtaisemmin Janovin toisessa kirjassa Biology of Love.)
Primaalikohtauksessa psyyken traumatunteen tukahduttamista ylläpitävät mekanismit pettävät, ja ihminen tuntee vihdoin koko olemuksellaan sen tunteen, jota aivot eivät kyenneet trauman syntyhetkellä käsittelemään. Se on yleensä samaan aikaan hyvin tuskallista ja helpottavaa. Kun traumatunteen saa vihdoin purkautumaan ulos, se on vähän kuin “psyykkisen mätäpaiseen” puhkaisu, joka käynnistää hitaan koko psykosomaattista järjestelmää eheyttävän paranemisprosessin.
Primaalikohtaukseen pääseminen on yleensä melko vaikeaa, koska sitä edeltää usein voimakkaan epämiellyttävä olotila, jota ihminen luontaisesti pyrkii välttelemään. Yleensä tukahduttamismekanismien alta ulos pyrkivä traumatunne aiheuttaa ennen purkautumistaan ahdistusta tai levottomuutta. Kun traumatunne on lähellä purkautumista, olo voi olla todella hirveä. Tässä tilanteessa on tärkeää, että antaa ahdistavan olon kasvaa, jotta traumatunteen synnyttämä painetila saa laukaistua ulos purkautuvan primaalikohtauksen.
On luonnollista, että voimakkaan ahdistuksen vallassa ihminen pyrkii pääsemään kamalasta olotilastaan pois, ja alkaa tehdä niitä neurootikolle tyypillisiä asioita, joilla on tottunut tunteitaan tukahduttamaan. Paranemisen kannalta se on kuitenkin hyvin haitallista. Primaalikohtaukseen pääseminen vaati siinä mielessä tahdonvoimaa, että kykenee vastustamaan houkutusta oman olonsa helpottamiseen neuroottisella toiminnalla. Janov tarjoaakin mielenkiintoisen näkökulman ahdistuneisuuteen. Jos tuntee ahdistusta, se on hyvä merkki. Mitä enemmän on ahdistunut, sitä lähempänä primaalikohtaus on. Jos pystyy antautumaan ahdistukselle, ja antaa sen vain kasvaa, jossain vaiheessa kasvava paine laukaisee vapauttavan primaalikohtauksen.
On tärkeä ymmärtää, että primaalikohtaus ei ole älyllinen prosessi. Traumoista ei parannuta pohtimalla tai oivaltamalla – traumoista parannutaan tuntemalla. Sitä alkuperäistä trauman aiheuttanutta tilannetta tai tapahtumasarjaa ei tarvitse ymmärtää tai edes muistaa. Riittää kun vain tuntee sen ulos purkautuvan tunteen, joka oli jäänyt järjestelmään jumiin. Janovin mukaan juuri älykkäimmät ihmiset ovat haastavimpia traumapotilaita, koska he ovat tottuneet ratkaisemaan kaikki ongelmat älyllään. Älystä ei kuitenkaan ole traumojen purkamisessa mitään hyötyä, koska koko prosessi on pääasiallisesti vain tuntemista.
Tyypillisesti traumatisoituneilla neurootikoilla on traumatisoivia kokemuksia niin paljon, että kyse ei ole koskaan yhdestä traumasta. Neurootikkojen tapauksessa on järkevämpää puhua “trauma-altaasta”, joka on täynnä erilaisia traumatunteita, jotka täytyy kaikki päästää järjestelmästä ulos yksitellen. Näin ollen yksi primaalikohtaus ei riitä. Kun ihminen saa ensimmäisen primaalin, se on merkittävä askel kohti paranemista, mutta se on vasta alkua. Paraneminen vaatii yleensä kymmeniä primaalikohtauksia ja hyvin paljon aikaa. Yksikään neurootikko ei parane traumoistaan viikossa, kuukaudessa tai edes vuodessa. Paraneminen on aina useamman vuoden prosessi, joka etenee hyvin yksilöllisellä tavalla.
Janovin primaaliteorian esittelevässä kirjassa puhutaan myös primaaliterapiasta. Tällä tarkoitetaan Janovin kehittämää terapiamuotoa, jota ei kuitenkaan tällä hetkellä tarjota Suomessa. (Tai jos tarjotaan, kyseessä on erittäin suurella todennäköisyydellä huijari, jolla ei ole primaaliterapiaan asianmukaista koulutusta.) Primaaliteoriaa voi kuitenkin soveltaa omassa paranemisprosessissaan ilman minkäänlaista terapeuttisuhdetta, koska primaalikohtauksiin pääseminen ei vaadi terapeutin apua. Kuka tahansa voi parantaa itse itsensä, jos vain alkaa tehdä sellaisia elämänvalintoja, jotka johtavat tuntemisen lisääntymiseen ja tukahduttamisen vähentymiseen. Esimerkiksi edellisessä osassa mainitun kehopanssarin purkaminen on tällainen valinta. On myös paljon muita asioita, joilla voi edesauttaa primaalikohtauksiin pääsemistä.
