tiistai 14. tammikuuta 2020

Valokuvanäyttely Ruotsi - Suomi 3-3


Uutinen vuodelta 2004: Valokuvanäyttely Ruotsi - Suomi 3-3

Ote uutisesta:
Valokuvakeskus Perissä on esillä lopputulos Suomi - Ruotsi -valokuvamaaottelusta. Hankkeessa kolme suomalaista lähti kameroineen Ruotsiin ja kolme ruotsalaista rantautui Suomeen. Tulos määrättiin ennalta: tasapeli 3-3. Miten ikävystyttävä konsensusratkaisu!
Hankkeen alullepanija on Ruotsin suurlähetystö Helsingissä. Projektin tarkoituksena oli tuottaa valokuvia Ruotsin kuninkaallisten vierailun kunniaksi Helsingissä järjestettävään näyttelyyn, jonka itse prinsessa Victoria kävi avaamassa. Kyse on siis eräänlaisesta tilaustyöstä, jossa mukaan valituilla nuorilla kuvaajilla oli kuitenkin vapaat kädet. Tehtävänannon mukaan naapurimaata tuli havainnoida ennakkoluulottomin silmin: siis kuvata sitä, mikä kuvaajien silmiin tarttui, mutta mikä ei ole kliseistä.

3-3? Vähän kuin 33? Ja aloite tuli Ruotsin suurlähetystöstä, jonka edessä on obeliski, jonka päällä on kaksipäinen kotka?

Jopas on sattuma.


Vapaamuurarisymboliikkaa: 33 ja kaksipäinen kotka

Keisarinnan kivi Ruotsin suurlähetystön edessä


torstai 9. tammikuuta 2020

Jääleijona


Markkinointi & Mainonta -sivustolla julkaistiin tänään juttu, joka on hyvä esimerkki propagandan keinoista.

https://www.marmai.fi/uutiset/mm/f7a5f78c-f49d-44b7-a1f6-6e39db56cdfe


(klikkaa suuremmaksi)


Jääveistos sulaa! Ilmastomuutos! Ilmastokriisi!

Propagandan tärkein tehtävä on ohjata ihmisten ajattelu pois tosiasioista, ja syöttää tilalle haluttua ajattelua ohjaavia mielikuvia. Huomiota herättävän jääveistoksen tuominen Helsingin keskustaan, juuri silloin kun on normaalia lämpimämpi tammikuun alku, on erittäin tarkkaan harkittu valinta. Kun veistos tilattiin, tiedettiin ihan varmasti, että se tulee sulamaan. Ja vastaavasti tiedettiin tarkkaan sen synnyttämä mielikuva.

”Ilmastonmuutos on jääveistosten pahin vihollinen. Leijonaveistos on sulanut lämpimän sään, tuulen ja sateiden vuoksi ennätysnopeasti ja pienentynyt huomattavasti alkuperäisestä koostaan. Eilen otimme Lux Helsingin jälkeen valot pois ja tänään veistos haetaan kokonaan pois, koska se sulaa silmissä”, Käkelä kertoo.

Näin toimii propaganda. Olisiko tuota veistosta tilattu, jos lämpötilat olisivat olleet pakkasen puolella? Epäilen.

Tämän jääveistostempauksen taustalla on Hesarin lisäksi TBWA\Helsinki, joka on suomalainen mainostoimisto ja osa kansainvälistä TBWA-konsernia. Tämän konsernin omistaa Omnicorp Group, joka on yhdysvaltalainen mainos- ja PR-alan jättikonserni, joka operoi yli 15 miljardin dollarin liikevaihdolla. Siis megaluokan propagandajättiläinen.

Jutussa kerrotaan myös leijonan symboliikasta:

Päätoimittaja Antero Mukka toteaa leijonan symboloivan sananvapauden asemaa Suomessa. Samalla se juhlistaa samalla Helsingin Sanomien 130-vuotista historiaa.
”Valtakunnan paraatipaikalta se vartioi sananvapautta ja muistuttaa sen roolista demokraattisessa yhteiskunnassa – niin meillä kuin muuallakin. Juuri nyt asia on erityisen ajankohtainen, kun esimerkiksi lehdistönvapautta koetellaan meille läheisissä Euroopan maissakin”, Mukka kommentoi. 

