Pahan juuret - extra: Vantaan tragedia

Vantaalla nähty kouluammuskelu on herättänyt ymmärrettävästi paljon keskustelua. Tuon esiin oman näkemykseni tässä Pahan juuret -sarjan ylimääräisessä lisäosassa. Aihe liittyy hyvin vahvasti tämän kirjoitussarjan teemoihin.

Näkemykseni asiaan ei ole erityisen suosittu. Moni tulee suhtautumaan siihen hyvin vihamielisesti. Mutta tuon sen siitäkin huolimatta esiin, vaikka tiedossa on jo nyt, että tämä tulee herättämään monessa voimakasta raivoa. 

Ylen A-Talkissa oli viime viikon torstaina vieraana lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen. Suora lainaus:

"Olen todennut tässä tehtävässä moneen kertaan, että meidän täytyy ottaa lasten ja nuorten psyykkinen pahoinvointi vakavasti, elintapojen muutokset vakavasti, kiusaaminen ja väkivalta vakavasti ja myös lasten kuolemaan johtava väkivalta vakavasti. Mun täytyy nyt jotenkin... Tänään mietin, että kuinka monen lapsen täytyy kuolla vielä, niin kun tän mun lapsiasiavaltuutetun ensimmäisen ja toisen kauden aikana, ennen kuin tää viesti menee läpi, että näin ei voi jatkua."

Lähde: Yle

Hienoa. Olen samaa mieltä. Lasten pahoinvointi pitää ottaa vakavasti. Näin ei voi jatkua. Mutta mitä Pekkarinen tarjoaa ratkaisuksi? Mitä tässä pitäisi tehdä? Ylen uutinen Pekkarisen vierailusta:

"Asiantuntijat mainitsevat älypuhelimien käytön rajoittamisen yhtenä keinona puuttua lasten ja nuorten pahoinvointiin.

Pekkarisen mukaan sekä lapset että aikuiset ovat nykyään liikaa kännykällä. Hän itse poistaisi kännykät kouluista ja pohtisi tarkemmin, minkä ikäisenä lapsen on hyvä saada älypuhelin.

Sekä Pekkarinen että Ekström muistuttavat että suomalaiset lapset saavat älypuhelimen hyvin varhain."

Älypuhelimet. Niinpä tietenkin. 

Jälleen kerran lasten pahoinvoinnin syitä etsitään jostain muutalta kuin lasten huonosta kohtelusta. Nyt se on älypuhelimet. Ihan kuin älypuhelinten käytön lopettaminen poistaisi lasten pahoinvoinnin.

Lasten pahoinvointi johtuu siitä, että vanhemmat kohtelevat lapsiaan huonosti. Se on meillä kulttuurissa. Siitä on satojen vuosien perinteet. Sitä huonoa kohtelua siirretään sukupolvelta toiselle uudestaan ja uudestaan, mutta sitä ei haluta nähdä, koska vanhempien kritisointi on edelleen kulttuurinen tabu. Syitä etsitään aina jostain muualta kuin siitä, miten vanhemmat lapsiaan kohtelevat. 

Oletetaan, että uutisissa kerrottu kouluampumisen motiivi on totta. Siis että ampuja oli koulukiusattu, ja kuoliaaksi ammuttu poika oli hänen kiusaaja. Poliisi ei ole todistusaineiston puutteen takia pystynyt vahvistamaan, että murhattu lapsi oli ampujan kiusaaja, mutta jokainen ymmärtää, että tämä on julkisuuteen annettujen tietojen perusteella enemmän kuin todennäköistä. Poika kuoli vammoihinsa välittömästi, joten hän on todennäköisesti saanut tähdätyn osuman läheltä. Toisin sanoen hän oli hyvin suurella todennäköisyydellä yksi ampujan ensisijaisista kohteista - eli yksi hänen kiusaajistaan.

Jos lasta rakastetaan ja kohdellaan hyvin, hänestä ei tule koulukiusaajaa. Koulukiusaajat ovat aina huonosti kohdeltuja lapsia. Aina. Jos tässä tilanteessa sanoo ääneen, että tämän hiljattain nähdyn tragedian suurimmat syylliset ovat kiusaamiseen osallistuneiden lasten vanhemmat, joihin murhatun pojan vanhemmat hyvin suurella todennäköisyydellä kuuluvat, kaikki kauhistuvat. 

"EIHÄN NOIN SAA SANOA!"

Miksei? Jos se on totta?

"Mutta heidän lapsensa on juuri kuollut! He ovat uhreja!"

Kyllä, heidän lapsi on kuollut, ja se on hirveä tragedia. Mutta eivät nämä vanhemmat ole uhreja. He kylvivät tämän tragedian siemenet itse. Se, että juuri nyt he kokevat järkyttävää tuskaa, ei poista tuota tosiasiaa. Karu totuus on, että jos he olisivat kohdelleet lastaan hyvin, heidän lapsesta ei olisi tullut koulukiusaajaa, ja hän olisi edelleen elossa. 