Suomessa on toki tarjolla yksi terapiamuoto, jonka avulla voi päästä primaaliin. Kyse on regressioterapiasta, jossa regressioterapeutti auttaa asiakasta pääsemään käsiksi traumaattisiin lapsuusmuistoihin, joiden uudelleeneläminen mielikuvatasolla voi vapauttaa muistoon liittyvän traumatunteen. Tämä on erittäin hyvä hoitomuoto niille, joilla on vaikeuksia päästä primaaliin omin keinoin. Yhdestäkin hoitokerrasta voi olla merkittävää apua, ja sillä voi saada oman paranemisprosessin käyntiin.
Minulla on regressioterapiasta kokemusta yhden kolmetuntisen hoitosession verran, ja se oli erittäin positiivinen kokemus. Kävin sen aikana läpi kaksi traumaattista lapsuuskokemusta, joihin molempiin liittyi voimakasta verenvuotoa. Tuollaisissa shokeeraavissa tilanteissa tunneimpulssi on lapsen aivoille liikaa, joten käytännössä se synnyttää aina jonkinasteisen trauman. Kun tilanteen käy läpi regressioterapiassa aikuisena, aivot kestävät tunteen käsittelyn, ja trauma purkautuu ulos voimakkaana tunnekokemuksena. Minun tapauksessa tämä hoitosessio toimi myös oman primaaliprosessini kiihdyttäjänä, koska sen jälkeen omia primaalikohtauksia alkoi tulla aiempaa tiheämpään tahtiin. En tiedä miksi, mutta muutos oli hyvin selkeä. Koska minulla on kokemusta vain yhdestä regressioterapeutista, en osaa sanoa ovatko kaikki regressioterapeutit asiansa osaavia. Mutta tämä henkilö, nimeltään Lotta Kvist (Lauttasaari, Helsinki), on ainakin sellainen, jota voin suositella kaikille. Hinta-laatusuhteeltaan regressioterapia päihittää mennen tullen perinteisen psykoterapian, joka ei auta traumoista paranemiseen.
Regressioterapiaan meneminen ei kuitenkaan ole paranemisen kannalta millään tavalla välttämätöntä. Kaikkein olennaisinta oman primaaliprosessin käynnistämisessä on vähentää niitä neuroottisia toimintoja, joilla on tottunut tukahduttamaan tunteitaan. Kaikki neurootikot tekevät sitä, joten jokaisella neurootikolla on varmasti keinoja tukahduttamisen vähentämiseen. Helppoa se ei tietenkään ole – eikä varsinkaan miellyttävää. Jos on tottunut tukahduttamaan itseään esimerkiksi alkoholilla tai tupakalla, ei varmaankaan olisi huono idea luopua niiden käytöstä. Kyllä, se lisää ahdistuneisuutta ja pahaa oloa, mutta se on juuri se mihin täytyykin pyrkiä. Mitä enemmän ahdistaa, sitä lähempänä primaalikohtaus on. On syytä kuitenkin muistaa, että kun luopuu yhdestä neuroottisesta toiminnasta, syntyy suuri houkutus korvata se jollain uudella toiminnalla. Tätä pitäisi pystyä välttämään. Esimerkiksi kovan juopottelun vaihtaminen kovaan urheilemiseen on varmasti fyysisen terveyden kannalta ihan hyvä valinta, mutta primaaliprosessin kannalta siitä ei ole mitään hyötyä. Urheilusta saatavat endorfiinit tukahduttavat tuntemista aivan samalla tavalla kuin alkoholi.
Janovin Huuto sisimmästä julkaistiin vuonna 1970. Reilut kaksikymmentä vuotta myöhemmin hän julkaisi tälle kirjalle jatko-osan New Primal Scream: Primal Therapy 20 Years On, joka syventää ja täydentää hänen primaaliteoriaa tarjoten paljon arvokasta lisätietoa. Molemmat kirjat ovat ehdottomasti lukemisen arvoisia, ja suosittelen niitä jokaiselle mielenterveysongelmista kärsivälle.
Psyykkisistä traumoista paraneminen ei ole helppoa. Se ei myöskään ole nopeaa. Se on tuskallista, kivuliasta, hirveää ja pelottavaa. Se vaatii rohkeutta ja tahdonvoimaa mennä sinne, minne ei haluaisi mennä. Vähän kuin kävisi vuosien ajan toistuvasti omassa henkilökohtaisessa helvetissään. Valitettavasti sitä helvetissä käymistä ei voi ulkoistaa kenellekään toiselle. Se on pakko tehdä itse.
Sarjan aiemmat osat:
- Esipuhe
- Ego ei ole vihollisesi
- Valeminän vangit
- Anteeksianto ja vihan tukahduttaminen
- Vanhemmat ja kiitollisuudenvelka
- Huonon kohtelun ylisukupolvinen ketju
- Väkivalta traumatisoi lapsen
- Lapset eivät ole vanhempiensa vanhempia
- Totuus katkaisee pahuuden kierteen
- Riippuvuus ei ole rakkautta
- "Älä suututa isää!"
