Kun lasta kohdellaan huonosti, hän joutuu elämään jatkuvasti hylätyksi tulemisen pelossa. Rakkauden ja huolehtimisen puute saa lapsen omaksumaan ajatuksen, että hänessä itsessään on jotain vikaa, ja että hän ei ole ansainnut vanhempiensa rakkautta. Lapselle tämä on kestämätön tilanne, koska hänen hengissä pysyminen on täysin riippuvaista vanhempien halusta huolehtia hänestä. Tästä seuraa se, että lapsi yrittää korjata tilanteen miellyttämällä. “Teen mitä vain, kunhan vain et hylkää minua!”
Jotkut vanhemmat käyttävät tätä tietoisesti aseena. Jos lapsi ei ole juuri sellainen kuin vanhempi haluaa, häntä uhataan hylkäämisellä. Oma kusipäinen isäni käytti tätä valta-asemaansa surutta hyväkseen, ja uhkasi tasaisin väliajoin perhettään hylkäämisellä, jos perhe ei osannutkaan miellyttää häntä. Hän suoritti monta kertaa sellaisen performanssin, johon kuului raivokkaan riidan jälkeen tapahtuva teatraalinen laukun pakkaaminen, ilmoitus perheen hylkäämisestä, ja poistuminen jonnekin tuntemattomaan paikkaan. (Valitettavasti hän tuli aina seuraavana päivänä takaisin.) Kerran tämä tapahtui jouluna sellaisen riidan jälkeen, jonka hän itse aloitti sanoilla: “Eikö tässä talossa tarjoilla jouluna edes kahveja!”
Tämänkaltaisilla tempuilla vanhemmat luovat lapsestaan miellyttäjän. Eikä sen aina tarvitse olla edes noin dramaattista. Myös hienovaraisempi epäsuora hylkäämisellä pelottelu voi saada saman vaikutuksen aikaiseksi. Siihen ei aina tarvita edes sanoja. On monia keinoja viestittää lapselle: “Jos et ole juuri sellainen kuin haluan, minä hylkään sinut!” Mitä muita vaihtoehtoja lapselle tässä tilanteessa jää kuin opetella miellyttämään vanhempaansa?
Kun tällä tavalla kohdeltu lapsi kasvaa aikuiseksi, hän hyvin todennäköisesti jatkaa toisten ihmisten miellyttämistä vielä aikuisenakin. Se on kuin ohjelmointi, jonka mukaan ihminen toimii automaattisesti. Tässä on yksi erittäin suuri ongelma, jota harva tulee ajatelleeksi.
Hyvin usein miellyttämisen ohjelmointi on niin voimakas, että se jyrää alleen kaikki muut ihmisen toimintaan vaikuttavat tekijät. Yksi näistä jyrätyistä tekijöistä on moraali. Valitettavasti hyvin moni miellyttäjä toimii monissa tilanteissa moraalittomasti – usein vielä tajuamatta sitä itse. Moraalittomuus ei ole aina sitä mitä ihminen tekee. Usein se on sitä mitä ihminen jättää tekemättä.
Otan esimerkiksi oman äitini. Hänellä oli niin suuri tarve miellyttää isääni, että hän oli hyvin usein täysin kyvytön toimimaan moraalisesti oikein. Moraalisesti oikein toimiva äiti suojelee lapsiaan kaikissa tilanteissa. Jos isä on lapsiaan kohtaan väkivaltainen, tai vahingoittaa lapsiaan jollain muulla tavalla, moraalisesti oikein toimiva äiti suojaa lapsensa tältä väkivallalta. Siihen on moniakin keinoja, mutta miellyttäjä ei koskaan valitse näistä yhtäkään. Muiden miellyttäminen menee kaiken edelle.
