lauantai 14. maaliskuuta 2015

Ehrensvärdin hauta





Suomenlinnan Susisaaressa sijaitsee yksi Helsingin vanhimmista monumenteista, Ehrensvärdin hauta. Helsingin kaupungin taidemuseo kertoo:
"Augustin Ehrensvärdin (1710-1772), Suomenlinnan perustajan hautamuistomerkki on Suomenlinnassa Susisaaren suurella linnanpihalla. Itse Kustaa III teki luonnoksen hautamuistomerkkiä varten Parolan nummella ja sen viimeisteli C. A. Ehrensvärd. Työn sai toteuttaakseen kuvanveistäjä J. T. Sergel. Lopulliseen asuunsa hautamuistomerkki valmistui vasta vähän ennen Ruotsin vallan loppua luultavasti v. 1805.

Augustin Ehrensvärd oli 10 vuotta väliaikaisesti haudattu (1772-1782) kaupungin hautausmaalla olleeseen hautaholviin odottamassa Viaporin haudan valmistumista. Laivan keulanmuotoiset osat, antiikin kypärä, kilpi. miekka ja serafimiritarikunnan ketju on valettu voittoisan saaristolaivaston luojan kunniaksi Ruotsinsalmen taistelussa vallattujen tykkien metallista.

Hautapaaden graniittijalusta oli paikoillaan jo v. 1788; sen oli hakannut Nils Stenstam ja siinä on teksti: Tässä lepää kreivi Augustin Ehrensvärd, sotamarsalkka, ritari ja Kuninkaallisen Majesteetin Ritarikunnan komentaja, töittensä, Suomenlinnan linnoituksen ja armeijan laivaston ympäröimänä. - Kustaa III:n käskystä ja hänen luonnoksensa mukaan pystytetty 1788 elähdyttämään tämän sotapäällikön ja kansalaisen esimerkkiä seuraten mieliä ja sydämiä harrastamaan ja tahtomaan isänmaan hyötyä."

Että oikein kuninkaan suunnittelema muistomerkki? Ei varmaan mikään shokkiuutinen, jos tästä monumentista löytyy esoteerista symboliikkaa.


Ehrensvärdin hauta - Kaarle III:n suunnittelema.


Veistoksessa on viisi osaa:

  1. Veneiden keulat
  2. Serafimiritarikunnan ketju
  3. Kilpi
  4. Miekka
  5. Kypärä

Edellisen kirjoituksen lukeneille kuvasta hyppää ensimmäisenä silmille Lorrainen suvun tuplaristi. Tämä Lorrainen risti on osa serafimiritarikunnan ketjua. Ketjun muodostavat enkelihahmot ja tuplaristit. Ketjusta roikkuu kunniamerkki, joka on maltanristi, jonka keskellä on jesuiittojen tunnus. Kyseinen ritarikunta on yksi "alajaos" maltanritareille "Eliitin" monimutkaisessa ritarikuntajärjestelmässä. Nimet vaihtuvat, mutta symbolit pysyvät samoina. 



Serafiimiritarikunnan ketju kunniamerkillä

Lähikuva kunniamerkistä. 


Kunniamerkin keskellä oleva jesuiittojen tunnus kertoo paljon. Jesuiitta-organisaatio on Vatikaanin "operatiivinen" yksikkö, joka on monessa mukana. "Eliitti" ei koskaan likaa käsiään itse - sitä varten on palvelijat. Jesuiitat toimivat juuri tässä roolissa. 

Vatikaanin todellinen johtaja on aina jesuiittojen johtaja (jesuiittakenraali / "musta paavi"). Paavi on pelkkä keulakuva - aivan kuten presidentit ja pääministerit ovat monessa muussa maassa. Todelliset vallankäyttäjät viihtyvät todella harvoin kamerojen edessä - muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta.

Serafimiritarikunta on ruotsalainen ritarikunta, jonka johdossa on Ruotsin kuningas. On melko ironista, että protestanttisen maan korkearvoisimman ritarikunnan kunniamerkissä on katolinen tunnus. Kertoo aika paljon siitä, miten keinotekoisia nämä atonististen uskontokuntien väliset erot ovat. Julkisuudessa ollaan näennäisesti eri leiriä, mutta kulissien takana kaikki on yhtä suurta perhettä.


Jesuiittojen logo

Kaikki Suomen presidentit kuuluvat serafimiritarikuntaan. Kuvassa Martti Ahtisaaren henkilökohtainen vaakuna Tukholman Kuninkaanlinnassa.


Ehrensvärdin haudassa on siis ritarin merkit. Ottaen huomioon Helsingin patsaiden tarot-symboliikan yleisyyden, herää epäilys: Voisikohan tämä liittyä jotenkin tarotiin, jossa on neljä ritarikorttia?

Huomio kiinnittyy haudan kypärään. Miksi 1700-luvulla eläneen marsalkan haudassa on antiikin ajan kreikkalainen kypärä?





Kypärä, miekka ja kilpi muodostavat kokonaisuuden, joka liittyy antiikin Kreikan jumaltarustoon. Kun kreikkalaisen mytologian sankari Perseus lähti hakemaan Medusan päätä, hän sai jumalilta apuvälineitä: Zeus antoi hänelle miekan ja näkymättömäksi tekevän Haadeen kypärän ja Pallas Athene kilven, jonka kautta Perseus saattoi katsoa Medusaa kivettymättä.

Myöhemmin Perseus käytti Medusan päätä pelastaessaan tulevan puolisonsa Andromedan. Kuninkaan tytär Andromeda aiottiin uhrata merihirviö Cetukselle, mutta sankari Perseus tuli ja pelasti neidon pulasta. Perseus muutti merihirviön kiveksi Medusan pään avulla ja sai Andromedan puolisokseen.