Leijona symboloi sananvapauden asemaa Suomessa? No niinpä tietenkin!

Leijona on yksi tärkeimmistä symboleista "Eliitille". Se on Aton-kultin tunnus, jota käytetään hyvin monissa eri yhteyksissä. Aiheesta enemmän kirjoituksessa Aton-kultti - osa 3: Leijona.


Akhenaton sfinksinä
Vapaamuurarisymboliikkaa: leijona

Temppeliritarisymboliikkaa: leijona


Hesarin oma juttu jääveistoksesta on myös aika erikoinen. Siinä puhutaan sanavapaudesta hyvin erikoisessa sävyssä:

Viime vuosikymmeninä sananvapaus on siirtynyt pois pelkän lehdistön, professorien ja poliitikoiden kaltaisen eliitin käsistä, Ekholm muistuttaa akateemikko Oiva Ketosen ajatuksiin viitaten.

Siis ymmärsinkö oikein - sananvapaus on siirtynyt pois pelkän eliitin käsistä? Yritetäänkö tässä sanoa että ennen internetiä sananvapaus oli vain "Eliitin" käsissä?

Mutta eikös se ole hyvä asia, että sananvapaus on nyt kaikilla? No ei tietenkään!

”Tänä päivänä olemme häkellyttävässä tilanteessa, kun sananvapauden rajat määrittelevät sen vastustajat. Se on meille haaste”, hän sanoo.
Sananvapaus on kansalaisen perusoikeuksiin kuuluva oikeus ilmaista julkisuudessa mielipiteitään, Kotimaisten kielten keskus määrittelee. Tällä hetkellä sananvapautta haastamaan on suomalaiseen yhteiskuntaan, arkipäivään ja kielenkäyttöön sananvapautta ja sensuuria tutkineen Ekholmin mukaan ujuttautunut passiivis-aggressiivisuus: viha.

Eli ensin lanseerataan epämääräinen termi "vihapuhe", jota käytetään aina kun kohtaa kritiikkiä tai arvostelua, tai joku uskaltaa olla "väärää mieltä". Sitten vaaditaan "vihapuheeseen" puuttumista - eli "väärien" mielipiteiden sensurointia. Ja tämä on sananvapauden puolustamista? Ja ne joita syytetään "vihapuheesta" (eli ne jotka joutuvat sensuurin kohteeksi) ovat sananvapauden vastustajia?

Ja näin musta kääntyy valkoiseksi ja valkoinen mustaksi. Tätä lukiessa Orwellkin olisi ihmeissään.

tiistai 7. tammikuuta 2020

Sanomatalo ja symboliikka


Aatos Erkon elämäkerrassa on luku, jossa käsitellään Sanomatalon syntyprosessia. Poiminta:

Yhdeksänkerroksinen, lähes 40 metriä korkea lasikuutio, laatuaan ensimmäinen Suomessa, on enemmän kuin vain maan johtavan mediakeskittymän toimitila. 

Sanomatalo - lasikuutio


Kansainvälisissä hyvä veli -kerhoissa (kuten esimerkiksi Bilderberg) pyörinyt mediakeisari Aatos Erkko oli itse valitsemassa arkkitehtikilpailuun osallistuneista ehdotuksista mieleistään. Jostain kumman syystä juuri kuutiomuotoinen rakennus oli hänen suosikki. Kuution symboliikasta enemmän kirjoituksessa Askaisten ritaripuisto.


Vapaamuurarisymboliikkaa: Ashlar-kuutio


Kerrosten lukumääräkään ei liene sattumaa. Luku 9 syntyy laskutoimituksella 3x3. Kolme ja kolme - tutut numerot symboliikkaa ymmärtävälle. Toisaalta luku 9 on tuttu myös Illuminatin astejärjestelmästä. (Asteiden määrä riippuu vähän laskentatavasta.)


