torstai 21. elokuuta 2025

Eemeli Peltosen tragedia


Tiistaina 19.8.2025 tuli eduskunnasta tieto, että siellä on tapahtunut kuolemantapaus kello 11. Hieman myöhemmin kävi ilmi, että kuollut on 30-vuotias SDP:n kansanedustaja Eemeli Peltonen


Eemeli Peltonen


Tapauksen uutisoinnissa on todella kummallisia piirteitä. Alle tunti Peltosen kuolemasta Iltalehti julkaisee ensimmäisenä tiedon, että kyseessä on itsemurha. Siis lähes välittömästi kuoleman jälkeen, ennen kuin kuolleen kansanedustajan nimeä on edes julkaistu. 

Juttu on vähintäänkin omituinen. Siinä haastatellaan eduskunnan turvallisuusjohtajaa Aaro Toivosta, joka vahvistaa kuolemantapauksen, mutta ei vahvista sen olleen itsemurha. Leipätekstissä ei sanota, että kyseessä on itsemurha. Väite löytyy ainoastaan otsikosta ja ingressistä, eikä sille anneta mitään lähdettä. Sanotaan vain: "Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja teki itsemurhan."


https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/2b5869a0-bbee-4e04-847f-9728570d527a


Mistä nämä tiedot on saatu? Miksei tietojen lähdettä kerrota? 

JSN:n journalistien ohjeessa sanotaan: "Otsikoilla, ingresseillä, kansi- ja kuvateksteillä, myyntijulisteilla ja muilla esittelyillä on oltava sisällössä kate." Tässä jutussa tämä ohje sivuutetaan täysin, koska itse jutussa ei kerrota, millä perusteella Iltalehti kertoo kuoleman olleen itsemurha. Jutusta päin vastoin käy ilmi, että Toivonen nimenomaan ei vahvista itsemurhaa. Tekstissä tämä tosin käännetään hyvin manipulatiivisella tavalla muotoon "Ylen kysyessä Toivoselta, onko kyseessä itsemurha, Toivonen ei kiistänyt tietoa", millä selkeästi halutaan ohjata lukijoiden ajattelua tiettyyn suuntaan. Lause "Toivonen ei vahvistanut tietoa" antaisi hyvin erilaisen mielikuvan.

Tämän jälkeen kaikki suomalaiset valtamediat alkavat toistaa samaa tarinaa. Kaikki alkavat puhua itsemurhasta, vaikka viranomaiset eivät asiaa vahvista. Yksikään media ei kerro, mihin nämä tiedot perustuvat. Puhutaan vain "mediatiedoista", "toimituksen saamista tiedoista" tai muista vastaavista epämääräisyyksistä, mutta ei anneta mitään konkreettista lähdettä. Ei edes puhuta "nimettömästä lähteestä", "eduskunnan sisäpiirilähteestä" tai "vahvistamattomista tiedoista". 

Toiminta ei todellakaan vastaa normaaleja journalistisia käytäntöjä.


https://demokraatti.fi/eduskuntatalossa-on-tanaan-kuollut-ihminen-asiassa-ei-toistaiseksi-epailla-rikosta


https://yle.fi/a/74-20178260


https://www.ts.fi/uutiset/6741843


Peltosen kuolemasta on ehtinyt kulua vain muutama tunti, ja koko valtamedia uutisoi asian itsemurhana - ikään kuin se olisi varma tieto. Miksi koko valtamedia toimii tällä tavalla, jos kerran viranomaiset eivät ole asiaa vahvistaneet? Miksi "mediatietojen" lähdettä ei kerrota?

Iltapäivällä Iltalehti julkaisee irvokkaan kirjoituksen otsikolla "Miksi Iltalehti uutisoi Eemeli Peltosen itsemurhasta?" Jutusta löytyy lause "Peltosen kuolinuutisen liittyviä julkaisuperusteita on syytä avata", mutta juttu ei avaa millään tavalla sitä, miksi media puhuu itsemurhasta, tai mihin lähteisiin tämä mystinen "mediatieto" perustuu. 

