perjantai 27. marraskuuta 2015

Hyvä veli


Kaikki ovat varmasti joskus kuulleet termin Hyvä veli -verkosto. Vuonna 2009 Iltalehti teki jutun suomalaisesta hyvä veli -korruptiosta.





Termin Hyvä veli -verkosto merkitys määritellään Wikipediassa näin:
Hyvä veli -verkosto on termi, jolla viitataan korruptionomaiseen toimintaan, jossa korkeissa asemissa olevat käyttävät vaikutusvaltaansa vääristelyyn tai kiertääkseen virallisen päätöksenteon taatakseen muiden jäsenten edun.
Professori Pekka Viljasen mukaan hyvä veli -verkostolla on Suomessa vuosikymmenien pituiset perinteet. Hän mainitsee sen muun muassa näkyvän kaavoitusratkaisuissa ja esimerkiksi kun kunnalle ostetaan kovalla hinnalla puoluetovereilta kiinteistöjä, jotta tämä selviäisi talousvaikeuksista.
Esimerkiksi Urho Kekkosen johtaville virkamiehille lähettämät kirjeet alkoivat usein tervehdyksellä: "Hyvä veli". Kysymyksessä on aiemmin varsin yleinen kirjeen aloitustervehdys. (Wikipedia)

Vaikka Hyvä veli -verkosto on terminä hyvin tunnettu, jostain syystä sen alkuperä tunnetaan aika heikosti. Wikipedia jättää kertomatta jotain hyvin oleellista: "Hyvä veli" on veljeskuntatervehdys.

Ketkähän mahtaisivat kutsua toisiaan veljiksi?


Veljeskunnan veljet


Kun puhutaan "veljistä", puhutaan vapaamuurareista. Veli-termiä ja kirjeiden aloitustervehdystä "Hyvä veli" käyttävät (tai käyttivät) henkilöt, jotka kuuluvat samaan veljeskuntaan. Se oli tosiaan yleinen tapa - vapaamuurarien keskuudessa.

Esimerkkejä tunnettujen suomalaisten "veljittelystä" kirjeissä:


Elias Lönnrotin kirje Fredrik Cygnaeusille (lähde)


Fredrik Cygnaeus ja vapaamuurarien "käsi piilossa"

Elias Lönnrot ja vapaamuurarien "käsi piilossa"


Lönnrotin kirje August Ahlqvistille (lähde)


August Ahlqvist ja vapaamuurarien "leijonan tassu"



Lönnrotin kirje J.V. Snellmanille (lähde)



Snellmanin kirje Lönnrotille (lähde)


J.V. Snellman ja vapaamuurarien "leijonan tassu". Snellmanista enemmän kirjoituksessa Vuosi 1863.


Snellmanin kirje Sakari Topeliukselle (lähde)


Sakari Topelius ja vapaamuurarien "käsi piilossa"


Snellmanin kirje J.L. Runebergille (lähde)


J.L. Runeberg ja vapaamuurarien "käsi piilossa". Lue myös J.L. Runebergin koti



Snellmanin kirje Johan Palménille (lähde)


Johan Palmén ja vapaamuurarien "käsi piilossa"


Urho Kekkosen kirje J.K. Paasikivelle (lähde)


Urho Kekkonen ja vapaamuurarien "käsi piilossa"


Urho Kekkosen kirjeissä on monia tunnettuja suomalaisia, joita hän kutsuu veljikseen. Esimerkkejä:

Ottaen huomioon miten paljon arkistoista löytyy tunnettujen ja vaikutusvaltaisten suomalaisten kirjeitä ja valokuvia, joissa on päivänselviä viittauksia henkilön yhteydestä vapaamuurareihin, onkin aika ihmeellistä, että aihe on akateemisessa tutkimuksessa täysin vaiettu. Esimerkiksi Lönnrotista, Runebergista, Snellmanista ja Kekkosesta on tehty valtavat määrät akateemista tutkimusta, mutta yksikään tutkimus ei koske tikullakaan näiden henkilöiden vapaamuuraritaustaan. Ei vaikka kyseessä olisi kuuluisa kuvanveistäjä, jonka keskellä Helsinkiä seisovassa patsaassa on vapaamuurarilogo.

