maanantai 6. huhtikuuta 2015

Aton-kultti - osa 21: Jesuiitat


Aton-kultin monimutkaisessa "organisaatiokaaviossa" on tärkeässä roolissa yksikkö nimeltä Jesuiitat. Vaikka kyse on Katolisen kirkon organisaatiosta, Jesuiitat ei varsinaisesti ole uskonnollinen järjestö - vaikka se sellaisen mielikuvan onkin onnistunut luomaan.

Vatikaani ei ole uskonto. Se on nykymaailmassa käytännössä yritys, tai sen kaltainen organisaatio. Katolinen kirkko, Vatikaanin uskonnollinen osa, on vain yksi osa Vatikaania, mutta ei suinkaan sen ainoa osa. Vatikaani on muun muassa valtio, pankki ja katto-organisaatio useille ritarikunnille ja yhteisöille.

Vatikaanin uskonnollista yksikköä johtaa paavi. Paavi ei kuitenkaan johda Vatikaania, vaikka niin usein luullaankin. Paavi johtaa ainoastaan koristeellisena kulissina esiintyvää yksikköä nimeltä Katolinen kirkko. Nykyajan Vatikaanin sisällä paavilla ei ole todellista valtaa, ainoastaan seremoniallinen keulakuvarooli - aivan kuten monilla poliitikoilla muissa maissa.

Vatikaania, siis tuota koko katto-organisaatiota, johtaa jesuiittaveljeskunnan johtaja, "jesuiittakenraali". Jesuiittojen johtajasta käytetään myös epävirallista nimeä "musta paavi". Tällä hetkellä tuossa roolissa toimii Adolfo Nicolás.


"Musta paavi" ja "Valkoinen paavi"


Jesuiitat, Society of Jesus, perustettiin Ignatius Loyolan toimesta 1500-luvulla. Perustettu järjestö on esoteerinen veljeskunta, josta tuli nopeasti Vatikaanin operatiivinen yksikkö. Kirkko pyrkii säilyttämään puhtoisen kulissin, joten likaisia töitä varten tarvitaan maallisempi organisaatio.

Jesuiittojen historia on värikäs, ja se on ollut monessa mukana. Tuosta historiasta olennaisinta on ymmärtää 1700-luvun lopun ja 1800-luvun alun tapahtumat. Jesuiittojen tarina linkittyy tiiviisti Illuminatin syntytarinaan.

Jesuiittaveljeskunta ajautui valtataisteluun paavi Klemens XIV:n kanssa. Vuonna 1773 paavi Klemens lakkautti jesuiitat Ranskan kuninkaan Ludvig XV:n painostuksesta. (Ludvig XV oli ranskan vallankumouksessa mestatun Ludvig XVI:n edeltäjä ja isoisä.)


Klemens XIV


"Eliitin" sisäinen valtataistelu muodosti leirejä ja liittoumia. Paavin lakkauttama jesuiittaveljeskunta ei tietenkään kadonnut mihinkään - se vain joutui toimimaan matalalla profiililla ja etsimään turvapaikkoja niistä aatelissuvuista, jotka olivat "Eliitin" sisäisen valtataistelun toisella puolella. Yksi tällaisista turvapaikan tarjoajista oli Lady Queenboroughin Occult Theocrasy -teoksen mukaan Preussin kuningas Fredrik II Suuri.

1774 Ranskan kuningas Ludvig XV kuoli isorokkoon. Jesuiittojen historian tuntien voidaan hyvällä syyllä epäillä, että kuninkaan kuolema ei ollut luonnollinen. Jesuiitoilla on tilillään lukuisia korkean profiilin salamurhia. Jos joku kuningas ryhtyy vastustamaan jesuiittoja ja kuolee pian sen jälkeen isorokkoon, se tuskin on sattumaa. Saman vuoden syksyllä kuoli myös jesuiitat lakkauttanut paavi Klemens XIV epäselvissä olosuhteissa. Kyseessä oli erittäin suurella todennäköisyydellä jesuiittojen suorittama salamurha. Melkoinen sattuma, että vuosi jesuiittojen lakkauttamisen jälkeen sekä Klemens että Ludvig olivat kuolleet.


Ludvig XV


Ranskan uusi kuningas, Ludvig XVI, jatkoi isoisänsä jesuiittavastaista politiikkaa. Jesuiitat saivat liittolaisia Ludvigia vastustaneista aatelissuvuista. Yhteisellä vihollisella on tapana yhdistää. Tämä liittouma johti lopulta Illuminatin syntyyn, joka onnistui lopulta synnyttämään Ranskan vallankumouksen vapaamuurariloosien "illuminatisaation" kautta.