- Yliminä ja omatunto
- Hylkäämisellä pelottelu luo miellyttäjän
- Läheisriippuvuuden juurisyy
- Miellyttäjät ja narsistit
- Paholainen
- Narsisti pelkää nöyryytystä
- Miellyttäjän tarina #1
- Miellyttäjän tarina #2
- Arno Gruen ja pahuuden anatomia
- Psykiatria ei paranna ketään
- Kehopanssari
Hieno kirjoitus! Kiitos! Tuli paljon oivaluuksia kun luin tämän kirjoituksen. Toi pyrikminen primaalikohtaukseen idea on mainio. Sitä olen viime vuosia tehnyt intuitiivisesti: olen pyrkinyt kohtamaan tunteitani, vaikka ovat välillä haastavia. Lopussa kuitenkin tunteminen aina palkitsee. Tärkeintä on mielestäni olla armollinen itselle ja tuntea omien kykyjensä mukaan. On päiviä kun jaksaa kohdata tunteita ja on päiviä kun ei siihen pysty. Silloin tyydyn TV:n katsomiseen...
VastaaPoistaSitten kun on voimat kerätty, niin voi taas tuntea syvemmin.
Primaaleihin meneminen on rankkaa, ja niin on myös niistä toipuminen. Primaalien välissä kannattaa nimenomaan levätä ja kerätä voimia seuraavaan puristukseen.
PoistaJoskus käy niin, että jonkun ison primaalin jälkeen tulee hetkellinen helpotuksesta tuleva piristyminen, mutta yleensä primaalien jälkeiset viikot ovat ainakin itsellä täynnä väsymystä. Liittynee siihen, että järjestelmä toipuessaan "päivittää" itse itseään - myös fyysisesti. Itsellä on tapahtunut isoja kehollisia muutoksia oman primaaliprosessini aikana. Vähän kuin olisi saanut uuden kehon.
Kaveri testasi tekoälyä liittyen Janovin näkemyksiin:
VastaaPoista"Arthur Janov vertasi aivojen suojautumista voimakkaalta traumatisoivalta tunteelta sulakkeen palamiseen, korostaen mekanismia, jossa aivot "katkaisevat yhteyden" sietämättömän tunteen käsittelemiseksi. Tässä on yksityiskohtaisempi selitys siitä, miten tämä prosessi Janovin mukaan toimii:
Sulakkeen Palamisen Metafora
1) Liiallinen Tunteiden Kuormitus:
Kun yksilö kokee erittäin voimakkaan ja traumaattisen tunteen, kuten äärimmäisen pelon, surun tai kivun, tunteen intensiteetti voi ylittää aivojen kyvyn käsitellä sitä. Tämä tilanne muistuttaa tilannetta, jossa sähköjärjestelmässä virta ylittää sulakkeen kapasiteetin.
2) Aivojen Suojamekanismi:
Janovin mukaan aivoilla on suojamekanismi, joka toimii samalla tavalla kuin sulake. Kun tunnekuormitus ylittää aivojen sietokyvyn, tämä suojamekanismi aktivoituu "katkaisten" tietoisen yhteyden tunteeseen. Tämä estää tietoista mieltä käsittelemästä ja kokemasta liiallista tuskaa.
3) Tunteiden Tukahduttaminen ja Tiedostamattomuus:
Kun suojamekanismi aktivoituu, traumaattinen tunne tukahdutetaan ja siirretään tiedostamattomaan mieleen. Tämä on aivojen tapa suojata yksilöä välittömältä henkiseltä ja fyysiseltä ylikuormitukselta.
Tukahduttaminen tarkoittaa, että tunne ei häviä, vaan se varastoidaan aivojen syvempiin osiin, kuten limbiseen järjestelmään. Tämä voi tarkoittaa, että tunne voi aktivoitua myöhemmin elämässä, joskus pienistäkin ärsykkeistä.
4) Pitkäaikaiset Vaikutukset:
Tämä "sulakkeen palamisen" mekanismi voi johtaa pitkäaikaisiin psyykkisiin ja fyysisiin oireisiin. Tukahdutetut tunteet voivat aiheuttaa kroonista stressiä, ahdistusta, masennusta ja fyysisiä sairauksia.
Vaikka mekanismi suojaa yksilöä välittömältä henkiseltä ylikuormitukselta, se voi aiheuttaa ongelmia, kun tukahdutetut tunteet eivät pääse käsittelyyn ja vapautukseen.
5) Primaaliterapian Rooli:
Janovin kehittämä primaaliterapia pyrkii "uudelleen kytkemään" tietoisen mielen ja tukahdutettujen tunteiden välisen yhteyden. Terapian aikana potilas pyritään saamaan tuntemaan ja ilmaisemaan nämä tukahdutetut tunteet turvallisessa ja hallitussa ympäristössä.
