perjantai 23. helmikuuta 2024

Kanto


Olen viime aikoina seurannut suurella mielenkiinnolla uutta kansalaisjournalistista julkaisua nimeltä Kanto.media. Kyse on Sami Antinniemen ja Sanni Bergin tammikuussa perustamasta sivustosta, joka on mielestäni tällä hetkellä Suomen paras journalistinen julkaisu. Lyhyt esittelyteksti sivustolta:

"Kanto.media on riippumaton kansalaisjournalismin media. Toimintamme perustuu pitkälti omaehtoisuuteen sekä velvollisuudentuntoon yhteiskuntaa kohtaan.

Maailma mullistuu ja taantuva valtamedia menettää otettaan. Me pyrimme tasapainottamaan valtamedian antamaa maailmankuvaa. Vastuullinen sananvapaus ja rohkea uteliaisuus on toimintamme ydin.

Tavoitteemme on lisätä yhteistyötä, keskustelua ja keskinäistä ymmärrystä. Siksi sivustolla on myös kansalaistoimintaa edistävä osio nimeltä vastuunkanto.

Valtamedia on lietsonut jo riittävästi pelkoa ja polarisaatiota, joten Kanto.mediassa pyrimme ilmaisemaan asiat tavalla, joka lisää ymmärrystä ja herättää toivoa uudesta kasvusta."



Olen seurannut jo pitkään Sami Antinniemen edesottamuksia. Hän on tehnyt mielettömän hyvää työtä koronaan liittyvien valheiden ja epäkohtien paljastamisessa. Erityisesti koronapiikkirikokseen liittyvien laadukkaiden uutisjuttujen tekeminen on tehnyt minuun syvän vaikutuksen. Minun mielestä Sami on tällä hetkellä Suomen paras toimittaja. Ja selkärankaisin myös. Pakko nostaa hattua.

Sanni Berg on minulle melko uusi tuttavuus, vaikka muistan kyllä nähneeni koronahulluuden aikana joitain hänen videoitaan sosiaalisessa mediassa. Sannilla on terävä havainnointikyky ja sopivasti trickstermäinen luonne, joka on omiaan satiirin tekemisessä. Kun siihen lisätään hänen hyvä kirjoitustaito ja halu kyseenalaistaa asioita, yhdistelmä on melko toimiva. 

Olen joskus aiemmin puhunut siitä, miten tämä meneillään oleva valheiden ja korruption vastainen taistelu tarvitsee lisää sotureita. Sellaisia sotureita, jotka laittavat itsensä kunnolla likoon. Kun katson Samin ja Sannin toimintaa, en voi olla ajattelematta, että tämä kaksikko edustaa juuri sitä oikeanlaista taisteluhenkeä, jonka heräämistä olen odotellut jo monta vuotta. Sami ja Sanni ovat todellakin laittaneet itsensä likoon. Sitä täytyy arvostaa.


Sami ja Sanni


Muutama viikko sitten otin Kantoon yhteyttä, ja kysyin olisiko heillä kiinnostusta tehdä yhteistyötä.  Ajattelin, että ehkäpä blogistani löytyy jotain sellaista materiaalia, jota he haluaisivat julkaista. Autan mielelläni tällaista uutta hyvällä asialla olevaa julkaisua kasvamaan, ja voin hyvin antaa heille vanhoja kirjoituksiani, jos he näkevät niiden julkaisemissa järkeä. En näkisi mitenkään mahdottomana myöskään sitä, että kirjottaisin heille jotain aivan uutta materiaalia. 

Neuvottelimme asiasta, ja tilanne on nyt edennyt siihen pisteeseen, että yhteistyömme voi alkaa. Tänään Kannossa julkaistiin ensimmäinen heille kirjoittamani artikkeli Tavistock - propagandakoneiston moottori. Se on lyhennetty ja Kanto-yhteensopivaksi muokattu versio kirjoituksesta Tavistock Institute of Human Relations. Ottaen huomioon, miten EES ja Kanto taistelevat molemmat valheellista propagandaa vastaan, kirjoituksen aihe on oikein sopiva. 

Kirjoituksiani tullaan julkaisemaan Kannossa myös jatkossa. Mitä ja miten usein - se jää nähtäväksi. Meillä on jotain suunnitelmia kyllä, mutta aika näyttää miten ne toteutuvat. 

Minä en tunne Samia tai Sannia. En tiedä millaisia ihmisiä he ovat. En tiedä ajattelemmeko kaikista asioista samalla tavalla. Todennäköisesti emme. Mutta minä tiedän sen, että heillä on sydän paikallaan, ja että he ovat valmiita tekemään pahuudelle vastarintaa. Tällä hetkellä tämän kaksikon ja muun Kanto-porukan toiminta on jotain sellaista, jota minä haluan tukea. 