Illuminatin johtajaksi jesuiitat ja aatelissuvut Charles de Lorrainen johdolla valitsivat jesuiitta Adam Weishauptin. Illuminatin syntykoti on Ingolstadt, jossa oli jesuiittakoulu, jossa Weishaupt työskenteli. Jesuiitoilla oli jo tuohon aikaan kattava kouluverkosto, joka oli erinomainen kanava hankkia jäseniä Illuminatiin. Tuo kouluverkosto, johon nykyään kuuluu noin 200 yliopistoa ja tuhat muuta koulua, toimii edelleen tärkeänä Illuminatin rekrytointikanavana.


(Ruutukaappaus Unslaved-podcastista)


James Parton oli tunnettu historioitsija 1800-luvulla



Jesuiitat pääsivät takaisin paavin ja Vatikaanin suosioon vuonna 1814, kun paavi Pius VII palautti jesuiitoille sen vanhan aseman. Valtataistelu oli ohi.

Jesuiittojen ja Illuminatin välinen yhteys on nykyään niin kiinteä, että jotkut aihetta tutkineet pitävät niitä käytännössä yhtenä ja samana organisaationa. Näkemys on varmasti osittain oikea. Tavallaan jesuiitat olivat organisaationa jo ennen Baijerin Illuminatia eräänlainen "valaistuneiden veljeskunta".


Illuminati ja Minervan/Athenen pöllö


Vielä tänäkin päivänä Illuminatista elää vahvasti sellainen käsitys, että se olisi ollut katolilaisuutta tai monarkiaa vastustava veljeskunta. Tämä sitkästi elävä myytti on "Eliitin" propagandaa, jonka tarkoitus on peitellä Illuminatin todellisia historiallisia taustoja. Valitettavan moni asiaa tutkinut on sortunut uskomaan tähän valheeseen sivuuttaen olan kohautuksella sen tosiasian, että Weishaupt oli jesuiitta, joka oli erittäin läheisissä väleissä useiden korkea-arvoisten aatelismiesten kanssa.

"The rhetoric and propaganda released by the Illuminati and their agents, concocted to distance themselves from the Jesuits - and to give the appearance of being anti-Catholic and anti-monarchist - does not change the facts. Adam Weishaupt was himself a Jesuit and in our opinion he remained so until the end. He was not anti-monarchy because some of his closest compatriots were nobles from the Hapsburg and Bourbon dynasties and Grand Orient Freemasonry. Moreover, he languished in the homes of Hapsburg nobility for the last forty years of his life, even receiving a lifelong pension from Ernest II, the Duke of Saxe-Gotha-Altenburg, himself an Illuminati member. Apparently the Lutheran Duke did not mind working alongside Catholic members such as the Count de Mirabeau and Duc d'Orleans, etc." - Michael Tsarion

Monet jesuiittoja tutkineet ovat tulleet siihen tulokseen, että jesuiitat johtavat maailmaa hallitsevaa "Eliittiä". Tämä ei pidä aivan paikkaansa. Jesuiitat ovat kyllä "Eliitin" valtahierarkiassa hyvin korkealla, mutta eivät aivan siellä ylimmällä tasolla. Valitettavan usein "Eliitin" rakenteita tutkivat eivät kykene näkemään isoa kuvaa. Eikä ihme - se kuva on aivan järjettömän iso kuva.

Kaiken taustalla on monikasvoinen Aton-kultti, joka on tuhansia vuosia vanha, ja johon kuuluu valtava määrä eri "yksiköitä". Jos ei kykene näkemään näiden eri tahojen välistä yhteyttä, ei voi nähdä isoa kuvaa. Symboliikkaan tutustuminen on yksi hyvä tapa hahmottaa tuota isoa kuvaa.

"Eliittiä" voi verrata korporaatioon, johon kuuluu lukuisia tytäryhtiöitä. Eri organisaatioilla on eri vastuualueet. Jos tutkii vain yhtä organisaatiota tai osa-aluetta, kuten esimerkiksi vapaamuurareita, Illumintia, keskuspankkijärjestelmää tai Vatikaania, ei voi nähdä koko kuvaa. Ei, Rothschildit eivät hallitse maailmaa - heilläkin on pomo. Ei, jesuiitat eivät hallitse maailmaa - heilläkin on pomo. Ei, juutalaiset (pankkiirisuvut) eivät hallitse maailmaa - heilläkin on pomo. Ei, 33. asteen vapaamuurarit eivät hallitse maailmaa - heilläkin on pomo.