Prosessin aikana potilas "polttaa sulakkeen uudelleen", jolloin tukahdutettu tunne pääsee esiin ja käsitellään. Tämä voi auttaa palauttamaan tasapainon aivojen toiminnassa ja johtaa merkittävään emotionaaliseen ja fyysiseen paranemiseen."
Vähän erikoinen tuo "polttaa sulakkeen uudelleen", mutta kyllä siitä tajuaa mitä sillä tarkoitetaan.
Tässä vielä vähän laajennettu tekoälyn yhteenveto niille, joita kiinnostaa psyykkisten traumojen synty aivojen näkökulmasta. Tämä pitäisi opettaa jokaiselle opiskelijalle lääketieteellisessä korkeakoulussa:
Poista"Arthur Janovin mukaan tunnekokemus etenee aivoissa tietyssä järjestyksessä, kun se etenee signaalina aivojen osasta toiseen. Janov keskittyi erityisesti siihen, miten traumaattiset tunteet ja kokemukset käsitellään aivoissa. Tässä on selitettynä, miten tunnekokemus etenee aivoissa Janovin primaaliteorian mukaisesti, sekä eri aivojen osat ja niiden tehtävät sulakkeen palamisen metaforalla selitettynä:
Ketjun Yhteenveto ja Sulakkeen Palamisen Metafora
1) Aistit (Sensoriset reseptorit)
Tunnekokemus alkaa aisteista, kuten näkö-, kuulo-, tunto-, maku- ja hajuaistista, jotka vastaanottavat ulkoisia ärsykkeitä.
2) Thalamus
Thalamus toimii "välityskeskuksena" aivoissa. Se vastaanottaa sensorisia tietoja aisteista ja välittää ne eteenpäin muihin aivojen osiin. Thalamus suodattaa ja ohjaa tunnesignaaleja kohti aivojen emotionaalisia ja kognitiivisia keskuksia.
3) Amygdala
Amygdala on tärkeä emotionaalisten reaktioiden käsittelyssä. Se tunnistaa ja arvioi emotionaalisesti merkitykselliset ärsykkeet, kuten pelottavat tai uhkaavat tilanteet. Amygdala laukaisee "taistele tai pakene" -reaktion ja aktivoi stressivasteen, jos tilanne on uhkaava.
4) Hypotalamus
Hypotalamus säätelee autonomisia toimintoja ja kehon reaktioita emotionaalisiin ärsykkeisiin. Se aktivoi stressivasteen ja ohjaa hormonaalisten reaktioiden, kuten kortisolin ja adrenaliinin, vapautumista kehoon.
5) Hippokampus
Hippokampus on keskeinen muistin ja oppimisen kannalta. Se yhdistää emotionaalisia kokemuksia kontekstiin ja auttaa tallentamaan ne muistoiksi. Traumaattiset kokemukset voivat häiritä hippokampuksen toimintaa, mikä vaikuttaa muistin ja tunteiden käsittelyyn.
6) Prefrontaalinen korteksi
Prefrontaalinen korteksi on vastuussa korkeammista kognitiivisista toiminnoista, kuten päätöksenteosta, tunteiden säätelystä ja sosiaalisesta käyttäytymisestä. Se auttaa arvioimaan tilanteita ja säätämään tunteita tietoisen ajattelun kautta. Traumaattisten tunteiden tukahduttaminen voi heikentää prefrontaalisen korteksin ja limbisen järjestelmän välistä vuorovaikutusta.
7) Tiedostamaton mieli
Jos tunnekokemus on liian voimakas käsiteltäväksi, se tukahdutetaan ja siirretään tiedostamattomaan mieleen. Tämä prosessi tapahtuu osittain limbisen järjestelmän (mukaan lukien amygdala ja hippokampus) ja prefrontaalisen korteksin yhteistyön kautta."
jatkuu...
"Sulakkeen Palamisen Metafora
Poista- Liiallinen Tunteiden Kuormitus:
Kun tunnekokemus on erittäin voimakas ja ylittää aivojen sietokyvyn, aivot aktivoivat suojamekanismin. Tämä suojamekanismi toimii samalla tavalla kuin sähköjärjestelmässä oleva sulake, joka katkaisee yhteyden estääkseen ylikuormituksen.
- Ketjun Katkeaminen:
Sulakkeen palamisen metaforassa tämä tarkoittaa, että aivot "katkaisevat yhteyden" tiettyjen aivojen osien välillä, jolloin voimakas tunnekokemus ei pääse etenemään normaalisti. Esimerkiksi amygdala voi estää tietoista mieltä (prefrontaalista korteksia) käsittelemästä tunteita, siirtämällä ne tiedostamattomaan mieleen.
- Psyykkinen Trauma:
Tämä suojamekanismi, joka estää voimakkaan tunnekokemuksen etenemisen, voi aiheuttaa psyykkisen trauman. Traumaattinen tunne tukahdutetaan ja varastoidaan limbiseen järjestelmään, mikä voi johtaa pitkäaikaisiin psyykkisiin ja fyysisiin oireisiin. Tukahdutettu tunne voi myöhemmin aktivoitua ja aiheuttaa ongelmia, kun sitä ei ole käsitelty.