Samasta jutusta löytyvät myös lauseet: 

"Jos yleisölle tulee tunne, että tietoja pimitetään, epäluulo lisääntyy ja epävirallinen ja tarkistamaton tieto sekä sosiaalisen median huhut täyttävät tyhjän tilan." 

"Median tehtävä ei ole salata, vaan selittää."


https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/d52edf04-8d5e-4867-9e0e-042e9e4e9668


Yksikään media ei kerro, mihin nämä tiedot itsemurhasta perustuvat, ja mikä niiden lähde on. Toisin sanoen lähde salataan. Kaikki mediat vain toistelevat samaa tarinaa, jonka jälkeen media täyttyy kaikenlaisista itsemurha-aiheisista kirjoituksista, joilla tietenkin saadaan luotua sellainen mielikuva, että tapaus on varmuudella itsemurha. 


https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/3b8154d9-a9c3-4e0b-8c54-027828c3fc8d


https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000011438898.html


Tämän jälkeen tulee tieto, että Peltosen ruumis on löytynyt portaikosta. Narratiivi muodostuu siis niin, että Peltonen on tappanut itsensä heittäytymällä portaikkoon. Oletteko koskaan kuulleet kenenkään riistäneen omaa henkeään tällä tavalla? Kysyin tekoälyltä, kuinka yleinen tapa tämä on tehdä itsemurha. Sain mielenkiintoisen vastauksen:

"Heittäytyminen portaikkoon itsemurhan keinona on äärimmäisen harvinainen. Itsemurhatilastoissa ja tutkimuksissa portaikosta heittäytymistä ei yleensä mainita yleisenä menetelmänä, sillä se on epävarma ja harvoin johtaa kuolemaan. Suomessa ja maailmanlaajuisesti yleisimmät itsemurhan keinot ovat esimerkiksi hirttäytyminen, lääkkeiden yliannostus, ampuma-aseet (erityisesti joissain maissa) ja hyppääminen korkealta, kuten rakennuksista tai silloilta.

Portaikosta heittäytyminen voi johtaa loukkaantumisiin, mutta kuolemaan johtaminen edellyttäisi poikkeuksellisia olosuhteita, kuten hyvin korkean portaikon tai erityisen vaarallisen ympäristön. Tilastollisesti tällaiset tapaukset ovat marginaalisia, eikä niistä löydy juurikaan erillistä dataa esimerkiksi THL:n tai WHO:n tilastoissa." (Grok)


Itsemurhan tekeminen työpaikalla on myös erittäin harvinaista. Kysyin asiasta tekoälyltä, ja sain vastaukseksi, että USA:ssa 1-3% itsemurhista tehdään työpaikalla. Suomen lukuja tekoäly ei tiennyt. 

IS:n jutussa kerrotaan, että poliitikkojen tekemät itsemurhat työpaikalla ovat kansainvälisestikin todella harvinaisia: 


https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011438639.html


Saman päivän iltana mediat alkavat tuoda esiin tietoja Peltosen terveysongelmista, millä selkeästi pyritään luomaan yhteys itsemurhan mahdolliseen motiiviin. MTV:n jutussa kerrotaan minimal change -taudista ja Peltosen alkukesän bakteeritartunnasta, johon hän tarvitsi suonensisäisen antibioottikuurin Meilahden sairaalassa:


https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/tallaisesta-sairaudesta-eemeli-peltonen-karsi/9207114


Seuraavana aamuna tapahtuu jotain todella kummallista. SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen sanoo Ylen aamussa, että Peltosen itsemurhan motiivi oli munuaissairauden aiheuttama kärsimys: "Se liittyi hänen sairauteensa ja sen tuomiin kärsimyksiin, joista hän ei nähnyt muuta poispääsyä kuin siirtymisen ikuiseen lepoon."


https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/096b3c48-ad6a-4d5a-a89d-9e6f3b91ae42