Kyse ei ole siitä, etteikö akateemista tutkimusta tekevillä olisi älyä tai ammattitaitoa työnsä tekemiseen. Kyse on enemmänkin tabusta.

"Eliitin" ei edes tarvitse sensuroida akateemista tutkimusta - tutkijat tekevät sen aivan itse. Jokainen tutkija tietää, että vapaamuurarit on sellainen aihealue, jonne vakavastiotettava tutkija ei voi mennä. Jos akateeminen tutkija alkaa puhua vapaamuurareista, hän tekee ammatillisen itsemurhan. Itsesensuuri, kognitiivinen dissonanssi ja omassa tutkijayhteisössä ilmenevä ryhmäkäyttäytyminen pitää huolen siitä, että kukaan ei ryhdy "foliohatuksi" tai "salaliittoteoreetikoksi". Omassa vertaisryhmässä syntyy kollektiivinen maailmankuva, jossa on tiukat rajat. Jos tutkija ylittää nuo rajat, hän tekee itsensä naurunalaiseksi ja voi heittää hyvästit omalle akateemiselle uskottavuudelleen - apurahoista puhumattakaan.

Vaikutusvaltaisten henkilöiden yhteydet vapaamuurareihin ja heidän korruptoituneeseen kulissientakaiseen hyvä veli -järjestelmään sivuutetaan akateemissa tutkimuksessa kokonaan, koska se on lähtökohtaisesti "huuhaata". Jostain syystä akateeminen tutkijakunta ei näe siinä mitään ihmeellistä, että tämä käsitys ei perustu tutkittuun tietoon, vaan vallalla olevaan yleiseen uskomukseen. "Se on huuhaata, koska se on huuhaata."





Onkin melko ironista, että juuri tällä hetkellä se sama "Eliitti", jota akateemiset tutkijat tiedostaen tai tiedostamattaan vaikenemisellaan suojelevat, on parhaillaan ajamassa alas suomalaista akateemista tutkimusta. Hallituksen leikkausten takia korkeakouluista on katoamassa yli 3000 työpaikkaa.

Olisikohan jo aika rikkoa vanhat tabut ja alkaa puhua ääneen siitä läpimädästä korruptiosta, joka yhteiskuntaamme vaivaa? Vai vieläkö jatketaan "Suomi on maailman vähiten korruptoitunut maa" -illuusioon uskomista?

6 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista tässä "hyvä veli" perheessä on se, että lähes jokainen heistä kuuluu tavalla tai toisella Ruotsin puolelta Uumajasta 1500-luvun puolivälissä tulleeseen Sursillien sukuun. Kuten Lönrothia, Runebergiä, Snellmannia ja Toppeliusta yhdistää "hyvä veljeys", yhdistää heitä myös sukulaisuus Sursillien suvun jälkipolvena. Huomionarvoista on Sursillien suvun jäsenten laaja edustus koko Suomen tunnetun historian ajalta eri vallankammareissa ja järjestään suomen- sekä ruotsinkieliseen "eliittiin" kuuluminen. Erikoisin tapaus tapahtui vuonna 2003, kun kaksi "sursilliä" otti yhteen eduskunnassa. Pääministeri Anneli Jäätteenmäki voitti kansan luottamuksen mutta hävisi hyvä veli verkoston Paavo Lipposelle. On epäilty ettei Jäätteenmäki kuulunut veljien piiriin, mutta anoessaan eduskunnassa armoa, hän ei sitä pyytänyt puolueltaan, presidentiltä, eduskunnan kansanedustajilta eikä kansalta saati Lipposelta. Mieleenpainuvaa tuolta ajalta oli se, keneltä armoa haettiin ja kun tapauksesta katselee jälkikäteen valokuvia, Jäätteenmäen kädet on harppi ja suorakulma asennossa...