- Primaaliterapian Rooli:
Primaaliterapian tavoitteena on "uudelleen kytkeä" nämä yhteydet, jolloin tukahdutettu tunne pääsee esiin ja käsitellään. Terapian aikana potilas tuntee ja ilmaisee nämä tunteet, mikä voi auttaa palauttamaan aivojen tasapainon ja johtaa merkittävään paranemiseen.
Tämä ketju kuvaa, miten tunnekokemus etenee aivoissa ja miten voimakas tunnekokemus voi katkaista tämän ketjun aiheuttaen psyykkisen trauman. Sulakkeen palamisen metafora auttaa ymmärtämään, kuinka aivot suojautuvat liialliselta tunnekokemukselta, ja miten tämä voi johtaa pitkäaikaisiin ongelmiin, jos tunteita ei käsitellä asianmukaisesti."
Tämä pitkä vastaus syntyi kolmen kysymyksen kautta. Ensimmäinen kysymys oli:
Poista"Miten Janovin mukaan aivojen suojautuminen voimakkaalta traumatisoivalta tunteelta muistuttaa sulakkeen palamista?"
Tämän jälkeen kysyttiin:
"Miten Janovin mukaan tunnekokemus etenee aivojen sisällä signaalina aivojen osalta toiselle? Millaisen ketjun läpi tuo signaali kulkee? Luettele eri aivojen osat järjestyksessä ja kerro niiden tehtävät."
Lopuksi pyydettiin edellisten vastausten yhdistämistä:
"Toista edellinen vastaus, mutta lisää siihen "sulakkeen palamisen metafora", eli miten voimakas tunnekokemus voi katkaista ketjun ja pysäyttää tunnekokemuksen etenemisen aivoissa aiheuttaen psyykkisen trauman."
Voitte kokeilla itse.
AoI: What Doesn't Kill You Makes You Stronger
VastaaPoistahttps://www.youtube.com/watch?v=oP54ZbLJyM8
Anterolle suuret kiitokset tästä pahan juuret-kirjoitussarjasta. Tämä sarja on ehkä minun elämäni tärkeimpiä tekstejä tässä blogissa. Tutustuin tähän blogiin vuonna 2020 ja olenkin lueskellut sitä siitä lähtien lähes päivittäin. Huvittaa oikeastaan kun aina välillä näin aiemmin tässä blogissa keskusteluja huonon lapsuuden aiheuttamista traumoista. Silloin ajattelin että onneksi tuo ei nyt minua koske, koska minullahan oli ihan hyvä lapsuus. Niinpä niin. Muuten vain olen kärsinyt puolet elämästäni (ikä nyt 41 v) crohnin-taudista, selkäkivuista, yleisestä kehon jäykkyydestä, ahdistuksesta jne. Olen myös kärsinyt juuri niistä narsistisista persoonallisuushäiriöistä, joita näissä teksteissä puhutaan. Toisissa olosuhteissa olen miellyttäjä kuten talon ja perheen ulkopuolella ja omalle perheelleni taas olen ollut toisinaan sadistinen kontrolloija.
VastaaPoistaAsiat ovat pikkuhiljaa alkaneet avautumaan, josta tosiaan kiitos kuuluu näille teksteille. Näen nyt aika selvästi omien vanhempieni ongelmat. Eivät he väkivaltaisia olleet mutta selkeästi henkisesti ongelmaisia ihmisiä. Jonkinasteisesti narsistisesti vammautuneita molemmat. Homma on minulla vasta ihan alussa enkä tiedä yhtään miten tämä tulee etenemään. Olen vähentänyt salitreenaamista, joka sekin on ollut osittain kehopanssarin ylläpitämistä. Kovalla treenaamisella pidin itseäni jatkuvasti ylirasittuneena. Sitten tietenkin iskee suolistotulehdukset päälle kun keho ei enää jaksa. En ole saanut vielä yhtään kunnon primaalikohtausta, jossa itkisin vuolaasti pahaa oloa pois. Kuitenkin huomaan että jotakin ehkä yrittää pintaan. On tullut selittämättömiä oksettavia oloja tai muuten huonoja oloja. Toisinaan tule hieman surullinen olo jolloin silmät vetistää mutta ei kunnon itkukohtausta. Ehkä se vielä jokin päivä tulee. Jonkin päivänä saan ehkä myös nuo suolistovaivat remissioon tai ainakin vähenemään. Hankaluus tässä on se kun ei tunnista aina mistä on kyse vaan jälkeenpäin huomaa että olikohan tässä kyse primaalista. Joka tapauksessa tunnen jotakin muutosta alkaneen tapahtua. Nämä pahan juuret-tekstit on siksi tärkeitä että asia tulee tietoiseksi näiden avulla. En ole näistä kuullut oikein puhuttavan missään muualla. Olen nyt viime aikoina lukenut Alice Millerin kirjat, jotka kirjastosta on saanut ja Arthur Janovinkin kirja on jonotuslistalla.
