Edellisessä osassa mainittu ‘valeminä’ tunnetaan monella eri nimellä. Samasta ilmiöstä voi käyttää monia termejä, kuten ‘valeitse’, ‘pseudominä’, ‘keinotekoinen minä’ tai vaikka ‘feikkiminä’. Sillä tarkoitetaan valheellista ja keinotekoista minuutta, jota näytellään muille ihmisille.
Valeminän rakentanut ihminen on luonut itselleen eräänlaisen roolihahmon, jonka näyttelemiseen hän on uppoutunut niin totaalisesti, että hän ei pysty elämään ilman sitä. Tämä johtaa siihen, että ihmisen aito minuus ei pääse kasvamaan tai kehittymään, koska se jää niin täydellisesti valeminän alle.
Psykologiassa valeminän konseptin loi alunperin englantilainen psykoanalyytikko Donald Winnicott. Tämän jälkeen valeminää tutkineita ja aiheesta kirjottaneita psykologeja on ollut monia. Heidän joukossaan on Alice Miller, joka kirjoitti 1970-luvulla kirjan Lahjakkaan lapsen tragedia (tunnetaan myös nimellä Lahjakkaan lapsen draama). Suosittelen ehdottomasti tähän kirjaan tutustumista. Se on melko lyhyt ja ytimekäs, ja se selittää valeminän ilmiönä erittäin hyvin. Kirjan suomenkielisen version voi ladata ilmaiseksi täältä: https://docplayer.fi/17285860-Lahjakkaan-lapsen-draama.html
Millerin mukaan valeminän taustalla on aina kaltoinkohdeltu lapsi. Jokainen valeminän luonut ihminen on joutunut kärsimään lapsuudessaan vanhempien (tai vanhempien asemassa olevien aikuisten) huonosta kohtelusta, joka voi ilmetä hyvin monilla eri tavoilla. Huonoa kohtelua voi olla esimerkiksi lapsen tarpeiden palvelemisen laiminlyönti, henkinen tai fyysinen väkivalta, mitätöinti, alistaminen, julmuus, kohtuuton ankaruus, lapselle raivoaminen, lapseen kohdistettu tunnekylmyys, huomiotta jättäminen, unohtaminen, rakkaudettomuus ja niin edelleen.
Huono kohtelu viestittää lapselle, että hän ei kelpaa, ja että vanhemmat eivät hyväksy häntä. Koska lapsen elossa pysyminen on riippuvaista vanhemmista, lapsen näkökulmasta oman vanhemman hyväksynnän menettäminen on kuolemanvaarallista. Jos lapsi oppii jo varhain, että hänen täytyy olla tietynlainen saadakseen vanhemmiltaan hyväksyntää, hän alkaa automaattisesti ja tiedostamattaan näytellä vanhempia miellyttävää versiota itsestään. Sitä kautta lapsi omaksuu huomaamattaan keinotekoisen minuuden.
Meillä on maailma täynnä valeminän kautta eläviä ihmisiä. Se on todella yleistä. Tällaisen ihmisen valintoja ohjaa alitajuisella tasolla jatkuvasti tarve miellyttää omia vanhempiaan siinä toivossa, että saisi heiltä sitä hyväksyntää ja rakkautta, jota vaille jäätiin lapsena. Tyypillisesti tällaiset lapset jäävät palvelemaan vanhempiensa tarpeita vielä pitkälle aikuisuuteen. Se on järkyttävää mentaalista hyväksikäyttöä, jota ylläpidetään sairaan riippuvuussuhteen avulla. Ja käytännössä tämä hyväksikäytön uhri on lähes aina kykenemätön ymmärtämään omaa tilannettaan.
Tällainen ihminen ei elä omaa elämäänsä itselleen. Hän vain etsii loputtomasti sitä vanhempien hyväksyntää, jota ei tule koskaan saamaan. Se on kierre, johon ihmiset valitettavan usein tuhlaavat koko elämänsä.