Vapaamuurarisymboliikkaa: 33


Ja jos jatketaan kolme ja kolme -teemalla, huomio kiinnittyy Sanomatalon melko harvinaiseen pohjakerrosratkaisuun. Erkon elämäkerrassa kerrotaan talon lävistävästä kävelytiestä.

Niin kutsukilpailuun [arkkitehtikilpailu] ilmestyi edukseen poikkeava suunnitelma. Siikalan ja Jan Söderlundin voittoehdotus sisälsi omintakeisen kilpailuvaltin. Talon pohjaneliötä halkoi kävelytie.

Kävelytie kulkee Sanomatalon pohjakerroksessa kulmasta kulmaan. Mitä saa kun halkaisee neliön kulmasta kulmaan kulkevalla suoralla? Kaksi kolmiota - kolme ja kolme.


Halkaistu neliö - kolme ja kolme


Elämäkerrassa kerrotaan myös mitä Sanomatalo symboloi:

Se symbolisoi paikallaan samalla niin kansallista elinvoimaisuutta kuin maan tahtoa pysytellä tiiviisti mukana kansainvälisten kehityskulkujen tiiviissä tuntumassa.

Ja vielä:

Suomi oli juuri liittymässä Europpan yhteisöön. Sanomatalon rakentaminen oli tavallaan mediayrityksen tapa juhlia maamme poliittisen ja taloudellisen historian uutta vaihetta.

Rakennus edustaa ja juhlistaa Erkon elämäkerran mukaan siis globalismia. Mutta onko globalismi todella maan tahto? Suomiko on maana tahtonut alistaa itsensä globalistien sätkynukeksi? Ei, kyse ei ole siitä mitä Suomi tai suomalainen kansa tahtoo - kyse on siitä mitä Aatos Erkko ja muut globalistit tahtovat. Ne ovat kaksi hyvin eri asiaa. Mutta tietenkin Aatos Erkon kaltaiset ihmiset kuvittelevat omassa megalomaniassaan olevansa oikeutettuja päättämään kansan puolesta mitä se tahtoo.

On hyvä muistaa mitä Martti Ahtisaari, toinen tunnettu globalisti, on sanonut Erkosta:

"Aatos Erkolla on ovet auki sellaisiin sisäpiireihin, joihin kenelläkään muulla Suomessa ei ole pääsyä." - Martti Ahtisaari

Mainittakoon vielä, että Sanomatalolla on mielenkiintoinen rooli Helsingin satelliittikuvissa näkyvässä symboliikassa. Aiheesta enemmän kirjoituksessa Työkalut.


Vapaamuurarisymboliikkaa: vatupassi ja vasara
(Sanomatalo vasemmalla)

Vapaamuurarisymboliikkaa: vatupassi (level)


Sanomatalon katto edustaa vapaamuurarisymboliikasta tuttua vatupassia, joka on englanniksi level. Ja rakennuksen pohja on tosiaan neliö - square.

Level ja square? Jännä sattuma, että vapaamuurareilla on laulu We Meet Upon The Level and Part Upon The Square.





Lue myös: Suomalainen media


perjantai 3. tammikuuta 2020

Hercules (Tukholma)


Tämä meni ohi ensimmäisellä kerralla.

Tukholmassa on Sivert Lindblomin vuonna 1991 julkistettu veistos Hercules.


Hercules


Veistoksen nimi on siis Hercules, mutta veistoksessa ei ole Herculesta - ainoastaan tämän nuija. Erikoinen valinta.

Katsokaapa tuota nuijaa tarkemmin, ja verratkaa sitä tähän Oswald Wirthin tarot-pakan Sauvojen ässään.


Sauvojen Ässä


torstai 2. tammikuuta 2020

Narrit taiteessa - osa 24: Wonder Park


Kumma juttu! -blogi tykittää näitä tarot-leffoja melkoisella tahdilla.