Olen huomannut myös jonkinlaista muutosta vaimossani ja 15-v tyttäressäni. Olen heidän kanssaan avoimesti puhunutkin näistä asioista. Jotenkin tuntuu että jännitys, mikä toisinaan on vallinnut perheessämme, on helpottanut. Tyttäreni kanssa olen aina ollut läheinen, mutta tiedän jo että vahinkoa on ehtinyt tapahtua. Olenkin koitanut pyytää anteeksi häneltä tekemiäni vääryyksiä. Helppoa se ei ole. Hän ei edes muista kaikkia asioista, jolloin olen häntä väärin kohdellut. Jotkut hän yllättäen muistaa ja se vasta pahalta tuntuukin silloin.
Pitkä tie tässä on varmaan edessä mutta ei se auta kun taivaltaa.
Ps. Tilhi Pihjala-nimimerkille myös kiitokset Michael Tsarionin artikkeleiden käännöksistä. Ne ovat olleet myös todella mielenkiintoista luettavaa
Kiitos Aki, että jaoit tarinasi. Tämän lukeminen lämmitti mieltä todella paljon.
PoistaTähän sinun kommenttii tiivistyy se, miksi Pahan juuret on kirjoitettu. Elämme maailmassa, jossa suurin osa ihmisistä on täysin sokeita sille, miksi he voivat pahoin. Monet eivät kunnolla edes tajua voivansa pahoin, koska se pahoinvointi on aina ollut osa elämää - siis "normaalia". Pahan juuret on minun yritykseni tuoda valoa tähän ymmärtämättömyyden pimeään huoneeseen, jossa niin moni ihminen kärsii vuodesta toiseen.
Toipuminen on mahdollista. Kuten sanoit, se on pitkä tie. Aloittaminen on vaikeinta, mutta sinä olet selkeästi ottanut jo ne ensimmäiset vaikeat askeleet. Kaikki alkaa siitä, että alkaa katsoa itseään, lapsuuttaan ja omia vanhempiaan totuudenmukaisesti. Se on monelle ylivoimaisen vaikeaa, koska se on hyvin kivuliasta ja pelottavaa. Siksi nostan siitä sinulle hattua samalla tavalla kuin kaikille muillekin, jotka uskaltavat tehdä saman. Maailma olisi aika paljon parempi paikka, jos täällä olisi enemmän sinun kaltaisia ihmisiä. Siis ihmisiä, joilla riittää rohkeutta lähteä kohti omaa sisintään ja sitä Kipua, joka siellä odottaa. Se on sitä kuuluisaa varjotyötä.
Vaikka et olekaan vielä saanut kunnon primaalikohtausta, kertomasi perusteella sanoisin, että se on vain ajan kysymys. Se ei välttämättä tapahdu ihan heti, mutta olemalla kärsivällinen sinä ihan varmasti pääset sen ensimmäisen primaalikohtauksen kynnyksen yli. Se tapahtuu sitten kun sinä olet siihen valmis. Ja sen jälkeen seuraava primaali tulee taas jo vähän helpommin läpi. Sitten vain lähdet tyhjentämään sitä omaa traumatankkiasi primaali kerrallaan. Olen aivan varma, että kunhan vain saat prosessin liikkeelle, jossain vaiheessa ne suolistotulehduksetkin helpottavat.
Selkeästi sinun tunteminen on lisääntynyt. Se on erittäin hyvä merkki. Kovan treenaamisen vähentäminen on varmasti auttanut siinä. Kannattaa myös ehkä tehdä itselle jonkinlaista listaa kaikista niistä asioista, joilla on tottunut omaa pahaa oloa tukahduttamaan. Sitten kun sitä listaa katsoo, sieltä saattaa löytyä jokin asia, josta on valmis luopumaan. Se voi olla alkoholi, tupakka, videopelien pelaaminen tai mikä tahansa muu asia, josta tulee sellainen tunne, että tuon minä voisin nyt lopettaa.
On erittäin hyvä, että tiedostat selittämättömän pahan olon pintaan nousemisen, ja sen että siinä todellakin on kyse ulos pyrkivästä traumatunteesta. Se on juuri sitä, että aivojen aisti- ja tunnekeskukseen jumiutunut traumatunne on lähellä päästä aivokuoreen. Noissa hetkissä olisi hyvä, että pystyisit vähentämään tukahduttavien asioiden tekemistä, ja ikään kuin vain "antautuisit" sille pahalle ololle. Ei niissä tilanteissa oikeastaan tarvitse tehdä mitään. Se on enemmäkin sitä, että ei tee mitään. Antaa sen tunteen vain tulla. "Hei Kipu, käy peremmälle!"
(jatkuu...)