Tuppuraisen väite on vähintäänkin omituinen. Ensinnäkin, miten Tuppurainen voi tietää mahdollisen itsemurhan motiivin? Osaako hän lukea kuolleiden ajatuksia? Toiseksi, miksi Tuppurainen luo kuvan sietämättömän tuskallisesta sairaudesta, kun tosiasiassa Peltosen minimal change -tautiin ei liity minkäänlaista kipua. Oireet ovat lähinnä turvotusta, väsymystä ja vaahtoavaa virtsaa - ei todellakaan mitään sietämätöntä kärsimystä.


https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011440439.html


Tuppuraisen väite asettuu vielä entistäkin kyseenalaisempaan valoon, kun Peltosen puoliso tekee some-päivityksen, josta käy ilmi, että Peltosen vointi oli paranemaan päin, ja että pariskunta suunnitteli ensi vuodelle häitä ja häämatkaa. 


https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/eemeli-peltosen-puolisolta-riipaiseva-paivitys-olen-rikki/9207878


Miksi kukaan lähtisi tekemään itsemurhaa tuollaisessa tilanteessa - vielä äärimmäisen poikkeuksellisella tavalla? Miksi ihmeessä Tuppurainen väittää tietävänsä, mikä oli Peltosen motiivi, ja tarjoaa selitykseksi jotain sellaista, missä ei ole mitään järkeä?

Jokin tässä haisee.

Lopulta tulee myös tieto, että Peltonen ei jättänyt minkäänlaista itsemurhaviestiä:


https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/d54d778d-7302-462e-935a-4ffba84a2ba5


Yhteenvetona tapauksen todella omituiset yksityiskohdat:

  1. Media julistaa tapauksen itsemurhaksi tunnin sisällä kuolemasta ilman viranomaisilta vahvistettua tietoa.
  2. Media ei kerro, mistä se tieto tuli, jonka mukaan kuolema oli itsemurha. Lähde salataan, eikä siitä puhuta edes muodossa "nimettömän lähteen mukaan". Puhutaan vain epämääräisistä "mediatiedoista". 
  3. Yksikään media ei kyseenalaista väitettä itsemurhasta, vaikka sille ei tarjota mitään lähdettä. Kaikki toistavat samaa yhteistä narratiivia - ikään kuin tieto itsemurhasta olisi jotenkin virallisesti vahvistettu tosiasia.
  4. Itsemurha työpaikalla on todella harvinaista. Itsemurha portaikkoon heittäytymällä on äärimmäisen harvinaista.
  5. Media tuo esiin Peltosen sairastelun, ja luo mielikuvan, että itsemurhan motiivi liittyy siihen. Seuraavana aamuna Tuppurainen kertoo Ylen aamussa, että Peltonen tappoi itsensä tuskallisen munuaissairauden takia. Todellisuudessa minimal change -sairauteen ei liity mitään kipuja tai muuta äärimmäistä kärsimystä. Lisäksi Peltonen oli toipumassa sairaudestaan.
  6. Peltonen suunnitteli puolisonsa kanssa ensi vuodelle häitä ja häämatkaa. Puolison tekemästä some-päivityksestä päätellen pariskunta oli hyvin onnellinen yhdessä. 
  7. Peltonen ei jätä itsemurhaviestiä.


Jos tämä kokonaisuus ei herätä minkäänlaista ihmettelyä, se on merkki siitä, että kriittinen ajattelu ei ole käytössä. Tämä juttu haisee - ja se haisee isosti. Koko tapahtumaketju vaikuttaa todella epäilyttävällä tavalla orkestroidulta informaatio-operaatiolta, jonka tavoite on saada koko kansa mahdollisimman nopeasti omaksumaan uskomus, että kuolema oli itsemurha. Siis ennen kuin poliisi ehtii kunnolla edes aloittaa tutkintaa.

On tietenkin mahdollista, että jossain vaiheessa viranomaiset vahvistavat tapauksen itsemurhaksi. Oikeastaan se on kaiken tämän jälkeen melko todennäköistä. Mutta kuinka uskottavana sitä voidaan pitää näin omituisen tapahtumaketjun jälkeen? Tämä kuolemantapaus tapahtui paikassa, jossa on ihmisiä, joilla on hyvin paljon valtaa - myös poliisiin. Ei pidä olla niin naiivi, että kuvittelee Suomen olevan korruptiosta vapaa yhteiskunta. Valta korruptoi - myös Suomessa.