Äidilläni olisi ollut mahdollisuus omalla toiminnallaan pelastaa lapsensa väkivallalta, mutta hän ei sitä tehnyt. Taustalla oli tarve miellyttää toisaalta omaa puolisoaan, mutta toisaalta myös omia vanhempia. Tässä tapauksessa lasten suojeleminen olisi todennäköisesti vaatinut avioeron. Siihen aikaan eroaminen oli monen mielestä häpeällistä. “Enhän minä nyt voi aiheuttaa vanhemmilleni/suvulleni sitä häpeää, että minusta tulee eronnut nainen!” Kun toisten miellyttäminen menee omien lasten hyvinvoinnin edelle, se on moraalitonta toimintaa.
Tämä on yksi syy siihen, miksi meillä on yhteiskunnassa niin paljon moraalittomuutta. Moraalittomuus ei ole läheskään aina aktiivista suoraa pahan tekemistä. Se on hyvin usein pahuuden passiivista hyväksymistä – eli tarkemmin sanottuna passiivista pahuutta. Onko ihminen moraalinen vai ei, se selviää vasta silloin, kun oikein toimiminen on vaikeampaa kuin väärin toimiminen.
Passiivinen pahuus on oikeastaan paljon yleisempää kuin aktiivinen suora pahuus. Tämä tuli yhteiskunnallisella tasolla erittäin hyvin esiin korona-aikana, kun miljoonat suomalaiset antoivat hyväksyntänsä rokottamattomien demonisoinnille ja syrjinnälle. Jokainen, joka otti käyttöön koronapassin, antoi hyväksyntänsä rokottamattomien oikeuksien polkemiselle. Toisin sanoen nämä ihmiset antoivat hyväksyntänsä sille, että rokottamattomista tehtiin kakkosluokan kansalaisia. Ilmiönä tämä oli täysin sama, mikä tapahtui 30-luvun Saksassa, kun juutalaisista tehtiin kakkosluokan kansalaisia. Tämän hyväksyminen oli passiivista pahuutta silloin, ja niin se on myös tänä päivänä. Kaiken taustalla on tarve miellyttää muita ihmisiä ja mennä vain joukon mukana. Silloin ihminen ei välitä siitä, mikä on oikein tai väärin. Tai kuten Michael Tsarion sanoo, silloin ihminen ei kuule omatuntonsa ääntä.
Jos tunnistaa itsestään miellyttäjän piirteitä, on kaksi asiaa, jotka on hyvä ymmärtää. Ensinnäkin, vaikka miellyttäjät ovatkin moraalittomia, miellyttäjäroolin syntyminen ei ole koskaan ihmisen oma syy. Miellyttäminen on ohjelmointi, joka asennetaan ihmiseen lapsena. Toiseksi, miellyttämisestä voi päästä eroon. Se vaatii töitä, mutta se on mahdollista. Minäkin olin nuorempana jonkinasteinen miellyttäjä. Vaan enpä ole enää.
Kaikki alkaa oman miellyttämisen tiedostamisesta. Tarkkailkaa omia valintojanne. Analysoikaa niitä. Onko siellä havaittavissa miellyttäjän toimintamalleja? Kun oman miellyttäjän olemassaolosta tulee tietoiseksi, se alkaa vähitellen muuttua vastenmieliseksi. “Taas minä tein sitä!” Kun tätä tekee riittävän pitkään, siitä syntyy sisäinen miellyttämisen vastainen kapina. Se johtaa ennen pitkää siihen, että miellyttämisen ohjelmointi alkaa hajota. Se vie vuosia, mutta siinä voi onnistua. Pitää vain olla kärsivällinen.
Seuraava osa: Läheisriippuvuuden juurisyy
Sarjan aiemmat osat:
- Esipuhe
- Ego ei ole vihollisesi
- Valeminän vangit
- Anteeksianto ja vihan tukahduttaminen
- Vanhemmat ja kiitollisuudenvelka
- Huonon kohtelun ylisukupolvinen ketju
- Väkivalta traumatisoi lapsen
- Lapset eivät ole vanhempiensa vanhempia
- Totuus katkaisee pahuuden kierteen
- Riippuvuus ei ole rakkautta
- "Älä suututa isää!"
- Yliminä ja omatunto
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti