Pahan juuret - osa 8: Lapset eivät ole vanhempiensa vanhempia

Perheissä, joissa lapsia kohdellaan huonosti, syntyy hyvin usein kummallinen tilanne, jossa vanhemman ja lapsen väliset roolit kääntyvät päälaelleen. Ilmiö on hyvin yleinen, mutta siltikin hyvin huonosti tunnistettu. Alice Miller käsittelee tätä tärkeää aihetta kirjassaan Lahjakkaan lapsen tragedia.

Lapsen huonosta kohtelusta syntynyt valeminä on aina vanhempien tarpeiden palvelija. Kun tällainen lapsi kasvaa isommaksi, hän alkaa vaistomaisesti ottaa enemmän ja enemmän roolia omien vanhempien narsististen tarpeiden palvelussa. Tällä hän pitää vanhemmat tyytyväisenä, mutta tekee sen oman terveytensä kustannuksella. 

Tyypillisesti tällainen lapsi alkaa salakavalasti ja vähitellen muuttua vanhemmaksi vanhemmalleen. Ilmiön taustalla on aina vanhemman tarve saada “korvaus” omasta lapsuudestaan, jossa hänen luonnollisten narsististen tarpeiden tyydyttäminen laiminlyötiin. Tällä tavalla narsistisesti vaurioitunut vanhempi on pohjimmiltaan lapseksi jäänyt henkinen raajarikko, joka tarvitsee omalta lapseltaan sitä huomiota, jota vaille hän lapsena jäi. 

Kun oma lapsi kasvaa, vastuu omien narsististen tarpeiden tyydyttämisestä työnnetään vähitellen hänelle. Lapsi aistii tämän, ja alkaa vähitellen palvella näitä tarpeita ollakseen vanhemmalleen mieliksi. Lapsi tukee vanhempaansa, kun tämä tarvitsee tukea. Lapsi ihailee vanhempaansa, kun tämä tarvitsee ihailua. Lapsi kuuntelee vanhempansa murheita, kun tämä tarvitsee kuuntelijaa. Lapsi kehuu vanhempaansa, kun tämä tarvitsee kehuja. Lapsi kannustaa vanhempaansa, kun tämä tarvitsee kannustusta. Lapsi lohduttaa vanhempaansa, kun tämä tarvitsee lohdutusta. Lapsi ottaa vanhemman asioita vastuulleen, kun tämä tarvitsee jonkun jolle siirtää vastuitaan. Ja niin edelleen. Lopputulos on se, että lapsesta tulee isälleen tai äidilleen se vanhempi, jota isällä tai äidillä ei lapsena ollut. Vanhemmat siis käyttävät lastaan oman traumansa lääkitsemiseen.

Tämä vanhemman ja lapsen roolien päälaelleen kääntyminen on aina väärin. Se on törkeää lapsen henkistä hyväksikäyttöä. Vanhemman narsististen tarpeiden palveleminen johtaa väistämättä lapsen omien tarpeiden ilmaisun tukahduttamiseen, mikä on aina hyvin vahingollista. Tällaista lapsen vahingoittamista ei pitäisi koskaan hyväksyä. Silti yhteiskuntamme on täynnä näitä perverssejä perhesuhteita, joissa lapsesta on salakavalasti muokattu mentaalinen palvelija vanhemmalleen.

Jos vanhempi tekee omasta lapsesta omien seksuaalisten tarpeidensa palvelijan, jokainen tajuaa, että se on väärin. Tällainen hyväksikäyttö on kammottava rikos lasta kohtaan, ja yleisesti ottaen hyvin tuomittavaa. Mutta kun vanhempi tekee omasta lapsesta omien narsististen tarpeidensa palvelijan, asiaa ei yleensä edes tiedosteta. Tällainen hyväksikäyttö on niin yleistä, että sitä ei edes osata tuomita. 

Lapsen hyväksikäyttö on aina lapsen terveydelle haitallista – oli kyse sitten fyysisestä tai henkisestä hyväksikäytöstä. Molemmat hyväksikäytön muodot aiheuttavat lapselle vakavia psyykkisiä vammoja, joiden kanssa lapsi joutuu usein kärsimään koko loppuelämänsä. Silti yhteiskuntamme sallii näistä kahdesta hyväksikäytön muodosta toisen, eikä kukaan tule edes ajatelleeksi, miten sairasta se on.

Lapsen tehtävä ei ole koskaan, missään olosuhteissa, olla vanhempiensa tarpeiden palvelija. Ei ole olemassa sellaista skenaariota, jossa tämä olisi hyväksyttävää. Se on aina väärin. Aina. Lapsi, josta on tullut vanhempi vanhemmalleen, on hirvittävän rikoksen uhri. Hän on joutunut sijaiskärsijäksi sille, mitä vanhempi joutui omassa lapsuudessaan kokemaan. Valitettavan usein nämä ihmiset eivät kuitenkaan ole tietoisia omasta tilanteestaan. 

Näin helposti huonon vanhemmuuden kierre siirtyy sukupolvelta toiselle. Syntyy sukupolvien välinen huonon vanhemmuuden ketju, jossa kärsijöinä ovat aina lapset. Tämän kierteen katkaiseminen on mahdollista vain sellaisille henkilöille, jotka tunnistavat ongelman ja ovat valmiita tekemään kaikkensa, jotta eivät toistaisi omien vanhempiensa virheitä. Se onnistuu vain, jos on valmis myöntämään totuuden omista vanhemmistaan ja luopumaan valheellisesta “minulla oli ihan hyvä lapsuus” -illuusiosta. Kuten aiemmin todettu, se onnistuu aika harvalta.

Hyvä vanhempi ei koskaan tee omista lapsistaan omien tarpeidensa palvelijaa. Hyvä vanhempi palvelee lapsensa tarpeita, ja pitää huolen siitä, että lapsi saa olla lapsi, eikä hänen tarvitse ryhtyä vanhemmaksi vanhemmalleen. Koskaan. Ikinä. Vanhemmuus on aina vanhemman vastuulla – ei lapsen. 

Lapsi, jonka narsistisia tarpeita vanhemmat ovat palvelleet hyvin, kasvaa terveeksi aikuiseksi, jolla ei ole mitään tarvetta muokata omista lapsistaan omien tarpeidensa palvelijaa. Ne, jotka osaavat katkaista huonon vanhemmuuden kierteen, eivät pelasta pelkästään omien lastensa terveyttä. Pelastettujen joukkoon kuuluu myös iso joukko tulevaisuuden jälkeläisiä.

Seuraava osa: Totuus katkaisee pahuuden kierteen

Sarjan aiemmat osat:

1. Esipuhe
2. Ego ei ole vihollisesi
3. Valeminän vangit
4. Anteeksianto ja vihan tukahduttaminen
5. Vanhemmat ja kiitollisuudenvelka
6. Huonon kohtelun ylisukupolvinen ketju
7. Väkivalta traumatisoi lapsen