Kannon kulisseissa toimii myös teknisen puolen osaaja Jyri. Kävi ilmi, että hänkin on opiskellut Michael Tsarionin materiaaleja. Kylläpä taas satelee sattumia.

Kanto etsii uusia vapaaehtoisia tekijöitä tiimiinsä. Tarvetta avulle on runsaasti. Mikäli ymmärsin oikein, varsinkin englannikielisen materiaalin kääntämiseen tarvittaisiin apua. Mutta on siellä tarjolla muuakin hommaa. Laitan alle Sannin ilmoituksen

Jos yhtään tuntuu siltä, että haluaisitte olla omalla pienelläkin panoksella mukana, ottakaa rohkeasti yhteyttä Sanniin.


***


Kanto on otettu vastaan upeasti – kiitos teille siitä! Olemme saaneet monenlaisia yhteydenottoja ja yhteistyötä viritelläänkin jo useiden eri toimijoiden kanssa.

Tällä hetkellä juttuvinkkejä satelee eri kanaviin siinä määrin, että osaajille olisi tarvetta. Tarkoitus on kasvattaa tekijäjoukko mahdollisimman laajaksi ilman ajallisia sitoumuksia, joten pienelläkin panoksella voi halutessaan tulla mukaan!

Etsimme vapaaehtoisia tiimiimme – olisitko sinä yksi heistä?

  • Sisällöntuottaja, jolla on tiedonjano ja halu taistella vapaan median puolesta
  • Someosaaja, joka tuntee eri alustat, algoritmit ja hashtagit
  • Dokkari- tai podcast-friikki, joka on aina ajan tasalla ja osaa poimia parhaat palat myös englanninkielisistä materiaaleista
  • Oikolukija, joka varmistaa suomennosten laadun
  • Taustojen tarkistaja, joka taitaa hakukoneet, löytää luotettavat lähteet sekä tykkää debunkata disinformaatiota

Me haluamme luoda Kannosta kasvualustan uudenlaiselle yhteisölliselle toiminnalle, mikä ei edellytä poliittista, uskonnollista tai ideologista yksimielisyyttä.

Tule aktiiviseksi toimijaksi, jos sinäkin näet kansalaisjournalismin sekä sensuroimattoman tiedon arvon yhteiskunnalle ja haluat taistella yksisilmäistä asenneilmapiiriä vastaan!

Yhteydenotot: sanni.berg(at)kanto.media

41 kommenttia:

  1. Kanto: Mysteerimies

    https://kanto.media/2024/02/23/mysteerimies/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kanto laajenee lisää.

      "Kannon tuoreen tulokkaan kolumni _täynnä painavaa asiaa_ on nyt julkaistu! 🔥

      Tämä rouva elää kuten opettaa ja sattuupa opettamaan lähes päinvastaista kuin median valtuuttamat asiantuntija. Jos et vielä arvannut, kenestä kyse, niin täältä selviää:

      https://kanto.media/2024/02/27/agendana-tiedottomuus-ja-vastuuttomuus/?swcfpc=1
      "

      https://twitter.com/MediaKanto/status/1762534094200611097

      Poista
  2. "Tuen Kantoa 100%, Sami ja Sanni ovat molemmat upeita ihmisiä suurella sydämmellä. Hienoa myös kuulla, että aiotte kasvattaa toimintaa! Povaan valoisaa tulevaisuutta Kannolle. Kannon tutkivan ja uteliaan journalismin näen tervetulleena henkäyksenä Suomen surulliseen mediakenttään."

    https://twitter.com/MatzyOw/status/1761073429472584072

    VastaaPoista
  3. Kanto: Venäjä on ihan kohta lyöty

    https://kanto.media/2024/02/24/venaja-on-ihan-kohta-lyoty/

    Kanto ei pelkää kettuja.

    VastaaPoista
  4. Kanto: Yaroslav Hunka ja Ukrainan sankarit

    https://kanto.media/2024/02/27/yaroslav-hunka-ja-ukrainan-sankarit/

    Tämä kirjoitus on muokattu versio syksyllä julkaistusta EES-kirjoituksesta.

    VastaaPoista
  5. Korona ja aseellistettu psykologia

    https://kanto.media/2024/03/01/korona-ja-aseellistettu-psykologia/

    Teen jatkossa niin, että aina kun minulta julkaistaan Kannossa jotain uutta materiaalia, julkaisen sen vasta seuraavana päivänä täällä.