(... jatkoa)
PoistaJos sen ensimmäisen primaalin ulos saaminen alkaa tuntua liian vaikealta, silloin kannattaa vakavasti harkita regressioterapiassa käyntiä. Tai no, oikeastaan sanoisin, että se kannattaa joka tapauksessa. Varsinkin nyt kun sinulla on se tuloillaan oleva primaali noin lähellä pintaa. Jos nyt menet osaavan regressioterapeutin luo, saat melko varmasti kunnon räjähtävän startin omalle primaaliprosessillesi.
On varmasti totta, että tyttäresi tapauksessa vahinkoa on jo ehtinyt tapahtua. Mutta hänkin voi tulevaisuudessa toipua niistä syntyneistä haavoista. Siksi olisi tärkeää, että olet jatkossakin hänelle mahdollisimman avoin omasta prosessistasi, ja näytät hänelle esimerkkiä. Tyttären animus mallintuu aina ensisijaisesti isän mukaan, joten rohkea Kipua kohti menevä isä voi olla sille tulevaisuuden aikuiselle naiselle kultaakin arvokkaampi asia. Animus on naisen opas sankarin matkalle.
https://eliitinesoteerisetsymbolit.blogspot.com/2018/01/astro-teologia-osa-35-helvetti.html
Toivottavasti joskus lähitulevaisuudessa saan lukea sinun kirjoittaman kommentin, jossa kerrot ensimmäisestä kunnon primaalikohtauksestasi. Nämä konkreettiset elävän elämän esimerkit auttavat varmasti myös muita samassa suossa tarpovia. Siksi en panisi yhtään pahakseni, jos jossain vaiheessa tulet tänne kertomaan kuulumisiasi. Varsinkin kun osaat kirjoittaa noin hyvin ja selkeästi.
Oman Kivun kohtaaminen on sankarin matkalle lähtemistä. Se on vaikeinta mitä tulet elämässäsi tekemään. Ja tärkeintä. Se muuttaa sinut pysyvästi, ja auttaa sinua nousemaan oman sisäisen maailmasi kuninkaaksi.
"Raise that sword!"
https://www.youtube.com/watch?v=k_EjSSFqEvg
Kiitos Aki tuhannesti jakamisesta!
PoistaHuikean koskettavaa ja rohkaisevaa kuulla tällaista. Ja ennen kaikkea onnittelut sankarin matkalle lähdöstä! Hyvää syksyä sinulle ja perheellesi.
KINGDOM - Animated Short Film
Poistahttps://www.youtube.com/watch?v=MA3iscoypcY
Päivitys: poistin kirjoituksesta tämän kappaleen:
VastaaPoista"Janovin mukaan parantava primaalikohtaus vaatii myös niin sanotun “kytkennän”. Tällä hän tarkoittaa sitä, että psyyken tiedostamattomalta puolelta ulos purkautuva traumatunne kytketään tiedostavalle puolelle. Toisin sanoen ihmisen tajunta ymmärtää primaalikohtauksen aikana (tai välittömästi sen jälkeen), että se voimakas tunnepurkaus on järjestelmästä ulos purkautuvaa traumatunnetta. Ei ole olennaista muistaa, mikä sen trauman aiheutti. Olennaista on vain tiedostaa, että ulos tuleva tunne on traumatunnetta. "
Syy poistolle on se, että huomasin ymmärtäneeni Janovin "kytkennän" hieman väärin. Kun sitten aloin kirjoittaa tuota kappaletta uudestaan, huomasin Janovin selityksen olevan omiin kokemuksiini peilaten jollain tavalla väärä tai puutteellinen. En siis pysty oman havaintoaineistoni takia allekirjoittamaan Janovin ajatuksia kytkennästä - en ainakaan siinä muodossa kuin se selitetään kirjassa Huuto sisimmästä (sivu 71).
Niinpä tulin siihen tulokseen, että tämä kappale on parempi vain poistaa.
Janovin asiakkaana oli eräs nuori mies, jonka lapsuus oli erittäin traumatisoiva hyvin monilla eri tavoilla. Hän löysi Janovin kirjat, luki ne kaikki, ja säästi monta vuotta rahaa, jotta pääsisi primaaliterapiaan. Hän kertoo ajatuksistaan kahden vuoden primaaliprosessin jälkeen:
VastaaPoista"Before I entered therapy, I talked incessantly to my friends about Primal therapy. A few asked, "Why would you put yourself through so much? Aren't there some things you shouldn't fuck with?" It is a great deal of agony that I will go through in the name of feeling. I suspect I have only scratched the surface of the suffering I will encounter. It is hard to put in words many of the things I have written about so that a person who lack this kind of experience can understand. Feelings go so often into the realm of wordlessness. So I will leave it at this: Feeling feelings, feeling unfelt pains, confronting unmet needs and long-denied truths is at times indescribably torturous. It exposes my true self in its most vulnerable places. I have to face things that scare the shit out of me. I have to tell secrets about myself which I am deeply ashamed of. When I do though, I can't tell you how wonderful it feels! It isn't always that way, but every tear brings me little closer to me. Why go through all of this pain and agony? Am I a masochist? No, I am not. All of this shit I crawl through is freeing me. I AM ALIVE! I AM LIVING! I AM GROWING AS A HUMAN BEING! Two years ago, I was dead inside. Worse yet, I only vaguely knew how deeply I was not living. And so, I can proclaim triumphantly: I was dead inside but now I can feel! That is what really counts."