Lapsi ei ole luonnostaan paha. Pahuus istutetaan lapseen sillä, että häntä kohdellaan kotona huonosti. Se on aina vanhempien (tai vanhemman roolissa olevien kasvattajien) aikaansaannosta. Kun lapsesta tulee koulukiusaaja, se on oire siitä mitä lapselle on kotona tehty. Siitä vastuun kantavat aina vanhemmat. 

Se, että ammutulla oli älypuhelin, ei tehnyt hänestä koulukiusaajaa. Vastaavasti se, että ampujalla oli älypuhelin, ei tehnyt hänestä murhaajaa. Hänestä tuli murhaaja sen takia, että hän ei enää kestänyt kokemaansa kiusaamista. Mehän emme voi tietää millaisessa helvetissä tämä kiusattu lapsi eli, mutta voimme olettaa, että hyvin suurella todennäköisyydellä se helvetti on ollut sietämätöntä. Äärimmäinen tuska johtaa äärimmäisiin tekoihin. 

Koulukiusaamisen uhriksi joutuminen ei tietenkään oikeuta murhaan. Jokainen ymmärtää tämän. Mutta kuinka moni ymmärtää, että tässä tragediassa sekä kiusaaja että kiusattu olivat molemmat uhreja? Eivät toistensa uhreja, vaan kulttuurissamme syvällä olevan lasten huonon kohtelun uhreja. Huonon vanhemmuuden uhreja. Epäilemättä ampujakin on joutunut kokemaan vanhempiensa huonoa kohtelua. Sen voi päätellä helposti lapsen tekemästä harkitusta valinnasta. Hyvin kohdelluista lapsista ei tule murhaajia - ei edes silloin kun he joutuvat kokemaan helvetillistä koulukiusaamista. 

Näitä tragedioita ei tapahtuisi, jos lapsia kohdeltaisiin hyvin. Ei olisi koulukiusaajia eikä heitä murhaavia kouluampujia. Mutta kun tätä totuutta ei halua nähdä, syitä näihin tragedioihin etsitään aina josta muualta kuin huonosta vanhemmuudesta ja kulttuurista, jossa lasten huono kohtelu on maan tapa. Se, että meidän lapsiasiavaltuutettu nostaa tässä yhteydessä esiin älypuhelimet mutta ei lasten kotona kokemaa huonoa kohtelua, kertoo kulttuuristamme todella paljon. Vanhempia ei saa kritisoida. Tai kuten Michael Tsarion sanoisi: yliminä-paholainen estää vanhempien kritisoinnin.

Tällä hetkellä media täyttyy jutuista, joissa pohditaan miten koulukiusaamista voitaisiin kitkeä. Vastaus tähän kysymykseen on hyvin yksinkertainen: lopetetaan kotona harjoitettu lasten huono kohtelu, joka luo koulukiusaajia. Mutta sitähän ei kukaan ehdota. Sen sijaan ratkaisuksi ehdotetaan kaikkea muuta - kuten vaikka kouluvalmentajia. Kukaan ei halua nähdä, missä tämän pahuuden juuret ovat, ja siksi ongelma ei poistu. 

Lähde: mtv

Jos lasten pahoinvointiongelmalle halutaan tehdä jotain, pitäisikö aloittaa vaikka siitä, että mietittäisiin ratkaisuja lasten pahoinpitelyongelmaan? Tilastojen mukaan lähes puolet suomalaisista vanhemmista pahoinpitelee lapsiaan - siitäkin huolimatta että se on ollut laitonta jo 40 vuotta. Yleensä lapsella on kaksi vanhempaa, joten voidaan sanoa, että hyvin suurella todennäköisyydellä suurimmalla osalla suomalaislapsista on kotona yksi pahoinpitelevä vanhempi. Joillain onnettomilla kaksi. 

On myös syytä ymmärtää, että näissä edellä mainituissa tilastoissa näkyy vain fyysinen väkivalta. Sen lisäksi lapset kärsivät vanhempien harjoittamasta psyykkisestä väkivallasta, joka on aivan yhtä vahingollista. Oletettavasti se on fyysistä väkivaltaa yleisempää, koska sen harjoittamiseen ei liity minkäänlaista juridista riskiä. 

Meillä on sairas kulttuuri, jossa lapsia kohdellaan käsittämättömän huonosti sukupolvesta toiseen. Tämän seurauksena lapset voivat todella huonosti. Lapsiasiavaltuutettu Pekkarinen kysyi A-Talkissa, että kuinka monen lapsen täytyy vielä kuolla, ennen kuin lasten pahoinvointi otetaan vakavasti? Niinpä. Kuinka monen lapsen on tosiaan vielä kuoltava, ennen kuin avaamme silmämme sille, mistä lasten ja nuorten pahoinvointi tosiasiallisesti johtuu? 

Tuossa A-Talkin jaksossa oli neljä asiantuntijaa keskustelemassa lasten ja nuorten pahoinvoinnista. Yksikään ei nostanut esiin huonoa vanhemmuutta. Yksikään. 

Sarjan aiemmat osat:

1. Esipuhe
2. Ego ei ole vihollisesi
3. Valeminän vangit
4. Anteeksianto ja vihan tukahduttaminen
5. Vanhemmat ja kiitollisuudenvelka
6. Huonon kohtelun ylisukupolvinen ketju
7. Väkivalta traumatisoi lapsen