    VastaaPoista
  6. Kanto: Ministerit sydämen asialla: “Koko maahan päiväunikielto”

    https://kanto.media/2024/03/03/ministerit-sydamen-asialla-koko-maahan-paivaunikielto/

    VastaaPoista
  7. Ihan mielenkiintoinen tulokas. Onnea ja menestystä heille. Kylmä tosiaasia on kuitenkin se, että suurin osa (99,1% tarkka luku=) jatkaa päiväänsä normaalisti ja samalla tavalla kuin ennenkin.
    Viideltä saunaan ja kuudelta putkaan, eiku...
    Leikki sikseeen. Ns. Alternativeyhteisöä vaivaa sama virus kuin kaikkia niitäkin jotka eivät sitä seuraa tai eivät assosioidu siihen = Paljon puhetta, vähän tekoja. Tai jos on tekoja niin ne ovat kaikki viimmeisen hallintapilarin (5kpl) verkossa = taloudellinen järjestelmä. Hallintapilareita on tämän lisäksi neljä muutakin mutta viides on se joka sitoo meidät kaikki heidän yhteiskuntamalliin....

    Yksi sormus heile jotka uskonnon kautta hallitsevat.
    Yksi sormus heille jotka New Age uskon kautta petkuttavat.
    Yksi Sormus heile jotka virkavaltaa palvovat.
    Yksi Sormus heille jotka tiedettä absoluuttisena totuutena pitävät.
    Yksi sormus löytää heidät, yksi heitä hallitsee. Sen nimi on raha.
    Se heidät kaikki yöhön syöksee ja pimeyteen kahlitsee...

    VastaaPoista
  8. Kanto: Mikko Kemppe: Mustamaalaako YLE?

    https://kanto.media/2024/03/04/mikko-kemppe-mustamaalaako-yle/

    VastaaPoista
  9. Kanto: Pahan juuret – osa 1: Esipuhe

    https://kanto.media/2024/03/06/pahan-juuret-osa-1-esipuhe/

    Tästä se lähtee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahan juuret – osa 2: Ego ei ole vihollisesi

      https://kanto.media/2024/03/08/pahan-juuret-osa-2-ego-ei-ole-vihollisesi/

      Poista
    2. Pahan juuret – osa 3: Valeminän vangit

      https://kanto.media/2024/03/10/pahan-juuret-osa-3-valeminan-vangit/

      Poista
    3. Pahan juuret - osa 4: Anteeksianto ja vihan tukahduttaminen

      https://kanto.media/2024/03/17/pahan-juuret-osa-4-anteeksianto-ja-vihan-tukahduttaminen/

      Poista
    4. Pahan juuret – osa 5: Vanhemmat ja kiitollisuudenvelka

      https://kanto.media/2024/03/24/pahan-juuret-osa-5-vanhemmat-ja-kiitollisuudenvelka/

      Poista
    5. Pahan juuret – osa 6: Huonon kohtelun ylisukupolvinen ketju

      https://kanto.media/2024/03/31/pahan-juuret-osa-6-huonon-kohtelun-ylisukupolvinen-ketju/

      Poista
    6. Pahan juuret – osa 7: Väkivalta traumatisoi lapsen

      https://kanto.media/2024/04/07/pahan-juuret-osa-7-vakivalta-traumatisoi-lapsen/

      Poista
    7. Pahan juuret – osa 8: Lapset eivät ole vanhempiensa vanhempia

      https://kanto.media/2024/04/14/pahan-juuret-osa-8-lapset-eivat-ole-vanhempiensa-vanhempia/

      Poista
    8. Pahan juuret – osa 9: Totuus katkaisee pahuuden kierteen

      https://kanto.media/2024/04/21/pahan-juuret-osa-9-totuus-katkaisee-pahuuden-kierteen/

      Poista
    9. Pahan juuret – osa 10: Riippuvuus ei ole rakkautta

      https://kanto.media/2024/04/28/pahan-juuret-osa-10-riippuvuus-ei-ole-rakkautta/

      Poista
    10. Pahan juuret – osa 11: “Älä suututa isää!”

      https://kanto.media/2024/05/05/pahan-juuret-osa-11-ala-suututa-isaa/

      Poista
    11. Pahan juuret – osa 12: Yliminä ja omatunto

      https://kanto.media/2024/05/12/pahan-juuret-osa-12-ylimina-ja-omatunto/

      Poista
    12. Pahan juuret – osa 13: Hylkäämisellä pelottelu luo miellyttäjän

      https://kanto.media/2024/05/19/pahan-juuret-osa-13-hylkaamisella-pelottelu-luo-miellyttajan/

