torstai 30. huhtikuuta 2015

Narrit taiteessa - osa 5: Ghostbusters


Kummajuttu-blogin Prisoner pyysi jokin aika sitten symboliikka-analyysiä vanhasta Ghostbusters-elokuvasta. Elokuva on kieltämättä symboliikan näkökulmasta mielenkiintoinen, ja muistuttaa aika paljon Tron- ja Tintti-elokuvia.





Elokuva on täynnä pieniä yksityiskohtia, joihin liittyy monenlaista piiloviestintää ja symboleilla leikkimistä. Kaikkea ei saa mahtumaan yhteen kirjoitukseen. Tässä kirjoituksessa esitellään elokuvan esoteerisen tason olennaisin teema, joka kulkee läpi koko elokuvan - tarotin iso arkana. Elokuvasta voi löytää tarotin ison arkanan 22 korttia - kronologisessa järjestyksessä.


Narri 0

Ensimmäisenä ghostbustersina katsojalle esitellään Dr. Venkman (Bill Murray). Murrayn esittämä hahmo on "vitsiniekka", "kujeilija", "klovni", mutta ennen kaikkea elokuvan päähenkilö - aivan kuten Narri on ison arkanan "päähenkilö". (Kannattaa lukea kirjoitus: Kullervon kirous)

Tarotin Narrin yksi taso liittyy druidilaisen koulukunnan barderihin. Ghostbustersin kolme perustajajäsentä - kaikki tohtoreita - edustavat esoteerisella tasolla druidilaista koulukuntaa ja sen kolmea haaraa: druidit, vaatit ja bardit. Jos druidilainen koulukunta ei ole tuttu, suosittelen lukemaan kirjoituksen Druidismi ja luku kolme. Venkman edustaa bardeja - aivan kuten tarotin Narri.


Dr. Venkman

Narri


Taikuri I

Toisena ghostbustersina katsojalle esitellään Dr. Stantz (Dan Aykroyd). Aykroydin esittämä hahmo on haamujengin "aivot" ja "johtaja". Ghostbusters-yritys perustetaan hänen ottamalla lainalla ja hän toimii haamujengin johtajana.

Tarotin Taikurilla on yhteys druidilaisen koulukunnan druideihin (Egyptissä Tähdistö-kultin papit), jotka olivat tietäjiä, opettajia ja "taikureita". Haamujengissä Stantz edustaa druidilaisen koulukunnan kolmesta haarasta juuri druideja - aivan kuten tarotin Taikuri.


Dr. Stantz - 13.40 on numerologisesti 8, eli pystyssä oleva lemniscate-symboli

Taikuri - pään päällä lemniscate


Ylipapitar II

Kolmantena ghostbustersina katsojalle esitellään Dr. Spengler (Harold Ramis). Ramisin esittämä hahmo on haamujengin "näkijä". Hänellä on laite, jolla voi havaita haamujen läsnäolon.

Tarotin Ylipapitar edustaa muun muassa "esoteerisia mysteerejä" ja "selvänäköisiä kykyjä". Kortilla on yhteys druidilaisen koulukunnan kolmanteen haaraan, vaateihin. Vaatit (Ovates) olivat parantajia ja "näkijöitä", jotka elivät ikään kuin näkyvän ja näkymättömän maailman välissä. Haamujengin Spengler edustaa druidilaisen koulukunnan vaateja - aivan kuten tarotin Ylipapitar.


Dr. Spengler
Spengler kertoo harrastuksistaan - viittaus vaateihin 

Ylipapitar


Hallitsijatar III

Ensimmäisten kohtausten jälkeen katsojalle esitellään elokuvan naispääosahahmo Dana Barrett (Sigourney Weaver). Hahmon nimi Dana tulee irlantilaisesta mytologiasta ja Danu-jumalattaresta. Mytologinen Tuatha De Danann oli "Danu-jumalattaren heimo". Danu edusti muinaisirlantilaisille (ja druideille) universaalia äitiä.

Tarotin Hallitsijatar on universaalin äidin arkkityyppi. Yksi myöhempi esimerkki universaalin äidin arkkityypistä on kreikkalainen Demeter, jonka patsaissa on hyvin paljon samaa näköä Rider-Waite-pakan Hallitsijattaren kanssa. Sama teema löytyy Aleksanterin patsaan jalustapatsaasta Rauha.


Dana

Hallitsijatar


Hallitsija IV

Vähän Dana Barrettin esittelyn jälkeen katsojalle esitellään hahmo nimeltä Louis Tully (Rick Moranis). Hahmo on Dana Batterin sosiaalisesti kömpelö naapuri, jonka persoona edustaa tarotin Hallitsijaa - tosin vain negatiivisia piirteitä korostavana versiona.

Hallitsijaan liittyviä teemoja ovat muun muassa "kontrolli", "järjestelmällisyys" ja "mentaalinen kaavamaisuus". Louis Tullyn hahmosta on tehty juuri näiden piirteiden neuroottinen karikatyyri.


Louis

Hallitsija


Hierofantti V

Seuraavana hahmona katsojalle esitellään haamujengin sihteeri/assistentti Janine Melnitz. Hahmo edustaa tarotin Hierofanttia. Hierofantti on "sanansaattaja", "neuvonantaja" ja "palvelija". Tälläkin kortilla on voimakas yhteys druidismiin. Hierofantti on ns. ylidruidi (High Druid), "totuuden palvelija". Elokuvassa sihteeri on "palveluroolissa" ja toimii "sanansaattajana" haamujengin ja asiakkaiden välillä. Hän ei ole johtaja, mutta ilman häntä haamujengi ei tulisi toimeen.


Janine

Hierofantti


Rakastavaiset VI

Edellinen kohtaus jatkuu niin, että paikalle saapuu Dana Barret. Elokuvan romanttinen pari kohtaa ensimmäisen kerran - viittaus korttiin Rakastavaiset.


Rakastavaiset kohtaavat

Rakastavaiset


Tavallaan tämä tulkinta on klassinen ja hyvin yleinen virhetulkinta Rakastavaiset-kortista. Todellisuudessa kortti ei edusta romanttista rakkautta tai parisuhdetta. Jos joskus kohtaat tarot-tulkitsijan, tällä kortilla on hyvä testata hänen osaaminen. Jos tulkitsija tarjoaa selitystä romanttisesta rakkaudesta tai avioliitosta, hän ei tunne tarotia kovin hyvin.

Alkuperäinen Rakastavaiset-kortti liittyy teemoihin epäharmonia, jakautuminen, eriytyminen ja vaikea valinta. Vanhoissa tarot-pakoissa on kaksi naista ja yksi mies. Mies on vaikean valinnan edessä - molempia ei voi saada. Arkielämssä tätä korttia voisi verrata esimerkiksi tilanteeseen, jossa mies joutuu puolisonsa ja äitinsä välissä hankalaan asemaan. Game of Thronesin uutta kautta katsoneet tunnistavat teeman kuningas Tommenin, Cersein ja Margaeryn tilanteesta.

Tämä Rakastavaiset-kortin alkuperäinen merkitys tulee paremmin esiin elokuvan seuraavassa kohtauksessa, kun Dana heittää Venkmanin pihalle kodistaan. Kohtauksessa on konkreettisesti vain yksi nainen, mutta kahden naisen teema onkin Danan pään sisällä. Toinen Dana tuntee Venkmania kohtaa vetovoimaa - toinen Dana vastustaa ja heittää hänet ulos.


Epäharmoniaa

Marseille-pakan Rakastavaiset


Sotavaunut VII

Haamujengi saa ensimmäisen hälytyksensä. Katsojalle esitellään haamujengin hälytysajoneuvo ensimmäisen kerran tositoimissa. Ajoneuvo edustaa korttia Sotavaunut. (Oletteko koskaan miettineet miksi autojen yhteydessä puhutaan edelleen "hevosvoimista"?)


Ensimmäinen hälytys

Sotavaunut


Voima VIII

Ensimmäisellä hälytyskeikalla katsojalle esitellään haamujengin aseet, joissa on valtava voima - viittaus korttiin Voima.


Näissä aseissa on voimaa

Voima


Erakko IX

Kesken kohtauksen Spengler törmää käytävällä "yksinäiseen vanhaan mieheen" - viittaus korttiin Erakko.


Vanha mies käytävällä

Erakko


Kohtalonpyörä X

Haamujengi jahtaa vihreää aavetta juhlasalissa. He tekevät tilaa haamuansalleen "kääntämällä pyöreitä pöytiä" - viittaus tarotin Kohtalonpyörään.



Kolme miestä kääntämässä pyöreitä pöytiä


Kohtalonpyörä pyörähtää - kolme hahmoa kyydissään


Oikeudenmukaisuus XI

Kun aave on saatu ansaan, haamujengi käy hotellin managerin kanssa keskustelua palkkiosta. Syntyy pienimuotoinen riita rahasta, joka johtaa väittelyyn. Lopulta kuitenkin löydetään ratkaisu.

Tarotin kortissa Oikeudenmukaisuus on oikeuden jumaltar, joka kannattelee toisessa kädessä vaakaa ja toisessa kädessä miekkaa. Vaaka kuvaa "vastakkaisia argumentteja" ja miekka "päätöksen lopullisuutta".


Erimielisyyttä palkkiosta. Stantz kannattelee haamuansaa kuin vaakaa.

Oikeudenmukaisuus


Hirtetty XII

Ensimmäisen hälytyskeikan jälkeen tulee ote uutislähetyksestä, jossa kerrotaan kaupungissa havaituista paranormaaleista ilmiöistä. Kadulla olevan uutisreportterin takana näkyy mies, joka tekee kädellään omituisen eleen. Mies tarttuu itseään kaulasta - kuin kuristaisi itseään. Ele kuvaa korttia Hirtetty.


Mies taustalla katsoo suoraan kameraan ja kuristaa itseään

Hirtetty


Kuolema XIII

Seuraa kuvamontaasikohtaus, jossa näytetään haamujengin työtä aaveiden metsästäjinä. Tämä aaveiden pyydystäminen on allegoria "sielujen hakemisesta", joka on teemana tarotin kortissa Kuolema.




Kuolema


Kohtuus XIV

Montaasin keskellä on kohtaus, jossa Stantz näkee unta enkelimäisestä hahmosta - viittaus korttiin Kohtuus.


Enkeli unessa

Kohtuus


Paholainen XV

Pari kohtausta montaasin jälkeen katsojalle esitellään uusi hahmo - tarkastaja Walter Peck (William Atherton). Hahmo edustaa haamujengin vastustajaa ja tyrannimaista auktoriteettiä - viittaus korttiin Paholainen. ("satan" = "vastustaja")


Peck

Paholainen


Torni XVI

Salama osuu torniin - viittaus korttiin Torni.


Torni ja salamat

Torni


Tähti XVII

Sihteeri kaataa vettä kahvinkeittimeen - viittaus korttiin Tähti.


Sihteeri kaataa vettä kahvinkeittimeen

Tähti


Kuu XVIII

Lähestyttäessä loppukohtausta tarinan keskiössä olevan tornin päällä näkyy kuunsirppi auringonsäteiden keskellä - viittaus korttiin Kuu.


Kuunsirppi auringonsäteiden keskellä

Kuu


Aurinko XIX

Tornin huipulla Keymaster Vinz Clortho (riivattu Louis Tully) ja Gatekeeper Zuul (riivattu Dana Barrett) suorittavat rituaalin. Keymaster ja Gatekeeper ovat maskuliini- ja feminiinisymboleja. Rituaali kuvaa vastakohtien yhdistymistä. Sama teema sisältyy tarotin korttiin Aurinko, jossa lapsi (Horus, aurinko) ratsastaa valkoisella hevosella (Isis, kuu).


Vastakohtien yhdistyminen

Aurinko


Tuomio XX

Elokuvan loppukohtaus kuvaa "tuomiopäivää" - viittaus korttiin Tuomio. Pari kohtausta aiemmin Stantz ja Zeddemore kävivät aiheesta keskustelun.


Tuomiopäivän monsteri ja paniikki

Keskustelua tuomiopäivästä

Tuomio


Maailma XXI

Haamujengin täytyy pelastaa kaupunki. Onnistuakseen tässä heidän - neljän miehen - täytyy yhdistää aseidensa säteet. (Aiemmin elokuvassa sen todettiin olevan äärimmäisen vaarallista.) Tämä on vertauskuva neljän elementin yhdistymisestä, jolloin syntyy quintessence - viides elementti.

Quintessence on yksi kortin Maailma teemoista. Kulmissa olevat kuvat edustavat neljää elementtiä - viisauden jumalatar Sofia keskellä viidettä elementtiä.



Säteet yhdistyvät ja osuvat pyramidiin (portaali ulottuvuuksien välillä)

Maailma


Tarotin ison arkanan 22 korttia - kronologisessa järjestyksessä.



2 kommenttia:

  1. Isot kiitokset tästä analyysistä! Hauska tuo Squaring the Circle alku :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos paljon loistavasta ja epäilemättä paikkaansakin pitävästä tulkinnasta. Kysyähän voi käsikirjoituksen laatineelta Dan Aykroydilta itseltään ja Dan on tunnetusti muutenki erittäin fiksu mies. Toinen käsikirjoittjapääosa Harold Ramishan poistui jo luotamme toiseen ulottuvuuteen.. Jäin kuitenkin miettimään kahta puuttuuvaa ja oleellista asiaa: Neljäs jengiläinen Winston. Mikä on hänen Tarot-funktionsa? Ja erityisesti, mielestäni erittäin huomioitavaa, lopussa esiintyvä itse pääpahis eli GOZER. Gozerhan esiintyy naishahmona (??) joka on kuitenkin miesmäinen (??) ja demonisesta ulkomuodostaan huolimatta melko näyttävä ja seksuaalinen hahmo. Mikähän mahtaa olla hänen funktio? :)

    VastaaPoista