Ystäväni Tilhi lähetti minulle eilen illalla linkin yhteen uuteen Youtube-videoon, jota hän suositteli minulle. Videon otsikko ja thumbnail-kuva herättivät minussa aluksi hyvin kielteisen reaktion.
Ei ole minun kuppi teetä. Miksi ihmeessä hän lähettää minulle jotain typerää viihdehömppää? Ei voisi vähempää kiinnostaa tuollaiset hölmöt internet-haasteet. Pöh. En varmasti katso.
Voi pojat miten pihalla minä ennakkoluuloineni olin!
Joku intuitio sisälläni alkoi protestoida. Mitäs jos nyt kuitenkin vain katsoisit sen? Vaikka vain edes vähän matkaa alusta?
Onneksi katsoin. Käytännössä lähes yhdeltä istumalta yli kaksi tuntia. Siirtäen omaa normaalia nukkumaanmenoaikaa ihan liian paljon. Koska ei sitä voinut jättää kesken. Se oli jotain niin hienoa ja raa'alla tavalla koskettavaa, että en oikein voinut edes käsittää mitä olin katsomassa. Yksi pitkä video, jossa tanssitaan valon ja varjon rajalla puolin ja toisin huikella trickster-otteella. Tunteita laidasta laitaan upeasti rytmitettynä, niin että sen raskaat ja hirveät osiot saavat vastapainokseen kevyttä hilpeyttä ja hassuttelua. Todellinen mestariteos!
Kommenttikentässä moni sanoo videon olevan hienoin suomenkielinen Youtube-tuotos koskaan. Vaikea olla eri mieltä, kun miettii miten tärkeästä aiheesta on kyse. Johonkin kollektiiviseen hermoon se selkeästi osui, kun katselukertoja kertyi muutamassa päivässä yli miljoona. Eikä ihme. Niin moni suomalainen kantaa sitä samaa tukahdutettua tuskaa niistä samanlaisista kauheista lapsuuskokemuksista, joita tämä video niin koruttomalla tavalla avaa auki.
Tämä video ei ole hölmö internet-haaste. Tämä on suomalaisen miehen matka manalaan. Siis sitä kuuluisaa jungilaista varjotyötä, jossa valeminän kulissi heitetään helvettiin, ja katsotaan rehellisesti, mitä kaikkea tuskaa ja kipua sieltä omasta varjosta oikeasti löytyy. Mikä on totuus minusta. Se on sitä todellista sankarin matkan kulkemista. Pakko nostaa hattua niin korkealle kuin käsi riittää.
Huomasin videon kommenttikenttää lukiessa kaavan. Todella moni koertoo itkeneensä videota katsoessaan. Sekään ei ole ihme. Kun tunteitaan tukahduttavasta kansasta nousee esiin yksilö, joka onnistuu tavoittamaan valtavan suuren yleisön ja samalla uskaltaa toimia täysin normin vastaisesti avaten sisällään kantamansa tuskan kaikkien nähtäville poikkeuksellisen koskettavalla ja riipaisevalla tavalla, se räjäyttää jonkun sellaisen kollektiivisen traumapadon auki, joka pitääkin räjäyttää auki. Sisäinen arthurjanovini tanssii riemusta.
Minun mielestä Weksi teki tällä videollaan vuosisadan suomalaisen mielenterveysteon. Hän ei varmasti pysty mitenkään vielä edes ymmärtämään, mitä hän tällä videollaan tuli tehneeksi, ja miten suuren palveluksen hän suomalaisille teki. Mutta ehkä hänellä joku intuitiivinen tunne on, kun katsoo mitä hän kirjoitti kommenttikenttään: "Viimeset 14 kuukautta oon editoinu tätä, lähes joka päivä ruudun edessä itkien." Tiedän hyvin mitä tuo on. Moni EES-kirjoitus on kirjoitettu tuossa samassa tilassa. Se on aina merkki siitä, että ollaan jonkin poikkeuksellisen merkityksellisyyden äärellä. Ja se on aina pyhää työtä - oli sillä yleisöä tai ei.
Tätä videota ei pidä katsoa osissa. Tämä pitää katsoa kerralla. Joten sille pitää varata oikea aika ja paikka, jotta on tilaa ottaa sen kaunis ja karu tarina vastaan. Ja kun se alkaa itkettää, sen itkun pitää antaa tulla ulos vapaasti ja estelemättä. Se on parantavaa itkua, jota suomalaisilla on tapana pidetellä aivan liikaa. Varsinkin kun puhutaan miehistä. Koska miehethän eivät tunnetusti saa itkeä. Oli jo perkele aikakin, että joku jolla on suuri yleisö uskaltaa laittaa tuon tabun kunnolla murskaksi!
Aiheeseen liittyviä EES-kirjoituksia:
- Helvetti
- Pahan juuret (koko sarja, yli 20 osaa)
- Nathaniel Branden ja joukkoihmisten järjettömyys