      Poista
    13. Pahan juuret – osa 14: Läheisriippuvuuden juurisyy

      https://kanto.media/2024/05/26/pahan-juuret-osa-14-laheisriippuvuuden-juurisyy/

      Poista
    14. Pahan juuret – osa 15: Miellyttäjät ja narsistit

      https://kanto.media/2024/06/02/pahan-juuret-osa-15-miellyttajat-ja-narsistit/

      Poista
    15. Pahan juuret – osa 16: Paholainen

      https://kanto.media/2024/06/09/pahan-juuret-osa-16-paholainen/

      Poista
    16. Pahan juuret – osa 17: Narsisti pelkää nöyryytystä

      https://kanto.media/2024/06/16/pahan-juuret-osa-17-narsisti-pelkaa-noyryytysta/

      Poista
    17. Pahan juuret – osa 18: Miellyttäjän tarina #1

      https://kanto.media/2024/06/23/pahan-juuret-osa-18-miellyttajan-tarina-1/

      Poista
    18. Pahan juuret – osa 19: Miellyttäjän tarina #2

      https://kanto.media/2024/06/30/pahan-juuret-osa-19-miellyttajan-tarina-2/

      Poista
    19. Pahan juuret – osa 20: Arno Gruen ja pahuuden anatomia

      https://kanto.media/2024/07/07/pahan-juuret-osa-20-arno-gruen-ja-pahuuden-anatomia/

      Poista
    20. Pahan juuret – osa 21: Psykiatria ei paranna ketään

      https://kanto.media/2024/07/14/pahan-juuret-osa-21-psykiatria-ei-paranna-ketaan/

      Poista
    21. Pahan juuret – osa 22: Kehopanssari

      https://kanto.media/2024/07/21/pahan-juuret-osa-22-kehopanssari/

      Poista
    22. Pahan juuret – osa 23: Psyykkisistä traumoista voi parantua

      https://kanto.media/2024/07/28/pahan-juuret-osa-23-psyykkisista-traumoista-voi-parantua/

      Poista
    23. Pahan juuret menee nyt julkaisutauolle. Janovin näkemyksistä tulee vielä lisää, mutta täytyy ensin vähän tuumia millaisen kokonaisuuden loput osat tulevat muodostamaan, ja missä järjestyksessä ne kannattaa julkaista. Lisäksi pitäisi löytää oikea kohta Carl Jungin näkemyksille, joilla on olennainen osuus tässä sarjassa.

      Eli tauko tulee olemaan useamman viikon mittainen. Mahdotonta sanoa vielä tässä kohtaa mitään tarkkaa aika-arviota. Nämä kirjoitukset elävät vähän omaa elämäänsä, ja ne "tulevat luokseni" ihan omalla rytmillään.

      Poista
  10. Kanto: Sarjakuvapiirtäjä EQ Halmisen katti seikkailee Kannossa!

    https://kanto.media/2024/03/16/sarjakuvapiirtaja-eq-halmisen-katti-seikkailee-kannossa/

    "Joskus artikkelien yhteyteen itsensä raahaava hyvinvoivan pullea teräväkieliseksi kissaksi osoittautuva olento saattaa resonoida ja toisinaan jopa triggeröidä."

    Tämähän vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta konseptilta. En tiedä yhtään mitä on tulossa, mutta jännityksellä odotan.

    VastaaPoista
  11. Sanni Berg: Minä ≠ muut ”kaltaiseni”

    https://kanto.media/2024/03/17/mina-%e2%89%a0-muut-kaltaiseni/

    VastaaPoista
  12. Kanto: Uskottava media

    https://kanto.media/2024/03/17/uskottava-media/

    VastaaPoista
  13. Kanto: Sotapropaganda ja valtamedian kaksoisstandardit

    https://kanto.media/2024/03/23/sotapropaganda-ja-valtamedian-kaksoisstandardit/

    VastaaPoista
  14. Kanto: Tehohoidon kriisiä ei ollut – oli vain valheellista propagandaa

    https://kanto.media/2024/03/26/tehohoidon-kriisia-ei-ollut-oli-vain-valheellista-propagandaa/

    VastaaPoista
  15. Kanto: Julian Assangen luovutus Yhdysvaltoihin siirtyy

    https://kanto.media/2024/03/28/julian-assangen-luovutus-yhdysvaltoihin-siirtyy/

    VastaaPoista
  16. "Mutta en näe taustalla paljoakaan suunnitelmallisuutta vaan tämä totalitarismi kehittyy itsekseen valheista ja kaaoksesta ja aina jostain emergoituu tahoja, jotka käyttävät kehitystä ja kaaosta hyväkseen. "

    https://x.com/SamiAntinniemi/status/1794965893744640430

    Ei ole suunnitelmallisuutta? Vähän kyllä ihmetyttää, että miten Sami voi olla vieläkin noin sinisilmäinen. Mutta tätä se on, kun ei ole kiinnostunut "Eliitin" valtarakenteista ja niiden historiasta. Jää mm. Round Table ja Fabian Society oman ymmärryksen ulkopuolelle.

    VastaaPoista
  17. Uusi ohjelmakokeilu PosiTV:n ja Kantomedian yhteistyönä – AJANKOHTAINEN YKKÖNEN –

    https://kanto.media/2024/06/10/uusi-ohjelmakokeilu-positvn-ja-kantomedian-yhteistyona-ajankohtainen-ykkonen/

    VastaaPoista