En usko, että tulemme koskaan näkemään mitään sellaista näyttöä, joka todistaisi tapauksen olleen itsemurha. Turvakameran kuvaama video voisi tällainen todiste olla, mutta sellaista tuskin tullaan koskaan julkaisemaan. Jos tapaukselle jossain vaiheessa löytyy silminnäkijä, en pitäisi sitäkään erityisen luotettavana todisteena. Poliittisen vallan huipulla valehteleminen ei ole erityisen harvinaista. Toisaalta on myös syytä todeta, että mikään määrä todistusaineistoa ei selitä pois median (ja Tuppuraisen) todella kummallista toimintaa.

En väitä että tietäisin, mikä on totuus. Mutta jos minun pitäisi tähän asti keräämäni tiedon perusteella veikata mitä oikeasti tapahtui, pohtisin ihan vakavissani murhan mahdollisuutta. Mielestäni ei ole mitenkään mahdoton ajatus, että Peltonen oli aikeissa tehdä jotain sellaista, jonka takia hänestä piti hankkiutua eroon tai tehdä hänestä varoittava esimerkki. Yksi tönäys portaikossa, ja ongelma ratkaistu. Sitten vain Mediapoolin tai jonkun hyvä veli -verkoston kautta haluttu itsemurhanarratiivi mahdollisimman nopeasti valtamediaan, ja koko kansa uskoo asian todeksi enempiä kyselemättä. Uskoihan se sama kansa kaikkiin korona-valheisiinkin. Sinisilmäisten ja valtamediauskovaisten suomalaisten vakuuttaminen ei ole erityisen vaikeaa.


Kirjoituksen tekijä ei ole itsetuhoinen.

torstai 24. heinäkuuta 2025

Russiagate ja Obaman hallinnon korruptio



Russiagate ja Barack Obaman hallinnon korruptio alkaa vihdoin tulla päivänvaloon. Asioista perillä olevat ovat toki tienneet tästä jo vuosikausia, mutta nyt asia on vähitellen tulossa myös horkkaunisten tietoisuuteen. Kaikesta päätellen Donald Trumpin hallinto pyrkii tosissaan laittamaan USA:n historian suurimman poliittisen skandaalin arkkitehdit vastuuseen rikoksistaan.

Tiedustelujohtaja (DNI) Tulsi Gabbard on viimeisen viikon ajan esittänyt julkisuudessa todella kovia väitteitä Obaman ja muiden demokraattileiriin kuuluvien isojen nimien korruptiosta. Retoriikka on kovaa, koska Gabbard kertoo luovuttaneensa oikeusministeriölle aineistoa, joka kiistattomasti todistaa, että muun muassa Obama, John Brennan (entinen CIA-johtaja), James Comey (entinen FBI-johtaja), James Clapper (entinen tiedustelujohtaja) ja Hillary Clinton (entinen ulkoministeri) syyllistyivät maanpetokseen. 

Vaikuttaa vahvasti siltä, että tästä tulee iso tarina, joka tulee kestämään pitkään. Sitä kannattaa ehdottomasti seurata. 

Kannattaa myös seurata sitä, miten suomalainen valtamedia pyrkii puolustelemaan Obamaa ja kumppaneita. Voimme olla varmoja siitä, että propagandakoneet tulevat käymään kuumina, kun sosialistitoimittajat pyrkivät kaikin keinoin suojelemaan omiaan. Tähän asti suomalaisen valtamedian taktiikka on ollut suurimmaksi osaksi vältellä asiaa (toki muutama pieni uutinen löytyy), mutta jossain vaiheessa tämä tarina tulee paisumaan niin suureksi, että valtamedian on pakko noteerata se sille kuuluvalla painoarvolla. Voin hyvin kuvitella, miten toimittajakunnassa käydään nyt kuumeista pohdintaa siitä, miten juttu saadaan spinnattua Trump-vastaiseksi propagandaksi. Saa nähdä mitä ne keksii. 