Valeminän luominen ei vaadi mitenkään erityisen karmeaa lapsuutta. Pienen lapsen psyyke on niin herkkä, että aikuisen näkökulmasta näennäisen pienet asiat saattavat olla lapselle todella suuria asioita. Tarve luoda valeminä voi syntyä hyvin salakavalasti. Todella suuri osa tähän vaikuttaneista asioista on tapahtunut niin nuorena, että niitä ei voi mitenkään itse muistaa. Sen takia argumentti “ei tuo voi koskea minua, kun ei minulle mitään tapahtunut” on täysin arvoton. Ei kukaan muista mitä tapahtui oman elämän ensimmäisten kahden vuoden aikana.
Täytyy myös muistaa, että kulttuuriset normit ovat todella pitkään sallineet lasten huonon kohtelun kasvatuksen nimissä. Ihmiset pitävät sitä ihan normaalina ja hyväksyttynä kohdella lapsia tavoilla, jotka ovat lapsen psyykelle hyvin vahingollisia. Kasvatuksen nimissä tehty fyysinen väkivalta on tästä se yleisin esimerkki. Mutta on niitä muitakin. Suomessakin pitkään ajateltiin, kiitos Arvo Ylpön, että se on hyvää lasten kasvatusta jättää pieni vauva yksin itkemään, ja sillä tavalla “opettaa lapsi tavoille”. Yksistään tämä on aiheuttanut valtavan määrän psyykkisiä vammoja todella monelle suomalaiselle. “No eihän se nyt voi olla vahingollista, kun eihän ne sitä muista aikuisena!” Mielen tietoinen puoli ei ehkä muista, mutta tiedostamaton muistaa. Ja niiden alitajuntaan koteloituneiden traumojen kanssa sitten eletään koko elämä.
Lasten huonossa kohtelussa on paljon useammin kyse ymmärtämättömyydestä kuin tietoisesta pahan tekemisestä. “Näin minuakin kohdeltiin, eikä se minua haitannut” on todella monen puolustusargumentti. Tässä on mukana aimo annos Tukholman syndroomaa. Ei ole olemassakaan sellaista ihmistä, jota lapsena koettu huono kohtelu ei ole vahingoittanut. Mutta niitä on paljonkin, jotka kieltävät sen vahingollisuuden jyrkästi. Se on juuri sitä valeminän puhetta, joka on luotu miellyttämään isää ja äitiä. Eihän nyt vanhempia saa kritisoida! Raamattukin sen kieltää!
Yksi tärkeimmistä askeleista omien lapsuuden traumojen työstössä on myöntää tosiasiat. Valeminän tehtävä on estää tämä myöntäminen ja ylläpitää kiillotettua kuvaa omista vanhemmista. Sen takia traumojen työstäminen ei onnistu ilman valeminän purkamista. Se ei ole ihan helppoa, koska se vaatii kivuliaan totuuden myöntämisen.
Millerin koko tuotanto pyörii tämän teeman ympärillä. Häneltä löytyy tästä aiheesta todella monta lukemisen arvoista kirjaa. Suosittelen lämpimästi.
Seuraava osa: Anteeksianto ja vihan tukahduttaminen
Tilhen suomentama Tsarion-kirjoitus "Paholaisen johdolla" löytyy nyt Kannosta:
VastaaPoistahttps://kanto.media/2024/04/01/suomennettua-paholaisen-johdolla/
Tämä on mielettömän hyvä kirjoitus. Se tuo valeminän konseptiin freudilaisen näkökulman, vaikka hän ei varsinaisesti termiä 'valeminä' käyttänytkään. Mutta samasta asiasta hän puhuu, joten valeminästä kiinnostuneille ehdottomasti lukemisen arvoinen.
Pahan juuriin tulee jossain vaiheessa tähän kirjoitukseen perustuva osa, mutta ei vielä vähään aikaan.
"Ei ihme, että monet ihmiset ovat masentuneita ja itsetuhoisia. Masennus on, kuten terapeutit tietävät, ohueksi levinnyttä raivoa. Yliminän näkökulmasta on parempi, että pysymme mieluummin masentuneina kuin ilmaisemme avoimesti oikeutetun raivomme ja vihamme. Miljoonat masennuksesta kärsivät ihmiset ovat täysin tietämättömiä ahdinkonsa syystä."