Aton-kultin todelliset johtajat pitävät muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta erittäin matalaa profiilia. He ovat kaikki tuhansia vuosia vanhojen aatelissukujen perillisiä, jotka eivät tahraa itse käsiään. Sitä varten on luotu jesuiittojen kaltaisia operatiivisia organisaatioita, jotka ovat soluttautuneet kaikkiin merkittäviin yhteiskunnallisiin instituutioihin koko maailmassa.

Kuka sitten on se "pomo"? Kuka on Aton-kultissa korkeimmassa asemassa? Kysymykseen on hyvin vaikea vastata, koska "Eliitin" luomasta valtapyramidista tuntuu aina löytyvän uusia korkeampia tasoja. Olisi naivia väittää, että koko organisaatiokaavio on paljastunut ja korkein "pomo" voidaan varmuudella nimetä. Sen verran voin kuitenkin todeta, että melko kattavan aiheeseen perehtymisen jälkeen en ainakaan tiedä ketään henkilöä, joka olisi valtahierarkiassa Englannin kuningatar Elizabethia korkeammalla. Toki on mahdollista, että hänelläkin on vielä joku "pomo" - mene ja tiedä.





Jos katsoo vaikutusvaltaisten poliitikkojen, talouselämän vaikuttajien tai yritysjohtajien koulutustaustoja, todella moni heistä on käynyt jesuiittayliopiston. Jesuiittakoulujen kasvatteihin lukeutuvat muun muassa Bill Clinton, John Kerry, Donald Rumsfeld, Janet Napolitano, Shimon Peres, Jose Barroso, Jean-Marie Le Pen, Jordanian kuningas Abdullah II, Espanjan kuningas Juan Carlos I, Charles de Gaulle, Fidel Castro, Josif Stalin ja Josef Goebbels.

Jesuiitoilla on erityisen vahva asema CIA:ssa. Lähes kaikki CIA:n entiset tai nykyiset johtajat, kuten Michael Hayden, David Petraeus, George Tenet ja Leon Panetta ovat kaikki käyneet jesuiittakoulun. CIA on Illuminatin/jesuiittojen hallinnassa.

"The Jesuits are a military organization, not a religious order. Their chief is a general of an army, not the mere father abbot of a monastery. And the aim of this organization is POWER. Power in its most despotic exercise." - Napoleon Bonaparte


Jesuiittojen logo ja auringonsäteet


Jesuiittojen logosta on monia kirjavia tulkintoja, joista monet menevät vähän metsään. Logossa on kirjainyhdistelmä IHS, joka tarkoittaa eksoteerisella tasolla lausetta Iesus Hominus Salvator. On ehdotettu, että IHS tulisi esoteerisella tasolla ritarikuntien ja vapaamuurarien lauseesta In Hoc Signo Vinces. Jos näin olisi, yhdistelmä olisi varmaan muodossa IHSV, eikö totta? Kyseinen tulkinta on virheellinen.

Toisen yleisen tulkinnan mukaan yhdistelmä tulisi egyptiläisestä jumaltriadista Isis-Horus-Set. Muuten hyvä, mutta tämä ei ole egyptiläinen jumaltriadi. Isis ja Horus muodostivat triadin Osirisin kanssa - ei Setin kanssa.

IHS jää mysteeriksi, jos ei tunne kristinuskon druidismiin juontavia juuria. Jeesuksen nimi tulee muinaisirlantilaisesta Esus-jumalasta, joka tunnettiin myös muun muassa nimillä Esa, Esu, Iesa, Hesu, Jesu ja Hesus. IHS on vanha Esus-jumalan tunnus. Antiikin Kreikassa Esus tunnettiin nimellä Dionysos (Dion-esus). Dionysos oli Apollon dualistinen vastapari - auringon "pimeä puoli". Sopii hyvin jesuiittojen tunnukseksi. (Logonkin aurinko on usein musta.) Roomassa Dionysos tunnettiin nimellä Bacchus (Bacch-esus).

"The monogram used for Jesus in Rome and Greece was the three-lettered "IHS." Scholars know that this was first the symbol of Bacchus (Bacch-esus). However, in Latin the Greek "H" becomes "E." Thus, IHS becomes IES revealing its actual connection to Es, or Esa." - Michael Tsarion (Irish Origins of Civilization)


Bacchus ja Daavidin tähti - Vatikaanissa


Logossa on kolme naulaa, joihin on kätketty esoteerinen viesti. Naula on heprean vav kirjaimen symboli. Kyseinen kirjain on merkistön 6. kirjain. Kolme naulaa on siis "666". (Korostan jälleen, että kyseessä ei ole mitenkään saatanallinen luku. Jos aihe ei ole tuttu, suosittelen lukemaan kirjoituksen Pedon luku.) Samaa symboliikkaa on käytetty Monster-energiajuoman logossa.