Jutun etenemisen tarkkailua kommenttikentässä.

lauantai 19. heinäkuuta 2025

Political Ponerology



Videon loppuosan voi katsoa täältä: 

https://notesfromthepast.substack.com/p/introduction-to-psychopaths-and-ponerology

Aiheeseen liittyvää luettavaa:


Tämä on se syy, miksi minä en ole kovin suuri edustuksellisen demokratian kannattaja. Demokratiassa  kansa päätyy hyvin usein luovuttamaan vallan pyskopaateille, jotka valtaan päästyään saavat aina enemmän tai vähemmän pahaa jälkeä aikaiseksi. 

Demokratia voi toimia vain, jos kansa on riittävän valistunutta tunnistamaan pahuuden. Kuten olemme viime vuosina nähneet, ainakaan suomalainen kansa ei siihen pysty. Vaaleista vaaleihin kansa äänestää  aina toinen toistaan pahempia psykopaatteja/narsisteja valtaan - riippumatta puoluetaustoista.

Mutta mikä sitten toimisi paremmin kuin edustuksellinen demokratia? Siinäpä pulma. 

Aihealuetta kattavasti tutkiva blogi: https://ponerology.substack.com/

maanantai 19. toukokuuta 2025

Propaganda ja piikkipainostus


Yhdysvaltalaisessa Yalen yliopistossa aloitettiin kesällä 2020 tuleviin koronapiikkeihin liittyvä käyttäytymistieteellinen tutkimus. Siinä pyrittiin selvittämään, millä painostus- tai manipulointikeinoilla ihmiset saataisiin parhaiten painostettua ottamaan seuraavana vuonna jakeluun tulevat koronapiikit. 


https://trial.medpath.com/clinical-trial/95cc947388da06a1/nct04460703-persuasive-messages-covid19-vaccine


Tutkimuksen lähtökohta oli hieman erikoinen. Tutkimusta alettiin tehdä siinä vaiheessa (heinäkuu 2020), kun koronapiikkien kehitystyö oli vasta aluillaan. Siitäkin huolimatta tutkimus teki lähtökohtaisen oletuksen, että tulevat koronapiikit ovat tehokkaita, turvallisia ja ainoa tapa päästä pois pandemiasta. Siis ennen kuin piikkien tehokkuudesta tai turvallisuudesta oli vielä minkäänlaista tutkimusnäyttöä. 

Tutkimuksessa haastateltiin 4000 ihmistä. Heidät jaettiin eri ryhmiin, joille tarjottiin eri argumentteja tulevien koronapiikkien ottamiseen, minkä jälkeen heiltä kysyttiin heidän halukkuutta ottaa koronapiikit. Näin pyrittiin selvittämään se, miten eri manipulatiiviset keinot tulisivat vaikuttamaan ihmisten käyttäytymiseen.

Vertailuryhmälle painotettiin sitä, että koronapiikit ovat tehokkaita ja turvallisia (Baseline message). 


Tätä argumentaatiota näimme mediassa runsaasti. "Tehokas ja turvallinen" oli se mantra, jota hoettiin jatkuvasti. Alla olevassa esimerkissä väitetään EU:n lääkeviraston auktoriteetilla, että Astra Zenecan koronapiikki on tehokas ja turvallinen. Myöhemmin kävi ilmi, että tämä ei ollut totta. Kyseisessä piikissä oli runsaasti turvallisuuteen liittyviä ongelmia, minkä seurauksena sen käyttöä alettiin rajoittaa. Lopulta se vedettiin kaikessa hiljaisuudessa pois markkinoilta. Syyksi tarjottiin  "taloudelliset syyt" ja ilmeinen valehtelu piikin turvallisuudesta lakaistiin maton alle.


https://yle.fi/a/3-11844367


Yhdelle testiryhmälle painotettiin henkilökohtaista vapautta (Personal freedom message). Heille kerrottiin, että koronapiikkien avulla voidaan päästä eroon yksilön vapauksia rajoittavista sulkutoimista.



Tätäkin argumenttia käytettiin ihmisten painostamiseen runsaasti:




Yhdelle testiryhmälle painotettin omaa etua (Self-interest message). Heille kerrottiin, että korona on vaarallinen myös nuorille ja terveille, ja että paras tapa pysyä terveenä on ottaa koronapiikki.



Tätäkin täysin valheellista väitettä nähtiin runsaasti. Alla Ylen tarjoilema esimerkki:


https://yle.fi/a/3-11990835


https://yle.fi/a/3-11990835


Yhdelle testiryhmälle painotettin perheyhteisön etua (Community interest message). Heille kerrottiin, että koronapiikeillä estetään taudin leviäminen, ja siten suojellaan perheenjäseniä ja muita läheisiä. 



Tätä argumenttia käytettiin tässä tutkimuksessa siis ennen kuin sitä oli edes tutkittu, estääkö piikit taudin leviämisen. Todellisuudessahan koronapiikeillä ei ollut käytännössä minkäänlaista vaikutusta taudin leviämiseen. Näin ollen argumentti perheenjäsenten suojelusta oli täysin tuulesta temmattu propagandan tuotos. Silti suomalaisillekin tarjoiltiin tätä väitettä runsaasti. 

Minäkin muistan käyneeni yhden keskustelun erään teini-ikäisen tutun kanssa, jolta kysyin miksi hän otti koronapiikin. Syyksi hän kertoi halunsa suojella isovanhempiaan. 


https://www.hs.fi/suomi/art-2000008017559.html


Yhdelle testiryhmälle painotettin yhteisön taloudellista etua (Community economic benefit message). Heille kerrottiin, että jos koronapiikkejä ei oteta, se tulee yhteiskunnalle hyvin kalliiksi.



Tätäkin argumenttia nähtiin jonkin verran - varsinkin Yhdysvalloissa:


https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/yhdysvalloissa-talousasiantuntijat-varoittavat-rokovastaisuuden-vahingoittavan-jo-maan-taloutta-epailyttaa-etta-rokote-on-ilmainen/8130846


https://yle.fi/a/3-12093700


Suomessa toki nähtiin tämän argumentin jalostettua versiota, jossa "sairaalat täyttyvät rokottamattomista" ja "tehohoitopaikat loppuvat". Mikä oli tietenkin valhe. Lisäksi kalliiksi tulevat yhteiskuntasulut laitettiin piikittämättömien syyksi. Tämä narratiivi meni jopa niin pitkälle, että lopulta alettiin puhua orwellmaisesti "panttivankidraamasta".


https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/4323606


https://www.aamulehti.fi/paakirjoitukset/art-2000008318631.html


https://yle.fi/a/3-12098356


Yhdelle testiryhmälle painotettin syyllisyyden tunnetta (Community interest + guilt message). Heitä pyydettiin kuvittelemaan sitä syyllisyyttä, jota he joutuisivat tuntemaan piikittämättömänä taudinlevittäjänä. Vaikka siis todellisuudessa piikitetyt ja piikittämättömät levittivät tautia käytännössä aivan samalla tavalla. 



Tämä valheellinen argumentti teki propagandapiispa Teemu Laajasalosta kuuluisan: 


https://www.hs.fi/mielipide/art-2000008340490.html


Yhdelle testiryhmälle painotettin häpeän tunnetta (Community interest + embarrassment message). Heitä pyydettiin kuvittelemaan se häpeän tunne, jota he joutuisivat tuntemaan piikittämättömänä. 



Häpeään vetoamistakin nähtiin propagandassa jonkin verran:


https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008437453.html


Yhdelle testiryhmälle painotettin suuttumuksen tunnetta (Community interest + anger). Heitä pyydettiin kuvittelemaan se suuttumuksen tunne, jota he joutuisivat tuntemaan piikittämättömänä. 