Kuten Prisoner itsekin toteaa, osa tulkinnoista jää hieman uhuiksi, mutta osa puolestaan on niin selviä, että tulkinnassa ei ole mitään epäselvää. Katsokaa esimerkiksi miten elokuvassa viitataan Hirtetty-korttiin.


Päivitys 11.10.2021: Kumma juttu! -blogin vanhat kirjoitukset ovat pois linjoilta tällä hetkellä, mutta ne löytyvät Web Archivesta.


Abloy ja silmä


Kommenteista poimittua:





Ai mitä silmäsymboliikkaa?


maanantai 30. joulukuuta 2019

Ateneumin vapaamuurarisymboliikka


Päivitetty 2.1.2024.

Päivitetty 1.1.2020.

Kumma juttu! -blogista poimittua.

Ateneumin taidemuseota voisi sanoa Suomen merkittävimmäksi taidemuseoksi. Helsingin ydinkeskustassa sijaitsevan rakennuksen sisäänkäynnin yläpuolella on veistostaidetta:


(klikkaa suuremmaksi)


Kuvassa näkyy enemmänkin symboliikkaa, mutta erityinen huomio kiinnittyy naishahmon oikean jalan vasemmalle puolelle:





Harppi ja suorakulma. Mihinköhän mahdetaan viitata?


Vapaamuurarilogo: harppi ja suorakulma


Ja museon nimi siis oli Ateneum. Mikä sattuma!

Aten/Aton-auringonjumalan merkityksestä "Eliitille" enemmän kirjoitussarjassa Aton-kultti.

Päivitys 1.1.2020:

Kommenttikentässä kysyttiin kuvassa näkyvästä jumalattaresta. Meni hetken aikaa tajuta mistä on kyse.

Jumalattaren päässä on ns. "muurikruunu" (mural crown, voidaan suomentaa myös tornikruunu), joka tunnetaan ehkä parhaiten Cybele-jumalattaren tunnuksena. Cybelen symboliikasta enemmän kirjoituksessa Käpy.

A mural crown (Latin: corona muralis) is a crown or headpiece representing city walls or towers. In classical antiquity, it was an emblem of tutelary deities who watched over a city, and among the Romans a military decoration. (Wikipedia)

Cybele ja muurikruunu


Muurikruunu ei kuitenkaan ole vain ja ainoastaan Cybelen tunnus. On myös muita jumalattaria, jotka on kuvattu tämän päähineen kanssa.

Yksi näistä on jumalatar Tyche, joka oli mm. Konstantinopolin suojelusjumalatar. Alla olevassa kuvassa on 400-luvulta peräisin oleva koruveistos, jossa Konstantinopolin Tyche kruunaa keisari Konstantinus Suuren seppeleellä.



Tyche kruunaa Konstantinuksen


Mutta miksi Ateneumin jumalatarhahmolla on kaksi seppelettä? Vastaus löytyy Konstantinus Suuren historiasta.

Konstantinus Suuri oli keisari, joka onnistui yhdistämään Itä- ja Länsi-Rooman keisarikunnat. Hän siis onnistui hankkimaan itselleen molempien keisarikuntien kruunut. Ateneumin jumalatarhahmo kuvaa juuri Konstantinopolin Tycheä ja Konstantinuksen kahta kruunua. Konstantinus on atonistiselle "Eliitille" tärkeä hahmo. Aiheesta enemmän kirjoituksessa Kotka.


Tyche ja Konstantinuksen kaksi kruunua Ateneumin julkisivussa


Konstantinus otti tunnuksekseen tätä kahden keisarikunnan yhdistymistä kuvaavan kaksipäisen kotkan, josta tuli sittemmin Bysantin valtakunnan tunnus. Tätä samaa kaksipäistä kotkaa alkoivat myöhemmin käyttää ns. vapaamuurariprinssit. Voidaan siis sanoa, että vapaamuurarien kaksipäinen kotka on tietynlainen sisarsymboli Ateneumin jumalatarhahmolle, jolla on käsissään Konstantinuksen kaksi kruunua.