PoistaPJW: WTF is happening?
Poistahttps://www.youtube.com/watch?v=aLqKuskd9CQ
Tsarionin artikkelista:
"Freudin mukaan yliminän vaikutus (sisäänkääntynyt kuolemantoive) selittää useimmat, ellei kaikki henkisten ja fyysisten sairauksien muodot, mukaan lukien skitsofrenia, psykoosi ja dissosiatiivinen identiteettihäiriö.
Se on selvä syy laajalle levinneeseen neuroosien, rikollisuuden ja sairauksien kirjoon. Se on selitys riippuvuuksille, rikollisuudelle, masennukselle ja itsemurhille.
Ilman väkivallan ja aggression sisäänpäin kääntymistä sivilisaation perustaminen ja kehittäminen olisi ollut mahdotonta. Samalla kun ulospäinsuuntautuvan raivon ja vihamielisyyden vähentäminen mahdollisti yhteistyön satunnaisten vihollisten kanssa, muutimme oman psyykemme taistelutantereeksi. Maailman kaaos löysi uuden kodin."
Miller vissiin unohti omat opit kun kasvatti poikaansa.
VastaaPoistaTätä argumenttia Millerin mustamaalaajat käyttävät aina. Katsotaanpa tarkemmin sen yksityiskohtia.
PoistaAlice Millerin poika Martin Miller syntyi vuonna 1950. Alice Miller kirjoitti ensimmäisen kirjansa vuonna 1979. Tuolla hetkellä Martin oli siis 29-vuotias.
Koko Millerin kirjallinen tuotanto on siis kirjoitettu todella monta vuotta sen ajanjakson jälkeen, kun hänellä oli lapsi hoidettavanaan. Joten siinä kohtaa kun Martin Miller oli pieni lapsi, Alice Miller ei ollut kirjoittanut vielä yhtään kirjaa. Näin ollen argumentti, että Alice Miller ei olisi noudattanut omia oppejaan ei pidä paikkaansa. Hänellä ei vielä 50-luvulla ollut sitä oppia tai ymmärrystä lasten huonon kohtelun syistä ja seurauksista, jonka hän hankki vasta 70-luvulla ja sen jälkeen.
Alice Milleriä voi kritisoida siitä, että hän oli 50-luvulla huono äiti. Häntä voi myös kritisoida siitä, että hän ei tietääkseni puhunut avoimesti siitä, miten hän oli myös itse osa sitä huonon vanhemmuuden ylisukupolvista ketjua, josta hän kirjoissaan puhuu. Mutta häntä ei voi kritisoida siitä, että hänellä ei vielä 50-luvulla ollut sitä viisautta, jonka hän löysi kymmeniä vuosia myöhemmin.
On myös syytä muistaa, että Alice Miller ei kirjoittanut lastenkasvatusoppaita. Hän kirjoitti kirjoja siitä, mitä tapahtuu kun lasta kohdellaan huonosti, ja mistä se johtuu, että niin monet kohtelevat lapsiaan niin huonosti. On oletettavaa, että hän näki omat virheensä, tunsi niistä kenties syyllisyyttä, ja kirjoitti loppuelämänsä kirjoja, joiden tarkoitus on auttaa tulevia sukupolvia, jotta nämä eivät tekisisi samoja virheitä kuin hän ja niin monet muut vanhemmat. Mutta tätähän te Millerin mustamaalaajat ette halua ymmärtää. Te vain huutelette puskista, että "höö, Miller oli itse huono äiti!" Niin oli, ja se auttoi häntä ymmärtämään, mistä se lasten huono kohtelu saa alkunsa: omasta lapsuudesta.
Tässä on loistava esimerkki siitä, miten lapset luovat vanhempia miellyttävän valeminän.
VastaaPoistaPJW: Well, this is interesting.
https://www.youtube.com/watch?v=WNl-oTf-O70