Suuttumukseen vetoaminen oli koronapropagandassa melko harvinaista, mutta sitäkin käytettiin:


https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/deltamuunnos-moninkertaisti-yhdysvaltojen-paivittaiset-koronakuolemat-viikoiksi-teholle-joutunutta-erickia-kadutti-heikoimmilla-hetkilla-yksi-asia-ota-se-typera/8226976


Yhdelle testiryhmälle painotettin tieteeseen luottamista (Trust in science message). Heille kerrottiin, että jos he eivät ota koronapiikkiä, se tekee heidät tiedevastaisiksi tai jotenkin muuten tiedettä ymmärtämättömiksi - eli käytännössä tyhmiksi.



Suomessakin nähtiin propagandaa, jossa piikeistä kieltäytyvät leimattiin ymmärtämättömiksi. Tai sitten heidät yhdistettiin uskonnollisiin hörhöihin, jotka perinteisesti nähdään tieteellisesti ajattelevan ihmisen vastakohtana:


https://yle.fi/a/3-12098356


https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/tallaisia-ryhmia-kuuluu-koronarokotekriittisiin-tiukimmin-rokotteita-vastustavia-noin-viisi-prosenttia/8197618


Yhdelle testiryhmälle painotettin rohkeuden puutetta (Not bravery message). Heille kerrottiin, että terveydenhuollon työntekijät ovat rohkeita kohdatessaan koronan aiheuttamat vaarat (niissä tyhjissä sairaaloissa, joissa ei ollut muuta tekemistä kuin kuvata tanssivideoita?), ja vastaavasti piikeistä kieltäytyvät ovat pelkureita tai jotenkin muuten pelokkaita - eli vastakohtia rohkeille ihmisille.



Pelkuriksi haukkumista nähtiin kyllä maailmalla, mutta Suomessa vähemmän. Suomessa puhuttiin enemmänkin piikkejä pelkäävistä (piikkikammoiset), joiden rohkeuden puute nähtiin uhkana.


https://nypost.com/2021/03/02/dolly-parton-happy-to-get-first-covid-19-vaccine-dose/


https://yle.fi/a/3-12203755


Mikä näistä manipulatiivisista keinoista sitten osoittautui tehokkaimmaksi tavaksi painostaa ihmisiä piikille? Tämän tutkimuksen perusteella häpeään vetoaminen oli kaikista testatuista keinoista tehokkain, joskin erot ryhmien välillä eivät olleet massiivisen suuria:

"In terms of advising others to vaccinate, the most effective message was the Community Interest + Embarrassment message, which was also the most effective message in Experiment 1. This effect was .07 scale points (95% CI: .038, .100; p < .01, two-tailed test), an increase of 14% compared to the control group average scale score of .51 (.07/.51).

This effect was also statistically distinguishable from the effect of the Baseline informational treatment (difference=.045; 95% CI: .015, .074; p<.01, one-tailed test). When dichotomizing the advise a friend outcome to better describe the magnitude of the effect, we estimated that the Community interest + Embarrassment message was associated with a 10 percentage point increase (95% CI: .057, .147; p<.01, two-tailed test) in intention to advise others to vaccinate compared to the control group, a proportional increase of 27% compared to the control group baseline of 38% (.10/.38)." (lähde)


"Eliitti" on tutkinut propagandaa ja ihmisten ajattelun sekä käyttäytymisen ohjailua jo yli sata vuotta. He tietävät tasan tarkkaan, mistä naruista vetää, kun ihmisten halutaan käyttäytyvän tietyllä tavalla.

Voimme olla varmoja siitä, että koronaplandemian aikana kerättiin valtavasti dataa propagandan toimivuudesta seuraavaa plandemiaa varten. Kaiken keskiössä on Tavistock-instituutti, jonka ympärille on luotu valtavan laaja Tavistock-verkosto, johon myös Yalen yliopisto ilmiselvästi kuuluu. Aiheesta enemmän kirjoituksessa Tavistock Institute of Human Relations.

On myös hyvä muistaa, että salaseura Skull and Bones värvää uudet jäsenensä aina juuri Yalen yliopiston opiskelijoista. Aiheesta enemmän kirjoituksessa Skull and Bones.