Vapaamuurarien 33. asteen tunnus ja kaksipäinen kotka


Päivitys 2.1.2024:

Ateneumin julkisivussa on monta ikkunaa, jonka ympärillä on pylväät, holvikaari ja lakikivi. Symboliikka on suoraan vapaamuurarien kuvastosta.


Pylväät, holvikaari ja lakikivi


Vapaamuurarisymboliikkaa: pylväät, holvikaari ja lakikivi

lauantai 28. joulukuuta 2019

Narrit taiteessa - osa 23: A.I. Artificial Intelligence


Kumma juttu! -blogissa käsiteltiin tarot-elokuvaa A.I. Artificial Intelligence. Jälleen kerran kaikki ison arkanan kortit kronologiessa järjestyksessä.


Päivitys 11.10.2021: Kumma juttu! -blogin vanhat kirjoitukset ovat pois linjoilta tällä hetkellä, mutta ne löytyvät Web Archivesta.




perjantai 27. joulukuuta 2019

Pöllö ja pipari


Arhi Kuittinen poimi Hesarista paljon kertovan uutisen:





Jutun aiheena on siis piparista tehty pöllö. Oikein kolmen kuvan kanssa:







Jännä miten tietyt eläimet kiinnostavat mediaa niin paljon.

Pöllön symboliikasta enemmän kirjoituksessa Ateena ja Athene.


Pöllö Bohemian Grovessa

"On 1 May 1776 Weishaupt and four students formed the Perfectibilists,
taking the Owl of Minerva as their symbol." - Wikipedia


torstai 19. joulukuuta 2019

Michael Tsarion: Mitä varjotyö on?


Kuinka usein keskustelet itsesi kanssa?





Videolla keskustellaan Varjosta. Jos aihe ei ole tuttu, suosittelen lukemaan ensin kirjoituksen Helvetti.

Micheal Tsarion nostaa videon alussa esiin erittäin tärkeän asian. Varsinkin New Age -piireissä liikkuu kaikenlaisia käsityksiä siitä mitä varjotyö on. Hän tiivistää oman näkemyksensä aiheesta sen yksinkertaisimpaan muotoon: Varjotyö on keskustelua itsensä kanssa.

Videolla todetaan se tosiasia, että nyky-yhteiskunta on psykologisessa mielessä niin sairastunut, että tämä täysin normaali ja terve ilmiö, eli itsensä kanssa keskustelu, aiheuttaa ihmisissä niin suurta ihmetystä, että sitä pidetään poikkeavana käytöksenä. Jos joku keskustelee itsensä kanssa, tätä pidetään jos ei nyt täysin hulluna, niin ainakin erittäin omituisena hulluuden rajamailla liikkuvana hylkiönä. Tällaista ihmistä vieroksutaan - usein vain sen takia, että hän poikkeaa normista.

Miettikää elokuvaa Havukka-ahon ajattelija. Päähenkilö Kosta Pylkkänen on tyyppiesimerkki ihmisestä, joka käy säännöllisesti keskusteluja itsensä kanssa. Ja miten muut ihmiset häneen suhtautuu? Hän pilkataan, vähätellään, hänestä juoruillaan ja häntä jopa vähän pelätään.





Tosiasisssa terve ihminen käy säännöllisesti keskusteluja itsensä kanssa. Vastaavasti sellainen ihminen, joka ei koskaan keskustele itsensä kanssa, on kaikkea muuta kuin psykologisesti terve.

Tsarion luokittelee varjotyön pyhäksi työksi (holy work). Yksi sen suurimmista esteistä on halu kuulua joukkoon. Joukossa ei voi tehdä varjotyötä. Ihminen on valmis aloittamaan varjotyön vasta siinä vaiheessa, kun hän lakkaa tavoittelemasta joukon hyväksyntää. Se ei ole ihan helppoa, koska siitä seuraa usein Konsta Pylkkäsen asemaan ajatuminen. Kestäisitkö sinä olla tuossa asemassa?

Videolla on myös paljon muuta hyvää asiaa. Jos olet kiinnostunut arkkityypeistä, kannattaa katsoa.