Pystyn hyvin samaistumaan tuohon. Minustakin tuntui pitkään siltä, että olin kuin pystyyn kuollut puu. Useamman vuoden primaaliprosessin jälkeen ei todellakaan tunnu enää siltä.
Janovilla on erittäin mielenkiintoinen näkökulma perinteiseen psykoterapiaan, joka voi joissain tapauksissa olla asiakkaan paranemisen kannalta enemmän haitallista kuin hyödyllistä. Kirjasta Biology of Love, sivu 279:
VastaaPoista"Today's conventional psychotherapist inadvertenly and mistakenly reinforces the gating system (aivojen tukahduttamismekanismit) of patients by using the tools of concern, listening, care, guidance, and advice. Therapy can become another act-out for the patient who is unconsciously getting what he wants (symbolic fulfillment) instead of what he needs (feeling the lack of fulfillment as a child). The implication is that you can have good intentions and love neurosis away. If all those fail, the therapist uses the more direct means of quelling need/pain by prescribing tranquilizers. A therapist who tries to build a patient's self-esteem by telling her, "You really are capable, you know," is actually encouraging the patient to block out her real feeling of "I'm bad. People don't love me because I'm worthless." By trying to "love" pain away by being "nice", the therapist is fighting reality. He is functioning as the brain gate (tukahduttaminen) for the patient. In Primal Therapy, we want to open the gate and let in love, beauty and life! To do that we must open the gate to real feelings of "No one loves me. I'm unlovable. It is all so hopeless," etc.
Let us remember that any love outside the critical perioid (elämän ensimmäiset vuodet) is nice, helpful and relaxing, but cannot make permanent changes in the neurobiological system. We can get addicted to this kind of love - reassuring warmth by a therapist - because it is always substitute fulfillment. The patient must eventually feel the lack of love she underwent in childhood. To receive warmth in the present is still to keep love out because repression remains intact. It is the pain of feeling no love that lifts repression and will let love in. Otherwise, to be loving, concerned, and focused only on the patient is to give her what she needed in the past, not the present. Love now, pradoxically, reinforces the gates and keeps "unloved" from being felt.
Of course, the patient feels better for a time and becomes addicted to the therapist because she is getting what she needed long ago. If there were any way that an imprint (trauman aihettava tunnejälki) can be "erased" it would be in bringing the trauma up to the prefrontal area (aivokuori, prefrontaalinen korteksi, päivätajunta) for integration. Remember, it is the suffering component that is buried which keeps it "alive". Once the suffering is felt the trauma loses its force."
Kun muistelen omia terapiavuosiani, niin juuri näinhän se meni. Terapeutin näkemisen jälkeen oli usein hyvä olo, mutta vain hetkellisesti. Ei se ole mitään paranemista. Se on enemmänkin asiakkaan koukuttamista riippuvuussuhteeseen.
K&T: Anne Kukkohovi hoitaa itseään seksillä – Miehille yksi ikäsääntö
VastaaPoistahttps://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/59da6606-1883-4a02-960b-2e33254b9b0d
"Kukkohovi myöntää olevansa sarjadeittailija. Aika ajoin hän tuntee itsensä jopa ”peluriksi”.
– Kesä oli villi. Eilen leffassa yhden kanssa, tänään osterimies ja huomenna dinneri kolmannen kanssa... En malta pysähtyä olemaan vain yhden ihmisen kanssa, Kukkohovi kertoo haastattelussa.
Kukkohovi puhuu myös seksistä. Hän kertoo hoitavansa itseään seksillä.
– Olen kova stressaamaan ja uiskentelemaan syvissä vesissä. Seksi maadoittaa minua. Se tuo minut takaisin ja saa tuntemaan, että kaikki on ihan ok, Kukkohovi jatkaa."
Vähän sama kuin alkoholisti sanoisi: "Olen kova stressaamaan ja uiskentelemaan syvissä vesissä. Alkoholi maadoittaa minua. Se tuo minut takaisin ja saa tuntemaan, että kaikki on ihan ok." Tai ei oikeastaan vähän sama vaan täysin sama.
Neuroottisella käytöksellä paetaan aina järjestelmässä jumissa olevaa traumapohjaista Kipua. Se ei ole ITSEN hoitamista vaan OIREEN hoitamista. Sillä ei voi parantua. Itsen hoitaminen olisi sitä, että lähtee purkamaan niitä traumoja primaaliprosessilla. Jatkuva dokaaminen tai paneskelu ei auta siihen. Päin vastoin ne vain tukahduttavat sitä Kipua, jonka tunteminen olisi paranemisen kannalta välttämätöntä.