Perseus ja Medusan pää

Hollywoodin versio Perseuksesta


Tarina on klassinen "rohkea prinssi pelastaa neidon pulasta" -tarina. Tätä samaa arkkityyppistä rakkauden puolesta taistelevaa sankaria tarotissa edustaa Maljojen Ritari. Sama arkkityyppi ja sen neidonpelastusteema löytyy lukuisista saduista ja elokuvista. Kaava on aina sama: Neito on pulassa - sankari joutuu taistelemaan neidon puolesta ylivoimaista vihollista vastaan - sankari voittaa taistelun - sankari ja neito saavat toisensa.

Ehrensvärdin haudasta löytyy Perseuksen varusteet, veneiden keulat (vesi = maljat) ja ritarin kunniamerkki. Yhdistelmänä nämä edustavat tarot-korttia Maljojen Ritari.


Maljojen Ritari


Kun Perseus sai jumalilta varusteita, hän sai kilven, miekan ja kypärän lisäksi myös Hermeen siivekkäät sandaalit. Sandaaleja ei ole laitettu Ehrensvärdin hautaan, mutta nuo Hermeen patsaista ja kuvista tutut siivet kantapäissä löytyy tarotin Maljojen Ritari -kortista. Joissain Perseuksen patsaissa ja kuvissa näkee Hermeen siivet myös kypärässä. Kaikesta päätellen Rider-Waite-pakan kuvituksessa Maljojen Ritarin esikuva on ollut juuri Perseus.



2 kommenttia:

  1. Kiitos edellisestä vastauksesta!

    Vastaavaisuuksien tiede on kaikkien tieteiden tiede – ainakin tämän atonistin mielestä, joka kieltämättä paljasti aika avoimesti esimerkiksi diskreetit eli epäjatkuvat asteet ja paljon muuta – esimerkiksi auringon kautta.

    Ihme kyllä tämä tapaus tuli suoraan karvahattujen valtakunnasta. Eihän pohjolasta ole tullut muuta uskontoa kuin usko korvatunturin pukkiin ja tonttuihin.

    Mutta eikö tässä ole paljastettu vähän liikaa tavalliselle virsunkuluttajalle.

    Internet sacred text archive
    http://www.sacred-texts.com/swd/index.htm

    Esimerkiksi `Taivas, sen Ihmeet ja Helvetti` (suomennettu) kirjoitelmassaan, ja useissa muissa teoksissaan, tämä tapaus paljastaa ymmärrettävästi `aurinkokultin`.

    `Uuden Jerusalemin Taivaallinen Oppi` on toki henkevää luettavaa, mutta Uusi Kirkko ja Kristuksen `parusia` (toinen tulemus) juuri hänen kynästään lähteneenä taitaa olla suuresti liioiteltu.

    Mutta hänen vaikutuksensa maailmalla on ollut alusta lähtien suuren suuri kuten esoteeristen yhteisöjen (esim. vapaamuurarien taustalla), valtiomiesten mentorina, kirjailijoiden innoittajina jne. jne.

    Voidaanko nähdä atonismilla olevan oma `tulemuksensa`, kultainen aikakautensa, joka on vielä edessä, vai jääkö se edelleen pimentoon? Mikä heidän päämääränsä on?

    VastaaPoista
  2. Kuvittele, että olet 1400-luvulla eaa. Egyptin yksinvaltias. Hallitset valtakuntaa, joka on ylivoimaisesti kehittynein ja sivistynein valtakunta koko maailmassa - kaikilla mittareilla. Olet maailman mahtavin faarao, vertaistasi ei löydy mistään muualta.

    Sitten kansasi hylkää sinut. Potkii pellolle. "Painu helvettiin!" Joudut maanpakoon - nöyryytettynä.

    Mikä fiilis?

    Akhenatonin ja kumppaneiden menettämä valtakunta oli jotain sellaista, jota meidän on vaikea ymmärtää. Sille ei ole vertailukohtaa, koska meidän maailmassa ei ole vastaavaa ylivoimaisesti kehittyneintä yhteiskuntaa.

    Korvaus (ja kosto) tuolle atonistien menetykselle ei ole enempää eikä vähempää kuin koko Maapallon hallinta. Siihen he megolmaanisessa psykopatiassaan pyrkivät. Toisaalta siinä on jossain määrin onnistuttu, mutta ei kokonaan.

    On myös hyvin todennäköistä, että heidän motiiveissaan on paljon sellaistakin, joista meillä ei ole mitään käsitystä. Illuminatin johtaja Weishauptin jälkeen, Mazzini, totesi, että edes hänellä ei ole tietoa siitä kuka tätä touhua todellisuudessa johtaa (ja millä motiiveilla). Tämä lause on saanut monen mielikuvituksen laukkaamaan.

    En lähde asiaa ennustamaan, mutta jos seuraa maailman tapahtumia tällä hetkellä, näyttää siltä, että atonisteilla ei kaikki mene ihan putkeen. Niin paljon paniikkia. Niin paljon epätoivoisia vetoja. Niin paljon sortuvia rakenteita. Niin paljon silmänsä avanneita ihmisiä, jotka ovat heränneet vastustamaan. Korttitalo horjuu ja pahasti.

    Kyllä se suunta näyttää olevan niin päin, että atonistien aika alkaa olla hiipumaan päin. Mutta tämä on vain yhden tarkkailijan näkökulma - mistäs minä tiedän.

    Aika näyttää.

    VastaaPoista