    Keitä he sitten olisivat... http://www.markusreed2.julkaisee.fi.kotisivukone.com/54

    "Hyvät veljet" Ilmajoella: http://www.ilkka.fi/mielipide/yleis%C3%B6lt%C3%A4/onko-ilmajoen-kunnassa-salaseuraisuutta-1.1953269

    VastaaPoista
  2. Päivän huumoriannos Yleltä: "Hyvä veli" on suomalaisten mukaan yleisin korruption muoto – kuntapäättäjät eri mieltä

    http://yle.fi/uutiset/3-9342481

    "Kuntaliitossa ei tunnisteta korruptoituneen hyvä veli -verkoston olemassa oloa kuntakentällä. Kuntaliiton lakiasiain johtaja Arto Sulosen mukaan asiasta ei ole olemassa tutkimustietoa, mutta hän uskoo, että kansalaiset sekoittavat asioita keskenään.

    – Poliittinen kanssakäyminen kulissien takana ja korruptoitunut toiminta sekoitetaan usein, Sulonen arvelee."

    Eeeeeeihän meillä mitään hyvä veli -hommia harrasteta!

    Jännä, että näin pitkässä ja perusteellisessa jutussa ei mainita sitä mistä tämä nimi "hyvä veli" tulee. Että pienillä paikkakunnilla ihmiset nyt vaan sattuvat tuntemaan toisiaan "hiekkalaatikoilta tai urheiluseuroista".

    Sieltähän ne veljet toisensa tuntee. Kyllä kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta onneksi tuon Ylen jutun kuvituskuva on sentään "ihan oikein".

      http://eliitinesoteerisetsymbolit.blogspot.fi/2015/11/kattelevat-kadet.html

      Poista
  3. https://www.is.fi/politiikka/art-2000006017858.html
    Kuvituskuvassa Sipi osoittelee omaa silmäänsä ja kaverilla on kessut povarissa.

    VastaaPoista
  4. Mauno Koivistolla on jännän näköinen hauta. Kuvastaa kuulemma "karttaa", rohkenen kyllä epäillä. Huomaako kukaan mistä voisi olla oikeasti kyse? Ihan mielenkiinnosta.

    https://www.google.com/search?sca_esv=5ee345275e04b3bb&rlz=1C1CHBH_fiFI803FI803&sxsrf=ACQVn0_iF1kuuY6whTKpddPr5tQwagDGYA:1707238314924&q=mauno+koivisto+hauta&tbm=isch&source=lnms&sa=X&ved=2ahUKEwib9LqqlpeEAxXCPxAIHTN1AokQ0pQJegQICBAB&biw=1242&bih=552&dpr=1.1#imgrc=7PXvHB9iOncn_M

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisikohan Koivisto saanut sen verran perustavanlaatuista myyräntyötä aikaiseksi, että vähän reilummalla kädellä lorotettiin symboliikkaa hautakiveenkin? Minun arvaukseni:

      Musta, kuutiomainen kivi: https://eliitinesoteerisetsymbolit.blogspot.com/2015/01/astro-teologia-osa-9-saturnus-kultti.html?m=1
      Hiottua ja hiomatonta kiveä: https://eliitinesoteerisetsymbolit.blogspot.com/2015/05/askaisten-ritaripuisto.html?m=1
      Verkko: https://eliitinesoteerisetsymbolit.blogspot.com/2015/11/aton-kultti-osa-31-yhdistyneet.html?m=1
      Tyylitelty kartta jokisuistosta: https://eliitinesoteerisetsymbolit.blogspot.com/2015/02/aton-kultti-osa-12-kolmio-ja-luku-kolme.html?m=1

      Kultaa käytettiin joen muodostamiseen, koska 'Golden Nile'.

      Poista