Jesuiittojen agendasta heidän itsensä kertomana:




13 kommenttia:

  1. Juan Carlos ensimmäisestä puheen ollen, tulee heti muutama kuva mieleen, jotka kertoo enempi kuin tuhat sanaa.

    Juan Carlos tarkistaa joukkoja:
    http://www.royaltyinthenews.com/wp-content/uploads/2010/11/King-Juan-Carlos-Bosnian-mission.jpg

    Juan Carlos asepuvussa:
    http://static1.purepeople.com/articles/4/55/57/4/@/407414-le-roi-juan-carlos-ier-d-espagne-620x0-2.jpg

    Merkeistä päätellen hän ei ole ihan turha mies.

    VastaaPoista
  2. Joo, toi ilmavoimien merkki on kuin suoraan Egyptistä tai Persiasta.

    Noissa kuvissahan näkyy vain murto-osa hänelle myönnetyistä ritarikuntien tunnuksista. (Hän kuuluu mm. suomalaiseen Valkoisen Ruusun ritarikuntaan.) Jos kaikki merkit olisi kaulassa ja rinnassa, mies tuskin pysyisi pystyssä niiden painosta.

    Kuvissa ei näy se todennäköisesti arvokkain merkki, Order of the Garter -ritarikunnan kunniamerkki. Jos kuuluu siihen porukkaan, on aikalailla vallan ytimessä.

    Juan Carlos on siitäkin erikoinen kaveri, että hänellä on virallisesti yli kaksikymmentä eri kuningastitteliä. Hän on mm. Jerusalemin kuningas.

    VastaaPoista
  3. Tässä on sellainen hauskuus että tuo Elisabetti on kaukainen 28:n polven serkku ja ihmettelin aina, kun äiteemuoria kiinnosti niin kovasti nuo Englannin kuninkaalliset. Taisi hänen alitajunta tietää paremmin, vaikka ei tietoisuuden tasolla arvannut?

    Yhden sivuston mukaan:

    "Elisabeth II:n sukupuu tulee Skotlannin kuningashuoneesta ja jatkuu sieltä Irlannin kuningashuoneeseen. Sukupuu alkaa Aatamista ja jatkuu Israelin kuningas Daavidiin ja edelleen kuningas Sidkiaaseen jne. Sukupuussa on kuningas Daavidista kuningatar Elisabet II:een 125 nimettyä kuningasta. Itse asiassa sukupuu jatkuu Aatamiin asti, koska loppuosa Daavidista Aatamiin löytyy Luuk. 3:31-38 jakeista – 34 nimeä. Raamatussa on toistuvia profetioita siitä, että Daavidin valtaistuimella on aina istuva hänen jälkeläisensä."

    https://sites.google.com/site/suomenvaakuna/
    http://www.araltas.com/features/milesius.html#Note1

    VastaaPoista
  4. 48°45'42.9"N 11°25'03.9"E Mapsista bongattua

    VastaaPoista
  5. "Paavi Franciscus on liittynyt näkyvien koronavirusrokotteen puolestapuhujien joukkoon. Paavi sanoo, että koronavirusrokotteen ottaminen on "rakkauden teko", jonka avulla pandemia voidaan saada päätökseen."

    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/paavi-koronarokote-on-rakkauden-teko/8213836

    Jesuiitta-paavi. Miten yllättävää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä kertaa jesuiitta-paavi kertoo, että koronapiikin ottaminen on moraalinen velvollisuus:

      https://www.vaticannews.va/en/vatican-city/news/2022-01/pope-audience-diplomatic-corps-british-ambassador-holy-see-trott.html

      "In his discourse, Pope Francis described vaccination as a "moral obligation" for the common good, and he called for a comprehensive commitment on the part of the international community so that the entire world population can have equal access to essential medical care and vaccines."

      Aiemmin se oli rakkauden teko - nyt moraalinen velvollisuus. Mitähän seuraavaksi? Koronapassia kysytään taivaan porteilla?

      Poista
  6. Mark Dice: Why Are No Conservatives Talking About This?!

    https://www.youtube.com/watch?v=nh-F2Nv66UE

    CIA on jesuiittojen ohjauksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. They Want Julian Assange to Die in Prison for Embarrassing the CIA

      https://www.youtube.com/watch?v=Y6-Nal8GmPk

      Poista
  7. The Earth Chronicles Ep 2: THE DEEP CHURCH EXPOSED

    https://rumble.com/v20kd9u-the-earth-chronicles-ep-2-wed-300-pm-et-.html

    VastaaPoista