maanantai 10. marraskuuta 2014

Alkupuhe - osa 1: Revennyt salaisuuksien verho

Elämme tietoisuuden heräämisen aikakautta. Yhä useammat ja useammat ihmiset ympäri maailman ovat heränneet siihen, että maailma ei ole ihan sellainen paikka kuin miltä se päälle päin näyttää. Moni on herännyt siihen, että maailma on täynnä sellaisia kulisseja, jotka eivät enää pysy pystyssä. Kaikki se keinotekoinen todellisuus, jota tiedotusvälineet, poliittiset järjestelmät, taloudelliset järjestelmät, uskonnolliset järjestelmät, koulutusjärjestelmät ja muut vastaavat järjestelmät yrittävät epätoivoisesti ylläpitää, murenee hitaasti mutta varmasti ympärillämme. 





Ihmiset eivät enää usko kaikkea, mitä media heille kertoo. Ihmiset eivät enää usko kaikkea, mitä uskonnolliset johtajat heille kertovat. Ihmiset eivät enää usko kaikkea, mitä "auktoriteetit" heille kertovat. Ihmiset eivät enää usko poliisin aina palvelevan ihmistä ja lakikoneiston aina oikeutta. Ihmiset eivät enää usko jokaisen lääkärin ajattelevat potilaan parasta. Ihmiset eivät enää usko kaikkea, mitä koulukirjoissa opetetaan. Rahan valta ja korruptio on johtanut siihen, että ihmisten usko vanhoihin auktoriteetteihin on mennyt.

Kaiken tämän murrosvaiheen keskellä moni valheisiin uskomasta lakannut on alkanut etsiä totuutta. Sellaista totuutta, jota ei voi löytää lehdistä, oppikirjoista, uskonnollisista dogmeista tai erilaisista ismeistä. Jotkut kutsuvat tätä ilmiötä totuusliikkeeksi. Tämä totuusliikkeen lukumääräinen koko kasvaa päivä päivältä, kun yhä useammat ihmiset törmäävät siihen kivuliaaseen todellisuuteen, että meille on valhedeltu hyvin monesta asiasta, ja meitä on vedätetty hyvin monella tavalla. Maailmaa pyörittävä - eliitin omistama - järjestelmä on läpensä korruptoitunut.





Valheiden jälkiä tutkineet ovat alkaneet nähdä näiden vanhojen toimimattomien kulissien taakse. Termit kuten New World Order (NWO), Bilderberg, Illuminati, Cabal, Vapaamuurarit, Ruusuristiläiset, erilaiset ritarikunnat, Black Nobility, Council of Foreign Relations (CFR), Jesuiitat jne. ovat nousseet ihmisten tietoisuuteen tavalla, jota vielä kymmenen vuotta sitten kukaan ei olisi voinut kuvitellakaan. Tämän salaisen "Eliitiin" salaisuuksien verho on revennyt.





Tämän blogin tarkoituksena on tarkastella kyseisen "Eliitin" toimintaa hieman harvinaisemmasta näkökulmasta: Esoteerisen symboliikan näkökulmasta. 

Tarkoitukseni on esitellä aiheesta kiinnostuneille miten "Eliitti" käyttää esoteerista symboliikkaa julkisesti, mutta silti salassa. Tarkoitan tällä paradoksilla sitä, että kyseistä symboliikkaa ei yritetäkään peitellä, vaan sitä käytetään usein hyvinkin julkisesti. Se minkä viestin tai agendan kyseinen symboliikka sisältää - sen "Eliitti" yrittää pitää visusti salassa. 

Niin. Yrittää.





7 kommenttia:

  1. Mielenkiinnosta, mikä on sinun vakaumuksesi? Mikäli löytyy myöhemmin blogista tai tulisi lukea tekstin rivien välistä, niin sinne en välttämättä pääse. Kysynkin siis suoraan. Mikä on sinun "totuus"? Mikä näistä monista tuulista tuo rauhan sinun sydämeesi ja turvan sinun sielullesi?

    VastaaPoista
  2. "A total of 277 local businessmen and politicians representing different parties in the Swedish city of Umeå are members of the same Masonic lodge and support each other in many ways"

    http://sputniknews.com/europe/20160504/1039059467/sweden-freemasons-secret-socieity.html

    VastaaPoista
  3. Elän siinä käsityksessä, että jokaisella on oikeus kertoa tai olla kertomatta omasta jäsenyydestään..kuinka on sinun laitasi ja kummalle puolelle asetut(jätät kovasti tulkinnan varaa)? Entä riskit? Kyllä, mielenkiinto on omalla tavallaan herännyt, on omia yhtäläisyyksiä puoleen ja toiseen, mutta, mutta. . ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. https://i.imgflip.com/204d9i.jpg

      Poista
    2. :) Mähän yritän kokoajan. . :D Väkisin mietityttää suuntaan jos toiseen vaikka alusta yritin aloittaakin. . ;) Kiitokset tässä vaiheessa mielenkiintoisesta blogista, löysin(taas)suku-yhteyden täältä, jätinkirkkoja koskevassa artikkelissa. Kuulun siis itse tuohon calamnius-sukuseuraan jne. Hassuja yhtälöitä maailma täynnä, osa liiankin lähellä. . jatka samaa rataa! ;)

      Poista
    3. Se on prosessi, joka vie paljon aikaa. Todella paljon. Tämä blogi muodostaa kokonaisuuden, jota ei ihan yhdessä illassa kahlata läpi. Malttia.

      Se, että jokin asia mietityttää, on erittäin positiivista. Se on merkki omasta ajattelusta.

      On olemassa sellaisia ihmisiä, jotka hylkäävät kaiken uuden informaation, joka on ristiriidassa omien uskomusten kanssa. Sitten on sellaisia ihmisiä, jotka uskovat kaiken uuden informaation ilman kritiikkiä. Yhteistä näille kahdelle on oman ajattelun puute.

      Tätä blogia kirjoitetaan itsenäiseen omaan ajatteluun kykeneville - niille joita "mietityttää suuntaan jos toiseen".

      Poista
  4. Hei! Katso Pyynikin Käsityöläispanimo. Post Mortem- oluen ruumisarkku- laatikossa on esoteerista symboliikkaa.

    VastaaPoista